Kofeiiniton elämä

Se alkoi puolihuomaamattomasti, viime vuoden lopulla. Ensin loppuivat iltapäiväkahvittelut, sitten myöskin aamukahvit. Korvasin rakastamani aamuhetken piparminttuteellä ja kärsin parin päivän ajan jäätävistä päänsäryistä.

Päänsäryt ja tukkoisen väsynyt olo helpottivat kuitenkin pian eikä kahvin tuoksuttelukaan aiheuttanut enää huokailuja. Minusta tuli omaksi yllätyksekseni teetyyppi.

Mutta miksi? No ihan vain siitä syystä, että teki mieli kokeilla, miten kahvin poisjättäminen vaikuttaa kehoon ja mieleen. En ole ruokavalioni suhteen totaalikieltojen kannalla, sillä itsepäinen luonteeni tekee kieltojen kohteista elämääkin suurempia himoja. Kofeiininkin kanssa jätin takaportin auki vihreän teen ja satunnaisten kahvikupposten muodossa, mutta useimmiten valitsen kuitenkin yrttiteen.

Pari viikkoa sitten teki mieli tehdä sunnuntaiaamusta astetta spesiaalimpi ja  päätin nauttia kupin kahvia. Meillä oli kaapissa paikallisesta kahvipaahtamosta ostettuja papuja, jotka jauhoin juuri ennen h-hetkeä. Tuoksu oli taivaallinen, makukin, mutta tuloksena oli puoli päivää kestänyt vatsakipu eikä vireystilankaan suhteen ollut hurraamista. Kokeilin samaa vielä seuraavanakin aamuna, mutta kun tulos oli sama, päätin kahvittelujeni olevan nyt tällä erää tässä.

Mikään ehdoton päätös tämä ei ole, sillä taustalla ei ole muuta kuin entistäkin paremman olon metsästämistä. Saatan hyvinkin kääntää kelkkani jo huomenna tai elää ilman kahvia loppuelämäni. Muita kofeiinipitoisia tuotteita en ole juurikaan käyttänyt enää pitkään aikaan, ellei nyt suklaata lasketa.

Yksi pieni ongelma tässä kuitenkin on, ainakin Phillin mielestä. Eihän suomalainen voi olla juomatta kahvia ja toitottaa siitä julkisesti. Siitähän saattaa lähteä vaikka Suomen kansalaisuus. Heh, pieni pala Suomea ulkomaalaisen näkökulmasta. Ei ehkä ole ihan hatusta vedetty väite, että suomalaiset ovat yksiä maailman suurimmista kahvin kuluttajista, mutta kyllä niistä kyläpaikoista varmaan teetäkin löytyy. Löytyyhän? Kohta tullaan meinaan testaamaan.

Jumin kautta voittoon

*Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Niska- ja hartiaseudun valmennus on edennyt nyt kolmanteen, eli viimeiseen vaiheeseen. Tämä vaihe kestää harhaluuloistani huolimatta neljä viikkoa ja harjoitteita olisi hyvä tehdä jokatoinen päivä.

Tilanteeni on ollut suurimman osan treenijaksosta täysin kivuton, mutta on väliin mahtunut yksi totaalinen jumikin:

Nukuin eräänä yönä hurjat 14 tuntia ja tein sen vielä kaiken lisäksi niin huonossa asennossa, että heräsin niska ja vasen hartianseutu aivan totaalisen kivuliaassa jumissa. Aloitin aamun varovaisilla ykkösvaiheen harjoitteilla ja yritin pysytellä koko päivän kevyessä liikkeessä. Ruokatauolla kävin rauhallisella kävelyllä hartioita ja käsiä liikutellen ja illalla tein vielä kevyen joogaharjoituksen tarkkaan kehoani kuunnellen.

Seuraavana aamuna olo oli jo paljon parempi ja vajaan viikon päästä jo täysin kivuton. Ykkös- ja kakkosvaiheen harjoitteet sekä rauhallinen aktiivisuus auttoivat tähän vaivaan yllättävänkin nopeasti.

