Eka blogipostaus ikinä

Facebookin muistopompsahdukset ovat aika mainio juttu. Ilman niitä olisi moni menneisyyden tapahtuma jäänyt huomaamatta ja muistamatta. Tänään olen muunmuassa matkustanut ekaa kertaa elämässäni Kaliforniaan (2008), reissannut Kauaille (2010), ihmetellyt kissojen vesikupista löytyviä leluhiiriä (2015 ja 2016) ja mikä tärkeintä, päättänyt perustaa blogin (2011).

Hyvää synttäriä blogi! En ole ihan varma kuinka vanhaksi tätä blogia pitäisi nimittää, sillä väliin mahtuu myös hiljaisia vaiheita ja kokonaisen vuoden mittainen tauko, mutta sovitaan nyt kuitenkin selkeyden nimissä, että Kaukana Kotona on tänään viisivuotias. Aika iso, mutta kuitenkin vielä ihan lapsi.

Synttäreiden kunniaksi päätin jakaa teille blogini ihkaensimmäisen postauksen, jossa oltiin "kodittomia" Hawaijilla. Lisäbonukseksi kaivoin kovalevyn kätköistä kuvia, joita en blogini alkuvaiheessa tajunnut jakaa laisinkaan.

Tästä lähtee ääkkösetön aikamatka Oahulle, olkaatten hyvä:

Naimisissa ja Koditon

Joku saattaa vaittaa, etta sunnuntaina 3.7.2011 New Jerseyn Florham Parkissa satoi vetta. Noh, saattaa olla totta teoriassa, mutta kaytannossa paiva oli taynna onnea ja auringonpaistetta. Tuona sunnuntaina team Veera ja Phill sanoitavat I Do/Tahdon ja aloittivat yhteisen elaman pitkan odotuksen jalkeen.

Ja koska kyse on meista, niin mikaanhan ei mene perinteisen kaavan mukaan. Toiset avioparit lahtevat haitten jalkeen honeymoonille, me lahdimme kotiin Hawaijille. Tosin matkassa oli se pieni mutka, etta teknisesti ottaen meilla ei ollut kotia. Phill oli koko kevaan laivaston komennuksella lantisella Tyynella merella ja irtisanoi sita ennen asuntonsa. Tarkotuksena oli, etta Phill etsii meille uuden asunnon palattuaan kotiin hyvissa ajoin ennen haita. Mutta yllatys, yllatys toisin kavi... Laivastossa kun mikaan muu ei ole varmaa, kuin se, etta mikaan ei ole varmaa. Aikataulut venyi ja paukkui ja lopulta Phill palasi Hawaijille muutamaa tuntia ennen New Jerseyn koneen lahtoa.

Koditon Hawaijilla... Kai sita pahempaakin voisi olla. Varsinkin kun meidan "suojapaikka" oli luksushotelli Waikikin satamassa. Nakoala meidan ikkunasta oli aivan uskomaton, samoin sijainti. Pieni pala honeymoonia, vaikka varsinaiseen lomailuun ei ollut aluksi kauheasti aikaa. Phill joutui heti takaisin toihin ja minun tehtavaksi jai asunnon metsastaminen seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Muutaman tietokoneella vietetyn tunnin ja useiden puheluiden jalkeen meilla oli sovittuna nelja nayttoa seuraavalle paivalle. Yhdistelma laivasto - Suomi vetosi vuokranantajiin kuin haka! Illalla juhlittiin ja nautittiin elamasta. Jossain vaiheessa Phill kysyi, harmittaako minua, kun honeymoon jai valiin/ siirtyi myohemmaksi. Oli pakko nauraa aaneen! Maha oli taynna huippuluokan sushia ja kadessa oli kaikkien taiteen saantojen mukaan tehty mojito-drinksu. Kodin virkaa toimitti luksushotelli ja toiveet kotikodin loytymisesta olivat korkealla. Ei, ei voi sanoa, etta silla hetkella harmitti kovinkaan paljoa :).

Seuraavan paivan ohjelma koostui asuntonaytoista. Kolmen ensimmaisen asunnon jalkeen meilla oli kolme ihan hyvaa vaihtoehtoa, mutta talla kertaa se olikin neljas kerta, joka sanoi toden. 30s. sisalla asunnossa ja me olimme myytyja. Kaiken huipuksi asunto oli vapaa heti ja vuokrasopimuksen pituus on meista kiinni. Loistavaa!

Meidan uusi koti sijaitsee tornitalon kuudennessa kerroksessa keskella Waikikia, n. 100m paassa maailman kuulusta Waikiki Beach:sta. Meilla on makuuhuone, iso kylpyhuone, keittio/olohuone-yhdistelma ja isohko parveke, josta on suora nakyma meidan talon uima-altaalle ja merelle. Talo on turvallinen ja hyvalla alueella. Meilla on oma parkkipaikka ja talosta loytyy iso pyykkitupa. Asunto on taysin varusteltu ja hyvalla Hawaijille sopivalla maulla sisustettu. Ei voitaisi toivoa juurikaan enempaa. Tuntuu ihan kodilta!

Siispa edelleenkin onnellinen ja naimisissa, mutta ei todellakaan koditon. Yhdessa hujauksessa meilla on yhteinen kotikoti!

Ei mistään - kaikkialta kotoisin

Ulkonäköni ja aksenttini houkuttelevat usein ventovieraita kysymään minulta, mistä olen kotoisin. "Suomesta", riittää useimmille vastaukseksi. "Oh, cool!" Ja keskustelu oli siinä. Osa tietää, missä Suomi on, ainakin noin suurinpiirtein, ja kaikkein valistuineimmat kysyvät minulta naama loistaen, satunko olemaan Helsingistä. Kun sitten kerron ärrä pärähtäen olevani Riihimäeltä, n. tunti Helsingistä pohjoiseen, saan vastaukseksi yleensä: "Oh, cool!". Ja keskustelu oli siinä.

Mutta entäs sitten, kun amerikkalaiselta kysytään, mistä hän on kotoisin? Siihen listaan tarvitaankin sitten jo maa, osavaltio ja kaupunki. Eikä sekään ihan riitä. Jos kysymys laajennetaan koskemaan perheen juuria, löytyy lähes jokaisen taustalta melkoinen sekoitus eri kansalaisuuksia ja etnisiä ryhmiä.

