Katselin tänään TLC:n What not to wear -ohjelmaa ja aloin pohtimaan omaa tyyliäni. Eipä sitä tarvinnut kauaa pohtia, sillä viimeisten parin kuukauden aikana olen pukeutunut lähes pelkästään urheilu- ja rantavaatteisiin. Kaikeksi onneksi se on Hawaijilla aivan sallittua ja normaalia, ehkä jopa käytännön sanelemaa. Katukuva on täynnä lyhyitä shortseja ja hameita, pikkuisia toppeja ja bikinejä. Useimmissa hienoissa ravintoloissakaan ei katsota karsaasti sandaaleja ja shortseja. Yleensä ainoa vaatimus on, että asiakkailla on vaatteet päällä.
Tyylini on aina ollut hyvin rento ja huoleton ja liikkuvaan elämäntapaan sopiva. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut pohtia, olisiko jo aika ryhtyä aikuiseksi. Mutta eihän omaa tyyliä voi niin vain muuttaa. Jos työskentelee lastentarhanopettajana ja viettää suuren osan vapaa-ajastaan urheillen, ei tyylikkäille vaatteille tahdo löytyä käyttöä. Välillä unelmoin "jakkupukutyöpaikasta", mutta suurimman osan ajasta olen vain tyytyväinen pukiessani päälleni vanhat farkut ja hupparin, jotka näyttävän ja tuntuvat hyvältä ja kestävät lasten räät, ruuat ja maalisotkut.
Niin, tyylini näyttää omasta mielstäni hyvältä. Tyyliexpertit ovat aivan taatusti toista mieltä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kauneus piilee hyvässä itsetunnossa ja kauneuden tunteessa. Jos tunnen näyttäväni hyvältä, se hehkuu minusta ulospäin ja saa minut näyttämään hyvältä. Jos taas en tunne oloani hyväksi, on päiväni pilalla, eikä kukaan katsoa minua kahdesti, vaikka päälläni olisi jotain todella upeaa.
Elämäni on tällä hetkellä täynnä muutoksia ja uusia asioita. On jännä nähdä, tuovatko uudet tuulet mukanaan uusia tyyliulottuvuuksia. Mutta vielä hetken aikaa nautin elämästäni pikku, pikku bikineiden luvatussa maassa.
tiistai 30. elokuuta 2011
sunnuntai 21. elokuuta 2011
The Bus
Niinhän se on, että USA on yksityisautoilun luvattu maa. Uusia, hienoja, isoja autoja valtavilla monikaistaisilla teillä. Savusumua, ruuhkia, drive in -ravintoloita ja kalliita parkkimaksuja. Tämä elokuvista tuttu mielikuva on toki totta, mutta onneksi vain osittain. Yllättäen Jenkkilästä löytyy monia kaupunkeja ja osavaltioita, joissa on oikeasti toimiva julkinen liikenne. Yksi näistä kaupungeista on Honolulu.
O'ahun saaren julkinen liikennesysteemi on nimeltään The Bus. Linjoja on kymmeniä ja vuoroväli on n.10min.-30min. vuorokauden ajasta ja linjasta riippuen. Vaikka The Bus -systeemi on toimiva ja luotettava, on se myös tuskaisen hidas. Pysäkkejä on pahimmillaan 100m välein ja etenkin Waikikin pienillä ja ruuhkaisilla teillä perille pääsee nopeammin kävellen. Olen monta kertaa ajatellut ottaa yhteyttä viisaisiin päättäjiin ja ehdottaa pysäkkivälien pidentämistä. Jos pysäkkejä olisi puolet vähemmän, puolittuisi myös matka-aika. Puolta lyhyempi matka-aika toisi puolet enemmän asiakkaita ja puolet enemmän rahaa. Todella yksinkertaista! Lisäksi olen ajatellut ottaa yhteyttä myös VR:ään saman asian tiimoilta. Täällä matka-aika ilmoitetaan rehellisesti aikatauluissa. Vaikka turhan pitkä matkustusaika turhauttaa ja ärsyttää, kulkevat bussit lähes aina aikataulun mukaan. Suosittelen samaa VR:lle. Rehellinen "ota tai jätä" -meininki.
Kuten voi huomata, minulla ja The Bus:lla on todellinen viha-rakkaus -suhde. Tai ehkä sitä voisi kutsua jopa riippuvuussuhteeksi, sillä minulla ei ole autoa. Kaikkialle muualle jaksan ja voin kyllä kävelläkin, mutta matka Pearl Harboriin kuntosalille on ylivoimainen. Phillin lähdettyä merelle, ajattelin korvata kuntosalin juoksulla ja kotikuntoilulla. Ikävä oikealle kuntosalille iski kuitenkin samantien ja oli niin voimakas, että päätin antaa bussille mahdollisuuden. Matka kesti mennessä (aikaisin aamulla) reilun tunnin ja takaisin tullessa lähemmäs 1,5 tuntia. Tähän lisäksi n.1km matka bussipysäkiltä salille, n. tunnin treeni ja 1km takaisin... Aikaa kului, mutta mitäpä sitten, minulla on aikaa - valtavasti aikaa. Kokeiluni muuttui äkkiä rutiiniksi ja nyt en voi enää edes kuvitella jääväni kotiin.
En tiedä, viitsisinkö Suomessa matkustaa yli tunnin yhteen suuntaan vain päästäkseni kuntosalille. Todennäköisesti en. Mutta kaikki on suhteellista. Bussimatkat menevät yhdessä hujauksessa kirjaa lukien ja ihmisiä tarkkaillen. Käyttämäni linja 42 tarjoaa taattua viihdykettä päivästä toiseen. Bussin reitille mahtuu sekä tärkeimpiä turistikohteita että Honolulun pahimpia slummeja. Yhdellä bussimatkalla näkee usein koko elämän kirjon. Koko maailma yhdessä bussissa. Ja minä siellä muiden mukana.
O'ahun saaren julkinen liikennesysteemi on nimeltään The Bus. Linjoja on kymmeniä ja vuoroväli on n.10min.-30min. vuorokauden ajasta ja linjasta riippuen. Vaikka The Bus -systeemi on toimiva ja luotettava, on se myös tuskaisen hidas. Pysäkkejä on pahimmillaan 100m välein ja etenkin Waikikin pienillä ja ruuhkaisilla teillä perille pääsee nopeammin kävellen. Olen monta kertaa ajatellut ottaa yhteyttä viisaisiin päättäjiin ja ehdottaa pysäkkivälien pidentämistä. Jos pysäkkejä olisi puolet vähemmän, puolittuisi myös matka-aika. Puolta lyhyempi matka-aika toisi puolet enemmän asiakkaita ja puolet enemmän rahaa. Todella yksinkertaista! Lisäksi olen ajatellut ottaa yhteyttä myös VR:ään saman asian tiimoilta. Täällä matka-aika ilmoitetaan rehellisesti aikatauluissa. Vaikka turhan pitkä matkustusaika turhauttaa ja ärsyttää, kulkevat bussit lähes aina aikataulun mukaan. Suosittelen samaa VR:lle. Rehellinen "ota tai jätä" -meininki.
