Kissat vs. taaperot

Olen viettänyt viime aikoina paljon aikaa taaperoiden kanssa ja todennut, etta kissojen taaperoiden kayttaytymisesta löytyy hammentavan paljon yhtäläisyyksiä.

Miettikääpä näitä:

Kissat ja taaperot kiipeävät joka paikkaan, etenkin niille tasoille ja hyllyille, joille et haluaisi hiekkalaatikossa käyneitä tassuja vierailemaan. Kissoilla on ehkä himppusen parempi tasapaino, mutta kummatkin ovat parempia kiipeämään ylös- kuin alaspäin.

Kissat ja taaperot heittelevät pöydillä olevia esineitä lattialle ilman mitään aikuisihmisille näkyvää syytä.

Kissat ja taaperot tuijottavat sinua silmiin tehdessään kiellettyiksi tietämiään asioita.

Kissat ja taaperot rakastavat pahvilaatikoita.

Kissat ja taaperot rakastavat rapisevia papereita.

Kissat ja taaperot syövät mielummin lattialta löytyviä jämiä kuin omalta lautaselta löytyvää ruokaa.

Kissat ja taaperot ovat valikoivia ruokiensa suhteen ja vaihtavat mielipidettään lennosta.

Kissat ja taaperot leikkivät mieluiten silloin kun olisi aika mennä nukkumaan.

Kissat ja taaperot rakastavat rapsutuksia ja haleja omilla ehdoillaan aka silloin kun ei ole kiireisempää tekemistä.

Kissat ja taaperot istahtavat syyliisi/päällesi siinäkin tapauksessa, että siinä olisi jo kirja tai tietokone tai toinen ihminen.

Kissat ja taaperot leikkivät kaikkein mieluiten esineillä, joita ei ole tarkoitettu taaperoiden tai kissojen leluiksi.

Kissat ja taaperot ovat suloisia nukkuessaan.

Tässä nämä ensimmäiseksi mieleen tulevat. Mitäs muuta tähän listalle voisi lisätä?

Ultimate kissan sänky, osa 2

Muistatte ehkä, kuinka Possu omi ja sai itselleen uuden sängyn tiskien kuivausmatosta? Jos et, voi lukea aiheesta lisää täältä.

Sänky oli pitkään ehdoton lemppari, joka pesi oikean kissan sängyn mennen tullen. Mutta sitten kissat löysivät jotain vielä parempaa. Phill sai heinäkuussa kaksi synttärilahjaa perheeltään. Toinen lahjoista oli matalassa pahvilaatikossa, toinen kuplamuovikirjekuoressa. Pinosimme laatikon ja kirjekuoren olohuoneen nurkkaan kierrätystä odottamaan, mutta toisin kävi: Kissat tekivät "sänkyyn" pesän ja siinä se möllöttää edelleenkin olohuoneemme nurkkaa komistamassa.

Sänky on ilmeisesti mukavan pehmeä ja se rapisee kivasti ympyrää pyöriessä. Vetovoimaa ei vähennä myöskään se, että se on rakennettu pahvilaatikon varaan. Välillä sängystä käydään kovaa taistoa, kun kumpikin haluaisi olla siinä juuri nyt heti, mutta tilaa on vain yhdelle valtavalle egolle. Sharing is caring ajatusmalli ei oikein istu meidän kisuleiden ajatusmaailmaan. Ovat kumpainenkin meinaan aika leveitä nukkujia...

Sänky saisi olla toki mielellään hieman kauniimpi, mutta ei kai tässä voi kauheasti valittaa: Meidän kissoilla on aika ihanan halpa maku.

Possu-päivitys

Muistatte ehkä, kuinka kyselin neuvoja Possun juomaongelmaan. Sain teiltä valtavasti hyviä vinkkejä ja testasin niistä kaikkia. Koska kissat ovat kissoja; omalaatuisia ja itsepäisiä, eivät kaikki ideat ottaneet tulta alleen ja meidän uusi hieno juomalähdekin jäi lopulta aivan käyttämättömäksi.

Loppujen lopuksi hommassa kävi niin, että parhaaksi niksiksi osoittautui runsaan veden lisääminen ruokiin. Purkkiruuan tarjoilu aamuin ja illoin ei saanut kissoilta kiitosta, mutta yllättäen veden lisääminen kuivapapanoiden ja myöskin purkkiruuan sekaan oli ihan ok, Possun mielestä jopa loistava juttu. Possu tuntuu tykkäävän keitoista ja ryystää mielellään aika isojakin määriä vettä ruuan päältä.

Kaikeksi onneksi tuo yksi muutos oli riittävä ja kristallit hävisivät kokonaan Possun virtsasta. Päätimme kuitenkin jatkaa keittoruokailua sillä eihän siitä haittaakaan ole.

Virtsakivistä ei siis ole enää tällähetkellä huolta, mutta jano saattaa Possulla olla edelleenkin. Maanantaina kotiin tullessani löysin Possun leikkimästä serrano (chili) paprikalla. Sama leikki jatkui eilen, kun paprika löytyi taas sohvan alta. Possu pyöritteli tulista paprikaa tassuissaan, kantoi suussaan, potki takatassuilla kuoliaaksi ja jyysti välillä nautinnollisesti hampaillaan. Katselin leikkiä epäuskoisena ja googlettelin, onko serrano paprika mahdollisesti kissoille myrkyllinen. Kovin kummoisia vastauksia en löytänyt, sillä kenenkään muun kissa ei ole ilmeisesti niin kaheli, että edes yrittäisi haukata tulista paprikaa. Heitin paprikan roskiin ennen nukkumaan menemistä ja aamulla Possu oli ihan normikunnossa.

Hassu kissa tuo Possu... Ehkä tämäkin on joku oranssien kissojen juttu.

Possun juomaongelma

Possu on kehittänyt itselleen juomaongelman. Tai oikeammin kai juomattomuusongelman.

Rutiinitarkastuksessa selvisi, että Possun virtsassa on aivan liikaa kristalleja, jotka saattavat hoitamattomana muodostaa virtsakiven. Saimme ohjeiksi lisätä Possun juomista ja ruokkia Possua pelkällä purkkiruualla (wet food). Eläinlääkäri ehdotti myöskin kolmea hiekkalaatikkoa kahdelle kissalle, mutta tähän emme ole vielä valmiita lähtemään mukaan. Kissoilla ei tunnu olevan mitään ongelmaa ison boxin jakamisen kanssa. Kaksi vielä ehkä menisi, mutta kolmannelle en keksi edes mitään järkevää paikkaa hyvin pienessä kodissamme.

Toistaiseksi homma ei ole lähtenyt käyntiin kovinkaan lennokkaasti. Kissat ikävöivät selvästi aamuista kuivaruokaansa ja tuijottavat meitä syyttävästi, kun kippoihin tipahtaa nyt aamuin illoin (huomattavasti kalliimpaa ja fiinimpää) purkkiruokaa. Ruuasta iso osa jää mielenosoituksellisesti syömättä, joten tiedä sitten siitä lisääntyneestä veden saannista... Parina viime aamuna olen antanut kissoille vedessä uitettuja "kuiva"papanoita ja nekin tuntuvat kelpaavan aamuisin purkkiruokaa paremmin.