Otetaanpa esimerkiksi Phill: Phill on kotoisin Washingtonin kaupungista New Jerseyn osavaltiosta. Hän on 1/4 italiailainen, 1/4 ruotsalainen, 1/4 ranskalainen ja 1/4 skotlantilainen. Melkein eurooppalainen, mutta silti 100% amerikkalainen ja ehta New Jerseyn kasvatti.

Jos tuo cocktail ei vielä tee vaikutusta, niin sekoitetaanpa soppaan muutamat military-elämän tuomat sattumat: Phill on siis kotoisin New Jerseysta, juuret ovat Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Skotlannissa, hänen puhelinnumerossaan on Hawaijin suuntanumero, ajokortti ja auton rekisterikilvet ovat New Hampshiresta, kotiosoite löytyy Kaliforniasta ja vaimo on tietenkin Suomesta. Komea lista, eikö vain!

Minultakin löytyy jo kaksi kotimaata, Hawaijilainen puhelinnumero, New Hampshireen rekisteröity auto ja Kalifornian ajokortti. Ensi vuonna näihin aikoinin minun on mahdollista virallistaa kahden kotimaan statukseni ja hakea USA:n kansalaisuutta. Luultavasti sen teenkin.

Vaikka elämämme kuulostaakin sekametelisopalta, on meille kummallekin hyvin selkeää, mistä me tulemme ja keitä me olemme. Aina emme tiedä, minne me seuraavaksi menemme ja kauanko siellä pysymme, mutta sellaista tämä military-elämä on. Olemme aikuisia ja valinneet itsellemme tämän elämäntyylin. MUTTA entäs meidän (vielä täysin olemattomat) lapsemme? Ripaus tätä, hippunen tuota ja murunen tätä, tuota ja tuota. Voiko olla kotoisin kaikkialta vai käykö siinä helpommin niin, ettei olekaan lopulta mistään kotoisin?

Kuvat ovat vanhoja juhannuskuvia Hawaijilta. Juhannusta on vaikea juhlia muualla kuin Suomessa, mutta jotain kivaa voi (ja pitää) aina kehitellä. Hawaijin juhannuksiin kuului Kailuassa sijaitseva Pillbox hike aamun sarastaessa. Ei tietenkään lainkaan sama asia kuin yötön yö ja kesämökki, mutta yritys hyvä kymmenen.

P.S. Tänään satoi ainakin viisi pisaraa vettä! Sen innoittamana sain vihdoinkin lisättyä kaikkiin vanhoihin teksteihin tunnisteet (labelit). Jesh!

Halvemman ruuan perässä

Meidän lähikauppamme on Safeway ketjuun kuuluva Vons. Vons on niitä kauppoja, joissa kannattaa ehdottomasti hankkia ilmainen etukortti. Ilman etukorttia hinnat ovat pilvissä (etukortin kanssa vain puolipilvessä). Halvempien hintojen lisäksi etukorttia vilauttamalla saa kerrytettyä bonuksia, jotka voi käyttää hyväkseen esim. autoa tankatessaan. Bonuksien avulla Vonsin bensa on minulle jota kuinkin saman hintaista kuin tukikohdan bensa-aseman "muka halpa" bensa.

Meidän Vonsin maitohyllyltä löytyy sulassa sovulla kaikki oleellinen...

Muutto New Hampshiresta Kaliforniaan on odotetusti kasvattanut ruokalaskujamme tuntuvasti. Joitain poikkeuksia (jogurttia!) lukuun ottamatta kaikki ruokatarvikkeet ovat täällä hieman kalliimpia kuin Portsmouthissa. Siksipä olinkin iloinen muistaessani, että asumme taas pitkästä aikaa kaupungissa, josta löytyy kunnollinen Commissary, tai oikeammin kaksi isoa Commissarya.

Commissary on military-ihmisiä ja heidän perheitään palveleva ruokakauppa. Ostoksia voi tehdä ainoastaan, jos lompakosta löytyy military ID. Hawaijilla asuessamme asioimme Commissaryssa satunnaisesti, sillä se oli aina ahdistavuuteen saakka täynnä. Tukkoisuus johtui tietenkin Hawaijin jäätävistä hinnoista, joten meidänkin olisi ehkä kannattanut jonottaa kiltisti ja säästää pitkä penni. New Hampshiressa kävimme Commissaryssa todella harvakseltaan, sillä se oli aika pieni ja kämäinen, eikä hinnoissakaan ollut hurraamista normikauppoihin verrattuna. San Diegon Commissaryt sijaitsevat meiltä aika kaukana, joten päivittäiset ostokset hoidan yleensä Vonsissa. Tänään olin kuitenkin jo valmiiksi oikealla suunnalla, joten päätin käydä hamstraamassa kotiin kuukauden murot, Kona-kahvit, tonnikalat ja joululeipomusten jauhot.

Kaikki tätä kahvia maistaneet tietävät, miksi olen valmis ajamaan sen perässä kauemmaksikin...

Yksi lempiharrastuksistani on ruokakaupoissa kiertely ja olen tietenkin käynyt jo läpi kaikki lähitienoon ruokakaupat ja selvittänyt, mistä minkäkin tuotteen saa edullisimmin mukaan. Vonsin ja Ralphsin hinnat tuntuvat olevan aikalailla identtiset, mutta yllätyksekseni kaupungin halvin almond butter löytyykin Whole Foodsista! Hyvä tekosyy käydä säännöllisesti ihanaakin ihanammassa (ja kalliimmassa) luomutuotteisiin erikoistuneessa Whole Foodsissa. Se päivä on kuitenkin vielä näkemättä, kun Veera poistuu tuosta kaupasta pelkän Almond Butterin kanssa...

Kuinkahan monta almon butter-purnukkaa mahtuu näihin kasseihin?

Vaihtoehtoja siis löytyy. Kannattaa kuitenkin muistaa, että halpa ruoka ei ole enää niin kovin halpaa, jos sen perässä ajelee mailitolkulla ilman muuta hyvää syytä. Logiikan ihmelapsena aion siis keskittää ostokseni tulevaisuudessakin Vonsiin, säästää bensatankilla ja ajella säästyneellä bensarahalla  halvempiin kauppoihin olemaan säästeliäs hamsteri. Aukoton suunnitelma!

