Santa Ana -tuulet

Yksi Kalifornian kummallisimmista, ja joskus myös vaarallisimmista, sääilmiöistä on Santa Ana -tuulet. Santa Ana -tuulet ovat yleensä voimakkaita ja lämpimiä tuulia, jotka tuntuvat siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla lämmintä tai kuumaa ilmaa kasvoillesi.

Lämpimät ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet rutikuivassa etelä-Kaliforniassa vakavia maastopaloja, joita on vaikea ottaa haltuun ennen kuin tuulet tyyntyvät. Ensin roihahti Los Angelesin alueella ja viikko sitten myös San Diegon pohjoispuolella. Uutiskuvat ja -videot paloalueilta muistuttavat maailmanloppua ja siltä se varmasti tuntuukin alueilla asuville.

Meillä täällä San Diegon ytimessä on kaikki hyvin, sillä Lilac-palo roihuaa läänin pohjoisosassa (98% nyt hallinnassa) ja levittäytyi etelän sijaan länteen. Myös Meksikon puolella palaa ja savupatsaat ovat näkyneet ajoittain myös San Diegon puolelle.

Palojen lisäksi tuulet ovat tuntuneet myös iholla, sillä ilma on rutikuivaa ja ihoni seuraa esimerkkiä. Kuivuuden lisäksi iholla on tuntunut päivisin myös kesäistä lämpöä, jopa kuumuutta. Joulun tunnelmaa on siis tehnyt mieli hakea lähennä öisin lämpötilojen pudotessa lähemmäs kolmestakympistä jonnekin reilun kymmenen asteen tuntumaan. Tuntuu niin hassulta pukea aamulla päälle villapaita ja takki (olen vilukissa) ja hikoilla parin tunnin päästä teeppari päällä. Kerrospukeutumista suosittelen siis San Diegonkin talveen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi ennen kuin lämpötilat tasoittuvat taas sinne hieman parinkympin alapuolelle.

Kuva keväältä Anza Borregosta. Juuri tältä Santa Ana tuulet tuntuvat.

Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.

Todellisia lämpötiloja

Katselin aamulla tunnin tarkkaa säätiedotusta ja huomasin, että jokaisen lämpötilan viereen oli kirjattu myös se, miltä se tuntuu. San Diegossa, täällä meidän hoodeilla, lämpötila näytti tänään tuntuvan juuri siltä miltä pitääkin. Kun tähän lisätään se, että tähän aikaa vuodesta lämpötilat vaihtelevat päivän aikana melkein kahdenkymmenen farenheitin verran, oli tänään täydellinen päivä selvittää, miltä eri lämpötilat tuntuvat.

Aamunäkymä kotiovelta

Aamulla seitsemältä töihin pyöräillessäni on lämpötila 58 F, eli n. 14 C. Päälläni on hyvin ilmastoidut (aka reikäiset) farkkulegginsit, t-paita ja ohkainen pitkähihainen. Tuntuu vilpoisalta ja raikkaalta. Pidän yllä rivakkaa pyöräilyvauhtia ja alan pikkuhiljaa lämpenemään.

Yhdeltätoista lämpötila on kivunnut jo 72 Fahrenheit asteeseen, eli n. 22 Celsiukseen. Olemme lasten kanssa ulkona ja minulla on t-paidassani juuri mukavan lämmin. Ei ole kuuma eikä ole kylmä. Tuntuu juuri passelilta.

Yhdeltä vietän ruokataukoani ulkona ja lämpötila on 76 F, eli n. 24 Celsiusta. Tuntuu himppusen lämpimämmältä kuin pari tuntia aiemmin, minusta juuri täydelliseltä. Tämä on aika perus San Diegon lämpötila ja yksi suurimmista syistä, miksi San Diegon ilmastoa pidetään ihanteellisena. Tuntuu hassulta ajatella, että Suomessa asuessani olisin luokitellut tämän jo lähes helteeksi. Vai olisiko sittenkään? Onko 24 astetta sama Suomessa kuin San Diegossa?

Neljältä pyöräilen kotiin 74 fahrenheitissa, eli n. 23 Celsius asteessa. Pidän yllä hyvää vauhtia ja tulee hiki. Tuntuu vähintäänkin yhtä lämpimältä kuin lounasaikaan.

