Minun rantani

Olen ollut lapesesta saakka hyvin päättäväinen eikä päähänpistojani ole aina ihan helppo seurata. Tokalla luokalla päätin haluavani musiikkiluokalle, kolmannella kävelin kotiin trumpetti kädessä, lukiossa päätin juuri ennen kirjoituksia inhoavani matikkaa vaikka olinkin siinä ihan hyvä ja Bostonissa asuessa minusta tuli yhdessä yössä intohimoinen juoksija. Viimeisin päätökseni teki minusta vihdoinkin rantaihmisen.

Keksin alkukesästä alkaa hyödyntämään laivaston lentotukikohdassa sijaitsevaa Breaker's Beachia ja tein sinne itselleni kakkoskodin. Tukikohdan ranta on uskomattoman kaunis ja usein myöskin hämmentävän tyhjä. Toisin kuin muilla San Diegon rannoilla, siellä ei tarvitse taistella koskaan parkkipaikoista eikä levitellä pyyhettä metrin päähän tuntemattomista kanssarantailijoista. Lisäbonuksena rannalla pääsee nauttimaan usein myös suunnittelemattomista lentonäytöksistä ja joskus jopa elokuvan kuvauksista. Muutama viiko sitten satuin rannalle samaan aikaan Tom Cruisen kanssa ja seurailin Top Gunin kuvauksia samalla kuin juoksin omia sprinttejäni. (Okei, en minä Tomia oieasti nähnyt, mutta aika paljon muuta kyllä!)

Viikko sitten San Diegossa käännettiin kellot talviaikaan ja pimeä laskeutuu nyt jo viideltä. Samalla jouduin sanomaan iltaisille rantatreeneille ja kesälle hyvästit. Tai ainakin melkein. Eihän rantaelämä ole San Diegossa "kesästä" kiinni. Kalenterin mukaan nyt on marraskuu ja syksy, mutta hyvinpä siellä rannalla tänäänkin tarkeni lähes kolmenkympin lämpötiloissa. Marraskuussa San Diego on parhaillaan.

Jotkut päätöksistäni ja päähänpistoistani ovat lyhytikäisiä, mutta uskallan jo nyt väittää, että rannat ovat tulleet jäädäkseen. En edelleenkään tiedä kuinka kauan saamme vielä asua Kaliforniassa, mutta kävi miten kävi, San Diegolla tulee ikuisesti olemaan  iso ja lämmin paikka sydämessäni.

Pilvi- ja hiekkalinnoja

Catalinan reissun jälkeen lomamme jatkui staycation tyylillä kotona San Diegossa. Varmistimme lomatunnelman jatkumisen järkkäämällä perjantain ja lauantain ratoksi astetta erityisempiä aktiviteettejä, syömällä (edelleenkin hyvin) ja valvomalla aivan liian pitkään.

Perjantaina juhlimme etukäteen Phillin synttäreitä, sillä varsinaisena synttäripäivänä meillä ei ole siihen mahdollisuutta. Olin ostanut Phillille pari pientä lahjaa, mutta varsinainen lahjani oli tänäkin vuonna yhteistä tekemistä ja uusia elämyksiä.

Perjantain aktiviteettimme oli ammattimainen hiekkaveistoskurssi. Kyllä vain, sellaisiakin järjestetään! Satuin törmäämään jokin aika sitten artikkeliin san diegolaisesta start up -yrityksestä, joka järjestää yksityisiä "hiekkalinnakursseja" ja mietin samantien, että Phill tykkäisi tästä puuhasta aivan satavarmasti.

Perjantaina suuntasimme siis helteiselle Del Marin rannalle ja opimme perusteet hiekkaveistosten tekemisestä. Homma vei meidät aivan täysin mukanaan ja intouduimme väkertämään linnaamme niin paljon yksityiskohtia, ettei kolme tuntia riittänyt millään. Opettajamme, Kristine, antoi meidän jatkaa puuhiamme ja siirtyi vain hieman sivummalle pitämään seuraavaa oppituntiaan.

Valitettavasti hommassa kävi kuitenkin niin, että linna parkamme romahti ennen kuin kerkisimme saada sen valmiiksi. Todennäköisesti kyse oli liian raskaasta tornista, sillä kumpikaan meistä ei ainakaan tunnusta vetäneensä hiekasta pilkottaneesta merilevästä. Niinkin on kuulemma meinaan käynyt.