Rakkaudesta liikuntaan

Olin vuosikausia pahimmanlaatuinen jojo-liikkuja. Välillä urheilin kuin viimeistä päivää, joskus vähemmän ja välillä en yhtään. Innostuminen oli vähintäänkin yhtä varmaa kuin urheiluinnon lopahtaminenkin.

Kuusi vuotta sitten jojoiluni päättyi kuin seinään. Phillin touhuja seuratessani uinuva urheiluhulluuteni heräsi eikä mennytkään enää takaisin nukkumaan. En tiedä mitä päässäni naksahti, mutta hyvään suuntaan on menty. Liikunta, hyvinvointi ja treenaaminen ovat iso osa päivittäistä elämääni enkä osaa enää edes kuvitella eläväni ilman säännöllistä liikuntaa.

Kaikki lähti liikkeelle juoksusta. Kaivoin juoksulenkkarit ja -trikoot esiin ja lähdin kerryttämään maileja pitkin poikin Newtonia ja Bostonia. Aluksi kunnon kasvaminen oli nopeaa ja tunsin olevani pysäyttämätön. Kesän tullen muutin Hawaijille ja juoksun rinnalle tulivat kuntosali, yhteistreenit Phillin kanssa, vaeltaminen ja välillä melominenkin. Phillin perässä oli vaikea pysyä ja hyvä niin. Sisukas ja kilpailuintoinen suomalainen ei luovuta, vaan juoksee miehensä suohon (jos tarve vaatii).

Jossain vaiheessa suurin juoksuintoni lopahti, mutta tilalle löytyi aina jotain uutta ja kivaa. Missään vaiheessa ei käynyt pienessä mielessänikään lyödä hanskoja tiskiin ja suunnata takaisin kotisohvalle. Kun isot rattaat lähtevät pyörimään ei niitä niin vain pysäytetäkkään. Toistaiseksi liikuntainnostustani eivät ole päässeet häiritsemään edes loukaantumiset tai sairastumiset (kop, kop!). Eikä minulla myöskään ole koskaan niin kiire etteikö liikunnalle olisi aikaa. Tässä tosin auttaa se, että liikumme Phillin kanssa välillä myös yhdessä. Laatuaikaa parhaimmillaan!

Kaikkein ratkaisevin selitys vahvalle treenimotivaatiolleni on kuitenkin liikunnasta saamani täydellinen hyvän olon ja hyvinvoinnin tunne. Urheillessani tunnen olevani parhaimmillani ja kauneimmillani. Tiedän, että siitä voi olla montaa mieltä, kuinka kaunis hikeä valuva, tulipunainen ja meikitön nainen on. Mutta itse näen peilistä lähinnä sädehtivät silmät, jotka huokuvat tyytyväisyyttä, vahvuutta ja elämäniloa. Pidän tuosta tyypistä ja siitä, miten se kohtelee itseään ja kehoaan. Siis pidän juuri sillä hetkellä. Kyllä minullakin on usein niitä hetkiä, kun haluaisin muuttaa itsestäni sitä sun tätä - sisäisesti ja ulkoisesti.

Toinen liikunnan iloa lisäävä tekijä on vaihtelevuus ja spontaanisuus. En treenaa mitään tiettyä lajia tai mitään tiettyä tavoitetta silmälläpitäen. Treenaan kyllä tavoitteellisesti, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Jos ulkona paistaa aurinko, voin hyvin vaihtaa salitreenin juoksulenkkiin tai ulkoharjoitteisiin. Eivät ne käsien lihakset yhdessä yössä surkastu. Varsinkin, kun jonain sateisena päivänä olen saattanut muuttaa suunnitelmiani päinvastaiseen suuntaan.

Eniten opittavaa minulla on oman kehon kuuntelemisessa. Tykkään treenata kovaa ja vetää itseni äärimmilleni. Jokaisen treenin ei tarvitse kuitenkaan olla huippusuoritus. Välillä olisi hyvä rauhoittua, venytellä ja levätä. Siksipä olenkin liittänyt päivittäisiin rutiineihini aamujoogan. Joka aamu minun pitää hieman patistella itseäni aloittamaan, kun ei millään huvittaisi ja kroppa on kankea kuin rautakanki. Aloitan kuitenkin, sisukas kun olen, ja hyvä olohan siitä tulee. Löysin itselleni 10min. pituisen sarjan, jonka käyn läpi 1-3 kertaa, aamusta riippuen. Viimeistään kolmannella kierroksella alkaa aina tuntumaan, että päivä voi alkaa. Uskomatonta muuten kuinka vaikeaa niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen voi olla! Olisi pitänyt treenata joogaa jo silloin, kun vielä soitin aktiivisesti trumpettia :).

Odotan jo innolla, mitä kaikkea uutta urheilukivaa San Diego tuo tullessaan. Savatea on edelleen kova ikävä, joten jotain potkunyrkkeilyn tapaista pitäisi ainakin kehitellä. Suunnitteilla on myös autotalliin perustettava kuntosali ja juoksuintokin lisääntyy luultavasti entisestään uusissa maisemissa. Ja jos en muuta keksi, niin ehkä rupeankin liikkumaan kuin eläin: http://www.globalbodyweighttraining.com/the-animal-flow-workout-fitness-video/ En osaa päättää onko tuo minusta huikeaa vai hassua.

Nähtävästi urheillessa ei tule koskaan otettua kuvia. Paitsi Hawaijilla :)...

Oi, onnea! Kailua, Oahu, HI

Koko Head, Oahu, HI

Onnellinen idiootti  :)

Wiffle ballia lähipuistossa, Salt Lake, Oahu

Kauai, HI

Kauai, HI - viidakosta löytyi vesiputous

 

Juoksulenkin jälkeen punaisena, hikisenä ja onnellisena

Moikkailua

Hawaijilla, etenkin Waikikissa, minulla oli aika vaikuttava kokoelma moikkailututtuja. Useimpien kanssa en jutellut koskaan mitään tervehdyksiä kummempaa ja suurinta osaa moikkailijoista en muistanut edes nähneeni aiemmin. Se tosin ei vielä kerro paljoa, sillä minulla on äärimmäisen huono kasvomuisti. Tarkkailen ja havainnoin kyllä ihmisten ulkoista olemusta ja käyttäytymistä, mutta jostain syystä kasvojenpiirteet eivät jää helposti muistiini, etenkin jos kyse on minulle vieraammista etnisistä piirteistä.
Alun hämmenyksestä selvittyäni huomasin nauttivani näistä huomionosoituksista ja moikkailin estottomasti takaisin. Tuntui aika mukavalta, että minulla oli niin paljon "tuttuja". Etenkin, kun välillä koin olevani Hawaijilla aika yksin. Loppukesästä aloin kuitenkin pohtimaan, kuinka moni moikkailijoista oikeasti tunnisti minut ja miksi.

