Minun rantani

Olen ollut lapesesta saakka hyvin päättäväinen eikä päähänpistojani ole aina ihan helppo seurata. Tokalla luokalla päätin haluavani musiikkiluokalle, kolmannella kävelin kotiin trumpetti kädessä, lukiossa päätin juuri ennen kirjoituksia inhoavani matikkaa vaikka olinkin siinä ihan hyvä ja Bostonissa asuessa minusta tuli yhdessä yössä intohimoinen juoksija. Viimeisin päätökseni teki minusta vihdoinkin rantaihmisen.

Keksin alkukesästä alkaa hyödyntämään laivaston lentotukikohdassa sijaitsevaa Breaker's Beachia ja tein sinne itselleni kakkoskodin. Tukikohdan ranta on uskomattoman kaunis ja usein myöskin hämmentävän tyhjä. Toisin kuin muilla San Diegon rannoilla, siellä ei tarvitse taistella koskaan parkkipaikoista eikä levitellä pyyhettä metrin päähän tuntemattomista kanssarantailijoista. Lisäbonuksena rannalla pääsee nauttimaan usein myös suunnittelemattomista lentonäytöksistä ja joskus jopa elokuvan kuvauksista. Muutama viiko sitten satuin rannalle samaan aikaan Tom Cruisen kanssa ja seurailin Top Gunin kuvauksia samalla kuin juoksin omia sprinttejäni. (Okei, en minä Tomia oieasti nähnyt, mutta aika paljon muuta kyllä!)

Viikko sitten San Diegossa käännettiin kellot talviaikaan ja pimeä laskeutuu nyt jo viideltä. Samalla jouduin sanomaan iltaisille rantatreeneille ja kesälle hyvästit. Tai ainakin melkein. Eihän rantaelämä ole San Diegossa "kesästä" kiinni. Kalenterin mukaan nyt on marraskuu ja syksy, mutta hyvinpä siellä rannalla tänäänkin tarkeni lähes kolmenkympin lämpötiloissa. Marraskuussa San Diego on parhaillaan.

Jotkut päätöksistäni ja päähänpistoistani ovat lyhytikäisiä, mutta uskallan jo nyt väittää, että rannat ovat tulleet jäädäkseen. En edelleenkään tiedä kuinka kauan saamme vielä asua Kaliforniassa, mutta kävi miten kävi, San Diegolla tulee ikuisesti olemaan  iso ja lämmin paikka sydämessäni.

Pilvi- ja hiekkalinnoja

Catalinan reissun jälkeen lomamme jatkui staycation tyylillä kotona San Diegossa. Varmistimme lomatunnelman jatkumisen järkkäämällä perjantain ja lauantain ratoksi astetta erityisempiä aktiviteettejä, syömällä (edelleenkin hyvin) ja valvomalla aivan liian pitkään.

Perjantaina juhlimme etukäteen Phillin synttäreitä, sillä varsinaisena synttäripäivänä meillä ei ole siihen mahdollisuutta. Olin ostanut Phillille pari pientä lahjaa, mutta varsinainen lahjani oli tänäkin vuonna yhteistä tekemistä ja uusia elämyksiä.

Perjantain aktiviteettimme oli ammattimainen hiekkaveistoskurssi. Kyllä vain, sellaisiakin järjestetään! Satuin törmäämään jokin aika sitten artikkeliin san diegolaisesta start up -yrityksestä, joka järjestää yksityisiä "hiekkalinnakursseja" ja mietin samantien, että Phill tykkäisi tästä puuhasta aivan satavarmasti.

Perjantaina suuntasimme siis helteiselle Del Marin rannalle ja opimme perusteet hiekkaveistosten tekemisestä. Homma vei meidät aivan täysin mukanaan ja intouduimme väkertämään linnaamme niin paljon yksityiskohtia, ettei kolme tuntia riittänyt millään. Opettajamme, Kristine, antoi meidän jatkaa puuhiamme ja siirtyi vain hieman sivummalle pitämään seuraavaa oppituntiaan.

Valitettavasti hommassa kävi kuitenkin niin, että linna parkamme romahti ennen kuin kerkisimme saada sen valmiiksi. Todennäköisesti kyse oli liian raskaasta tornista, sillä kumpikaan meistä ei ainakaan tunnusta vetäneensä hiekasta pilkottaneesta merilevästä. Niinkin on kuulemma meinaan käynyt.