Kuudelta piipahdan vielä ulkona auringon laskiessa. Lämpötila on nyt 71 F, eli n. 22 Celsiusta. Tuntuu jo huomattavasti viileämmältä. Hetken tarkenee vielä t-paidassa, mutta pitkähihainenkaan ei olisi liikaa. Illan viileys on jo voittanut auringonsäteiden lämmön.

Tänään päivälämpötila oli täydellisen mukava, mutta viikonlopuksi on taas luvassa reilusti yli kolmenkympin lämpötiloja, eli paikallisittainkin hellettä. Syksyn tulon huomaa kuitenkin viileistä öistä ja alati lyhenevästä päivästä. Pimeä tulee nyt jo ennen seitsemää, mutta sitä ennen saamme ihailla syksyille ja talville tyypillisiä kauniita auringonlaskuja.

Maanantainen iltanäkymä työpaikan nurkilta

Sanon tämä joka vuosi ja todennäköisesti myöskin jokaisen vuodenajan kohdalla, mutta San Diegon syksy on kyllä lemppari vuodenaikani.

Keskiyön aurinko

Valoisat kesäyöt, niitä minulla on vuosi toisensa perään ikävä. San Diegossa aurinko nousi tänään 5:42 am ja laski 8:00 pm. Tämän pidemmiksi eivät päivät näillä leveysasteilla muutu.

Minulla on ikävä Suomen keskiyön aurinkoa, mökkilammen usvaa ja sammakoiden yöllistä kurnutusta. Kesäöihin liittyy valtavasti ihania muistoja, jotka saavat minut toisaalta hymyilemään, tosaalta haikeaksi. Edellisestä kesävierailusta Suomeen on nyt kolme vuotta, mikä on vähintäänkin kolme vuotta liikaa.

Keskiyön aurinko Alaskassa kaksi vuotta sitten

Lämpöä ja aurinkoa meillä on toki riittänyt täällä San Diegossakin viime aikoina. June Gloom on väistynyt ja tuonut tilalle kirkkaan sinisen taivaan ja reilun kolmenkympin lämpötilat. Eilen San Diego countyn alueella rikottiin lämpöennätys komean paahtavalla lukemalla, joka nosti mittarit 124 F/ 51 C asteeseen. Arizonan puolella sijaitsevassa Phoenixissä kiikutaan samoissa lukemissa ja lentoliikenne on sekaisin. 50 C on liian kuuma joillekin lentokonetyypeille ja taatusti kaikille ihmistyypeille. Huh, meidän nurkilla on ollut onneksi huomattavasti "viileämpää". Talven sateiden jälkeisestä vihreydestä ei tosin ole täälläkään jäljellä muuta kuin muistoja, vaikka varsinainen hellekesä onkin vasta edessäpäin.

Nautinnollista juhannusta kaikille sitä juhliville ja ihanaa lomaa onnakkaille lomalaisille. Nauttikaa yöttömästä yöstä, vaikka sitten toppatakki päällä ja villasukat jalassa. 

Hyvästit kuivuudelle

Muuttaessamme reilu kolme vuotta sitten tänne eteläiseen Kaliforniaan, kärsi suurin osa Kaliforniasta jo kuivuudesta. Tilanne ei parantunut sinä talvena eikä vielä seuraavanakaan. Muutama hassu sadepäivä ja vuoriston olematon lumipeite eivät riittäneet mihinkään ja maisema kellastui kellastumistaan.

Vuosi sitten saimme jo hiukan toivoa vehreämmistä päivistä, jotka El Nino toisi sateiden kera mukanaan. Toisin kuitenkin kävi. El Nino toi tänne etelään vain muutaman saderintaman eivätkä motareiden kuivuudesta muistuttavat valotaulut hävinneet mihinkään. Kastelua ja vedenkäyttöä piti rajoittaa entiseen malliin ja toivoa, että seuraavana talvena tapahtuisi ihme. Kuiva maisema ja sadepäivän olematon "riski" oli uusi normaali.