Kuten voi huomata, minulla ja The Bus:lla on todellinen viha-rakkaus -suhde. Tai ehkä sitä voisi kutsua jopa riippuvuussuhteeksi, sillä minulla ei ole autoa. Kaikkialle muualle jaksan ja voin kyllä kävelläkin, mutta matka Pearl Harboriin kuntosalille on ylivoimainen. Phillin lähdettyä merelle, ajattelin korvata kuntosalin juoksulla ja kotikuntoilulla. Ikävä oikealle kuntosalille iski kuitenkin samantien ja oli niin voimakas, että päätin antaa bussille mahdollisuuden. Matka kesti mennessä (aikaisin aamulla) reilun tunnin ja takaisin tullessa lähemmäs 1,5 tuntia. Tähän lisäksi n.1km matka bussipysäkiltä salille, n. tunnin treeni ja 1km takaisin... Aikaa kului, mutta mitäpä sitten, minulla on aikaa - valtavasti aikaa. Kokeiluni muuttui äkkiä rutiiniksi ja nyt en voi enää edes kuvitella jääväni kotiin.
En tiedä, viitsisinkö Suomessa matkustaa yli tunnin yhteen suuntaan vain päästäkseni kuntosalille. Todennäköisesti en. Mutta kaikki on suhteellista. Bussimatkat menevät yhdessä hujauksessa kirjaa lukien ja ihmisiä tarkkaillen. Käyttämäni linja 42 tarjoaa taattua viihdykettä päivästä toiseen. Bussin reitille mahtuu sekä tärkeimpiä turistikohteita että Honolulun pahimpia slummeja. Yhdellä bussimatkalla näkee usein koko elämän kirjon. Koko maailma yhdessä bussissa. Ja minä siellä muiden mukana.
torstai 18. elokuuta 2011
Yllärireissu
Vaikka Phill on ollut laivastossa koko sen ajan, kun me olemme tunteneet toisemme (ja jo paljon ennen sitä), on kaikki nyt hieman erilaista kuin aiemmin. Suurimman osan yhdessä viettämästämme ajasta Phill on suorittanut "maapalvelusta", mikä on käytännössä tarkoittanut lyhyitä työpäiviä ja koulua kuivalla maalla.
Viime joulukuussa tämä ilo kuitenkin loppui ja Phill siirtyi suorittamaan toista kierrostaan meripalveluksessa. Heti alkuun edessä oli komennus läntiselle Tyynelle merelle useaksi kuukaudeksi. Koska Phill on sukellusvenemies, ei minun tarvinnut juurikaan pelätä, että hänelle sattuisi jotain. Mutta totista totta tämäkin komennus varmasti oli. Ja kaukosuhteilun kaukosuhteilua myös meille, sillä nyt Phill ei ollut ainoastaan kaukana, vaan myöskin suurimman osan ajasta täysin tavoittamattomissa. Teoriassa meillä oli mahdollisuus olla yhteydessä toisiimme sähköpostilla, mutta käytännössä yhteys pelasi silloin kuin pelasi ja joku tuntematon herra x luki kaikki viestimme. Tästä kuitenkin selvittiin hienosti ja edessä oli loppu kaukosuhteilulle - ainakin melkein.
Pari viikkoa sitten Phill lähti kohti itärannikkoa ja minä jäin vielä Hawaijille. Ensimmäisenä päivänä tuntui todella hassulta olla täällä yksin, mutta nopeasti siihen(kin) tottui. En ollut kovinkaan yllättynyt huomatessani, että sähköpostiyhteys ei toiminut, varsinkin kun minulla oli Phillille oikeasti tärkeää ja kiirrellistä asiaa. Mutta sitäkin yllättyneempi ja iloisempi olin torstaina, kun Phill lähetti minulle sähköpostia ja ehdotti, että lentäisin San Diegoon viettämään pitkän viikonlopun hänen kanssaan. Eipä tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Reissu oli mahtava ja tarjosi mukavan pienen paussin ennen vihon viimeistä eroamme piiiiitkään aikaan. Yheteisen viikonlopun jälkeen Phill jatkoi matkaa kohti itää ja minä lensin vielä takaisin Hawaijille kolmeksi viikoksi. Lentokoneessa vieressäni istui Hawaijilainen lentoemäntä, joka ei ollut käynyt kotona kuuteen kuukauteen. Hawaijilla hänätä odotti mies ja lapset ja kuulemma hyvin sotkuinen koti. Oli mukava kuulla, että emme ole ainoita toimivassa kaukosuhteessa eläviä/eläneitä. Ja erityisen mukavan juttuhetkestämme teki se, että tämä nainen luuli minua 18-vuotiaaksi :). Hah!
Bussimatka lentokentältä kotiin kesti ikuisuuden, niin kuin aina, mutta oli samalla myös täydellinen tervetulotoivotuis KOTIIN. Matkalla autoin neljää turistia löytämään määränpäähänsä ja samalla jaoin vinkkejä, mitä O'ahulla kannattaa tehdä. Tuntui todella hyvältä huomata, kuinka kotonani olen Hawaijilla. Varsinkin nyt, kun olen täällä "yksin". Ja ei varmaan tarvitse edes mainita, kuinka ihanaa oli päästä pitkän matkustuspäivän jälkeen nukkumaan oikeaan, omaan sänkyyn. Nyt hyvin levänneenä olen valmis antamaan ikävälle vain hyvin, hyvin pienen tilan ja sen sijaan keskittymään viimeisistä Hawaiji-viikoista nauttimiseen.
Viime joulukuussa tämä ilo kuitenkin loppui ja Phill siirtyi suorittamaan toista kierrostaan meripalveluksessa. Heti alkuun edessä oli komennus läntiselle Tyynelle merelle useaksi kuukaudeksi. Koska Phill on sukellusvenemies, ei minun tarvinnut juurikaan pelätä, että hänelle sattuisi jotain. Mutta totista totta tämäkin komennus varmasti oli. Ja kaukosuhteilun kaukosuhteilua myös meille, sillä nyt Phill ei ollut ainoastaan kaukana, vaan myöskin suurimman osan ajasta täysin tavoittamattomissa. Teoriassa meillä oli mahdollisuus olla yhteydessä toisiimme sähköpostilla, mutta käytännössä yhteys pelasi silloin kuin pelasi ja joku tuntematon herra x luki kaikki viestimme. Tästä kuitenkin selvittiin hienosti ja edessä oli loppu kaukosuhteilulle - ainakin melkein.
Pari viikkoa sitten Phill lähti kohti itärannikkoa ja minä jäin vielä Hawaijille. Ensimmäisenä päivänä tuntui todella hassulta olla täällä yksin, mutta nopeasti siihen(kin) tottui. En ollut kovinkaan yllättynyt huomatessani, että sähköpostiyhteys ei toiminut, varsinkin kun minulla oli Phillille oikeasti tärkeää ja kiirrellistä asiaa. Mutta sitäkin yllättyneempi ja iloisempi olin torstaina, kun Phill lähetti minulle sähköpostia ja ehdotti, että lentäisin San Diegoon viettämään pitkän viikonlopun hänen kanssaan. Eipä tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Reissu oli mahtava ja tarjosi mukavan pienen paussin ennen vihon viimeistä eroamme piiiiitkään aikaan. Yheteisen viikonlopun jälkeen Phill jatkoi matkaa kohti itää ja minä lensin vielä takaisin Hawaijille kolmeksi viikoksi. Lentokoneessa vieressäni istui Hawaijilainen lentoemäntä, joka ei ollut käynyt kotona kuuteen kuukauteen. Hawaijilla hänätä odotti mies ja lapset ja kuulemma hyvin sotkuinen koti. Oli mukava kuulla, että emme ole ainoita toimivassa kaukosuhteessa eläviä/eläneitä. Ja erityisen mukavan juttuhetkestämme teki se, että tämä nainen luuli minua 18-vuotiaaksi :). Hah!
