Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekemistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekemistä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Pilvi- ja hiekkalinnoja

Catalinan reissun jälkeen lomamme jatkui staycation tyylillä kotona San Diegossa. Varmistimme lomatunnelman jatkumisen järkkäämällä perjantain ja lauantain ratoksi astetta erityisempiä aktiviteettejä, syömällä (edelleenkin hyvin) ja valvomalla aivan liian pitkään.

Perjantaina juhlimme etukäteen Phillin synttäreitä, sillä varsinaisena synttäripäivänä meillä ei ole siihen mahdollisuutta. Olin ostanut Phillille pari pientä lahjaa, mutta varsinainen lahjani oli tänäkin vuonna yhteistä tekemistä ja uusia elämyksiä.

Perjantain aktiviteettimme oli ammattimainen hiekkaveistoskurssi. Kyllä vain, sellaisiakin järjestetään! Satuin törmäämään jokin aika sitten artikkeliin san diegolaisesta start up -yrityksestä, joka järjestää yksityisiä "hiekkalinnakursseja" ja mietin samantien, että Phill tykkäisi tästä puuhasta aivan satavarmasti.



Perjantaina suuntasimme siis helteiselle Del Marin rannalle ja opimme perusteet hiekkaveistosten tekemisestä. Homma vei meidät aivan täysin mukanaan ja intouduimme väkertämään linnaamme niin paljon yksityiskohtia, ettei kolme tuntia riittänyt millään. Opettajamme, Kristine, antoi meidän jatkaa puuhiamme ja siirtyi vain hieman sivummalle pitämään seuraavaa oppituntiaan.


Valitettavasti hommassa kävi kuitenkin niin, että linna parkamme romahti ennen kuin kerkisimme saada sen valmiiksi. Todennäköisesti kyse oli liian raskaasta tornista, sillä kumpikaan meistä ei ainakaan tunnusta vetäneensä hiekasta pilkottaneesta merilevästä. Niinkin on kuulemma meinaan käynyt.


Lopullisesta linnasta ei siis ole valokuvia eikä sitä koskaan ollut edes olemassakaan, mutta prosessi korvasi tässäkin tapauksessa lopputuloksen. Linnan väkertäminen oli todella hauskaa ja terapeuttista ja me olimme hommassa oikeasti aika hyviä. Jopa minä, joka en yleensä jaksa keskittyä pieneen piipertelyyn, löysin itsestäni uusia puolia vesitäessäni linnan tiiliä, portaita ja ovenkarmeja.


Iso suositus tällekin puuhalle, vaikka ihan halpaa se ei toki ollutkaan. Mutta hei, ehkäpä me voitamme joku päivä hiekkaveistoskilpailut ja linnakurssi maksaa itse itsensä takaisin.

Lauantaiaamuna jouduin palaamaan hetkeksi todellisuuteen, sillä en ollut ottanut community collegelta lomaa. Kävin pitämässä normituntini ja sukelsin sen jälkeen samantien takaisin loma moodiin. Katselimme kuuman päivän kunniaksi elokuvan keskellä päivää ja suuntasimme alkuillasta auton nokan kohti Encinitasta. Oli aika toteuttaa yksi unelma ja lähteä kuumailmapallolennolle.










Kuumailmapallolento oli ikimuistoinen. Lentäjämme Ryan on San Diegon lentäjistä nuorin, mutta hoiti homman kotiin vakuuttavasti hassuista tuuliolosuhteista huolimatta. Jouduimme laskeutumaan mäkipompun kautta tielle, sillä tuulet ja San Diegon tiheät uudisrakennukset tekevät lentämisestä ja varsinkin laskeutumisesta haastavaa. Laskeutuminen oli kuitenkin hyvin pehmoinen ja laskeutumista seurannut auringonlasku kaunis.



Tässä vielä muutamia havaintoja kuumailmapallolennoista:

Korissa on yllättävän lämmin. Lauantaina oli todella kuuma, mutta edes illan viilennettyä en kaivannut pitkähihaista päälleni. Liekö kyse adrenaliinista, kuumasta kaasuliekistä vai korin tiiviistä tunnelmasta.