Veden juontia yritämme lisätä uuden pulppuavan vesilähteen voimin. Tilasin Amazonista vettä solisevan hienouden ja odotan sen tekevän ihmeitä. Toistaiseksi Kisu on pelännyt lähdettä enemmän kuin imuria ja Possu on ollut varovaisen utelias, turvallisen välimatkan päästä. Kumpikaan kissa ei ole juonut lähteestä vielä kulaustakaan.

Muita ideoita en keksi, sillä meillä on ollut aina viileää ja usein vaihdettua vettä tarjolla, jota Possu on mututuntumalla myöskin lipitellyt ihan kohtuullisen ahkeraan. Possu tykkää myöskin leikkiä vedellä ja opettaa hiirileluja uimaan, joten mistään sen kummemasta epämieltymyksestä vettä kohtaan on tuskin kyse.

Mikäli Possun tilanne ei muutu kuukauden kokeilujakson ja kotiniksien avulla, määrää eläinlääkäri hänelle kristalleja hajoittavan erikoisruokavalion. Voin vain kuvitella kuinka syyttävää tuijotusta "lääke"ruoka sitten aiheuttaisikaan.

Possu, Possu... Joisit mielummin liikaa kuin liian vähän!

P.S. Vinkkejä otetaan vastaan, jos jollakulla on omakohtaista kokemusta juomaongelmaisista kissoista.

CATS!

Yksi monista kissoihin liittyvistä ihanuuksista on se, että niitä voi syyttää kaikesta. Kun hommat menevät pieleen, huudetaan meillä yleensä CATS!

Sotkuinen koti: CATS! Tunkkainen haju: CATS! Karvakasoja lattialla: CATS! Kierrätysroskat pitkin keittiötä: CATS! Kummallisia yöllisiä ääniä: CATS! Jalkojen alle jääviä kissoja: CATS! Nukkujan varpailla leikkiviä kissoja: CATS! Dinosaurusta muistuttavaa töminää: CATS!

Jotkut syytöksistä saattaisivat ehkä osoittautua tarkemman tarkastelun alaisina turhiksi, mutta ei sentään ihan kaikki.

Kisun erikoisalaa on kuulokkeiden tuhoaminen. En osaa edes sanoa, kuinka monien nappikuulokkeiden johdon Kisu on jyystänyt poikki. Possu puolestaan tykkää aiheuttaa vesivahinkoja tiputtelemalla leluja vesikulhoon, onkimalla niitä ylös, hukuttamalla ne uudelleen ja kaatamalla lopuksi koko vesikulhon puulattialle.

Vaikka hiekkalaatikon käyttäminen onkin sujunut kummaltakin kissalta aina ongelmitta, ei oksentaminen suju aivan yhtä huolettomasti. Ensinnäkin kissat oksentavat AINA yöllä eikä se ole todellakaan mitään hiljaista puuhaa. Toisekseen, oksennukset löytyvät aina valkoiselta matolta, viimeisin sohvalta sohvatyynyn takaa. Olisi saattanut jäädä huomaamatta, ellen olisi iskenyt siihen (aamupalaa syödessäni) kättäni. Hyvää ruokahalua...

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kissamme ovat alkaneet muistuttamaan houdinia. Nukumme yleensä aina makkarin ovi auki ja yllättävän usein jopa sulassa sovussa kellon soittoon asti. Kun kello soi, juoksee Possu korvan juureen kehräämään ja Kisu yöpöydälle tuijottamaan. Aina silloin tällöin mekkala alkaa kuitenkin jo ennen kellon soittoa, mikä saattaa johtaa kissojen sulkemiseen makuuhuoneen ulkopuolelle. Valitettavasti tämä ei toimi enää kovinkaan hyvin, sillä jompikumpi tai kumpikin on keksinyt, että oven saa avattua kahvan päälle hyppimällä (toisen kissan maukuessa kannustusmaukuja).

CATS! Nuo ihanan kamalat otukset, jotka tekevät elämästä 3 X vaikeampaa ja 10 X ihanampaa.

Valitse taistelusi

Niinkuin monet varmasti tietävät, USA:ssa ei tunneta tiskikaappeja. Käsin pestävät astiat kuivataan joko samantien takaisin kaappiin tai asetellaan kuivaustelineeseen  tai -matolle kuivumaan. Meillä oli aiemmin käytössä muovinen teline, jonka vaihdoimme nykyisessä kodissa esteettisyys- ja kätevyyssyistä pesukoneessa pestävään mattoon.

Matto on minusta todella kätevä, mutta sen käyttöön liittyi yksi suuri ongelma: Matto on mukava myös Possun mielestä. Possu kapuaa kuivausmatolle nukkumaan aina kun silmä välttää ja siinä on tilaa. Vaikka kissat ovatkin toisaalta hyvin siistejä eläimiä, en halua jakaa puhtaita tiskejäni hiekkalaatikossakin olleiden käpälien kanssa. Hommassa kävi turhan usein niin, että jouduin pesemään sekä tiskit että maton tuplasti.

Viimeinen niitti hommaan saatiin viikonloppuna, kun Phill löysi Possun nukkumasta pöydällä vaihtoa odottavan puhtaan maton päältä. Päätimme luovuttaa ja antaa maton Possulle luvalliseen käyttöön sängyksi.

Pienen kissan onnella ei ole ollut rajaa. Matosta tuli heittämällä Possun lempparisänky ja ylipäänsä ainoa "sänky" jolla olen nähnyt kissamme koskaan nukkuvan.

Peukut pystyyn, että kuivausmattomme saa nyt olla rauhassa. Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!

Suurta viisautta on osata valita taistelunsa. Tuulimyllyjä vastaan kun on turha lähteä huitomaan.

Kissakodin kuusi

Meidän perheen tapauksessa kissat ja kuuset ovat olleet vuodesta toiseen tuhoon tuomittu yhtälö. Yhteiseen historiaamme mahtuu kymmeniä rikkoutuneita koristeita, kymmeniä kertoja kaatunut kuusi, yksi totaalisesti jumiin jäänyt Possu ja yksi vakavasti kuusen veden juonnista sairastunut Kisu. Olemme sinnitelleen viisi vuotta tämän mahdottoman yhtälön kanssa, mutta nyt meille riitti. Päätimme askarrella kikka kakkosen ja suunnitelma B:n.

Tänä vuonna meillä on itse tehty seinäkuusi, joka mielestäni aika tyylikäs ja kissojen mielestä sen verran tylsä, ettei sinne ole ainakaa toistaiseksi (kop, kop) tarvinnut kiivetä.

Kuusi saa vielä aikanaan muutaman koristeen ja valot, vaikka minulle se kelpaisi ihan tällaisenaankin. Mukavan simppeli tällaisen simppelin tyypin makuun.

Tiesittekö, että jouluun on enää noin kaksi viikkoa... Laskin äsken ihan itse ja järkytyin. Voisin huutaa yhtaikaa kääk ja jee. 