Lopullisesta linnasta ei siis ole valokuvia eikä sitä koskaan ollut edes olemassakaan, mutta prosessi korvasi tässäkin tapauksessa lopputuloksen. Linnan väkertäminen oli todella hauskaa ja terapeuttista ja me olimme hommassa oikeasti aika hyviä. Jopa minä, joka en yleensä jaksa keskittyä pieneen piipertelyyn, löysin itsestäni uusia puolia vesitäessäni linnan tiiliä, portaita ja ovenkarmeja.

Iso suositus tällekin puuhalle, vaikka ihan halpaa se ei toki ollutkaan. Mutta hei, ehkäpä me voitamme joku päivä hiekkaveistoskilpailut ja linnakurssi maksaa itse itsensä takaisin.

Lauantaiaamuna jouduin palaamaan hetkeksi todellisuuteen, sillä en ollut ottanut community collegelta lomaa. Kävin pitämässä normituntini ja sukelsin sen jälkeen samantien takaisin loma moodiin. Katselimme kuuman päivän kunniaksi elokuvan keskellä päivää ja suuntasimme alkuillasta auton nokan kohti Encinitasta. Oli aika toteuttaa yksi unelma ja lähteä kuumailmapallolennolle.

Kuumailmapallolento oli ikimuistoinen. Lentäjämme Ryan on San Diegon lentäjistä nuorin, mutta hoiti homman kotiin vakuuttavasti hassuista tuuliolosuhteista huolimatta. Jouduimme laskeutumaan mäkipompun kautta tielle, sillä tuulet ja San Diegon tiheät uudisrakennukset tekevät lentämisestä ja varsinkin laskeutumisesta haastavaa. Laskeutuminen oli kuitenkin hyvin pehmoinen ja laskeutumista seurannut auringonlasku kaunis.

Tässä vielä muutamia havaintoja kuumailmapallolennoista:

Korissa on yllättävän lämmin. Lauantaina oli todella kuuma, mutta edes illan viilennettyä en kaivannut pitkähihaista päälleni. Liekö kyse adrenaliinista, kuumasta kaasuliekistä vai korin tiiviistä tunnelmasta.

Matkustuskori muistuttaa erehdyttävästi ylisuurta picnic-koria.

Kuumailmapallot vaihtavat korkeutta nopeasti ja usein. Kävimme pari kertaa melkein maassa asti ja korkeimmillaan leijailimme todella korkealla. Pallon ohjaus tapahtuu korkeutta säätelemällä, sillä tuulet käyttäytyvät eri tavoin eri korkeuksissa.

Kuoharimaljat kuuluvat tiiviistii kuumailmapallolentämiseen. Ei vain siksi, että se parantaa ennestäänkin hyvää fiilistä, vaan kuoharilla (tai oikesti aidolla shampanjalla) on iso rooli kuumailmapalloilun historiassa. Lentäjämme kertoi meille pitkän tarinan siitä, kuinka shampanjalla lepyteltiin aikanaan ranskalaisia maatilanomistajia joiden sadon holtittomasti lauskeutuvat pallot aina silloin tällön pilasivat. Meidän lennolla kippisteltiin ennen ja jälkeen lennon.

Tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus lentää San Diegon yllä. Vapaita lähtö- ja laskeutumiskenttiä ei ole enää kovin montaa jäljellä mikä yhdistettynä haastaviin tuuliolosuhteisiin tekee lentämisestä liian hankalaa. Temeculan lennot jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan, joten kaikki halukkaat pääsevät jatkossakin kokemaan kuumailmapallolentämisen riemun.

Kuumailmapallolentäminen muistutti minua purjehtimisesta. Aina silloin kun liekki ei ollut päällä, oli taivaalla lipuminen hämmentävän hiljaista, tasaista ja rauhallista.

Lähtisinkö toistekin? Ehdottomasti! Vaikka joka päivä. Jos alan vaihto tulee joskus tarpeelliseksi, voisin alkaa vaikka kuumailmapallolentäjäksi... tai hiekkaveistäjäksi. Mahdollisuuksia on monia.