Matkustuskori muistuttaa erehdyttävästi ylisuurta picnic-koria.

Kuumailmapallot vaihtavat korkeutta nopeasti ja usein. Kävimme pari kertaa melkein maassa asti ja korkeimmillaan leijailimme todella korkealla. Pallon ohjaus tapahtuu korkeutta säätelemällä, sillä tuulet käyttäytyvät eri tavoin eri korkeuksissa.

Kuoharimaljat kuuluvat tiiviistii kuumailmapallolentämiseen. Ei vain siksi, että se parantaa ennestäänkin hyvää fiilistä, vaan kuoharilla (tai oikesti aidolla shampanjalla) on iso rooli kuumailmapalloilun historiassa. Lentäjämme kertoi meille pitkän tarinan siitä, kuinka shampanjalla lepyteltiin aikanaan ranskalaisia maatilanomistajia joiden sadon holtittomasti lauskeutuvat pallot aina silloin tällön pilasivat. Meidän lennolla kippisteltiin ennen ja jälkeen lennon.

Tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus lentää San Diegon yllä. Vapaita lähtö- ja laskeutumiskenttiä ei ole enää kovin montaa jäljellä mikä yhdistettynä haastaviin tuuliolosuhteisiin tekee lentämisestä liian hankalaa. Temeculan lennot jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan, joten kaikki halukkaat pääsevät jatkossakin kokemaan kuumailmapallolentämisen riemun.

Kuumailmapallolentäminen muistutti minua purjehtimisesta. Aina silloin kun liekki ei ollut päällä, oli taivaalla lipuminen hämmentävän hiljaista, tasaista ja rauhallista.


Lähtisinkö toistekin? Ehdottomasti! Vaikka joka päivä. Jos alan vaihto tulee joskus tarpeelliseksi, voisin alkaa vaikka kuumailmapallolentäjäksi... tai hiekkaveistäjäksi. Mahdollisuuksia on monia.

torstai 28. kesäkuuta 2018

Kalifornia-päivä

Sulje silmäsi ja ajattele Kaliforniaa. Mitkä kolme sanaa tulevat ensimmäisenä mieleesi?

Meri, ranta, palmut, aurinko, surffaus, jooga, vihermehut, kombucha, avocadot, sitrushedelmät, kalatacot, viinitarhat, pienpanimot, IPA, ruuhkat, flip flopit, boheemit ja rennot vaatteet, hipit, hipsterit, meksikolaiset vaikutteet, isot rantalaiturit, beach cruiser -pyörät, hiekka, aavikot, kaktukset, joshua puut, vuoret, lämpö, mäet ja kukkulat, liberaali politiikka...


Menikö edes muutama veikkauksistani oikein?

Oikeastihan Kalifornia on isompi kuin Suomi ja tänne mahtuu jos minkälaista meininkiä ja maisemaa piilaaksosta maaseudun, aavikoiden ja vuorten kautta surffiparatiiseihin ja suurkaupunkeihin. Stereotyyppisten mielikuvien Kalifornia sijoittuu usein kuitenkin etelän varakkaille rannoille ja elokuvien kulisseihin.

Olen asunut San Diegossa nyt melkein viisi vuotta ja tunnen olevani täällä aivan kotonani, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asuinympäristöni vaikuttaa elämääni ja elämänasenteeseeni monella tavalla, mutta jos ihan totta puhutaan, en vietä juuri koskaan rantapäiviä ja olen surffanut tasan kaksi kertaa. Kerran kaksi vuotta sitten ja toisen kerran viime sunnuntaina.


Sunnuntai oli kaikkineen todellinen Kalifornia-päivä ja aivan mahtava sellainen. Vietin käytännössä koko päivän rannalla surffaten, hengaillen ja joogaten. Ja taas kerran mietin, miksi tätä ei tule tehtyä useammin, kun kerran puitteet rantailuun ovat täydelliset. 