Kun sitten tuli aika vaihtaa Waikikin kadut Portsmouthin katuihin, huomasin, että tuttavajoukkoni muuttikin yllättäen mukanani. Ihan ensimmäisestä päivästä alkaen huomattavan suuri osa vastaantulijoista on hymyillyt ja moikkaillut minulle. Asiaa mietittyäni, olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää miksi: Ensinnäkin, minä hymyilen ja otan katsekontaktin vastaantulijoihin. Jotkut heistä ehkä kuvittelevat, että minä tunnen heidät, toisille hymy ja katse toimivat muuten vain sosiaalisena kutsuna.
Toiseksi, jopa toisilleen vieraat ihmiset muodostavat kadulla erilaisia sosiaalisia ryhmiä, joiden jäsenet moikkailevat toisilleen. Minun selkein ryhmäni on "juoksijat", mikä jo yksinään takaa valtavan määrän moikkauksia. Kaikki haluavat olla (hyvin käyttäytyvien) juoksijoiden kavereita. Juoksijoihin kuuluu luonnolisestikin paljon erilaisia ihmisiä, jotka kuuluvat useisiin muihin ryhmiin. Juoksulenkin ajan he kuitenkin edustavat kanssakulkijoille reippaita ja tervehenkisiä, sosiaalisesti hyväksyttyjä juoksijoita.

Täytyy myöntää, että pidän kovasti tästä moikkailukulttuurista ja olen lähtenyt siihen innolla mukaan. Suomessa olen huomattavasti varautuneempi. Tuntemattomia en moikkaile juuri koskaan ja puolituttujenkin kanssa on vähän niin ja näin. Koen, että Suomessa moikkauksella on suurempi ja syvällisempi merkitys samoin kuin kuulumisten kysymisellä ja juttelulla. Eikä siinä ole mitään väärää. Se on osa suomalaista kulttuuria ja myös osa minun suomalaista identiteettiä.
Suhtaudun sanontaan "maassa maan tavalla" hieman ristiriitaisesti, mutta tässä tapauksessa se toimii minusta hyvin. Se, että pystyn mukautumaan paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin ei tarkoita, että minun pitäisi muuttua täysin ja luopua suomalaisuudestani. Monikulttuurisuudessa on kyse avoimuudesta, joustavuudesta ja sopivan tasapainon löytämisestä.
Olen todella onnekas saadessani tarkastella monikulttuurisuutta sen "molemmilta puolilta". Suomessa työskentelin lastentarhanopettajana maahanmuuttajaperheiden kanssa, täällä tasapainoilen oman monikulttuurisuuteni kanssa. Toivottavasti saan tulevaisuudessa hyödyntää kokemuksiani ja ajatuksiani myös amerikkalaisilla työmarkkinoilla - mitä sitten ikinä päädynkin tekemään.

Viimeiset Hawaijit

No niin, nyt on laukut pakattu ja asunto siivottu. Vielä hetki aikaa ennen kuin käyn luovuttamassa avaimet ja hyppään lentokenttäbussin kyytiin. Olin ajatellut mennä kentälle taksilla, mutta sitten tajusin asuvani hotelleja pullollaan olevassa Waikikissa. Googlettamalla löytyi airport shuttle-kyyti kentälle hintaan 9$. Taksi olisi ollut kaksi tai kolme kertaa tuon verran.
Pari viikkoa sitten San Diegoon lentäessäni hyödynsin ensimmäistä kertaa online check in -mahdollisuutta. Olipa ihanan helppoa! Boarding passi löytyi mobiiliversiona kännykästä ja kentälle päästyäni ei tarvinnut tehdä muuta kuin suunnata turvatarkastukseen ja portille. Päätinpä siis tehdä saman uudelleen. Tällä kertaa minulla on kaksi ruumaan menevää laukkua, joten joudun tekemään pienen mutkan tavaroidenluovutuspisteen kautta. Uskon siltikin säästäväni jonkin verran aikaa ja hermoja. Jonottaminen kun ei ole yksi vahvimmista puolistani. Mutta on kyllä aika hassua, että minä ja tavarani olimme valmiita astumaan koneeseen jo paljon ennen kuin olin saanut pakkaamisurakkani päätökseen :).
Viimeinen päiväni Hawaijilla alkoi kävelyllä Diamond Headin ympäri. Siinä kävellessä kävin läpi valtavan määrän viimeisten vuosien aikana kertyneinä Hawaiji-muistoja ja nauroin välillä ääneen. Onpa ollut ihanaa, hetkeäkään en vaihtaisi pois! Mutta nyt olen valmis lähtemään. Viisi kertaa olen nieleskellyt itkua (tai parkunut aivan avoimesti) Honolulun lentokentällä jättäessäni hyvästejä Phillille. Tällä kertaa hymyilen leveästi, sillä lähtö ei tarkoita hyvästejä. Phill on jo itärannikolla odottamassa minua ja edessä on koko loppuelämä yhdessä.
Aloha ja mahalo Hawaii! Nähdään taas jonain päivänä!

