Irti päästämisen vaikeus

Siihen nähden, etten ole asunut Portsmouthissa enään viiteen kuukauteen, tiedän harvinaisen tarkasti, mitä lempikahvilassani tarjotaan tänään lounaaksi, onko tänään lumipäivä ja koulut kiinni, mikä pankki on tällä kertaa ryöstetty ja mikä kolmesta sillasta on kiinni korjaustöiden takia. En ole muistanut poistaa facebookin "tykkäyksiä" ja irrottautua sähköpostilistoilta. Tai olisinhan minä muistanut, mutta kun en ole halunnut. Vaikka viihdynkin San Diegossa paremmin kuin hyvin, on minulla vähintäänkin toisen jalan pikkuvarvas vielä tukevasti New Hampshiressa ja Portsmouthissa. En ole halunnut päästää ihan kokonaan irti.

Sain eilen sähköpostia Portsmouthin kirjastosta - kirjastokorttini umpeutuu pian. Tulin hieman haikeaksi, kunnes tajusin olevani naurettava. Portsmouth oli koti ja saattaa olla koti uudestaankin joskus tulevaisuudessa. Mutta Seacoast onlinen lukemisen sijaan, olisi ehkä aika alkaa seuraamaan San Diegon uutisia. Ja Ceres Bakeryn Chili-päivinä voisin haikailun sijaan kävellä herkuttelemaan Cafe 976 ravintolan chilillä. Osataan täälläkin kokata.

Ennen irti päästämistä, omistan kuitenkin Portsmouthille vielä yhden oodin. Lähinnä siksi, että muistaisin itse, mutta myöskin siksi, että suosittelen lämpimästi kaikille New Englantiin suuntaville retkeä Portsmouthiin. Enkä ole edes yksin mielipiteitteni kanssa, sillä CNN listasi juuri ystävänpäivän alla Portsmouthin USA:n yhdeksänneksi romanttisimmaksi kaupungiksi. Ei siis ihmekään, että meistä on tullut näin romanttisia!

Mutta mikä  sitten tekee Portsmouthista niin täydellisen pienen kaupungin?

Sieltä löytyy vanhoja, kauniita puutaloja jokaisessa sateenkaaren värissä. Välillä taivaalla näkyy myös oikeita sateenkaaria. New Englannin sää vaihtuu laidasta laitaan valoakin nopeammin.

Ja vaikka Kalifornian auringonlaskuja on vaikea päihittää, kyllä Portsmouthissakin osataan...

Kaduilta löytyy taidetta ja kujilta pieniä gallerioita ja putiikkeja. Portsmouthissa arvostetaan pieniä ja persoonallisia yrityksiä.

Jos kadut alkavat kyllästyttää, kannattaa piipahtaa Prescott Parkissa tai Strawberry Banken ulkoilmamuseossa.

Tai oikaista Memorial Bridgen kautta Mainen puolelle Kitteryn kaupunkiin.

Ja nyt kun kerran olet Kitteryssa, kannattaa piipahtaa Beach Pea Baking Co:ssa välipalakahvilla. Kurkkaa samalla myös Golden Harvest - vihanneskauppaan ja Carls Meat Markettiin. Niiden veroisia ei ole löytynyt vielä edes San Diegon kokoisesta kaupungista.

Sokerina pohjalla, Portsmouthista löytyy valtavasti ravintoloita - toinen toistaan parempia. Jos sinulla on käytettävissäsi vain yksi päivä, mene aamupalalle pikkiriikkiseen Colby's ravintolaan, lounaalle Ceres Bakeryyn ja illalliselle Cava:an. Ja jos päädyt valitsemaan jotain muuta, on suuri mahdollisuus, että se on silti herkullista. Mutta tee minulle ja itsellesi palvelus ja hae lattesi Caffe Kilimistä! Sitä ei päihitä mikään.

Ah, Portsmouth, toivottavasti vielä tavataan... En minä sinua unohda, vaikka nyt hieman hillitsenkin stalkkaamistasi.

P.S. Viimeiset päivät äänestää Supersaverin Blog Avardsin finaalissa! Äänestys päättyy sunnuntaina, siis sinä samana päivänä, kun Suomi voittaa olympiakultaa lätkässä. Muista tarkistaa sähköpostisi äänestettyäsi, sillä ääni pitää vielä käydä vahvistamassa. Siispä, jos et vielä ole äänestänyt suosikkiasi viidestä finalistista, klikkaa itsesi tästä äänestyssivulle ja anna äänesi kuulua.