Ei minusta elämäntapasurffaajaa saa enää tässä vaiheessa väännettyä, mutta vitsit, oli se kyllä kivaa! Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi surffata seuraavan kerran hieman aiemmin kuin kahden vuoden päästä. Ehkäpä jopa vielä toisen kerran tänä kesänä.

Kyllä tämä Kalifornia on oikeasti aika mainio paikka asustaa!

Kuvista kiitos Minnalle ja Juhalle!

tiistai 22. toukokuuta 2018

Pokerinaama

Jos eksyn vielä joskus pelaamaan en ole koskaan (never have I ever) -peliä, en voi enää väittää etten olisi koskaan pelannut pokeria rahasta. En voi myöskään väittää, ettenkö olisi koskaan voittanut pokeriturnausta. Näis se elämä heittelee...

Joitain viikkoja sitten ystäväni kysäisi, mitä tuumaisin, jos hän järjestäisi vain naisille tarkoitetun pokeri-illan. Vastasin silmääkään räpäyttämättä I'm in! Aika moni muukin antoi saman vastauksen ja niin siinä sitten kävi, että viime lauantaina pelattiin hyvin rento, mutta ammattimainen turnaus totaalisen kokemattomien pokerinaisten voimin.


Osallistuminen (buy in) oli kymmenen taalaa ja tällä summalla saimme jokainen 1000 pelimerkkiä. Big blind and small blind nousivat puolen tunnin välein ja turnaus päättyi luonnollisestikin siihen, että jäljellä oli vain yksi pelaaja.


Ennen lauantaita en tiennyt pokerista muuta kuin peruskädet, jotka ovat tulleet tutuksi lähinnä yazzista, mutta ennen kuin ilta päättyi, olin totaalisen luonteva pöydän koputtelija (check), foldaaja sekä korottaja (raise) eikä pokerinaamassanikaan ollut ilmeisesti mitään vikaa. Minulla kävi illan aikana muutaman kerran ihan mieletön mäihä, mutta kyllä voittoon tarvittiin jonkin verran myöskin taktiikkaa ja pelisilmää. Vaikka panos ei ollutkaan kuin kymmenen taalaa ja koko turnauksen voitosta tienasin huimat 50 taalaa, aloin ymmärtää, mikä uhkapelissä ehkä viehättää. Adrenaliini ja pulssi olivat hetkittäin katossa, vaikka puolileikkimielellä liikkellä oltiinkin.


Tämä oli yksi parhaista naisteilloista ikinä. Juuri sopivasti peliä, jännitystä, elämäntarinoiden jakoa ja uusia tuttavuuksia. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa ja uusia opittavia taitoja!

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kalifornian joutsenet

Ennen viime viikkoa en tiennyt, että San Marcosista, noin tunti San Diegosta pohjoiseen, löytyy järvi. Ja ennen eilistä en tiennyt, että järvestä löytyy joutsenia. Senkin olin unohtanut, että joutsenet kuulostavat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vappupilleiltä ja ovat lähietäisyydeltä tarkasteltuna aika isoja.


Phill täytti tänään vuosia ja viikonlopun ohjelmaa miettiessäni, tuli mieleeni ensimmäiseksi syvä rentoutuminen. Kun viime viikolla vihdoin selvisi, että tällä hetkellä pitkää päivää tekevä mies saa koko viikonlopun taatusti vapaaksi, päätin järjestää meille pienen viikonloppuloman jonnekin lähirannoista. Hotellivalikoimaa tutkiessani löysin Lake San Marcosin ja sen rannalla sijaitsevan Lakehouse hotellin ja resortin.


