Kofeiiniton elämä

Se alkoi puolihuomaamattomasti, viime vuoden lopulla. Ensin loppuivat iltapäiväkahvittelut, sitten myöskin aamukahvit. Korvasin rakastamani aamuhetken piparminttuteellä ja kärsin parin päivän ajan jäätävistä päänsäryistä.

Päänsäryt ja tukkoisen väsynyt olo helpottivat kuitenkin pian eikä kahvin tuoksuttelukaan aiheuttanut enää huokailuja. Minusta tuli omaksi yllätyksekseni teetyyppi.

Mutta miksi? No ihan vain siitä syystä, että teki mieli kokeilla, miten kahvin poisjättäminen vaikuttaa kehoon ja mieleen. En ole ruokavalioni suhteen totaalikieltojen kannalla, sillä itsepäinen luonteeni tekee kieltojen kohteista elämääkin suurempia himoja. Kofeiininkin kanssa jätin takaportin auki vihreän teen ja satunnaisten kahvikupposten muodossa, mutta useimmiten valitsen kuitenkin yrttiteen.

Pari viikkoa sitten teki mieli tehdä sunnuntaiaamusta astetta spesiaalimpi ja  päätin nauttia kupin kahvia. Meillä oli kaapissa paikallisesta kahvipaahtamosta ostettuja papuja, jotka jauhoin juuri ennen h-hetkeä. Tuoksu oli taivaallinen, makukin, mutta tuloksena oli puoli päivää kestänyt vatsakipu eikä vireystilankaan suhteen ollut hurraamista. Kokeilin samaa vielä seuraavanakin aamuna, mutta kun tulos oli sama, päätin kahvittelujeni olevan nyt tällä erää tässä.

Mikään ehdoton päätös tämä ei ole, sillä taustalla ei ole muuta kuin entistäkin paremman olon metsästämistä. Saatan hyvinkin kääntää kelkkani jo huomenna tai elää ilman kahvia loppuelämäni. Muita kofeiinipitoisia tuotteita en ole juurikaan käyttänyt enää pitkään aikaan, ellei nyt suklaata lasketa.

Yksi pieni ongelma tässä kuitenkin on, ainakin Phillin mielestä. Eihän suomalainen voi olla juomatta kahvia ja toitottaa siitä julkisesti. Siitähän saattaa lähteä vaikka Suomen kansalaisuus. Heh, pieni pala Suomea ulkomaalaisen näkökulmasta. Ei ehkä ole ihan hatusta vedetty väite, että suomalaiset ovat yksiä maailman suurimmista kahvin kuluttajista, mutta kyllä niistä kyläpaikoista varmaan teetäkin löytyy. Löytyyhän? Kohta tullaan meinaan testaamaan.

Onnellinen tunti

Maanantaisen myrskyn jälkeen oli taivas koko loppuviikon kauniin sininen ja päivälämpötilat parinkympin paremmalla puolella. Kaikkialla vihertää, viheltää ja sirittää: Tuntuu ihan keväältä. Meille san diegolaisille on tainnut tehdä hyvää kokea oikea "talvi", tai jos ei nyt talvi, niin ainakin pidempijaksoinen huonon sään jakso. Eilisellä ruokataukokävelylläni päädyin jutustelemaan kolmen randomin vastaantulijan kanssa säästä ja kauniista päivästä. Olimme kaikki yhtä hymyä.

Kauniiden päivien kunniaksi kävelin töihin kahtena päivänä viime viikolla. Keskiviikkona olin reipas ja juoksin illalla kotiin, eilen sovin treffit Phillin kanssa ja kävelimme yhdessä North Parkista Normal Heightsiin. Vajaan viiden kilometrin matkalle mahtui tosin aika monta pysähdystä piipahdellessamme muutamassa baarissa happy hour -drinksuilla. Loppujen lopuksi hommassa kävi niin, että iloinen kotimatkamme kesti neljä tuntia.