Bussimatka lentokentältä kotiin kesti ikuisuuden, niin kuin aina, mutta oli samalla myös täydellinen tervetulotoivotuis KOTIIN. Matkalla autoin neljää turistia löytämään määränpäähänsä ja samalla jaoin vinkkejä, mitä O'ahulla kannattaa tehdä. Tuntui todella hyvältä huomata, kuinka kotonani olen Hawaijilla. Varsinkin nyt, kun olen täällä "yksin". Ja ei varmaan tarvitse edes mainita, kuinka ihanaa oli päästä pitkän matkustuspäivän jälkeen nukkumaan oikeaan, omaan sänkyyn. Nyt hyvin levänneenä olen valmis antamaan ikävälle vain hyvin, hyvin pienen tilan ja sen sijaan keskittymään viimeisistä Hawaiji-viikoista nauttimiseen.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Päivän sää
Hawaijilla surffiennusteet ovat monille ihmisille tärkeämpiä kuin sääennusteet. Itse en ole kovinkaan kiinnostunut kummastakaan, sillä en surffaa ja päivän sään tiedän ilman ennusteitakin. O'ahulla sää vaihetelee enemmänkin paikan kuin päivän mukaan. Yksinkertaistetusti pieni O'ahun saari voidaan jakaa kolmeen osaan: windward, leeward ja vuoristo, joka halkoo saaren keskiosaa.
O'ahulla tuulen suunta on tyypillisimmin koillinen. Tuulten mukana tulevat pilvet törmäävät saaren keskivaiheilla vuoristoon ja satavat vetenä windwardin ja vuoriston ylle. Windward onkin saaren tuulisinta, sateisinta ja kylmintä aluetta.
Koska sateet ja pilvet jäävän vuorten tuulisemmalle puolelle, on leeward ilmastoltaan huomattavasti kuumempi ja kuivempi. Waikiki ja Honolulun downtown ovat jotain näiden kahden väliltä. Waikikissa jokainen päivä on puolipilvinen. Joskus sataa, joskus ei ja lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti reilun kahden- ja reilun kolmenkympin välillä. Kesällä on yleensä pikkuisen lämpimämpää ja kuivempaa kuin talvella.
Jotta säähän liittyisi edes pikkuisen jännitystä, on Waikikin sadekuuroja aika mahdoton ennustaa. Jos katsoo vuorille päin, näyttää siltä, että ihan kohta sataa, mutta toiseen suuntaan katsoessa ei missään näy pilven pilveä. Välillä olen saanut niskaani sadekuuron, vaikka mielestäni lähietäisyydellä ei ole ollut yhtään potentiaalista sadepilveä. Hawaijin osavaltion lempinimi on sateenkaariosavaltio ja tuo lempinimi sopii tänne kuin nakutettu. Taivasta koristava sateenkaari, tai jopa tupla sateenkaari, on täällä tuttu ja päivittäinen näky.
Vaikka Hawaijin saariryhmä on tuliperäinen ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta, ovat suuret maanjäristykset, tsunamit ja maalle iskevät hirmumyrskyt suht' harvinaisia. Olen kokenut eläissäni yhden maanjäristyksen ja yhden pyörremyrskyevakuoinnin, mutta niistä kumpikaan ei sattunut Hawaijilla. Phill on kokenut saarella viettämänsä seitsemän vuoden aikana yhden maanjäristyksen.
Kaiken kaikkiaan Hawaijin sää on mielestäni ihanteellinen. Lämmintä riittää, mutta tuskaisen kuuma täällä on vain silloin tällöin tuulettomina päivinä. Olen viettänyt Hawaijilla neljä kesää, mutta palannut aina syksyn tullen Suomeen. Jos asuisimme täällä pidempään, alkaisin varmasti jossain vaiheessa kaipaamaan kirpsakan kuulaita syys- ja talvi-iltoja. Mutta vielä ei ole sen aika. Tällä hetkellä nautin taatusta auringosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Varsinkin, kun kuukauden kuluttua edessä on muutto huomattavasti viilempään New Hampshireen.
O'ahulla tuulen suunta on tyypillisimmin koillinen. Tuulten mukana tulevat pilvet törmäävät saaren keskivaiheilla vuoristoon ja satavat vetenä windwardin ja vuoriston ylle. Windward onkin saaren tuulisinta, sateisinta ja kylmintä aluetta.
Koska sateet ja pilvet jäävän vuorten tuulisemmalle puolelle, on leeward ilmastoltaan huomattavasti kuumempi ja kuivempi. Waikiki ja Honolulun downtown ovat jotain näiden kahden väliltä. Waikikissa jokainen päivä on puolipilvinen. Joskus sataa, joskus ei ja lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti reilun kahden- ja reilun kolmenkympin välillä. Kesällä on yleensä pikkuisen lämpimämpää ja kuivempaa kuin talvella.
Jotta säähän liittyisi edes pikkuisen jännitystä, on Waikikin sadekuuroja aika mahdoton ennustaa. Jos katsoo vuorille päin, näyttää siltä, että ihan kohta sataa, mutta toiseen suuntaan katsoessa ei missään näy pilven pilveä. Välillä olen saanut niskaani sadekuuron, vaikka mielestäni lähietäisyydellä ei ole ollut yhtään potentiaalista sadepilveä. Hawaijin osavaltion lempinimi on sateenkaariosavaltio ja tuo lempinimi sopii tänne kuin nakutettu. Taivasta koristava sateenkaari, tai jopa tupla sateenkaari, on täällä tuttu ja päivittäinen näky.
Vaikka Hawaijin saariryhmä on tuliperäinen ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta, ovat suuret maanjäristykset, tsunamit ja maalle iskevät hirmumyrskyt suht' harvinaisia. Olen kokenut eläissäni yhden maanjäristyksen ja yhden pyörremyrskyevakuoinnin, mutta niistä kumpikaan ei sattunut Hawaijilla. Phill on kokenut saarella viettämänsä seitsemän vuoden aikana yhden maanjäristyksen.
Kaiken kaikkiaan Hawaijin sää on mielestäni ihanteellinen. Lämmintä riittää, mutta tuskaisen kuuma täällä on vain silloin tällöin tuulettomina päivinä. Olen viettänyt Hawaijilla neljä kesää, mutta palannut aina syksyn tullen Suomeen. Jos asuisimme täällä pidempään, alkaisin varmasti jossain vaiheessa kaipaamaan kirpsakan kuulaita syys- ja talvi-iltoja. Mutta vielä ei ole sen aika. Tällä hetkellä nautin taatusta auringosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Varsinkin, kun kuukauden kuluttua edessä on muutto huomattavasti viilempään New Hampshireen.
tiistai 9. elokuuta 2011
Paperin pyörittelyä
Jos joku joskus väittää, että amerikkalaisen naiminen on helppo ja nopea tie pysyvään onneen USA:ssa (=green card), älkää uskoko. Meidän prosessi alkoi n. vuosi sitten, kun palasin Suomeen, vietettyäni jälleen 90 päivää USA:ssa Visa Waiverina.
Ensimmäinen vaihe sisälsi 5kg täytettyjä papereita (tiedän, että tämä on fakta, sillä jouduin tuomaan koko nipun mukanani sinetöidyssä kirjekuoressa ja kassi oli PAINAVA), 8kk odottamista ja hermoilua, n.1000€ erinäisiä kuluja, täydellisen lääkärintarkastuksen keuhkokuvineen ja verikokeineen (ei ole kuppaa eikä tubia) ja hyvin lyhyen haastattelun lähestystössä. Kaiken tämän tuloksena sain K-1 Viisumin, jonka turvin minusta tuli laillien Ailien Fiancée.