Lopullisesta linnasta ei siis ole valokuvia eikä sitä koskaan ollut edes olemassakaan, mutta prosessi korvasi tässäkin tapauksessa lopputuloksen. Linnan väkertäminen oli todella hauskaa ja terapeuttista ja me olimme hommassa oikeasti aika hyviä. Jopa minä, joka en yleensä jaksa keskittyä pieneen piipertelyyn, löysin itsestäni uusia puolia vesitäessäni linnan tiiliä, portaita ja ovenkarmeja.

Iso suositus tällekin puuhalle, vaikka ihan halpaa se ei toki ollutkaan. Mutta hei, ehkäpä me voitamme joku päivä hiekkaveistoskilpailut ja linnakurssi maksaa itse itsensä takaisin.

Lauantaiaamuna jouduin palaamaan hetkeksi todellisuuteen, sillä en ollut ottanut community collegelta lomaa. Kävin pitämässä normituntini ja sukelsin sen jälkeen samantien takaisin loma moodiin. Katselimme kuuman päivän kunniaksi elokuvan keskellä päivää ja suuntasimme alkuillasta auton nokan kohti Encinitasta. Oli aika toteuttaa yksi unelma ja lähteä kuumailmapallolennolle.

Kuumailmapallolento oli ikimuistoinen. Lentäjämme Ryan on San Diegon lentäjistä nuorin, mutta hoiti homman kotiin vakuuttavasti hassuista tuuliolosuhteista huolimatta. Jouduimme laskeutumaan mäkipompun kautta tielle, sillä tuulet ja San Diegon tiheät uudisrakennukset tekevät lentämisestä ja varsinkin laskeutumisesta haastavaa. Laskeutuminen oli kuitenkin hyvin pehmoinen ja laskeutumista seurannut auringonlasku kaunis.

Tässä vielä muutamia havaintoja kuumailmapallolennoista:

Korissa on yllättävän lämmin. Lauantaina oli todella kuuma, mutta edes illan viilennettyä en kaivannut pitkähihaista päälleni. Liekö kyse adrenaliinista, kuumasta kaasuliekistä vai korin tiiviistä tunnelmasta.

Matkustuskori muistuttaa erehdyttävästi ylisuurta picnic-koria.

Kuumailmapallot vaihtavat korkeutta nopeasti ja usein. Kävimme pari kertaa melkein maassa asti ja korkeimmillaan leijailimme todella korkealla. Pallon ohjaus tapahtuu korkeutta säätelemällä, sillä tuulet käyttäytyvät eri tavoin eri korkeuksissa.

Kuoharimaljat kuuluvat tiiviistii kuumailmapallolentämiseen. Ei vain siksi, että se parantaa ennestäänkin hyvää fiilistä, vaan kuoharilla (tai oikesti aidolla shampanjalla) on iso rooli kuumailmapalloilun historiassa. Lentäjämme kertoi meille pitkän tarinan siitä, kuinka shampanjalla lepyteltiin aikanaan ranskalaisia maatilanomistajia joiden sadon holtittomasti lauskeutuvat pallot aina silloin tällön pilasivat. Meidän lennolla kippisteltiin ennen ja jälkeen lennon.

Tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus lentää San Diegon yllä. Vapaita lähtö- ja laskeutumiskenttiä ei ole enää kovin montaa jäljellä mikä yhdistettynä haastaviin tuuliolosuhteisiin tekee lentämisestä liian hankalaa. Temeculan lennot jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan, joten kaikki halukkaat pääsevät jatkossakin kokemaan kuumailmapallolentämisen riemun.

Kuumailmapallolentäminen muistutti minua purjehtimisesta. Aina silloin kun liekki ei ollut päällä, oli taivaalla lipuminen hämmentävän hiljaista, tasaista ja rauhallista.

Lähtisinkö toistekin? Ehdottomasti! Vaikka joka päivä. Jos alan vaihto tulee joskus tarpeelliseksi, voisin alkaa vaikka kuumailmapallolentäjäksi... tai hiekkaveistäjäksi. Mahdollisuuksia on monia.

Kalifornia-päivä

Sulje silmäsi ja ajattele Kaliforniaa. Mitkä kolme sanaa tulevat ensimmäisenä mieleesi?

Meri, ranta, palmut, aurinko, surffaus, jooga, vihermehut, kombucha, avocadot, sitrushedelmät, kalatacot, viinitarhat, pienpanimot, IPA, ruuhkat, flip flopit, boheemit ja rennot vaatteet, hipit, hipsterit, meksikolaiset vaikutteet, isot rantalaiturit, beach cruiser -pyörät, hiekka, aavikot, kaktukset, joshua puut, vuoret, lämpö, mäet ja kukkulat, liberaali politiikka...