Olipa kerran loma

Jos minun pitäisi jäädä jumittamaan yhteen viikkoon Elämäni Murmelina tyyliin, olisi viime viikko ollut aika nappivalinta. Reissumme Catalina-saarelle oli vaatimattomasti sanottuna täydellinen.

Starttasimme minimatkamme San Diegosta tiistaiaamuna ja saimme ajella yllättävän tyhjillä teillä kohti Dana Pointin satamaa. Catalina-saari on nimensä mukaisesti saari, joten loppumatka piti kulkea veneellä tai lentäen. Jos ei satamasta satu löytymään omaa paattia, pienlentokonetta tai helikopteria, pääsee perille kätevimmin Catalina Express lautalla joko Dana Pointista, Long Beachilta tai San Pedrosta. Tuuli tuiversi ja matka sujui rattoisasti salaisia Moscow Mule drinksujamme siemaillen ja valaita bongaillen. Matkalta löytyi kuin löytyikin yksi uusi valaskaveri ja Catalina saari ilmestyi horisonttiin ehkä jopa liian nopsaan. Tai siis, siltä se tuntui. Oikeasti lauttamatka kestää noin tunnin tai puolitoista meriolosuhteista riippuen.

Catalina on Kalifornian osavaltioon kuuluva saari, jolla on kokoa 35 x 13 kilometriä ja asukkaita noin 4000. Auton saa saarella omistaa vain erikoisluvalla, mutta golfkärryjä ja veneitä on sitten senkin edestä. Saaren ainoa varsinainen kaupunki on pikkuruinen Avalon, jossa ei edes tarvitse autoa. Kaikki on kävelyetäisyydellä ja elämä ihanan simppeliä. Turisteja oli liikkellä paljon, sillä satuimme saarelle 4th of Julyn aikoihin, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että ihmisiä olisi ollut liikaa. Ei tarvinnut jonottaa, odottaa eikä kökkiä ruuhkissa. Täydellinen lähtökohta rentouttavalle ja sopivan aktiiviselle lomalle.

Mitäpä me sitten puuhasimme kolmen saarella viettämämme päivän aikana?

Ensimmäisenä päivänä keskityimme tutkimaan Avalonia ja herkuttelemaan. Kipusimme kukkuloille ja seikkailimme pienillä kujilla. Söimme pitkän kaavan mukaan ja löhöilimme ranta clubilla. Catalinan hiekkarannat eivät vedä vertoja San Diegolle, mutta vesi on ihanan turkoosia ja kirkasta. Jos Scuba Diving magazineen on uskomista, kuuluvat Catalinan vedet maailman puhtaimpien joukkoon.

4th of Julyna olisi Avalonissa järkätty vaikka mitä tapahtumaa ja paraatia, mutta mepä karkasimmekin rauhallisemmille rannoille Two Harborin kylään. Two Harboriin pääsi kaikista kätevimmin pikaveneellä. Matka kesti noin 40 minuuttia ja sekä vene että Two Harbor olivat käytännössä katsoen tyhjiä. Vuokrasimme heti alkuun itsellemme rantatuolit, tuplakajakin ja snorklailuvälineet. Märkäpukuja emme uskoneet helteisenä päivänä tarvitsevamme, mutta älkää olko yhtä hölmöjä kuin me.

Vietimme päivän kajakoiden pienille autioille rannoille, snorklailimme ja ihmettelimme upeita kaloja, kajakin vieressä porskuttelevia merileijonia ja kirkasta vettä. Aina välillä kävimme sulattamassa tärisevät kroppamme polttavan kuumalla hiekalla ja jakoimme taas matkaa kohtia uusia rantoja. Alkuillasta palasimme pikaveneen kyydissä Avaloniin. Avalonissa riitti porukkaa, mutta tälläkään kertaa ei tarvinnut odotella pöytää ravintolasta eikä ihastella ilotulituksia tungoksen keskellä. Shown jälkeen käppäilimme takaisin hotellille ja mietimme, mitä seuraavaksi. Kauaa ei tarvinnut kuitenkaan miettiä, sillä toinen meistä nukahti istuvaan asentoon ja toinenkin seurasi aika pian perästä. Mikään ei takaa hyviä yöunia paremmin kuin aktiivinen päivä auringossa ja vedessä.

