Ei huolta, täällä on kaikki hyvin

Hupsis, en edes tiedä mistä aloittaa. Ehkäpä sanoilla kiitos ja anteeksi. Katosin blogimaailmasta yhdellä loikalla enkä tajunnut, että moinen katoamistemppu aika jännittävän elämänvaiheen keskellä saattaa herättää ihmetystä ja huolta. Olen pahoillani aiheuttamastani huolesta ja todella otettu huolenpidosta. En koskaan oikein tajunnutkaan, kuinka ihanan huolehtivia ja välittäviä ihmisiä lukijoideni joukossa onkaan. Kiitos!

Blogin hylkäämiseen ei liity draamaa eikä mitään ikäviä tapahtumia. En tehnyt (enkä ole vieläkään tehnyt) selkeää lopettamispäätöstä ja Instagramin tiliäni seuranneet (veeralampi) tietävät edelleenkin aika tarkasti missä kaikkialla juoksentelen, missä asennossa kissat nukkuvat sohvalla, millä muumimukituulella olen ja mitä aamupalalautaseltani löytyy. 

Yksi suurimpia syitä blogin heitteillejätön taustalla oli se, etten voinut kirjoittaa julkisesti juuri mistään, mitä pääni sisällä oikeasti liikkui. Esimerkiksi siitä, että suunnittelin reissua Philliä tapaamaan, mutten saanut kertoa kenellekään minne olin menossa ja miksi, en edes Philille, perheelleni tai läheisimmille ystävilleni. Töissä sepittelin valkoisia valheita perhereissusta ja läheisilleni en edes kertonut olevani lähdössä mihinkään.

Loppujen lopuksi reissun kanssa kävi vähän niin ja näin. Yhteinen viikko Phillin kanssa Japanissa vaihtui aivan viime metreillä yhteiseen iltaan tukikohdan laiturin pyykkituvassa ja tuonkin illan toteutuminen vaati aikamoista ninjailua ja sumplimista. Suunnitelmat menivät siis mönkään, mutta reissustani tuli silti yksi elämäni parhaimmista seikkailuista ja matkalta löytyi myös uusi ihana ystävä.

Japanin reissun jälkeen tulikin jo pian joululoma ja Suomen reissu ja tammikuun puolivälissä koitti vihdoin kuumeisesti odotettu home coming. Home coming päivänä satoi kaatamalla, mutta kun paatti ilmestyi horisonttiin, loppui sade kuin taikaiskusta. Ah kuinka osuvaa. Vaikka koko puolenvuoden komennus ja erossa olo meni lopulta ihan mutkattomasti, alkoi paluupäivän selvittyä olemaan kärsivällisyys jo koetuksella.

Phillin kotiinpaluun jälkeen vietimme yhdessä kahden viikon loman New Jerseyssa, New Yorkissa ja kotona San Diegossa. Iso kiitos ihanalle työnantajalleni, jolla riitti ymmärrystä. Yhteinen aika ja loma teki nannaa ennen tavalliseen arkeen palaamista. 

Tällä hetkellä elämäämme kuuluu enemmän tai vähemmän pitkiä työpäiviä ja merireissuja ja sen vastapainona jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttimista. Heinäkuun alussa olemme lähdössä viikoksi Kanadan Kalliovuorille ja tänä viikonloppuna juhlimme Phillin saamaa ylennystä sekä yhtä monista kotiinpaluista. 

Blogin kohtalon jätän edelleenkin avoimeksi, sillä eihän tällainen puolittainen tuuliviiri voi koskaan tietää, milloin (jos milloinkaan) bloggailuinto iskee taas. Sitä odotellessa halusin kuitenkin hälventää kaikki huolet, sillä minulla ja meillä on kaikki hyvin! 

P.S. Lisää kuvia ja elämää löytyy Instagramista veeralampi nimen takaa!

Maanantai 8.10

Hupsista heijaa, elossa ollaan! En viitsi selitellä enkä lupailla mitään elämää suurempaa, mutta nyt suunnitelmissa on jakaa teidän kanssa taas viikon verran elämää. Ihan jo siitä syystä, että muistan itsekin sitten joskus, millaista arkeni oli Phillin komennuksen aikana. Tästä siis lähtee, seitsemän päivää enemmän tai vähemmän syksyisessä San Diegossa.

Herään paria minuuttia ennen herätyskelloa, hieman kuuden jälkeen. Possu-kissa hyppää kehräämään ja rapsutettavaksi, Kisu tuijottelee lipaston päältä ja alkaa sitten nuolemaan Phillin partavesipulloa. On pakko nousta ylös ja siirtää pullo vessan hyllyyn. Eihän siinä mennytkään kuin kolme kuukautta. 