Menikö edes muutama veikkauksistani oikein?

Oikeastihan Kalifornia on isompi kuin Suomi ja tänne mahtuu jos minkälaista meininkiä ja maisemaa piilaaksosta maaseudun, aavikoiden ja vuorten kautta surffiparatiiseihin ja suurkaupunkeihin. Stereotyyppisten mielikuvien Kalifornia sijoittuu usein kuitenkin etelän varakkaille rannoille ja elokuvien kulisseihin.

Olen asunut San Diegossa nyt melkein viisi vuotta ja tunnen olevani täällä aivan kotonani, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asuinympäristöni vaikuttaa elämääni ja elämänasenteeseeni monella tavalla, mutta jos ihan totta puhutaan, en vietä juuri koskaan rantapäiviä ja olen surffanut tasan kaksi kertaa. Kerran kaksi vuotta sitten ja toisen kerran viime sunnuntaina.

Sunnuntai oli kaikkineen todellinen Kalifornia-päivä ja aivan mahtava sellainen. Vietin käytännössä koko päivän rannalla surffaten, hengaillen ja joogaten. Ja taas kerran mietin, miksi tätä ei tule tehtyä useammin, kun kerran puitteet rantailuun ovat täydelliset. 

Ei minusta elämäntapasurffaajaa saa enää tässä vaiheessa väännettyä, mutta vitsit, oli se kyllä kivaa! Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi surffata seuraavan kerran hieman aiemmin kuin kahden vuoden päästä. Ehkäpä jopa vielä toisen kerran tänä kesänä.

Kyllä tämä Kalifornia on oikeasti aika mainio paikka asustaa!

Kuvista kiitos Minnalle ja Juhalle!

Ikävä kotiinpaluu

Asuessamme New Hampshiressa saatoimme unohtaa avaimet ulko-oveen useammaksikin yöksi eikä auton ovien lukitseminenkaan ollut aina ihan välttämätöntä. Toki Portsmouthissakin sattui ja tapahtui aina silloin tällöin, mutta pääpiirteittäin tunsin oloni hyvin turvalliseksi.

Kun muutimme San Diegoon, varastettiin meiltä heti ekana päivänä työkaluboxi pihatiellemme parkkeeratusta autosta. Varkaus tapahtui sillä aikaa kun kannoimme ostoksia sisälle ja opetti meille tärkeän läksyn: Tuona päivänä auton ovet jäivät lukitsematta viimeistä kertaa.

Rakastan San Diegoa kaikkine rouheine kulmineen, mutta ymmärrän että sillä on myös oma nurjapuolensa. Tämä nurjapuoli on ollut hiljainen jo useamman vuoden ajan, mutta hyppinyt silmilleni viimeisen viikon aikana kaksi kertaa.

Maanantaiaamuna töissä oli tapahtunut kummia. Ensimmäiseksi huomasimme käytävää peittävän pölyn, jonka alkuperäksi selvisi pian katossa sijaitseva palosammutin. Seuraavaksi yhden luokkahuoneen vessasta löytyi koiran panta ja vanha pyyhe. Spooky? Kyllä vain! Turvakameroista selvisi, että koditon nainen oli murtautunut kouluun kello viisi aamulla. Nainen oli peseytynyt yhden luokkahuoneen lavuaarissa ja pessyt siinä myös koiransa. Aamun ensimmäinen opettaja oli saapunut kouluun hieman kuuden jälkeen ja kameroista näkyi, kuinka murtautuja oli juossut samaan aikaan sivuovesta ulos. Nainen ei varastanut mitään, mutta tästä lähtien koulun hälytysjärjestelmä on päällä joka yö.

Vielä ikävämpi tapaus sattui tänään. Avatessani kotimme pihalle johtavaa porttia, osui ensimmäiseksi silmiini patiomme eteen parkkeerattu pyörä. Mietin, että se oli eriskummallista, sillä kellään naapureistamme ei ole tapana jättää pyöriä ulos, saatika meidän oven viereen. Seuraava ihmetyksen aiheeni oli avoinainen autotallin sivuovi sekä kotiovemme edustalla olevat hanskat. Luulin ensin, että Phill oli tullut aikaisin kotiin ja ryhtynyt siivoamaan autotallia, mutta koti oli pimeä ja hiljainen. Tarkempi tutkimus osoitti, että autotallin ovi oli murrettu auki ja pyöräni oli kateissa. 