Komantena päivänä suuntasimme kulkumme saaren huipulle shuttle bussin kyydissä. Bussi kuljetti meidät kapeita ja jyrkkiä teitä pitkin "taivaalla sijaitsevalle lentokentälle" (Airport in the Sky). Lentokentän lisäksi määränpäästämme löytyi kauppa, ravintola ja luonnonpuiston vartija, joka auttoi meitä valitsemaan sopivan haikkireitin. Päätimme haikata noin viiden tai kuuden mailin (8-10 km) pituisen Blackjack loopin, mikä osoittautui aika nappuvalinnaksi. Reitiltä avautui upeita näköaloja kanjoneihin, kukkuloille ja merelle emmekä tavanneet polulla kuin kaksi muuta matkalaista. Emme kohdanneet polulla myöskään aimmein bussista bongailemiamme buffaloita emmekä siis joutuneet käyttämään juuri oppimiamme buffalonkarkotustaitoja. Buffalot ovat aika jäätävän kokoisia otuksia ja ilmeisesti myös nopeita juoksijoita jos sille päälle sattuvat.

Haikin jälkeen suuntasimme takaisin Avaloniin ja vietimme lopun päivää rannalla korttia pelaillen ja kaupoissa kiertäen. Illalla oli aika sanoa Catalinalle heipat ja suunnata lautan kyydissä Dana Pointin kautta kotiin. Kirsikkana kakun päällä komeili upea auringonlasku ja tieto siitä, että edessä oli vielä kolme päivää lomaa.

Tässä vielä pari ylimääräistä Catalina-vinkkiä:

• Kuljeta mukanasi aina omaa vesipulloa. Katalina kärsii pahasta kuivuudesta eikä yhdessäkään ravintolassa tarjoilla vesijohtovettä eikä muutakaan ilmaista vettä. Vettä voi ostaa muovipulloissa, mutta paljon ekologisempaa ja halvempaa on täyttää omat pullot hotellilla ja ostaa lisävettä vain tarvittaessa.
• Catalinalla haikkaamiseen tarvitsee luvan. Lupa on ilmainen ja sen saa hankittua joko netistä tai paikanpäältä. Lupaa varten pitää tietää, missä, milloin ja kuka haikkailee.
• Catalinaan voi tehdä San Diegosta tai Los Angelesista päivämatkankin, mutta suosittelen viipymään ainakin yhden yön ajan ja jos mahdollista, vierailemaan myös Two Harborin rauhassa.
• Catalinasta löytyy myös leirintäalueita ja halutessaan voi koko saaren läpi haikata muutamassa päivässä. 

Neljä peukkua Catalinalle! Tänne(kin) pitää tulla vielä uudelleenkin.

Kalifornia-päivä

Sulje silmäsi ja ajattele Kaliforniaa. Mitkä kolme sanaa tulevat ensimmäisenä mieleesi?

Meri, ranta, palmut, aurinko, surffaus, jooga, vihermehut, kombucha, avocadot, sitrushedelmät, kalatacot, viinitarhat, pienpanimot, IPA, ruuhkat, flip flopit, boheemit ja rennot vaatteet, hipit, hipsterit, meksikolaiset vaikutteet, isot rantalaiturit, beach cruiser -pyörät, hiekka, aavikot, kaktukset, joshua puut, vuoret, lämpö, mäet ja kukkulat, liberaali politiikka...

Menikö edes muutama veikkauksistani oikein?

Oikeastihan Kalifornia on isompi kuin Suomi ja tänne mahtuu jos minkälaista meininkiä ja maisemaa piilaaksosta maaseudun, aavikoiden ja vuorten kautta surffiparatiiseihin ja suurkaupunkeihin. Stereotyyppisten mielikuvien Kalifornia sijoittuu usein kuitenkin etelän varakkaille rannoille ja elokuvien kulisseihin.

Olen asunut San Diegossa nyt melkein viisi vuotta ja tunnen olevani täällä aivan kotonani, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asuinympäristöni vaikuttaa elämääni ja elämänasenteeseeni monella tavalla, mutta jos ihan totta puhutaan, en vietä juuri koskaan rantapäiviä ja olen surffanut tasan kaksi kertaa. Kerran kaksi vuotta sitten ja toisen kerran viime sunnuntaina.