Sitten tuli syksy 2016 eikä kukaan höpöttänyt sateista mitään. Joku taisi kuitenkin tanssia salaisia sadetanssejaan, sillä taivas repesi. Marraskuusta alkaen San Diegon hujakoilla on satanut paljon. Ei vain kalifornialaisessa mittakaavassa vaan ihan niin kuin oikeasti PALJON. Vettä on tullut päivän, pari tai kolme kerrallaan niin tiuhaan ja kaatamalla, ettei kukaan enää usko irvistäen lausuttuja sanoja hyvä vain, joka tippa tulee tarpeeseen.

Tulivathan ne todellakin tarpeeseen, mutta alkaisi jo riittää. Olen täydellisen kyllästynyt sateeseen ja iloitsen nyt jokaisesta aurinkoisesta päivästä aivan kun en olisi San Diegossa koskaan asunutkaan. Kaikeksi onneksi lähitulevaisuuden sääkartalla näkyy pelkkää aurinkoa ja kuivuuskin alkaa olemaan ihan näillä näppylöillä virallisesti takanapäin. Enpä muuten oikeasti edes muista, milloin viimeksi olisin kastellut kuistillamme asustavaa sitruunapuuta, sillä luonto on hoitanut urakan puolestani.

Sateet alkavat riittämään myöskin preschool opettajan näkökulmasta. Olen sinänsä onnekas, että nykyisessä koulussani ulkoillaan joka päivä - satoi tai paistoi. San Diegossa asustavien lasten sadevarusteet ovat aika olemattomat, sillä eiväthän nämä kuivan kauden lapset ole sadetta juuri edes nähneet koko elinaikanaan. Pikkuhiljaa talven sateiden myötä yksi jos toinenkin on kuitenkin saanut uutuuttaan kiiltävät kumpparit ja onnekkaimmat jopa sadetakin. Eikä oikeanlaisten varusteidenkaan puuttuminen ole juuri tahtia haitannut. Vaatteet kastuvat tietenkin litimäriksi, mutta saahan ne vaihdettua. Aika monta kertaa päivässä. Hommaa on siis riittänyt ja opettajan omakin vaatekerta kokenut pikkuisen päivitystä. Onneksi on HAI-saappaat ja nyt myös uusi coretex -takki.

Sateessa seisoskellessa ja vaaterumbaa pyörittäessä on kuitenkin vaikea olla hymyilemättä lasten intoa ja touhua katsellessani. Siis saadaanko me ihan oikeasti hyppiä lätäköissä, rakentaa patoja ja jokia, leikkiä mudassa ja kaivaa esiin matoja? Kyllä vain! Ihan niin paljon kuin huvittaa. Vaikka sade tätä aikuista ärsyttääkin, hykertelee sisälläni asuva pieni suomalainen lapsi onnellisena, kun nämä san diegolais lapsetkin saavat vihdoin mahdollisuuden sadepäivän leikkeihin. Ainakin meidän koulussa.

Kuuman päivän iltana

Minuun on iskenyt taas jokasyksyinen kirpeyden ikävä. En puhu nyt sitruunoista ja etikasta, vaan semmoisesta mukavan kirpsakasta syyssäästä. Haluaisin pukea päälleni villapaitoja ja farkkuja, heittää kaulaan huivin ja kasvattaa tennarikokoelmaani. Haluaisin tuntea iholla raikkaan ilman, siirtyä IPA:sta kurpitsaolueen ja viritellä takkaan tulen.

Hetken aikaa näytti jo siltä, että olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten lämpeni taas. Tai pitäisi ehkä sanoa kuumeni. Viimepäivien lämpötilat ovat hätyytelleen kolmenumeroisia farenheit numeroita, eli heiluneet aivan siellä kolmenkympin yläpäässä. Syksyiset vaatteet saavat odottaa kaapissa vielä iltoja ja kylmempiä päiviä ja ulkona tekisi mieli liikkua lähinnä alasti.

En voinut kuitenkaan vastustaa pienen iltakävelyn kiusausta, kun huomasin taivaan hohkaavan taas tulen värisenä. Kuuma ilma poltteli vielä auringonlaskun aikaankin iholla ja tehosti maailmanlopunfiilistä ennestään.

Toivotaan kuitenkin, ettei kyse ole sentään maailmanlopusta, vaan kesän viimeisistä pyristelyistä syksyn viileyden edessä. Olisin jo aika valmis sanomaan kesälle heipat taas hetkeksi.