Phill tuli kotiin jota kuinkin samaan aikaan poliisin kanssa. Poliisi oli todella mukava, mutta myöskin rehellinen, eikä antanut suuria toiveita pyörän löytymisen suhteen. Varas oli ollut selkeästi kiireinen tai valikoiva, sillä autotallin takaosassa sijaitseva Phillin pyörä sekä meidän kummankin lumilaudat olivat edelleenkin tallessa. Juuri muuta arvokasta meidän (sotkuisessa) autotallissa ei sitten olekaan.

Kadonneen pyörän lisäksi joudumme uusimaan autotallin sivuoven ja toipumaan henkisesti siitä ajatuksesta, että joku murtautui kotiimme. Onko joku seurannut elämäämme sen verran tarkasti, että tiesi minun säilyttävän kallista pyörääni aivan oven vieressä, vai oliko kyse sattumasta? Ja erityiskiitoksen haluaisin antaa sille naapurille, joka jätti portin taas kerran lukitsematta...

Kuvassa niitä San Diegon mukavampia puolia

Tällaista siis tänään. Huomenna onkin sitten ohjelmassa vakuutusraporttien täyttämistä ja Phillillä oven korjausta. Pahemminkin olisi toki voinut käydä jos varas olisi vienyt enemmänkin tavaraa tai päättänyt murtautua kotiimme. Toivon kuitenkin, että murtautumiskiintiömme oli nyt tässä vähintäänkin seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Santa Ana -tuulet

Yksi Kalifornian kummallisimmista, ja joskus myös vaarallisimmista, sääilmiöistä on Santa Ana -tuulet. Santa Ana -tuulet ovat yleensä voimakkaita ja lämpimiä tuulia, jotka tuntuvat siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla lämmintä tai kuumaa ilmaa kasvoillesi.

Lämpimät ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet rutikuivassa etelä-Kaliforniassa vakavia maastopaloja, joita on vaikea ottaa haltuun ennen kuin tuulet tyyntyvät. Ensin roihahti Los Angelesin alueella ja viikko sitten myös San Diegon pohjoispuolella. Uutiskuvat ja -videot paloalueilta muistuttavat maailmanloppua ja siltä se varmasti tuntuukin alueilla asuville.

Meillä täällä San Diegon ytimessä on kaikki hyvin, sillä Lilac-palo roihuaa läänin pohjoisosassa (98% nyt hallinnassa) ja levittäytyi etelän sijaan länteen. Myös Meksikon puolella palaa ja savupatsaat ovat näkyneet ajoittain myös San Diegon puolelle.

Palojen lisäksi tuulet ovat tuntuneet myös iholla, sillä ilma on rutikuivaa ja ihoni seuraa esimerkkiä. Kuivuuden lisäksi iholla on tuntunut päivisin myös kesäistä lämpöä, jopa kuumuutta. Joulun tunnelmaa on siis tehnyt mieli hakea lähennä öisin lämpötilojen pudotessa lähemmäs kolmestakympistä jonnekin reilun kymmenen asteen tuntumaan. Tuntuu niin hassulta pukea aamulla päälle villapaita ja takki (olen vilukissa) ja hikoilla parin tunnin päästä teeppari päällä. Kerrospukeutumista suosittelen siis San Diegonkin talveen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi ennen kuin lämpötilat tasoittuvat taas sinne hieman parinkympin alapuolelle.

Kuva keväältä Anza Borregosta. Juuri tältä Santa Ana tuulet tuntuvat.

Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.

Ihan metsässä

Olen kärsinyt tänä syksynä akuutista luonnon puutteesta. Puutostila on oirehtinut levottomuutena ja ärtyneisyytenä, samaten kuin puutostilan syykin: kiire.

Viikko sitten lauantaina lääkitsin oireitani metsäretkellä Palomar vuorelle ja jummi, että teki hyvää. Palomar vuorelta löytyi vielä rippeitä ruskasta, hiljaisuutta, metsän tuoksua ja valtavasti hyvää mieltä.

Itsestään huolehtimista ei saisi koskaan laiminlyödä. Kaikkein vähinten silloin kun on kiire. Metsäterapia on parasta terapiaa.

Villapaitaikävä

Se iski taas. Ihan niin kuin joka vuosi juuri halloweenin aikoihin. Villapaitaikävä.