Asuessamme vuosia sitten Hawaijilla oli happy houring yksi vakkariharrastuksistamme. Välillä aloitimme jo iltapäivästä Waikikin rantabaareissa notkuen, mutta Waikikiakin enemmän nautimme China Townin martini "tunneista". En tiedä onko tilanne muuttunut vuosien saatossa, mutta aikanaan Honolulussa pystyi viettämään vaikka kokonaisen illan happy hour tarjousten perässä hyppelehtien. Osasimme listat ja reitit ulkoa ja nautiskelimme taivaallisista martineista sekä herkullisesta ruuasta pilkkahintaan. Illan (tai yön) tullen köröttelimme kotiin the Bussin kyydissä.

Nykyisin happy houring on meille ehkä hieman harvinaisempi harrastus. Ei siksi etteikö San Diegosta löytyisi hyviä tarjouksia, vaan lähinnä siksi, että elämä vie ja tuo mukanaan kaiken maailman kummallisia velvollisuuksia. Eilisen innoittamina päätimme kuitenkin harrastaa after work -iloja aiempaa useammin. Ei välttämättä joka kerta ihan neljän tunnin verran, mutta aiempaa säännöllisemmin kuitenkin.

Jos joku sattuu kaipaamaan hyvää happy hour listaa San Diegoon, tästä San Diego Readerin listasta on hyvä aloittaa. Samanlaisia listoja löytyy varmasti myös muihin kaupunkeihin.

Lauantai-illan kombuchat

En ole varma kuinka suosittua kombucha on Suomessa, muualla maailmassa tai oikeastaan edes muualla USA:ssa, mutta täällä Kaliforniassa kombucha on ollut kova sana jo pidemmän aikaa.

Kombucha on teejuoma, joka on valmistettu käymällä. Pohjalla on useimmiten mustaa tai vihreää teetä ja erilaisia maku- ja makeusvaihtoehtoja löytyy valtavasti. Perusmaku on hapan ja ainakin itselläni meni pari kokeilukertaa ennenkuin makunystyräni nöyrtyivät pitämään kombuchaa herkkuna.

Kombuchan väitetään olevan suorastaan ihmeellisen terveellistä. Suurimpien fanien mukaan sillä voi parantaa vaikka AIDS:in, syövän tai diabeteksen. Tieteellisiä todisteita kombuchan terveyseduista ei taida kuitenkaan olla tarjolla. Ainakaan vielä.

Kombuchaa löytyy San Diegossa ihan perus ruokakaupoista, kahviloista, monista ravintoloista ja nykyään myös omista maisteluravintoloistaan (esim. JinBuCha North Parkissa). Uusimpana uutuutena San Diegosta saa nyt myös paikallisen Boochcraftin valmistamaa alkoholipitoista kombuchaa. Ostimme pullon mintun, chilin ja vesimelonin makuista juomaa jo reilu kuukausi sitten, mutta avaamatta jäi. Tänään löysin pullon kaapin perukoilta ja päätin uskaltaa.

Yksi sana: NAM! Meni heittämällä juomasuosikkieni kärkeen. Juoma on ihanan raikasta ja kuplivaa. Hapot ja maut pelaavat loistavasti samaan pussiin ja lopputulos maistuu ihan sangrialta tai kuivalta, hyvin maustetulta siideriltä.

Toistaiseksi boochcraftia taitaa saada vain San Diegosta, mutta en ihmettelisi yhtään, jos bisnes paisuisi ja laajenisi isommille markkinoille. Tälle olisi varmasti kysyntää! Pullon kyljessä lukee "Right now is a great opportunity to take a deep breath, celebrate the moment, and be inspired."  Yhdyn tähän ja nautin. Cheers!

Salakapakka

Salainen ja kielletty on kiehtovaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kieltolain voimassa olosta on vierähtänyt jo jokunen vuosi, mutta salakapakoita löytyy edelleenkin. Niistä yksi sijaitsee eräässä San Diegon lempiravintolasamme eikä meillä ollut aluksi mitään käsitystä, mitä seinän takana tapahtui.

