Suomalaistunut banaanileipä

Löysin illalla hedelmäkiposta kolme epäilyttävän kypsältä näyttävää banaania ja sain kummallisen päähänpiston tehdä banaanileipää, eli siis tuttavallisemmin banana bread. Koska en ole tehnyt banana breadia aikoihin (jos koskaan?), googlettelin heti alkuun koekeittiöni pohjaksi hakusanoilla healthy banana bread. Löysin helpolta kuulostavan ohjeen, jota rankasti soveltaen ryhdyin hommiin.

Reseptin pohja löytyy täältä, mutta kuten sanoin, oma versioni on aika sovellettu. Sattuneesta syystä...

Veeramaiseen ja sen myötä myöskin suomalaistettuun banana breadiin tarvitset

1/3 cups sulatettua kookosöljyä
1/4 cups bourbonin makuista vaahterasiirappia
1/4 cups juoksevaa hunajaa
2 munaa
3 pientä ja ylikypsää banaania
2 rkl maitorahkaa
loraus vettä
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl vaniljan makuista suolaa
1/2 tl kanelia (todella kukkurallinen, koska rakastan kanelia)
1 cups ruisjauhoa
1/4 cups semolina jauhoa

Vispaa öljy, siirappi ja hunaja sekaisin, lisää munat ja vispaa lisää. Lisää sekaan loput aineet, voitele 9x5 tuuman kokoinen leipävuoka (tai minun tapauksessani vähän isompi) ja paista 325 F uunissa noin 55 min.

Kyllä vain, ruisjauhoa! Kävi meinaan niin, että meiltä oli jauho loppu. En edes tiedä miten se on mahdollista, mutta kaapista ei löytynyt täysjyväjauhoa, leipäjauhoa eikä edes normaalia vehnäjauhoa. Sen sijaan löysin avatun pussin ruisjauhoa, pastan valmistukseen käytettävää semoliina jauhoa sekä garbanzo jauhoa. Ihan niin luova en ollut, että olisin uskaltanut lähteä leikkimään garbanzo papujauhoilla, mutta ruisjauhot kuulostivat ulkosuomalaisen korvaan ihan mahdolliselta ratkaisulta ja päätin kokeilla, voisiko tästä "terveellisestä" banana breadista tehdä entistäkin terveellisemmän ja öh, suomalaisemman.

Lopputulos oli yllättävän mehukas ja banaanileipämäinen. Suomalaisen suuhun ruisjauhot ja banaani sulivat ilman mitään ihmettelyitä, mutta amerikkalaisen makunystyröillä en ole reseptiä vielä testannut. Se on kuitenkin varmaa, että tämä resepti menee jatkoon! Vahingossakin onnistuminen lasketaan, eikö vain?!

Hyvän aamun pikamunat

Viime viikonloppu oli iiiiihana. Olimme neljä päivää aivan lomalla ja nautimme jokaikisestä tekemästämme asiasta. Täytimme päivämme yhteisillä treeneillä, ystävillä, hyvällä ruualla ja juomalla, kotihommilla ja rentoilulla. Sunnuntai-iltana oli toisaalta ihan älyttömän hyvä fiilis, toisaalta pahin Sunday feeling ever. En halunnut palata vielä arkeen ja tuleva normiviikko tuntui jo etukäteen pikältä.

Kävi kuitenkin niin, että tämä tahmaviikko on rullannut eteenpäin yllättävän nopeasti ja perjantaiaamu pyörähti eteeni aivan puskista.

Tänään on hyvä fiilis! Heräsin virkeänä ennen kelloa ja olin täynnä energiaa. Varmistin energian riittämisen koko aamuksi pikaisella aamutreenillä ja kahdella herkkuleivällä. Himoni maapähkinävoin/mantelivoin ja omenan yhdistelmään ehkä jo tiedättekin, mutta tänään lisäsin lautaselleni pienen twistin kananmunan ja avocadon muodossa.

Useimpina aamuina en ole näin pirteä ja tuottelias, joten arkiaamupalojeni on oltava super nopeita. Niin nopeita, etten jaksa, kerkiä tai viitsi edes paistella tai keittää munia avocadon kaveriksi. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun, joka kuulostaa aika kamalalta, mutta toimii: mikrossa kypsennetty kuppimuna.

Olin pitkään mikromunaa vastaan, sillä ajattelin sen olevan kumimaisen nihkeää. Väärässä kuitenkin olin ja pienen hienosäädön jälkeen olen löytänyt juuri sopivan metodin ja minuuttimäärän meidän mikron tehoille.

Näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee:

Riko muna pieneen kuppiin tai kulhoon, vispaa haarukalla munan rakenne rikki, lisää pikkutilkka maitoa sekä halutessasi ripaus suolaa ja pippuria. Meidän mikron tehoilla yksi muna saa pyöriä mikrossa ensin 40 s. ja sitten kääntämisen jälkeen vielä n.20 s. lisää.

Nam, nam! Näillä eväillä jaksoi helposti lounaaseen ja hyvää fiilistä on riittänyt ihan iltaan asti. Huomenna aamuksi vielä töihin ja sitten alkaa täälläkin (ihana) viikonloppu.