Vaikka olenkin suuri lämmön ja auringon ystävä, ovat nämä joka lokakuiset helleaallot aina yhtä tylsiä. Kaupat pursuavat villapaitoja ja kesämekot tulevat jo korvistakin ulos, mutta lämpötilat keikkuvat vielä kolmen-, jopa neljänkympin tienoilla.

Pari viimeistä viikkoa on ollut todella kuuma, mutta nyt näyttää hellittävän edes sinne kahdenkympin tienoille. Kaapissani odottaa aika monta korkkaamatonta villapaitaa, mutta aikaisia aamuja (ja ilmastoituja luokkahuoneita) lukuunottamatta vielä ei ole niiden aika.

Tänään haaveilen:

• Ruskaretkestä vuorille
• Rommilla tuikatusta lämpimästä (amerikkalaisesta) omenasiideristä
• Villapaidoista
• Farkuista
• Takkatulesta
• Piposta
• Höyryävästä hengityksestä
• Marraskuun "lomista", eli kahdesta pitkästä viikonlopusta

Syksy kiltti, voisitko jo vihdoin saapua ihan oikeasti.

Todellisia lämpötiloja

Katselin aamulla tunnin tarkkaa säätiedotusta ja huomasin, että jokaisen lämpötilan viereen oli kirjattu myös se, miltä se tuntuu. San Diegossa, täällä meidän hoodeilla, lämpötila näytti tänään tuntuvan juuri siltä miltä pitääkin. Kun tähän lisätään se, että tähän aikaa vuodesta lämpötilat vaihtelevat päivän aikana melkein kahdenkymmenen farenheitin verran, oli tänään täydellinen päivä selvittää, miltä eri lämpötilat tuntuvat.

Aamunäkymä kotiovelta

Aamulla seitsemältä töihin pyöräillessäni on lämpötila 58 F, eli n. 14 C. Päälläni on hyvin ilmastoidut (aka reikäiset) farkkulegginsit, t-paita ja ohkainen pitkähihainen. Tuntuu vilpoisalta ja raikkaalta. Pidän yllä rivakkaa pyöräilyvauhtia ja alan pikkuhiljaa lämpenemään.

Yhdeltätoista lämpötila on kivunnut jo 72 Fahrenheit asteeseen, eli n. 22 Celsiukseen. Olemme lasten kanssa ulkona ja minulla on t-paidassani juuri mukavan lämmin. Ei ole kuuma eikä ole kylmä. Tuntuu juuri passelilta.

Yhdeltä vietän ruokataukoani ulkona ja lämpötila on 76 F, eli n. 24 Celsiusta. Tuntuu himppusen lämpimämmältä kuin pari tuntia aiemmin, minusta juuri täydelliseltä. Tämä on aika perus San Diegon lämpötila ja yksi suurimmista syistä, miksi San Diegon ilmastoa pidetään ihanteellisena. Tuntuu hassulta ajatella, että Suomessa asuessani olisin luokitellut tämän jo lähes helteeksi. Vai olisiko sittenkään? Onko 24 astetta sama Suomessa kuin San Diegossa?

Neljältä pyöräilen kotiin 74 fahrenheitissa, eli n. 23 Celsius asteessa. Pidän yllä hyvää vauhtia ja tulee hiki. Tuntuu vähintäänkin yhtä lämpimältä kuin lounasaikaan.

Kuudelta piipahdan vielä ulkona auringon laskiessa. Lämpötila on nyt 71 F, eli n. 22 Celsiusta. Tuntuu jo huomattavasti viileämmältä. Hetken tarkenee vielä t-paidassa, mutta pitkähihainenkaan ei olisi liikaa. Illan viileys on jo voittanut auringonsäteiden lämmön.

Tänään päivälämpötila oli täydellisen mukava, mutta viikonlopuksi on taas luvassa reilusti yli kolmenkympin lämpötiloja, eli paikallisittainkin hellettä. Syksyn tulon huomaa kuitenkin viileistä öistä ja alati lyhenevästä päivästä. Pimeä tulee nyt jo ennen seitsemää, mutta sitä ennen saamme ihailla syksyille ja talville tyypillisiä kauniita auringonlaskuja.

Maanantainen iltanäkymä työpaikan nurkilta

Sanon tämä joka vuosi ja todennäköisesti myöskin jokaisen vuodenajan kohdalla, mutta San Diegon syksy on kyllä lemppari vuodenaikani.

