Viisi vuotta Kisua

Noin viisi vuotta sitten olimme juuri asettautuneet New Hampshireen, menneet muutamaa kuukautta aiemmin naimisiin ja alkaneet "rakentamaan" ensimmäistä yhteistä kotiamme. Samaan syssyyn kasvoi perheemme pienen kissan kokoisella määrällä loputonta energiaa ja rakkautta: Kisu muutti taloon ja vei sydämeni samantien mennessään.

Viiden vuoden aikana on kerinnyt tapahtumaan yhtä sun toista, mutta jotkut asiat pysyvät ennallaan: Kisu rakastaa yhä edelleen syliä ja sohvallamme lojuvaa torkkupeittoa. Röhnötimme koko sateisen sunnuntaiaamun  Gilmoren Tyttöjä (tai unia) katselleen - aivan niin kuin viisi vuotta sittenkin.

Sen lisäksi, että Kisu on kasvanut pienestä rääpäleestä isoksi kissaneidiksi, on Kisun luonnekin muuttunut vilkkaasta pennusta ärhäkän teinin kautta hyvin rauhalliseksi ja hellyydenkipeäksi leidiksi. Jos Kisu ei saa mielestään tarpeeksi rapsutuksia, tulee hän hakemaan ne vaikka väkisin. Kisu hyppää syliin ja hieroo päätään sohvalla röhnöttäjän käteen niin kauan, että hölmö ihminen tajuaa alkaa rapsuttamaan ja silittämään. Eikä siinä, Kisua silittää mielellään, sillä yhtä pehmeää kissanturkkia ei löydy aivan jokaiselta maukujalta.

Silloin ja nyt

Hyvää "synttäriä" rakas Kisu! Juhlitaan taas tänä iltana yhteisillä nokosilla.

Kissan muisti

Aina välillä kuulen väitteen, ettei kissoja voi kouluttaa, sillä niiden aivokapasiteetti ei riitä siihen. Todellisuus taitaa kuitenkin olla, että kissoja on vaikea kouluttaa, sillä ne ovat aivan äärettömän fiksuja ja jotkut yksilöt myös omapäisiä. Vaikka kissat kiintyvätkin omistajaansa ja tarvitsevat hellyyttä ja rakkautta siinä missä koiratkin, puuttuu useimmilta kissoilta koirille tyypillinen miellyttämisen tarve.

Viime yönä molemmat kissat päättivät jälleen kerran, ettei meillä tarvitse nukkua - ei heidän eikä meidän. Ensin tiputeltiin esineitä lipastojen päältä ja kun siitä seurasi porttikielto makuuhuoneeseen, keksivät kissat lyöttäytyä yhteen ja selvittää jälleen kerran, miten herkkukaappi avataan.

Joitain kuukausia  sitten Kisu keksi, miten meidän makuuhuonetta vastapäätä olevan kaapin haitariovi avataan. Kaapin sisältö kiinnosti, sillä sieltä löytyy kissojen ruuat ja herkut. Kissojen yhteistyö oli ihailtavan saumatonta. Kisu avasi kaapin oven, hyppäsi hyllylle ja pudotteli herkkupusseja Possulle, joka juoksi salamaakin nopeammin piiloon herkkujen kanssa. Onnistuimme nappaamaan saaliin aina ennen sen tuhoamista, joten yhteistyön viimeinen koetinkivi on edelleenkin mysteeri: Kenen suuhun herkut olisivat loppupeleissä päätyneet?

Parin murtoyrityksen jälkeen lukitsimme oven hakasella, jonka olemassa olon unohdimme sen verran säännöllisesti, että ruuvi tipahti jo parin päivän päästä. Päätimme laittaa kaapin eteen tuolin, kunnes keksisimme paremman kissalukon.

Tuoli oli ja pysyi useita viikkoja ja siitä tuli Kisun uusi lempisänky. Aluksi Kisu jatkoi murtoyrityksiään ja vietti pitkiä aikoja ovea tutkaillen, mutta eihän se siitä mihinkään liikahtanut. Lopulta, useita viikkoja myöhemmin, huomasimme ettei Kisu ollut enää edes kiinnostunut kaapin avaamisesta ja otimme tuolin pois.

Tämä sai minut pohtimaan kissojen muistia. Tuntui, ettei Kisu enää edes muistanut, kuinka oli joskus osannut avata kaapin oven. Olen huomannut saman ennenkin. Jossain vaiheessa Kisu otti tavakseen herättää minut aamun pikkutunneilla hieromalla poskiaan yöpöydällä olevaan paperiseen valaisimeen. Siitä lähtee juuri sopivan kova ääni, joka herätti minut poikkeuksetta. Hereillä oleva ihminen = ruokaa, ainakin Kisun päättelytavalla. Kun meille tuli yövieraita, siirsin lampun muutamaksi yöksi vierashuoneeseen ja Kisun lamppuherätykset loppuivat siihen.