Nyt kun olemme naimisissa, on aika jatkaa prosessia kohti työlupaa ja green cardia. Tälläkin kertaa paketti sisälsi valtavan nipun täytettäviä papereita, hankittavia dokumentteja ja yli 1000$ hakemusmaksun. Papereiden täyttäminen oli nyt kyllä huomattavasti helpompaa, sillä edes maahanmuuttoviranomaiset eivät voi keksiä loputtomasti uusia kysymyksiä. Kun kolmatta kertaa listaa asuin- ja työpaikkansa viimeisten 5/10 vuoden ajalta, alkaa se pikku hiljaa mennä rutiinilla (tai kopioimalla).
Eilen, vihdoin ja viimein, kävin läpi kaikki paperit vielä viimeisen kerran, huokaisin syvään ja marssin UPS-liikeeseen lähettämään ne USCIS:n Chicagon toimistoon. Luovutettuani paperit, olo oli yhtä aikaa hermostunut ja onnellinen. Nyt sitten taas odotellaan ja jännitetään, mitä kaikkea prosessi tuo tulleessaan. Työluvan saamisessa pitäisi mennä n.90 päivää maksimissaan, green cardin saamissa luultavasti hyvin paljon pidempään.
Vaikka paperisota on vasta aluillaan, olen jo saavuttanut yhden tärkeä välietapin: Minulle on myönnetty amerikkalainen sosiaaliturvatunnus. Alun perin minulle ilmoitettiin, etten voi saada sosiaaliturvatunnusta ennen kuin saan työluvan. Sitkeänä suomalaisena en kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, sillä ilman sosiaaliturvatunnusta olen aika ulkona yhteiskunnasta.
Tällä kertaa apu löytyi Visa Journey-sivustolta. Sivustolla kerrottiin, että sosiaaliturvatoimiston silmissä K-1 Viisumin haltija on laillinen työkelpoinen maahanmuuttaja ja oikeutettu saamaan sosiaaliturvatunnuksen, mutta kaikki toimiston työntekijät eivät ole tästä tietoisia. Sivustolla neuvottiin menemmään toimistoon kaikkien tarvittavien dokumenttien kanssa ja printtaamaan mukaan USCIS:n virallinen tiedonanto asiasta.
Näin tein. Edessä oli jälleen pientä jonottamista, mutta aika kului nopeasti erään brittiläisen "kohtalotoverin" kanssa jutellessani. Tällä kertaa minulla oli tuuria matkassa, sillä kohdalleni osunut työntekijä oli tietoinen oikeudestani sosiaaliturvatunnukseen. Viittä minuuttia ja yhtä täytettyä paperia myöhemmin minulla oli kädessäni kuitti myönnetystä sosiaaliturvatunnuksesta. Itse kortin ja numeron saamiseen menee pari viikkoa.
Tätä suurta askeltani kohti "amerikkalaisuutta" juhlin luonnolisestikin bagelin ja latten voimin keskellä kiireisintä business Honolulua (iPhonea räpläten). Hassua kuinka suuri (henkinen) merkitys yhdellä pienellä numerosarjalla voikaan olla. Siinä Bishop-aukiolla istuessani minut valtasi voimakas tunne, että olen jo melkein yksi "näistä" - minä kuulun joukkoon!
Ensimmäinen vaihe sisälsi 5kg täytettyjä papereita (tiedän, että tämä on fakta, sillä jouduin tuomaan koko nipun mukanani sinetöidyssä kirjekuoressa ja kassi oli PAINAVA), 8kk odottamista ja hermoilua, n.1000€ erinäisiä kuluja, täydellisen lääkärintarkastuksen keuhkokuvineen ja verikokeineen (ei ole kuppaa eikä tubia) ja hyvin lyhyen haastattelun lähestystössä. Kaiken tämän tuloksena sain K-1 Viisumin, jonka turvin minusta tuli laillien Ailien Fiancée.
Nyt kun olemme naimisissa, on aika jatkaa prosessia kohti työlupaa ja green cardia. Tälläkin kertaa paketti sisälsi valtavan nipun täytettäviä papereita, hankittavia dokumentteja ja yli 1000$ hakemusmaksun. Papereiden täyttäminen oli nyt kyllä huomattavasti helpompaa, sillä edes maahanmuuttoviranomaiset eivät voi keksiä loputtomasti uusia kysymyksiä. Kun kolmatta kertaa listaa asuin- ja työpaikkansa viimeisten 5/10 vuoden ajalta, alkaa se pikku hiljaa mennä rutiinilla (tai kopioimalla).
Eilen, vihdoin ja viimein, kävin läpi kaikki paperit vielä viimeisen kerran, huokaisin syvään ja marssin UPS-liikeeseen lähettämään ne USCIS:n Chicagon toimistoon. Luovutettuani paperit, olo oli yhtä aikaa hermostunut ja onnellinen. Nyt sitten taas odotellaan ja jännitetään, mitä kaikkea prosessi tuo tulleessaan. Työluvan saamisessa pitäisi mennä n.90 päivää maksimissaan, green cardin saamissa luultavasti hyvin paljon pidempään.
Vaikka paperisota on vasta aluillaan, olen jo saavuttanut yhden tärkeä välietapin: Minulle on myönnetty amerikkalainen sosiaaliturvatunnus. Alun perin minulle ilmoitettiin, etten voi saada sosiaaliturvatunnusta ennen kuin saan työluvan. Sitkeänä suomalaisena en kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, sillä ilman sosiaaliturvatunnusta olen aika ulkona yhteiskunnasta.
Tällä kertaa apu löytyi Visa Journey-sivustolta. Sivustolla kerrottiin, että sosiaaliturvatoimiston silmissä K-1 Viisumin haltija on laillinen työkelpoinen maahanmuuttaja ja oikeutettu saamaan sosiaaliturvatunnuksen, mutta kaikki toimiston työntekijät eivät ole tästä tietoisia. Sivustolla neuvottiin menemmään toimistoon kaikkien tarvittavien dokumenttien kanssa ja printtaamaan mukaan USCIS:n virallinen tiedonanto asiasta.
Näin tein. Edessä oli jälleen pientä jonottamista, mutta aika kului nopeasti erään brittiläisen "kohtalotoverin" kanssa jutellessani. Tällä kertaa minulla oli tuuria matkassa, sillä kohdalleni osunut työntekijä oli tietoinen oikeudestani sosiaaliturvatunnukseen. Viittä minuuttia ja yhtä täytettyä paperia myöhemmin minulla oli kädessäni kuitti myönnetystä sosiaaliturvatunnuksesta. Itse kortin ja numeron saamiseen menee pari viikkoa.
Tätä suurta askeltani kohti "amerikkalaisuutta" juhlin luonnolisestikin bagelin ja latten voimin keskellä kiireisintä business Honolulua (iPhonea räpläten). Hassua kuinka suuri (henkinen) merkitys yhdellä pienellä numerosarjalla voikaan olla. Siinä Bishop-aukiolla istuessani minut valtasi voimakas tunne, että olen jo melkein yksi "näistä" - minä kuulun joukkoon!
perjantai 5. elokuuta 2011
Mitäs sitten syötäisiin?
Vaikka tarkoitus ei olekaan kirjoittaa ruokablogia, ei ruoka-aiheilta voi millään välttyä. Syöminen on kivaa ja hyvä ja terveellinen ruoka on sekä minulle että Phillille tärkeä asia.
Epäterveellinen syöminen on Hawaijilla (ja Amerikassa ylipäänsä) todella helppoa ja halpaa. Annokset ovat useimmissa ravintoloissa ISOJA ja pikaruokaketjut tarjoavat höttöhamppareita ja tacoja dollarilla. Aamupala on helppo korvata donitseilla ja muffinsseilla, ellei sitten halua ahtaa itseensa valtavaa annosta Loco mocoa (perinteinen hawaijilainen aamupala, johon sisältyy riisiä, sämpylöitä, ruskeaa voikastiketta, paistettu muna ja lisänä mahdollisesti pekonia, makkaraa, kalaa tai kinkkua). Ja kaikkihan tietenkin huuhdellaan alas valtavan isolla kermalla kuorrutetulla frappuccinolla.