Kalifornian joutsenet

Ennen viime viikkoa en tiennyt, että San Marcosista, noin tunti San Diegosta pohjoiseen, löytyy järvi. Ja ennen eilistä en tiennyt, että järvestä löytyy joutsenia. Senkin olin unohtanut, että joutsenet kuulostavat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vappupilleiltä ja ovat lähietäisyydeltä tarkasteltuna aika isoja.

Phill täytti tänään vuosia ja viikonlopun ohjelmaa miettiessäni, tuli mieleeni ensimmäiseksi syvä rentoutuminen. Kun viime viikolla vihdoin selvisi, että tällä hetkellä pitkää päivää tekevä mies saa koko viikonlopun taatusti vapaaksi, päätin järjestää meille pienen viikonloppuloman jonnekin lähirannoista. Hotellivalikoimaa tutkiessani löysin Lake San Marcosin ja sen rannalla sijaitsevan Lakehouse hotellin ja resortin.

Huoneeseemme kuului ihan rannassa sijaitseva kuisti, jossa kelpasi rentoilla viinilasi kädessä. Ennen viinipullon korkkaamista kävimme kuitenkin suppailemassa, Phill ensimmäistä kertaa elämässään. Järvi oli yllättävän tuulinen ja välillä saimme tehdä ihan tosissamme töitä. Lisäjännistystä hommaan toi Phillin laudan takana tapahtunut joutsentappelu tai mahdollisesti pariutuminen. Kukapa noista joutsenista tietää... Hommaan sisältyi kovia ääniä, siipien heiluttelua ja mitä mielikuvituksellisempaa tanssahtelua. Koska välikohtaus tapahtui Phillin takana, luuli hän (ja minäkin) ensin joutuneensa joutsenhyökkäyksen kohteeksi. Phill meloi minkä pystyi, mutta tuuli puski häntä kohti joutsenia. Onneksi joutsenet olivat kiinnostuneita vain ja ainoastaan toisistaan ja Phillillä ei ollut oikeasti mitään hätää. Minä katselin meininkiä turvallisen välimatkan päästä ja nauroin niin etten meinannut laudallani pysyä. Ei ehkä kovin rentouttava suppailukokemus, mutta ehdottomasti ikimuistoinen.

Rentoilun ja suppailun lisäksi kävimme hotellin alueella sijaitsevassa Decoy -ravintolassa illallisella. Illallinen oli ihan jees, mutta illan parasta antia oli ehdottomasti suihkulähteeseen heijastettu valoshow, joka muistutti minua Disneylandin Fantasmic showsta. Hotelli tarjosi meille myöskin S'mores -pakkauksen, jonka sai halutessaan valmistaa nuotiopaikalla.

Mukavan rentouttava päivä ja aamu. Phillin vielä nukkuessa univelkojaan pois, istuskelin aamuauringossa kuistilla ja nautin. Joutsenet lipuivat hiljaisella järvellä eikä kukaan muu ollut vielä hereillä. Jonain päivänä olisi ihana asua vedenäärellä tai omistaa vaikka mökki. Jonain päivänä...

Täysin täynnä

Tänä viikonloppuna on tullut ravittua sekä mieltä että ruumista. Kävimme eilen katsomassa taika-shown ja näytelmän Fringe festareilla ja tänään herkuttelimme navat pinkeiksi Taste of Adams tapahtumassa. Olo on hyvin täysi sekä henkisesti että fyysisesti.

Fringe festarit ovat tuttu juttu jo viime vuodelta. Valittavana on vaikuttava joukko erilaisia esityksiä akrobatiasta taikuuden kautta näytelmiin, musikaaleihin ja tanssiin. Jokainen saa itse päättää ostaako esityksiin yksittäisiä lippuja vai edullisempia sarjalippuja. Tänä vuonna olemme liikkeellä viiden shown taktiikalla, sillä enempään ei ole aikaa. Kaksi esitystä nautittu, kolme iltojen ilahduttajaa vielä edessä.

Taste of Adams on sekin vanhastaan tuttu tapahtuma. Maistelujuhlaan osallistui tänään 45 ravintolaa, mikä tarkoitti käytännössä mahdollisuutta maistella 45 erilaista näyteannosta. Joissain paikoissa annokset olivat (kaikeksi onneksi) pieniä, kun taas toisissa paikoissa eteen ilmestyi aivan liikaa ja liian hyvää ruokaa. Sanomattakin ehkä selvää, ettemme käyneet läheskään jokaisessa ravintolassa maistiaisilla, vaikka yritys olikin kieltämättä kova. 