Löysimme Neighborhood ravintolan vieraillessamme San Diegossa viisi vuotta sitten. Kiinnitin aika nopeasti huomiota vessojen läheiseen seinään, joka oli tehty hauskasti tynnyreistä. Kerran vessan vapautumista odotellessani huomasin, että kyse olikin salaovesta. En ajatellut asiasta heti mitään sen kummempaa, naureskelin vain nerokkaalle idealle ja kuvittelin oven takaa löytyvän keittiön tai muita henkilökunnan tiloja.

Joskus pari vuotta sitten kuulin kuitenkin huhun, että seinän takaa löytyy salakapakka, joka on yksi San Diegon parhaimmista cocktail -ravintoloista. Ravintola oli kuulemma kaikille avoin, mutta sinne piti tehdä varaus etukäteen ja varauksen tekeminen onnistui vain tekstiviestillä.

Pitihän sitä tietenkin kokeilla sitten itsekin. Teimme kaveriporukalla varauksen ja astuimme sovittuna hetkenä salaovesta sisään. Tunnelma oli kihelmöivän odottava. Oven toiselta puolelta löytyi pikkuiruinen, hämyisä ja mielenkiintoisesti sisustettu baari eivätkä cocktailitkaan pettäneet odotuksiamme.

Noble Experiment -baarin drinksut ovat todella hyviä, mutta sen verran hintavia  (n.15-17 taalaa), ettei siellä viitsi ihan joka viikonloppu rampata. Torstaisen pelin jälkeen eksyimme kuitenkin taas naapurustoon ja päätimme viedä Phillin kaverin salaovesta sisään. Koska kyse oli myöhäisestä torstai-illasta, oli baarissa meille yksi nurkka vapaana ilman varausta. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti tekemään varauksen etukäteen.

Dirty Program, eli viritelty versio suosikistani dirty martinista

Noble Experiment on hauska kokemus, jolla on kiva loksautella vieraiden leuat lattiaan. En ole halunnut jakaa tätä blogissani aiemmin, sillä olisin mielummin yllättänyt tänne asti eksyvät hauskalla illalla. Mutta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ehkäpä kaikki San Diegossa asuvat eivät ollet vielä tietoisia meidän omasta salakapakasta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.

Tapahtui lauantaina

Lauantai oli taas niitä päiviä, kun San Diegossa olisi riittänyt kivoja tapahtumia joka sormelle. Valitsimme joukosta kaksi ja siltikin tuntui, etteivät päivän tunnit meinanneet riittää millään.

Ensimmäiseksi suuntasimme omassa naapurustossamme järjestettyyn ilmaiseen Art Around Adams tapahtumaan, joka ylitti kaikki odotuksemme moninkertaisesti. Tapahtuman idea oli noin kahden mailin mittaiselle kadunpätkälle ripotellut pop up -galleriat, taide showt ja esiintymislavat. Tapahtuma muistutti minua Jyväskylän Yläkaupungin Yöstä, joka oli Jyväskylässä asuessani jokakeväinen must.

Kahden ja puolen tunnin aikana kerkisimme näkemään vain pienen osan kaikesta kokemisen arvoisesta, mutta harmistus ei kestänyt kauaa, sillä seuraavaksi suuntasimme kulkumme downtownin Waterfront Parkiin Brew and Food -festivaaleille.

Näillä festivaaleilla ideana oli maistella hyvää, paikallista olutta sekä ruokarekkojen herkkuja ja kuunnella siinä sivussa ehkä vähän musiikkiakin. Silent Disco jäi tosin tälläkin kertaa kokematta, sillä ajatus "yksinäisestä" tanssahtelusta tuntuu edelleenkin vähintään kummalta.

Festareilla sai maistella yli kahtasataa eri olutta, ihan niin paljon kuin huvitti tai kykeni eikä ruokatarjonnastakaan päässyt valittamaan. Paikalla oli yli 20 keittiömestaria herkkuineen ja vaihtoehdoista löytyi taatusti jokaiselle jotakin.

