Vihreää

Tänään on riittänyt jännää... Luokkahuoneesta löytyi aamulla pikkiriikkisiä vihreitä jalanjälkiä ja kultakolikot olivat kadonneet aarrearkusta. Jäljellä oli vain ryppyinen viesti tuohtuneelta leprechaunilta, joka ei ollut kovin otettu siitä, että olimme yrittäneet piilottaa kultamme. Leprechaunia ei niin vain höynäytetä...

Mitähän leprechaun tekee varastamallaan kullalla? Mitä sinä tekisit, jos saisit padallisen kultaa?

Minä matkustaisin maailman ympäri ja työparini matkustaisi Euroopan autobahnoille road trippailemaan. Lapsista useampikin keskittyi pohtimaan, miten kullan saisi pidettyä turvassa leprechaunilta ja muutama suunniteli jopa kullan käyttämistä ovelana syöttinä, jonka avulla he nappaisivat leprechaunilta lisää kultaa. Yksi lapsista mietti kultapadan halailua ja toinen haaveili kauppareissusta. Kolmas suunnitteli kullan pesemistä sateessa ja neljäs avulias ehdotti, että pesun jälkeen sen voisi levittää aurinkoiselle pihalle kuivumaan.

Kukaan ryhmämme lapsista ei ole edes etäisesti irlantilainen, mutta nyt pieni pala (amerikkalais)irlantilaista kulttuuria tuli heillekin tutuksi ja jatkaa lasten mukana myöskin tulevina kouluvuosina.

USA:ssa St. Patrick's Day:sta on tullut koko kansan juhla, josta eniten nauttivat lapset ja bilekansa. Omaan elämääni tämä juhla kuuluu lähinnä töitten ja illallisen kautta. Päälläni oli vihreää ja käteni saattoivat myös vihertää leprechaunin avustamisen jäljiltä. Illalla lautaseltani löytyi corned beef asianmukaisine lisukkeineen, vaikka olenkin hyvin tietoinen siitä, että corned beef kuuluu Pyhän Patrickin päivään lähinnä USA:ssa (nykyään ilmeisesti myös Irlannissa, jotta amerikkalais-turistit pysyvät tyytyväisinä).

Mutta arvatkaapa mitä meillä syödään huomenna? No, pyttipannua tietenkin. Kulttuureiden ja perinteiden sekottaminen on kivaa ja herkullista.

(Pulla)kontrollifriikki

Laskiaissunnuntai tuli ja meni ja pullat jäivät tekemättä. Maanantai-iltana sain kuitenkin päähäni, että tiistaina olisi pakko saada pullaa. Laskiainen ja kaikkea...

Tiistaina näytti kuitenkin uhkaavasti siltä, että työpäivä venyisi odotettua pidemmäksi. Meinasin jo heittää hyvästit pullalle, kunnes Phill ehdotti, että hän voisi tehdä taikinan valmiiksi - jos siis olisin valmis luovuttamaan pullavastuun hänelle. Hengitin syvään ja annoin (pulla)kontrollifriikkeyden väistyä himojen tieltä.

Kun tulin kotiin kuuden aikoihin, oli Phill juuri alkamassa taikinantekopuuhiin. Hän oli menettänyt ajantajun vertaillessaan erilaisia pullareseptejä ja kehitellessään parasta mahdollista ohjetta. Huokaisin taas syvään ja aloin katumaan pullavastuun luovuttamista miehelleni. Pulla on minun juttuni ja perinteeni. Yksi niistä harvoista asioista, joita Phill ei koskaan tee. Ja miten ihmeessä pullareseptien tutkiskeluun voi mennä koko iltapäivä?

Nielin kuitenkin huokailuni ainakin puolittain ja siirryin olohuoneeseen joogaamaan.

Joogan jälkeen jo hävetti. Ensinnäkin, olen äärettömän onnekas, sillä mieheni ei ole ainoastaan innokas maistamaan perinneherkkujani vaan haluaa ja viitsii myös opetella niiden valmistuksen. Toisekseen, Phill vertaili pullareseptejä, koska halusi tehdä minulle parasta mahdollista pullaa, ensimmäistä kertaa elämässään.

