tiistai 31. joulukuuta 2013

Nurinkurin aika

Suomessa eletään jo kovaa vauhtia vuotta 2014 - San Diegossa valmistaudutaan vasta illan juhlintaan. Aikaa ja aikaeroa on välillä muutenkin vaikea käsittää, mutta näin vuoden vaihtuessa se tuntuu tavallistakin kummallisemmalta. Miten niin muka elämme ihan eri vuotta? Hölmöä.

Kummalinen oli myöskin meidän tämän kertainen jet lag-kokemuksemme: kolmen tunnin aikaero itä- ja länsirannikon välillä vaikutti meihin ihan hassusti nurinpäin. New Jerseyssa nukahdimme kahtena iltana kolmesta todella aikaisin ja eilen kukuimme täällä lännessä myöhään yöhön. Aamu-uniin aikaero vaikutti kuitenkin niin, että New Jerseyssa uni olisi maittanut vaikka koko päivän ja tänään ponkaisimme myöhäisestä nukkumaan menosta huolimatta ylös jo ennen seitsemää. Voipi tosin olla, että kyseessä ei ollutkaan jet lag vaan se ihanan täydellinen rentoustila, jonka voi saavuttaa vain vanhempien luona kylläillessään... Omassakin kotikotikodissani nukuttaa aina ihan älyttömän hyvin.

Juuri tällä hetkellä aika tuntuu vipeltävän ohitseni kuitenkin liian nopeasti, sillä tekemistä olisi vielä vaikka kuinka paljon ennen kuin kaverit tupsahtavat vastaanottamaan vuotta 2014 kanssamme. Keittiössä pyörii pyörremyrsky Phill ja tuoksut saavat vatsani kurnimaan. Phill hoitaa keittiön ja minä ajelen nurtsin pelikuntoon. Meillä singahtelee meinaan tänä iltana taivaalle rakettien sijaan mölkkyjä.



Utahin kivimuodostelmissa näkyy miljoonia vuosia aikaa erilaisina kerrostumina. Huikeaa!

2 kommenttia:

  1. Oikein Hyvaa Uutta Vuotta teille molemmilla! Ja tietysti myos Kisulle :-)

    VastaaPoista