Salmiakkituholainen

Päivät Hawaijilla alkavat olemaan vähissä ja sehän tarkoittaa tavaroiden pakkaamista - jälleen kerran. Vaikka pakkaaminen kohoaa aika korkealle inhokkilistallani, on siinä se hyvä puoli, että tuleepa ainakin tehtyä invenraario ja löydettyä "kadoksissa olevia" esineitä.
Tällä kertaa suurimpana yllätyksenä tuli kaksi avaamatonta ja kaksi avonaista salmiakkipussia. Uskomatonta, että minulla on vielä salmiakkia jäljellä! Ja vielä uskomattomampaa, että maailman pahin salmiakkinarkki on jättänyt kaksi pussia kesken ja antanut kostean ilmaston pilata sisällön täysin syömäkelvottomaksi. Ihanista turkinpippureista ei ole jäljellä muuta kuin mustaa tahmeaa mössöä, joka näyttää ja maistuu aika ällöttävältä (oli ihan pakko maistaa...). Hävettää tunnustaa, mutta roskiinhan ne lensivät.
Miten on mahdollista, että minun ei tee yhtään mieli salmiakkia? Jotain täytyy olla pahasti vialla. Tai toinen todennäköisempi vaihtoehto on, että olen ahminut paikallisia herkkuja niin kiireellä, että salmiakin himo on mennyt uinumaan ja odottamaan parempia/pahempia aikoja.
Niin tai näin, jäljellä olevat pussit pysyvät visusti suljettuina kunnes aito ja oikea himo iskee. Lupaan, että tämä oli viimeinen kerta, kun tuhosin salmiakkia muulla tavoin kuin syömällä tai juomalla sitä.

P.S. Salmiakkipostit ovat edelleen hyvin tervetulleita...

Tyyli vapaa... Ja sitähän löytyy!

Katselin tänään TLC:n What not to wear -ohjelmaa ja aloin pohtimaan omaa tyyliäni. Eipä sitä tarvinnut kauaa pohtia, sillä viimeisten parin kuukauden aikana olen pukeutunut lähes pelkästään urheilu- ja rantavaatteisiin. Kaikeksi onneksi se on Hawaijilla aivan sallittua ja normaalia, ehkä jopa käytännön sanelemaa. Katukuva on täynnä lyhyitä shortseja ja hameita, pikkuisia toppeja ja bikinejä. Useimmissa hienoissa ravintoloissakaan ei katsota karsaasti sandaaleja ja shortseja. Yleensä ainoa vaatimus on, että asiakkailla on vaatteet päällä.

Tyylini on aina ollut hyvin rento ja huoleton ja liikkuvaan elämäntapaan sopiva. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut pohtia, olisiko jo aika ryhtyä aikuiseksi. Mutta eihän omaa tyyliä voi niin vain muuttaa. Jos työskentelee lastentarhanopettajana ja viettää suuren osan vapaa-ajastaan urheillen, ei tyylikkäille vaatteille tahdo löytyä käyttöä. Välillä unelmoin "jakkupukutyöpaikasta", mutta suurimman osan ajasta olen vain tyytyväinen pukiessani päälleni vanhat farkut ja hupparin, jotka näyttävän ja tuntuvat hyvältä ja kestävät lasten räät, ruuat ja maalisotkut.

Niin, tyylini näyttää omasta mielstäni hyvältä. Tyyliexpertit ovat aivan taatusti toista mieltä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kauneus piilee hyvässä itsetunnossa ja kauneuden tunteessa. Jos tunnen näyttäväni hyvältä, se hehkuu minusta ulospäin ja saa minut näyttämään hyvältä. Jos taas en tunne oloani hyväksi, on päiväni pilalla, eikä kukaan katsoa minua kahdesti, vaikka päälläni olisi jotain todella upeaa.

Elämäni on tällä hetkellä täynnä muutoksia ja uusia asioita. On jännä nähdä, tuovatko uudet tuulet mukanaan uusia tyyliulottuvuuksia. Mutta vielä hetken aikaa nautin elämästäni pikku, pikku bikineiden luvatussa maassa.

The Bus

Niinhän se on, että USA on yksityisautoilun luvattu maa. Uusia, hienoja, isoja autoja valtavilla monikaistaisilla teillä. Savusumua, ruuhkia, drive in -ravintoloita ja kalliita parkkimaksuja. Tämä elokuvista tuttu mielikuva on toki totta, mutta onneksi vain osittain. Yllättäen Jenkkilästä löytyy monia kaupunkeja ja osavaltioita, joissa on oikeasti toimiva julkinen liikenne. Yksi näistä kaupungeista on Honolulu.

O'ahun saaren julkinen liikennesysteemi on nimeltään The Bus. Linjoja on kymmeniä ja vuoroväli on n.10min.-30min. vuorokauden ajasta ja linjasta riippuen.  Vaikka The Bus -systeemi on toimiva ja luotettava, on se myös tuskaisen hidas. Pysäkkejä on pahimmillaan 100m välein ja etenkin Waikikin pienillä ja ruuhkaisilla teillä perille pääsee nopeammin kävellen. Olen monta kertaa ajatellut ottaa yhteyttä viisaisiin päättäjiin ja ehdottaa pysäkkivälien pidentämistä. Jos pysäkkejä olisi puolet vähemmän, puolittuisi myös matka-aika. Puolta lyhyempi matka-aika toisi puolet enemmän asiakkaita ja puolet enemmän rahaa. Todella yksinkertaista! Lisäksi olen ajatellut ottaa yhteyttä myös VR:ään saman asian tiimoilta. Täällä matka-aika ilmoitetaan rehellisesti aikatauluissa. Vaikka turhan pitkä matkustusaika turhauttaa ja ärsyttää, kulkevat bussit lähes aina  aikataulun mukaan. Suosittelen samaa VR:lle. Rehellinen "ota tai jätä" -meininki.

Kuten voi huomata, minulla ja The Bus:lla on todellinen viha-rakkaus -suhde. Tai ehkä sitä voisi kutsua jopa riippuvuussuhteeksi, sillä minulla ei ole autoa. Kaikkialle muualle jaksan ja voin kyllä kävelläkin, mutta matka Pearl Harboriin kuntosalille on ylivoimainen. Phillin lähdettyä merelle, ajattelin  korvata kuntosalin juoksulla ja kotikuntoilulla. Ikävä oikealle kuntosalille iski kuitenkin samantien ja oli niin voimakas, että päätin antaa bussille mahdollisuuden. Matka kesti mennessä (aikaisin aamulla) reilun tunnin ja takaisin tullessa lähemmäs 1,5 tuntia. Tähän lisäksi n.1km matka bussipysäkiltä salille, n. tunnin treeni ja 1km takaisin... Aikaa kului, mutta mitäpä sitten, minulla on aikaa - valtavasti aikaa. Kokeiluni muuttui äkkiä rutiiniksi ja nyt en voi enää edes kuvitella jääväni kotiin.