En ole muuten kovin kontrollifriikki tyyppi, mutta näiden perinteisten suomalaisten herkkujen suhteen olen välillä aivan urpo. Samaa henkistä vääntöä olen käynyt myös joulupipareiden ja parin muun perinteen suhteen. Miksi? En ole ihan varma. Äkkiseltään ajattelen, että kyse on kontrollista ja mustasukkaisuudesta, eli ei yhtään mistään järkevästä. Hassua, kuinka nämä ulkosuomalaisen tunnemyrskyt yllättävät toisinaan vielä vuosien jälkeenkin...

Pullista tuli tietenkin herkullisia ja älysin jopa onneksi kiittää huomaavaista miestäni.  Pienin askelin kohti fiksumpaa minää ja kahden pullaleipurin taloutta.

Täysi nollaus

Työkaverini eivät uskoneet, että minulla olisi mitään mahkuja keritä koneeseen ajoissa, sillä lähtiessäni töistä perjantaina hieman ennen viittä en ollut edes aloittanut pakkaamista ja kone kohti New Jerseya lähti klo 9:35 pm.

Phillin äidin kalalampi

Väärässä olivat! Hah! Kerkisin aivan vallan mainiosti pakkaamaan ja syömään jääkaapin tähteistä kootun illallisen ennen kuin saavuimme kentälle komeat kaksi ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Varasimme itsellemme extra-aikaa, sillä aatonaattona saattaisi matkaan olla lähdössä pari muutakin. Muut tyypit taisivat kuitenkin matkata jo aiemmin päivällä, sillä lentokenttä ammotti tyhjyyttään. Kävelimme suoraan lähtöselvityksen kautta turvatarkastuksen läpi ja iloitsimme United Airlinesin tarjoamasta kolmesta ilmaiseksi tsekatusta kassista (militaryn iloja).

Oletteko koskaan maistaneet juuri munittuja munia? Niitä ei voita mikään!

Saavuimme sateiseen Newarkiin aamuviideltä emmekä tehneet koko päivänä juurikaan mitään muuta kuin nautimme rennosta oleilusta. Nukuimme parin tunnin päikkärit, söimme, söimme vähän lisää, vaihdoimme kuulumisia ja kävimme ostamassa glögi-tarpeet. Sitten söimme taas kerran lisää ja menimme jo yhdeksältä nukkumaan.

Joulupäivä sujui aikalailla samanlaisella kaavalla. Phillin isä teki aamupalaksi perinteisiä joulumuffinseja ja porukan lisäännyttyä keräännyimme avaamaan joululaulujen säestyksellä kuusen alle kertyneet lahjat. New Jerseyn pukit tuntevat selkeästi tarpeeni, sillä paketeistani löytyi paljon lämpöistä ja pehmeää. Ehkäpä kaikista huomaavaisuuksita huomaavaisin oli paketti, josta löytyi appiukon ostamat super-lämpimät talvikengät. Siltä varalta ettei kalifornialaisesta vaatekaapistani löytyisi moisia.

Clinton,NJ - söpö pikkukaupunki, josta löytyy Phillin vanha työpaikka: Ye Olde Sub Base. Kyse ei ole kuitenkaan sukellusvenetukikohdasta vaan voikkariravintolasta

Tänään meininki on jatkunut jotakuinkin samana ja akut alkavat olemaan täynnä. Hyvä niin, sillä suuntaamme huomenna aamusta New York Cityyn, jossa vietämme pari seuraavaa päivää yhdessä ystäviemme kanssa. Torstaina palaamme takaisin New Jerseyyn viettämään reissun viimeiset päivät Phillin siskon kanssa.

New Jerseyssa kaikki siis loistavasti ja odotukset vuoden viimeisen viikon suhteen ovat korkealla. Seuraavan kerran kerkiän kirjoitamaan todennäköisesti vasta ensi vuonna San Diegosta, mutta instagram (veeralampi) jatkaa matkaa meidän kanssamme.