Huoneeseemme kuului ihan rannassa sijaitseva kuisti, jossa kelpasi rentoilla viinilasi kädessä. Ennen viinipullon korkkaamista kävimme kuitenkin suppailemassa, Phill ensimmäistä kertaa elämässään. Järvi oli yllättävän tuulinen ja välillä saimme tehdä ihan tosissamme töitä. Lisäjännistystä hommaan toi Phillin laudan takana tapahtunut joutsentappelu tai mahdollisesti pariutuminen. Kukapa noista joutsenista tietää... Hommaan sisältyi kovia ääniä, siipien heiluttelua ja mitä mielikuvituksellisempaa tanssahtelua. Koska välikohtaus tapahtui Phillin takana, luuli hän (ja minäkin) ensin joutuneensa joutsenhyökkäyksen kohteeksi. Phill meloi minkä pystyi, mutta tuuli puski häntä kohti joutsenia. Onneksi joutsenet olivat kiinnostuneita vain ja ainoastaan toisistaan ja Phillillä ei ollut oikeasti mitään hätää. Minä katselin meininkiä turvallisen välimatkan päästä ja nauroin niin etten meinannut laudallani pysyä. Ei ehkä kovin rentouttava suppailukokemus, mutta ehdottomasti ikimuistoinen.


Rentoilun ja suppailun lisäksi kävimme hotellin alueella sijaitsevassa Decoy -ravintolassa illallisella. Illallinen oli ihan jees, mutta illan parasta antia oli ehdottomasti suihkulähteeseen heijastettu valoshow, joka muistutti minua Disneylandin Fantasmic showsta. Hotelli tarjosi meille myöskin S'mores -pakkauksen, jonka sai halutessaan valmistaa nuotiopaikalla.



Mukavan rentouttava päivä ja aamu. Phillin vielä nukkuessa univelkojaan pois, istuskelin aamuauringossa kuistilla ja nautin. Joutsenet lipuivat hiljaisella järvellä eikä kukaan muu ollut vielä hereillä. Jonain päivänä olisi ihana asua vedenäärellä tai omistaa vaikka mökki. Jonain päivänä...

maanantai 10. heinäkuuta 2017

North Umpqua joen valloitus

Tänä vuonna vietimme heinäkuun neljättä astetta seikkailuhenkisemmissä meiningeissä. Kuunneltuamme North Umpqua joen pauhua pari yötä putkeen, oli aika selvittää, kuinka voimalla koski oikein virtasi. Aloitimme päivän koskenlaskulla North Umpqua Outfittersien kanssa.


Aiempi kokemukseni koskenlaskusta rajoittui kuutos luokan leirinkouluun Lieksaan, jossa pääsimme laskemaan koskea kirkkoveneellä. Tällä kertaa olimme liikkeellä kuitenkin huomattavasti pienemmällä paatilla eikä vapaamatkustajille ollut tilaa.


Homma alkoi nopsalla turvallisuus- ja tekniikkakoulutuksella ja sitten painuttiinkin jo veteen testailemaan, miten homma sujuu.

Hyvinhän se sujui. Meillä oli aivan mielettömän hauskaa oppaamme kanssa, joka tuntee joen kuin omat taskunsa. Vesi oli kylmää ja kastuimme hommassa tietenkin aivan läpimäriksi, mutta olen siltikin tyytyväinen päätökseeni sanoa kiitos ei märkäpuvuille ja takeille. Aurinko porotti kuumasti ja viileät pärskeet kuuluivat mielestäni asiaan. 

Yllä olevat kuvat ovat North Umpqua Outfittersien Facebook -sivuilta

Laskimme kakkos ja kolmos luokan koskia (asteikolla 1-5) ja niissä riitti juuri sopivasti haastetta ja meininkiä ensikertalaisille. Reitin loppupuolella hauskan aamupäivän kruunasi muutaman metrin päästä ylitsemme lentänyt kotka, joka jäi lähipuuhun tuijottelemaan menoamme. Toivottelimme kotkalle hyvää 4th of July:ta ennen kuin rantauduimme ja jatkoimme lounaan kautta seikkailujamme kohti mt. Thielsenin haikkipolkua.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Täysin täynnä

Tänä viikonloppuna on tullut ravittua sekä mieltä että ruumista. Kävimme eilen katsomassa taika-shown ja näytelmän Fringe festareilla ja tänään herkuttelimme navat pinkeiksi Taste of Adams tapahtumassa. Olo on hyvin täysi sekä henkisesti että fyysisesti.