Koska meidän cooleilla kavereilla on cooleja kavereita (kiitos Maya ja Jeff!), pääsimme kurkistamaan myös San Diegon olutmaailman kulissien taakse. Päädyimme ohittelemaan pitkiksi muodostuneita jonoja ja viettämään iltaa Scot Blairin kanssa. Scot omistaa San Diegossa neljä suosittua olutbaaria/ panimoa. Small Bar, Monkey Paw Pub and Brewery, Hamiltons Tavern ja South Park Brewing Company ovat kaikki vierailujen arvoisia paikkoja. Ja jos matkalla iskee taas nälkä, saa Monkey Pawsta San Diegon parhaimmat Cheese Steak -sandwichit. Scot tuntuu suhtautuvan ruokaan ja juomaan intohimoisesti ja suurella sydämellä ja tietää, mistä puhuu.

Olipa varsinainen puuhapäivä ja kiva sellainen. Kumpaankin tapahtumaan lähtisin mielelläni uudelleenkin. Tosin en vielä tänään. Tänään on ollut mukava viettää rentoakin rennompaa kotisunnuntaita kokkaillen ja leffoja katsellen.

Olutparatiisi

Kaukana ovat ne ajat, kun USA:n olutvalikoimat rajoittuivat Bud Lightiin ja muihin massalitkuihin. Craft beer boomi on jyllännyt jo vuosia ja pikkupanimoiden määrä on jatkuvasti noususuhdanteinen. San Diegon metro-alueella (San Diego county) on jo yli 120 panimoa ja luku kasvaa kasvamistaan. Useimmilla panimoilla on myös oma tasting room, eli maisteluravintola, jossa oluita voi maistella pikkulaseista, tuopeista tai ostaa pulloissa kotiin (growler).

Pikkupanimoissa parasta on persoonallisuus ja luovuus. Niissä uskalletaan ottaa riskejä ja leikitellä mauilla, minkä seurauksena olutmaailma on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin. Oluttyylejä ja makusekoituksia löytyy valtavasti, lähes jokaiseen makuun. Kaikki eivät tietenkään pidä oluesta, mutta ennen jyrkän olut on pahaa -päätöksen tekemistä kannattaa kokeilla jotain muutakin kuin massatuotettua lageria.

Jos kuitenkin käy niin, ettei olut ole sinun juttusi, voi panimoravintoloihin lähteä myös viihtymään "kahvilatyyliin", pelailemaan erilaisia piha- ja lautapelejä tai jopa syömään. Joillain panimoilla on oma keittiö, mutta useimmiten ruokapuoli hoituu ruokarekkojen ja joskus jopa naapuriravintoloiden avulla. Paikallisuus ja pienten yritysten välinen yhteistyö on täällä arvossaan. Panimoiden maisteluravintoloissa on lähes poikkeuksetta kiva ja rento tunnelma. Joukkoon sopeutuakseen ei tarvitse olla kiharaviiksinen hipsteri eikä snobbaileva olutasiantuntija ja mukaan saa tuoda usein jopa lapset ja koirat, joista ensimmäisille löytyy joistain paikoista myös erillinen leikkinurkkaus.

Vaikka olemmekin suhteellisen ahkeria panimoissa vierailijoita, emme ole käyneet vielä läheskään kaikissa San Diegon maisteluravintoloissa. Maihtaisikohan se olla edes mahdollista? Suosikkeja on vaikea nimetä, mutta useimmiten käymme mukavuus- ja kätevyyssyistä kävelyetäisyydellä sijaitsevissa ja hyviksi havaituissa paikoissa, kuten Fall Brewing, Belching Beaver, Poor House, Modern Times ja Thorn St. Brewery.  Nämä kaikki ja pari muuta sijaitsevat North Parkin alueella. Monilla kaupunginosilla taitaa olla vähintään yksi tai kaksi panimoa, mutta suurin ja alati kasvava keskittymä löytyy tällä hetkellä Miramarin alueelta. Ja onhan San Diegolla myöskin muutama isoksi venähtänyt "pikku"panimo, joiden olutta saa muualtakin kuin lähialueilta. Esimerkiksi Stone on nykyään yksi USA:n isoimmista panimoista ja kahden miehen autotallista alkanut Ballast Point myytiin jokin aika sitten miljardilla.