Joulu numero 1

Vietämme joulun tänä vuonna pitkästä aikaa jossain muualla kuin kotona. Odotan reissua, lomaa ja Phillin perheen näkemistä kuin kuuta nousevaa, mutta pakko tunnustaa, että ajattelen meidän jouluperinteitämme ja menneitä jouluja myös jonkinmoisella haikeudella. Tämä on jo kymmenes yhteinen joulumme ja siksipä ihania muistoja riittää kirjaimellisesti joka sormelle.

Ehkäpä juuri siksi minulle on ollut tärkeää fiilistellä joulua pidemmän kaavan mukaan. Olemme keitelleet jo pariin otteeseen glögiä, kuunnelleet Pandorasta (hipsteri)joululauluja, rapistelleet pakettien kanssa toisiltamme "salaa", leiponeet pipareita ja syöneet kaupan pipareita, mussuttaneet after eight -suklaita ja koristelleet kotia.

Koska ylimääräisten lahjojen raahaaminen toiselle puolelle maata ei ole kovinkaan järkevää ja koska joulua voi viettää helposti useammankin kerran joka vuosi, päätimme juhlistaa joulu numero ykköstä jo torstaina - joulusukkineen ja herkullisine illallisine kaikkineen.

Paketeista löytyi kaikille mieluisia ihanuuksia ja ruoka oli aivan valtavan hyvää. Meillä ei valmisteta mitään tiettyjä perinneruokia jouluaterialle, vaan menu rakentuu joka vuosi alusta fiilisten ja mielitekojen mukaan.

Olen ollut koko tämän viikon töissä ja edessä on vielä yksi hulinan täyteinen päivä. Illalla hyppään open saappaista suoraan lentokoneeseen, huokaisen syvään ja siirryn totaaliselle loma modelle. Lennämme red eye lennolla Newarkiin, josta Phillin aamuvirkku isä noukkii meidän aattoaamuna viiden aikoihin. Aaton saamme onneksi vain levätä ja ottaa rennosti, sillä vietämme joulua amerikkalaiseen tapaan vasta joulupäivänä.

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! Nauttikaa herkuista ja rakkaiden seurasta!

Joulupipareita appelsiini-twistillä

Jostain kummaakin kummemmasta syystä olen kohdistanut koko jääräpäisen (ulko)suomalaisuuteni joulupipareihin. Monien muiden perinteiden ja herkkujen suhteen olen ollut hyvin sopeutuvainen ja mukautuvainen, mutta perheeni joulupiparireseptiin ei ole saanut koskea. Ei sitten millään.

Mutta sitten kävi niin, että lähikaupasta oli oikeanlainen siirappi loppu ja siitä toisesta ainokaisesta kävelyetäisyydellä olevasta kaupasta löytyi vain ja ainoastaan extra-tummaa melassia. Oli pakko soveltaa ja pipareista tuli hyvin "tumman" makuisia. Maku oli oikeastaan aika herkullinen, mutta eiväthän ne perinteisille joulupipareille maistuneet.

Uudenlaisten pipareiden aiheuttamassa mielenhäiriössä annoin Phillin kehitellä homejuuston kaveriksi myös uudenlaisen appelsiinisen kuorrutteen. Eikä kaduttanut laisinkaan. Jummi, että oli herkullista!

Siltä varalta, että kaikki eivät ole yhtä jääräpäisiä kuin minä ja kaipailevat uusia jouluisia herkkuideoita, kokeilkaapa ihmeessä tätä:

Heitä pannulle

Pieneksi pilkottu appelsiinin kuori
Sen samaisen appelsiinin mehu
ja
1/2 cup sokeria

Keitä keskimatalalla lämmöllä, kunnes seos alkaa karamellisoitua

Lisää 2rkl kermaa ja ripaus suolaa jatkuvasti sekoittaen

Lisää tuorejuustoa kunnes koostumus ja maku ovat oman mielen mukaisia. Ripaus appelsiini likööriäkään ei olisi taatusti pahitteeksi, jos kaapista sattuu sellaista löytymään...

Etsi kuvasta neljä kissaa

Hetkelliset mielenhäiriöt kunniaan! Joulu ei mennytkään pilalle, vaikka piparit maistuvatkin tänä vuonna pikkuisen erilaisille.