Satunnaiset jumit ja niistä selviäminen on juurikin se syy, miksi lähdin verkkovalmennukseen mukaan. Vaikka en itselleni kummoisia jumitiloja toivokaan, oli hyvä testata harjoitteiden teho myöskin tosipaikan tullen. Minun kohdallani homma on siis toiminut juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Nyt vielä loppurutistus loppuraportteineen ja jouluisen itsekurin testaus. Katsotaan miten minulle käy kun koti ja arki vaihtuvat reissuun ja lomaan.

Aamulenkkimaisemia

Linkki Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Ja edelliset kirjoitukseni projektiin liittyen täältä ja  täältä

Niskaprojekti jatkuu

* Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Aloitin pari viikkoa sitten niska- ja hartiaseudun verkkovalmennuksen yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa. Valmennus on jaettu kahden viikon jaksoihin ja se kestää yhteensä kuusi viikkoa.

Ensimmäinen jakso alkaa olemaan takanapäin ja fiilis on hyvä. Olen tehnyt simppelit ja kevyet harjoitteet tunnollisesti päivittäin ja todennut jo nyt, että valmennusjakso on tullut todellakin tarpeeseen. Harjoitteet on ollut helppo oppia selkeiden video-ohjeiden avulla ja totetuttaa kotioloissa ilman mitään erityisiä laitteita tai apuvälineitä.

Kaikkein eniten minulla on yhä edelleenkin tekemistä hyvien työasentojen löytämisessä. Töissä könötän suurimman osan päivästä lattialla ja liian pienillä tuoleilla istuen, kotona röhnötän sohvalla ja viikonloppuisin olen heilunut kamerani kanssa mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Kaikeksi onneksi elän myös hyvin aktiivista elämää ja liikun paljon sekä töissä että vapaalla. Kroppani liikkuvuus on jo ennestään hyvä ja voimaakin löytyy ihan omiksi tarpeiksi. Minun ei ole vaikea motivoida itseäni liikkeelle tai pitämään itsestäni huolta, sillä ajattelen sen olevan välttämätöntä. En oikeastaan edes uskalla ajatella, missä kunnossa olisin, jos tekisin tavallista toimistotyötä enkä liikkuisi laisinkaan.

Ensimmäisen jakson harjoitteet jäävät nyt osaksi kehonhuoltorutiinejani ja homma jatkuu uusien haasteiden parissa. Niska- ja hartiaseutuni on tällä hetkellä kivuton ja sellaisena sen haluasin myöskin pitää, mielellään vaikka ihan joka päivä.

Pidän teidät ajantasalla valmennuksen etenemisestä. So far so good - edelleenkin.

Linkki Lääkärikeskus Aavan verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Yhteistyösarjan ensimmäinen kirjoitus löytyy täältä

Niska kuntoon

*Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Aktiiviseksi liikkujaksi olen ollut onnekas ja säästynyt suuremmilta vammoilta ja krempoilta. *Kop, kop! Kannattaisi varmaan koputtaa puuta... Jos Phill tietäisi, mitä tulin juuri kirjoittaneeksi huokaisisi hän väsyneesti: "Baby, you cannot  say things like that!"

Ihan täysin jumiton ja särytön en ole kuitenkaan minäkään. Useimmiten minulla jumittaa niskan ja hartijoiden seutu. Yleensä kivut tulevat ja menevät, mutta vajaa vuosi sitten tilanne äityi niin pahaksi, että Phill raahasi minut puoli väkisin ensiapuun, kun en päässyt enää makuuasentoon ja takaisin pystyyn itkemättä. Vaikka kivut helpottivatkin tuolla kerralla parin päivän levon ja tehokkaiden lihasrelaksanttien avulla, toivoin pääseväni lääkärikeikan jälkimainingeissa fysioterapeutin juttusille, jotta saisin selkeät ohjeet, joilla voin ehkäistä särkyjä jo siinä vaiheessa kun jumistus on vielä siedettävällä asteella. Lääkärini ei ollut kuitenkaan kanssani yhtään samalla aaltopituudella ja homma kuivui kasaan.

Viimeaikoina niska ja hartiaseutuni ovat jumitelleet tasaisen siedettävästi taustalla. Lapaluu rahisee välillä pahemmin kuin hiekkalaatikko ja viimeksi tänä aamuna heräsin jumissa olevan niskan auheuttamaan pääkipuun. Syytän vaivoistani preschool opettajan kummallisia työasentoja sekä rakkauttani sohvalöhöilyä kohtaan. En osaa työskennellä pöydän ääressä, vaan vietän kotona suurimman osa ajasta sohvalla läppärin kanssa könöttäen.