Kippis! Suosittelen piipahdusta ainakin yhteen paikallispanimoon, jos tiesi tuo koskaan San Diegoon. Niistä jos mistä löytyy oikeaa San Diego -tunnelmaa.

Kaikki kuvat ovat Fall Brewing Co. viime sunnuntailta. Sushi ja olut osoittautui oikein toimivaksi comboksi. Lasista löytyy Fall lemppariani, eli 2am bike ride nitro versiona.

1,5 Päivää Vegasissa - ruuat ja juomat

Las Vegas on ollut minulle aina jonkinmoinen haluaisipitäisi -kohde. Ei mikään ehdoton unelma, vaan ennemminkin varovaisen uteliaisuuden kohde: Kaupunki, jossa olisi kiva käydä ainakin kerran tarkistamassa, onko se niin älytön kuin mielikuvani antavat ymmärtää.

San Diegosta käsin Las Vegas on helposti saavutettavissa, sillä sinne lentää tunnissa ja ajaa viidessä. Tästäkin huolimatta minulla meni yli kaksi vuotta, ennen kuin tuli ihan oikeasti mentyä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt voin todeta kokeneeni kaupungin, jota ei voi ymmärtää ennen kuin seisot keskellä sitä kaikkea.

Las Vegas ei ollut ainoastaan kaikkea mitä olin kuvitellutkin, vaan paljon, paljon enemmän. En osaa vieläkään päättää, oliko Vegas mahtava vai ihan kamala paikka. Sen verran kuitenkin tiedän, että ennen aamukahvia inhosin sitä, iltapäivän happy hour -tarjouksia tutkiessamme aloin taas jo viihtymään.

Koska Las Vegas oli kokemukena valtava ja tulvi tajuntaani kaikkien aistien kautta, en edes yritä mahduttaa sitä yhteen postaukseen. Tässä siis ensimmäinen osa, jonka keskipisteestä löytyvät Las Vegasin ruoka- ja juomavinkit.

Yöpyminen Las Vegasissa, näin sesonkiajan ulkopuolella, oli hyvin edullista. Saimme huoneen neljän ja puolen tähden The Mirage -hotellista sadalla dollarilla. Viiden tähden hotelli olisi irronnut myös n. 150 dollarilla, mutta extra-rahalle löytyi Vegasissa helposti muutakin käyttöä kuin puolitähteä parempi huone.

Jos majoitus ei vielä vienytkään konkurssiin, sai vahingon kursittua kiinni helposti jo muutaman juoman nauttimalla. Juomat ovat Las Vegasissa todella kalliita, jollei ota asioista pikkuisen selvää. Yhdestä oluesta saa helposti maksaa hotelleiden ja casinoiden baareissa 10 dollaria ja drinksuista vielä muutaman taalan siihen päälle. Mutta ei hätää, kaupungista löytyy valtavasti happy hour -tarjouksia, joista yleisin tuntui olevan kaksi juomaa yhden hinnalla. Erilaisia listoja parhaista ja ajankohtaisista diileista löytyy helposti googlettamalla. Lisäksi kadut olivat täynnä sisäänheittäjiä ja tarjouskorttien jakelijoita, jotka veivät sinut tarvittaessa vaikka kädestä pitäen oikeaan baariin. Juomien kanssa saa myös kävellä ihan avoimesti kadulla, sillä Las Vegasin alkoholilaki on (ikärajoja lukuunottamatta) jotakuinkin olematon. Suositumpia juomia taisivat olla erilaiset jättijuomat, joita nautittiin jalan tai saxofonin muotoisista muutaman litran vetoisista astioista. Totesin olevani kuitenkin joko a) liian vanha tai b) liian classy ottamaan osaa tähän ilonpitoon.