Sunnuntai oli kaikkineen todellinen Kalifornia-päivä ja aivan mahtava sellainen. Vietin käytännössä koko päivän rannalla surffaten, hengaillen ja joogaten. Ja taas kerran mietin, miksi tätä ei tule tehtyä useammin, kun kerran puitteet rantailuun ovat täydelliset. 

Ei minusta elämäntapasurffaajaa saa enää tässä vaiheessa väännettyä, mutta vitsit, oli se kyllä kivaa! Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi surffata seuraavan kerran hieman aiemmin kuin kahden vuoden päästä. Ehkäpä jopa vielä toisen kerran tänä kesänä.

Kyllä tämä Kalifornia on oikeasti aika mainio paikka asustaa!

Kuvista kiitos Minnalle ja Juhalle!

Kalifornialaistunut vaatekaappi, osa 2

Kun viimeksi pähkäilin Suomen pakkailujen kanssa oli helmikuu ja totesin vaatekaappini olevan totaalisen kalifornialaistunut. Hanskat etsivät parejaan, en omistanut oikeita talvikenkiä, farkkuni olivat paria poikkeusta lukuunottamatta nilkkapituisia eikä minulla ollut kuin pari hassua varrellista sukkaa.

Tällä kertaa ajattelin aloittaa pakkailut ajoissa ja hyvä että aloitinkin. Joku on taas piilottanut sukistani joka toisen ja hanskoja on jäljellä enää yhdet toisiinsa sopivat. Viimeksi paniikissa ostamani talvikengät löysin sentään sängyn alta säilöstä ja täysipitkiä farkkujakin omistan tällä hetkellä kolmet. Kalsareita niiden alle ei kyllä mahdu, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin...

Suurin murheenkryynini on tämä:

Koska kotimme ei ole mikään tilaihme, oli villakangastakkini säilössä sängyn alla. Takki oli kannellisessa laatikossa, mutta kansipa ei sitten tainnutkaan olla kissatiivis. Jollain ihmeen ilveellä kisulit olivat murtautuneet laatikkoon ja tehneet siitä sängyn. Jos joku miettii, kuinka paljon karvaa kissoista lähtee kahdessa vuodessa, on vastaus jotai kuinkin kuvan mukainen. Paljon ja vähän päälle.

Vietin viime sunnuntaina kaksi tuntia ja kaksi teippirullaa takin kimpussa, mutta eipä siitä puhdasta tullut vieläkään. Toivottavasti kuivapesulassa onnistutaan paremmin. 

Tätä pientä takapakkia lukuunolematta olen ollut aivan intopinkeänä koko viikon ja valmistautunut reissuun katsomalla netin kautta Suomen selviytyjiä ja Bacheloria sekä tekemällä tonnikalapizzaa. En syönyt koskaan Suomessa asuessani tonnikalapizzaa enkä ole edelleenkään suurin fani, mutta nyt iski himo ja kyllä se vain hyvin suomalaiselta maistui.

Oikeastihan minulla on vielä koko ensi viikkokin töitä ennen kuin loma oikeasti alkaa, mutta ei kai koskaan voi intoilla liikaa. Varsinkin nyt kun meiltä löytyy kaksi intoilijaa! Phill palasi eilen meriltä kotiin maailman parhaiden uutisten kera: Lähdemmekin reissuun yhdessä. Joskus Navy-elämä yllättää ja muuttaa suunnitelmia parhaalla mahdollisella tavalla.

Paleluteoria

San diegon talvi on ollut tänä vuonna aika olematon. Kunnon sadepäiviä on ollut toistaiseksi puolitoista ja lämpötilat ovat kivunneet joitain kylmempiä päiviä lukuunottamatta kahdenkympin hujakoille ja yli. Talvesta muistuttavat lähinnä viiden aikoihin laskeutuva pimeys ja kylmät (noin kymmenen asteiset) yöt.

Linnut laulavat ja puut kukkivat.