Viimeinen ilta

Viimeinen yhteinen ilta ensimmäisessä ihan oikeassa kotikodissamme. Takana oli kiireinen ja aika tunteikaskin päivä, edessä lisää kiireisiä ja tunteikkaita päiviä. Mutta maltoimme pysähtyä hetkeksi.
Katselimme vihreää taloa, josta on näiden kahden vuoden aikana muodostunut niin paljon enemmän kuin talo tai asumus. Auton konepellillä istuessamme muistot tulvahtivat mieleen...

Muistimme, kuinka ensimmäinen vuokranantajamme vei meidät kahville Caffe Kilimiin, vaikka olimme juuri kertoneet hänelle haluavamme perua vuokrasopimuksemme. Muistelimme ensimmäistä syksyisen kirpeää sunnuntaiaamua, jolloin kävelimme ristiin rastiin syksyn värein koristeltua Portsmouthia ja tunsimme olevamme kotona. Muistimme kuinka eksyimme pimeillä teillä etsiessämme Targetia ja kuinka poliisi pysäytti meidät, sillä autossamme oli vielä Hawaijin rekisterikilvet. Muistimme lukuisat kävelyretkemme ystäviemme luokse Mayo Houseen iltaa viettämään. Muistimme grillibileet ja peli-illat sekä hauskat illat kaupungilla. Muistimme Sandyn ja viime talvisen lumimyrskyn, jonka jälkeen ulko-ovi ei auennutkaan. Muistimme oman puun persikat ja päärynät sekä ne lukuisat kerrat, kun Kisu kiipesi oravien perässä puuhun. Muistimme, kuinka "kidnappasimme" vahingossa kissan. Muistimme arkiset illat ja aamut, joita emme vaihtaisi mihinkään.

Olemme olleet täällä todella onnellisia. Onneksi muistoja ja kotia ei tarvitse lukita taloon. Ne kulkevat aina mukanamme ja saavat seurakseen lukuisia uusia kotikoteja ja muistoja.

Viimeisestä yhteisestä illasta on vierähtänyt jo hetki pieni. Tällä välin minä olen luonut lisää muistoja ja pakkaillut vanhoja muistoja. Tässä yksi lappunen, jota lukiessa nauroin ääneen:

Phillin kirjoittama joulupäivän ulkoilmapiknikin menu vuodelta 2011

Where everybody knows your name...

Ajelin tänä aamuna tuttuakin tutumpaa reittiä töihin, kun päässäni alkoi soimaan Cheers tv-ohjelman tunnuslaulu:

"Making your way in the world today takes everything you've got. Taking a break of all your worries, sure would help a lot. Wouldn't you like to get away? Sometimes you want to go...
Where everybody knows your name and they're always glad you came. You wanna be where you can see, our troubles are all the same. You wanna be where everybody knows your name. You wanna go where people know, people are all the same. You wanna go where everybody knows your name."

By Gary Portonoy and Judy Hart Angelo

Juuri tuolta minusta aina tuntuu, kun palaan vanhaan tuttuun työpaikkaani. Ihan sama kuinka usein tai harvoin käyn, aina minulle tulee semmoinen olo, että minua on odotettu ja joka kerta lasten uutiset, ne pienet ilot ja surut, saavat minut unohtamaan kaikki omat murheeni. Tämä käynti olikin sitten viimeinen tällä erää ja olo oli yhtä aikaa onnellinen ja haikea. Onhan se ihanaa, että minulla on tällaisia pieniä rakkauden turvasatamia ripoteltuna sinne tänne maailmaa. Silti tulee (ja on jo) ikävä!

Vaikka en koskaan seurannut aktiivisesti Cheers sitcomia, on sillä erityinen paikka sydämessäni. Sinä iltana kun tapasin Phillin (keskellä katua Bostonissa...), istuskelimme myöhemmin Government Centerin Cheers baarissa. Tämä Cheers baari ei ole se aito ja oikea, mutta hyvin sielläkin kippistelyt sujuivat ja kaksi elämää saivat alkusysäyksen uuteen suuntaan. Meidän tapaamiseen liittyy niin monta sattumaa, että on oikeasti pieni ihme, että koskaan tapasimme, saatika tutuistuimme toisiimme. Ehkäpä jollain kohtalolla oli sormensa pelissä. Tai sitten meillä kävi vain aivan tajuton mäihä :).

Cheers ja viikonlopun viettoon! Se onkin sitten viimeinen hetkeen tällä puolen Amerikkaa. Muuttomiehet tulevat kuulemma maanantaiaamuna kolkuttelemaan ovelle jo kahdeksalta ja kaiken pitäisi olla valmiina. Ja jotta ei nyt ihan liikaa aikaa olisi, sunnuntaille saattaa olla tiedossa pieni reissukin.