Casinoilla pelatessa juomat ovat ilmaisia (öhöm, siis "ilmaisia"), mutta tarjoilijoita pitää tietenkin muistaa tipata runsaalla kädellä. Parin nauttimani gin tonicin perusteella väittäisin, että casinoiden juomat ovat aika laimeita. Olut saattaisi siis hyvinkin olla paras vaihtoehto, jos tavoitteena on olla iloisessa hiprakassa.

Vaikka välttelimmekin kalliita hotellibaareja, löytyi Las Vegasista kaksi maailmanluokan cocktail-ravintolaa, jotka osoittautuivat 16 taalan juomiensa arvoisiksi. The Chandelier -ravintola The Cosmopolitan -hotellissa tarjosi minulle tähän astisen elämäni parhaan cocktailin eikä ilmapiirissäkään ollut valittamista.

Toinen mieleenpainuva juomakokemus löytyi Parasol Up, Parasol Down -ravintolasta The Wynn -hotellista. Aulan kauniit koristelyhdyt, hyvät juomat, väriä vaihtava vesiputous ja yllätys show. Mitäs muuta sitä olisi voinut edes toivoa.

Ruokien suhteen Las Vegas osoittautui todella haastavaksi paikaksi. Vegasissa voisi syödä hyvin varmasti vuoden jokaisena päivänä, mutta julkkiskokkien ravintolat käyvät pian kukkaron päälle. En myöskään ole suuri buffetien ystävä, joten jätimme kaikki kymmenet buffet -tarjoukset suosiolla toiseen kertaan.

Ensimmäisen päivän lounaamme söimme "Pariisissa" Mon Ami Gabi -ravintolassa. Valitsimme ravintolan hyvien suositusten perusteella, mutta petyimme pikkuisen. Ruoka oli kyllä ihan hyvää, mutta ei todellakaan aidon ranskalaisen keittiön tasoista. Bonuksena tosin mahdollisuus syödä terassilla ja ihailla kadun toisella puolella sijaitsevan The Bellagion suihkulähde showta.

Toisen päivän lounas meni sen sijaan nappiin. Olimme jälleen ranskalaisten vaikutteiden perässä, mutta vaihdoimme Pariisista kadun toiselle puolelle The Bellagioon. Jean Philippe -kahviloista ja suklaapuodeista (Aria ja Bellagio) löytyy yllättävän kohtuuhintaisia herkkuja, jotka olivat sekä hyvänmakuisia että kauniita. Söimme lounaaksi suolaiset crepet ja haaveilimme isommista vatsoista, jotka olisivat vetäneet myös jälkiruokaa. Uskallan suosittella kokeilemaan Jean Philippeä myös aamupala-aikaan, vaikka omakohtaista kokemusta minulla ei valitettavasti olekaan. Aamupalaleivät näyttivät kuitenkin ihan pirun hyviltä.

Illallisista ensimmäisen söimme Las Vegas Stripin sijaan Downtownissa, joka on jo kokemus sellaisenaan. Fremont Streetin vanha Vegas on kokenut viime vuosina muodonmuutoksen ja on nykyään todellinen retrohipsterin unelma. Katu on osittain katettu ja katto valaistu vaihtuvalla neonvalo/musiikki -showlla. Halukkaat voivat myös liitää yläilmoissa zip linea pitkin.

Sekä ruuat, juomat että casinot ovat downtownissa huomattavasti strippiä edullisempia. Ja valinnan varaa riittää. Suosittelen lämpimästi viettämään downtownissa ainakin yhden illan. Me valitsimme ruokapaikaksemme modernin tapas -henkisen Therapy- ravintolan ja kävimme lopuksi vielä Container Parkissa juomassa todella hyvät ja mielikuvitukselliset cocktailit Oak and Ivy -ravintolassa. Container Park on metallisista rahtauslaatikoista kyhätty ostoskeskus, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa ostoksilla, syömässä, drinksuilla tai ihan vain ihmettelemässä.