Kärpäskissat

Sen lisäksi, että San Diegossa elellään vuoden lämpöisintä aikaa, elellään täällä myöskin vuoden kärpäsrikkainta aikaa. Kotimme on täynnä pikkiriikkisiä hedelmäkärpäsiä, jotka ovat kaikessa viattomuudessaankin äärettömän ärsyttäviä.

Onneksi meillä on kaksi kissaa, joiden puhekuplissa voisin helposti nähdä sanat onneksi meillä on kärpäsiä. Kisun ja Possun mielestä kärpästen metsästäminen on kivempaa kuin yksikään lelu ja kärpäset herkullisempia kuin yksikään herkku. Win, win, win.

Ainoa miinuspuoli on metsästyksen ehdottomuus. Kun kissalla on kärpänen kiikarissa, ei häntä pysäytä enää mikään. Kaikki kissan ja kärpäsen välissä oleva menettää merkityksensä, olkoon kyse sitten sohvalla loikoilijan mahasta, punaviinilasista, tärkeistä papereista tai vaikka tietokoneen näppäimistöstä.

On niillä muutama oikea lelukin... Näistä kaikki kaivetaan päivittäin esiin sohvan alta

Talomme ulkopuolella jyllää puolestaan hämppyjen valtakunta. Verkkoja roikkuu niin ikkuinoista, lampuista, aidanseipäistä kuin ovistakin eikä niiden puhdistaminen auta yleensä paria päivää pidempään. Kaikeksi onneksi nykyisen kotimme hämpyt ovat suurimmaksi osaksi harmittomia kavereita, toisin kuin entisen kotimme leskiyhdyskunta. Etukuistin pöydän on vallannut jättikokoinen puutarhahämppy, joka rakentaa valtavan verkkonsa aina ihan ikkunan eteen. Veikkaan, että hämppy tekee tämän tarkoituksella kissoja härnätäkseen. Tai ehkä kyse onkin flirtistä. Who knows...

Hämppyjen lisäksi ulkona vipeltää liskoarmeja ja taivaalla pörrää kämmenen kokoisia sinisen kimaltavia koppakuoriaisia, joista lähtee moottoripyörää muistuttava ääni. Amerikassa kaikki on isompaa.

Eläintilanne voisi olla toki paljon kurjempikin. Ainakaan toistaiseksi en ole löytänyt tyynyni alta käärmeitä enkä kengistäni skorpioneja. Joten mitäpä suotta valittamaan. Kärpäskissat ovat oikein mainioita lemmikkejä.

Asioita, jotka saavat kissan juoksemaan

Kohti:

• Herkkupussin rapistelu ( = minkä tahansa pussin, joka kuulostaa etäisesti herkkupussilta)
• Ruokapurkin aukaisu ( = minkä takansa metallipurkin)
• Ruokakaapin oven aukaisu ( = minkä tahansa kaapin oven, joka saattaa olla ruokakaappi)
• Kananmunapaketin esiin ottaminen 
• Täydet (tai tyhjät) kauppakassit
• Sängyn petaaminen
• Harjan esiin ottaminen ja "piikkien" esiin klikkaaminen (as seen on TV -turkkiharja käytössä)
• Kengännauhojen sitominen (paras lelu i.k.i.n.ä !!! heti pullonkorkin ja kynän jälkeen)
• Ikkunan ohi kulkevat koirat, oravat, linnut, kärpäset, ampiaiset ja hämähäkit
• Ovikello (Kisu)
• Näkymättömät hirviöt

Kurkuun:

• Imuri
• Puutarhurin lehtipuhallin
• Liian lähelle ikkunaa tulevat vieraat miehet (naapurit ovat ok)
• Kumihanskat
• Isoja esineitä kantavat ihmiset
• Ovikello (Possu)
• Näkymättömät hirviöt

Aina vähintään toinen korva valppaana. Treats? Treats?!

Kissan muisti

Aina välillä kuulen väitteen, ettei kissoja voi kouluttaa, sillä niiden aivokapasiteetti ei riitä siihen. Todellisuus taitaa kuitenkin olla, että kissoja on vaikea kouluttaa, sillä ne ovat aivan äärettömän fiksuja ja jotkut yksilöt myös omapäisiä. Vaikka kissat kiintyvätkin omistajaansa ja tarvitsevat hellyyttä ja rakkautta siinä missä koiratkin, puuttuu useimmilta kissoilta koirille tyypillinen miellyttämisen tarve.

Viime yönä molemmat kissat päättivät jälleen kerran, ettei meillä tarvitse nukkua - ei heidän eikä meidän. Ensin tiputeltiin esineitä lipastojen päältä ja kun siitä seurasi porttikielto makuuhuoneeseen, keksivät kissat lyöttäytyä yhteen ja selvittää jälleen kerran, miten herkkukaappi avataan.

Joitain kuukausia  sitten Kisu keksi, miten meidän makuuhuonetta vastapäätä olevan kaapin haitariovi avataan. Kaapin sisältö kiinnosti, sillä sieltä löytyy kissojen ruuat ja herkut. Kissojen yhteistyö oli ihailtavan saumatonta. Kisu avasi kaapin oven, hyppäsi hyllylle ja pudotteli herkkupusseja Possulle, joka juoksi salamaakin nopeammin piiloon herkkujen kanssa. Onnistuimme nappaamaan saaliin aina ennen sen tuhoamista, joten yhteistyön viimeinen koetinkivi on edelleenkin mysteeri: Kenen suuhun herkut olisivat loppupeleissä päätyneet?

Parin murtoyrityksen jälkeen lukitsimme oven hakasella, jonka olemassa olon unohdimme sen verran säännöllisesti, että ruuvi tipahti jo parin päivän päästä. Päätimme laittaa kaapin eteen tuolin, kunnes keksisimme paremman kissalukon.

Tuoli oli ja pysyi useita viikkoja ja siitä tuli Kisun uusi lempisänky. Aluksi Kisu jatkoi murtoyrityksiään ja vietti pitkiä aikoja ovea tutkaillen, mutta eihän se siitä mihinkään liikahtanut. Lopulta, useita viikkoja myöhemmin, huomasimme ettei Kisu ollut enää edes kiinnostunut kaapin avaamisesta ja otimme tuolin pois.

Tämä sai minut pohtimaan kissojen muistia. Tuntui, ettei Kisu enää edes muistanut, kuinka oli joskus osannut avata kaapin oven. Olen huomannut saman ennenkin. Jossain vaiheessa Kisu otti tavakseen herättää minut aamun pikkutunneilla hieromalla poskiaan yöpöydällä olevaan paperiseen valaisimeen. Siitä lähtee juuri sopivan kova ääni, joka herätti minut poikkeuksetta. Hereillä oleva ihminen = ruokaa, ainakin Kisun päättelytavalla. Kun meille tuli yövieraita, siirsin lampun muutamaksi yöksi vierashuoneeseen ja Kisun lamppuherätykset loppuivat siihen.