Kuva on otettu  Cheers baarissa syyskuussa 2007, hetki sen jälkeen, kun olin tavannut tulevan mieheni. Koskaan ei voi tietää, mikä päivä tai ilta muuttaa koko elämän....                                                                                 

Itsensä hemmottelua

Tänään hymyilytti heti herätessä. Oli sellainen tunne, että tästä tulee tehokas päivä. Ja tehokashan siitä tuli: Puoli päivää tehokasta itsensä hellimistä ja puoli päivää tehokasta asioiden hoitamista. Molemmat puolikkaat yhtä tärkeitä.

Itseni hellimiseen kuului kampaajakäynti ja shoppailua. Olen yrittänyt kaksi vuotta etsiä itselleni uutta luottokampaajaa, mutta ei vain ole löytynyt. Jokaisen kampaajakäynnin jälkeen olo on ollut lähinnä "mjäh". En ole joko tykännyt palvelusta tai lopputuloksesta. Eikä asiaa yhtään auttanut se, että piipahdin helmikuussa Suomessa käydessäni Riihimäellä Kauniissa ja Rohkeissa ja pidin sekä palvelusta että lopputuloksesta, ihan niin kuin aina ennenkin.

Kohtalon ivaa tietenkin, että pari päivää ennen muuttoa löysin vihdoin kampaajan, jossa kaikki oli kohdillaan. Palvelu oli loistavaa, lopputulos juuri sellainen kuin pitikin ja hintakaan ei päätä huimannut (hiusten leikkuu ja pesu oli $42+tippi). Mutta hyvä että löytyi edes tässä vaiheessa. Antoihan se toivoa siitä, että etsivä löytää. Toivottavasti löytää sitten San Diegossakin.

Kampaajan jälkeen kävin hyödyntämässä vielä kertaalleen kesävaatteiden mega-extra-alet. Ihan paras löytö oli parin dollarin hintainen musta hamonen Loft-kaupasta ja aika monta toppiakin taisi kassiin päätyä. Niin ja harmaat farkut oli pakko ostaa myös, sillä huhujen mukaan tästä syksystä ei voi selvitä ilman harmaita farkkuja. Niin ne täällä väittävät. Niin kuin olen aiemminkin mainostanut, New Hampshiressa ostosten hintoihin ei lisätä veroja. Täsmälleen samat farkut ovat täällä siis hieman halvemmat kuin Kaliforniassa. Järkevä säästää ja iloitsee siitä, että muuttokuorma ei ole vielä lähtenyt.

Kotiin lähtiessä yllättikin sitten melkoinen ukkosmyrsky. Vettä tuli niin ettei eteen nähnyt, salamat pauhasivat ja tuuli yritti heitellä autoa parhaansa mukaan. Onneksi en kerinnyt vielä parkkipaikkaa pidemmälle. Siinä myrskyn laantumista odotellessa sainkin sitten kätevästi pyöräytettyä käyntiin päivän asiallisemman puolen ja hoidettua suurimman osan to do-listallani odottavista puheluista. Autossa oli ihan kiva ja turvallista retkeillä. Eikös auto ole ukkosmyrskyn yllättäessä yksi turvallisimmista paikoista? Lähinnä minua huolettivat auki unohtuneet kodin ikkunat, sillä vettä tuli sekä pysty- että vaakasuoraan.

Mutta kyllä kannatti uhrata hiukan aikaa itsensä hemmottelulle. Koska olin niin kiva itselleni aamupäivällä, päätin olla kiva itselleni myös iltapäivällä ja hoitaa kaikki aikomani asiat ja pestä kylpyhuoneen seinät vielä kaupan päälle. Kaappien tyhjäksi syöminen on sujunut myös hyvin. Tonnikalat, pavut, kananmunat ja puolet muroista on jo tuhottu. Seuraavaksi vuorossa ovat pakastimesta löytyneet mysteerikeitot. Kannattaisi varmaan päivätä ja nimetä kaikki pakastettavat purnukat. Noh, pitäähän elämässä olla aina vähän jännitystä.

Uusi pari senttiä lyhyempi tukka. Kiharoista ei voi kiittää (tai syyttää) kampaajaa, vaan ulkona riehunutta ukkosmyrskyä. Siis tarkennetaan vielä, että en saanut sähköiskua. Tähän kampaukseen riitti pelkkä korkea ilmankosteusprosentti.

Kuntosalilla

Mietin tänään salilla treenaillessani, että tätä tulee ikävä! Salille toki pääsen San Diegossakin, mutta shipyardin kuntosali ei olekaan mikä tahansa kuntosali. Shipyardin kuntosalilla treenavat sulassa sovussa laivasto, rannikkovartiosto sekä shipyardin siviilityöntekijät perheineen. Sinne mahtuu koko elämän kirjo.