Synkkä ja myrskyinen yö ja sen mukainen päivä

Heräsin aamuyöstä hirmuiseen pamaukseen. En ymmärtänyt unenpöpperöisenä laisinkaan, mistä oli kyse enkä oikeastaan edes välittänyt. Halusin vain sulkea silmäni uudelleen ja jatkaa suloista untani. Mutta sitten rysähti uudelleen eikä nukkumisesta tullut enää mitään. Mietin hetken, että kuulosti ihan ukkoselta, mutta eihän San Dieogossa ukkosta. Paitsi silloin kun ukkostaa...

Ukkosmyrsky ei kestänyt kauaa, mutta oli sitäkin äänekkäämpi. Väläysten ja rysäysten väliin ei jäänyt juuri sekuntiakaan, joten oli pakko vaivautua ylös kiskomaan tärkeimmät pistokkeet seinistä. USA:n sähköverkostoon kun ei ole luottamista. Ei ainakaan täällä meilläpäin.

Aamulla rikkoinainen yö tuntui raskaissa silmissä ja huusi korvaani maanantaita. Ja melkoinen maanantai tästä tulikin. Päivääni ei parantanut laisinkaan vuotuinen DMV-urakka (autojen rekisteröinnit) ja edessämme olleet 40 ihmistä. Kaikeksi onneksi mukanani ollut Phill houkutteli minut pois mukavuusalueeltani ja päätimme vaihtaa DMV:llä kököttämisen vieressä sijaitsevan The Great Maple -ravintolan lounaaseen. Hyvä ruoka paransi mieltäni moninkertaisesti eikä meillä ollut pienitäkään hätää, että vuoronumeromme olisi mennyt sivusuun. Palatessamme DMV:lle edessämme oli edelleenkin 17 numeroa, mutta nyt jonotus hoitui jo melkein hymyillen.

Iltaa kohden maanantaifiilis alkoi hälvenemään ja pizzan hakureissulla hymyilytti jo ihan oikeasti. Ehkä tästä tuleekin vielä ihan hyvä viikko. Tai ainakin kaunis viikko.

P.S. Huomassiteko uuden bannerin? Tämä nykyinen on pelkkä väliaikaisratkaisu, ennen kuin saan askarreltua kokonaan uuden. Minua on jo pitkään häirinnyt edellisen bannerin väärä koko ja blogin liian suuret marginaalit, joten päätin vihdoinkin tehdä asialle jotain. Päähänpinttymä valtasi aivoni sunnuntai-iltana ja asia oli ratkaistava heti just nyt. Eli tällä mennään toistaiseksi. Katsotaan kuinka kauan.

Lämpötilaeroja

Suomessa monen suusta on tainnut päästä jo vähintäänkin kertaalleen sana syksy. San Diegossa syksy tuntuu vielä hyvin kaukaiselta ajatukselta, sillä elämme parhaillaan kesän lämpimintä aikaa, jota jatkuu luultavasti pitkälle lokakuuhun.

Lämmintä riittää yli omien tarpeiden, mutta hassua kyllä, kuumuus tuo mukanaan myös muutamia lämpötilaeroja:

San Diegon neljä säätiedotusta

Jos katselet koskaan säätiedotusta San Diegon alueelle, kannattaa olla tarkkana, mistä alueesta milloinkin puhutaan. Säätiedotuksiin kuuluu yleensä neljä eri ennustetta: rannikko, sisämaa, vuoret ja aavikot. Lämpötilaerot voivat olla useita kymmeniä farenheiteja ja vaihdella suuresti myös vuorokaudenajan mukaan.

Jäätävät sisätilat

Koneellinen ilmastointi on välillä kiva ja välttämätönkin juttu, mutta ihan aina en jaksa ymmärtää, miksi sisällä pitää olla niin jäätävän kylmä. Sisällä on helppo unohtaa ulkoilman paahde, mutta totuus palautuu kyllä mieleen sillä sekunnilla kun pistän nenäni ulos. Tuntuu, että kesäisin julkisten rakennusten kohdelämpötila on kylmempi kuin talvella. Miksi? Sitä en tiedä.