Ovi ja herkut saivat olla siis monia viikkoja ihan rauhassa, kunnes viime yönä Kisun muisti palasi yllättäen. Voi ärsytys! Mitä luulette, muistiko Kisu yhtäkkiä vanhan olemassaolevan taitonsa vai oppiko täysin unohtuneen taidon uudelleen? Miten ihmeessä tuo kissojen muisti oikein toimii?

Kisun kaappimurtojen lisäksi Possu keksi alkaa harjoittelemaan makuuhuoneen-ja vessanoven avaamista. Seuraavaksi vuorossa onkin sitten varmaan jääkaappi ja ulko-ovi. Toinen haluaa herkkuja ja toinen seuraa. Prioriteettinsa kullakin.

Hakusessa täydellinen

Tänään mietityttää ja turhauttaa niinkin tärkeä asia kuin kissanhiekka: Emme tunnu löytävän täydellistä "hiekkaa", joka imisi hajut itseensä, paakkuuntuisi tehokkaasti, olisi luonnonmukainen eikä pölyäisi joka paikkaan.

Käytimme ennen World's Best Cat Litter -merkkiä, joka piti kyllä kodin suloisen tuoksuisena ja paakkuuntui niin hyvin, että jätösten noukkiminen oli todella helppoa eikä koko boxillista tarvinnut vaihtaa kuin parin viikon välein. Mutta kaiken hyvän vastapainoksi "hiekka" (joka ei siis ole todellakaan hiekkaa) myös pöllysi ympäri kotia. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin pölyiset tassun jäljet keittiön pöydällä ja sohvalla, vaatteista nyt puhumattakaan. Lopulta kyllästyin jatkuvaan siivoamiseen ja päätimme vaihtaa merkkiä.

Seuraavaksi kokeilimme Blue Buffalon Naturally Freshiä, joka pölysi hieman vähemmän kuin World's Best, mutta pölysi kuitenkin. Tämä yhdistettynä onnettomaan paakkuuntumiskykyyn sai meidät hylkäämään Naturally freshin heti ensimmäisen pussillisen jälkeen ja palaamaan takaisin lähtöpisteeseen.

Tällä hetkellä meillä on kokeilussa Yesterday's News litter, joka on nimensä mukaisesti valmistettu kierrätetystä sanomalehtipaperista. Tämä litter ei pölyä - ei sitten laisinkaan, mutta ei se myöskään paakkuunnu. Isommat jätökset voi tämänkin seasta noukkia helposti roskikseen, mutta kissanpissalle ei mahda mitään. Tuloksena on se, että koko boxi pitää tyhjentää ja vaihtaa pari kertaa viikossa ja siltikin vähän ällöttää. 

Nyt ihan viimeisimpänä yritin yhdistellä World's Bestin ja Yesterday's Newsin, mutta eipä siitäkään näytä tulevan mitään. Lopputuloksena oli seos, joka ei paakkuunnu, ime hajuja kovinkaan hyvin ja pölyää joka paikkaan. Tripla huokaus...

Saatiin pian muualle muuttavilta kavereilta lahjaksi maailman coolein lelu

Mitenköhän mahtaa olla: Onko täydellistä kissanhiekkaa olemassakaan vai tavoittelemmeko kuuta taivaalta? Pitäisiköhän vetää keksijän hattu päähän ja ruveta kehittelemään ihan oikeasti maailman parasta kissan hiekkaa... Sillähän voisi vaikka rikastua.

Kisuleiden hampaat

Kisu kävi viime keskiviikkona hammaslääkärillä. Ikenet olivat kuulemma sen verran tulehtuneet, että kissa piti nukuttaa ja tehdä perustavanlaatuinen puhdistus. Puhdistuksessa ja tutkimuksessa selvisi, että Kisun hampaat olivat ihan hyvässä kunnossa, mutta hammaskivi oli aiheuttanut herkälle kissalle ientulehduksen. Puhdistus auttoi tietenkin, mutta koska suhtaudun aika nihkeästi kissan "turhaan" nukkuttamiseen sekä n.$400 eläinlääkärilaskuihin, päätin alkaa pitää Kisun ja Possun suuhygieniasta entistä parempaa huolta.

Olemme turvautuneet toistaseksi erilaisiin hampaita puhdistaviin herkkuihin, joista kumpikin kissa pitää kuin hullu puurosta. Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan riitä, joten kävin ostamassa Possulle hammasharjan ja tahnaa, Kisu sai omansa hammaslääkäriltä lahjuksina.

Mutta oikeasti, miten ihmeessä kissan hampaat pestään ilman, että kumpikaan osapuoli menettää sormia tai hermonsa? Possu, joka on helppo ja hieman jopa hönö käsiteltävä, ei ymmärrä kanalta tai pihviltä maistuvan hammastahnan päälle pätkääkään. Ilme oli aika sanoin kuvaamaton, kun yritin tarjota hammastahnakönttiä ensin sormen ja sen jälkeen hammasharjan päästä. Possu antaa varmasti pestä hampaat, jos ihan pakko on, mutta ei se kyllä taida kivalta tuntua.

Kisu, joka tekee asiat juuri niin kuin haluaa juuri silloin kun haluaa, näyttää yllättäen rakastavan hammastahnaa - etenkin sitä kanan makuista. Kisu tulee juosten, kun hammastahna kaivetaan esiin ja pureskelee hammasharjaa sellaisella tunteen palolla, että harja pitää varmasti uusia vähintään kerran kuussa. Mutta sen kun vielä keksisin, miten saisin hampaat ihan oikeasti harjattua. Luotto ei ole kovin vahva.

Koska tunnen Kisun luonteen lujuuden jo paremmin kuin hyvin, kysyin eläinlääkäriltä neuvoja omatahtoisen kissan hammashuoltoon. Lääkäri myönsi, että kaikki kissat eivät todellakaan ole kovin yhteistyöhaluisia purukalustoaan koskevissa asioisssa. Sain lääkäriltä listan vaihtoehtoisista VOHC:n hyväksymistä keinoista, jos ja kun kissojen hammaspesu ei osoittaudu järkeväksi vaihtoehdoksi. Lista löytyy myös täältä. 

Kai tuonne saisi harjan tuikattua, jos oikein nopea olisi...

Eiköhän näiden keinojen joukosta löydy joku meillekin sopiva metodi. Onhan nyt ainakin vaihtoehtoja geeleistä, ruokiin, spray-nesteisiin ja veteen lisättäviin tippoihin. Miten te muut? Käsi ylös joka harjaa kissansa hampaat onnistuneesti. Pieni rohkaisu tulisi tarpeeseen.

Eräänä yönä

Olin väsynyt, muttei nukuttanut. Pyörin sängyssä ympyrää, kunnes löysin viimein hyvän asennon ja rentouduin. Olin juuri nukahtamaisillani, kun kissa numero 1 pomppasi kevyesti jalkani päälle. Ennen nukahtamistaan jokainen kunnon kissa ottaa kuitenkin suihkun. Sänkyä tärisyttävää nuolemista riitti hyvä tovi ja jos uskalsin pikkuisenkin liikahtaa, alkoi homma alusta. Jalkani oli jumissa.