Downtowniin pääsee kätevästi taksilla, Uberilla tai bussilla, jota Las Vegasissa kutsutaan jostain ihmeen syystä deuceksi. Me valitsimme kulkuvälineeksi bussin, lähinnä vain huvin ja kokemuksen vuoksi. Kannattava valinta, sillä saimme samaan hintaan myös shown. Viereisen penkin tytöt kävivät puolen tunnin bussimatkan aikana läpi kaikki humalan vaiheet hyvin koomisesti liioiteltuna ja meillä oli hauskaa. Bussilla kulkeminen oli helppoa ja turvallista, muttei välttämättä kovinkaan paljoa Uberia halvempaa.

Ihastuimme downtowniin niin kovasti, että harkitsimme illalistavamme siellä myös toisena päivänä. Hylkäsimme kuitenkin ajatuksen ajanpuutteen vuoksi ja suuntasimme pitkällisen harkinnan jälkeen Venetian hotelliin Public House Gastropubiin. Ihan jees, mutta parempiakin varmasti löytyy jopa samassa hintaluokassa.

Tarjontaa ja valittavaa Vegasissa riittää, mutta jostain pitää aloittaa. Suurimmat suositukseni annan juomien suhteen The Chandelierille ja ruokien kohdalla Jean Philippelle. Downtown kannattaa myös ehdottomasti liittää johonkin väliin, sillä Fremont St Experience ja Container Park ovat täysin uniikkeja kokemuksia.

Seuraavassa postauksessa palaan kuitenkin vielä takaisin Las Vegas Stripille ja kerron vähän tarkemmin, mitä muuta Vegasissa voi tehdä kuin syödä ja juoda.

Joulu lasissa

Jouluisia juomia listatessa miettii moni suomalainen ensimmäiseksi glögiä, amerikkalainen munatotia. Mutta löytyyhän näitä muitakin vaihtoehtoja. Tänään löysin itselleni uuden lemppari jouluoluen.

Stone Brewery Xocoveza olut on kuin (pikku)joulu lasissa. Siinä maistuu lupauksen mukaisesti kaakao, kahvi, vanilja, kaneli ja muskotti, perässä pieni chilimäinen potkaisu. Olut sai alkunsa kotipanijoille suunnatusta kisasta, mikä puolestaan sai meidät pohtimaan taas kerran oman oluen panemista. Nyt kun autotalli on siivottu eikä siellä edelleenkään säilytetä autoa, saattaisi meillä olla jopa tilaa kotipanimolle. Ei kai se hullumpi yhteinen harrastus olisi sekään.

Suosittelen siis lämmöllä, jos mieli tekee vaihtoehtoista joulujuomaa. Stone Brewery on san diegon 75:stä (and counting) panimosta niitä isoimpia. Kaikki Stonen oluet eivät päädy maan laajuiseen levikkiin, mutta tätä herkkua luulisin löytyvän muualtakin kuin Kaliforniasta. Onhan kyse kuitenkin sesonkijuomasta, jonka luvataan myös ikääntyvän kivasti ja lämmittävän mieltä ja kroppaa myös joulun jälkeen.

Glögikausi on minulla vielä korkkaamatta, mutta ekat (Ikean) piparit tuli maisteltua tänään homejuuston kera. Päivälämpötila nousi taas reilusti yli kahdenkympin, mutta illat ja yöt ovat jo järjestäen niin kylmiä, että pian on aika tilata nuohooja ja virittäytyä joulutunnelmaan takkatulen loisteessa. Onnea on oma takka, vaikka asuisikin San Diegossa.

Viimeisten murusten menetys

Noin vuosi sitten Phill sai idean oluen säilömisestä. Vuosikertaolutta, tiedättehän? Hän perehtyi aiheeseen tarkasti, valitsi sopivat oluet ja varasi hommaan yhden keittiönkaapin, jota aloimme kutsumaan hienosti olutkellariksi.

Ensimmäiset vuosikertaoluet ovat nyt valmiita ja olemme saaneet todeta, että kellaroimismenestyksemme on ollut vähintäänkin kyseenalaista. Ei ole meinaan ihan yksi tai kaksi olutta, jotka ovat päätyneet avaamisen jälkeen suoraan viemäriin. Liekö syynä sitten huono olut vai se, että ilmaistoimattoman kodin keittiönkaappi ei aja ihan samaa asiaa kuin lämpötilasäädelty kellari...