Veeran fuusiokeittiö

Meillä leivottiin tänäkin viikonloppuna jotain suomalaista. Tällä kertaa leipurina häärin minä ja himojeni kohde oli pulla.

Leipaisin piiiitkästä aikaa pullapitkon. En edes muista milloin viimeksi (jos koskaan kotitaloustuntien jälkeen) olisin päätynyt pikkupullien, kierrepullien, korvapuustien tai voisilmäpullien sijaan pitkoon.

Pitkosta ei ehkä tullut sanakirjan esimerkkikappale kauneutensa puolesta, mutta muhkeudeltaan ja maultaan se on täysi kymppi. Uunituoretta pullaa ja pullan tuoksuista kotia on vaikea päihittää.

Mutta arvatkaapa mitä minä tein juuri äsken? Yhdistin aamupalaksi (ensimmäinen herranjestas! huuto) amerikkalaisen ja suomalaisen keittiön kulmakivet: Levitin pullan päälle maapähkinävoita ja leikkelin päälle omenaa ja mansikoita.

Ja jummi, että oli täydellisen herkullinen sunnuntaiaamiainen! Blogiani pidempään lukeneet saattavat ehkä muistaa, että olen pahimman luokan jääräpää suomiherkkujen muokkailun suhteen, mutta jonkinlaista heltymistä on selkeästi havaittavissa. Ja pakkohan se on myöntää, että vielä ei ole mennyt pieleen.

Olisikohan se sitten kuitenkin niin, että monimuotoisuuden ja avarakatseisuuden edut ulottuvat jopa perinteisiin suomiruokiin...?

Lemppari kalet

Tiistai-illan pikavinkki laiskalta apukokilta.

Uusi lempparitapani valmistaa kalea, eli lehtikaalia on paahtaa sitä hetken aikaa uunissa. Pyöräytä trimmattu curly kale pienessä määrässä öljyä, mausta se suolalla ja pippurilla ja pistä 5-7 minuutiksi 400 F/ 200 C uuniin.

Rapeaa, sitkeää ja pehmeää, kaikkea yhdellä purauksella. Namskis!

Ei minulla tällä kertaa sitten muuta kerrottavaa ollutkaan. Ajatukset risteilevät vielä reissun, arjen ja tulevan välimaastossa eikä niitä saa oikein millään kahlittua paperille. Jään siis odottelemaan selkiyttä ja inspistä ja rouskuttelen haaveillessani vähän lisää kalea. Palaillaan kun aivot taas toimivat!

Vihreää

Tänään on riittänyt jännää... Luokkahuoneesta löytyi aamulla pikkiriikkisiä vihreitä jalanjälkiä ja kultakolikot olivat kadonneet aarrearkusta. Jäljellä oli vain ryppyinen viesti tuohtuneelta leprechaunilta, joka ei ollut kovin otettu siitä, että olimme yrittäneet piilottaa kultamme. Leprechaunia ei niin vain höynäytetä...

Mitähän leprechaun tekee varastamallaan kullalla? Mitä sinä tekisit, jos saisit padallisen kultaa?

Minä matkustaisin maailman ympäri ja työparini matkustaisi Euroopan autobahnoille road trippailemaan. Lapsista useampikin keskittyi pohtimaan, miten kullan saisi pidettyä turvassa leprechaunilta ja muutama suunniteli jopa kullan käyttämistä ovelana syöttinä, jonka avulla he nappaisivat leprechaunilta lisää kultaa. Yksi lapsista mietti kultapadan halailua ja toinen haaveili kauppareissusta. Kolmas suunnitteli kullan pesemistä sateessa ja neljäs avulias ehdotti, että pesun jälkeen sen voisi levittää aurinkoiselle pihalle kuivumaan.

Kukaan ryhmämme lapsista ei ole edes etäisesti irlantilainen, mutta nyt pieni pala (amerikkalais)irlantilaista kulttuuria tuli heillekin tutuksi ja jatkaa lasten mukana myöskin tulevina kouluvuosina.

USA:ssa St. Patrick's Day:sta on tullut koko kansan juhla, josta eniten nauttivat lapset ja bilekansa. Omaan elämääni tämä juhla kuuluu lähinnä töitten ja illallisen kautta. Päälläni oli vihreää ja käteni saattoivat myös vihertää leprechaunin avustamisen jäljiltä. Illalla lautaseltani löytyi corned beef asianmukaisine lisukkeineen, vaikka olenkin hyvin tietoinen siitä, että corned beef kuuluu Pyhän Patrickin päivään lähinnä USA:ssa (nykyään ilmeisesti myös Irlannissa, jotta amerikkalais-turistit pysyvät tyytyväisinä).

Mutta arvatkaapa mitä meillä syödään huomenna? No, pyttipannua tietenkin. Kulttuureiden ja perinteiden sekottaminen on kivaa ja herkullista.

Onnellinen tunti

Maanantaisen myrskyn jälkeen oli taivas koko loppuviikon kauniin sininen ja päivälämpötilat parinkympin paremmalla puolella. Kaikkialla vihertää, viheltää ja sirittää: Tuntuu ihan keväältä. Meille san diegolaisille on tainnut tehdä hyvää kokea oikea "talvi", tai jos ei nyt talvi, niin ainakin pidempijaksoinen huonon sään jakso. Eilisellä ruokataukokävelylläni päädyin jutustelemaan kolmen randomin vastaantulijan kanssa säästä ja kauniista päivästä. Olimme kaikki yhtä hymyä.