Shipayardin kuntosali ei ole uusi eikä hieno, ainakaan tällä hetkellä kun salia rempataan (uudeksi ja hienoksi). Siellä on kuitenkin kaikki mitä tarvitsen. Lemppari salilämmittelyni on soutaminen ja kalapeli tekee siitä extrahauskaa. Välillä pyöräilen mäkitreeniä ja talviaikaan tai tuskaisen kuumina päivinä juoksen sprinttejä juoksumatolla. Minulla on voimakas viha-rakkaussuhde pelkällä lihasvoimalla toimivaan Curv-juoksumattoon. Suosittelen kokeilemaan. Lihaskuntolaitteita en tarvitse monia erilaisia. Pääasia, että salilta löytyy hyvä valikoima vapaita painoja, kahvakuulia, medicine balleja ja tasapainoilupuolipalloja (miksi niitä nyt ikinä kutsutaankaan). Savatea harrastaessani opin monia hyviä lihaskuntoliikkeitä, joihin käytetään vain ja ainoastaan omaa kehoa ja vapaita painoja. Niillä pärjää pitkälle.

Varsinaista fyysistä tilaa minulla ei siis tule ikävä. Ihmiset tekevät tästä salista erikoisen. Salilla on aina rento ja ystävällinen tunnelma. Yksi työntekijä hankki kesällä koiranpennun ja toi sen usein mukanaan töihin, jotta pennun ei tarvitsisi olla yksin kotona. Kukaan ei koskaan valittanut tai pahoittanut tästä mieltään. Koira toi iloa kaikille salilla kävijöille ja omistaja piti huolen, ettei se häirinnyt kenenkään treenejä. Paitsi ehkä pari kertaa, kun Rex innostui vähän liikaa :).

Olen myös saanut valtavasti uusia treeni-ideoita huippukuntoisia "sotilaita" katsellessani. Ja mikä parasta, olen pari kertaa saanut opettaa muille omia liikkeitäni. Kaikkein eniten inspiroidun kuitenkin jo kypsään ikään ehtineistä huippukuntoisista veteraaneista. Siinä minulle yksi elämän tavoite: Haluan olla itsekin yhtä teräksisessä kunnossa kuusikymppisenä! Vanhimmat salilla kävijät ovat luultavasti yli kahdeksankymppisiä. Aivan mahtavaa!

Mutta nyt jatkuvat kotityötreenit. Aloin eilen pesemään sälekaihtimia - Kolmet pesty, kuudet jäljellä. Huoh! Toivottavasti uudessa kodissa odottavat puhtaat sälekaihtimet...

Se aito ja oikea

Muutosvastarintaa

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää pääsevänsä viikon päästä kampaajalle. Yhtäkkiä ei malttaisi odottaa enää yhtään, olisi päästävä NYT HETI. Sitten koittaa kauan odotettu kampaajapäivä ja hiukset käyttäytyvät ja asettautuvat kuin unelma. Alkaa epäilyttää, onko kampaajalle meno sittenkään tarpeen tai edes fiksua. Perjantai-iltapäivänä tuo epäilys iski minuun. Nyt en tosin puhu hiuksista vaan muutosta.

Olen odottanut muuttoamme kuin kuuta nousevaa viimeiset pari viikkoa. Vaikka Portsmouth onkin minulle rakas, olen ollut enemmän kuin valmis lähtemään ja aloittamaan uuden Kalifornia-nimisen luvun elämässäni. Elokuu mateli eteenpäin ja ajatukseni olivat aivan liian usein San Diegossa ja kaikessa siellä odottavassa. Elin koko kuun jonkinlaisessa välitilassa - siellä ja täällä ja lopulta en oikein missään.

Nyt kun tavaroiden pakkauspäivään on aikaa viikko, alkaa muutto tuntua todelliselta. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla nyt aivan täpinöissäni. Innostuksen rinnalle on kuitenkin hiipinyt kuin huomaamatta epävarmuus ja tekisi mieli lyödä jarrut pohjaan. Voitaisiinko kuitenkin jäädä tänne täydelliseen kaupunkiin, missä kaikki on hyvin, kaikki on tuttua ja jokaiseen kadunkulmaan liittyy ihania muistoja? Mitäs jos San Diegossa ei olekaan kivaa?