En tiedä, viitsisinkö Suomessa matkustaa yli tunnin yhteen suuntaan vain päästäkseni kuntosalille. Todennäköisesti en. Mutta kaikki on suhteellista. Bussimatkat menevät yhdessä hujauksessa kirjaa lukien ja ihmisiä tarkkaillen. Käyttämäni linja 42 tarjoaa taattua viihdykettä päivästä toiseen. Bussin reitille mahtuu sekä tärkeimpiä turistikohteita että Honolulun pahimpia slummeja. Yhdellä bussimatkalla näkee usein koko elämän kirjon. Koko maailma yhdessä bussissa. Ja minä siellä muiden mukana.

Päivän sää

Hawaijilla surffiennusteet ovat monille ihmisille tärkeämpiä kuin sääennusteet. Itse en ole kovinkaan kiinnostunut kummastakaan, sillä en surffaa ja päivän sään tiedän ilman ennusteitakin. O'ahulla sää vaihetelee enemmänkin paikan kuin päivän mukaan. Yksinkertaistetusti pieni O'ahun saari voidaan jakaa kolmeen osaan: windward, leeward ja vuoristo, joka halkoo saaren keskiosaa.
O'ahulla tuulen suunta on tyypillisimmin koillinen. Tuulten mukana tulevat pilvet törmäävät saaren keskivaiheilla vuoristoon ja satavat vetenä windwardin  ja vuoriston ylle. Windward onkin saaren tuulisinta, sateisinta ja kylmintä aluetta.

Koska sateet ja pilvet jäävän vuorten tuulisemmalle puolelle, on leeward ilmastoltaan huomattavasti kuumempi ja kuivempi. Waikiki ja Honolulun downtown ovat jotain näiden kahden väliltä. Waikikissa jokainen päivä on puolipilvinen. Joskus sataa, joskus ei  ja lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti reilun kahden- ja reilun kolmenkympin välillä. Kesällä on yleensä pikkuisen lämpimämpää ja kuivempaa kuin talvella.

Jotta säähän liittyisi edes pikkuisen jännitystä, on Waikikin sadekuuroja aika mahdoton ennustaa. Jos katsoo vuorille päin, näyttää siltä, että ihan kohta sataa, mutta toiseen suuntaan katsoessa ei missään näy pilven pilveä. Välillä olen saanut niskaani sadekuuron, vaikka mielestäni lähietäisyydellä ei ole ollut yhtään potentiaalista sadepilveä. Hawaijin osavaltion lempinimi on sateenkaariosavaltio ja tuo lempinimi sopii tänne kuin nakutettu. Taivasta koristava sateenkaari, tai jopa tupla sateenkaari, on täällä tuttu ja päivittäinen näky.

Vaikka Hawaijin saariryhmä on tuliperäinen ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta, ovat suuret maanjäristykset, tsunamit ja maalle iskevät hirmumyrskyt suht' harvinaisia. Olen kokenut eläissäni yhden maanjäristyksen ja yhden pyörremyrskyevakuoinnin, mutta niistä kumpikaan ei sattunut Hawaijilla. Phill on kokenut saarella viettämänsä seitsemän vuoden aikana yhden maanjäristyksen.

Kaiken kaikkiaan Hawaijin sää on mielestäni ihanteellinen. Lämmintä riittää, mutta tuskaisen kuuma täällä on vain silloin tällöin tuulettomina päivinä. Olen viettänyt Hawaijilla neljä kesää, mutta palannut aina syksyn tullen Suomeen. Jos asuisimme täällä pidempään, alkaisin varmasti jossain vaiheessa  kaipaamaan kirpsakan kuulaita syys- ja talvi-iltoja. Mutta vielä ei ole sen aika. Tällä hetkellä nautin taatusta auringosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Varsinkin, kun kuukauden kuluttua edessä on muutto huomattavasti viilempään New Hampshireen.

Mitäs sitten syötäisiin?

Vaikka tarkoitus ei olekaan kirjoittaa ruokablogia, ei ruoka-aiheilta voi millään välttyä. Syöminen on kivaa ja hyvä ja terveellinen ruoka on sekä minulle että Phillille tärkeä asia.

Epäterveellinen syöminen on Hawaijilla (ja Amerikassa ylipäänsä) todella helppoa ja halpaa. Annokset ovat useimmissa ravintoloissa ISOJA ja pikaruokaketjut tarjoavat höttöhamppareita ja tacoja dollarilla. Aamupala on helppo korvata donitseilla ja muffinsseilla, ellei sitten halua ahtaa itseensa valtavaa annosta Loco mocoa (perinteinen hawaijilainen aamupala, johon sisältyy riisiä, sämpylöitä, ruskeaa voikastiketta, paistettu muna ja lisänä mahdollisesti pekonia, makkaraa, kalaa tai kinkkua). Ja kaikkihan tietenkin huuhdellaan alas valtavan isolla kermalla kuorrutetulla frappuccinolla.
Mutta eihän se tietenkään ihan noin yksioikoista ole. Jos rahapussissa on hieman enemmän rahaa, on Hawaiji varsinainen taivas hedelmien, kalan ja kasvisten ystävälle. Hyvää ruokaa hyvällä omallatunnolla. Veeran ruokataivas! Vihreää teetä, sushia, kalaa kaikissa muodoissa, avocadoja, tomaatteja, salaatteja, papuja, pähkinöitä, marjoja, kreikkalaista jugurttia ja valtavasti hedelmiä. Siinä ruokavalioni perusruoka-aineet.
Toisaalta, jos viitenä päivänä viikosta syö terveellisesti, voi sekaan sujauttaa muutamia ruokailoitteluiltoja aina silloin tällöin.