Fringe festarit ovat tuttu juttu jo viime vuodelta. Valittavana on vaikuttava joukko erilaisia esityksiä akrobatiasta taikuuden kautta näytelmiin, musikaaleihin ja tanssiin. Jokainen saa itse päättää ostaako esityksiin yksittäisiä lippuja vai edullisempia sarjalippuja. Tänä vuonna olemme liikkeellä viiden shown taktiikalla, sillä enempään ei ole aikaa. Kaksi esitystä nautittu, kolme iltojen ilahduttajaa vielä edessä.


Taste of Adams on sekin vanhastaan tuttu tapahtuma. Maistelujuhlaan osallistui tänään 45 ravintolaa, mikä tarkoitti käytännössä mahdollisuutta maistella 45 erilaista näyteannosta. Joissain paikoissa annokset olivat (kaikeksi onneksi) pieniä, kun taas toisissa paikoissa eteen ilmestyi aivan liikaa ja liian hyvää ruokaa. Sanomattakin ehkä selvää, ettemme käyneet läheskään jokaisessa ravintolassa maistiaisilla, vaikka yritys olikin kieltämättä kova. 


Olin vähän ajatellut tekeväni tänään illalla juhannuksen kunniaksi lettuja tai crepejä, mutten usko, että minulla on enää koskaan milloinkaan nälkä. Siis ainakaan tänään.  


Aion lepäillä lopun iltaa hiljaa ja rauhakseen vatsani vieressä ja ajatella kaikkea muuta paitsi ruokaa. Täysi olo ja täysi viikko tulossa. Nyt ei puutu enää mitään muuta kuin täysinäiset akut.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Harvinaista herkkua

Minulle kävi perjantaina sellainen mäihä, että pääsin katsomaan suomalaisen elokuvan suomeksi ihan tästä kotinurkilta löytyvään Ken Cinema -elokuvateatteriin. Kyseessä oli Hymyilevä Mies, eli englanniksi the Happiest Day in the Life of Olli Mäki.


Olin elokuvan alkaessa aivan fiiliksissä, sillä koko tilanne tuntui jotenkin absurdilta. Teki vain mieli hihittää ja kertoa kaikille, että minä ymmärrän, mitä ne sanoo. Ja mikä parasta, minä ymmärrän mitä ne tekee! Elokuva oli meinaan aikamoinen pikamatka suomalaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan. Eräskin saunakohtaus sai Phillin katsomaan minua pimeässä elokuvateatterissa iso kysymerkki naamallaan. Really?

Itse elokuvasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Se oli hyvin suomalainen, niin hyvässä kuin pahassa, ja jätti mieleeni monia kysymyksiä, joista osa löysi myöhemmin vastauksen, osa hämmentää pientä mieltäni edelleen. Elokuvan loppu oli ehkä pahin antikliimaksi ikinä, mutta näyttelijäsuoritukset ja elokuvan rakkaustarina hurmasivat.


Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että täällä San Diegossa, viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa, oli mahdollista katsella suomalainen elokuva isolta kankaalta. Ei yhtään hullumpi aloitus taideviikonlopulle, joka jatkui lauantaina Art Around Adams tapahtumassa, niin ikään ihan kotinurkilla.

San Diegossa ja lähistöllä asuville tiedoksi, että elokuva on katsottavissa Ken Cinemassa tämän viikon torstaihin asti.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kolme lempparia yhdessä paketissa

Eat. Drink. Read. Kolme sydäntäni lähellä olevaa asiaa. Kun eteemme osui kaikki kolme yhdistävä tapahtuma, ei sitä voinut jättää väliin. Ei siinäkään tapauksessa, että se järjestettiin torstai-iltana puoli kuudelta, keskellä hyvin kiireistä viikkoa.