Rumia paitoja ja hirveitä lahjoja

On taas se aika vuodesta - pikkujouluaika nimittäin. Oma työpaikkani skippasi juhlat ja aikoo korvata ne keväisemmillä juhlilla, mutta Phillin työpaikka tasapainotti tilanteen järjestämällä kahdet erilliset pippalot. Viikko sitten juhlittiin squadronin  kanssa Dave and Bustersissa ja tänä viikonloppuna hyvin rennoissa tunnelmissa pienemmän toimistoyhteisön kanssa Phillin pomon kotona.

Molempien juhlien yhtenä mahdollisena asukoodina oli ugly Christmas sweater, eli klassinen ruma jouluneule. Halusin omani olevan ehdottomasti kissa-aiheinen ja löysinkin jotakuinkin täydellisen yksilön Marshall'sta. Paidasta löytyi asianmukaisesti kimalletta, kulkusia, tonttuhatun tupsu ja karvaa. Niin täydellisen kamala ettei paremmasta väliä. Phillin paita löytyi samasta kaupasta ja noudatteli hyvin perinteistä linjaa. Tonttu mikä tonttu...

Eilisisten juhlien kohokohta oli jouluinen klassikko: White elephant gift exchange. Jokainen tuo juhliin kahdenkympin arvoisen paketoidun lahjan ja vetää hatusta "vuoronumeron". Omalla vuorollaan osallistuja voi joko valita pöydästä avaamattoman lahjan tai varastaa jonkun toisen saaman lahjan. Sama lahja voidaan varastaa vain kaksi kertaa.

Phillin tavoite on ollut jo useampana vuotena keksiä mahdollisimman kamala lahja, josta ei voi hankkiutua eroon. Mietimme pitkään erilaisia vaihtoehtoja ja päädyimme kotitekoiseen. Phill väkersi savesta kamalan hienon valokuvakehyksen, jonka teemana oli best friends forever faces and fingers folder filer aka BFF6 - My face here, your face here. Valokuvakehys päätyi Philli pomolle. Kuinkas muutenkaan.

Kuvassa nakyy myos lahjan kaksi muuta osasta...

Yksi Phillin kavereista päätti leikkiä samaa leikkiä ja paketoi lahjapaperin sisään oikean skorpionin terraariossaan. Hän keksi skorpionille nimen ja elämäntarinan, jotta sitä ei voisi päästää vapaaksi luontoon. Skorpionin saaja oli kauhuissaan ja niin olisin kyllä ollut minäkin. Kaikeksi onneksi toisen roska on toisen helmi: Skorpion päätyi lopulta yhden Phillin työkaverin pojalle lemmikiksi.

Hauskat pippalot, joissa yhdistyi kaikki, mitä pikkujouluissa rakastan: rento meninki, hyvä ruoka ja sopivan epäsopiva hölmöily. Ensivuonna sitten taas uudestaan uuden neuleen kera. Joulupaitoja kun ei voi koskaan olla liikaa.

Perinteitä

Tämä pääsiäinen on jo kolmas, jonka vietän San Diegossa ja yllätykseksemme huomasimme Raijan kanssa luoneemme vahingossa aika kivan pääsiäisperinteen: Olemme kivunneet kumpanakin edellisenä pääsiäisviikonloppuna Iron Mountainille. Kaksi peräkkäistä vuotta voidaan laskea jo perinteeksi, joten pitihän sinne rautaiselle vuorelle kiivetä myös tänä vuonna.

Toinen kolmivuotinen pääsiäisperinteeni on rahkapiirakka ilman rahkaa (Fage jogurtti kunniaan!), joka maistuu aivan erityisen hyvältä vuorenhuipulla nautittuna. Siinä ne perinteet sitten ovatkin. Yllätysmuniahan täältä on edelleenkin vaikea löytää ja vielä vaikeampi niitä on nähtävästi muistaa syödä. Ostin meinaan kesällä Alaskasta kaksi (laitonta) yllätysmunaa, joista maksoin jäätävät $4 kipale. Kirpaisi, mutta laittomuus viehätti. Unohdin munat kuitenkin kaapin nurkaan, jossa ne pölyttyivät ja vanhenivat syömäkelvottomiksi. En kuitenkaan heittänyt niitä vielä pois, jos vaikka innostuisin yön myöhäisinä tunteina kokoamaan yllätyksiä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Iloista ja rentouttavaa pääsiäistä ja neljän päivän lomalaisille ihania vapaita!