Mutta eihän se tietenkään ihan noin yksioikoista ole. Jos rahapussissa on hieman enemmän rahaa, on Hawaiji varsinainen taivas hedelmien, kalan ja kasvisten ystävälle. Hyvää ruokaa hyvällä omallatunnolla. Veeran ruokataivas! Vihreää teetä, sushia, kalaa kaikissa muodoissa, avocadoja, tomaatteja, salaatteja, papuja, pähkinöitä, marjoja, kreikkalaista jugurttia ja valtavasti hedelmiä. Siinä ruokavalioni perusruoka-aineet.
Toisaalta, jos viitenä päivänä viikosta syö terveellisesti, voi sekaan sujauttaa muutamia ruokailoitteluiltoja aina silloin tällöin.
Loistava paikka herkutteluun ja ylensyömiseen on uusi ihastuksemme nimeltä Cafe 8 1/2. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyse ei ole perinteisestä kahvilasta. Cafe 8 1/2 on maanantaista perjantaihin italialaishenkinen lounaspaikka, jonka listalta löytyy käsin valmistettuja pastoja ja focaccia-leipiä. Lauantai-iltaísin tarjolla on kokin valitsema 4 ruokalajin yllätysillallinen, joka maksaa aina 30$. Ravintola on hyvin, hyvin pieni, epäravintolamainen, lämminhenkinen ja "taiteellinen". Aivan kuin olisi vierailulla hyvän ystävän kotona. Asiakkaat saavat jopa nauttia omia alkoholijuomiaan ilman erillistä maksua.
Ravintolan keittiössä häärää ainoastaan yksi kokki (omistaja) ja kaikki on täysin käsinvalmistettua alusta alkaen. Kokki jopa kaulitsee pastan käsin ilman pastakoneen apua. Menu on erilainen joka viikko ja kokki käy henkilökohtaisesti esittelemässä annokset ja juttelemassa kaikkien vieraiden kanssa. Kahden lauantai-illallisen jälkeen olemme aivan myytyjä. En tiedä toista paikkaa, jossa hinta-laatu -suhde olisi yhtä täydellinen, ravintolan ilmapiiristä puhumattakaan. Hienoa ruokaa ilman turhaa hienostelua.
Toinen uusi löytömme on kotiamme vastapäätä sijaitseva sushi-ravintoja nimeltä Morio's. Taatusti tuoretta ja autenttista sushia halpaan hintaan hyvän palvelun kera. Myös Morio's on hyvin pieni ja epämuodollinen paikka. Ravintolalla ei ole alkoholilisenssiä, mutta omien juomien nauttiminen on täälläkin mahdollista ja ilmaista. Ja hyvällä tuurilla kokki saattaa jopa tarjota oluet tiskin alta, kuten ensimmäistä kertaa ravintolassa vieraillessamme. Kikka toimi ja meistä tuli vakiasiakkaita :).
Niin paljon hyvää ruokaa ja niin pieni maha. Yksi elämän perusongelmista... Tosin ruuan suhteen laatu korvaa aina määrän. Hyvä ruoka, parempi mieli. Niin totta! Ja nyt tuon lauseen osaa myös Phill selvällä suomenkielellä.
Epäterveellinen syöminen on Hawaijilla (ja Amerikassa ylipäänsä) todella helppoa ja halpaa. Annokset ovat useimmissa ravintoloissa ISOJA ja pikaruokaketjut tarjoavat höttöhamppareita ja tacoja dollarilla. Aamupala on helppo korvata donitseilla ja muffinsseilla, ellei sitten halua ahtaa itseensa valtavaa annosta Loco mocoa (perinteinen hawaijilainen aamupala, johon sisältyy riisiä, sämpylöitä, ruskeaa voikastiketta, paistettu muna ja lisänä mahdollisesti pekonia, makkaraa, kalaa tai kinkkua). Ja kaikkihan tietenkin huuhdellaan alas valtavan isolla kermalla kuorrutetulla frappuccinolla.
Mutta eihän se tietenkään ihan noin yksioikoista ole. Jos rahapussissa on hieman enemmän rahaa, on Hawaiji varsinainen taivas hedelmien, kalan ja kasvisten ystävälle. Hyvää ruokaa hyvällä omallatunnolla. Veeran ruokataivas! Vihreää teetä, sushia, kalaa kaikissa muodoissa, avocadoja, tomaatteja, salaatteja, papuja, pähkinöitä, marjoja, kreikkalaista jugurttia ja valtavasti hedelmiä. Siinä ruokavalioni perusruoka-aineet.
Toisaalta, jos viitenä päivänä viikosta syö terveellisesti, voi sekaan sujauttaa muutamia ruokailoitteluiltoja aina silloin tällöin.
Loistava paikka herkutteluun ja ylensyömiseen on uusi ihastuksemme nimeltä Cafe 8 1/2. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyse ei ole perinteisestä kahvilasta. Cafe 8 1/2 on maanantaista perjantaihin italialaishenkinen lounaspaikka, jonka listalta löytyy käsin valmistettuja pastoja ja focaccia-leipiä. Lauantai-iltaísin tarjolla on kokin valitsema 4 ruokalajin yllätysillallinen, joka maksaa aina 30$. Ravintola on hyvin, hyvin pieni, epäravintolamainen, lämminhenkinen ja "taiteellinen". Aivan kuin olisi vierailulla hyvän ystävän kotona. Asiakkaat saavat jopa nauttia omia alkoholijuomiaan ilman erillistä maksua.
Ravintolan keittiössä häärää ainoastaan yksi kokki (omistaja) ja kaikki on täysin käsinvalmistettua alusta alkaen. Kokki jopa kaulitsee pastan käsin ilman pastakoneen apua. Menu on erilainen joka viikko ja kokki käy henkilökohtaisesti esittelemässä annokset ja juttelemassa kaikkien vieraiden kanssa. Kahden lauantai-illallisen jälkeen olemme aivan myytyjä. En tiedä toista paikkaa, jossa hinta-laatu -suhde olisi yhtä täydellinen, ravintolan ilmapiiristä puhumattakaan. Hienoa ruokaa ilman turhaa hienostelua.
Toinen uusi löytömme on kotiamme vastapäätä sijaitseva sushi-ravintoja nimeltä Morio's. Taatusti tuoretta ja autenttista sushia halpaan hintaan hyvän palvelun kera. Myös Morio's on hyvin pieni ja epämuodollinen paikka. Ravintolalla ei ole alkoholilisenssiä, mutta omien juomien nauttiminen on täälläkin mahdollista ja ilmaista. Ja hyvällä tuurilla kokki saattaa jopa tarjota oluet tiskin alta, kuten ensimmäistä kertaa ravintolassa vieraillessamme. Kikka toimi ja meistä tuli vakiasiakkaita :).
Niin paljon hyvää ruokaa ja niin pieni maha. Yksi elämän perusongelmista... Tosin ruuan suhteen laatu korvaa aina määrän. Hyvä ruoka, parempi mieli. Niin totta! Ja nyt tuon lauseen osaa myös Phill selvällä suomenkielellä.
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Tyhmyydesta sakotetaan
Aina ei kaikki mene putkeen. Kaksi paivaa ja kaksi kalliiksi koitunutta virhetta...