Kauniiden päivien kunniaksi kävelin töihin kahtena päivänä viime viikolla. Keskiviikkona olin reipas ja juoksin illalla kotiin, eilen sovin treffit Phillin kanssa ja kävelimme yhdessä North Parkista Normal Heightsiin. Vajaan viiden kilometrin matkalle mahtui tosin aika monta pysähdystä piipahdellessamme muutamassa baarissa happy hour -drinksuilla. Loppujen lopuksi hommassa kävi niin, että iloinen kotimatkamme kesti neljä tuntia.

Asuessamme vuosia sitten Hawaijilla oli happy houring yksi vakkariharrastuksistamme. Välillä aloitimme jo iltapäivästä Waikikin rantabaareissa notkuen, mutta Waikikiakin enemmän nautimme China Townin martini "tunneista". En tiedä onko tilanne muuttunut vuosien saatossa, mutta aikanaan Honolulussa pystyi viettämään vaikka kokonaisen illan happy hour tarjousten perässä hyppelehtien. Osasimme listat ja reitit ulkoa ja nautiskelimme taivaallisista martineista sekä herkullisesta ruuasta pilkkahintaan. Illan (tai yön) tullen köröttelimme kotiin the Bussin kyydissä.

Nykyisin happy houring on meille ehkä hieman harvinaisempi harrastus. Ei siksi etteikö San Diegosta löytyisi hyviä tarjouksia, vaan lähinnä siksi, että elämä vie ja tuo mukanaan kaiken maailman kummallisia velvollisuuksia. Eilisen innoittamina päätimme kuitenkin harrastaa after work -iloja aiempaa useammin. Ei välttämättä joka kerta ihan neljän tunnin verran, mutta aiempaa säännöllisemmin kuitenkin.

Jos joku sattuu kaipaamaan hyvää happy hour listaa San Diegoon, tästä San Diego Readerin listasta on hyvä aloittaa. Samanlaisia listoja löytyy varmasti myös muihin kaupunkeihin.

Avocadoiset suklaahippukeksit

Sunnuntai-ilta ja teki mieli leipoa. Ensin ajattelin leipoa pullia, mutta kello oli seilannut jo ajat sitten pullasataman ohi. Piti keksiä jotain nopeampaa. Silmäni osuivat keittiön tasolla hengailevaan kypsään avocadoon ja rupesin pohtimaan, voisiko avocadoa käyttää voin korvikkeena leipomuksissa. Pikainen googletus näytti vihreää valoa ja päätin kokeilla, miten avocadoiset suklaahippukeksit toimisivat käytännössä.

Hyvinhän ne toimivat. Todella herkullisen hyvin. Korvasin puolet ohjeen vaatimasta voista avocadolla, laskin paistolämpötilaa ja pidensin paistoaikaa. Tuloksena sain ihanan kermaisia ja pehmoisia keksejä, jotka tyydyttivät sunnuntaisen herkunhimoni kertalaakista.

Sekoita isossa kulhossa kermaiseksi seokseksi

1/4 cup voita
1/4 cup avocadoa
1/2 cup ruskeaa sokeria
1/4 cup valkoista sokeria
loraus hunajaa

Lisää

1 Muna
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl vaniljaa

Lisää joukkoon keskenään sekoitetut

1 cup + 2 rkl jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1 cup leivontasuklaata

Paistoin keksit 285 F/ 150 C asteessa. Aloitin 12 minuutista, mutta se ei riittänyt alkuunkaan. Lisäsin paistoaikaa pari kertaa ja loppujenlopuksi keksit olivat uunissa n.16 minuuttia. Seuraavalla kerralla kokeilen hieman korkeampaa paistoaikaa (koska olen bad ass).

Keksien koostomus oli pehmeä ja maku suussa sulava. Ei laisinkaan hullumpi sunnuntaiherkku!

Brunssiherkkuja

Jos viikonloppuna tuli treenattua, kuului kolmeen vapaapäivään myös yllinkyllin herkuttelua ja lötköilyä. Joululahjaksi saadun Leena Lehtolaisen sivut kääntyivät tiuhaan ja perjantaina tehdyt pizzapellilliset pitivät meidät kylläisinä kolmen illallisen ja yhden lounaan verran.

Maanantaina päätimme kruunata ihanan rentouttavan viikonlopun porrastreenien jälkeisellä brunssilla. Teimme itse ensimmäistä kertaa ikinä englantilaisia muffineita (English muffin - joka on hyvin kaukana perinteisestä muffinin stereotypiasta), niille erilaisia täytteitä, perinteisestä poikkeavaa granolaa ja uunissa kypsennettyä greippiä.

Aamun suurimpia hittejä olivat super pikainen "granola" ja huomattavasti normaalia terveellisempi avocadoinen hollandaise -kastike.