Ulkona on vielä ihan pimeää ja olo tuntuu maanantaimaiselta. Ruokin kissat ja iseni. Olen onnellinen sunnuntai-illan Veerasta, joka teki aamupalaksi tuorepuuroa ja alkuviikon lounaiksi kurpitsakeittoa ja ruisleipää.

Työpäivä alkaa klo 7:45. Koulu aukeaa seitsemältä ja paikalla on jo muutamia lapsia kolmesta eri ryhmästä. Ohjeistamme aamuopettajan kanssa lapset siivouspuuhiin ja lähdemme ulos. Aloitamme päivät aina ulkoilulla ja vietämme muutenkin päivästä suurimman osan ulkona.

Työpäivä on juuri sopivan kiireinen ja päivä etenee vauhdilla. Meillä on tänään kolmen opettajan vajaus, mikä tuntuu pienessä koulussa jo paljon. Yhteishenki on kuitenkin niin hyvä, että hommat hoituvat saumattomasti. Lupaan tehdä ainakin tänään ja huomenna hieman ylitöitä ja pääsen töistä viideltä.

Viideltä hyppään autoon ja haen ystäväni kyytiin. Jatkamme matkaa Cowles Mountainille iltahaikille. Kaksi ja puoli kilometriä ylämäkeen ja kaksi ja puoli kilometriä alas. Samalla paranee myös maailma. Kerkiämme juuri ja juuri alas ennen kuin on ihan pimeää.

Saavun kotiin puoli kasilta ja ovella odottaa laatikollinen hedelmiä ja vihanneksia Imperfect Producelta. Kyseessä on uudehko palvelu, jonka kautta voi tilata kotiin kuljetettuna sellaisia vihanneksia ja hedelmiä, jotka menisivät muuten hävikkiin. Osa tuotteista ei täytä kauppojen kauneusvaatimuksia ja osaa on tällä hetkellä tarjolla liikaa. Laatikon sisällön ja koon saa päättää itse ja tarjolla on sekä luomu- että tavallisia tuotteita. Olen suuri fani! Pieni ja helppo tapa taistella ruokahävikkiä vastaan.

Mutta nyt on pakko saada ruokaa! Keitän kikhernepastaa ja lämmitän viikonlopulta jääneitä kalkkunapyöryköitä ja tomaattikastiketta. Pastan kypsymistä odotellessa tyhjennän tiskikoneen ja syön seisaaltani lehtikaalisalaattia. Yleensä syön illalliseni mieluiten suihkun raikkaana, mutta tänään en pysty odottamaan. Stinky kid, mutta onneksi kissat eivät välitä.

Loppuilta kuluu sohvalla. Kirjoittelen blogia, kuuntelen Nate Ruessia, selailen Instagramia, katselen kun Possu jahtaa kärpäsiä ja kirjoitan Phillille sähköpostin vaikka tiedänkin ettei yhteys ole pelannut hetkeen. Tavoitteeni on mennä nukkumaan kymmeneltä, mutta katsotaan, miten tässä käy. 

Ei yhtään hullumpi maanantai. Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.

Elämää

Vietän parhaillani laiskaa sunnuntaiaamua ja katselen kuinka Kisu ja Possu vahtivat ulkona puuhailevaa oravaa. Välillä uhitellaan puolin ja toisin, kunnes taas muistetaan kodin ja ulkoilman välissä oleva verkko. En tiedä, kuka selviytyisi oikeasta kohtaamisesta voittajana. Todennäköisesti kaikki kolme päätyisivät naapurin palmun latvaan ja kissat pitäisi pelastaa palokunnan avulla. En ajatellut testata.

Blogi on jatkanut hiljaiseloa samoista syistä kuin heinäkuussakin, mutta oikeassa elämässä on riittänyt menoa ja meininkiä töissä ja vapaalla. Kaikista todennäköisimmin minut on löytänyt tänä kesänä rannalta. Rannalla on ollut hyvä rentoutua, käydä höpöttelykävelyillä ystävän kanssa, treenata, lukea ja viilentyä paahtavan kuumuuden keskellä. Hassulla tavalla koen rannalla ollessani olevani lähempänä Philliä vaikkei ajatuksen taustalla mitään oikeaa logiikkaa olekaan.

Rantailun lisäksi olen treenaillut salilla ja käynyt puistojoogassa, kunnostautunut ateriasuunnittelun (meal prep) ja kokkailun saralla, treffaillut kavereita, hoitanut pientä patio puutarhaani ja innostunut taas pitkästä aikaa lukemisesta. Niin ja olenhan minä toki töitäkin tehnyt tuttuun tapaan maanantaista lauantaihin. Eilen loppui community collegen kesälukukausi ja saan hengähtää kahden lauantain verran. Ensi viikolla saan myöskin hengähtää preschool työstäni, sillä koulumme on koko viikon kiinni. Me opettajat työskentelemme luokkahuoneidemme kimpussa alkuviikosta, mutta loppuviikosta saamme mekin lomailla jos ja kun kaikki on valmiina uuteen toimintakauteen.