Perhekohtaiset lämpötilaerot

Tämä on minun ja Phillin välinen suurin eroavaisuus ja ikuisuusongelma: Toinen ei siedä kuumaa ja toinen palelee aina. Operoimme aivan täysin eri lämpötilavyöhykkeillä ja käymme välillä pienoista taistelua termostaatin säätämisestä. Vaatevalinnoilla voi tietenkin pienentää eroavaisuuksia jonkun verran, mutta kummallekin täydellisen lämpötilan löytäminen on vaikeaa.

Minulle nämä helteet maittavat toistaiseksi oikein mainiosti. Vielä ei tee mieli kaivaa esiin farkkuja ja villapaitoja, vaikka jossain vaiheessa tiedän taas niitäkin kaipaavani. Olen selkeästi kesän lapsi, vaikkakin tammikuussa syntynyt sellainen.

San Diegon extremet

San Diego on siitä(kin) mukava kaupunki, että täällä ei koeta juurikaan ääremmäisiä sääilmiöitä. Perussää on sunny and seventy (aurinkoista ja parikyt celsiusta), josta on vaikea valittaa. Täydellisestä säästä on kuitenkin hankala repiä ihmisten rakastamaa draamaa ja raflaavia uutisotsikoita, minkä seurauksena pienetkin sääpoikkeumat ylittävät aina uutiskynnyksen.

Sadepäivä on aina myrskypäivä. Ukkosmyrsky saa puhelimet piippaamaan siinäkin tapauksessa, että myrskyn keskus on jossain kymmenien mailien päässä. Jokaisesta sateesta seuraa tulva, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, että myrskyviemärit tukkeutuvat hetkellisesti. Extreme kuumuus tarkoittaa kyllä korkeita lämpötiloja, mutta ilmankosteus pysyy siltikin vielä inhimillisellä tasolla.

Tänä viikonloppuna piti olla kuuma. Niin kuuma, että puhelimeni varoitti minua asiasta jo perjantaiaamuna. Perjantaina lämpötilat olivatkin lämpimät, mutta silti vielä ihanteellisen mukavat. Odotin kuumuuden iskevän launataina, enkä oikeastaan välittänyt pätkääkään, sillä suunnitelmani oli viettää koko keskipäivä ilmastoidussa luokkahuoneessa antamassa ensiapua ja tekohengitystä nukeille ja kurssikaveireille. Astuessani luokkahuoneesta ulos kello viiden aikoihin yllätyin melkoisesti, kun taivas olikin pilvessä ja taivaalta tipahteli muutaman pisaran verran vettä. Vedin takin päälleni, jotta tarkenin syödä illallista ulkona. Melkoista extreme lämpöä...

Tänään sitten lämpeni vihdoin oikeasti, mutta en minä tätäkään vielä äärimmäiseksi kuumuudeksi kutsuisi. Aamulla pystyi vielä ihan hyvin treenaamaan ulkona ja loppupäivä menikin sitten mukavasti rannalla ilman pelkoakaan lämpöhalvauksesta. Tämähän on juuri sellainen sää kun kesällä kuuluukin.

Kyllähän minä jo parin kesän kokemuksella tiedän, että loppukesästä täälläkin on jo tukalan kuumaa päivästä toiseen, mutta toistaiseksi en viitsi vielä valittaa. Mukava vain, että June Gloom on vihdoin ohi ja kesä saa alkaa.

Kuvissa maisemat eilisen illalliselta ja tämän päivän brunssilta.

Kesäkuun vuohi

Tuntuu, että ihan juuri vasta hehkutin mainiota maaliskuuta, mutta kalenterista kääntyikin tänään esiin jo kesäkuun vuohi. Huhti- ja toukokuu olivat vähintäänkin yhtä mainioita ja kolme kertaa nopsempia.

Meidän kalenterissa on tänä vuonna kuvituksena vuohia puissa (Goats in Trees). Ilmeisesti ne tykkäävät hengailla siellä joko yksin tai yhdessä. Tämä kesäkuun vuohi taitaa olla sieltä tylsimmästä päästä, sillä kuvassa on vain yksi vuohi ja sekin lähes maan tasossa. Esimerkiksi tammikuun huomattavasti jännemmässä puussa oli ryysistä ja vuohia ihan siellä korkeimmilla oksilla asti. Eivät ole yhtään turhia tyyppejä nuo vuohet, joita myös Phillin henkieläimiksi (spirit animal) kutsutaan...