Tähän pikagranolaan tarvitset:

Tuoreita taateleita
Pähkinöitä maun mukaan
punaista quinoaa
1/4 tl oliiviöljyä
hyppysellinen karkeaa merisuolaa
ja yhden sitruunan kuori (tai maun mukaan)

Itse valmistus on yksinkertaista, sillä pilkkomisen ja ainesosien sekoittamisen lisäksi ei tarvitse tehdä muuta kuin paahta päähkinät ja punainen quinoa pannulla ja loppua matkaa 350F uunissa.

Inspis Food 52 -keittokirjasta/nettisivulta

Jos puolestasi pidät klassisesta Eggs Benedict -herkusta muttet ole (minun laillani) suuri hollandaise -kastikkeen ystävä, kannattaa kokeilla tätä helppoa ja astetta terveellisempää avocado "hollandaisea".

Tarvitset:

Kypsän puolikkaan avocadon
sitruunamehua (tai valkoviinietikkaa)
ja kuumaa vettä

Sekoita blenderissä kunnes kermaista ja lisää pikkuisen oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja yrttejä, esim. terragon ja persilja.
Sekoita vielä hetki ja nauti munan (poached) kanssa.

Inspis Food and Wine -nettisivuilta

Nam, nam! Hyvä treeni, hyvä ruoka ja taatusti loistava mieli.

Joulupipareita appelsiini-twistillä

Jostain kummaakin kummemmasta syystä olen kohdistanut koko jääräpäisen (ulko)suomalaisuuteni joulupipareihin. Monien muiden perinteiden ja herkkujen suhteen olen ollut hyvin sopeutuvainen ja mukautuvainen, mutta perheeni joulupiparireseptiin ei ole saanut koskea. Ei sitten millään.

Mutta sitten kävi niin, että lähikaupasta oli oikeanlainen siirappi loppu ja siitä toisesta ainokaisesta kävelyetäisyydellä olevasta kaupasta löytyi vain ja ainoastaan extra-tummaa melassia. Oli pakko soveltaa ja pipareista tuli hyvin "tumman" makuisia. Maku oli oikeastaan aika herkullinen, mutta eiväthän ne perinteisille joulupipareille maistuneet.

Uudenlaisten pipareiden aiheuttamassa mielenhäiriössä annoin Phillin kehitellä homejuuston kaveriksi myös uudenlaisen appelsiinisen kuorrutteen. Eikä kaduttanut laisinkaan. Jummi, että oli herkullista!

Siltä varalta, että kaikki eivät ole yhtä jääräpäisiä kuin minä ja kaipailevat uusia jouluisia herkkuideoita, kokeilkaapa ihmeessä tätä:

Heitä pannulle

Pieneksi pilkottu appelsiinin kuori
Sen samaisen appelsiinin mehu
ja
1/2 cup sokeria

Keitä keskimatalalla lämmöllä, kunnes seos alkaa karamellisoitua

Lisää 2rkl kermaa ja ripaus suolaa jatkuvasti sekoittaen

Lisää tuorejuustoa kunnes koostumus ja maku ovat oman mielen mukaisia. Ripaus appelsiini likööriäkään ei olisi taatusti pahitteeksi, jos kaapista sattuu sellaista löytymään...

Etsi kuvasta neljä kissaa

Hetkelliset mielenhäiriöt kunniaan! Joulu ei mennytkään pilalle, vaikka piparit maistuvatkin tänä vuonna pikkuisen erilaisille.

Chili-huuruissa

Jos minun pitäisi listata tyypillisiä amerikkalaisia ruokia, nousisi chili listallani hyvin korkealle. Chilin ihanuus piilee siinä, että siitä voi helposti muokata omaan makuun ja jääkaapin sisältöön sopivan version. Se voi olla tulista tai laimeaa, vegaanista tai lihaisaa, keittomaista tai tuhtia. Jokaisella on omat suokkinsa ja siksipä Amerikassa järjestetäänkin tiuhaan erilaisia Chili Cook Off -tapahtumia, joissa maistellaan erilaisia versioita ja kilpaillaan Chili-kunkun tittelistä.

Söin koko viime viikon lounaaksi Kiitospäivän kalkkunan tähteistä valmistettua chiliä, mutta vatsassani oli kaikeksi onneksi tilaa vielä muutamalle uudellekin versiolle. Osallistuimme tänään jo neljättä kertaa SoNo Chili-festivaaleille ja söimme itsemme ähkyksi.

SoNo -festari järjestettään ihan nykyisen työpaikkani naapurissa eikä tuttujen näkemiseltä voinut välttyä.  Hyvä chili yhdistää ja tapahtuman tuottokin meni hyvään tarkoitukseen - erään paikallisen koulun kassaan.

Ensimmäiset onnekaat saivat meistella chiliä koululaisten tekemistä keraamisista kulhoista. Kun kulhot loppuivat, oli tarjolla kivoja metallisia kuppeja ja lopuille mattimyöhäisille suhteessa ankeita styroksikulhoja.

Chili oli hyvää ja parhaan valitseminen yllättävän vaikeaa. Päädyin äänestämään North Parkissa sijaitsevaa Tribute Pizza -ravintolaa Phillin antaessa äänensä meidän paikalliselle Blind Lady Ale Houselle.