Kaiken kaikkiaan olen onnistunut nauttimaan kesästä ja pitämään itseni tyytyväisen kiireisenä, mutta on minulla siltikin ihan hirveän kova ikävä Philliä. Sähköpostit ovat kulkeneet aina hetkittäin ajallaan ja välillä emme ole saaneet toisiimme mitään yhteyttä pariin viikkoon. Tämä kaikki on ihan normaalia ja odotettavissa olevaa. Viime viikolla Phillin paatti piipahti satamassa jossainpäin maailmaa ja saimme jutella muutamana päivänä puhelimessa ja jopa skypetellä videon kanssa. Suurinosa keskusteluista käytiin aikaerojen ja työaikataulujen takia keskellä yötä, mutta oli se sen arvoista. Phill on kasvattanut itselleen deployment viikset ja vaikken suuri viiksien ystävä olekaan, näyttivät ne trimmattuina oikeastaan aika kivoilta. Silloin kun paatti on uppeluksissa, saa miehistö kasvattaa myös parran, mutta pinnalla ollessa vain viikset ovat sallittuja. En tiedä miksi enkä malta odottaa, että muinainen sääntö joskus kumottaisiin.

Tällaista elämää täällä tällä hetkellä. Kesää on säiden puolesta jälkellä vielä kuukausia, mutta valo alkaa jo karkaamaan myöhäisemmistä illoista. Syksyn tullen pitää keksiä uusia kujeita, mutta sitä ennen kerkeän vielä vaikka kuinka monena iltana rannalle tai haikkaamaan. Ehkäpä jopa silloin tällöin kirjoittamaan muutakin kuin sähköposteja.

Hiljainen heinäkuu

Blogi on elellyt puolivahingossa aika hiljaista heinäkuuta. Syitä hiljaisuuden takana on kaksi:

Ensin oli kiire ja sitten kaikki kirjoitusintoni kanavoitui sähköposteihin.

Phill lähti jokin aika sitten pitkälle komennukselle ja kaikki kommunikointi ulkomaailman kanssa tapahtuu sähköpostitse. Yritän kirjoittaa Philille kuulumisia ja viihdykettä päivittäin, sillä elämä sukellusveneessä on välillä aika ankeaa. Paatti saattaa olla merillä viikkoja tai kuukausia kerrallaan ja kotisatamaan miehet palaavat seuraavan kerran vasta reilun puolen vuoden päästä. Kun paatti on merillä, tarkoittaa se käytännössä katsoen sitä, että se on veden alla, kaukana päivänvalosta. Miehistö tekee töitä vuoroissa ilman kunnon vapaapäiviä ja viettävät kaiken aikansa samojen naamojen kanssa, hyvin pienissä tiloissa. Näissä olosuhteissa yhdellä sähköpostilla on iso merkitys.

Ennen lähtöä halusimme viettää jokaisen mahdollisen hetken yhdessä ja varmistaa, että kaikki mahdolliset käytännönasiat ovat kunnossa. Lähdön hetkellä oli sellainen olo, että olimme niin valmiita kuin vain mahdollista ja yllättäen oli jopa ihan hyvä fiilis. Eivät nämä komennukset tietenkään mitään ihania ole minunkaan näkökulmasta, mutta kyllä minulla silti on tässä yhtälössä se helpompi osa. Varsinkin nyt kun elämäni on juurtunut niin vahvasti tänne San Diegoon. Minulla on työt ja tiivis työyhteisö, kavereita, harrastuksia, oma koti ja kissat sekä tietenkin San Diegon ihana kesäsää.

Tavoitteeni on pitää itseni mahdollisimman kiireisenä ja onnellisena ja olla laskematta päiviä vielä tässä vaiheessa. Ja vaikea niitä olisi laskeakaan, sillä kotiinpaluupäivämäärä on vielä iso kysymysmerkki. So far so good, vaikka hyvin alussahan tässä vasta ollaankin.

En tee mitään suuria lupauksia blogin ryhtiliikkeen suhteen vaan kirjoittelen aina kun siltä tuntuu. Toivottavasti hieman säännöllisemmin kuin satunnaisesti, vähintäänkin sitten syksyn tullen. Instagramin kanssa olen huomattavasti ahkerampi, joten veeralampi kannattaa laittaa seurantaan, jos meikäläisen puuhat kiinnostavat. Kuvista 90% prosenttia koostuu edelleenkin auringonlaskuista, rannoista, haikkimaisemista ja kissoista, mutta löytyypä sieltä satunnaisesti muutakin. Niin kuin esimerkiksi tämän iltaiset hetkeni spiderwomanina seinäkiipeilysalilla.