Mutta onpa joukossa ollut jokunen menestyjäkin. Niistä yksi päätyi Phillin lasiin sunnuntaina ja heti perään sohvalle, kun yli-innokas Possu hyppäsi Phillin syliin hiiri suussaan. Pettynyt Phill pesi sohvan ja kertoi minulle, että yksi elämän isoista pettymyksistä on se, kun menettää yllättäen pitkään odotetun herkun viimeisen muruset. Voikkarin viimeinen haukku, johon olet säästellyt kaikki parhaat palat, viimeinen karkki, viimeinen lihapulla tai sitten se viimeinen kulaus olutta.

Kuuntelin Philliä nauraen. Ymmärsin kyllä mitä hän tarkoitti, mutten osannut samaistua tuskaan ihan täysillä. En osannut, kunnes sama juttu tapahtui minulle tänään:

Olin tehnyt itselleni lounaaksi täydellisen voikkarin: Rapeakuorista maalaisleipää (ei mitään pullamössöhöttöä), kalkkunaleikettä, sulatejuustoa, Turun Sinappia, avocadoa ja pinaattia. Olin nälkäinen kuin susi ja ahmin leipäni hirmuista vauhtia, viimeistä nurkkaa lukuunottamatta. Viimeisen nurkan aioin nautiskella hitaasti, mutta sitä ennen minun piti auttaa paria lapsukaista avaamaan lounaidensa rippeet. Jätin leipäni pahaa aavistamattomasti keskelle lapsilaumaa, käänsin selkäni ja pum, täydellinen leipäni oli lattialla. Tuona hetkenä tiesin täsmälleen, mitä Phill oli sunnuntaina tarkoittanut.

Lounas jäi ehkä hieman vajaaksi, mutta ei tänään ole tarvinnut ihan nälässäkään olla. Kävimme illalla testaamassa Iron Pig Ale Housen bbq:n ja hyväähän se oli. Ja tuhtia. Riittää vaikka vielä vaikka huomiseksikin lounaaksi.

Puolityhjiä pulloja ja palloja

Helmikuu pyörähti käyntiin super sunnuntailla. Viimevuotiseen tapaan aloitimme iloittelun heti aamusta ja kävimme Stone Brewerylla maistelemassa herkullisia oluita. Tällä kertaa emme lähteneet Escondidoon asti, vaan valitsimme tapahtuma-areenaksi Point Lomassa, Liberty Stationilla, sijaitsevan Stonen.

Lippu The Calm Before  Storm -tapahtumaan maksoi $50. Hintaan kuului aamupalabuffetti sekä 10 x 4oz olutmaistiainen. Maisteltavat oluet olivat kaikki Stone Brewery:n oluita ja mukana oli myös harvinaisuuksia, joita ei ole saatavilla enää tämän päivän jälkeen. Ja niinhän siinä kävi tänäkin vuonna, että suosikikseni nousi harvinaisuus, joka on nyt pelkkä herkullinen muisto kielenkärjelläni. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella...

Oluttapahtuma alkoi jo 8:30, joten puolenpäivän aikaan iloinen joukkomme oli jo hyvin iloinen. Siirryimme Stonelta ystäviemme luo pelailemaan ulkopelejä, grillailemaan ja odottelemaan Super Bowlin alkua. Pelin alkaessa porukka oli kasvanut viidestä pariinkymmeneen ja tunnelma oli katossa.

Itse peli oli tänä vuonna huomattavasti viimevuotista jännempi. Palloissa riitti ilmaa ihan loppuun asti, puoliajan show oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja muutama mainoskin onnistui vetämään pisteet kotiin, tai ainakin herättämään keskustelua. Ei laisinkaan hullumpi iltapäivä ja super sunnuntai! Tänään maanantaina fiilis ei ole ehkä ollut kaikista superein, mutta eiköhän tämä tästä. Huomenna uusi yritys.