Ei siis ihmekään etten epäröinyt hetkeäkään kun eteeni tupsahti mahdollisuus kokeilla Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennus -palvelua. Verkkovalmennuksesta löytyy neljä erillistä pakettia: niska-hartiaseudun, olkapään, alaselän sekä polven verkkovalmennus. Valitsin itselleni niska-hartijaseudun ja aloitin tänään ensimmäisen kahden viikon jakson.

Ensimmäisen kahden viikon ajan Aavan fysioterapeuttien suunnittelemia harjoitteita tehdään päivittäin. Harjoitteet voi tehdä helposti kotona eikä niiden tekemiseen mennyt kauaakaan. Valmennus kestää yhteensä kuusi viikkoa ja se toteutetaan kahden viikon jaksoissa.

So far so good. Pidän teidät viikottain ajantasalla ja kerron missä mennään. Täten julistan projektin niska ja hartiat kuntoon alkaneeksi.

Kikherne snack

Olen kiinnittänyt viime vuosina yhä enemmän ja enemmän huomiota syömisteni terveellisyyteen, mutta käsitykseni siitä, mikä on terveellistä, on muuttunut vuosien saatossa moneen kertaan. 

Aluksi terveellisyys tarkoitti minulle vähärasvaista, mutta vetelin huomaamattani sisuksiini ihan liikaa sokeria. Tämän huomattuani, aloin karsimaan sokeria, mutta nyt ongelmaksi muodostuivat makeutusaineet ja muut keinotekoiset raaka-aineet, jotka saavat kroppani sekoamaan ja onnettomaksi. 

Nykyään en pelkää niinkään kaloreita, vaan kaikkea keinotekoista. Yritän välttää eineksiä ja prosessoituja tuotteita, mutta en jaksa myöskään vauhkoilla ja miettiä liikaa. En tavoitteile laihuuttaa vaan kokonaisvaltaista hyvää oloa. Vatsani on hyvin herkkä ja ilmoittaa kyllä heti, jos on tullut syötyä jotain epäsopivaa. Joskus pieni nautintohetki ja relaaminen on kaiken sen epämukavuuden arvoista, mutta useimmiten muistan taas hetken, miksi terveelliset elämäntavat ovat pienten uhrauksien arvoisia.

Itse tekemällä ja kohtuuden muistamalla ei tarvitse luopua kaikesta. Luonnollisia herkkuja ja snäkkejä löytyy vaikka millä mitalla ja vaikka ne eivät olekaan usein yhtään tavisherkkuja vähäkalorisempia, edustavat ne minulle kaupan karkkeja ja sipsejä terveellisempää vaihtoehtoa.

Tänään tulimme kokeilleeksi snäkkiä, joka pääsi samantien uudelle suosikkilistalleni. Homman nimi oli uunissa paistetut kikherneet. Äärettömän helppoa! Pyöräytimme huuhdellut purkkikikherneet (chickpeas) oliiviöljyssä ja maustoimme savustetulla paprikalla, chilimausteella, pippurilla ja valkosipulimausteella. Paistoimme herneitä uunissa 425 F/  220 C niin kauan, että niistä tuli mieleisemme rapeita. Aikaa kului yllättävän kauan, yli 30 min , joten mikään maailman nopein snäkki tämä ei valitettavasti ole. 

Huuhdoimme herneet alas oluella, mikä kuvastaa ehkä parhaiten suhtautumistani terveellisyyteen: Ei se  ole niin justiinsa, kunhan olo vain on hyvä. Hyvä olo on monien osasten summa, joista onnellisuus on varmasti kaikista tärkein. Siksi olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kohtuus on kaiken a ja o. Elämä on tasapainoilua ja onnellisuus piilee niissä hetkissä, joissa kaikki on juuri nyt kohdillaan.

Tuhat sanaa

Kaikki ovat varmasti kuulleet sanonnan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllähän se osittain paikkansa pitää: Kuva kertoo tarinan, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu, kuvastaako tuo tarina todellisuutta. Kuvia rajataan, käsitellään, julkaistaan tietyssä kontekstissa ja valitaan tarkasti.