Kesäkuun saapuminen pääsi yllättämään ehkä siksikin, että San Diegon sää ei ole ollut viime viikkoina kovinkaan kesäinen. May Gray ja June Gloom ovat saapuneet ja muuttaneet San Diegon harmaan viileäksi mössöksi. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta tuskinpa toistostakaan on haittaa: Jos matkustat eteläiseen Kaliforniaan auringon ja lämmön perässä, ei matkaa kannata ajoittaa toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun, ainakaan säätilastojen valossa. May  Gray ja June Gloom ovat ihan todellisia sääilmiöitä, joista saamme nauttia enemmän tai vähemmän intensiivisesti joka vuosi ennen kuin kesän oikeat helteet pääsevät vauhtiin.

Vaikka harmaus ottaakin jo hieman pannuun, en kehtaa kuitenkaan ihan hirmuisesti valittaa. Riittäähän täällä aurinkoa ja lämpöä keskivertaista enemmän, kohta taas ihan kyllästymiseksi asti. Ehkä tämän alkukesän harmauden tarkoitus piileekin siinä, että sen jälkeen kesä tuntuu hieman enemmän kesältä eikä vain normaalilta, ympärivuotiselta olotilalta.

Mutta olen minä siltikin ihan pikkuisen kade Suomen kesäkuvia  katsellessani. Ihan pikkuisen vain.

Onneksi aurinko ei paista (ihan) joka päivä

Yksi suomalaisille tyypillinen piirre on se, että ulkona ollaan säällä kuin säällä ja jos ulkona sattuu paistamaan aurinko, on sisään jääminen sula mahdottomuus. Näin minä kasvoin ja elin ja lastentarhanopettajana myöskin työskentelin.

Mutta miten käy tälle suomalaiselle mentaliteetille, jos muuttaa sellaiselle alueelle, missä aurinko paistaa lähes joka päivä? Toiset sanovat kyllästyvänsä ja turtuvansa aurinkoon, mutta omalla kohdallani en ole varma, voiko auringonpaiste koskaan menettää merkitystään, ainakaan ihan kokonaan.

Ulkoa pilkistävä aurinko saa minut edelleenkin iloiseksi, energiatasoni nousemaan ja mieleni lepattamaan. Tekisi mieli olla ulkona, olisi pakko saada olla ulkona. Miksi ihmeessä tuhlaan tämän kauniin päivän sisällä?

Mutta kyllä pilvisetkin päivät osaavat olla silloin tällöin ihania. Joskus ne toimivat hyvänä syynä olla sisällä, toisinaan taas yllättävät ulos uskaltautujan kauneudellaan.

San Diegon aamut ovat valjenneet tällä viikolla sumuisen hitaasti. MaanantaiaamunaTorrey Pines näytti minulle itsestään uuden puolen, joka sai tämän aloittelevan valokuvaajan innostumaan. Olen ottanut Torrey Pinesin aalloista, rannoista ja kallioista jo tuhansia kuvia, mutten vielä kertaakaan tällaisia.

Mystistä, kaunista ja voimakasta. Aikalailla sopiva alku tälle viikolle.

Takkatulen loimussa

Shoppaillessamme itselleme omaa kotia yllätyimme siitä, kuinka monesta kiertämästämme san diegolais kodista löytyi ihan oikea puupolttoinen takka. Takka ei komeillut must have -listamme lähimaillakaan, mutta iloitsimme silti suuresti, kun sellainen löytyi myös tämän oikean yksilön olohuoneesta.

Takkamme ei varaa lämpöä, mutta tottahan toki olohuoneen nurkassa palava tuli lämmittää huoneilmaakin muutaman asteen verran. Siksipä meillä on ollut takan suhteen hieman kummallinen ongelma: Asuntomme on ollut lähes joka ilta liian lämmin tulen tekemiseen.