Vahvimmillaan tuo tunne oli perjentai-iltapäivä. Istuskelin kauniissa ja rauhallisessa Prescott Parkissa, join kookoskahviani ja katselin ihmisiä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei ollut kylmä eikä kuuma, lokit kirkuivat, veneet puksuttivat ja minun oli täydellisen hyvä olla. Ennen puistoretkeäni kävin salilla, jossa työntekijät tervehtivät minua nimeltä, vaihdoin naapurin kanssa kuulumiset ja avasin oven postimiehelle, joka kävi varta vasten kertomassa, että FedEx oli jättänyt etuovellemme paketin. Postimies tiesi, että emme koskaan käytä etuovea ja häntä huoletti, että emme ehkä huomaisi paketin saapumista. Ihana Portsmouth ja ihanat Portsmouthin asukkaat. Miksi minulla on ollut niin kiire pois?

Kotiin palatessani minua odotti keskellä keittiön lattiaa möllöttävät pesukone ja kuivuri. Makuuhuoneen nurkasta silmiini osui laatikkopino, joka odottaa siellä jo reippaita kantajia. Keskeneräisyys ja kärsimätön odotus palasivat salaman lailla mieleeni. Minun piti oikein pinnistellä muistaakseni sen ihanan raukean onnentunteen, jossa olin kellunut vielä hetki sitten. Voitaisiinko kuitenkin jo lähteä?

Elämän ihana vuoristorata. Yhdessä hetkessä olen niin äärettömän onnellinen, seuraavassa odotan jo kärsimättömästi jotain vielä parempaa. Mutta onneksi tunteiden lisäksi löytyy myös järkeä, joka käskee pysähtymään ja nauttimaan. Huominen tulee odottamattakin. Joskun vielä opin sen...

Meidän kulmakahvilasta saa maailman parhaat latte:t. Jos hyvä tuuri käy, koristeeksi saa oman kuvan.

Täydellinen hetki

Hämärän tullen

Iltakävelyllä kameran kanssa. Tiistai-illan tunnelmia kuvina...

Ihana ilta, ihana iltakävely ja tietenkin ihana Portsmouth. Kauniita unia!

Ruokaostoksilla

Hawaijilla asuessamme ihmettelin usein suomalaisten valitusta ruuan hinnoista. Ihan sama kuinka järkevä ja taloudellinen yritin olla, kauppalasku oli aina paljon suurempi, kuin mitä se olisi ollut Suomessa. Phillin military-statuksen vuoksi meillä olisi ollut mahdollisuus asioida myös commissary:ssa. Se kuitenkin sijaitsi kaukana Waikikin kodistamme ja oli ruuhkineen Phillin pahin painajainen (heti Walmartin jälkeen), joten kävimme siellä vain hyvin satunnaisesti.

Kun sitten muutimme tänne New Hampshireen, olin onnesta soikeana huomatessani, että Hawaijin hinnat olivat jääneet Hawaijille. Pari ensimmäistä kauppareissua kuljin käytävältä toiselle ja kiskoin innosta hihkuen Phillia ihailemaan kohtuullisia hintoja. Ja kyllä nämä hinnat, ja erityisesti kaikkien ostosten verottomuus, vieläkin lämmittävät mieltä.

Eri osavaltioiden väliset erot elinkustannuksissa ovat valtavia. En tiedä tarkkaan, missä kohtaa New Hampshire sijaitsee elinkustannus rankingeissa, todennäköisesti keskivaiheilla. Halvimmat osavaltiot sijaitsevat etelässä ja keskilännessä. Kalleimpia osavaltioita ovat Hawaiji, Alaska, Connecticut, New York ja New Jersey (Yahoo:n mukaan).

Lähin ruokakauppamme kuuluu Hannafords-ketjuun ja on ihan hyvä peruskauppa. USA:ssa ruuan laatuun ja alkuperään perehtymiseen kannattaa kuitenkin satsata, sillä täällä sallitaan geenimuuntelut, tehokasvatukset ja muut ällötykset. Katsoin viime talvena Food Inc. -dokumentin, joka viimeistään sai minut pitämään silmäni auki ruokaostoksilla käydessäni. Kannattaa katsoa, jos nämä asiat vähänkään kiinnostavat!

Meidän ruokaonnen ovat taannet Kittery:ssa sijaitsevat Golden Harvest ja Carl's Meat Market, sekä Rye:ssa sijaitseva Seaport Fish. Ja jos (ja kun) juustohammasta kolottaa, suuntaamme suoraa päätä Portsmouthin South Sreet & Vine -putiikkiin, josta löytyvät sekä juustot että viinit, maistiaisten kera.