Loistava paikka herkutteluun ja ylensyömiseen on uusi ihastuksemme nimeltä Cafe 8 1/2. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyse ei ole perinteisestä kahvilasta. Cafe 8 1/2 on maanantaista perjantaihin italialaishenkinen lounaspaikka, jonka listalta löytyy käsin valmistettuja pastoja ja focaccia-leipiä. Lauantai-iltaísin  tarjolla on kokin valitsema 4 ruokalajin yllätysillallinen, joka maksaa aina 30$. Ravintola on hyvin, hyvin pieni, epäravintolamainen, lämminhenkinen ja "taiteellinen". Aivan kuin olisi vierailulla hyvän ystävän kotona. Asiakkaat saavat jopa nauttia omia alkoholijuomiaan ilman erillistä maksua.
Ravintolan keittiössä häärää ainoastaan yksi kokki (omistaja) ja kaikki on täysin käsinvalmistettua alusta alkaen. Kokki jopa kaulitsee pastan käsin ilman pastakoneen apua. Menu on erilainen joka viikko ja kokki käy henkilökohtaisesti esittelemässä annokset ja juttelemassa kaikkien vieraiden kanssa. Kahden lauantai-illallisen jälkeen olemme aivan myytyjä. En tiedä toista paikkaa, jossa hinta-laatu -suhde olisi yhtä täydellinen, ravintolan ilmapiiristä puhumattakaan. Hienoa ruokaa ilman turhaa hienostelua.

Toinen uusi löytömme on kotiamme vastapäätä sijaitseva sushi-ravintoja nimeltä Morio's. Taatusti tuoretta ja autenttista sushia halpaan hintaan hyvän palvelun kera. Myös Morio's on hyvin pieni  ja epämuodollinen paikka. Ravintolalla ei ole alkoholilisenssiä, mutta omien juomien nauttiminen on täälläkin mahdollista ja ilmaista. Ja hyvällä tuurilla kokki saattaa jopa tarjota oluet tiskin alta, kuten ensimmäistä kertaa ravintolassa vieraillessamme. Kikka toimi ja meistä tuli vakiasiakkaita :).

Niin paljon hyvää ruokaa ja niin pieni maha. Yksi elämän perusongelmista... Tosin ruuan suhteen laatu korvaa aina määrän. Hyvä ruoka, parempi mieli. Niin totta! Ja nyt tuon lauseen osaa myös Phill selvällä suomenkielellä.

Taydellinen lauantai

Viime lauantai oli Phillin syntymapaiva ja juuri sellainen paiva, joita kaipasin kaikkein eniten Suomessa ollessani. Yksinkertaisesti taydellinen paiva Hawaijilla!

Aamu alkoi kavelylla leipomoon ostamaan vastaleivottua haupia-bataatti -kakkua synttariyllatykseksi Phillille. Kotiin palattuani Phill alkoi sopivasti herailemaan ja paatimme lahtea kuntosalille Pearl Harboriin.
Hyvan treenin jalkeen oli vuorossa hyvaa ruokaa ja rantakivaa Waimanalo Beachilla. Waimanalo Beach on yksi O'ahun kivoimmista rannoista ja nakymat matkalla maailman kauneimpia. Vaikka ollaan ajettu sama reitti jo kymmenia tai satoja kertoja, on se aina yhta vaikuttava. Tie mutkittelee rantakallioilla ja alhaalla vaahtoaa turkoosi meri. Jylhaa ja kaunista!
Muutama tunti wiffleballia (baseballin rantaversio), makoilua ja aalloissa hyppimista ja taas oli nalka. Kotiin saavuttuamme valmistin meille pienen synttarivalipalan tuoreista mansikoista, ananaksesta, manteleista, kakusta ja tietenkin skumpasta.
Herkuttelun lomassa kokosimme listan O'ahun TOP7 baareista ja paatimme jatkaa iltaa vierailemalla niissa kaikissa. Ensimmaisena vuorossa oli Kaimukin alue ja siella ravintola nimelta Town. Townin drinksut ovat huipputasoa ja naukkailun lomassa voi herkutella paikallisilla alkupaloilla. Talla kertaa olimme hyvin seikkailuhenkisia ja tilasimme lautasellinen hawaijilaisia "tapaksia", joiden nimista tunnistimme ainoastaan muutaman. Kannatti, oli hyvaa! Yritimme kylla kysya tarjoilijalta, mita mikin oli, mutta vastaukset olivat hieman epamaaraisia: "Se muistuttaa vahan parsaa, mutta ei ole sita ja tama taas on melkein kuin poi, mutta kuitenkin ihan eri juttu."
Seuraavaksi vuorossa oli 12th Ave Grill, jossa yleensa vierailemme arkisin halvan Draft bar -tunnin aikana. Normaalisti 12th Ave Grill on enemman ruokaravintola kuin baari. Ehdoton must on Ahi bruschetta, joka vie kielen mennessaan. Talla kertaa bruschetta jai kuitenkin saamatta, silla baari oli taysi ja poytia ei ollut yhtaan vapaana. Saali!
Tassa vaiheessa seuraamme liitty Phillin ystava Dan ja matka jatkui bussilla China Towniin, josta lahes kaikki listaamamme baarit loytyvat. Ensimmainen pysahdys oli Bar35, jossa on kattava lista oluita ympari maailman, perusdrinkkeja seka piiiitka ja mielikuvituksellinen lista erilaisia martineja. Juomien lisaksi tarjolla on rapsakkaa pizzaa. Pizzaa minun makuuni!
Bar35 jalkeen suuntasimme lempparipaikkaamme Murphy's:iin. Murphy's on laadukas Irkku-baari, jonka ehdoton vetonaula on ilmainen ja hyvassa kunnossa oleva shuffleboard. Murphy's:iin liittyy myos valtavasti muistoja matkan varrelta. Useammin kuin kerran olemme menneet sinne suoraan lentokentalta tai sitten suoraan Murphy's:sta lentokentalle. Ja tietenkin monia kertoa siina valissa.
Niinhan siina tallakin kertaa kavi, etta jumituimme koko loppuillaksi Murphy's:iin. Mihinkas sita parasta vaihtamaan?! Eli, TOP7 kutistui lopulta kolmeen, mutta hauskaa oli ainakin seitseman paikan edesta. Hyva alku Phillin viimeiselle vuodelle kahdenkympin alueella :p.

Sunnuntaiaamuna saattoi ehka pikkuisen sarkea paata, mutta siltikin hymyilytti. Jalleen yksi ihana, taydellinen paiva!

