torstai 12. joulukuuta 2013

Suukkosoppa

Törmäsin internetin ihanassa maailmassa tähän artikkeliin ja videoon: klikkaa tästä artikkeliin

Coloradossa asuva 6-vuotias Hunter poika erotettiin koulustaan määräajaksi seksuaaliseen häirintään vedoten. Hunter oli suudellut koulussa tyttöä kerran kädelle ja kerran poskelle. Asiasta uutisoinut tv-asema otti yhteyttä lastenpsykologiin, joka ei ollut lainkaan yllättynyt kuullessaan 6-vuotiaan pusutelleen tyttöä:

"For most six-year-old boys, absolutely. That would be a normal behavior."

Mutta kuullessaan koulun erottaneen pojan, psykologi oli yllättynyt ja pöyristynyt. Ja niin olin minäkin!

Seksuaalinen häirintä ja koulusta erottaminen ovat 6-vuotiaan käsityskyvyn ulkopuolella olevia asioita. Hunter oli todennäköisesti oppinut kotona, että suukottelu on kaunis ja luonnollinen tapa osoittaa välittämistä. Kylläpä pienen pojan mieltä nyt hämmentää, kun pusut muuttuivat pahoiksi ja niistä nousi hirveä haloo. "Jaa että mitä se seksi sitten on...?"

Päiväkodin opettajana ja johtajana toimiessani olen käsitellyt pusuteemaa sekä lasten että vanhempien kanssa. Eskarit (ja nuoremmatkin) leikkivät pusuhippaa joka vuosi, sekä Suomessa että USA:ssa. Olemme jutelleet lasten kanssa bakteereista ja siitä, että kaikki eivät tykkää, jos toinen tulee niin lähelle ja koskettaa. Olen painottanut, että pusut ovat ihana asia, mutta niille on oma paikkansa ja aikansa. Lapset osaavat tehdä eron koti- ja koulujuttujen välillä, jos he vain tietävät, mitä heiltä odotetaan. Jotkut vanhemmat ovat olleet näreissään kuullessaan, että koulussa on pussailtu, mutta toistaiseksi kaikki ovat olleet tyytyväisiä, kun olen kertonut, millä tavoin käsittelemme asiaa koulussa ja kehottanut heitä juttelemaan siitä myös kotona lastensa kanssa. 

Jos minun lapseni erotettaisiin koulusta kahdeksi päiväksi pussailun takia, harkitsisin hyvin tarkkaan, haluanko pitää lapseni moisessa koulussa. Koulun johtajiston ja opettajien tietämyksen lapsen normaalista kehityksestä ja toiminnasta täytyy olla hyvin puuttellista, jos asioihin puututtaessa mennään heti äärimmäisyyksiin. En edes uskalla arvailla, millaista koulun arki on. Lasten aktiivinen osallistuminen, kuunteleminen ja vaikuttaminen taitavat olla tässä koulussa aivan vieraita ajatuksia. 

On hyvä, että tämä tapaus nousi esiin ja herättää keskustelua. Toivon kuitenkin, että kaikki osapuolet osaisivat pitää pienen Hunterin erossa jälkipuinnista. Erottaminen oli väärin, mutta väärin on myös pojan vetäminen keskelle kohua. Hunter kuulee ja näkee enemmän kuin aikuiset huomaavatkaan. Siksipä olisi tärkeää, että asiaa käsiteltäisiin hänen kanssaan turvallisesti ja yksityisesti, siltä osin kuin se on juuri nyt oleellista. Julkista keskustelua voikin sitten jatkaa asiatasolla aikuisten kesken.







4 kommenttia:

  1. Oli pakko tulla kommentoimaan asiaa. Olen siis au pairina Virginiassa ja pidän huolta kahdesta pojasta, 5 ja 8 v. Itseasiassa eilen mun 5v kertoi että hän oli pussannut tyttö josta hän pitää huulille koulussa. 8 vuotias kysyi että näkikö opettajat? Ja kun 5v sanoi että ei niin vanhempi sanoi että "Jos opettajat olisi nähneet niin sä olisit niiin suuressa pulassa ja sut oltais voitu heittää koulusta ulos." Mä ite vähän hämmennyin että häh? Kyllä mäkin muistan pussanneeni 5 vuotiaana mun päiväkotikaveria ja ei siitä mitään haloota nostettu. On tää kyllä ihmeellistä menoa täällä... En tosiaan tiedä suomen kantaa tähän mutta että mukamas seksuaalista häirintää, voi morjens.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään käyttää termiä 'seksuaalinen häirintä' lapsista puhuttaessa. USA:ssa lasten seksuaalisuus tuntuu olevan enemmän "tapetilla" kuin Suomessa. Suukkojen lisäksi minua on hämmentänyt se, että jo alle 3-v kehotetaan vaihtamaan vaatteet suljettujen ovien takana. Ja kerran nousi hirveä haloo siitä, kun 3-v tyttö laski housunsa 5-v pojan edessä (mitään muuta ei tapahtunut). Pojan äiti oli aivan raivoissaan.

      Poista
  2. Jooh, tama sexual harassment menee valilla ihan omaan luokkaansa taalla.... ja viela pahemmaksi se menee teenagers:sta puhuttaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ugh, voin kuvitella (tai oikeastaan en edes uskalla kuvitella...)!

      Poista