Raijalle taas kerran kiitos niistä kuvista, joissa allekirjoittanut poseeraa.

Oli meilläkin vappu

Vappu on yksi lempparijuhlistani. Tai siis oli. Jyväskylässä opiskellessani juhlimme ystävieni kanssa aina pitkään ja hartaasti. Teimme munkkeja ja simaa, biletimme Seminaarinkadulla  ja pikkinikkeilimme Harjulla. Pahimpina sade- tai pakkasvuosina piknik siirtyi ehkä parvekkeelle tai pyöreän pöydän ympärille, mutta väliin se ei tainnut jäädä kertaakaan.

Vappu on kuitenkin yksi niistä juhlista, jotka kuuluvat kohdallani kiinteästi Suomeen ja Suomessa opiskelijavuosiin. Ei se olisi sama enää sielläkään, vaikka ystäväporukkamme pitääkin edelleen yhtä.

Mutta miksi kilpailla vanhojen vappumuistojen kanssa, kun uusiakin olisi tarjolla. Raija ehdotti lauantaille pientä vappu piknikkiä ja me olimme tietenkin heti messissä. Raija toi miehensä kanssa simat ja munkit, Phill ja minä lohipiirakan ja mölkyn.

Herkkuja napaan ja mölkky heilumaan. Pelailumme keräsi paljon uteliaita katseita, mutta kukaan ei tullut kuitenkaan kysymään, mitä oikein puuhailimme. Ehkäpä he googlettavat mölkyn myöhemmin ja hankkivat itselleenkin tämän pihapelien kunkun. Ehkäpä. Parin vuoden päästä saatetaan saada jo turnaus aikaiseksi.

Ei ollenkaan hullumpi vappu tämäkään.Munkit ja sima maistuivat Kalifornian auringon alla aivan yhtä hyville kuin Suomessakin. Ehkäpä jopa himppusen verran paremmille, sillä ne oli kuorrutettu extra-annoksella nostalgiaa ja kotikotikotikaipuuta.

Ihana sekametelisoppa

Nyt se on todistettu, että joulu tulee, vaikka kuusen koristelu, lahjojen paketointi ja piparit jäisivätkin aattoon. Töissä riitti niin paljon joulukiirettä, että kodin joulujutut siirtyivät siirtymistään ja loksahtivat lopulta kohdilleen ensimmäisenä vapaapäivänä, eli aattona.

Aattopäivä kului siis vielä joulujärjestelyiden merkeissä. Illalla siirryimme kuitenkin jo täysin juhlatilaan viettäessämme joulu no. ykköstä perinteisesti ystäväporukalla. Hyvää  ruokaa, parasta seuraa ja hauskoja pelejä. Aika perusmeininkiä. Yöllä kotiin ajellessamme aatto oli juuri vaihtunut joulupäiväksi, normaalisti ruuhkaisilla teillä oli hiljaista ja radiosta tuli Oh Holy Night - minulla oli ihan valtavan hyvä olla.

Joulupäivään on kuulunut joulusukkia, aamupalamuffinseja, upeita lahjoja, karanneita (ja sitten kylvetettyjä) kissoja, grillailua, glögiä ja pipareita, ulkoruokintaa, enkelikello, suomalaista luettavaa (kunniamainintana runokirja, josta löytyy myös äitini kirjoittama runo!), rouhea joulu -radiokanava, lumiukko -piirretty ja yleistä rentoilua. Ei kai sillä niin väliä miten tai missä joulunsa viettää. Pääasia, että on mahdollisuus pysähtyä ja nauttia. 

USA:ssa siirrytään huomenna salamana arkeen, mikä tuntuu minusta joka vuosi ihan yhtä hullulta. Onneksi meidän koulumme pysyy kuitenkin kiinni. Rentoilu ja uusilla leluilla leikkiminen saa siis jatkua. Toivottovasti teilläkin!