Ensi viikolla pidän taukoa chilistä, mutta tuskin tämä chili-ähky kovin kauaa kestää. Nerokas keksintö, sanon minä. Vähän niin kuin amerikkalainen pyttipannu, jonka suhteen on vaikea mennä vikaan

Thanksgiving-keitto

Vietimme tana vuonna aivan totaalisen erilaisen thanksgivingin kuin viela kertaakaan aiemmin. Ensimmainen ja ratkaisevin ero oli siina, etta vietimme pyhan taysin kaksistaan. Toinen mullistava kokemus koski lautastemme taytetta: Perinteisen Thanksgiving-illallisen sijaan soimme koko kiitospaivan illallisen kulhosta keiton muodossa.

Keitosta loytyivat kaikki kiitospaiva aterian elementiti: Oli kalkkunaa, porkkanaa, vihreita papuja, pekonia, stuffingia, perunamuussia, karpaloita ja sipulia. Maut olivat kohdallaan ja mika parasta, emme saaneet aikaiseksi ahkya vaikka taysia toki olimmekin. Jummi miten hyvaa! Voisin syoda tata keittoa kiitollisena vaikka joka paiva.

Valilla tekee hyvaa rikkoa perinteita, ravisuttaa maailmaa ja kayttaa perunamuussia keiton suurusteena. Jos tekee aina kaiken samalla tavalla, voi menettaa mahdollisuuden johonkin taivaalliseen.

P.S Aakkoset (pisteilla) ovat tanaan hukassa, mutta ei annetta sen(kaan) haitata.

Itse tehdyt bataattilastut

Sunnuntaina iltapäivällä mielemme teki sipsejä. Emme kuitenkaan viitsineet lähteä kauppaan rasvaisten herkkujen perässä, vaan valmistimme ne itse. Phill löysi jostain netin syövereistä ohjeen, jota muokkaamalla saimme eteemme herkullisen kasan astetta terveellisempiä bataattisipsejä.

Esivalmistelut olivat todella helpot, mutta kokkausaika vaati hieman enemmän kärsivällisyyttä. Lopputulos oli kuitenkin kaiken odottelun arvoinen.

Kuori ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi yksi tai kaksi bataattia. Sudi päälle haluamaasi öljyä, mausta vähintään suolalla ja kypsennä uunissa 250 F/120 C niin kauan, että lastut ovat rapsakoita. Alkuperäinen ohje käski paistaa lastuja kahden tunnin ajan, mutta omat lastumme olivat valmiita jo reilun tunnin jälkeen. Käänsimme lastut 40 min paiston jälkeen, jonka jälkeen annoimme niiden olla uunissa vielä n. 30 minuuttia. En tiedä onko kyse lastujen paksuudesta vai erilaisista uuneista, mutta valmiista sipseistä näki jo päältä ja tunsi sormituntumalta, että ne olivat sopivan rapsakoita.

Tämä ohje jää taatusti säilöön myös tulevaisuuden varalle. Ei ollenkaan hullumpi elokuvan katseluherkku!

Puurobuumi

Minulla on tapana fixautua johonkin tiettyyn aamupalaan, jota sitten puputan vähintäänkin arkiaamuina päivästä toiseen. Monen monituista vuotta suosikkini oli kreikkalainen jogurtti marjojen, mantelivoin ja sokeroimattomien murojen kanssa. Kuvittelin etten voisi koskaan kyllästyä, mutta väärässä olin. Kun stoppi tuli, tuli se niin voimalla, etten ole syönyt juuri laisinkaan jogurttia sen koomin.

Seuraava innostukseni oli banaani maapähkinävoi toast. Tähän kyllästyin huomattavasti nopeammin, joten höllensin tahtia ja vältin täydellisen takinkääntöinhoreaktiotempun. Sama kohtalo oli myöskin avocado kananmuna toastilla. Kerran viikossa toimii, mutta joka aamu puputettuina toastit tulevat nopsaan korvista ulos.

Uusin fixaationi on tuttuakin tutumpi kaurapuuro. Keitän puuroni maitoon ja heitän päälle pähkinöitä, banaaniviipaleita, marjoja tai mangoa, sokeroimattomia kookoslastuja, kanelia ja pikkulorauksen hunajaa. Tämä combo on ehdoton lempparini, jota voisin tällä hetkelle puputtaa vaikka joka aamu. Arkiaamuisin en malta aina odotella puuron kypsymistä kattilassa, joten heitän sen mikroon tai annan sen muhia jääkaapissa yön yli tuorepuuroksi. Haluaisin kovasti rakastaa tuorepuuroa, sillä sen valmistaminen on niin kätevää, mutta suuresta rakkaustarinasta ei kai voi puhua jos pitäminenkin tuntuu vielä toistaiseksi liioitellulta sanalta. Vaikka muuten kylmästä ruuasta pidänkin, pitää puuron olla mielestäni lämmintä. Toistaiseksi sulavimman kompromissin olen löytänyt tuorepuuron lämmittämisestä mikrossa. Kumma ehkä, mutta toimii.