Epäilen suuresti, että naapurimme lämmittää myös meidän kotia, sillä sisälämpötila laskee vain harvoin parinkympin alapuolelle, vaikka ulkona olisikin vain muutamia lämpöasteita ja lämmitys ei olisi päällä. Olemme säätäneet termostaatin 72/22 asteeseen, mikä on jopa tämän vilukissan mielestä todella mukava lämpötila. Lämmityslaite hyrähtää käyntiin kuitenkin vain todella harvoin ja sähkölaskumme on ollut kuukaudesta toiseen aika mukavaa luettavaa. En toki valita. Kyllähän niille lämmitysdollareille keksii helposti kivempaakin käyttöä.

Maanantai iltana minun oli kuitenkin todella kylmä. Päälläni oli huppari, legginssit ja villasukat, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Shortseissa ja teepparissa heilunut Phill katsoi minua hieman kummasti, muttei sanonut mitään. Hiipi vain vaivihkaa autotalliin hakemaan puuta ja teki takkaan tulen. Ihana mies!

Siinä me sitten istuimme sohvalla takkatulen loimussa tulta ja toisiamme katsellen. Olo oli lämmin sekä sisältä että ulkoa. Takkatulta on vaikea päihittää!

Nyt ei taideta kuitenkaan tarvita takkaa eikä lämmitystä ihan hetkeen, sillä lämpötilat ovat olleet mukavasti joususuhdanteisia. Tänään pärjäsi jo sandaaleilla ja viikonloppuna saattaisi olla jopa rantsukelit Santa Ana tuulien puhkuessa. Pieni välikesä tuntuu aika nannalta ennen Suomen räntäsateisiin saapumista. Vaikka muuten innoissani olenkin, sai ensiviikon säätiedotus alahuuleni väpättämään hennosti. Mitä tapahtui Suomen talvelle? Voisitteko kiltit hankkia sen takaisin.

Myrskyn jälkeen

Olin juuri hypännyt suihkusta ulos, kun huomasin sälekaihtinten välistä hohkaavan punaista valoa. Kurkistin verhojen välistä niin kuin (vähäpukeisen) kerrostalokyttääjän kuuluukin ja sitten tuli kiire. Kiskoin päälleni äkkiä jotain melkein julkiselle paikalle sopivaa ja vetäisin varvastossut jalkoihini. Eihän tällaista auringonlaskua voinut missata!

Tällainen on El Ninon kauniimpi puoli. Myrskyn jälkeen taitaa tosiaankin paistaa aina aurinko. 

Nämäkin kuvat nappasin sillä uudella 50mm linssillä, kun en vaihtaakaan (onneksi) kerinnyt.

El Nino tuli kylään

Eilen se sitten tapahtui: El Nino muuttui puheista todellisuudeksi. Käytännössä se tuntui siltä kuin miljoona poikalasta olisi kaatanut ämpäreillä vettä rutikuivan Kalifornian päälle. Vedenpaisumushan siitä seurasi. Puhelimeni huusi tulvaa koko päivän ja jossain vaiheessa sain jopa astetta tujumman viestin, jossa käskettiin hakeutua korkeammille alueille, mielummin nyt eikä kohta. Pysyin kotona, sillä talomme sijaitsee onnekkaasti pienen mäennyppylän päällä. Pidin kuitenkin silmällä kuistimme vedenpintaa ja huomasin kauhukseni, että siellä oli jo tuuman verran vettä. Onneksi kyse oli kuitenkin vain pintapuolisesti tukkeutuneesta viemäristä, jonka sain korjattua ihan itse. Tuli taas hai saappaille käyttöä!

Käytännössä El Nino tarkoittaa meille san diegolaisille tavallista lämpimämpien merivirtojen mukanaan tuomia eksoottisia kaloja, myrskyjä sekä korkeita aaltoja. Toistuvat myrskyrintamat ja aallot (high surf) aiheuttavat puolestaan tulvia, eroosiota ja kaiken maailman liikenneongelmia. San diegolaiset eivät tunnetusti osaa ajaa sateessa, mutta nyt olisi paras opetella. Tai vaihtoehtoisesti vaikka surfata töihin. 