Tässäpä teille yksi esimerkki:

Millainen sanoma tästä kuvasta välittyy? Onnellinen, reipas ja aktiivinen haikkaajahan se siinä - elämänsä kunnossa. Ainakin melkein.

Osaisiko kukaan arvata,että niskaani/hartiaani särki kuvan ottohetkellä ihan perhanan paljon. Niin paljon, etten saanut paitaa omin avuin päälle ja kotimatkan töyssyt ja käännökset toivat kyyneleet silmiini. Kotiin päästyäni en päässyt enää sängystä omin avuin ylös eikä Phill kuunnellut vastaväitteitäni enää hetkeäkään: Edessä oli reissu lääkäriin.

Balboan Naval Hospital on se paikka, jonne me aina suuntaamme normaalien lääkäriaikojen ulkopuolella. Siellä tietää saavansa apua, mutta joutuvansa myös jonottamaan ensin miljoonalle eri luukulle ja sen jälkeen istuskelemaan tai pötköttelemään verhoilla rajatulla sängyllä ainakin pari tuntia. Mutta en kyllä valita. Onneksi on hyvä vakuutus, joka korvasi tässäkin tapauksessa kaiken.

Hartiastani päätettiin ottaa röntgenkuva, vaikken oikein ymmärrä miksi. En ollut satuttanut sitä missään tapaturmassa enkä uskonut hetkeäkään, että kyse olisi mistään luihin liittyvästä ongelmasta, vaan todennäköisesti ja toivottavasti ihan tavallisesta lihasrevähdyksestä. Mutta tulipa tarkistettua. Sain lopulta mukaani särkylääkkeitä, relaxanttia, kymmenen päivän sali- ja nostelukiellon sekä kolmen päivän täyslepokäskyn. Viikon päästä pitäisi mennä käymään omalääkärillä, joka määrittelee sitten mahdollisen fysioterapian ja magneettikuvan tarpeen.

Näillä mennään. Lepääminen ottaa taas koville, mutta yritän olla kiltti ja kuuliainen, jotta selviäisin tästä mahdollisimman vähällä. Olo on vieläkin hyvin jäykkä ja hartiaa särkee, mutta maanantain kaltaista repäisevää kipua en ole onneksi enää kokenut.

Haikki oli kyllä hieno, joten siitä lisää myöhemmin, kun koneella istuminen tuntuu taas järkevältä. Tällä hetkellä viihdytän itseäni lähellä Hulun ja Netflixin avulla ja koitan olla nuupahtamatta tylsyyteen. Ei kellään olisi joitain kevyitä ja leppoisia sarja-/ elokuvavinkkejä tarjola? The Mindy Project alkaa lähenemään uhkaavasti loppuaan...

San Diegon räkänokka

Minulta on kysytty joitain kertoja, sairastavatko San Diegon lapsukaiset samalla tavalla kuin kylmien alueiden lapset. Vuosi sitten en olisi osannut vielä vastata asiaan juuta enkä jaata, mutta nyt tiedän, että kylläpä vain,  San Diegossa kasvaneiden lasten poskilla roikkuu räkä ihan samaan tapaan kuin Suomen pakkasissakin. Täällä se ei tosin jäädy puikoiksi nenän alle.

Lasten lisäksi kipeänä on ollut jo pitkään tämä opekin. En tiedä, missä vika, mutta olen ollut joulusta lähtien enemmän tai vähemmän flunssassa. Alkaisi jo riittämään - minä kun en sairasta koskaan! Alan jo pikkuhiljaa epäilemään työpaikan sisäilmanlaatua, sillä kesäiset vesikuplat luokkahuoneeni katossa ovat vielä hyvässä muistissa. Ilmastointilaitteen aiheuttama vuoto kyllä korjattiin, mutta kosteusvaurioiden vakavuutta ei tainnut kukaan uskaltaa selvittää.

Flunssien ja vatsatautien lisäksi USA:ssa on kohistu tänä talvena mm. tuhkarokosta. Sen siitä saa, kun pienokaiset jätetään rokottamatta. Valitettavasti rokotusvastaisuudesta kärsivät myös lapset, jotka eivät voi saada rokotetta joko iästä tai terveydentilasta johtuen. Yksistään Kaliforniassa on todettu tänä talvena 131 vahvistettua tuhkarokkotapausta. Sairaus, joka oli lähes kadonnut ja painunut unholaan... Kyllä pistää vihaksi, kun useimmilla lapsensa rokottamatta jättäneillä ei ole tarjolla edes muuta selitystä kuin "It's my choice."