Viimein Kisu sai itsensä hyväksyttävään kuntoon. Olimme kumpikin nukahtamaisillamme, kun sänkyyn pomppasi kissa numero 2. Possu ei ole aivan yhtä pehmeä ja ketterä liikkeissään kuin Kisu, joten tömähdys oli melkoinen ja möhkäle laskeutui lopulta toisen, sen vielä vapaana olevan, jalkani päälle. Olin aivan valveilla ja valveilla myöskin pysyin, kunnes Possukin oli saanut itsensä puhdistettua.

Viimein sängyn tärinä vaimeni ja kissat olivat umpiunessa. Minua ei kuitenkaan nukuttanut, sillä jalkani olivat jumissa. Ja jos jalkani ovat jumissa, on niitä ihan pakko liikuttaa. Apua ne puutuu, nilkkaa kutittaa, huono asento, kuuma ja mitälievielä... En kuitenkaan halunnut liikkua, sillä kissat näyttivät niin suloisilta ja sopuisilta nukkuessaan.

Jossain vaiheessa sitten nukahdin. Ja jossain vaiheessa Possu vuorostaan heräsi. Possu makoili aika rauhakseen paikallaan hetken jos toisenkin, kunnes kyllästyi ja läppäisi Kisua. Hei herää, leikitään! Kisun ärsytyshäntä liikkui puolelta toiselle villisti, mikä yllytti Possua entisestään. Vielä minä tuon hännän nappaan! Tästä alkoi painimatsi, joka käytiin edelleenkin jalkojeni päällä. Ei olisi huvittanut yhtään nousta, joten yritin olla välittämättä. Se oli kuitenkin aika vaikeaa, kun sängyn tärinä muistutti vähintäänkin maanjäristystä ja lakanoiden pyöriminen pyörremyrskyä. Mutta sitten heräsi myös Phill ja kissat lensivät ulos makuuhuoneesta ja rauha palasi maailmaan.

Kunnes kissat selvittivät tiensä takaisin makkariin. Oletko jo hereillä? Olethan jo hereillä? Joko, joko nyt? Herää nyt jo pahvi! Olen aika hyvä leikkimään nukkuvaa, mutta nälkäiset kissat eivät helpolla luovuta. Silmälasit: Tumps. Kynä: Tumps. Kirja: Tu-tumps. Kolikkoastia: Kilinkolin.

Kissat taas pihalle ja ovi kiinni. Mutta eihän minua enää nukuttanut. Kisu ja Possu 1 - Veera 0

Seuraava erä piakkoin, ehkä jo ensi yönä.

Sydämentykytyksiä ja rauhaa

Joulu ja kissat tuntuvat olevan ainakin meidän huushollissa pikkuisen kinkkinen yhdistelmä. Koristelimme aaton aattona pienen muovikuusemme ja aamuun mennessä se oli kaadettu jo kaksi kertaa. Aamulla kuusi kaatui vielä kerran komeasti, mutta neljännellä sain jo sitten kopin.

Virallinen valvoja

Päätimme luovuttaa ja laittaa kuusen takaisin pahvilaatikkoon odottelemaan Possun aikuistumista. Kävimme ostamassa askarteluliikkeestä huopaa, josta aioimme väkertää vielä aattoiltana seinäkuusen olohuonettamme koristamaan. Emme kuitenkaan kerinneet, sillä aattoiltapäivän rauha ja valmistelut vaihtuivat etsintäoperaatioon: Possu kun meni ja katosi.

Meillä kävi aattoaamuna nuohooja, mikä sai vieraita miehiä ja imuria pelkäävän Possun pinkomaan karkuun minkä pienistä tassuistaan pääsi. Oletimme Possun olevan sängyn alla tai komerossa, mutta kun kissaa ei ollut näkynyt moneen tuntiin nuohoojan lähdettyäkään, alkoi pieni huoli nostamaan päätään. Pengoimme koko kodin ylös alaisin,huhuilimme ja heiluttelimme herkkupussia, mutta Possua ei näkynyt eikä kuulunut. Tässä vaiheessa olin jo ihan varma, että Possu oli juossut paniikissa ulos. Possu tulee aina kutsuttaessa emmekä keksineet enää yhtään mahdollista piilopaikkaa.

Lähdimme siis ulos etsimään ja huhuilemaan. Hälyytin apuun jopa koiraansa ulkoiluttavan naapurimme samalla kun Phill kiipesi katolle tarkistamaan, ettei Possu ollut kavunnut nuohoojan lähdettyä avonaisen hormin kautta yläilmoihin. Possua ei kuitenkaan löytynyt mistään ja aloimme olemaan jo aika neuvottomia. Päätimme palata kotiin hakemaan taskulampun ja lämpimämmät vaatteet ja perua illan menomme.

Kotona etsin vielä kertaalleen kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat (jääkaappia myöden), mutta turhaan. Lopuksi kurkistin vielä uudelleen kylpyhuoneen liinavaatekaappiin enkä meinannut uskoa silmiäni, kun pyyhekasa alkoikin liikkumaan ja sieltä pilkisti pieni vaaleanpunainen nenänpää. Possu-rontti oli ollut koko paniikinomaisen etsintäpartiomme ajan kotona nukkumassa ehkä maailman mukavimmassa pedissä. Nuohoojan ja jätti-imurin kohtaaminen oli ilmeisesti ollut kova koettelemus, josta pystyi toipumaan vain kunnon päikkäreillä.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Jätimme Possun nukkumaan komeroon ja lähdimme ystäviemme pippaloihin suunnitelmien mukaan. Ilta oli railakas ja tänään olemmekin sitten vain olleet, syöneet (Fazerin suklaata), pelailleet, lukeneet ja nauttineet. Kuusi sai loppujen lopuksi jäädä pystyyn hieman riisuttujen koristeiden kera eikä se ole tänään kaatunut vielä kertaakaan, vaikka molemmat kissat ovatkin saaneet pieniä hepuleita lahjapapereiden keskellä. Varsin onnistunut joulu siis, eikä se ole vielä edes lähimainkaan ohitse. Rentoilu ja nauttiminen jatkukoon!

Tässä vielä tämän joulun lempparilaulu: James Penquin . Loistava meno! Ja perään vielä Donde Esta Santa Claus, kun kerran San Diegossa ollaan.

Karvakaverit

Vein Kisun viime torstaina eläinlääkäriin vuositarkastukseen ja tuli mieleeni, etten ole aikoihinkaan kertonut kissakuulumisia. No johan on... Päätin korjata tilanteen asap.

Noin vuosi sitten  kolmivuotias Kisu sai kaverikseen Possun. Possu oli orpo rääpäle, jonka rinnalla Kisu näytti jättiläiseltä. Vuoden aikana Possu on kasvanut valtavasti ja Kisu puolestaan kutistunut. Siis ihan oikeasti kutistunut. Possun kanssa leikkiessä Kisu on löytänyt jälleen sisäisen villiviikarinsa ja hoikistunut silmissä.