Parasta puuron keittämisessä on sen tuoksu, joka muistuttaa minua mökillä vietetyistä aamuista. Perheeni ei aloittanut arkiaamuja yhteisellä puurolla, mutta mökillä heräsin usein Radio Suomen iskelmiin ja puuron tuoksuun. Isäni on todellinen puuromestari ja uskaltaisin väittää perineeni ainakin osan hänen puuronkeittotaidoistaan. Vaikka Phill onkin oman pienen perheemme taitavin kokki, keitän minä meistä kahdesta paremman puuron.

Useimpina sunnuntaiaamuina syömme aamupalaksi jotain ihan muuta kuin puuroa, mutta tänään puurohammasta kolotti sen verta paljon, että teimme poikkeuksen. Herkkupuuroa ja yllättävää sateenropinaa - Täydellinen sunnuntaifiilis.

TV-illallisia

Tavallisina arki-iltoina katsomme usein jakson jotain sarjaa syödessämme illallista. Tiedetään, illallisajan voisi käyttä keskusteluun ja aitoon yhdessä oloon. Mutta älkää huoliko: Koemme kumpikin viettävämme riittävästi aikaa keskustellen ja läsnäollen muutenkin, eikä telkkarin töllöttäminen silloin, kun suu on täynnä ruokaa, ole parisuhdettamme ajatellen kovinkaan suuri uhraus.

Hyvien syöntisarjojen löytäminen on haastavaa, sillä emme halua tuhlata aikaamme muuta kuin loistaviin sarjoihin. Syödessä ei halua kuitenkaan katsella mitään turhan raakaa tai ällöttävää tai niin tiheäjuonista sarjaa, että pienikin keskittymisen herpaannus pudottaisi kärryiltä. Komediat ja ruokaohjelmat toimivat syödessä parhaiten ja tässä vuosien saatossa olemmekin katselleet herkutellessamme muunmuassa The Officea, Parks and Recreationia, Arrested Developmentia, Big Bang Theorya, Communitya, Brooklyn 99, Cut Throat Kitcheniä, Chopped -kisaa ja ties mitä kaikkea muuta.

Viime talvena (tai keväänä - aikakäsitykseni on aivan hukassa) etsimme itsellemme uusia ohjelmia katsottavaksi ja päädyimme antamaan Seinfeld -komedialle mahdollisuuden. Seinfeld oli meille kummallekin tuttu lapsuudesta, mutta emmehän me sitä olleet vielä silloin osanneet arvostaa kovinkaan korkealle. Seinfeld kun ei ole varsinaisesti mikään lasten tai varhaisteinien ohjelma. Mutta nyt kolahti! Aivan loistavan hauska sarja, joka on tyyliä lukuunottamatta myös hämmentävän ajaton.

Olemme kahlanneet Seinfeldin alusta loppuun ja nyt on taas hieman tyhjä olo ennen kuin löydämme uuden luottosarjan. Ajattelimme kokeilla seuraavaksi Curp Your Enthusiasm -sarjaa ja katsoa miten käy. Muitakin suosituksia otetaan vastaan! Siis sellaisia helposti katsottavia ruokasarjoja, joita löytyy Hululta, Netflixistä tai ilmaiseksi Amazon Primen kautta.

Onko muuten muilla tapana syödä ja katsoa telkkaa samaan aikaan vai paheksutteko syvästi?

Amerikkalaistunut tiikerikakku

Tänään teki mieli leipoa ja jostain syystä halusin ihan välttämättä tehdä tiikerikakun. En tiedä miksi juuri tiikerikakun, kun en ole ainakaan tietoisesti edes ajatellut moista klassikkoa moneen vuoteen. Mutta mielihalut ovat mielihaluja. Joskus niille on vain parempi antaa periksi sen kummempia kyseenalaistamatta.

Koska tiikerikakku ei kuulu vakiorepertuaariini, oli sille etsittävä jostain ohje. Netistähän niitä löytyy, nähtävästi sekä suomeksi että englanniksi. Löysin useita tutulta kuulostavia versioita, mutta tiiviimmin mieleni kiinnittyi reseptiin, joka väitti olevansa Finnish Tiikerikakku - Tiger Cake, mutta olikin tarkemmin tutkisteltuna hieman totutusta poikkeava.

Useimmiten en leiki vanhoilla hyviksi havaituilla suomalaisilla resepteillä, mutta tällä kertaa yllätin itseni tekemästä poikkeuksen. Ja kakustahan tuli hyvää. Niin hyvää, että päätin jakaa reseptin muidenkin tiikerin ystävien iloksi. Kaikki ainesosat on ilmoitettu USA:n mittayksiköillä, mikä helpottaa urakkaa lammen tällä puolen.

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka (a bundt pan)
Aseta uuni lämpenemään 350 F/ 175 C

Sekoita keskenään "kermamaiseksi" (creamy) seokseksi

1 cup voita
2 cups sokeria

Sekoita toisessa kulhossa

2 cups jauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhot ja

5 munaa

vuorotellen voi-sokeri-seoksen joukkoon

lisää lopuksi

2 tl vaniljaa

Ota seoksesta 1/3 toiseen kulhoon ja sekoita joukkoon

1/2 appelsiinin mehu
2 rkl tummaa kaakaojauhetta/ cocoa powder siivilöitynä

Sekoita jäljelle jäänyt

1/2 appelsiinin mehu vaaleaan seokseen. Lisää joukkoon halutessasi myös appelsiini kuori raastettuna. Itse jätin tämän väliin, sillä en löytänyt lähikaupasta hyvän näköistä luomuappelsiinia. Kakku toimi ilman kuortakin, mutta hyötyisi varmasti pienestä extra-appelsiinisuudesta.