Olin vähän ajatellut tekeväni tänään illalla juhannuksen kunniaksi lettuja tai crepejä, mutten usko, että minulla on enää koskaan milloinkaan nälkä. Siis ainakaan tänään.  

Aion lepäillä lopun iltaa hiljaa ja rauhakseen vatsani vieressä ja ajatella kaikkea muuta paitsi ruokaa. Täysi olo ja täysi viikko tulossa. Nyt ei puutu enää mitään muuta kuin täysinäiset akut.

Keskiyön aurinko

Valoisat kesäyöt, niitä minulla on vuosi toisensa perään ikävä. San Diegossa aurinko nousi tänään 5:42 am ja laski 8:00 pm. Tämän pidemmiksi eivät päivät näillä leveysasteilla muutu.

Minulla on ikävä Suomen keskiyön aurinkoa, mökkilammen usvaa ja sammakoiden yöllistä kurnutusta. Kesäöihin liittyy valtavasti ihania muistoja, jotka saavat minut toisaalta hymyilemään, tosaalta haikeaksi. Edellisestä kesävierailusta Suomeen on nyt kolme vuotta, mikä on vähintäänkin kolme vuotta liikaa.

Keskiyön aurinko Alaskassa kaksi vuotta sitten

Lämpöä ja aurinkoa meillä on toki riittänyt täällä San Diegossakin viime aikoina. June Gloom on väistynyt ja tuonut tilalle kirkkaan sinisen taivaan ja reilun kolmenkympin lämpötilat. Eilen San Diego countyn alueella rikottiin lämpöennätys komean paahtavalla lukemalla, joka nosti mittarit 124 F/ 51 C asteeseen. Arizonan puolella sijaitsevassa Phoenixissä kiikutaan samoissa lukemissa ja lentoliikenne on sekaisin. 50 C on liian kuuma joillekin lentokonetyypeille ja taatusti kaikille ihmistyypeille. Huh, meidän nurkilla on ollut onneksi huomattavasti "viileämpää". Talven sateiden jälkeisestä vihreydestä ei tosin ole täälläkään jäljellä muuta kuin muistoja, vaikka varsinainen hellekesä onkin vasta edessäpäin.

Nautinnollista juhannusta kaikille sitä juhliville ja ihanaa lomaa onnakkaille lomalaisille. Nauttikaa yöttömästä yöstä, vaikka sitten toppatakki päällä ja villasukat jalassa. 

Maanantai 6-12-2017

Eilen lupasin ja tänään alkaa toteutus. Luvassa on seitsemän päivää ihan tavallista arkea Lapinlahden Muuttolintu -blogin Annin ja oman kirjoitusjumini innoittamina.

Aamu alkaa kellon soidessa seitsemältä. Possu hyppää samantien sänkyyn kehräämään ja puskemaan. Köllin hetken sängyssä Possua rapsutellen ja Kisukin ilmestyy apajille vakkaripaikastaan sängyn alta. Minun ja kissojen lisäksi sängyssä ei ole muita, sillä Phill on ollut jo viikon verran Virginiassa työjuttujen vuoksi.

Napsautan illalla ladatun kahvinkeittimen päälle ja suuntaan suihkuun. Suihkun jälkeen valmistan lounassalaatin ja aamupalan ja ruokin jaloissa pyörivät kissat. Istuskelen hetken sohvalla aamupalaa mussuttaen  ja facebookia selaten, kunnes tulee joka aamuiseen tapaan kiire. Tänään mukaan otettavaa on extra-paljon, sillä olen menossa suoraan töistä joogaan.

Työpäiväni alkaa puoli ysiltä ja olen tapani mukaan töissä tasan puoli ysiltä. Alamme suunnitella työparini kanssa päivän puuhia, sillä tiedossa on kiireinen päivä. Torstaina luokkamme juhlii valmistujaisia ja tekemistä on vielä aika paljon.

Aamun puuhiin kuuluu ulkoilua, potrettien piirtämistä, improvisoimani satumusiikkiseikkailu avaruuteen, leikkiä sisällä ja ulkona sekä valmistujaishattujen suunnittelua. Saamme myöskin avata kauan odotetun paketin, josta löytyy luokkamme tekemä satukirja, suoraan painosta tulleena. Lapset kertoivat ja kuvittivat 13 lyhyttä tarinaa, jotka me väsäsimme Publisherin ja Shutterflyn avulla kirjaksi. Luemme kirjan yhdessä kannesta kanteen ja hihitelemme tarinoille.

