Tenniksen uusi mahdollisuus

Kutosen jälkeisenä kesänä sain päähäni, että minun pitäisi saada osallistua viikon kestävälle tennisleirille. En muista, mistä yllättävä intoni tennistä kohtaan johtui. Todennäköisesti siitä, että joku söpö poika tuli mainostamaan sitä koulullemme, kaverini aikoi osallistua tai sitten siitä, että kaikki osallistujat saivat omakseen tennismailat.

Koska leiri ei ollut (kai) järisyttävän kallis ja meillä tuettiin monenkirjavia harrastuksia, näyttivät vanhempani vihreää valoa ja meikäläinen pyöräili innosta puhkuen Riihimäen keskuskentälle. Leirillä oli ihan kivaa, mutta tennis ei ollut todellakaan minun juttuni. Minulla oli jo tuolloin huono näkö, muttei kuitenkaan niin huono, että olisin tunnustanut sen ääneen. Kuvittelin pitkään omaavani harvinaisen huonon käsi-silmä kordinaation, mutta nyt jälkikäteen olen oivaltanut, että saatoinkin olla jo tuolloin piilareiden/silmälaisen tarpeessa.

Opin viikon aikana tenniksen perusteet, mutta siihen sen "ilmaisen" tennismailan käyttäminen taisikin sitten jäädä. Säilytin mailaa pitkään huoneessani, koska tennismailan omistaminen oli mielestäni coolia, mutta tennistä en pelannut enää koskaan.

Siis... En pelannut, ennen kuin tänään aloitin uuden urani tennispelaajana.

Vauhtia ainakin riitti, jopa silloinkin kun oli tarkoitus poseerata...

Saimme Phillin kanssa jokin aika sitten päähänpiston, että meidän pitäisi keksiä lisää yhteisiä harrastuksia ja Phill ehdotti tennistä. Meistä kumpikaan ei  ole pelannut sitä koskaan tosissaan eikä edes koskenut mailaan pariin vuosikymmeneen, mutta mitäpä siitä. Päätin antaa tennikselle vielä uuden, aikuisen, mahdollisuuden.

Saamme pelata tukikohdassa ilmaiseksi eikä tällä kertaa tarvitse hankkia edes mailaa olohuoneen nurkaa koristamaan, sillä niitäkin saa lainata ilmaiseksi. Teknisesti olimme kumpikin aivan surkeita (siis aloittelijoita), mutta pallon perässä sprinttailu kävi hyvinkin liikunnasta ja oli ihan mielettömän kivaa.

Tätä lisää! Ehkäpä jo joku ilta tällä viikolla.

Paremmat maanantait

Tämän kesän maanantait ovat olleet arkipäivien helmiä. Olen ajellut joka maanantai suoraan töistä La Jollaan meren rannalle joogaamaan ja aloittanut viikot parhaalla mahdollisella tavalla.

Jooga on ollut kivaa, tehnyt kropalleni hyvää ja mielelleni vielä parempaa. Lisäksi olen tavannut joogatessa uusia (suomalaisia) ihmisiä ja oppinut pari uutta temppuakin.

La Jollan maisemissa joogatessa on tullut hengitettyä syvään ja unohdettua koko arkinen maailma hetkeksi. Mitä kummallisemmissa asennoissa keikkuessani, olen kurkistanut välillä silmäluomien väristä palmuja ja merta ja muistanut olla kiitollinen. Tänne minä olen päätynyt, eivätkä asiat voisi olla juurikaan paremmin. Ainakaan juuri nyt.

Maanantai ovat oikeastaan aika mukavia. Samaten kuin tiistait, keskiviikot, torstait, perjantait, lauantait ja sunnuntaitkin. Niin se vain on, että kesä on tämän ihmisen parasta aikaa, vaikka asuisikin ikuisen kesän kaupungissa.

Maanantaimotivaatiota

Tammikuussa 2008 olin yksi heistä: tyypeistä, jotka muuttavat elämäntapojaan uuden vuoden kunniaksi. Olin kyllästynyt Amsterdamin vaihtokevään ja Bostonin au-pair -syksyn mukanaan tuomaan velttouteen ja lötköyteen ja minun oli vaikea pysyä Duracell Pupun kaltaisen Phillin perässä.

Aloin liikkumaan eikä loppua ole vielä näkynyt. Yhdeksän vuoden aikana en ole pitänyt säännöllisistä treeneistä juuri sairastelusta tai pienistä reissuista johtuneita paria viikkoa pidempiä taukoja eikä enää tee edes mieli. Liikkuminen ja aktiivisuus on harrastusta enemmän, sillä siitä on tullut elämäntapa.