Levitä voideltuun ja jauhotettuun vuokaan taiteellisia mielihalujasi noudattaen kerros vaaleaa, tummaa, vaaleaa, tummaa ja vielä kerran vaaleaa taikinaa.

Paista uunissa tunnin verran.

Leikkaa jäähtyneestä kakusta sieviä Suomi-paloja tai möhkälemäisiä USA-paloja ja nautiskele ihan millä tahansa kielellä.

Alkuperäinen resepti täältä

Full Sandwich Situation

Viime syksynä, päivää ennen thanksgivingiä kävimme hakemassa lounasleivät Clem's Delistä. Clemsistä on haettu monet leivät myös ennen ja jälkeen tämän tapauksen, mutta koskaan aiemmin en ollut edes yrittänyt syödä kokonaista voikkaria, sillä tiesin puolikkaankin riittävän vallan mainosti illallisaikaan asti.

Tuona päivänä minulla oli kuitenkin jäätävä nälkä ja vetelin kupuuni koko ihanuuden ennen kuin kerkisin edes ajattelemaan kunnolla. Virhe! Tästä seurasi pahimmanlaatuinen ähky joka kesti pari päivää ja sai nimekseen full sandwich situation.

Full sandwich situation helpotti aikanaan, mutta ilmaisu jäi elämään. En voi sietää ylensyönyttä olotilaa ja olenkin yleensä aika taitava ähkyn välttelijä. Välillä kuitenkin lipsahtaa ja seurauksena on hauskalta kuulostava, mutta ei niin kivalta tuntuva full sandwich situation.

USA:ssa annoskoot ovat keskimäärin suuria, vaikka piperryspaikkojakin löytyy toki iso liuta. Lopun ruuan saa lähes aina halutessaan mukaan "doggie bagissa", tosin minun tapauksessani se saattaa päätyä myös Phillin vatsaan. Vaikka tähteistä yleensä pidänkin, eivät kaikki ravintola-annokset sovellu seuraavan päivän ateriaksi tai edes aterian osaksi. Ruuan tuhlaaminen harmittaa, mutta full sandwich situation harmittaa vielä enemmän. Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, jos olo on jo ihan täysi.

Näiden Clemsin voikkareiden kohdalla iso annoskoko on kuitenkin pelkkää plussaa, sillä yhdestä leivästä riittää kahden päivän lounaaksi ja tuoreiden ainesosien ansiosta voikkari maistuu vielä seuraavana päivänäkin oikeasti hyvältä. Kaikkien San Diegossa oleilevien deli-voikkarin ystävien kannattaa siis suunnata sandwichin nälässä Kensingtoniin. Ei ole Clem's delin voittanutta! Sunnuntain lounaan jämät tekivät tästäkin maanantaista astetta paremman. 

Tähteiden uusi elämä

Ruuan tähteet ovat aivan parasta. Siinä missä minä voisin vetäistä tähteet sellaisenaan ja vaikka kylmiltään, yrittää Phill muokata tähteistä kokonaan uuden aterian. Yksi uusimmista lemppareistamme on lihan ja riisin rippeistä pyöräytetyt kakkuset, jotka toimivat esimerkiksi salaatin kanssa nautittuina.

Nämä kakkuset syntyivät lauantaisen illallisen tähteistä. Pohjana oli jerk -maustettua grillattua kanaa sekä riisi-papu -salaattia. Mausteinen kana toimisi kuitenkin hyvin ihan tavallisenkin keitetyn riisin kanssa.

Kanan ja riisin lisäksi kakkusiin tuli paistettua sipulia, valkosipulia ja paprikaa, kaksi munaa, korppujauhoja, suolaa, pippuria ja pikkuisen maitoa tai kanalientä.

Kakkuset ruskistettiin nopsasti pannulla öljyssä, jonka jälkeen ne menivät vielä uuniin 400F /200C n.kymmeneksi minuutiksi.

Palleroisten päälle teimme hedelmäisen salsan johon tuli persikkaa, tomaattia, serrano pippuria, paprikaa, sipulia, valkosipulia, agave nectariinia (tai mitä tahansa makeutinta), oliiviöljyä, suolaa, pippuria, cilantroa ja limemehua.

Kun tähän settiin yhdistetiin vielä simppeli salaatti, ei illallinen kalvennut laisinkaan alkuperäisen versionsa rinnalla. Me likey! Voisin syödä tähteitä vaikka joka ilta.

Avocadoinen munalevite

Minun on vaikea päästää irti tietyistä asioista ja paikoista. Näistä yksi  on Mainen osavaltiossa, pienessä Kitteryn kaupungissa sijaitseva Beach Pea Baking Co. kahvila. Kittery löytyy ihan Portsmouthin vierestä, joten Beach Peassa tuli käytyä New Hampshiressa asuessamme ahkeraan. Suosikkini oli sandwich numero 2, joka näyttää löytyvän listalta yhä edelleen.