Palaillaan taas kun aika ja into kohtaavat. Ehkäpä jo huomenna, todennäköisesti hieman myöhemmin. Elossa kuitenkin ollaan!

Capybara aka happy Veera

Kävimme joulun alla San Diegon eläintarhassa ja eteemme osui aitauksellinen minulle tuntemattomia eläimiä. Aikansa kylttiä tutkittuaan Phill kertoi minulle eläimen olevan capybara. Jaa, että mikä? Happy Veera? Siltä se minusta ensiyrityksellä kuulosti. Happy Veera oli niin osuva nimi eläimelle, että se jäi elämään. Saattoipa siinä käydä niinkin, että jonain kiukuttelupäivänä sain capybaran kuvan puhelimeeni muistuttamaan onnellisimmista ajoista ja Veeroista.

Kuvassa cabybaran sijaan ihan vain iloinen maaorava

Niin kuin ehkä blogin hiljaisuudestakin voi päätellä, on viime viikkoina ollut ihan hirmuinen kiire ja sen myötä happy Veerakin ajoittain hukassa. Loman jälkeinen rentous kantoi parin viikon ajan, mutta viime viikon loppupuolella alkoi tökkiä. Arjesta tuli liian arkista ja oravanpyörän vauhti kiihtyi.

Tällä viikolla olenkin sitten painanut jarrua ja keskittynyt löytämään sisäisen cabybarani. Viime viikonloppuna latasin akkuni huolella pitkien lenkkien, ystävien ja hyvän ruuan voimin ja universumi viimeisteli homman järjestämällä minulle maanantaiksi yllärivapaan. Meillä sattui koulussa putkirikko ja koulu jouduttiin sulkemaan päiväksi. Niin ikävä asia kuin tämä olikin, oli se meille opettajille oikeastaan lottovoitto. Vietimme työparini kanssa koko aamun lasten arviointien kimpussa ja iltapäivän nautiskelin auringosta ja yllättävästä vapaa-ajasta. Ylibuukatusta kiireviikosta tuli kertarysäyksellä aika paljon hallittavampi.

Elossa siis ollaan ja nyt taas aika positiivisillakin fiiliksillä. Kohta pitäisi kammeta itseni tästä sohvalta ylös ja lähteä muutamaksi tunniksi community collegelle puhumaan kaksivuotiaiden turva- ja terveysjutuista sekä paikallisesta lastensuojelulaista. Loppupäivän saammekin sitten nauttia Phillin kanssa yhteisestä vapaa-ajasta, joka on käymässä entistäkin harvinaisemmaksi.

Happy Veera toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua ja yrittää palata asiaan hieman aiemmin kuin kolmen viikon päästä.

Viikon positiiviset

Viime sunnuntaina lupailin keskittyä hyvään ja kirjata jokaisesta päivästä viisi positiivista asiaa. Pidin lupaukseni ja sain aikaiseksi aika mainion viikon.

Maanantai

• Töihin kävelyn ansiosta olin töissä tavallista aiemmin eikä tullut edes kiire
• Suunnitteluhetki työparin kanssa ja lähikahvilan Rooibos latte
• Itse tehdyt laskiaispullat, nams!
• Arki-iltojen lemppari illallinen: kanaa ja uunikasviksia
• Lämmin suihku ja hyvä venyttely

Tiistai

• Ihanan raikas sateen tuoksu yöllisen kuuron jäljiltä
• Kadulla leijaileva pekonin tuoksu aamulla töihin kävellessä. En edes syö pekonia oikeastaan koskaan, mutta tuoksusta tulee mieleen New Jersey ja Phillin vanhempien luona vietetyt kiireettömät aamut
• Lasten pienestä lätäköstä repimä ilo. Nämä pienet eivät taida edes muistaa viime talven sateita.
• Energinen treeni
• Nopea siivous - tai siis lähinnä sen seuraus, eli siisti koti

Keskiviikko

• Kävely täydellisessä tihkusateessa, joka ei kastellut, mutta raikasti
• Ruusut
• Luova ja tehokas treeni
• Yllätysseuralainen. Phillillä piti olla duty päivä (eli töitä yön yli), mutta homma peruuntui viime hetkellä ja mies tulikin kotiin
• Sushia ja valkkaria suunnittelemieni tähteiden sijaan

Torstai

• Auringonpaiste
• Jääkaapin täydennys aka kauppareissu, vaikkei olisi huvittanut yhtään
• Itsensä ylittämistä vaativa treeni
• Kokeilevat (experimental) kalkkunapullat, joista tuli tosi hyviä
• Tee- ja jutteluhetki Phillin kanssa

Perjantai

• Ihan oikea perjantaifiilis heti aamusta. Huomenna ei ole töitä ja maanantaikin on vapaa. Siitä kiitos muinaisten presidenttien "synttäreille"
• Upean kaunis ja juuri sopivan lämpöinen sää. Linnutkin saattoivat laulaa tavallista äänekkäämmin
• Samalla ovenavauksella kotiin tullut mies. Nykyisillä työtunneilla tämä on harvinaista herkkua!
• YouTubesta löytyi joogaa väsyneille jaloille. Ihana päätös kävelyviikolle
• Elokuva ja kasvis-ramenia. Nams!