Vaikka päivisin ei olekaan tarvinnut palella, olen ikuisena vilukissana kaivanut esiin huivit, takit ja jopa pipot (lähinnä siksi, että tykkään pipoista) ja kerrostanut oloni mukavaksi muuttuviin lämpötiloihin. Samaa aikaan sekä työkaverini että lapset ovat ilmestyneet kouluun huomattavasti keveämmissä varusteissa. Lapsista moni viilettää kylmissä aamuissa huppari tai ohut pitkähihainen päällä, mutta toisille riittää ihan mekkokin. Jollain saattaa ollaa päällä jopa lämpöinen takki, muttei välttämättä kenkiä.

Kellään muulla ei tunnut olevan kylmä paitsi minulla.

Samaa meininkiä katselin viime viikonloppuna viettäessämme minilomaa Idyllwildin kylässä, noin puolentoista kilometrin korkeudessa. Myös Idyllwildissa oli päiväseltään niin lämmin, että haikatessa pärjäsi ohuella pitkähihaisella, mutta paikallaan ollessa ja illalla auringon laskettua, ei pipo ja talvitakki ollut laisinkaan liikaa. Siis minulle. Samalla kun minä hyrisin luihin ja ytimiin asti yltänyttä kylmyyttää, kulki ohitseni perhe, jonka isän olkapäillä keikkuvilla lapsilla ei ollut päällä muuta kuin legginsit ja ohut pitkähihainen.

Idyllwildin maisemia

Tyytyväistä perhettä katsellessani tuli mieleeni uusi teoria siitä, miksi suomalaiset (otos: minä) palelevat niin herkästi:

Vaikka Suomessa onkin ilmastollisesti huomattavasti Kaliforniaa kylmempää, eivät suomalaislapset joudu tottumaan kylmään. Talot ovat lämpimiä ja vaatteet ne vasta lämpimiä ja teknisesti mukavia ovatkin. Siinä säässä missä san diegolais lapsi viilettää teeppari päällä flipflopeissa tai kengittä, olisi suomalais lapsen päässä tekniset haalarit, kevyt pipo ja kuomat. En siis ole joutunut enkä oppinut sietämään kylmää.

How can you be cold, you are from Finland kääntyy tästä lähtien muotoon tottakai minulla on kylmä. Minähän olen Suomesta!

Santa Ana -tuulet

Yksi Kalifornian kummallisimmista, ja joskus myös vaarallisimmista, sääilmiöistä on Santa Ana -tuulet. Santa Ana -tuulet ovat yleensä voimakkaita ja lämpimiä tuulia, jotka tuntuvat siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla lämmintä tai kuumaa ilmaa kasvoillesi.

Lämpimät ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet rutikuivassa etelä-Kaliforniassa vakavia maastopaloja, joita on vaikea ottaa haltuun ennen kuin tuulet tyyntyvät. Ensin roihahti Los Angelesin alueella ja viikko sitten myös San Diegon pohjoispuolella. Uutiskuvat ja -videot paloalueilta muistuttavat maailmanloppua ja siltä se varmasti tuntuukin alueilla asuville.

Meillä täällä San Diegon ytimessä on kaikki hyvin, sillä Lilac-palo roihuaa läänin pohjoisosassa (98% nyt hallinnassa) ja levittäytyi etelän sijaan länteen. Myös Meksikon puolella palaa ja savupatsaat ovat näkyneet ajoittain myös San Diegon puolelle.

Palojen lisäksi tuulet ovat tuntuneet myös iholla, sillä ilma on rutikuivaa ja ihoni seuraa esimerkkiä. Kuivuuden lisäksi iholla on tuntunut päivisin myös kesäistä lämpöä, jopa kuumuutta. Joulun tunnelmaa on siis tehnyt mieli hakea lähennä öisin lämpötilojen pudotessa lähemmäs kolmestakympistä jonnekin reilun kymmenen asteen tuntumaan. Tuntuu niin hassulta pukea aamulla päälle villapaita ja takki (olen vilukissa) ja hikoilla parin tunnin päästä teeppari päällä. Kerrospukeutumista suosittelen siis San Diegonkin talveen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi ennen kuin lämpötilat tasoittuvat taas sinne hieman parinkympin alapuolelle.

Kuva keväältä Anza Borregosta. Juuri tältä Santa Ana tuulet tuntuvat.

Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.