En ole saanut vieläkään poistettua Beach Peata Facebookissa seuraamieni sivujen joukosta, joten kidutan itseäni säännöllisesti kuolaamalla herkullisen kuuloisten annosten perään. Viime viikolla silmiini osui voikkari, jonka keskeisenä ainesosana oli avocado egg salad. En tiedä, miten Beach Pea valmistaa avocadoisen munasalaattinsa, mutta idea kuulosti kuulosti niin hyvältä, että inspiroidumme sekoittamaan oman versiomme.

Avocadoinen munalevite

Muussaa haarukalla ja sekoita keskenään

1 kypsä avocado

3 keitettyä kananmunaa

1 tuore jalapeno 

1/4 sipuli pieneksi silputtuna

1 murskattu valkosipulin kynsi

n. 1/2 cup pieneksi silputtua pinaattia 

loraus valkoviinietikkaa (tai sitruunamehua)

loraus oliiviöljyä

suolaa

pippuria

paprikamaustetta

Muokkailkaa vapaasti maun mukaan. Tämän levitteen valmistaminen ei ole millin tarkkaa puuhaa.

Tämä perinteisen munavoin ja guacamolen iloinen hybridi maistui aika herkulta tuorejuustolla voidellun paahdetun leivän päällä, mutta rohkeimmat voivat kokeilla sitä myös karjalanpiirakan voiteluun. Viimeksi Suomessa käydessäni tuli jo testattua ja todettua, että avocado ja karjalanpiirakka on toimiva combo, joten tämäkin yhdistelmä maistuisi minulle varmasti.

Nam, nam! Taisin löytää itselleni uuden lemppari aamupalan.

Kaikenkarvaiset juhlapäivämme

Kaikelle mahdolliselle löytyy nykyään oma nimikkopäivänsä ja joka päivä on syytä jos minkälaiseen juhlaan. Tiesittekö, että viime torstaina USA:ssa vietettiin kansallista ranskispäivää? Hyvä, en minäkään, ennen kuin joku postasi ensimmäisen ranskanperunakuvansa facebookkiin.

Ja pitihän meidänkin sitten kokata omat ranskiksemme. Kaverina uunissa kypsennettyä parsakaalia ja grillattu kanavoikkari.

Tänään oli vuorossa kansallinen jäätelöpäivä, jota ei sitäkään voinut tietenkään missata. Valkkasimme jäätelöpaikaksi Adams Avenuella sijaitsevan Mariposan, joka ei petä koskaan. Mariposan omistaja, legendaarinen Ice Cream Man, menehtyi jokin aika sitten auto-onnettomuudessa, mutta reseptit ja perinteet elävät toivottavasti ikuisesti.

En tiedä kuka nämä kaiken karvaiset erikoispäivät keksii, lanseeraa ja markkinoi, mutta mikäs tässä juhliessa ja herkutellessa. Eihän pieneen erityishetkeen tarvitse oikeasti edes kovin kummoista syytä. Ostimme tänään Whole Foodsista illallisen kaveriksi pullolisen skumppaa ja kassa yllätti meidät kysymällä, mitä oikein juhlimme. Silmääkään räpäyttämättä vastasimme yhteen ääneen ensimmäisen asian, joka tuli kummallekin mieleen: Juhlimme sunnuntaita! 

Kippis ja ilolla kohti uutta viikkoa!

Kotikulmilla tapahtuu

Melkein kotikadulla, eli Adams Avenuella tapahtui tänään taas kivoja juttuja: Taste of Adams tarjosi mahdollisuuden herkutella 40 ravintolan pikkuannoksilla 35 taalan hintaan. Sanomattakin ehkä selvää, ettemme pystyneet millään syömään 40 annosta neljän tunnin aikana, mutta siltikin jäi sellainen fiilis, että vatsaamme upposi vähintään lipun hinnan verran herkkuja.

Muutama random annos, joista muistin ottaa kuvan

Tapahtuman parasta antia oli uusien ravintoloiden kokeilu. Jos asuu alueella, jossa yhden kadunpätkän varrella on lähemmäs sata ravintolaa, ei millään kerkiä käymään kaikissa. Tiesin kyllä, että tällä alueella on valtavasti kivoja ravintoloita, mutta että näin paljon! Neljäkymmentäkin kuulostaa paljolta, mutta koska läheskään kaikki ravintolat eivät osallistuneet tapahtumaan, on ravintoloita alueella luultavasti lähemmäs sata ja lähikaduilla toinen mokoma. Valittavaa siis riittää.

Naapuruston katutaidetta

Herkuttelun vastapainoksi vietimmekin sitten loppupäivän puun hiomishommissa. Käsi on aivan hellänä ja minulla on taas nälkä. Mutta projektit edistyvät ja mieli on hyvä. Täysin käsittelemättömän puun hiominen on rankkaa mutta myöskin palkitsevaa. Omien pikkukätösten jälki on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Kohta kelpaa istuskella ikiomalla vuosipäiväpenkillä. Tästä tulee hyvä!