Lauantai

• Aamutreeni Relentless Jaken kanssa. Tsekkaa YouTubesta, jos kaipaat uusia treeni-ideoita
• Dos Palmasin aamupala panini, kulmakunnan (eli San Diegon) paras breakfast sandwich 
• Kuntoon saatu autovanhus
• Gin & Tonic tölkistä - kuulostaa karmealta, mutta toimii (cut water spirits, paikallisia juttuja)
• Upeaakin upeampi auringonlasku, jota oli pakko rynnätä ihastelemaan pienelle iltalenkille

Sunnuntai

• Piristävä aamujuoksu hiljaisilla kaduilla
• Uusi pyörä (sen varastetun tilalle)
• Iltapäiväkävely vanhoilla kotikulmilla Pacific Beachilla ja Mission Bay:lla
• Lautapeli-ilta ja voitettu co-op peli 
• Possun riehuminen uuden lelun kanssa

Näistä isommista ja pienemmistä onnenhetkistä muodostui lopulta iso iloinen pallo, joka kasvoi kasvamistaan viikon edetessä. Tästä innostuneena päätin kehittää itselleni uuden iltarutiinin ja tiedostaa joka ilta ennen nukkumaan menoa vähintään yhden hyvän asian kuluneesta päivästä. Pienistä murusista kasvaa isoja asioita.

Tällä viikolla

Tällä viikolla olen

• Herännyt joka päivä viideltä Phillin herätyskellon soittoon. Uni ei ole enää tullut, joten olen noussut itsekin viimeistään puolikuudelta.
• Käyttänyt ylimääräisen aamuajan joogaan. 
• Iloinnut maanantaista, keskiviikosta ja perjantaista ja tallustanut tiistain ja torstain läpi.
• Hikoillut yli kolmenkympin helteissä ja palellut (!) alle parin kympin tihkusateessa huppari päällä.
• Katsonut aika monta jaksoa Game of Thronesia ja Silicon Valley -sarjaa.
• Lukenut Oh Crap! Potty training -kirjaa (ammattikirjallisuutta huvin vuoksi)
• Valmistautunut lasten arviointeihin ja vanhempaintapaamisiin
• Jahdannut ulos juossutta Kisua pimeässä
• Kokannut aika monena päivänä.
• Ajanut iltapäivä ruuhkassa Petcoon kissanruokaostoksille ja iloinnut siitä, etten joudu jumittamaan ruuhkissa joka päivä.
• Muistanut taas alkaa syömään vitamiineja (ja muistanut kuinka pahalta ne haisevat).
• Juonut ihan liikaa La Croix passion hedelmän makuista kuplavettä.
• Mennyt hyvin aikaisin nukkumaan.

Tiistainen auringonnousu kotinurkilta

I can't even...

I can't even... Niin yksi ryhmämme pienistä pojista sanoo aina kun yrittäminen ei tuota tulosta ja turhautuminen puskee pintaan. Juuri nyt olen valmis itsekin huokaisemaan I can't even, vaikka turhautumisen sijaan taitaakin olla kyse hetkittäisestä kiireestä ja asioiden päällekkäisyydestä.

Tämä viikko on suuri hyvästien ja muutosten viikko. Huomenna joudun sanomaan hyvästit rakkaalle työkaverilleni ja perjantaina lapsille. Pelkkä ajatuskin itkettää, sillä meillä on ollut yhdessä aivan mahtava vuosi. Viime lauantaina sanoin myöskin heipat osalle community collegen oppilaistani kesälukukauden tultua päätökseensä. Juhlistimme viikkaa tapaamista nyt jo perinteisten (toinen kerta!) nyyttäreiden voimin. Aidolla kiinalaisella ja intialaisella ruualla herkutellessani ja oppilaiden kanssa jutustellessan, tunsin suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Jummi miten hienoa, että saan tutustua töitteni puolesta näin ihanaan ja kaiken kirjavaan porukkaan.

Oppilaideni jatkaessa elämäänsä kohti uusia seikkailuja, olen koittanut kääntää katseeni kohti uusia lapsia perheineen. Olen sumplinut kotikäyntejä, suunnitellut tulevaa vuotta ja osallistunut uuden työparini etsintään. Sopiva löytyi ja alan olla haikeuteni keskellä myös varovaisen innostunut tulevasta vuodesta. Eiköhän tästäkin tule hyvä ja uusien kokemusten täyteinen vuosi. Normityöni ohella jatkan myöskin community collegella lauantaisin ja mahdollisesti myöskin tiistai-iltaisin. Hullu kun olen... 