Kisun ja Possun dynamiikka menee minulta yli hilseen: He tuntuvat välittävän toisistaan aika lailla, omalla kummallisella tavallaan. Kissat nukkuvat usein toistensa lähellä, mutta eivät kuitenkaan kosketa. Kissat antavat toisilleen nenäpusuja ja haistelevat toistensa takapuolta, mutta eivät nuole toistensa turkkia. Kissat leikkivät hyvin villin näköisesti, mutta eivät kuitenkaan koskaan oikeasti satuta toisiaan. Kissat mulkoilevat toisiaan vitsi sä oot ihan idiootti -tyylillä, mutta huolestuvat heti, jos toisella ei ole kaikki hyvin.

Muistan kuinka meitä jännitti silloin vuosi sitten, miten kodin kungitar Kisu tottuisi uuteen tulokkaaseen ja olen äärimmäisen onnellinen huomatessani, kuinka positiivinen vaikutus Possulla on ollut Kisun käyttäytymiseen. Kisu on leikkisä, rakastava, seurallinen, hyvin omatahtoinen ja helposti anteeksi antava karvapallo. Kisu inhoaa kaikkea, mikä tapahtuu vastoin hänen tahtoaan, mutta antaa samantien anteeksi, kun tilanne on ohi. Vuosi sitten Kisu oli oikea teini, nyt enemmänkin leidi. Saattaahan siihen tosin ikäkin vaikuttaa, eikä pelkästään Possu.

Blogi-apuri ahkerana

Kisu suunnittelee selkeästi uusia reittejä murtautua kissanruoka kaappiin

Possu puolestaan on aivan yhtä täynnä energiaa kuin ennenkin, mutta olemme löytäneet jonkinlaisen yhteisymmärryksen sen suhteen, että öisin voi nukkua aika pitkään ja leikkiä sitten aamuyöstä olohuoneessa. Tämän hetken suosikkilelu on pallo, mikä on omistajan kannalta aivan äärettömän kätevää. Meillä on nyt viisi pientä palloa, jotka ovat yleensä aina yhtäaikaa kateissa, mutta jos ne viitsii kaivaa esiin sohvan, lipastojen ja sängyn alta vähintään kymmenen kertaa päivässä, viihdyttää Possu itseään aika tehokkaasti. Possu tykkää myös pudotella lelujaan vesikulhoon. Mikäs sen kivempaa kuin kestokostea karvalelu, joka löytyy milloin tyynyltäsi, milloin lattialta paljaan jalkasi alta.

Orava?

Joko? Joko nyt? No nyt?

Joululahjaksi Possu saa siis kymmenen uutta palloa ja Kisu tikun. Jostain syystä Kisun ehdoton lempilelu on narulelun "vääräpää", eli se tikku, josta narua ja lelua liikutellaan. Kaikkein parasta on se, jos käytän tikkua pallojen esiin onkimiseen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sopii minulle! Jouluateriaksi kissat saavat tänä vuonna kananmunaa. Paistetun kananmunan rippeet (siis ne kuivat käppyrät pannulta) ovat parasta, mitä kaksikko tietää tällä hetkellä. Aina ei voi ymmärtää, mutta onneksi kissoilla on kuitenkin aika helppo ja halpa maku.

Nykyään on vaikea enää edes muistaa, millaista elämä oli yhden kissa kanssa, kissattomasta elämästä nyt puhumattakaan. Ihania höppäniähän nuo ovat!

Kerrostaloelämää

Olen puhdasverinen kerrostalon kasvatti. Asuin kerrostalossa elämäni ensimmäiset 24-vuotta, minkä jälkeen minulla ja kerrostaloilla oli vielä on-/off-suhde muutaman vuoden verran ennen omakotitaloihin siirtymistä.

Viimeiset seinänaapurit meillä oli neljä vuotta sitten Waikikissa, minkä jälkeen olenkin saanut laulaa siivotessani kovaa ja korkealta kenenkään sitä kuulematta. Kerkisin jo tottumaan siihen, ettei ylhäällä,alhaalla tai seinän takana asustele kukaan ja sepäs olikin aika mukavaa.

Mutta sitten tuli aika ostaa oma koti. San Diegon omakotitalojen hinnat ovat tähtitieteellisissä lukemissa eikä meillä selkeästikään ollut varaa omakotitaloon haluamallamme asuinalueella, ellemme olisi joko olleet valmiita kunnon fixer upper -urakkaan tai halukkaita venyttämään budjettiamme mukavuusalueemme laitamille.  Halvin kiertämämme talo oli melkein nykyisen kotimme naapurissa sijaitseva söpö pikkutalo, jolla oli hintaa vaatimattomat $450 000. Talossa oli keittiö-olkkari -yhdistelmä, pieni piha ja kaksi makuuhuonetta, joista toiseen olisi ollut mahdotonta sijoittaa queen -kokoinen sänky tukkimatta joko komeroa tai kulkureittiä kuistille, vessaan tai huoneesta ulos. Tämä oli niin kutsuttu deal breaker tuon hintaiselle asumukselle ja päätimmekin kääntää katseemme condoihin.

Synkronoidut kerrostalokyttääjät

Nykyinen asuintalomme on suomalaiselta nimitykseltään luultavasti luhtitalo. Talossa on kahdessa kerroksessa yhteensä kahdeksan asuntoa, joihin kaikkiin on kulku ulkoa. Meidän asuntomme sijaitsee ensimmäisessä kerrokessa talon päädyssä, eli meillä on ainoastaan yksi seinä- ja yksi kattonaapuri.


Naapurimme ovat todella mukavia ja meininki aika rennon rauhallista, mutta on tässä siltikin ollut taas hieman tottumista kummallisiin kerrostaloääniin, joita amerikkalainen rakennustyyli ei vaimenna tippaakaan.

Yläkertamme asukeista ainakin toinen on pahimman luokan kantapääkävelijä. Olen kuullut joskus (perättömän) väitteen, että minäkin astelisin raskaasti, mutta en minä kyllä tuollaisia ääniä saa aikaan. Tämän lisäksi asukilla on myös normaalista poikkeava unirytmi ja selkeä tavoite kävellä päivittäin ainakin 30 000 askelta. No joo, tiedetään, kyllä yläkerran tyyppi voisi tehdä paljon ärsyttävämpiäkin asioita, mutta uteliaisuuteni on herännyt: Miten joku voi olla noin aktiivinen ja usein vielä kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina?

Toinen jännä juttu koiranaapureidemme lukumäärä. Ainakin neljällä (luultavasti viidellä) talomme asukeista on yksi tai kaksi koiraa. Kisu ja Possu juoksevat aina kilpaa ikkunaan koiria ihmettelemään eikä ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun omistajilla on ollut vaikeuksia saada kissojen kanssa flirttailevaa koiraansa liikkumaan ikkunamme edestä yhtään minnekään. Ohikulkeva koira-armeija on aiheuttanut minussakin pientä koirakuumetta, mutta josko nyt kuitenkin odottelisimme sitä hetkeä, kun asumme taas omakotitalossa.

Kerrostaloasuminen on selkeästikin lähentänyt kisuleiden välisiä suhteita: Me vs. koirat.