Tässä niistä yksi:

Jokaisella lapsella on oma väri. Näin vanhemmat näkevät kätevästi kuka sanoi mitäkin

Aamu hujahtaa ohi vauhdilla ja pian on jo lounasaika. Syön oman lounaani aina lasten kanssa samaan aikaan. Tänään rasiastani löytyy aamulla väsäämäni kanasalaatti sekä jälkkäriksi kirsikoita. Lounaan jälkeen lapsista kolme lähtee kotiin ja loput siirtyvät lepäämään.

Työparini lähtee ruokikselle ensimmäisenä ja minä alan siirtämään viimeisiä kuvia muistitikuille. Koulussamme otetaan lapsista ja lasten touhuista kuvia päivittäin. Käytämme vanhempien kanssa kommunikoimiseen ja lasten puuhien dokumentoimiseen Brightwheel appia ja kuvia on kertynyt vuoden aikana jo pari sataa. Koulusta "valmistuessaan" lapset saavat mukaansa muistitikullisen verran kuvia. Kuvien järjestäminen ja lataaminen on ollut oma urakkansa, mutta nyt alamme olemaan jo loppusuoralla. Kun kuvat on siirretty, jää minulle aikaa blogin kirjoittamiseen. Nyt ollaan siis aivan reaaliajassa...

Kahdelta alkaa oma tunnin mittainen ruokataukoni, jonka käytän tänään Mesa Collegella piipahtamiseen. Lauantaina alkaa uusi lukukausi ja minun pitää hakea postilaatikostani oppilaille annettavat ilmoittautumiskoodit. Menomatka sujuu nopsaan Phillin kanssa puhuessa, mutta takaisin tullessa 805 motari alkaa olemaan jo täynnä liikennettä.

Ruokatunnin jälkeen jäljellä on enää kaksi tuntia töitä. Ensimmäinen tunti menee sisällä puuhaten, siivoten ja välipalaa syöden, toinen ulkona lasten leikkejä valvoen. Pääsen lähtemään tasan viideltä, mikä mahdollistaa pienen välipiipahduksen kotona ennen La Jollaan suuntaamista.

Kotipiipahdus on hyvin pikainen, mutta kissojen rapsutus tuo minulle paremman omantunnon siitä, että olen oikeastaan koko päivän poissa kotoa. Nappaan mukaani muutaman pähkinän ja hyppään puoli kuudelta taas autoon ja suuntaan kohti La Jollaa. Soitan matkalta Phillille, joka elää tällä hetkellä kolme tuntia minua edellä. Matkalla on jonkin verran ruuhkaa, mutta suurin osa liikenteestä tulee onneksi minua vastaan.

La Jollan rannan tuntumassa on aurinkoisen illan kunniaksi tungosta, mutta löydän kuitenkin järkevän kokoisen parkkipaikan. Parkkeeraaminen ei kuulu vahvimpiin taitoihini... Napsin rannasta pari kuvaa ja suuntaan isolle nurmikkoalueelle kohti Minnaa ja muita joogareita. Minna valmistui muutama viikko sitten joogaopettajaksi ja pitää meille onnekkaille nyt maanantai-iltaisin puistojoogaa.

Joogatunti ulkona meren äärellä on varmasti paras mahdollinen tapa viettää maanantai-iltaa. Rentoudun vaikka tärisyttääkin ja hengitän kiireisen päivän taka-alalle. Kiitos ihana Minna!

Tunnin jälkeen päätän jäädä hetkeksi ihailemaan iltavaloa ja laskevaa aurinkoa. Otan parista aasialaisesta turistista kuvia (heidän pyynnöstään) ja juttelen paikallisen miehen kanssa vihreästä välähdyksestä (green flash). Kun aurinko katoaa horisonttiin, suuntaan takaisin autolle ja ajelen nyt jo hieman hiljaisempia katuja pitkin kotiin.

 Saavun kotiin puoli ysin aikaan, Kissat odottavat ovella ja johdattavat minut pikku rapsutusten jälkeen ruokakomerolle. Kissoille purkkiruokaa, minulle viikonlopun tähteitä. Quinoaa, lehtikaalia ja tomaattista kana-vihanneskastiketta. Katselen syödessäni House Huntersia, käsittelen kuvia ja kirjoittelen tämän blogipostauksen loppuun.

Aika hyvä fiilis. Huomenna jatketaan ja katsotaan, millainen on kesäkuinen tiistai.