Vipinää  riittää sekä minulla että takaisin sukellusveneen palvelukseen siirtyneellä toisella puoliskollani. Yhteistä aikaa on rajoitetusti, mutta laatu korvaa määrän. Kaikista parasta tässä onkin se, että juuri nyt tunnen ihan tosissani kuuluvani joukkoon ja eläväni ihan oman näköistä elämääni täällä rapakon läntisellä puolella. Asia, mikä ei ole (ainakaan tälle) ulkosuomalaiselle mikään itsestään selvyys.

Seikkailijakissa Los Angelesissa

Kun Kalifornia kielsi vuoden alussa höttömuovikassit, sain mahtavan bonus-syyn hankkia elämääni lisää kangaskasseja ja ulkoiluttaa niittää aiempaakin useammin.

Rakastan kangaskasseja, mikä on madollisesti nähtävillä myös kokoelmani helmien kassialmamaisesta kunnosta. Vaikka olisikin ehkä liioittelua sanoa, että kangaskassit sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen, sopivat ne silti aika moneen tilanteeseen ja kaltaiseni rentoilijan päivittäisiin asuihin.

Kokoelmani uusin yksilö lähti mukaani Portlandista ja edustaa rakkauttani seikkailuja ja kissoja kohtaan. Pienet kultaiset yksityiskohdat tuovat kassiin juuri sopivan ripauksen blingblingiä ja tekevät kassista lähes täydellisyyttä hipovan.

Viimeisimmälle seikkailulle kuvan kassi pääsi eilen, kun piipahdin päiväseltään (öh, aamuseltaan) Los Angelesissa passia uusimassa. Heräsin hieman aamuneljän jälkeen ja lähdin liikkeelle jo reilusti ennen viittä. Alkumatka meni vielä sujuvasti, kunnes 405-tien ruuhkat saivat puhelimeni gps:n houkuttelemaan minut lentokentän takaisille pienille sivuteille. Pääsin kuitenkin perille (etu)ajoissa ja koko homma oli hoidettu jo yhdeksältä, jolloin virallinen passinuusiminaikani oli. Välillä on ikävä tällaista suomalaista tehokkuutta.

Olin ajatellut piipahtavani Santa Monicassa tai Huntington Beachillä, mutta väsymys ja pilvinen sää saivat minut suuntaamaan samantien takaisin kohti San Diegoa. Pahimmat ruuhkat olivat jo ohi, joten olin kotona jo reilusti ennen puoltapäivää, yhteensä noin 5 ja puoli rantintakana vietettyä tuntia myöhemin.

Kotiin päästyäni söin ja katselin telkkarista hömppää, kunnes orava aiheutti sähkökatkon 45 000 san diegolais taloudelle, meidät mukaanlukien. Hyvä syy päikkäreille, joiden jälkeen päiväni lähti uuteen nousuun.

Passin uusiminen on ulkosuomalaiselle pahimmillaan aikamoista säätämistä ja rahanmenoa. Minähän olen suhteellisessa mittakaavassa aika onnekas, kun pääsen kuitenkin ihan päiväseltään passin uusimisreissulle ja Suomen hyvin tiukat standardit täyttävän kuvankin sain otettua kymmenen mailin säteellä. Nyt asia on kuitekin taas hoidossa seuraavaksi viideksi vuodeksi ja kissakassikin pääsi mukanani road trippailemaan.

Kaikille San Diegossa asuville passikuvan tarvitsijoille viellä sellainen vinkki, että Solana Beachilla sijaitsevasta Total Photo -valokuvaamosta saa taasti Suomen vaatimukset vastaavan passikuvan ja kaupanpäällisiksi loistavaa palvelua. Suosittelen!

Höyhenen kevyitä perhosia

Nyt se on täällä niin, että tuntuu. L-O-M-A! Loman alusviikko on ollut perinteiseen tapaan extra-kiireinen ja paperihommien takia myöskin aika stressaava. Perjantaina iltapäivällä palaset loksahtivat kuitenkin viimeinkin paikalleen ja vatsan stressiperhoset vaihtuivat höyhenen kevyisiin lomaperhosiin.