Vaikka kerrostalon ääniin ja omien ääntelyideni ihmillisyyteen on pitänytkin tottua uudelleen, on minusta oikeastaan kiva asua taas kerrostalossa. Naapurimme ovat oikeasti mukavia ja huomaavaisia ja loppupeleissä aika normaaleja ihmisiä. Kaikki tuntevat toisensa ja katsovat toistensa perään, mutta elävät kuitenkin omaa elämäänsä. Pienet elämisen äänet saavat oloni tuntumaan kotoisalta ja turvalliselta niinäkin iltoina, kun Phill on yön yli töissä. Ja vitsit, meinasi melkein unohtua, että meidän talolla on jopa kimppa halloween-koristelut esillä. Nyt jo odottelen mielenkiinnolla, millainen puhallettava muovipukki talon eteen ilmestyy heti halloweenin jälkeen.

Toistaiseksi vaikuttaa siis siltä, että sisäinen kerrostaloasukkini on heräilemässä horroksesta. Yksi juttu on ainakin varma: En ikävöi entistä pihaviidakkoamme yhtään, en sitten tippaakaan. Nykyinen pieni kuisti on niin paljon helpompi ja kotoisampi vaihtoehto.

Tee se itse (kun kaupasta ei löydy)

Kohtasimme uuteen kotiin muuttaessamme kissojen hiekkalaatikon muotoisen ongelman: Boxille ei tuntunut löytyvän hyvää paikkaa mistään. Nykyisessä kodissamme ei ole erillistä pyykkihuonetta ja vierasvessakin on sen verran pieni, ettei kahden kissan tarpeisiin sopiva isohko laatikko mahtunut sinne millään. Ratkaisimme ongelman tilapäisesti hankkimalla suljetun boxin ja sijoittamalla sen keittiön ruokailutilaan, roskiksen viereen.

Ratkaisu osoittautui siedättäväksi, mutta oli kaukana ihanteellisesta. Vaikka siivoammekin laatikon usein ja kaavimme tuoksuvat tuotokset kannelliseen roskikseen useita kertoja päivässä, potkivat kissat irtohiekkaa sinne tänne. Nyt kun meillä ei ole enää armeliaita ja iljettäviä kokolattiamattoja, oli helppo huomata, kuinka pitkälle likainen "hiekka" oikein kulkeutuukaan.

Aika pian meillä meni hermot ja totesimme ettei hiekkalaatikko voisi jäädä keittiön nurkkaan pysyvästi. Oli alettava miettimään laatikon ulkopuolelle (ehehheh) aka avattava Pinterest. Pintrestistä löytyi vaikka mitä ideoita, mutta eniten innostuimme hiekkalaatikon piilottamisesta huonekalun sisään. Lähdimme siis Ikeaan ja yritimme etsiä tarkoitukseen sopivan ja edullisen lipaston tai kaapin. Pyörimme Ikeassa ja muissa huonekaluliikkeissä monena iltana kissavessaa etsien, mutta emme vain löytäneet täydellistä yksilöä, josta olisi saanut helposti muokkaamalla olohuoneeseemme naamioituvan kakkalinnan.

Lopulta näpsäkkä Phill päätti suunnitella kaapin itse. Mietimme mitat tarkasti sekä kissojen tarpeiden että sisustuksellisten ratkaisujen kannalta. Halusimme, että kaapin sisään saisi piilotettua hiekkalaatikon lisäksi myös roskiksen ja puhdistusvälineet. Toinen tärkeä juttu oli ulos kulkeutuvan lian ja hajuhaittojen eliminoiminen. Phill päätyi lopulta malliin, jossa kissat kulkevat sisään pienestä ovesta ja kääntyvät 90 astetta ennen varsinaiseen "vessahuoneeseen" päätymistä. Helpon siivoamisen mahdollistamiseksi kaapista saa avattua etuseinän lisäksi myös kannen.

Phillin työkaverilla on autotallissaan pieni verstas, josta löytyi kaikki tarvittavat työkalut. Kaapin rakentaminen olisi onnistunut myös Philliltä, mutta kaveri innostui projektista niin paljon, että halusi kyhätä se meidän puolesta. Häneltä meni projektiin noin kaksi päivää ja lopputulos näytti juuri siltä kuin pitikin.

Halusimme käsitellä puun niin, että siitä tulisi veden kestävä, myrkytön ja väriltään mahdollisimman tumma. Päädyimme käyttämään maalin sijaan mustaa suoja-ainetta (wood stain), jotta kaappi sopisi mahdollisimman hyvin yhteen sohvapöytämme kanssa. Löysimme internetin ihmeellisestä maailmasta idean alkoholin ja ruokavärin käyttämisestä varsinaisen stainin sijasta, mutta totesimme pienen kokeilun jälkeen, että meillä menisi ikä, terveys ja aivan liikaa alkoholia ennen kuin saisimme väristä tarpeeksi tumman. Ostimme siis vesipohjaista wood stainia ja viimeistelimme suojan täysin myrkyttömällä sellakalla (shellac).

Projekti on nyt valmis ja saanut kissoiltakin jo täyden hyväksynnän. Kaappi sijaitsee tällä hetkellä sohvan vieressä päätypöytänä, mutta saattaa vaihtaa paikkaa vielä tulevaisuudessa, kunhan saamme kaikki projektimme päätökseen. Lattioille kulkeutuvan irtohiekan määrä on laskenut minimiin eivätkä tuoksutkaan ole aiheuttaneet ongelmia. Leikkelin kaapin pohjalle mittatilauksena maton, joka on helppo kuljettaa ulos ravistettavaksi ja vaihtaa tarvittaessa uuteen.

Let the catification begin! Tämä poop castle - projekti poiki ajatuksen myös kissojen kiipeilyseinästä, mutta josko nyt kuitenkin uusisimme ensin vaikka vaatekaappimme.

English version for all the English-speaking cat lovers:

While doing the final walk through in our new home, we realized that we didn't have a good spot for our cats' litter box. First we placed it in the kitchen but that didn't really work. Our younger cat covers his poop enthusiastically and kicks litter everywhere, and our older cat doesn't cover at all. Not an ideal situation, if your litter box is in the kitchen.

After a week of sweeping and walking on litter, we decided it was time to think outside the box. Our goal was to save space and reduce the mess, and the answer we found on Pinterest, was to hide the litter box inside a piece of furniture. 

First we were gonna go with an Ikea hack but changed our mind because we couldn't find the perfect piece of furniture for our purposes. Luckily, my husband is pretty handy and designed his very own custom made poop castle (aka litter box cover). Cats love it, it looks good in our living room, it's easy to clean, and the most importantly, our floors are now litter-free. It's exactly what we wanted and needed.

Heinäsirkka tyynyn alla ja muita yöllisiä ääniä

Phillillä oli eilen duty-päivä, mikä tarkoitti sitä, että hän oli yön yli töissä. Luin illalla sängyssä jännässä kohdassa olevaa kirjaa (Paula Hawkins: The Girl on the Train) enkä olisi malttanut laskea sitä käsistäni laisinkaan. Lopulta oli pakko luovuttaa, kun silmäni lupsuivat väkisin kiinni.