Ovi ja herkut saivat olla siis monia viikkoja ihan rauhassa, kunnes viime yönä Kisun muisti palasi yllättäen. Voi ärsytys! Mitä luulette, muistiko Kisu yhtäkkiä vanhan olemassaolevan taitonsa vai oppiko täysin unohtuneen taidon uudelleen? Miten ihmeessä tuo kissojen muisti oikein toimii?

Kisun kaappimurtojen lisäksi Possu keksi alkaa harjoittelemaan makuuhuoneen-ja vessanoven avaamista. Seuraavaksi vuorossa onkin sitten varmaan jääkaappi ja ulko-ovi. Toinen haluaa herkkuja ja toinen seuraa. Prioriteettinsa kullakin.

Kisuleiden hampaat

Kisu kävi viime keskiviikkona hammaslääkärillä. Ikenet olivat kuulemma sen verran tulehtuneet, että kissa piti nukuttaa ja tehdä perustavanlaatuinen puhdistus. Puhdistuksessa ja tutkimuksessa selvisi, että Kisun hampaat olivat ihan hyvässä kunnossa, mutta hammaskivi oli aiheuttanut herkälle kissalle ientulehduksen. Puhdistus auttoi tietenkin, mutta koska suhtaudun aika nihkeästi kissan "turhaan" nukkuttamiseen sekä n.$400 eläinlääkärilaskuihin, päätin alkaa pitää Kisun ja Possun suuhygieniasta entistä parempaa huolta.

Olemme turvautuneet toistaseksi erilaisiin hampaita puhdistaviin herkkuihin, joista kumpikin kissa pitää kuin hullu puurosta. Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan riitä, joten kävin ostamassa Possulle hammasharjan ja tahnaa, Kisu sai omansa hammaslääkäriltä lahjuksina.

Mutta oikeasti, miten ihmeessä kissan hampaat pestään ilman, että kumpikaan osapuoli menettää sormia tai hermonsa? Possu, joka on helppo ja hieman jopa hönö käsiteltävä, ei ymmärrä kanalta tai pihviltä maistuvan hammastahnan päälle pätkääkään. Ilme oli aika sanoin kuvaamaton, kun yritin tarjota hammastahnakönttiä ensin sormen ja sen jälkeen hammasharjan päästä. Possu antaa varmasti pestä hampaat, jos ihan pakko on, mutta ei se kyllä taida kivalta tuntua.

Kisu, joka tekee asiat juuri niin kuin haluaa juuri silloin kun haluaa, näyttää yllättäen rakastavan hammastahnaa - etenkin sitä kanan makuista. Kisu tulee juosten, kun hammastahna kaivetaan esiin ja pureskelee hammasharjaa sellaisella tunteen palolla, että harja pitää varmasti uusia vähintään kerran kuussa. Mutta sen kun vielä keksisin, miten saisin hampaat ihan oikeasti harjattua. Luotto ei ole kovin vahva.

Koska tunnen Kisun luonteen lujuuden jo paremmin kuin hyvin, kysyin eläinlääkäriltä neuvoja omatahtoisen kissan hammashuoltoon. Lääkäri myönsi, että kaikki kissat eivät todellakaan ole kovin yhteistyöhaluisia purukalustoaan koskevissa asioisssa. Sain lääkäriltä listan vaihtoehtoisista VOHC:n hyväksymistä keinoista, jos ja kun kissojen hammaspesu ei osoittaudu järkeväksi vaihtoehdoksi. Lista löytyy myös täältä. 

Kai tuonne saisi harjan tuikattua, jos oikein nopea olisi...

Eiköhän näiden keinojen joukosta löydy joku meillekin sopiva metodi. Onhan nyt ainakin vaihtoehtoja geeleistä, ruokiin, spray-nesteisiin ja veteen lisättäviin tippoihin. Miten te muut? Käsi ylös joka harjaa kissansa hampaat onnistuneesti. Pieni rohkaisu tulisi tarpeeseen.

Meidän teini

Olemme monta kertaa miettineet, että kohta nelivuotias Kisu muistuttaa vahvasti teini-ikäistä tyttöä. Kisu on täynnä asennetta ja uhmaa. Kun Kisun yllättään pahanteosta, hän vain tuijottaa. Kun Kisun kanssa yrittää leikkiä, hän vain tuijottaa. Kun Kisua kutsuu, hän vain tuijottaa. Homma menee pääasiassa niin, että Kisu tekee vain sen minkä tahtoo juuri siten kun tahtoo.

Mutta osaa Kisu rakastaakin: lujasti, hellästi ja periksiantamattomasti. Eikä Kisu koskaan satuta - ei tahallaan eikä vahingossa. Vaikka Kisulle onkin kertynyt  tuhdisti elopainoa, on Kisu valtavan ylväs ja ketterä. Todellinen Kissa.