Vaikka aloitankin loman vasta huomisen opetustunnin jälkeen, nappasin tänään pienen varaslähdön viimeisen Fringe festivaalin shown merkeissä. Lasi (pari) skumppaa, hyvä illallinen ja mentalist show siivittävät mukavasti lomatunnelmaan. Viimevuotiseen tapaan pääsin myös itse lavalle. Tällä kertaa avustin rikkomalla paperipusseja, joista yksi sisälsi rikkinäisen lasipullon. Lisäksi annoin randomin nelinumeroisen luvun, joka oli osa isompaa temppua.
Huomenna siis vielä aamusta töihin ja sitten pikapiipahdus kotiin ennen lentokentälle lähtöä. Illalla olemme jo Portlandissa ja sunnuntaina jatkamme matkaamme upeiden maisemien halki Crater Lakelle mökkeilemään. Metsän keskellä ei kuulemma ole kännykkäverkkoa ja internetkin on päämökin satelliitin (epävakaisessa) varassa. Tiedossa on loman lisäksi some-loma, joka tekee varmasti hyvää sekin. Kävelemisen sijaan tekee mieli hyppelehtiä ja puhumisen sijaa laulaa. Jeps, fiilikset ovat juuri näin hyvät!

Palaillaan siis viikon päästä Oregon kuulumisten kera. Nautinnollista viikkoa!

I like it!

Viikonlopun käytetyin lausahdus on ollut satavarmasti I like it!

Kävimme lauantaina lounaalla Balboa Parkissa taidemuseon yhteydessä olevassa Panama 66 -ravintolassa. Odotus oli kesäisenä lauantai-iltapäivänä pitkä, mutta sekä ruoka että tunnelma kirvoittivat meiltä molemmilta spontaanit I like it! -huudahdukset.

Lounaan jälkeen kävimme taidemuseossa ihastelemassa Art Alive -näyttelyä. Vakkaritaideteokset olivat saaneet kavereikseen kukka-asetelmia, joista osa osui nappiin muotokielessä, osa tunnelmassa. Huokailimme lähes kyllästymiseen asti I like it! Museossa kierrellessämme.

Taidemuseon jälkeen olimme jo lähes kokonaan museumed out, mutta päätimme vielä piipahtaa luonnonhistoriamuseossa perehtymässä viimeisiin tutkimuksiin ihmiskunnan iästä (täältä löytyy lisää aiheesta) ja katsastamassa viimeisimmät National Geographicin eläinkuvat. Eläinkuvat olivat söpöjä, mutta kuvatut eläimet uhanalaisia. Katselin kuvia ristiriitaisin miettein. Pidin kuvista ja niissä esiintyvistä eläimistä, mutta ajatus näiden lajien katoamisesta ei kyllä kirvoittanut yhtäkään I like it! hihkaisua.

Museoiltapäivän jälkeen jatkoimme kulttuurin parissa kotikulmilla, sillä Adams Avenuella vietettiin ilmaista Unplugged -tapahtumaa. Live-musiikkia ja pari olusta. Ei voi muuta kuin tykätä! Bonuksena Phillin voittaminen tikanheitossa. Tätä ei tapahdu usein (koskaan)! I like it!

Tänäänkään ei ole ollut yhtään hullumpi päivä. Kävimme toisessa olohuoneessamme, Kensington Cafessa, aamupalalla ja istahdimme jo yhdeltätoista Kensington Cineman pimeään saliin katselemaan Paprika -elokuvaa. Paprika oli taatusti outa ja taatusti loistava. I liked it!

Elokuvan lisäksi olen pitänyt tänään muunmuassa täydellisen kesäisestä säästä, kesäsuunnitelmien hiomisesta ja sunnuntain vapaudesta tehdä mitä huvittaa.

Kiva fiilis, ei voi muuta sanoa kuin, että I like it! Seuraavan viikon tavoite onkin sanoa päivittäin vähintään kerran nuo viikonlopun maagiset sanat.

Täydellisen reissun jälkeen

Avasimme hetki sitten kotioven, kaadoimme hennosti tuoksuvat haikkivaatteet pesukoneeseen ja rojahdimme sohvalle kahden rakkautta janoavan kissan viereen. Jummi, mikä reissu! Tästä puhutaan vielä pitkään.

Olen toisaalta aivan uupunut, toisaalta täysin rentoutunut ja täynnä elämää sekä energiaa.

Vegasissa oli kivaa mennen tullen, mutta Zion oli reissumme varsinainen kohde. Haikkasimme yhteensä 30 mailia (n.48 km), joista aika monta mailia enemmän, vähemmän tai todella jyrkkään ylämäkeen. Säätilojakin tuli koettua yhden sääkartallisen verran aurinkoisesta vesisateen sekä lumisateen ja ukkosen kautta hiekkamyrskyyn.

Kirjoittelen Vegasista, Zionista sekä Kanabista omat postauksensa, kunhan kerkiän käymään kaikki 5000000000000 kuvaa läpi. Sen siitä saa kun kaksi valokuvausintoilijaa päästetään luonnonparatiisiin.

Palaillaan pian, arkeen ja blogin pariin. Sitä ennen aion kuitenkin nostaa jalat ylös ja nauttia loman lopettajais oluen.

Nämä kuvat ovat Instagram kuvia reissun varellelta. Tarinoista kuvien takana kuulette pian lisää.