Taysin vakuutettu

Yksi ensimmaisista ajatuksistani kodin loydyttya oli ruokakauppa ja erityisesti ruokakaupan hedelmaosasto. Siella ne kaikki ihanat tuoreet mangot, ananakset, papayat, persikat ja kirsikat odottivat minua - ihan kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Matkalla kauppaan mainitsin Phillille, kuinka mahtavaa on omistaa taas veisi ja leikkuulauta. Ja mitapa mahtoi ihana mieheni vastata? " Meidan taytyy heti huomenna laittaa vakuutusasiat kuntoon silta varalta, etta sinulle sattuu jotain." Mitenkohan tuon nyt ottaisi... Rakastavaa huolehtimista vai pieni vihje, etta Veera ja veitsi ei ole hyva yhdistelma? No, niin tai nain, seuraavana paivana suuntana oli Pearl Harborin henkilokorttiosasto ja laakarikeskus.

Navy ID:n hankkiminen ei vaatinut juuri muuta kuin avioliittotodistuksen, passin ja ajokortin, hyvat istumalihakset ja karsivallisyytta odottaa. Prosessin haastavin osuus oli oman painon ja pituuden ilmoittaminen hassuilla amerikkalaisilla mittayksikoilla ja hakemuksen allekirjoittaminen uudella nimella. Hakemus piti allekirjoittaa kahteen kertaan. Toisessa kohdassa lukee ikuisesti vanha ja toisessa uusi nimi. Tiskin takana oleva tati ei tosin tainnut edes huomata moista muotoseikkaa.

Tuo pieni kortti on avaimeni taysin kattavaan ja ilmaiseen sairaus- ja tapaturmavakuutuksen, halvempaan shoppailuun Navy Exchange liikkeissa, halvempaan bensaan, ilmaiseen kuntosalitreenaamiseen seka vapaahkoon liikkumiseen useimmissa USA:n sotilastukikohdissa (huom! Läheskään kaikkialle minulle ei ole pääsyä eikä tarvettakaan mennä). Ja ennen kaikkea se on minun ihka ensimmainen henkilokortti uudella nimella!

Vakuutuksen saamisessa on kuitenkin yksi pieni pimea puoli. Taalla O'ahun saarella on korkealla vuoristossa kulkeva patikkapolku nimelta Stairways to Heaven. Polku on upea, vaarallinen ja laiton. Phill on joskus ehdottanut, etta kiivettaisiin ylos asti, mutta olen aina kieltaytynyt vakuutuksen puutteeseen vedoten. Nyt kun vakuutusasiat ovat kunnossa, meita ei esta mikaan (muu kuin laki ja pari korkeaa aitaa). Kiehtovaa ja vahan pelottavaa. Nahtavaksi jaa, mahtuuko vaellus meidan pitkaakin pidemalle toteutettavien asioiden listalle.

Naimisissa ja Koditon

Joku saattaa vaittaa, etta sunnuntaina 3.7.2011 New Jerseyn Florham Parkissa satoi vetta. Noh, saattaa olla totta teoriassa, mutta kaytannossa paiva oli taynna onnea ja auringonpaistetta. Tuona sunnuntaina team Veera ja Phill sanoitavat I Do/Tahdon ja aloittivat yhteisen elaman pitkan odotuksen jalkeen.
 Ja koska kyse on meista, niin mikaanhan ei mene perinteisen kaavan mukaan. Toiset avioparit lahtevat haitten jalkeen honeymoonille, me lahdimme kotiin Hawaijille. Tosin matkassa oli se pieni mutka, etta teknisesti ottaen meilla ei ollut kotia. Phill oli koko kevaan laivaston komennuksella lantisella Tyynella merella ja irtisanoi sita ennen asuntonsa. Tarkotuksena oli, etta Phill etsii meille uuden asunnon palattuaan kotiin hyvissa ajoin ennen haita. Mutta yllatys, yllatys toisin kavi... Laivastossa kun mikaan muu ei ole varmaa, kuin se, etta mikaan ei ole varmaa. Aikataulut venyi ja paukkui ja lopulta Phill palasi Hawaijille muutamaa tuntia ennen New Jerseyn koneen lahtoa.

Koditon Hawaijilla... Kai sita pahempaakin voisi olla. Varsinkin kun meidan "suojapaikka" oli luksushotelli Waikikin satamassa. Nakoala meidan ikkunasta oli aivan uskomaton, samoin sijainti. Pieni pala honeymoonia, vaikka varsinaiseen lomailuun ei ollut aluksi kauheasti aikaa. Phill joutui heti takaisin toihin ja minun tehtavaksi jai asunnon metsastaminen seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Muutaman tietokoneella vietetyn tunnin ja useiden puheluiden jalkeen meilla oli sovittuna nelja nayttoa seuraavalle paivalle. Yhdistelma laivasto - Suomi vetosi vuokranantajiin kuin haka! Illalla juhlittiin ja nautittiin elamasta. Jossain vaiheessa Phill kysyi, harmittaako minua, kun honeymoon jai valiin/ siirtyi myohemmaksi. Oli pakko nauraa aaneen! Maha oli taynna huippuluokan sushia ja kadessa oli kaikkien taiteen saantojen mukaan tehty mojito-drinksu. Kodin virkaa toimitti luksushotelli ja toiveet kotikodin loytymisesta olivat korkealla. Ei, ei voi sanoa, etta silla hetkella harmitti kovinkaan paljoa :).

Seuraavan paivan ohjelma koostui asuntonaytoista. Kolmen ensimmaisen asunnon jalkeen meilla oli kolme ihan hyvaa vaihtoehtoa, mutta talla kertaa se olikin neljas kerta, joka sanoi toden. 30s. sisalla asunnossa ja me olimme myytyja. Kaiken huipuksi asunto oli vapaa heti ja vuokrasopimuksen pituus on meista kiinni. Loistavaa!
Meidan uusi koti sijaitsee tornitalon kuudennessa kerroksessa keskella Waikikia, n. 100m paassa maailman kuulusta Waikiki Beach:sta. Meilla on makuuhuone, iso kylpyhuone, keittio/olohuone-yhdistelma ja isohko parveke, josta on suora nakyma meidan talon uima-altaalle ja merelle. Talo on turvallinen ja hyvalla alueella. Meilla on oma parkkipaikka ja talosta loytyy iso pyykkitupa. Asunto on taysin varusteltu ja hyvalla Hawaijille sopivalla maulla sisustettu. Ei voitaisi toivoa juurikaan enempaa. Tuntuu ihan kodilta!

Siispa edelleenkin onnellinen ja naimisissa, mutta ei todellakaan koditon. Yhdessa hujauksessa meilla on yhteinen kotikoti!