Jos ei El Ninossa ole vielä tarpeeksi, koettiin tänä aamuna myöskin 4.5 asteen maanjäristys. Tai siis ne kokivat, jotka heräsivät. Minä nukuin tyynesti tärinän ohi. San Diegoon muuttaessani luulin maanjäristyksistä tulevan väkisinkin osa arkeani, mutta väärässä olin. Vaikka Kalifornia onkin hyvin aktiivista maanjäristysaluetta ja jossain San Diegon lähistöllä järisee monta kertaa viikossa, en ole toistaiseksi tuntenut täällä asuessani vielä yhtäkään kunnon järistystä. Tiedän kuitenkin, miltä isompi järistys tuntuu, sillä koin sellaisen kesällä 2008 Losissa vieraillessani. Oli aika jännä kokemus, kun maa alkoi kirjaimellisesti twistaamaan jalkojeni alla.

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, vaikka horisontissa näkyikin jo uusi myrsky. Aurinko paistoi ja vettä satoi, kunnes ulkona tuli sysipimeää ja puhelimeni alkoi piippailemaan jälleen. Tänään varoiteltiin tulvan lisäksi tornadosta ja ukkosmyrskyistä, jotka puhuroivat ympäri lääniä parhaimmillaan 60 mailia tunnissa. Meillä pysyi sähköt eikä käynyt muutenkaan mitään, mutta onhan tämä aika extremeä San Diegon mittakaavassa. Täällähän kaikki menee sekaisin jo ihan tavallisena sadepäivänä. 

Tänä talvena ei siis kannata matkustaa Kaliforniaan auringon perässä, sillä sen näyttäytymistä saattaa joutua odottelemaan vuoronumeron kera hieman tavallista pidempään. Ja sekin kannattaa muistaa, että mereen ei kannata mennä uiskentelemaan heti rankkasateiden jälkeen, sillä vesi on täynnä saasteita. Henkilökohtaisesti en menisi surffailemaan tai suppailemaan myöskään tulvavesiin, mutta meitä on tunnetusti moneen junaan. Siinä missä suomalaisten mielestä on ihan normaalia pyöriä alasti lumihangessa, pulahtavat san diegolaiset vesilätäköihin lautojensa kanssa.

En viitsinyt lähteä jahtaamaan tornadoja enkä muitakaan myrskyjä. Saatte tyytyä kuistilla pomppineisiin kepeisiin vesipisaroihin 

Nyt ei tule hetkeen pulaa small talkin aiheista. Ulkosuomalainen hykertelee, kun pääsee taas puhumaan säästä, vaikka toivookin sääolojen palautuvat pian normaaliin.

Tonttumetsän sankarit

Jos suomalaiselle mainitsee sanan tonttumetsä, juoksevat ajatukset todennäköisesti Lapin havupuumaisemiin. Mutta mitäs sitten, jos tonttumetsä näyttääkin tältä:

San Diegon kupeesta, Escondidosta, löytyi taas minulle ja Raijalle ihan uusi ulkoilualue, joka oli nimetty jostain kummaan syystä Elfin Forestiksi. Kaunihan tämäkin "metsä" oli, mutta ei siellä tonttuja kyllä näkynyt, eikä oikeastaan edes metsää. Mutta ei kai se ole niin justiinsa. Tähän aikaan vuodesta kaikki tontut ovat kuitenkin vahtimassa kilttejä lapsia ja metsänkin määritelmä voi olla tarvittaessa hyvinkin joustava. Pusikko kuin pusikko ja maassa maan tavalla. Eihän USA:ssa edes uskota nurkan takana piileskeleviin listatonttuihin.

Itärannikon väriloiston jälkeen tämä Kalifornian kuivuus tuntuu kyllä hyvin karulta. 50 shades of brown, välissä pilkahdus ihmisen rakentamaa sinistä. Mutta tällaistahan täällä eteläisessä Kaliforniassa on, jos uskaltautuu rannoilta sisämaahan. El Nino on jo ripotellut meille muutamia sateita, mutta eihän muutama pisara vielä ihmeitä tee. Jähtäväksi nää, mitä El Nino lopulta tuo tullessaan. Toiveissa olisi sateita kaupunkiin ja vuorille lunta, minimissään sääaiheita small talkiin. Totuus selviää sitten aikanaan. Juuri nyt ei auta muu, kuin nauttia tästä karusta kauneudesta.