Toissapaivana sahkoposteja selaillessani huomasin, etta Saunalahdelta oli tullut jo useita paivia aikaisemmin lasku. Viesti oli "hukkunut" inboxiini, silla en odottanut minkaanlaista viestia Saunalahdelta - olinhan irtisanonut mobiilinettiliittymani jo hyvissa ajoin ennen Suomesta lahtoani. Ensin kuvittelin, etta asiakaspalvelu oli tyrinyt ja liittymaani ei oltukaan suljettu. Mutta sitten katsoin hieman tarkemmin ja huomasin, etta summa ei ollut todellakaan se tuttu 13,90 vaan huimat 1585,17 euroa. Siina nuo numerot olivat ja pysyivat. Ei auttanut, vaikka kuinka hieroin silmiani.
Tarkistin tietoni Oma Saunalahti nettipalvelusta ja kauhukseni sama lasku loytyi myos sielta. Erittelya tarkastellessani minulle selvisi, etta lasku muodostui internetin kaytosta. Kayttokertoja oli kahden paivan aikana kolme n.7 minuutin patkaa ja summat olivat huimia. Tassa vaiheessa en ymmartanyt yhtaan, mista oli kysymys.
Ensimmainen reaktioni oli laittaa isalle viestia ja pyytaa hanta soittamaan puolestani Saunalahden asiakaspalveluun ja tiedustelemaan, mista laskussa oikein on kyse. Isa soitti, mutta asiakaspalvelu ei suostunut antamaan hanelle mitaan tietoja, silla liittyma oli minun nimissani. Sen verran he kuitenkin suostuivat valaisemaan asiaa, etta kyseessa saattoi olla internetin selaaminen matkapuhelimella, jossa ei ole datapakettia.
Hitaasti rattaat paani sisalla alkoivat liikkua ja tajusin tehneeni suurtakin suuremman emamokan. Irtisanoin mobiilinettiliittyman 20.6. Liittyma irtisanottiin heti, ei laskutuskauden loppuun, kuten olin kuvitellut. Irtisanottuani liittyman huomasin, etta nettini kuitenkin toimi viela ja tasta ilostuneena hoidin viela pari asiaa omalla koneellani. Tietamattomana idioottina en ymmartanyt, etta entinen mobiilinettiliittymani oli nyt aivan tavallinen matkapuhelinliittyma ja jokainen netissa viettamani minuutti maksoi hunajaa.
Meinasi itku paasta, kun tajusin kuinka kalliiksi holmoyteni minulle koitui.
Mutta jalleen kerran isan neuvot pelastivat. Isa kehotti minua ottamaan yhteytta asiakaspalveluun, selittamaan tilanteeni ja pyytamaan laskun kohtuullistamista. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Pari puhelua ja useita kauniita sanoja myohemmin laskuni oli kutistettu 50 euroon. Taytyy sanoa, etta en ole koskaan elamassani ollut nain onnellinen turhasta 50 euron laskusta! Kiitos isa ja kiitos Saunalahti! Opin taatusti laksyni.
Valilla minusta tuntuu, etta olemme Phillin kanssa vanhan turhankin hyva tiimi. Hommaa toimii niin hyvassa kuin pahassa. Eilen vuorossa oli se nurjempi puoli: Kun yksi tyrii, niin toinen tyrii perassa. Phillin asemapaikka vaihtuu syyskuussa Hawaijilta New Hampshireen. Muuttaminen Tyynen meren saarilta Itarannikolle ei valitettavasti onnistu muutamalla perakarryajelulla. Navy huolehtii onneksi rahtikuluista, mutta kaytannon jarjestelyt jaivat meille itselle. Tavarat lahtivat muuttofirman mukana jo viime viikolla ja eilen oli vuorossa auton rahtaaminen.
Koska auton rahtauspaikka sijaitsee teollisuussatamassa keskella ei mitaan, paatimme, etta Phill ajaa sinne vuokra-autolla ja mina seuraan perassa hanen autollaan. Talla tavalla meidan ei tarvitse miettia, milla paasemme sielta pois ja milla Phill kulkee toihin niiden muutaman paivan aikana, jotka han viela viettaa saarella ennen uppeluksiin menoa.
Perille paastyamme ymmarsimme, etta edessa on muutaman tunnin jonotus. Emme olleetkaan ainoita, jotka olivat paattaneet viettaa kauniin tiistaipaivan auton rahtaamisen merkeissa. Onneksi meilla oli mukana viihdyketta ja tietenkin seuraa toisistamme. Reilun tunnin odotus meni yllattavan kivuttomasto.
Luukulla Phill ojensi kaikki vaadittavat paperit virkailijalle, joka ilmoitti kauniisti hymyillen, etta auton rekisterointi on vanhentunut heinakuun lopussa, kaksi paivaa aikaisemmin. Eipa ollut tullut mieleenkaan, etta elamme jo elokuuta. Meidan oli tarkoitus hoitaa auton rahtaaminen jo viime viikolla, mutta Phillin tyopaivat venahtivat niin pitkiksi, etta emme olisi millaan kerinneet satamaan ennen sulkemisaikaa. Tiistaina Phill sai vihdoin otettua vapaata asioiden hoitamista varten, mutta tassa valissa kuukausi oli jo kerinnyt vaihtua. Ja koko rekisterointiasia unohtua.
Eipa siis auttanut muu kuin lahtea kiireesti jonottamaan lahimpaan rekisterointivirastoon. Normaalisti Phill saa hoidettua rekisteroinnin ilmaiseksi, silla han on laivastossa. Rekisterointivirasto vaatii kuitenkin todistuksen, jonka voi antaa vain yksi Phillin pomoista, joka on jo siirtnyt New Hampshireen. Koska aika oli kaymassa vahiin, paatti Phill niella tappion ja maksaa rekisteroinnista veloitettavan siivilimaksun, joka on hieman paalle 200 dollaria.
Jalleen jonotimme kiltisti, talla kertaa n. 30min. Luukulle paastyamme "palvelualtis" tati ilmoitti meille, etta he eivat voi veloittaa Phillilta siviilimaksua, ellei han toimita heille kirjetta, jossa todetaan, etta Phill ei ole enaa laivaston palveluksessa. Tama on luonnollisestikin mahdotonta, silla Phill ON yha laivaston palveluksessa. Mutta ilmaiseksikaan he eivat voi autoa rekisteroida ilman puuttuvaa todistusta, jota emme talla hetkella voi saada. Uskomatonta byrokratiaa!
Taas vaadittiin paljon, paljon puhetta ja selvittelya ja useamman ihmisen konsultointia. Joku ratkaisu oli pakko loytya! Tarvittava porsaanreika loytyi viimein Phillin siirtomaarayksesta. Koska Phill ei pian ole millaan tavalla sidoksissa Hawaijin laivastoyksikkoon, suostuivat tadit merkitsemaan Phillin siviiliksi ja veloittamaan siviilimaksun. Halvaksi ei tamakaan tullut, mutta silti huomattavasti halvemmaksi kuin auton hylkaaminen Hawaijille.
Kun tarvittava rekisterointilipuke oli vihdoin hallussamme, oli aika palata satamaan jonottamaan ja hoitamaan homma loppuun. En halua edes laskea, kuinka monta tuntia prosessiin meni, mutta vihdoin ja viimein auto oli rahdattu ja matkalla New Hampshireen. Illalla pizzan ja valkkarin aarella alkoi jo jopa hieman hymyilyttamaan. Tastakin selvittiin! Go team!