Nyt Kisun teini-ikäisyys on kuitenkin edennyt pisteeseen, johon en ajatellut sen edes voivan edetä. Kisulla saattaa meinaan olla kissojen akne (feline acne) Tiesittekö, että sellaista on olemassa? Minä en!

Kaikki alkoi sunnuntaina, kun löysin Kisun ruokakupin reunalta verta. Pelästyin tietenkin ja tutkin kummankin kissan perinpohjaisesti. Kisun leuan alta löytyi veristä ihottumaa, jonka alkuperä oli meille täysi mysteeri. Päätimme odottaa pari päivää ja katsoa, paraneeko se itsestään. No eipä parantunut, paheni vain ja oli aika viedä Kisu lääkäriin. Lääkäri tutki ja totesi, että kyseessä saattaa olla joko tulehtunut haava tai todennäköisemmin kissojen akne. Kisulle määrättiin antibiotteja ja ihonpuhdistusliinoja, jotka auttavat mustapäihin. Jos kyse on todella aknesta, täytyy meidän pitää Kisun ihosta huolta ja puhdistaa se säännöllisesti. Hih, meidän diiva...

Mutta taas opin jotain uutta! Ja opin myöskin sen, että meidän herkkuperse Kisu on äärettömän helppo lääkittävä, jos lääke on saatavina pillereinä. Herkun sisään kätketty pilleri menee alas humpsis vaan ja Kisu kehrää tyytyväisenä. Saapa siis nähdä menevätkö akne ja angsti ohi, vai tuleeko Kisusta kenties ikuisuus teini. 

Omituisten otusten kerho

Kissat ovat omituisia - siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja jos niitä löytyy kotoa kaksin kappalein, on hyvin todennäköistä, että kummallisten tapojen määrä ei ainoastaan tuplaannu, vaan kasvaa eksponentiaalisiin lukemiin.

Yksi tykkää löhöillä kenkien päällä, toinen päivystää aina jääkaapin edessä.

Yksi kipuaa kaapin korkeimmalle hyllylle, toinen tunkeutuu sukkalaatikon syövereihin.

Yksi rakastaa juustoa, toinen banaanipannareita (ja sitten oksennetaan)

Yksi tunkee kuononsa vesihanan alle, toinen pelkää veden ääntäkin

Yksi tykkää kun paijataan oikein kovaa, toista pitää helliä pehmoisesti

Yksi on hyvin tarkka milloin ja miten nostellaan, toista voi roikottaa kuin räsynukkea.

Kumpikin tuijottaa sinua kun istut vessanpytyllä

Kumpikin odottaa kärsivällisesti suljetun oven takana niin kauan kun se aukeaa

Meillä kokoontuu omituisten otusten kerho - ihan joka päivä.

Pahoittelut rakeisista kuvista. Parhaat kissakuvat napataan aina pimeään aikaan.

Persoonallisuuseroja

Kisu on elämäni ensimmäinen kissa. Ennen Kisua en tiennyt kissoista juuri muuta kuin, että pidän niistä ja voisin itsekin olla sellainen. Kisu tuli meille ihan rääpäleenä ja opetti minulle kaiken, mitä tiedän kissoista. Kolme vuotta myöhemmin perheeseemme muutti Possu, joka on opettanut minulle sen, että Kisu ei ole yhtä kuin kissat. On olemassa universaaleja kissamaisuuksia, persoonallisia kissamaisuuksia sekä luonteenpiirteitä, joilla ei ole mitään tekemistä kissamaisuuden kanssa.

Rakkauden osoittaminen: Kisu puskee päällä ja polkee (kneads), Possu hieroo nenällä ja tunkee tassun suuhusi.

Ruokatavat: Kisu rakastaa penturuokaa ja Possu aikuisten ruokaa. Kisu ei välitä ihmisten ruuasta (paitsi laughing cow -juustosta),  Possulta ei ole turvassa mikään. Haastavinta on aamupalan syöminen, sillä Possu haluaa sekä kahvisi että jogurttisi.

Nukkuminen: Kumpikin nukkuu mielellään sukkalaatikossa, vaatekaapissa, pehmustetuilla tuoleilla tai sohvalla. Yöllä sängyssä on usein kaksi kissaa. Kisu jalkojen päällä ja Possu kaulalla.

Vieraat: Kisu murisee ventovieraille kuin vahtikoira, Possu juoksee piiloon. Tuttuja Kisu tulee tervehtimään heti, Possu tarkkailee sivummalla, kunnes toteaa vaarattomiksi ja rakastuu. Jokainen uusi ihminen on potentiaalinen paras ystävä.