Uni ei meinannut kuitenkaan tulla, sillä ajatukseni seikkailivat vielä kirjan tarinassa. Olin hieman säikky ja kaikki aistini kävivät ylikierroksilla. Vaivuin lopulta jonnekin unen ja valveen rajamaille ja havahduin siihen, että asunnossa liikkui joku. Heräsin loppuakin matkaa säikähtäen ja kuuntelin korvat höröllä. Järki hoki, että kissat ne siellä vain tepastelevat ja pikku hiljaa rauhoituin. Naureskelin parhaillaan itselleni, kun varpaitteni kimppuun hyökättiin. Tällä kertaa kiljaisin ja pelästytin varpaitani jyystävän Possun pahanpäiväisesti. Toivottavasti oppi läksynsä ja jättää varpaani tästä lähtien rauhaan.

Olen tottunut viettämään öitä yksin eikä minua yleensä pelota. Mutta joskus yölliset äänet muuttuvat tavallisista joko kummallisiksi tai useimmissa tapauksissa ärsyttäviksi. Viimeiaikoina meitä on koeteltu ehkä raivostuttavimmalla mahdollisella äänellä: heinäsirkan sirityksellä. Makuuhuoneestamme pääsee suoraan ulos patiolle. Jostain syystä heinäsirkat rakastavat laatoitettua kuistiamme ja vielä enemmän makuuhuonettamme. Ovi ei ole kovin tiivis ja heinäsirkat ovat alkaneet loikkimaan raosta sisään. Voitteko kuvitella, kirjaimellisesti korvan juuressa  tai tyynyn alla sirittävä heinäsirkka!? Yritäppä siinä sitten nukkua! Kaikeksi onneksi molemmat kissamme ovat metsästäjiä ja herkuttelevat heinäsirkkapaistilla mielellään vaikka joka ilta. Possu tosin tykkää ensin leikkiä saaliillaan, joten sängyn alta löytyy parhaina iltoina kolmekin kuollutta sirittäjää, vesikiposta yksi.

Suuri metsästäjä

Kaikenlaisia ötökkäongelmia sitä voikin tulla vastaan kun tarpeeksi usein muuttaa. Positiivisena puolena kuitenkin se, että leskihämppyjä ja muurahaisia ei ole näillä hoodeilla näkynyt. Ehkäpä heinäsirkat söivät ne ja lisääntyivät sen jälkeen uudella tarmolla. Tiedäpä häntä. Voin kuitenkin sanoa käsi sydämelläni, että olen valmis antamaan näille sirkoille häädön ja uuden osoitteen. Miten olisi, kukaan heinäsirkkoja vailla?

Onnelliset kotikissat

Lähes jokainen muuttokuulumisiamme tiedustellut ystävä on kysäissyt myös kohteliaasti, miten nuo meidän karvaiset perheenjäsenemme ovat sopeutuneet uuteen kotiinsa. Ei yhtään turha kysymys, sillä kissat ja uuteen sopeutuminen eivät välttämättä mahdu aina samaan lauseeseen.

Kisu muutti meidän kanssamme jo kertaalleen koko USA:n halki eikä tuntunut juurikaan stressaavaan tällaisen pikkumuuton takia. Muuttopäivänä Kisu oli toki hieman varuillaan, kun kaikki tutut huonekalut katosivat ovesta ulos yksi toisensa jälkeen. Kisu tuntui kuitenkin myös nauttivan muuttoapulaisilta saamastaan huomiosta ja luottavan siihen, ettei häntä jätetä yksin tyhjään kotiin.

Uudessa kodissa Kisu syöksyi heti ninjamaisille tutkimusretkilleen. Kun jokainen laatikon täyttämä nurkka oli tutkittu, julisti Kisu asunnon uudeksi kodikseen. Uudet lempparipaikat löytyivät vaatekaapin pimennosta ja keittiön kaappien päältä. Paremman puutteessa Kisu hengaillee mielellään myös sen tavaran päällä, jota olit juuri tarvitsemassa seuraavaksi.

Ai mitä, eikö tää tuoli ollutkaan tässä minua varten...? Unbelievable!

Possu-ressun muuttotarina ei sitten ollutkaan aivan yhtä onnellinen. Muuttopäivänä Possuliini halusi piiloutua koko maailmalta, sillä koko pienen kissan tuntema maailmankaikkeus näytti olevan katoamassa olemattomiin. Talo oli täynnä vieraita ihmisiä, kaikki parhaat nukkuma- ja piilopaikat kannettiin ulos ja lopuksi myös Possu kannettiin johonkin taloon, joka oli täynnä vieraita ääniä ja tuoksuja. Ensimmäiset pari tuntia Possu tärisi kantokopassaan ja syöksyi sitten sopivan tilaisuuden tullen tuttuun lipastoon nukkumaan.

Kärpästä mä metsästän...

Parin ensimmäisen päivän aikana Possua ei näkynyt muuta kuin öisin. Tai oikeastaan pitäisi varmaankin sanoa, että Possua ei kuullut muuta kuin öisin. Possu nukkui koko päivän, heräsi meidän mennessä nukkumaan ja maukui koko pitkän yön niin kauan, että meistä jompi kumpi nousi ylös ja nosti itkevän kissan syliinsä. Parin huonosti nukutun yön jälkeen alkoi kuitenkin helpottaa ja Possu alkoi viimein uskomaan, että emme ollet lähdössä minnekään eivätkä yläkerran kävelijät aikoineet hyökätä hänen kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Jeps, Possun ensimmäinen "kerrostalokokemus".

Possulla on ollut tottuminen myös liukkaisiin puulattioihin. Seinään törmäämisiltä ei olla vältytty. Tässä kuvassa tosin kyse hellepäivän nokosista.

Nyt kun muutosta alkaa olemaan jo melkein kuukausi, voin hyvillä mielin todeta, että myös Possu on 

on vihdoin täysin kotiutunut uusille hoodeillensa. Uskallanpa melkein väittää, että pieni shokkihoito teki hyvää ja arkajalka Possu on nyt jopa hieman aiemmaan rohkeampi uusien ihmisten suhteen. Lisäksi Possu on löytänyt sisäisen metsästäjänsä ja syöksähtelee kärpästen perässä valoakin nopeammin. Valitettavasti Possun kuvitellut kordinaatiotaidot eivät aivan vastaa todellisia, mistä on seurauksena sotkua ja vaarallisia tilanteita. 

Kummankin kisulin lempipaikka löytyy keittiön kaappien päältä. Minä puolestani fanitan täysillä noita roikkuvia pannuja. Loistavaa tilan säästöä!

Kissoilla ja valtakunnassa on siis kaikki hyvin. Hukkasin tosin muutossa kissantarvikekassin, jossa oli myös Kisun akneen tarkoitetut ihonpuhdistusliinat. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että samalla hävisi myös Kisun akne. Kyse ei tainnutkaan siis olla aknesta vaan jostain muusta tulehtuneesta ihottumasta. Ehkäpä Kisu oli vain minun laillani tympääntynyt tunkkaisiin kokolattiamattoihin...