Golden Harvest on kasviksiin erikoistunut kauppa, josta saa ympäri vuoden tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Heillä on usein tarjolla myös lähi- ja luomuvaihtoehtoja. Normituotteet eivät ole juuri ketjukauppoja kalliimpia, mutta luomu- ja lähiruuasta joutuu maksamaan tuntuvasti kalliimman hinnan. Se jää sitten jokaisen arvioitavaksi, kuinka suuren hinnan haluaa ja pystyy maksamaan ruuan puhtaan alkuperän tuomasta mielenrauhasta.

Carl's Meat Market on paras lihakauppa, jossa olen koskaan asioinut. Heiltä löytyy tuoretta, ruohokasvatettua lihaa ja useita luomuvaihtoehtoja. Kaupassa toimitaan vanhanajan lihatiskityyliin. Myyjät/lihanleikkaajat ovat ripeitä, ammattitaitoisia ja todella ystävällisiä. Yksi heistä luuli minua kerran muuten islantilaiseksi. Oli kyllä ensimmäinen kerta!

Seaport Fish on tuskin alueen ainoa hyvä kalakauppa, mutta siitä on tullut suosikkimme. Kala- ja äyriäistiskin tarjonta nostaa veden kielelle! Hinnat ovat kohtuullisia, mutta vaihtelevat hieman sesongin ja tarjonnan mukaan. Luin n. vuosi sitten Boston Globe:sta artikkelin, jossa kerrottiin ravintoloiden ja kalakauppojen huijaavan tavallisia tallaajia myymällä heille "väärää kalaa". Kalan sanotaan olevat yhtä, mutta todellisuudessa se onkin jotain ihan muuta lajiketta. Minua ainakin olisi helppo huijata, sillä en taatusti erota kalalajikkeita toisistaan filé-palan perusteella. Eikä kyllä tullut mieleen epälläikään moista vilppiä.

Pienten erikoistuneiden ruokakauppojen lisäksi Portsmouthissa ja lähiseudulla löytyy nyt kesäaikaan useita toreja (farmers market). Valitettavasti useimmat toimivat vain kesäaikaan ja kerran viikossa. Farmers marketilta minä kävin aina alkukesästä ostamassa  ison pussillisen herneitä, joita sitten ahmin Suomi-fiiliksissä. Ensi lauantaina voisikin käydä pitkästä aikaa pyörähtämässä torilla ja  katsastamassa loppukesän sesonkiherkut.

Haaveissamme on perustaa oma pieni puutarha, jossa voimme kasvattaa perusjuttuja, kuten salaattia, tomaatteja ja yrttejä. Omalta pihalta noukkiessa tietää taatusti, mistä ruoka on peräisin ja miten se on kasvatettu. Täytyy vain toivoa, että peukalomme muuttuvat hieman vihreämmiksi, sillä tällä hetkellä meillä ei meinaa pysyä edes huonekasvit elossa. Miten niitä muistaisi kastella useammin...?

Siltojen varassa

Jos olet koskaan katsonut kartalta Portsmouthin sijainnin, olet ehkä huomannut, että se sijaitsee aivan Mainen osavaltion rajalla. Etelässä Massachusettsin raja tulee vastaan n.20 mailin päässä. Töitä etsiessäni naureskelin mahdollisuudelle elää kolmen osavaltion alueella: Minä olisin töissä Massachusettsissa, Phill Mainessa ja asuisimme yhdessä New Hampshiressa. Lopulta oma työpaikkani löytyi kuitenkin New Hampshiren puolelta ja Phill luonnolisestikin työskentelee päivittäin Portsmouth Naval Shipyardilla, joka kuitenkin sijaitsee Kitteryn kaupungissa, Mainen osavaltiossa. Sekoitinkohan jo teitä tarpeeksi?

Portsmouthin ja Mainen osavaltion erottaa toisistaan kapeahko Piscataqua-joki. Portsmouthin Prescott Park ja shipyard sijaitsevat vastakkaisilla puolilla jokea, mutta niin lähellä toisiaan, että voin jopa nähdä Phillin sukellusveneen puistonpenkillä istuessani. Lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana...

Joen ylitse kulkee kolme siltaa: keskustassa sijaitseva Memorial Bridge, Middle Bridge (virallisesti Sarah Mildred Long Bridge) sekä moottoritiesilta I-95 (New Hampshire Turnpike/Maine turnpike). Näistä ainoastaan Memorial Bridge sallii kävelijät ja pyöräilijät.