Spring break!

Tullessani eilen töistä kotiin, potkaisin kengät jalasta ja huusin: Spring Break! Sitten söin pullaa ja join kupin kahvia.

Opettajuuden iloja... Oikeastihan minä menen vielä maanantainakin töihin suunnittelemaan ja kokoustamaan, mutta sitä ei lasketa, sillä työpäivä ilman lapsia ei ole oikea työpäivä laisinkaan.

Niin kuin aiemmin jo hehkutin, olemme lähdössä reissuun. Ajelemme maanantaina iltapäivästä Vegasiin ja sieltä keskiviikkoaamuna Zionin kansallispuistoon. Onneksi olemme lähdössä liikkeelle autolla, sillä kohteiden väliset lämpötila- ja aktiviteettierot ovat aika jyrkät. Pelkkä ajatuskin pakkaamisesta hirvittää, sillä tiedän jo etukäteen pakkaavani aivan liikaa kaikkea turhaa ja aivan liian vähän kaikkea tarpeellista. Ainoa ratkaisu ongelmaan on pakata mukaan kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä.

Vaikka pidänkin kummastakin työstäni valtavasti, tulee tämä loma ja reissu tarpeeseen. Tottuminen kuuden työpäivän viikkoon on vaatinut sopeutumista ja sumplimista, mutta nyt rutiinit ja rytmit ovat alkaneet loksahtamaan kohdilleen. Uusi työ ei enää stressaa, vaan nautin siitä täysin siemauksin. Olen oppinut multitaskaamaan ja käyttämään kaikki pienet aikarakoset hyväkseni.  Iso kiitos arjen sujumisesta kuuluu myöskin Phillille, joka hoitaa suuren osan kotitöistä pyytämättä ja mutisematta.

Ajatus kokonaisesta viikosta vapaalla tuntuu kuplina vatsassa ja hymynä huulilla. Tätä on odotettu! Tiedossa on rentoilua, luontoelämyksiä, hyvää ruokaa, haikkailua, drinksuja, valokuvausta ja ennen kaikkea laatuaikaa yhdessä.

Blogi hiljenee siis hetkeksi, mutta Instagram pysyy (todennäköisesti) reaaliajassa ja virkeänä. Katsastakaa siis @veeralampi, jos haluatte ihmetellä Vegasia ja Zionin luonnonihmeitä kanssani.

Kuvat napsin lauantaina Torrey Pinesista, La Jollasta. Jummi miten vihreää!

Perjantaikuulumiset

perjantaisista blogipäivityksistä on tullut puolivahingossa tällaisia Heippa, mitä kuuluu? -postauksia. Eikä siinä kai ole mitään vikaa, joten jatketaan samaan malliin.

Tänään on ollut hymy herkässä. Töissä oli mukavan letkeä päivä ja sääkin oli ihanan kesäinen. Tässäpä siis viikon parhaat:

Tänään töistä palatessani minua odotti siisti koti. Phill oli tosin järkännyt muumimukikokoelmani uuteen uskoon:

Lasten suustakin on tullut taas kuultua yhtä sun toista. Tässä yksi show and tell koko komeudessaan ja kirjaimellisesti:

E: "This is Marie, she's from a movie. She's white and kinda dirty."
Miss Veera: "What movie is this white and dirty Marie from?"
E: "She's not white and dirty. Please don't call her that."
Miss Veera: "Oh, I'm terribly sorry. I crossed a line there." 

Jep, kuuluu kai kategoriaan, minä saan kutsua veljeäni/siskoani/kissaani/koiraani tyhmäksi, mutta kukaan muu ei.

Yhteinä päivänä käytiin myöskin tällainen keskustelu:

L: "Quick, call 911 doctor, my baby is sick."
J: "Yes, your baby is very hot. Does her bellybutton hurt?"
E: "We should probably measure how much she coughs. Ok, she coughs 85 dollars."

Yksi hauska elokuvakin tuli katsottua meidän paikallisessa indie-teatterissa, Kensington Cinemassa: My Life as a Zucchini. Vakava aihe, mutta toteutuksensa (ja ranskan kielen) vuoksi todellinen feel good -elokuva. Suosittelen!

Huomenna aamusta vielä töihin community collegelle ja sitten pääsen minäkin viikonlopun viettoon. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata viimeinkin Anza Borregon aavikolle luonnonkukkia ihailemaan. Talven sateet ja tämän hetkiset helteet ovat saaneet aikaiseksi kukkaräjähdyksen, joka ohitti tänään jopa Trumpin toilailut ja päätyi (kuulemma, en tarkistanut) Washington Postin etusivulle. Siellä saattaa siis olla pari muutakin ihmistä. Onneksi aavikolla on myös paljon aavaa tilaa.

Hauskaa viikonloppua!