Tapahtuman takana oli San Diego Council on Literacy. Ruokapuolen hoitivat paikalliset huippukokit ja juomat tulivat paikallisilta viinitiloilta, panimoilta ja distilleryista. Sen lisäksi, että tapahtuman tuotto meni kirjallisuuden ja lukutaidon tukemiseen, löytyi kirjateema myöskin juomista ja ruuista. Jokaisen ruuan ja drinksun pohjalta löytyi sen tekijän lempikirjaan perustuva inspiraatio tai teema.


Söimme muunmuassa savory vaahtokarkkeja, voileipäkukkasia ja ylösalaisin olevaan teekuppiin valmistettua jälkiruokaa Liisa Ihmemaassa teeman mukaisesti. Nautimme Where the Wild Things are drinksuja, söimme sateenkaari tortillaan valmistettuja tacoja Have You Filled a Bucket Today -kirjan innoittamana ja herkuttelimme mansikkapaistoksella The Big Hungry Bear -tarinan tahtiin.


Tapahtuma maksoi 75 taalaa, mutta ruokaa ja juomaa sai nauttia juuri niin paljon kun napa veti. Ja kyllähän se aika hyvin vetikin. Tapahtuman lopuksi päätimme kävellä(kieriä) osan matkaa kotiin ennen Uberin tilaamista.


Pieni irtiotto teki hyvää. Tapahtuma nousi aika korkealle lempparitapahtumieni listalla. Ensivuonna on päästävä ehdottomasti uudelleen!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

I like it!

Viikonlopun käytetyin lausahdus on ollut satavarmasti I like it!

Kävimme lauantaina lounaalla Balboa Parkissa taidemuseon yhteydessä olevassa Panama 66 -ravintolassa. Odotus oli kesäisenä lauantai-iltapäivänä pitkä, mutta sekä ruoka että tunnelma kirvoittivat meiltä molemmilta spontaanit I like it! -huudahdukset.



Lounaan jälkeen kävimme taidemuseossa ihastelemassa Art Alive -näyttelyä. Vakkaritaideteokset olivat saaneet kavereikseen kukka-asetelmia, joista osa osui nappiin muotokielessä, osa tunnelmassa. Huokailimme lähes kyllästymiseen asti I like it! Museossa kierrellessämme.






Taidemuseon jälkeen olimme jo lähes kokonaan museumed out, mutta päätimme vielä piipahtaa luonnonhistoriamuseossa perehtymässä viimeisiin tutkimuksiin ihmiskunnan iästä (täältä löytyy lisää aiheesta) ja katsastamassa viimeisimmät National Geographicin eläinkuvat. Eläinkuvat olivat söpöjä, mutta kuvatut eläimet uhanalaisia. Katselin kuvia ristiriitaisin miettein. Pidin kuvista ja niissä esiintyvistä eläimistä, mutta ajatus näiden lajien katoamisesta ei kyllä kirvoittanut yhtäkään I like it! hihkaisua.





Museoiltapäivän jälkeen jatkoimme kulttuurin parissa kotikulmilla, sillä Adams Avenuella vietettiin ilmaista Unplugged -tapahtumaa. Live-musiikkia ja pari olusta. Ei voi muuta kuin tykätä! Bonuksena Phillin voittaminen tikanheitossa. Tätä ei tapahdu usein (koskaan)! I like it!


Tänäänkään ei ole ollut yhtään hullumpi päivä. Kävimme toisessa olohuoneessamme, Kensington Cafessa, aamupalalla ja istahdimme jo yhdeltätoista Kensington Cineman pimeään saliin katselemaan Paprika -elokuvaa. Paprika oli taatusti outa ja taatusti loistava. I liked it!


Elokuvan lisäksi olen pitänyt tänään muunmuassa täydellisen kesäisestä säästä, kesäsuunnitelmien hiomisesta ja sunnuntain vapaudesta tehdä mitä huvittaa.

Kiva fiilis, ei voi muuta sanoa kuin, että I like it! Seuraavan viikon tavoite onkin sanoa päivittäin vähintään kerran nuo viikonlopun maagiset sanat.