Toissapaivana sahkoposteja selaillessani huomasin, etta Saunalahdelta oli tullut jo useita paivia aikaisemmin lasku. Viesti oli "hukkunut" inboxiini, silla en odottanut minkaanlaista viestia Saunalahdelta - olinhan irtisanonut mobiilinettiliittymani jo hyvissa ajoin ennen Suomesta lahtoani. Ensin kuvittelin, etta asiakaspalvelu oli tyrinyt ja liittymaani ei oltukaan suljettu. Mutta sitten katsoin hieman tarkemmin ja huomasin, etta summa ei ollut todellakaan se tuttu 13,90 vaan huimat 1585,17 euroa. Siina nuo numerot olivat ja pysyivat. Ei auttanut, vaikka kuinka hieroin silmiani.
Tarkistin tietoni Oma Saunalahti nettipalvelusta ja kauhukseni sama lasku loytyi myos sielta. Erittelya tarkastellessani minulle selvisi, etta lasku muodostui internetin kaytosta. Kayttokertoja oli kahden paivan aikana kolme n.7 minuutin patkaa ja summat olivat huimia. Tassa vaiheessa en ymmartanyt yhtaan, mista oli kysymys.
Ensimmainen reaktioni oli laittaa isalle viestia ja pyytaa hanta soittamaan puolestani Saunalahden asiakaspalveluun ja tiedustelemaan, mista laskussa oikein on kyse. Isa soitti, mutta asiakaspalvelu ei suostunut antamaan hanelle mitaan tietoja, silla liittyma oli minun nimissani. Sen verran he kuitenkin suostuivat valaisemaan asiaa, etta kyseessa saattoi olla internetin selaaminen matkapuhelimella, jossa ei ole datapakettia.
Hitaasti rattaat paani sisalla alkoivat liikkua ja tajusin tehneeni suurtakin suuremman emamokan. Irtisanoin mobiilinettiliittyman 20.6. Liittyma irtisanottiin heti, ei laskutuskauden loppuun, kuten olin kuvitellut. Irtisanottuani liittyman huomasin, etta nettini kuitenkin toimi viela ja tasta ilostuneena hoidin viela pari asiaa omalla koneellani. Tietamattomana idioottina en ymmartanyt, etta entinen mobiilinettiliittymani oli nyt aivan tavallinen matkapuhelinliittyma ja jokainen netissa viettamani minuutti maksoi hunajaa.
Meinasi itku paasta, kun tajusin kuinka kalliiksi holmoyteni minulle koitui.
Mutta jalleen kerran isan neuvot pelastivat. Isa kehotti minua ottamaan yhteytta asiakaspalveluun, selittamaan tilanteeni ja pyytamaan laskun kohtuullistamista. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Pari puhelua ja useita kauniita sanoja myohemmin laskuni oli kutistettu 50 euroon. Taytyy sanoa, etta en ole koskaan elamassani ollut nain onnellinen turhasta 50 euron laskusta! Kiitos isa ja kiitos Saunalahti! Opin taatusti laksyni.
Valilla minusta tuntuu, etta olemme Phillin kanssa vanhan turhankin hyva tiimi. Hommaa toimii niin hyvassa kuin pahassa. Eilen vuorossa oli se nurjempi puoli: Kun yksi tyrii, niin toinen tyrii perassa. Phillin asemapaikka vaihtuu syyskuussa Hawaijilta New Hampshireen. Muuttaminen Tyynen meren saarilta Itarannikolle ei valitettavasti onnistu muutamalla perakarryajelulla. Navy huolehtii onneksi rahtikuluista, mutta kaytannon jarjestelyt jaivat meille itselle. Tavarat lahtivat muuttofirman mukana jo viime viikolla ja eilen oli vuorossa auton rahtaaminen.
Koska auton rahtauspaikka sijaitsee teollisuussatamassa keskella ei mitaan, paatimme, etta Phill ajaa sinne vuokra-autolla ja mina seuraan perassa hanen autollaan. Talla tavalla meidan ei tarvitse miettia, milla paasemme sielta pois ja milla Phill kulkee toihin niiden muutaman paivan aikana, jotka han viela viettaa saarella ennen uppeluksiin menoa.
Perille paastyamme ymmarsimme, etta edessa on muutaman tunnin jonotus. Emme olleetkaan ainoita, jotka olivat paattaneet viettaa kauniin tiistaipaivan auton rahtaamisen merkeissa. Onneksi meilla oli mukana viihdyketta ja tietenkin seuraa toisistamme. Reilun tunnin odotus meni yllattavan kivuttomasto.
Luukulla Phill ojensi kaikki vaadittavat paperit virkailijalle, joka ilmoitti kauniisti hymyillen, etta auton rekisterointi on vanhentunut heinakuun lopussa, kaksi paivaa aikaisemmin. Eipa ollut tullut mieleenkaan, etta elamme jo elokuuta. Meidan oli tarkoitus hoitaa auton rahtaaminen jo viime viikolla, mutta Phillin tyopaivat venahtivat niin pitkiksi, etta emme olisi millaan kerinneet satamaan ennen sulkemisaikaa. Tiistaina Phill sai vihdoin otettua vapaata asioiden hoitamista varten, mutta tassa valissa kuukausi oli jo kerinnyt vaihtua. Ja koko rekisterointiasia unohtua.
Eipa siis auttanut muu kuin lahtea kiireesti jonottamaan lahimpaan rekisterointivirastoon. Normaalisti Phill saa hoidettua rekisteroinnin ilmaiseksi, silla han on laivastossa. Rekisterointivirasto vaatii kuitenkin todistuksen, jonka voi antaa vain yksi Phillin pomoista, joka on jo siirtnyt New Hampshireen. Koska aika oli kaymassa vahiin, paatti Phill niella tappion ja maksaa rekisteroinnista veloitettavan siivilimaksun, joka on hieman paalle 200 dollaria.
Jalleen jonotimme kiltisti, talla kertaa n. 30min. Luukulle paastyamme "palvelualtis" tati ilmoitti meille, etta he eivat voi veloittaa Phillilta siviilimaksua, ellei han toimita heille kirjetta, jossa todetaan, etta Phill ei ole enaa laivaston palveluksessa. Tama on luonnollisestikin mahdotonta, silla Phill ON yha laivaston palveluksessa. Mutta ilmaiseksikaan he eivat voi autoa rekisteroida ilman puuttuvaa todistusta, jota emme talla hetkella voi saada. Uskomatonta byrokratiaa!
Taas vaadittiin paljon, paljon puhetta ja selvittelya ja useamman ihmisen konsultointia. Joku ratkaisu oli pakko loytya! Tarvittava porsaanreika loytyi viimein Phillin siirtomaarayksesta. Koska Phill ei pian ole millaan tavalla sidoksissa Hawaijin laivastoyksikkoon, suostuivat tadit merkitsemaan Phillin siviiliksi ja veloittamaan siviilimaksun. Halvaksi ei tamakaan tullut, mutta silti huomattavasti halvemmaksi kuin auton hylkaaminen Hawaijille.
Kun tarvittava rekisterointilipuke oli vihdoin hallussamme, oli aika palata satamaan jonottamaan ja hoitamaan homma loppuun. En halua edes laskea, kuinka monta tuntia prosessiin meni, mutta vihdoin ja viimein auto oli rahdattu ja matkalla New Hampshireen. Illalla pizzan ja valkkarin aarella alkoi jo jopa hieman hymyilyttamaan. Tastakin selvittiin! Go team!
maanantai 1. elokuuta 2011
Taydellinen lauantai
Viime lauantai oli Phillin syntymapaiva ja juuri sellainen paiva, joita kaipasin kaikkein eniten Suomessa ollessani. Yksinkertaisesti taydellinen paiva Hawaijilla!