Oma aika: Kisu katoaa pitkiksi ajoiksi omaan rauhaansa, Possu on aina siellä missä sinäkin. Viisi minuuttia on liian pitkä aika ilman huomiota. Mau, MAu. MAU. MAU!!! Kissan paikka on sylissä - silloinkin kun yrität kokata, kirjoittaa tai istua vessanpytyllä.

Melkein sulassa sovussa

Vesi: Kisu inhoaa vettä. Possua ei voisi vähempää kiinnostaa. Possu yrittää myös hukuttaa lelunsa ja tykkää leikkiä märillä hiirillä.

Siisteys: Kisu ei peitä jätöksiään, mutta on todella tarkka turkkinsa puhtaudesta ja siitä, ettei tassujen mukana kulkeudu likaa ja roskia. Possu peittää jätöksensä tunnollisesti ja roiskii samalla hiekat ympäri lattiaa. Possu on vasta hiljattain oppinut pitämään turkistaan parempaa huolta. Kisu rakastaa turkin harjausta, Possu luulee sitä leikiksi, jossa harja pitää tappaa.

Ah, niin tyytyväisen näköinen Kisu...

Asennot: Kisua ei voi asettaa minnekään, missä hän ei halua olla. Esim. syliin tuleminen on aina Kisun oma valinta ja sylin on parasta pysyä liikkumattomana. Possun paikkaa ja asentoa voi vaihdella mielin määrin hänen siitä häiriintymättä.

Nimi: Kisun häntä liikkuu aina, joka kerta, kun hän kuulee nimensä. Luoksesi hän tulee jos haluaa. Jos on pienikin mahdollisuus, että nimen lausumiseen liittyy herkkuja tai ruokaa, on Kisu luonasi ennen kuin arvaatkaan. Possu tuijottaa ja liikuttaa korviaan, useimmiten syöksyy luoksesi ja alkaa maukumaan. Minullakin oli ikävä...

Possu joutui puhutteluun yöllisen mekastuksen jälkeen...

Ääntely: Kisulla on valtava määrä erilaisia ääntelyitä. Possun kommunikoinnista valtaosa on äänekästä makumista ja vielä äänekkäämpää kehräämistä.

Liikkuminen: Vaikka Kisulle onkin kertynyt pieni kotikissan maha, on Kisu liikkeissään äärettömän sulava, ketterä ja hiljainen. Possulla on aina tuhat lasissa ja jarrut hukassa. Lopputuloksena Possu rysähtelee pää edellä seinään, tippuu sohvalta ja loikkii neljällä tassulla kuin aropupu.

Leikkiminen: Possu leikkii aina ja kaikella. Kisu vain öiseen aikaan kaikella, mistä lähtee kova ääni.

Eilinen illallinen

Siinäpä näitä eroja tällä hetkellä. Erilaisiahan nuo ovat, mutta kumpainenkin aivan ihana ja rakas. Jännä nähdä, miltä lista näyttää parin vuoden päästä.

Ananas ja kookos

Ollaan kavereita jookos...

Kisu ja Possu ovat asuneet saman katon alla nyt viikon. Molemminpuolisesta sydänystävyydestä ei voida vielä puhua, mutta suljetut ovet ovat onneksi jo historiaa.

Pidimme Kisun ja Possun aluksi eri huoneissa, jotta Kisu saisi tottua rauhassa toisen kissan tuoksuihin talossa. Possu oli samantien kuin kotonaan ja tottunut jakamaan hoodinsa muiden kissojen kanssa, joten ovet pidettiin kiinni lähinnä Kisun mielenrauhan vuoksi. Päästimme Kisun kuitenkin välillä temmeltämään ja nuuskimaan Possun huoneeseen, samalla kun Possu pääsi tutkimaan muita huoneita. Siirsimme myös Kisun ruokakipot lähelle Possun huoneen ovea, jotta Possun tuoksu yhdistyisi positiivisiin asioihin.

Possun hinku huoneesta ulos oli kova ja oven alta näkyi vähän väliä kurottelevia pikkukissan tassuja. Kisua moinen ihmetytti ja ärsytti, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että rääpäleestä olisi pitänyt hankkiutua eroon. Torstai-iltana uskalsimme päästää kissat hetkeksi kasvokkain, mutta pidimme tapaamisen hyvin lyhyenä, sillä yli-innokas Possu mullisti koko Kisun maailman yhdessä sekunnissa. Kisu ymmärsi selkeästi, että Possu on aika harmiton, joskin teräväkyntinen vauva. Harmittaa vieläkin ettei minulla ollut kamera valmiina, kun Kisu läppäisi ensimmäisen kerran Possua ja Possu kellahti selälleen esittämään kuollutta. Fiksusti valittu taktiikka Possulta! Kisulta menivät pasmat ihan sekaisin ja se tappelu jäi siihen.

Perjantain tapaaminen oli jo huomattavasti pidempi ja uskalsimme antaa kissojen touhuta omiaan ilman, että vahtasimme vieressä herkkupussi ja suihkepullo valmiina. En ymmärrä kissoja tarpeeksi hyvin tietääkseni kuinka paljon kyse oli leikistä ja kuinka paljon rajojen selväksi tekemisestä, mutta kumpikaan kissa ei yrittänyt oikeasti satuttaa toista, vaikka läppäisyt ja selkäkyyryiset sivuhypyt kuuluivatkin illan suosituimpiin ohjelmanumeroihin. Possu on aika peloton pikkukissa ja suurimman osan ajasta Possu touhuilikin omiaan Kisun tuijottaessa ja vahtiessa. Kisu on kuitenkin tehnyt Possulle selväksi, että loppuviimein hän on se, joka määrää. Kisu antaaa Possun kivuta kissatorniin ja jopa nukkua huipulla, mutta vain ja ainoastaan silloin kun Kisu ei itse halua olla siellä. Sama pätee sohvan ja Kisun lempituolin kanssa.

Lauantai-iltana meillä oli pari kaveria kylässä ja kumpikin kissa pörräili jaloissa huomion toivossa. Ilta meni niin mallikkaasti, että annoimme kissojen viettää ensimmäisen yönsä vapaasti yhdessä. Nukahdin Kisu jalkojeni päällä löhöten ja heräsin Possun kehräykseen niskani päällä. En tiedä mitä talossa tapahtui yön aikana, mutta ei selkeästikään mitään kovin traumaattista. Tämän päivän aikana kissat ovat hakeutuneet yhä lähemmäs ja lähemmäs toisiaan ilman surempia isotteluita. Nähtiinpä aamulla jopa sellainen ihme, että Possun maukuessa (kuka tietää mitä), Kisu juoksi Possun luokse nuuhkimaan ja tsekkaamaan, onko kaikki kunnossa.

Toistaiseksi näyttää siis siltä, että kaksi kissaa mahtuu kuin mahtuukin saman katon alle. Ainoa huoleni tällä hetkellä liittyykin ruokaan. Kissat eivät tappele ruuasta, mutta syövät ristiin rastiin toistensa ruokia. Kisu on jo ihan tarpeeksi pulska tuollaisenaan eikä todellakaan tarvitsisi penturuuan extrakaloreita tai koko ajan saatavilla olevaa ruokaa. Possun kasvun ja kehityksen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että hän saa kaikki tarvittavat hivenaineet oikeanlaisesta ruuasta. Miten te muut kahden eri-ikäisen kissan omistajat olette hoitaneet asian? Vai huolehdinko ihan tuhkaan? Kaikki vinkit olisivat tervetulleita!

P.S. Possu nimi jäi elämään ja syrjäytti Mickey:n. Oranssi rääpäle on nyt siis virallisesti Possu the Christmas Kitty.

Yritys hyvä (riittävä?)

Rakastan lastenkirjoja ja ostan niitä välillä omilla rahoillanikin lasten kanssa luettaviksi. Pidän kirjoista, joissa on huumoria ja jotka on kirjoitettu lapsille, lapsia kuitenkaan aliarvioimatta.

Kirja jonka luemme luokassani yhä uudelleen ja uudelleen on Pete The Cat and His Four Groovy Buttons (by Eric Litwin). Kirjaan liittyy myös laulu, jonka olen muokannut paremmin omaan suuhuni sopivaksi. Tarina on hyvin simppeli, mutta opettaa lapsille kuin huomaamatta matikkaa sekä sen, että tavaraa tulee ja menee," But do we cry? Goodness NO!"

Tästä kirjasta innostuneena ostin itselleni myös pari muuta Pete the Cat -kirjaa, joissa yhdessä valmistetaan jättivoikkari ja jaetaan se yhdessä kavereiden kanssa ("sharing is cool"), toisessa kerätään rohkeutta kokeilla uusia juttuja, vaikka ensin hieman pelottaisikin ("It's ok to be afraid but it's more fun to surf") ja kolmannessa pelataan pesäpalloa ja ollaan siinä surkeita ("But it's ok, at least you tried").

kisu the cat loves to look at herself in the mirror...

Niin paljon kuin Pete the Cat -kirjoista pidänkin, ärsyttää tuon viimeksi mainitun kirjan sanoma minua suunnattomasti. Kaikessa ei tietenkään tarvitse olla hyvä ja on hienoa jos nauttii niistäkin asioista, joissa muut ovat parempia, mutta missään vaiheessa tarinaa lapsia ei kehoiteta harjoittelemaan tai edes pyrkimään mihinkään parempaan. Pete epäonnistui pahasti, mutta kohautti vain hartioitaan. Peteä ei harmittanut eikä hän turhautunut. Pyh, sanon minä! Kyllä kerta toisensa jälkeen epäonnistuminen ärsyttää ja lannistaa kenet tahansa.

Kaikessa ei tarvitse tietenkään olla pro tai ottaa vakavasti, mutta lapsia on hyvä valmistella myös siihen, että monia asioita pitää harjoitella ennen kuin ne onnistuvat. Välillä pitää olla sinnikäs ja yrittää samaa asiaa monta kertaa. Mutta vitsit että se tuntuu hyvältä, kun jokin juttu, johon on uhrannut aikaa ja vaivaa, onnistuu vihdoin ja viimein. Olkoon se sitten kenkien jalkaan laittaminen tai ensimmäisen kunnarin saaminen. Minun tapauksessani surfaaaminen (jota olen vieläkin liian pelokas kokeilemaan).

Kisu the cat is proud of her bunny ears... 

Being different is cool!

Että tällainen avautuminen tänään. Koskahan löytäisin ajan ja energian omien lastenkirjojeni kirjoittamiseen...? Silloin kun en työskentele lasten kanssa, minulta puuttuu inspis ja silloin kun työskentelen lasten kanssa, minulta puuttuu aika. Heh, pitäisi vissiin yrittää vähän kovemmin. 

Sunnuntaiaamun eläimellistä menoa

Tänä aamuna teki mieli pannareita - siis sellaisia amerikkalaisia aamiaispannareita. Phill oli heti messissä ja sai vielä kaupanpäällisiksi inspiksen kokeilla pannaritaidetta. Pienen kaappien penkomisen jälkeen totesimme, ettemme omista pursotinpussia. Olimme kuitenkin jo niin eläinpannari-idean viemiä, että päätimme tehdä pursottimen muovipussista.

Jälkiviisaana voin kertoa, että pannaritaidetta on (ainakin aloittelijan) vaikea tehdä ilman pursotinta. Mutta hei, tulihan näistäkin ihan söpöjä!

Seuraavalla kerralla sitten yhtä astetta fiksumpina pursotinpussin ja paremman pannun kanssa.
Kun vatsamme olivat täynnä ja aamun ensimmäiset naurut naurettu, oli aika viihdyttää Kisua. Kissat ja pahvilaatikot - ei voi mennä pieleen.

Pitkulaisista golf-mailalaatikoista tuli täydellinen ja hyvin halpa kissatunneli. Leikkasimme laatikoiden sivuihin pieniä ikkunoita ja piilotimme tunneliin muutaman lelun. Tuloksena hyvin onnellinen kissa ja meille lisää naurua.

Näillä meiningeillä alkoi aamu, joten eihän siitä voinut tulla mitään muuta kuin mahtava päivä. Sunnuntaiaamut ovat ihan parhaita!

Kissa joka kuvitteli olevansa koira

Aina välillä minusta tuntuu, että Kisu unohtaa olevansa kissa. Kisu istuu komennosta, murisee jos joku tuntematon tulee ovelle, syö mielellään koiran keksejä ja ulkoilee hihnassa.

Mutta kaiken tämän Kisu tekee kissamaisesti, omien ehtojensa mukaan. Kisu istuu, koska tietää saavansa herkun (tai tahtonsa läpi), Kisu murisee, mutta juoksee tiukan paikan tullen komeroon piiloon, Kisu syö koirankeksien lisäksi kaikkea raksuvaa, Kisu kävelee hihnassa juuri sinne, minne haluaa, mutta pistää nelivetostopin päälle heti kun kävely ei enää maita.

                 

Loppujen lopuksi Kisu on siis aito kissa. Phew. Meinasin jo huolestua.

Kisun kupissa osa 2 - Ympyrä sulkeutuu

Muistatteko, kun kerroin Kisun kupissa postauksessa Kisun alkaneen hyljeksiä purkkiruokaa? Siitä alkoi kokeilukierre, jonka aikana ostin Kisulle maisteltavaksi lukuisia erimakuisia ja -merkkisiä ruokia. Turhaan. Nirppa-Kisulle ei kelvannut, vaikka hienoimmat ja kalliimmat ruuat olivat täynnä lihaa, kalaa, ankkaa ja ties mitä herkkua. Ruokaa meni hukkaan valtavasti samalla kuin Kisu raksutteli kuivapapanoita aivan liian hyvällä ruokahalulla.

Meinasin jo luovuttaa, kunnes bongasin kaapin perälle unohtuneen purkin sitä alkuperäistä Science Diet -ruokaa. Kumosin ruuan Kisun kuppiin ja kappas vain, sehän katosikin hetkessä parempiin suihin. Kiitokseksi sain pääpukkauksia ja kehräyksiä. Ja sama on toistunut nyt jo viikon verran joka ilta.

Meidän apina New Hampshiressa

Ota tuosta otuksesta sitten selvää! Jälleen kerran vastaus taisikin olla liian lähellä...

Ja laiskiainen San Diegossa

Olemme muuten alkaneet vakavasti harkitsemaan kissanpennun adoptoimista. Ajatus toisesta kissasta ja etenkin kissakaverista Kisulle houkuttelee kovasti, mutta kertokaapa viisaat ja kokeneet, nauttisiko kohta kolme vuotta ainoana (prinsessana) ollut Kisu kaverista? Ottaisiko Kisu pennun omakseen vai olisiko kodin ja meidän jakaminen liikaa? Kissat ovat tietenkin yksilöitä, mutta olisi kiva kuulla kokemuksia.

Kisun kupissa

Kisun unikoulusta on kulunut nyt niin monta viikkoa, että uskallan todeta sen olleen täydellinen menestys. Viime lauantaina unohdin antaa Kisulle kakkosiltapalan ja heräsin neljältä aamuyöstä siihen, että Kisu söi varpaitani. Ensin kiukustuin, mutta tajusin sitten virheeni. Sopimusta (rutiinia) ei rikota! Kävin kumoamassa kuivaraksuja kuppiin ja loppuyö menikin sitten sulassa sovussa karvapalloystäväni kanssa.

Viime aikoina Kisu on kuitenkin alkanut hyljeksimään purkkiruokaa. Jos Kisu saisi valita, söisi hän todennäköisesti pelkkiä kuivapapanoita. Mutta kun ei saa, hah. Terveyssyistä haluan Kisun syövän kumpaakin. Siksipä päätin vaihtaa Kisun purkkiruuan toiseen merkkiin ja kokeilla, mitä tapahtuu.

Terveellinen ja hyvä ruoka on meille tärkeä asia - olipa kyse sitten minusta, Phillistä tai Kisusta. Tutkiskelin netissä eri vaihtoehtoja ja päädyin Natural Balance purkkiruokaan. Monista kissanruuista löytyy hyvin paljon täyteaineita ja hyvin vähän proteiinia. Natural Balancen raaka-ainelista oli kuitenkin hyvin vaikuttava. Toistaiseksi Kisu on syönyt kaiken kupista löytyvän ruuan, mutta huomattavasti laimeammalla innolla kuin suussa kivasti raksuvat kuivapapanat. Täydellisen purkkiruuan metsästys saattaa siis jatkua pian...

Tiedättekö mitkä ovat muuten Kisun lempileikit tällä hetkellä? Kissatrampoliini aka (entinen) vierasilmapatja sekä heitettyjen kuivaraksujen metsästäminen. Ruokin Kisun aivan kuin kanan tai lähilammen ankat. Joskus voisi kuvata pienen videonkin ja latailla tänne... Hauska otus tuo Kisu.

Kissajoogaa

Ajattelin kehittää uuden lajin: kissajoogaa, anyone? Muuten ihan normaalia joogaa, mutta sitä tehdään yhdessä rakkauspakkauskissan kanssa.

Kisu on joutunut olemaan viime aikoina paljon yksin ja haluaa tietenkin viettää jokaisen yhteisen hetken oikeasti lähellä. Kotona ollessani perässäni seuraa pieni ankanpoikanen. Kisu löhöää sohvalla kanssani (tai vähintäänkin tuijottaa torninsa päältä), leikkii pölyrätin kanssa, valvoo ruuanlaittoa, valitsee seuraavan päivän vaatteet kanssani, seuraa vessaan ja nukkuu jalkojeni päällä sängyssä. Mutta parasta mitä Kisu tietää, on sunnuntaijooga. Kisu kiehnää, puskee ja kehrää sekä polkee joogamaton viereen unohtunutta aamutakkiani.

Yhteiset joogahetket ovat ihania! Kisu löytää aina oikeat kolot eikä oikeastaan häiritse liikesarjojani laisinkaan. Päinvastoin, sen lisäksi, että jooga rentouttaa, siihen sisältyy nyt niin paljon ylimääräistä rakkautta, että sitä voisi kutsua vaikka rakkausjoogaksi. Siitä tulee kokonaisvaltaisesti hyvä ja rento olo - meille molemmille.

Yhteisen joogaharrastuksen lisäksi yömme sujuvat nyt myös saumattomasti yhdessä. Muistatteko vielä Kisun unikoulun? Viimeisen kuukauden verran olen nukkunut jokaisen yöni sikeästi ja katkeamatta - viikolla ja viikonloppuisin. Leikin joka ilta Kisun kanssa ennen nukkumaan menoa ja piilotan osan hänen kuivaraksuistaan sinne tänne kiipeilytornin rakoihin. Kun kisu herää aamuyöstä, siirtyy hän olkkariin touhuamaan ja "metsästämään". Kun raksut on metsästetty, käpertyy hän takaisin jalkojeni päälle nukkumaan.  Helppo ratkaisu, vaikka sen keksiminen olikin monien kokeilujen tulos.

Minulla on aina välillä huono omatunto siitä, kuinka paljon Kisu joutuu olemaan yksin. Mutta toisaalta kissat ovat aika yksinäisiä susia... Ei voi muuta kuin toivoa, että laatu korvaa määrän tässäkin asiassa. 

Kisun unikoulu

Tästä aiheesta on tainnut tulla mainittua (valitettua) jo muutaman kerran, MUTTA Kisu ei ole aamu-uninen - Kisu on kissa. Kotimme ihmisasukkaiden kannalta on kuitenkin hyvin ikävää, että Kisu haluaa tehdä kissamaisuuksiansa aina siellä, missä mekin olemme. Käytännössä heräämme siis joka ikinen aamuyö siihen, kun Kisu alkaa leikkimään sälekaihtimilla, ovistoppareilla, kolikkopurkeilla tai millä tahansa, mistä lähtee kova ääni.

Phillin ollessa upelluksissa, kirjoitin hänelle tämän kuvauksen normaalista aamusta Kisun kanssa:

At 4:25 Kisu wakes up and kicks "a hobo" off the dresser
At 4:28 Kisu sticks her head through the shades
At 4:40 Kisu jumps back on the dresser and plays with the bag (the one that has           extra screws in it)
At 4:42 Veera gets up and gets scissors from the kitchen. Kisu thinks it's time           to eat. Veera considers eating Kisu.
At 4:45 Veera removes the screw bag from the back of the dresser and hides it in         the bathroom
At 4:46 Veera goes back to bed
At 4:47 Kisu gives Veera a nasty look and smacks the door                                 stopper. Boo-i-o-i-ong
At 4:50 Veera falls asleep.
At 4:51 Kisu realizes that Veera is sleeping and starts meowing.
At 5:00 Kisu gives up and comes back to sleep
At 6:15 Kisu wakes up again and goes to the living room
At 6:30 Kisu is lonely and jumps on Veera 
At 6:31 Veera tries to ignore Kisu
At 6:32 Kisu starts nibbling Veera
At 6:35 Veera covers herself with a blanket and keeps sleeping
At 6:37 Kisu stares at Veera
At 6:38 Veera makes a mistake and opens her eyes
At 6:40 Purr-ball Kisu is all over places
At 6:41 Veera gives up and feeds Kisu

At 7:15 Veera goes to the kitchen to get another (very much needed)cup of coffee.
At 7:16 Kisu thinks it's snack time
At 7:17 Kisu is disappointed - stupid Veera doesn't get it
At 7:18 Kisu runs circles around Veera's legs
At 7:19 Veera walks away from the kitchen - Kisu nibbles Veera's ankles - Veera           spills her coffee

Vanhassa talossamme, New Hampshiressa, Kisun metelöinti ei ollut jokapäiväinen ongelma. Useimpina aamuina Kisu meni olohuoneeseen leikkimään. Ja jos leikki oli liian äänekästä, suljimme makuuhuoneen oven. Leikin päätyttyä Kisu saattoi istua pitkiäkin aikoja oven takana, mutta hän ei maukunut. No, nykyään maukuu ja kovaa! Makuuhuoneesta ulos heittäminen ei siis ratkaise mitään. Ja mihinkään yksittäiseen huoneeseen en aio Kisua sulkea, sillä se ei olisi oikein. Kisun pitää saada leikkiä ja "metsästää" - olla kissa.

Maanantai-iltana päätin aloittaa uuden kokeilun ja laittaa Kisun kuppiin puolet aamun kuivamuonasta juuri ennen nukkumaan menoa. Annamme Kisulle iltaisin purkkiruokaa ja aamuisin kuivapapanoita. Valitettavasti Kisu rakastaa kaikkea raksuvaa ja syö papanat pois, vaikka olisi juuri syönyt normaalikokoisen illallisen. En siis ollut kovinkaan luottavainen, että illan ähky auttaisi aamuheräilyjen kanssa. Mutta mitäpä sitä ei kokeilisi katkeamattomien yöunien toivossa...

                                             

Aamu tuli ja Kisu heräsi tuttuun aikaan leikkimään. Ajoimme Kisun pois makuuhuoneesta ja kas vain, Kisu ei alkanutkaan maukumaan. Seuraavan kerran heräsin vasta herätyskellon soittoon. Noustuamme ylös annoin Kisulle toisen puoliskon aamupapanoita ja niillä se sitten pärjäsikin iltapalaan asti ihan ilman ongelmia. Täsmälleen samalla kaavalla mentiin myöskin tänään. Pieni, mutta tärkeä parannus meidän aamuihin: Nyt mennään jo yhden heräämisen taktiikalla! 

Kirjoitushetkellä Kisu nukkuu jalkojeni päällä ja puhuu unissaan. Nukkuvana se on aika söpö...