Maanantaiset sadepilvet meren ylla

Oma rokotteeni on kuitenkin kunnossa ja nuhakierrekin alkaa (toivottavasti) pian hellittämään tässä kevättä kohti edetessä. Nuha lähtee niistämällä, vai miten se nyt menikään. Toivottavasti! En edes halua laskea, montako puuta nenän niistämiseni on kaatanut. Kohtalotovereita?

Tulisiideri

En ala. Minuun iski joku tauti. Ulkona on kolmekymmentä astetta lämmintä ja minä hytisen sohvalla fleece-takki päällä. Kehkot ovat tulessa ja pääkin saattaa räjähtää ihan minä hetkenä hyvänsä (eikä kotona ole ketään kenelle ruikuttaa...). Jos flunssa lähtee tahdonvoimalla, on minulla hyvät mahdollisuudet selvitä tästä ennen huomisiltaa. Ja jos ei tahdonvoima sittenkään riitä, otan avuksi kaapista löytyvän kummajaisen, tulisiiderin (fire cider).

Phillin sisko töyskentelee luontais- ja terveystuotealalla ostajana ja tuntee siksi kaikki uusimmat tuotteet ja kuumimmat villitykset. Joka joulu hän kerää meille lahjaksi tuotekorin, josta löytyy sekä varmoja suosikkeja, että eksoottisia uusia tuttavuuksia. Tänä vuonna tulisiideri kiilasi kummallisuusluokassa kirkkaasti ykköseksi (jalapeno-hillon ja valkosipulisinapin ohitse).

Liemen ainesosat ovat orgaanisia ja muutenkin mahdollisimman luonnollisia: omenasiiderietikkaa, hunajaa, appelsiinia, sitruunaa, sipulia, retiisin juurta (horseradish), inkiväärin juurta, habanero-pippureita, valkosipulia ja kurkumaa (turmeric). Ei kuulosta eikä maistu hyvältä... Mutta mitä pahempi litku sen taatumpi teho? Toivottavasti! Jos otan lääkkeeni kiltisti, saan uskotella itselleni, että turkinpippurit ovat myös oiva lääke ja syönti jopa suositeltavaa. Ja jos ei muuta, niin voinpa ainakin sanoa, kirkkain silmin, kokeilleeni tätäkin oljenkortta.

P.S. Pullon mukana tuli myös lista alkoholillisista drinksuista, joihin tulisiideriä voisi sujauttaa. Mausta en herättele suuria toiveita, mutta 'sisäinen villapaita' -efekti toimii varmasti.

Aika rauhoittua

Tänä aamuna sängystä ylös kömpiminen ei meinannut onnistua ollenkaan - siis ihan kirjaimellisesti. Selkäni päätti esittää vastalauseensa (ties mille) ja jymähtää. Aamun treenisuunnitelmat vaihtuivat kevyeen soutamiseen ja reilun tunnin venyttelyyn.

Vaikka olenkin joogaillut kesästä asti säännöllisesti, on venyttely ja rauhoittuminen minulle edelleenkin treenieni heikoin lenkki. Selän jumiutuminen pakotti pysähtymään hetkeksi ja sepäs tekikin ihan hyvää - sekä keholle että mielelle. Siinä venyessä ja vanuessa kerkisin ensin ajattelemaan kaikki mahdolliset ajatukset ja sitten vaipumaan jonkinlaiseen ajattelemattomaan tilaan. Pikkuhiljaa selän lihakset antoivat sen verran periksi, etten sentään päätynyt sängyn pohjalle (tai lähinnä kovalle lattialle) koko päiväksi.

Ei yhden aamun venyttely vielä tietenkään ihmeitä tehnyt. Selkäni on edelleenkin hyvin jäykkä. Ohjelmassa on siis lisää rauhallisia venyttelyaamuja. Joskos vaikka jotain tästä oppisinkin ja muistaisin taas ainakin hetken aikaa, että välillä on hyvä rauhoittua - ennen kuin on pakko.

Mission Baylta löytyi eilen tällaista rauhallista kauneutta

Valkotakkisia moikkaamassa

USA ei ole lainkaan paha paikka sairastaa, jos sattuu olemaan joko paljon rahaa tai kattava vakuutus. Yksi military elämän parhaista puolista on Tricare-vakuutus, joka kattaa meidän kummankin lääkäri- ja lääkekulut lähes täydellisesti. Minähän en tunnetusti sairasta koskaan (kop, kop!), mutta ilman sairasteluakin on hyvä tietää, että tarvittaessa on mahdollisuus saada kunnon hoitoa ilman tuhansien dollareiden sairaalamaksuja.

Kiireettömissä tapauksissa ja arkipäivisin meidän pitää asioida shipyardin lääkärikeskuksessa, missä meillä on nimetty omalääkäri. Yleislääkäreiden lisäksi keskuksesta löytyy hammaslääkäreitä, silmälääkäreitä/optikkoja, fysioterapeutteja sekä perus röntgenit ja laboratoriot. Osa keskuksen työntekijöistä on siviilejä, osa laivaston palveluksessa. Ensimmäistä kertaa keskuksessa vieraillessani minut otti vastaan silmälääkäri, jolla oli päällään täsmälleen sama univormu kuin Philillä. Täytyy myöntää, että minulla oli pieniä asennoitumisongelmia. Pienessä mielessäni laivaston univormu ei voinut mitenkään kuulua pätevälle lääkärille. Pääsin onneksi asennevammani yli ja sain lääkäriltä hyvää ja asiantuntevaa palvelua.

Viikonloppuisin ja kiireellisissä tapauksissa suuntaamme kaikkien muiden tavoin Portsmouthin sairaalan ensiapuun. Uskomatonta kyllä, olen vieraillut ensiavussa Phillin kanssa jo kaksi kertaa.
Ensimmäisellä kerralla syynä oli jäinen rinne, lumilauta ja kypärätön pää. Ohuen lumikerroksen alla oleva jää sai Phillin menettämään lumilaudan hallinnan ja kaatuessaan hän kumautti päänsä sen verran pahasti, että tuloksena oli aivotärähdys. Lähinnä minun mielenrauhani ja omalääkärin puhelinsuosituksen vuoksi Phill suostui piipahtamaan ensiavussa, missä hänelle tehtiin perustestit ja pää kuvattiin cat scanilla. Mitään vakavampaa ei tutkimuksissa onneksi paljastunut ja yli kolmentuhannen dollarin laskusta meidän ei tarvinnut maksaa penniäkään. Toinen ensiapuvierailu oli vuorossa vuosi sitten kesällä, kun Phill satutti selkänsä sukellusveneen tikkailla kiipeillessään. Tuostakin turmasta selvittiin onneksi kunnon kipulääkkeillä, fysioterapialla ja muutaman päivän täyslevolla.

Lopullisesti kattavan vakuutuksen merkitys selvisi minulle tänä keväänä, kun hyvä ystävämme joutui viettämään sairaalassa useita viikkoja pariin otteeseen. Ystävämme umpisuoli puhkesi, mutta itsepäisenä ja ehkä turhankin vahvana miehenä hän ei mennyt lääkäriin ennen kuin päivä suolen puhkeamisen jälkeen. Lääkäreiden mukaan hänet operoitiin aivan viime hetkellä. Kaikeksi epäonneksi kaikkia kuona-aineita ei oltu saatu poistettua, ja muutaman tuskaisen viikon jälkeen hän päätyi uudelleen leikkauspöydälle. Tällä kertaa kaikki meni hyvin ja toipuminen pääsi vihdoin alkamaan.

Vaikka vakuutus ei poistakaan sairastumiseen tai onnettomuuteen liittyvää huolta, pelkoa ja epämukavuutta, on helpottavaa tietää, että avun saaminen ei jää rahasta kiinni ja toipumisen jälkeen ei tarvitse ensimmäiseksi alkaa miettimään sairauskulujen auheittamaa velkataakkaa. Ja aivan kuten kaikkien vakuutusten kohdalla, toiveissa on, että vakuutusta ei tarvitse juurikaan käyttää.

Käsien pesu on tarkkaa puuhaa