Aamu alkoi kavelylla leipomoon ostamaan vastaleivottua haupia-bataatti -kakkua synttariyllatykseksi Phillille. Kotiin palattuani Phill alkoi sopivasti herailemaan ja paatimme lahtea kuntosalille Pearl Harboriin.
Hyvan treenin jalkeen oli vuorossa hyvaa ruokaa ja rantakivaa Waimanalo Beachilla. Waimanalo Beach on yksi O'ahun kivoimmista rannoista ja nakymat matkalla maailman kauneimpia. Vaikka ollaan ajettu sama reitti jo kymmenia tai satoja kertoja, on se aina yhta vaikuttava. Tie mutkittelee rantakallioilla ja alhaalla vaahtoaa turkoosi meri. Jylhaa ja kaunista!
Muutama tunti wiffleballia (baseballin rantaversio), makoilua ja aalloissa hyppimista ja taas oli nalka. Kotiin saavuttuamme valmistin meille pienen synttarivalipalan tuoreista mansikoista, ananaksesta, manteleista, kakusta ja tietenkin skumpasta.
Herkuttelun lomassa kokosimme listan O'ahun TOP7 baareista ja paatimme jatkaa iltaa vierailemalla niissa kaikissa. Ensimmaisena vuorossa oli Kaimukin alue ja siella ravintola nimelta Town. Townin drinksut ovat huipputasoa ja naukkailun lomassa voi herkutella paikallisilla alkupaloilla. Talla kertaa olimme hyvin seikkailuhenkisia ja tilasimme lautasellinen hawaijilaisia "tapaksia", joiden nimista tunnistimme ainoastaan muutaman. Kannatti, oli hyvaa! Yritimme kylla kysya tarjoilijalta, mita mikin oli, mutta vastaukset olivat hieman epamaaraisia: "Se muistuttaa vahan parsaa, mutta ei ole sita ja tama taas on melkein kuin poi, mutta kuitenkin ihan eri juttu."
Seuraavaksi vuorossa oli 12th Ave Grill, jossa yleensa vierailemme arkisin halvan Draft bar -tunnin aikana. Normaalisti 12th Ave Grill on enemman ruokaravintola kuin baari. Ehdoton must on Ahi bruschetta, joka vie kielen mennessaan. Talla kertaa bruschetta jai kuitenkin saamatta, silla baari oli taysi ja poytia ei ollut yhtaan vapaana. Saali!
Tassa vaiheessa seuraamme liitty Phillin ystava Dan ja matka jatkui bussilla China Towniin, josta lahes kaikki listaamamme baarit loytyvat. Ensimmainen pysahdys oli Bar35, jossa on kattava lista oluita ympari maailman, perusdrinkkeja seka piiiitka ja mielikuvituksellinen lista erilaisia martineja. Juomien lisaksi tarjolla on rapsakkaa pizzaa. Pizzaa minun makuuni!
Bar35 jalkeen suuntasimme lempparipaikkaamme Murphy's:iin. Murphy's on laadukas Irkku-baari, jonka ehdoton vetonaula on ilmainen ja hyvassa kunnossa oleva shuffleboard. Murphy's:iin liittyy myos valtavasti muistoja matkan varrelta. Useammin kuin kerran olemme menneet sinne suoraan lentokentalta tai sitten suoraan Murphy's:sta lentokentalle. Ja tietenkin monia kertoa siina valissa.
Niinhan siina tallakin kertaa kavi, etta jumituimme koko loppuillaksi Murphy's:iin. Mihinkas sita parasta vaihtamaan?! Eli, TOP7 kutistui lopulta kolmeen, mutta hauskaa oli ainakin seitseman paikan edesta. Hyva alku Phillin viimeiselle vuodelle kahdenkympin alueella :p.
Sunnuntaiaamuna saattoi ehka pikkuisen sarkea paata, mutta siltikin hymyilytti. Jalleen yksi ihana, taydellinen paiva!
Aamu alkoi kavelylla leipomoon ostamaan vastaleivottua haupia-bataatti -kakkua synttariyllatykseksi Phillille. Kotiin palattuani Phill alkoi sopivasti herailemaan ja paatimme lahtea kuntosalille Pearl Harboriin.
Hyvan treenin jalkeen oli vuorossa hyvaa ruokaa ja rantakivaa Waimanalo Beachilla. Waimanalo Beach on yksi O'ahun kivoimmista rannoista ja nakymat matkalla maailman kauneimpia. Vaikka ollaan ajettu sama reitti jo kymmenia tai satoja kertoja, on se aina yhta vaikuttava. Tie mutkittelee rantakallioilla ja alhaalla vaahtoaa turkoosi meri. Jylhaa ja kaunista!
Muutama tunti wiffleballia (baseballin rantaversio), makoilua ja aalloissa hyppimista ja taas oli nalka. Kotiin saavuttuamme valmistin meille pienen synttarivalipalan tuoreista mansikoista, ananaksesta, manteleista, kakusta ja tietenkin skumpasta.
Herkuttelun lomassa kokosimme listan O'ahun TOP7 baareista ja paatimme jatkaa iltaa vierailemalla niissa kaikissa. Ensimmaisena vuorossa oli Kaimukin alue ja siella ravintola nimelta Town. Townin drinksut ovat huipputasoa ja naukkailun lomassa voi herkutella paikallisilla alkupaloilla. Talla kertaa olimme hyvin seikkailuhenkisia ja tilasimme lautasellinen hawaijilaisia "tapaksia", joiden nimista tunnistimme ainoastaan muutaman. Kannatti, oli hyvaa! Yritimme kylla kysya tarjoilijalta, mita mikin oli, mutta vastaukset olivat hieman epamaaraisia: "Se muistuttaa vahan parsaa, mutta ei ole sita ja tama taas on melkein kuin poi, mutta kuitenkin ihan eri juttu."
Seuraavaksi vuorossa oli 12th Ave Grill, jossa yleensa vierailemme arkisin halvan Draft bar -tunnin aikana. Normaalisti 12th Ave Grill on enemman ruokaravintola kuin baari. Ehdoton must on Ahi bruschetta, joka vie kielen mennessaan. Talla kertaa bruschetta jai kuitenkin saamatta, silla baari oli taysi ja poytia ei ollut yhtaan vapaana. Saali!
Tassa vaiheessa seuraamme liitty Phillin ystava Dan ja matka jatkui bussilla China Towniin, josta lahes kaikki listaamamme baarit loytyvat. Ensimmainen pysahdys oli Bar35, jossa on kattava lista oluita ympari maailman, perusdrinkkeja seka piiiitka ja mielikuvituksellinen lista erilaisia martineja. Juomien lisaksi tarjolla on rapsakkaa pizzaa. Pizzaa minun makuuni!
Bar35 jalkeen suuntasimme lempparipaikkaamme Murphy's:iin. Murphy's on laadukas Irkku-baari, jonka ehdoton vetonaula on ilmainen ja hyvassa kunnossa oleva shuffleboard. Murphy's:iin liittyy myos valtavasti muistoja matkan varrelta. Useammin kuin kerran olemme menneet sinne suoraan lentokentalta tai sitten suoraan Murphy's:sta lentokentalle. Ja tietenkin monia kertoa siina valissa.
Niinhan siina tallakin kertaa kavi, etta jumituimme koko loppuillaksi Murphy's:iin. Mihinkas sita parasta vaihtamaan?! Eli, TOP7 kutistui lopulta kolmeen, mutta hauskaa oli ainakin seitseman paikan edesta. Hyva alku Phillin viimeiselle vuodelle kahdenkympin alueella :p.
Sunnuntaiaamuna saattoi ehka pikkuisen sarkea paata, mutta siltikin hymyilytti. Jalleen yksi ihana, taydellinen paiva!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)