torstai 5. joulukuuta 2013

Oranssia ja punaista

Yksi tämän vuodenajan parhaista herkuista ovat nuo ihanat oranssit pyörylät. Mitä niitä nyt onkaan - mandariinit, klementiinit, satsumat... En ole vieläkään oppinut erottamaan niitä toisistaan, mutta hyviä ovat kaikki.


Oranssin rinnalle on löytynyt tänä talvena uusi punainen herkku: Granaattiomena. Välttelin granaattiomenoita pitkään, sillä en oikein tiennyt, mitä olisin niiden kanssa tehnyt. Kun Phill sitten jonkun reseptin innoittamana kantoi pussillisen omppuja kotiin, oli aika luopua ennakkoluuloista ja tarttua veitseen. Eipäs se ollutkaan sitten loppujen lopuksi yhtään vaikeaa - ei käsitteleminen eikä käyttötarkoitusten keksiminenkään. Siemenet maistuvat, tuntuvat ja näyttävät ihanilta ja sopivat loistavasti esimerkiksi erilaisiin salaatteihin ja minun jokapäiväisiin jogurttiaamupaloihini. Kaiken muun kivan lisäksi ne tekevät hyvää myös sisäisesti. Ovat varsinaisia terveys(granaatti)pommeja.



Yhdestä ompusta tuli näin paljon siemeniä

Veera aamupalaherkku: kreikkalaista jogurttia, almond butteria, sokeroimattomia muroja, granaattiomenan siemeniä ja banaaniviipaleita (Phill lisäisi hunajaa, minä en). Tällä pärjää pitkälle!

Yksi vinkki kuitenkin: Mehukkaita yksilöitä purkaessa ei kannata pitää päällä sitä valkoista lemppari T-paitaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti