Joulu tuli taloon

Voi jummi mikä ihana fiilis juuri nyt onkaan. Takassa palaa tuli, enkelikello kilkattaa, muumimukissa on glögiä ja kaiuttimista raikaa jouluradio.

Meille tuli joulu tänä vuonna aikaisin. Ei siis missään nimessä amerikkalaisessa mittapuussa aikaisin, mutta meille todella aikaisin. Ja kaiken huipuksi meille tuli tänä vuonna joulu jopa kaappeihin, sillä tavoistamme poiketen siistimme liinavaatekaapin ja keittiön kaapit uuteen uskoon Container Storen innoittamana.

Tänä viikonloppuna on siis keretty hämmentävän paljon. Töitä, shoppailua, syväsiivousta, puistojoogaa, jouluvalojen ihailua, kodin koristelua ja tänä iltana täydellistä hyggeilyä.

Viisi päivää töitä ja sitten edessä on yli viikon LOMA, osittain jopa yhteinen sellainen. Hyvin työntäyteisen syksyn jälkeen se tuntuu parhaalta mahdolliselta joululahjalta ikinä.

Viimeisiä rutistukia kohti siis, sen kauan odotetun secret santa -viikon siivittämänä.

The pantry

Niin kuin ehkä tiedätte ja muistatte, olemme ahkeroineet viimeisen puolentoista vuoden aikana useiden puuprojektien kimpussa. Teimme patiollemme sohvan ja sängyn ja kumpaankin makuuhuoneeseen uudet vaatekaapinsisällöt. Phill on ollut projektien suunnittelija ja päätoteuttaja, mutta olenpa minäkin saanut hioa sormeni sileiksi, avustaa kriittisillä hetkillä mustekalamaisissa asennoissa ja maalata sydämeni kyllyydestä.

Isommista projekteista viimeisin, ruokakomero aka pantry, on ollut autotallissamme kesken useita kuukausia. Kävi meinaan klassisesti niin, että ensin lopahti into ja sitten katosi aika.

Alkukesästä Phill sai rutistettua kasaan tarvittavan määrän intoa ja aikaa ja viimeisteli kaapin maalausta vaille valmiiksi. Kannoimme kaapin sisälle ja siinä se sitten jökotti keittiön nurkassa muutaman lisäkuukauden tyhjänä ja maalaamattomana.

Noin kuukausi sitten otimme itseämme vihdoin niskasta kiinni ja maalasimme kaapin kahdella eri sävyisellä maitomaalilla (milk paint) ja pehmensimme sävyn lopuksi kostealla pesusienellä. Tavoitteemme oli mätsätä kaappi viereisen kirjahyllyn kanssa, mikä ei ollut ihan helpoin mahdollinen tehtävä, mutta onnistui kuitenkin hämmentävän hyvin.

Eilen viimeistelimme urakan käsittelemällä maalatun kaapin shellacilla, jotta vesiliukoinen maali ei kärsisi keittiön roiskeista. Halusimme valita mahdollisimman luonnonmukaisen pinnoitteen, sillä kaapissa on tarkoitus säilöä ruokatarvikkeita enkä myöskään ihmettelisi yhtään, jos jompi kumpi kissoista päättäisi jossain vaiheessa maistaa kaappia.

Kauan siinä kesti, mutta tulipahan lopulta valmista. Eikä tullut muuten yhtään hullumman näköinen!

Termiittikaveraita

Viime kesänä askartelimme itsellemme patiohuonekalut, joista varsinkin day bed on muodostunut varsin mukavaksi sunnuntain viettoalustaksi. Tänä kesänä meidän oli tarkoitus maksimoida pation viihtyisyys maalaamalla aita ja ranketamalla puiset kuoret istutusboxien ympärille. Hommien viimeistely kuitenkin venähtäni Phillin siirryttyä takaisin sukellusveneen palvevulekseen ja yhteisen vapaa-ajan huvennuttua lähes olemattomiin.

Pari viikkoa sitten sunnuntaina pääsimme vihdoin siirtymään tuumimisesta toimeen ja aloitimme aidan pesu- ja hiomisurakan. Työskentely tyssäsi kuitenkin lyhyeen, kun aidasta löytyi termiittikavereiden jättämiä yllätyskoloja.

Termiitit eivät ole Kaliforniassa mikään harvinainen ongelma. Taloja peittäviä, Aku Ankastakin (ainakin minulle) tuttuja, sirkustelttamaisia hökötyksiä näkyy naapurustossamme vähän väliä. Meidän HOA:lla on sopimus erään termiittifirman kanssa, joka käy tarkistamassa rakennuksen kerran vuodessa, yleensä huhtikuussa. Taloa ja patioita ympäröivä aita ei kuitenkaan kuulu sopimukseen, joten edessä on talon takaisen aidan uusiminen HOA:n kustannuksella.

Hyvä uutinen on siis se, että saamme patiotamme kaunistamaan uuden aidan tuon jo parhaat päivänsä nähneen vanhuksen tilalle. Ikävää tässä on (termiittibileiden lisäksi) se, että pation viimeistely lykkääntyy entisestään.

Mutta hei, onhan tätä kesää vielä jäljellä. Tällä hetkellä keikutaan lämpötilojen suhteen mukavuusrajojen yläpuolella eikä farkkusäitä näy sääkartoilla vielä ihan hetkeen.

Kukkaonnea osa 2

Sunnuntai oli minulle suuri kukkapäivä. Sen lisäksi, että pääsin ihailemaan Anza Borregon villikukkia, löysin kotipatioltamme kauan odottamani näyn: Sitruunapuumme nuput ovat vihdoin auenneet kukkimaan.

Ostimme sitruunapuun loppukesästä ja istutimme sen isompaan ruukkuun. Odotin innoissani pian ilmestyviä nuppuja, mutta kukintojen sijaan puu päättikin pudottaa lehtensä. Olin ilmeisesti kastellut sitä liikaa. Kylläpä harmitti! Tiedostan kyllä, etteivät peukaloni viherrä laisinkaan, mutta tällä kertaa haluni onnistua oli suurempi kuin koskaan.

Sain onneksi pelastettua puuni kuolemalta antamalla luonnon hoitaa tehtävänsä: Talven sateet hoitivat kastelun puolestani ja puu alkoi virkoamaan takaisin henkiin. Joitain viikkoja sitten ilmestyivät ensimmäiset nuput ja pian heiveröiset oksat olivat niitä täynnä.

En ole koskaan seurannut minkään kasvin kehitystä näin tiiviisti. Olen tarkastanut tilanteen joka päivä aamuin illoin ja seurannut, kuinka (tuskastuttavan hitaasti) pienet nuput ovat paisuneet paisumistaan.

Nyt kukkia on jo parisenkymmentä, nuppuja ainakin sata lisää. Vaikka kukat ovatkin kauniita ja tuoksuvat taivaalliselle, odotan jo innolla puun seuraavaa vaihetta. Jännä nähdä, kuinka monesta kukasta lähtee kehittymään sitruuna. Toivottavasti ei ihan kaikista, sillä en pysty millään käsittämään, miten heiveröiset oksat voisivat ikinä kestää niiden painon.

Kohta meillä syödään oman puun sitruunapiirakkaa. Namskis! Sitä ennen pitää kuitenkin jatkaa puun tuijottelua ja hellimistä aamun illoin. Kärsivällisyyteni on jälleen koetuksella.

Menevä kotihiiri

Siihen nähden, että olen pohjimmiltani aikamoinen kotihiiri, olen ollut viime aikoina hyvin paljon menossa. Vaikka kyse onkin ollut pelkästään kivoista menoista, tuli tänään sellainen olo, että haluan vaihtaa jo iltapäivästä verkkareihin, tehdä takkaan tulen, tilata thai-ruokaa, juoda punaviiniä ja pelata lautapelejä.

Näin tehtiin. Bonuksena pistin jalkaani kettusukat - sukkalaatikkoni lempparit.

Tämä on varmaankin sitä hyggeilyä, josta Suomen mediassa on hohkattu koko talvi. Vai onko? En ole ihan perillä, mikä on tavallisen leppoisan koti-illan ja hyggeilyn ero... Olen tainnut olla aina aikaani edellä, sillä tällaisia iltoja tullut vietettyä pari kertaa aiemminkin.

Takkatulessa on sitä jotain, saunassa vielä enemmän. Pääsin eilen illalla pitkästä aikaa saunaan. Ihan oikeaan saunaan eikä mihinkään höpöhöpö saunaan, jossa ei saa heittää vettä kiukaalle. Edellinen kerta taisi olla viime helmikuussa Suomessa. En ole ollut aiemmin suuri saunafani, mutta nyt vanhemmiten (öhöm...) olen alkanut lämpeämään ajatukselle saunassa lojumisesta vähintään kerran viikossa. Lisättäköön tämäkin sille ehkä sitten jonain päivänä -listalle.

Takassa hehkuu vielä tuli ja poskilla rento lämpö. On aika ottaa illan viimeisen hygget irti ja vaihtaa tietokone vielä yhteen peliin. Oleilu ja kotihiireily on joskus (usein) aivan parasta.

Valitse taistelusi

Niinkuin monet varmasti tietävät, USA:ssa ei tunneta tiskikaappeja. Käsin pestävät astiat kuivataan joko samantien takaisin kaappiin tai asetellaan kuivaustelineeseen  tai -matolle kuivumaan. Meillä oli aiemmin käytössä muovinen teline, jonka vaihdoimme nykyisessä kodissa esteettisyys- ja kätevyyssyistä pesukoneessa pestävään mattoon.

Matto on minusta todella kätevä, mutta sen käyttöön liittyi yksi suuri ongelma: Matto on mukava myös Possun mielestä. Possu kapuaa kuivausmatolle nukkumaan aina kun silmä välttää ja siinä on tilaa. Vaikka kissat ovatkin toisaalta hyvin siistejä eläimiä, en halua jakaa puhtaita tiskejäni hiekkalaatikossakin olleiden käpälien kanssa. Hommassa kävi turhan usein niin, että jouduin pesemään sekä tiskit että maton tuplasti.

Viimeinen niitti hommaan saatiin viikonloppuna, kun Phill löysi Possun nukkumasta pöydällä vaihtoa odottavan puhtaan maton päältä. Päätimme luovuttaa ja antaa maton Possulle luvalliseen käyttöön sängyksi.

Pienen kissan onnella ei ole ollut rajaa. Matosta tuli heittämällä Possun lempparisänky ja ylipäänsä ainoa "sänky" jolla olen nähnyt kissamme koskaan nukkuvan.

Peukut pystyyn, että kuivausmattomme saa nyt olla rauhassa. Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!

Suurta viisautta on osata valita taistelunsa. Tuulimyllyjä vastaan kun on turha lähteä huitomaan.

9.21.16

USA:ssa jokaiseen osoitteeseen liitty zip code, aivan samaan tapaan kuin Suomessa postinumero. USA:n postilaitoksen 60-luvulla kehittelemän systeemin karvalakkiversioon kuuluu viisi numeroa, joiden lisäksi jokainen osoite sai 80-luvulla neljä lisänumeroa, joiden avulla sijainti voidaan paikantaa vielä tarkemmin. Käytännössä näitä neljää extra-numeroa tarvitaan kuitenkin vain hyvin harvoin.

Asuinalueemme zip code on 92116 ja siitä ollaan täälläpäin ihan pirun ylpeitä. Niin ylpeitä, että paikallinen asukasyhdistys keksi järjestää numerosarjan kunniaksi oman once in a lifetime juhlapäivän. Syyskuun 21. 2016, eli amerikkalaisittain merkattuna 9.21.16.

Tänään on siis juhlittu Adams Avenuella meitä - naapurustoamme ja sen asukkaita. Samalla on kerätty rahaa sairaille eläimille ja tarjottu mahdollisuus napata mukaan uniikki olutlasi. Olutlasin sai mukaansa muutamasta ravintolasta, joista yksi oli lempparimme Blind Lady Ale House, eli tuttavallisemmin BLAH. Saavuimme ravintolan eteen muutamaa minuuttia ennen viittä ja sen edessä kiemurteli jo pitkä jono iloisia ihmisiä. Tapahtuman suosio taisi yllättää kaikki ja vahvistaa entisestään naapurustomme me-henkeä. Jos Suomessa jonotetaan ilmaisia ämpäreitä, ajaa meilläpäin olutlasi saman asian.

Kippis 92116 ja kiitos, että olet olemassa! Täällä on ihmisen hyvä asustaa.

Täydellinen vaatekaappi

Pienessä kodissa jokainen neliö ja kaapin nurkka tulee tarpeeseen. Muuttaessamme tähän kotiin reilu vuosi sitten, totesimme samantien, että yksi tärkeimmistä ja kalleimmista projekteista tulisi olemaan vaatekaappiemme uusiminen. Kummassakin makuuhuoneessa oli isot kaapit, mutta säilytystilan maksimointi oli kaukana ideaalista. Päämakkarin kaapissa oli rekki ja liian kaukana katonrajasta oleva hylly. Vierashuoneen makkarissa oli sentään yritetty rakentaa eri kokoisia hyllyjä, mutta toteutus oli kaukana onnistuneesta.

Kiersimme lukemattomia kauppoja ja selailimme eriaisia vaihtoehtoja, muttemme siltikään löytäneet kukkarollemme ja olemassa olevien kaappien mittoihin sopivia täydellisiä vaatekaappeja. Vetkuttelimme ja vitkuttelimme ja elimme sotkuisten ja saumoistaan pursuilevien kaappien kanssa aivan liian pitkään.

Lopulta Phill totesi, että olisi fiksuinta suunnitella ja rakentaa kaapit itse. Vierashuoneen kaapin Phill väsäsi muutamassa illassa minun lomaillessani Suomessa. Lopputulos oli onnistunut ja toimiva, mikä rohkaisi meitä tarttumaan toimeen myös omassa makuuhuoneessamme.

Suunnittelimme ja toteutimme tämän kaapin yhdessä. Mietimme tarkkaan, mitä halusimme ja pyysimme lava-auton omistavaa ystäväämme kanssamme Home Depotiin. Phill leikkasi vanerilevyt oikean kokoisiksi ja vastasi muutenkin kaikista insinöörin taitoja vaativista mittaustöistä. Minä avustin kokoamisessa ja hoidin koko höskän hiomisen.

Maalausurakka odottelee vielä toteuttajaansa (eli minua) ja uudet ovetkin aiomme vielä hankkia. Mutta jo nyt olemme täysin rakastuneita tähän kaappiin. Aivan kuten vierashuoneen kaappikin, tämä vastaa tarpeitamme täydellisesti. Kaapin viimeistelystä on jo pari viikkoa ja se on edelleenkin siisti. Woot woot! Yksi laatikoista on lisäksi edelleenkin tyhjänä ja pari hyllyäkin voisi helposti vapauttaa tarvittaessa muuhun kuin hattu-/kenkä-/solmiokäyttöön.

Parasta tässä kaapissa on toimivuuden lisäksi hinta. Täydellisiä kustannuksia on vaikea laskea, sillä olemme tehneet päällekäin monia projekteja ja ostaneet joitain uusia työkaluja, mutta uskoisin silti päätyneemme alle 400 taalan. Ei ollekaan huono, jos katsoo vastaavien ratkaisujen hintoja esimerkiksi Ikeassa, Home Depotissa, Lowesissa tai Container Storessa.

Tänä kesänä on tullut todellakin nikkaroitua ja todettua, että meistä on tähän. Seuraava, ja toistaiseksi viimeinen, isompi projekti on sekin viimeistelyä vaille valmiina autotallissa. Toiveissa olisi, että työnalla oleva "ruokakomero" ratkaisisi keittiön kaappipulan ja veisi meidät vielä yhden askeleen lähemmäksi siisteyttä ja simppeliyttä.

Kaiken tämän askartelun jälkeen taidamme kuitenkin pitää pienen tauon nikkaroimisesta ja hengähtää syvään, ennen kuin meistä toinen keksii alkaa maalaamaan seiniä tai vaihtamaan jalkalistoja. Minulle on alkanut pikkuhiljaa selviämään, ettei oma koti taida olla koskaan ihan lopullisesti valmis.

Kuplakasvi

Olen halunnut itselleni jo pitkään lasikuplassa asustavan ilmakasvin. En kuitenkaan keksinyt millään, minne kuplani laittaisin, joten päätin jättää sen kerta toisensa jälkeen kauppaan.

Eräänä päivänä huomasin, että etukuistimme katossa on koukku. Koukku, jonka olemassa olon oivaltamiseen meni melkein vuosi. Mutta kun sen kerran näin, en osannut olla enää katsomatta. Yksinäisessä koukussa ei ole mitään järkeä, ellei siihen ripusta jotain kaunista.

Eilen koukku sai uuden kaverin ja unelmani kasvikuplasta toteutui.

Kupla heiluu hennosti tuulessa ja saa minut hymyilemään. Kotimme on nyt yhden kuplakasvin verran kauniimpi ja kutsuvampi.

Sängynpäädyn pikatuunaus

Ostaessamme vierashuoneeseen sängyn pari vuotta sitten tykästyimme kovasti edulliseen ja kivan näköiseen kankaalla päälystettyyn sänkyyn. Olkaapäälläni istui kuitenkin pieni pessimistipiru, joka epäili kangassängyn ja kissan yhteensopivuutta. Mielestäni materiaali näytti juuri sopivalta kissojen kynsien teroitukseen. Phill oli kuitenkin kanssani eri mieltä, sillä huonekalujen raapiminen ei ollut ollut koskaan ongelma Kisun kohdalla. Kisu oli oppinut jo pienestä raapimaan vain siihen tarkoitettuja sisal-köysi viritelmiä, joita kotoamme löytyi useita.

Oikeassahan Phill oli, Kisu jätti sängyn rauhaan ja kuvittelimme olevamme harvinaisen taitavia kissojen kouluttajia. Mutta sitten perheeseemme saapui Possu, joka on osoittanut harhaluulojemme todellisen laidan. Possu tykkää raapia (ilosta, surusta, stressistä, innostuksesta, rakkaudesta ja kaikesta siltä väliltä) emmekä ole vieläkään onnistuneet ohjaamaan kaikkea raapimista oikeisiin kohteisiin. Edistystä on toki tapahtunut, mutta kaikkein eniten Possu tykkää tästä vierassänkymme päädystä.

Sen se on näköinenkin. Tilanne pääsi riistäytymään jotenkin puolihuomaamatta käsistä kunnes havahduimme huomaamaan, että sänky näyttää tältä:

Ja tietenkin juuri kun olimme saamassa vieraita.

Emme halunneet investoida uuteen sänkyyn, joten etsimme kuumeisesti internetin syövereistä, miten tilanteen voisi korjata halvalla, nopeasti ja ilman ompelukonetta. Ratkaisu löytyi kangaskaupasta löytyvistä silitysteipeistä ja jonkun nerokkaan kanssaihmisen ohjeista.

Tämä oli oikeasti aika nopsa juttu. Aloitimimme illalla n. klo 23 ja pääsimme nukkumaan jo ennen aamuyhtä. Jep. Saattaisi olla vielä nopeampi urakka jos sen olisi hoitanut vähän järkevämpään aikaan. Mutta hoitui se näinkin kun meillä ei ollut yhtään aikaisemmin sitä kuuluisaa aikaa. Eikä ollut edes kallista. Kangas oli alennuksessa ja maksoi n. neljä dollaria/yard

En ole vielä ihan varma kuinka paljon rakastan juuri tätä kangasta ja kuviota, mutta tällä vaivalla ja hinnalla sen voi vaihtaa helposti vaikka vähän useamminkin.

Sitruunapuun alla

"I'm turning my head up and down I'm turning, turning, turning, turning, turning around. And all that I can see is just another lemon tree..."

Tämä Fools Garden yhtyeen vanha hittikipale on soinut päässäni siitä asti kun päätimme ostaa patiollemme sitruunapuun. Enpä olisi arvanut Polarin musiikkiluokassa lauleskellessani, että jonain päivänä asuisin Kaliforniassa ja pihaltani löytyisi sitruunapuu. Check and check! Niin se elämä vie...

Sitruunoita puussa ei vielä ole, mutta myyjän mukaan pikkuinen puu on jo valmis hedelmien tuottamiseen ja ekat sitruunan raakileet saattavat ilmestyä puuhun ihan milloin tahansa.

Meistä kumpikaan ei ole kovin kummoinen viherpeukalo, mutta jos vain muistamme kastella puutamme ja tarjoamme sille ravitsevaa multaa, pitäisi luonnon huolehtia lopusta. Sitruunat tykkäävät suorasta auringonpaahteesta ja sitähän meidän patiollamme riittä ihan koko päivän.

Liikumme muuten selkeästi trendin harjalla sitruunapuuintoilumme kanssa. North Park Nurseryssa myytiin viime viikolla ei oota ja kerrottiin, että tarjonta ei ole pysynyt viime aikoina kysynnän matkassa. Nurseryn mukava henkilökunta lupasi kuitenkin soittaa heti, kun sitruunoita olisi taas tarjolla ja tänään puhelin vihdoin soi. Home Depotista olisi löytynyt hätähousuille sitruunapuita jo viime viikolla, mutta päätimme odottaa ja tukea mielummin paikallista pikkubisnestä.

Samaisesta nurserysta aiomme hakea vielä muitakin kasveja pientä patiotamme piristämään. Serranopippureita, habaneroja, yrttejä ja tomaatteja nyt ainakin. Laitan sitten aikanaa kunnon kuvia todistusaineistoksi. Siis jos ja kun onnistumme pitämään kasvit hengissä satokauteen asti.

I wonder how, I wonder why yesterday you told me 'bout the blue, blue sky and all that I can see is just a yellow lemon tree.

Melkoinen korvamato...

Laulun laulaja ei tainnut tosin olla elämäänsä ihan yhtä tyytyväinen kuin minä juuri tällä hetkellä.

Vaikeuksien kautta löhöilemään

Viime viikonloppuna kerkisinkin jo kehuskelemaan, että saimme viimein kuistimme löhöilysohvan aka daybedin valmiiksi. Homma venähti hieman, sillä kohtasimme matkalla muutamia enemmän ja vähemmän yllättäviä ongelmia.

Suurin ongelma oli tilanpuute. Meillä kun ei ole käytössä kunnon pihaa eikä varsinkaan oikeaa verstasta. Sänky tukipilareineen oli projektina vaativa ja fyysisestikin sen verran iso, että paremmat tilat ja kunnon työvälineet olisivat tulleet tarpeeseen.

Hieman samaan sarjaan menee myöskin ongelma numero 2. Mitoitimme sängyn tarkalleen kuistimme mittojen mukaan, mikä auheutti tietenkin hikoilua, tärinää ja tosielämän hyötyjoogaa kokoamisvaiheessa. Ihminen taipuu aika kummallisiin asentoihin silloin kun on pakko.

Tämä sänky ei muuten liiku kuistiltamme enää mihinkään.

Kolmas ongelma oli tuskaisen kuuma ja kuiva sää, joka teki työolosuhteista jotakuinkin epäinhimilliset. Ongelmia aiheutti myös liian kuiva puu, joka lohkeili helposti, sekä astiassa ja pinnoilla samantien kuivunut maali. Maalaus oli pakko ajoittaa aamun ensimmäisiin ja illan vikoihin tunteihin, mikä oli aikataulullisesti hieman haastavaa.

Neljäs ongelma oli Phillin selkä, joka sanoi yhtenä kauniina päivänä salilla poks ja oli viikon verran täysin yhteistyökyvytön.

Mutta valmista tuli ja nyt kelpaa makoilla! Patjana toimii extrasuuri memory foam koiransänky, joka on muuten vähintäänkin yhtä mukava kuin omakin sänkymme. Päällinen on irroitettavaa mallia ja sen voi pestä koneessa. Tyynyt ostimme halvalla Ikeasta ja niidenkin päälliset saa tarvitaessa irti ja pesukoneeseen. Ainoa keskeneräinen asia on aurinkosuojakangas, jonka aiomme viritellä tuonne ylös ja mahdollisesti myös sivuille verhojen tyyliin. Käytännön toteutus on yksityiskohtineen pieni kysymysmerkki, mutta eiköhän sekin vielä loksahda kohdilleen.

Patiomme on nyt kukkia ja istutuksia vaille valmis. Ajatuksena on istuttaa kuistille tomaattia ja yrttejä sekä hommata pieni sitruunapuu, mehikasveja ja iloisen värisiä kukkia. Jostain lennähti tuulen mukana pieni oranssi kukkanen, joka näytti kivalta harmaata väriä vasten. Harkitsemme myöskin aidan pitkän sivun maalausta, mutta saapi nähdä, miten sen kanssa käy.

Onneksi San Diegossa on vielä kesää jäljellä - arviolta noin 12 kuukautta.

DIY Rakkauspenkki

Päätimme skipata tänä vuonna normaalit hääpäivälahjat ja tehdä sen sijaan yhdessä jotain ikuista ja unohtumatonta: Rakensimme kuistillemme mittatilauspenkin.

Tämä rakkauspenkki syntyi todellisena tiimityönä. Phill sahaili, poraili ja ruuvaili. Minä hioin, maalasin ja valkkasin istuintyynyt. Välillä vaihdoimme hommia ristiin ja yhdistimme tarvittaessa voimamme, mutta alkuperäinen työnjako taisi olla melle kummallekin mieluisin.

En osaa laskea kustannuksia ihan tarkasti, sillä ostimme samalla kertaa puutavaraa ja työkaluja myös muihin projekteihin. Tuskin menee kuitenkaan ihan metsään, jos väitän puutavaraan, ruuveihin, maaliin ja pensseleihin menneen n.60- 70 taalaa. Pehmusteet tilasin 90 taalalla Wayfairilta.

Simppeli, mutta kiva penkki ja tunnearvoltaan korvaamaton. En malta odottaa, että koko patiomme on valmis!

Sisustusunelmia

Löysin lauantaina San Diegosta taas kerran jotain uutta. Enpäs meinaan tiennyt aiemmin, että Solana Beachilla sijaitsevalta Cedros Avenuelta löytyy varsin kunnioitettava design district. Kaksi ja puoli korttelia ja yli 85 designiin erikoistunutta putiikkia.

Jummi mitä ihanuuksi tuolta alueelta löytyikään... Budjettimme riitti tällä kertaa vain pikkutavaraan, mutta ideoita saimme napattua onneksi ihan ilmaiseksikin.

Suosittelen lämpimästi kaikille designin, kauniiden esineiden ja sisustamisen ystäville. Solana Beachille pääsee San Diegosta kätevästi 5-motaria tai Highway 101 maisemareittiä pitkin ja vaihtoehtoisesti vaikka junalla.

Viiden tunnin mole kastike

Olen uusien makujen suhteen yleensä kohtuullisen avarakatseinen ja kokeilen mielelläni ruokia ympäri maailman. Joihinkin makuihin ja rakenteisiin tottuminen vie kuitenkin aikaa, jolloin mukaan astuu motivaatio: Onko tästä ruuasta pitäminen minulle oikeasti tärkeää vai riittääkö minulle se, että sitä tuli kokeiltua?

Pidän valtavasti meksikolaisesta ruuasta, mikä ei tietenkään ole laisinkaan hullumpi juttu, kun satumme asumaan alle 20 mailin päässä Meksikon rajasta ja Tijuanasta. Ihan joka päivä tai viikko en kuitenkaan vetele kupuuni eteläisen naapurimme ruokaa, sillä autenttinen meksikolainen ruoka ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä. Mutta silloin kun herkutellaan, herkutellaan turhia miettimättä. Olen heikkona grillattuihin kala, mustekala ja katkarapu tacoihin ja meksikolaisiin papuihin (refried black beans).

Meksikolaisten ravintoloiden ruokalistalta löytyy kuitenkin yksi maku, jonka päälle en ole ymmärtänyt laisinkaan. Kyse on epämääräisen näköisestä, hajuisesta ja makuisesta Mole-kastikkeesta.

Mole -kastikkeita on monia erilaisia, mutta se mihin täällä San Diegossa useimmiten törmää taitaa olla jonkinlainen versio Mole Poblano -kastikkeesta. Kastikeeseen tulee lukuisia raaka-aineita, joista maun kannalta keskeisimmät ovat suklaa ja erilaiset chili-paprikat. Kastike on maultaan. öh, maanläheinen (earthy), jota kuvaisin arkisemmin sanalla tunkkainen. Toisinaan tunkkaisuutta taitetaan sokerilla, jolloin öklön suklainen lopputulos ei sovi suuhuni enää laisinkaan. En siis ole suuri fani, mutten myöskään kovin kokenut Molen kuluttaja.

Mielipiteeni Molesta tietäen, päätti Phill tarttua haasteeseen ja kokeilla ensimmäistä kertaa elämässään Molen valmistusta. Hommaan kului aikaa kaikkineen jotain neljän ja viiden tunnin väliltä, mutta lopputuloksena hellalta löytyi höyryävä padallinen kastiketta seuraavan kuuden kuukauden tarpeisiin. Kaikeksi onneksi tämä versio maistui minusta huomattavasti aiemmin maistamiani versioita paremmalta, jopa hyvältä. Kokki oli itsekin tuotokseensa tyytyväinen, mutta ilmoitti kuitenkin samaan hengenvetoon, ettei luultavasti valmista Molea alusta alkaen enää koskaan.

Ah, miten esteettistä...

Mutta nytpä tiedän senkin, että maailmasta löytyy Molea myös minun makuuni. Seuraavaksi täytyykin sitten löytää luottoravintola, josta sitä saa sitten, kun meidän varastomme ehtyvät.

Onko teillä kokemuksia molesta tai kenties omien asuinmaiden epämääräisitä ruuista, joista haluaisit pitää, mutta homma vaatii hieman totuttelua?

P.S. Reseptikin löytyy pyydettäessä kaikille niille, jotka haluavat vietää tuntikausia keittiössä. En suosittele, ellet ole todella vannoutunut Mole-fani.

Naapurustorakkautta

Olen kokenut tässä kevään myötä entistäkin räiskyvämpää naapurustorakkautta. Tämä meidän asuinalueemme on meille aivan täydellisesti sopiva!

Kaduilla on aina mitä erilaisempia ihmisiä ja vilinää.  Jalankulkijat, pyöräilijät ja juoksijat eivät ole täällä mitenkään kumma näky. Jalankulkijoiden turvallisuuteen on panostettu viime aikoina myös uusilla suojateillä ja huomiovaloilla. Yksi päivä vastaani käveli mies, joka luki samalla paksua kovakantista romaania. Ei kai siinä mitään, kyllähän minäkin välillä tuijotan puhelintani jopa kävellessäni.

Vieressämme sijaitsevassa puistossa järjestetään lasten (tai aikuisten, mistä minä tiedän!) synttärijuhlia joka viikonloppu. Puisto on täynnä elämää. Siellä grillataan, juhlitaan, pompitaan pomppulinnoissa, soitetaan kitaraa, luetaan, pelataan pelejä, treenataan ja hengaillaan ihan muuten vaan. Ainoastaan sateella puisto on autio ja öiseen aikaan hieman arveluttava. Kodittomiahan täällä on kaikkialla.

Ravintoloita, kahviloita ja baareja on mistä valita ja niitä avataan myös koko ajan lisää. Naapurustomme on up and coming, eli koko ajan trendikkäämpään suuntaan menossa. Talojen ja katujen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että naapurustoon mahtuu monennäköistä ja hintaista asumusta Kensigtonin miljoonalukaaleista meidän lähikatujen pikkutaloihin ja condoihin, joista toiset ovat jo up, toiset vasta coming. Kaikkien asuntojen hinnat ovat kuitenkin jatkuvasti noususuhdanteisia, mikä on tietenkin kodin omistajan näkökulmasta mitä parhain asia.

Tänään nämä koti- ja naapuriasiat ovat olleet mielessäni myös siksi, että osallistuin taloyhtiömme vuosikokoukseen naapurimme olohuoneessa.  Talossamme on vain kahdeksan asuntoa, joten mistään valtavasta massakokouksesta ei ollut kyse. Olen jo aiemminkin todennut pitäväni naapureistamme ja tämä tunne vahvistui tänään entisestään. Rakennus on mukavan pieni ja lähes pelkästään omistajien asuttama.

Omassa kodissaan ja naapurustossaan viihtyminen ovat tärkeitä juttuja. Tunnen oloni täällä hyvin onnekkaaksi ja onnelliseksi ja toivon sormet ja varpaat ristissä, että saisimme asua San Diegossa vielä monen monituista vuotta.

Yllärikaappi

Sillä aikaa kun minä lomailin Suomessa, yllätti Phill minut rakentamalla vierashuoneeseemme uuden vaatekaapin. Idea paremmin toimivasta vaatekaapista ei ollut yllätys, vaan asia, joka oli ollut vaiheessa jo useamman kuukauden. Mutta sepä olikin sitten toden totta valtava yllätys, että Phill oli väsännyt koko kaapin muutamassa päivässä töidensä ohessa.

Kaappi on hieno ja toimiva. Tällä hetkellä hyllyt ja tangot ovat vielä puun värisiä, mutta tarkoituksemme on maalata hyllyt valkoisiksi ja takaseinä tehostevärillä hiilenharmaaksi.

Suunnittelimme kaapin omien tarpeidemme mukaan ja kun kaupasta ei tälläkään kertaa löytynyt sopivaa, päätti Phill rakentaa hyllyt, rekit ja laatikot itse. Rahaa säästyi valtavasti, sillä puurunkoiset kaapin sisukset (closet organizer) liikkuvat hinnoiltaan tuhansissa. IKEA:sta olisi löytynyt pari ihan hyvää ja kohtuuhintaista vaihtoehtoa, mutta mitat eivät osuneet millään yksiin kaappimme rungon kanssa.

On se kyllä mukavaa, että toinen meistä osaa ja tykkää rakentaa. Ja sepäs vasta mukavaa onkin, etteivät vaatteet ja tavarat ole enää kasassa vierassängyn päällä. Jossain vaiheessa uusimme vielä omankin makuuhuoneemme kaapin, sillä pienessä kodissa jokainen neliö ja kaappi tulee tarpeeseen. Mutta mikäs tässä rempatessa, kun kyse on meidän ikiomasta kodista. Jokainen parannus on kirjaimellisesti kotiinpäin.

Takkatulen loimussa

Shoppaillessamme itselleme omaa kotia yllätyimme siitä, kuinka monesta kiertämästämme san diegolais kodista löytyi ihan oikea puupolttoinen takka. Takka ei komeillut must have -listamme lähimaillakaan, mutta iloitsimme silti suuresti, kun sellainen löytyi myös tämän oikean yksilön olohuoneesta.

Takkamme ei varaa lämpöä, mutta tottahan toki olohuoneen nurkassa palava tuli lämmittää huoneilmaakin muutaman asteen verran. Siksipä meillä on ollut takan suhteen hieman kummallinen ongelma: Asuntomme on ollut lähes joka ilta liian lämmin tulen tekemiseen.

Epäilen suuresti, että naapurimme lämmittää myös meidän kotia, sillä sisälämpötila laskee vain harvoin parinkympin alapuolelle, vaikka ulkona olisikin vain muutamia lämpöasteita ja lämmitys ei olisi päällä. Olemme säätäneet termostaatin 72/22 asteeseen, mikä on jopa tämän vilukissan mielestä todella mukava lämpötila. Lämmityslaite hyrähtää käyntiin kuitenkin vain todella harvoin ja sähkölaskumme on ollut kuukaudesta toiseen aika mukavaa luettavaa. En toki valita. Kyllähän niille lämmitysdollareille keksii helposti kivempaakin käyttöä.

Maanantai iltana minun oli kuitenkin todella kylmä. Päälläni oli huppari, legginssit ja villasukat, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Shortseissa ja teepparissa heilunut Phill katsoi minua hieman kummasti, muttei sanonut mitään. Hiipi vain vaivihkaa autotalliin hakemaan puuta ja teki takkaan tulen. Ihana mies!

Siinä me sitten istuimme sohvalla takkatulen loimussa tulta ja toisiamme katsellen. Olo oli lämmin sekä sisältä että ulkoa. Takkatulta on vaikea päihittää!

Nyt ei taideta kuitenkaan tarvita takkaa eikä lämmitystä ihan hetkeen, sillä lämpötilat ovat olleet mukavasti joususuhdanteisia. Tänään pärjäsi jo sandaaleilla ja viikonloppuna saattaisi olla jopa rantsukelit Santa Ana tuulien puhkuessa. Pieni välikesä tuntuu aika nannalta ennen Suomen räntäsateisiin saapumista. Vaikka muuten innoissani olenkin, sai ensiviikon säätiedotus alahuuleni väpättämään hennosti. Mitä tapahtui Suomen talvelle? Voisitteko kiltit hankkia sen takaisin.