Muuttaessamme Portsmouthiin syksyllä 2011 meille selvisi, että vuonna 1923 rakennettu Memorial Bridge ei ollut läpäissyt viimeisimpiä turvallisuustarkistuksia, minkä vuoksi se oli nyt suljettu moottoriliikenteeltä. Kävelijät ja pyöräilijät saivat kuitenkin jatkaa sillan käyttämistä. Lopulta vauriot osoittautuivat niin pahoiksi, että silta päätettiin purkaa ja rakentaa tilalle kokonaan uusi silta. Joulukuussa 2011 silta suljettiin ja purettiin. Tämä oli paikallisille iso menetys, sillä sillalla on suuri historiallinen ja myöskin käytännöllinen merkitys nopeana reittinä Kitteryn ja Portsmouthin välillä.

Memorial Bridgen sulkemisen jälkeen jäljellä oli siis kaksi siltaa, joista kummallakaan ei saanut pyöräillä eikä kävellä. Ihan tyhjän päälle ei autotta liikkuvia kuitenkaan jätetty, vaan Portsmouthin ja Kittery välille järjestettiin shuttle bus -yhteys. Viiden minuutin kävely sillan yli korvautui kerran tunnissa lähtevällä bussilla, jonka matka-aika on vuorokaudenajasta riippuen n. 10-15 min. Aika turhauttavaa, mutta ehdottomasti tyhjää parempi.

Sillan sulkeminen vei Philliltä mahdollisuuden kulkea pyörällä töihin. Koska meillä oli viime kevääseen asti käytössä vain yksi auto, minä vein ja hain Phillin töistä joka päivä. Käytännössä ylitin jomman kumman sillan ainakin neljä kertaa päivässä, joskus jopa kuusi kertaa, jos minulla oli jotain muuta asiaa Kittery:n puolelle.

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä ajelin töistä I-95:lla kohti Kitterya ja huomasin keskisillan olevan suljettu. Noukittuani Phillin kyytiin kävimme katsomassa, josko silta olisi jo auki, mutta tiemme tyssäsi betoniporsaisiin ja "suljettu"-kyltteihin. Illalla uutisia lukiessani minulle selvisi, että Portsmouthin satamassa ollut tankkerialus oli karannut iltapäivällä laiturista ja törmännyt sillan rakenteisiin. Vauriot olivat niin suuret, että silta täytyi sulkea liikenteeltä korjaustöiden ajaksi. Jäljellä oli siis enää yksi silta.

Seuraavat kaksi kuukautta vietinkin sitten liikenteestä tukkoisalla I-95:lla toivoen, että ainoa kulkuväylämme kodin ja Phillin työpaikan välillä pysyisi avoinna. Ja pysyihän se. Mutta voi sitä onnen päivää, kun keskisilta avattiin taas liikenteelle. Elämä helpottui taas hitusen.

Tänään on sitten se suuri päivä, kun uutuudesta kiiltävä Memorial Bridge aukeaa sekä autoilijoille että kevyelle liikenteelle. Kyllä tätä onkin odotettu! Käyttämäni shipyardin kuntosali sekä kaikki suosikkikauppamme/-kahvilamme (Golden Harvest, Carl's Meat Market ja Beach Pea Baking co.) sijaitsevat Kitteryssa. Taidanpa juhlistaa sillan avautumista kävelemällä Beach Pea -kahvilaan lounaalle. Olen aika varma, että sillan ylittää tänään muutama muukin ihminen...

Vanha Memorial Bridge 2011

Uuden sillan rakennustyömaa heinäkuussa 2013

Kesäkivaa

Kesä on ihanaa aikaa! Ja mikä parasta, kesällä tuntuu aina olevan aikaa. Näillä leveysasteilla kesäpäivät eivät ole yhtä pitkiä kuin Suomessa, mutta ihan riittävän pitkiä kuitenkin. Vaikka Phill on tehnyt pitkiä työpäiviä ja -viikkoja koko kesän, on meillä silti ollut aikaa ja intoa monenlaiseen kivaan kesäpuuhaan.

Portsmouthin keskeinen sijainti tarjoaa mahdollisuuden melkein mihin vain. Lähimmät rannat ovat pyöräily- tai jopa kävelymatkan päässä (ainakin tällaisen reippaan suomalaisen kävelijän mielestä). Erilaisia rantoja löytyy parinkymmenen mailin säteeltä niin paljon, että jokainen varmasti löytää oman suosikkinsa. Meidän suosikkirannat löytyvät Rye:n kaupungista, Portsmouthin naapurista. Myös York Beach Mainen puolella on kiva. Suositulla Hampton Beach:llä käymme joka kesä toteamassa, että liikenneruuhkat, $20-30 parkkimaksut ja ihmismassat eivät ole meitä varten.

New Castle Marina

 Pyöräily on yksi parhaista tavoista nauttia kauniista Seacoast-alueesta. Varsinaisia pyöräteitä täällä on aika heikosti, joten kapeatkin tiet on jaettava autojen kanssa. Sopu sijaa antaa! Pyöräily on suosittua puuhaa ja yleensä sekä pyöräilijät että autoilijat ovat hyvin huomaavaisia. Ostin viime kesänä uuden hybrid-pyörän, joka on osoittanut olevansa jokaisen dollarin arvoinen.

Portsmouthissa järjestetään kesäisin monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Ruoka-, viini- ja olutfestivaaleja, ulkoilmakonsertteja, puistoelokuvia, teatteria, taidefestivaaleja jne. Jälleen kerran, jokainen löytää varmasti sen oman juttunsa. Lisäksi Portsmouthista löytyy historiaa sekä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja baareja ihan joka lähtöön. Täällä on kesäisin valtavasti turisteja ja kiinnostus tuntuu kasvavan koko ajan. New York Times julkaisi viime viikolla artikkelin 36 Tuntia Portsmouthissa ja viime keväänä Chicago Tribune:ssa Portsmouth julistettiin täydelliseksi kaupungiksi, jota ei voi kuin rakastaa.

Katutaidetta Portsmouthin keskustassa

Vaeltamisesta pitäville New Hampshire ja Maine tarjoavat rajattomasti mahdollisuuksia. Reittejä on eripituisia ja -tasoisia ja näköalat ovat taatusti upeita. Viime lauantaina kävimme vaeltamassa viikonloppuvieraidemme kanssa Mt. Major -reitin. Reitti ei ollut kovin pitkä, mutta mukaan mahtui jyrkkiä nousuja ja huimia näköaloja. Koska porukkamme koostui neljästä aktiiviliikkujasta, pidimme yllä reipasta vauhtia ja saimme sykkeet nousuun ja hien pintaan. Mutta kuten Mt. Major slogan julistaa: Everybody hikes Mt. Major. Totta! Hitaammalla vauhdilla reitti sopii kaiken kuntoisille. Ja jos extremeurheilu on se oma juttu, voi mukaan ottaa vaikka yksipyöräisen maastopyörän. Tapasimme huipulla miehen, jolla oli tällainen vekotin mukana.

Mt. Major summit, NH

Tänä kesänä on tullut pitkästä aikaa pelattua myös golfia par 3 kentällä. Golf ei ole minun juttuni, mutta kaikkea on kiva kokeilla. Kaunis päivä, hyvä seura ja kiva kenttä tekivät aamupäivästä onnistuneen. Golfin lisäksi kävimme samana päivänä myös Portlandissa Allagash olutpanimolla ja raveissa. Raveissa oli kivaa vaikken mistään mitään ymmärtänytkään. Omat vetoni perustuivat lähinnä nimiin ja kertoimiin (ja hyvin pieneen budjettiin).

Paras nimi voittaa, eikös vaan?

Ehkä parasta kesässä on kuitenkin grillibileet ja pihapeli-illat. Täydelliseen kesäiltaan ei tarvita muuta kuin hyvää ruokaa, hauskoja pelejä, virkistäviä juomia niitä haluaville sekä, kaikkein tärkeinpänä - hyvää seuraa. Tänä kesänä järjestämistämme grillibileistä kahdet nousevat helposti ylitse muiden. Näistä ensimmäiset pippalot olivat ikimuistoiset, sillä tapasimme samalla kertaa uusia mahtavia ihmisiä, jätimme hyvästit muutamalle vanhalle ystävälle ja suunnittelimme tulevaa San Diegoon muuttavien ystäviemme kanssa. Jälkimmäiset pippalot olivat paljon pienimuotoisemmat, mutta sitäkin hauskemmat ja lämminhenkisemmät. Phillin New Jerseyssa asuva sisko tuli ystävänsä kanssa kylään viime viikonloppuna. Kun tämä sisko-velipari pääsee yhdessä keittiöön, ei heitä pidättele mikään. Tällä kertaa herkuttelimme hummereilla, pihveillä, maissintähkillä ja vihersalaatilla.

Lobsta!

Tänä aamuna vein Phillin töihin klo 4:30 (meillä herätään taas aikaisin!) ja totesin, että yöt ovat jo viileitä ja niissä on selkeästi syksyn tuntua. Onneksi päivät ovat  kuitenkin vielä kesäisiä. Hyvällä tuurilla kesää on jäljellä vielä pari kuukautta. Ja oikein hyvällä tuurilla me saamme nauttia ympärivuotisesta kesästä hyvin pitkään San Diegossa. Kuinkakohan nopeasti tulee ikävä vuodenaikojen vaihtelua?