Vaikka liikkuminen antaa paljon enemmän kuin ottaa, on varmasti jokaisen elämässä kausia, jolloin joko aika tai motivaatio, joskus ehkä kumpainenkin, on vähissä. Silloin kannattaa olla itselleen armollinen ja muistaa, että aina ei tarvitse huhkia tuntikausia tai joka päivä. Oma pelastukseni on ollut monesti tabata/HIIT -treenit, jotka vievät kaikki mehut hetkessä. Toinen elämääni tullut ihanuus on jooga, joka on minulle todellista hyvänmielen liikuntaa. En ole kovin venyvä enkä vanuva, mutta jooga on opettanut minulle rauhoittumista ja auttanut vahvistamaan syviä lihaksia. Joogasta jos mistä saa elämäänsä energiaa.

Kaikista parasta liikkumisessa ja aktiivisessa elämäntyylissä on kuitenkin se, että se on minun ja Phillin yhteinen juttu. Liikunnalle on paljon helpompi löytää aikaa, kun se ei ole pois vähästä yhteisestä ajasta. Kun toista ei huvita, potkii toinen persuksille ja kun kumpaakaan ei huvita, laiskottelemme hyvällä omallatunnolla tai liikumme jokatapauksessa, koska kaverin kanssa on kiva tehdä niitäkin asioita, jotka eivät juuri nyt huvita. Olemme myöskin hyvin kilpailuhenkisiä emmekä halua koskaan luovuttaa toisen edessä. Yhdessä treenatessa yllämme suorituksiin, jotka jäisivät yksin tekemättä. Meillä on kummallakin omat vahvuutemme, joista hyödymme ja kärsimme yhdessä.

Kulunut kolmipäiväinen viikonloppu on ollut (yhteisen) liikkumisen juhlaa. Olemme juosseet mäkiä, sprinttejä ja portaita ja treenanneet uusia sarjoja salilla. Kroppani on aivan hellä, mutta mieli täynnä energiaa ja intoa. Joulusta asti enemmän tai vähemmän meininkiä hidastanut flunssa on viimeinkin selätetty ja jokainen päivä on vähintäänkin minuutin verran edellistä valoisampi.

Tästä tulee hyvä viikko ja vielä parempi vuosi!

Kuvat maanantaiaamun porrastreenistä La Mesan "salaisilla" portailla

Jumin kautta voittoon

*Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Niska- ja hartiaseudun valmennus on edennyt nyt kolmanteen, eli viimeiseen vaiheeseen. Tämä vaihe kestää harhaluuloistani huolimatta neljä viikkoa ja harjoitteita olisi hyvä tehdä jokatoinen päivä.

Tilanteeni on ollut suurimman osan treenijaksosta täysin kivuton, mutta on väliin mahtunut yksi totaalinen jumikin:

Nukuin eräänä yönä hurjat 14 tuntia ja tein sen vielä kaiken lisäksi niin huonossa asennossa, että heräsin niska ja vasen hartianseutu aivan totaalisen kivuliaassa jumissa. Aloitin aamun varovaisilla ykkösvaiheen harjoitteilla ja yritin pysytellä koko päivän kevyessä liikkeessä. Ruokatauolla kävin rauhallisella kävelyllä hartioita ja käsiä liikutellen ja illalla tein vielä kevyen joogaharjoituksen tarkkaan kehoani kuunnellen.

Seuraavana aamuna olo oli jo paljon parempi ja vajaan viikon päästä jo täysin kivuton. Ykkös- ja kakkosvaiheen harjoitteet sekä rauhallinen aktiivisuus auttoivat tähän vaivaan yllättävänkin nopeasti.

Satunnaiset jumit ja niistä selviäminen on juurikin se syy, miksi lähdin verkkovalmennukseen mukaan. Vaikka en itselleni kummoisia jumitiloja toivokaan, oli hyvä testata harjoitteiden teho myöskin tosipaikan tullen. Minun kohdallani homma on siis toiminut juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Nyt vielä loppurutistus loppuraportteineen ja jouluisen itsekurin testaus. Katsotaan miten minulle käy kun koti ja arki vaihtuvat reissuun ja lomaan.

Aamulenkkimaisemia

Linkki Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Ja edelliset kirjoitukseni projektiin liittyen täältä ja  täältä

Niskaprojekti jatkuu

* Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Aloitin pari viikkoa sitten niska- ja hartiaseudun verkkovalmennuksen yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa. Valmennus on jaettu kahden viikon jaksoihin ja se kestää yhteensä kuusi viikkoa.

Ensimmäinen jakso alkaa olemaan takanapäin ja fiilis on hyvä. Olen tehnyt simppelit ja kevyet harjoitteet tunnollisesti päivittäin ja todennut jo nyt, että valmennusjakso on tullut todellakin tarpeeseen. Harjoitteet on ollut helppo oppia selkeiden video-ohjeiden avulla ja totetuttaa kotioloissa ilman mitään erityisiä laitteita tai apuvälineitä.

Kaikkein eniten minulla on yhä edelleenkin tekemistä hyvien työasentojen löytämisessä. Töissä könötän suurimman osan päivästä lattialla ja liian pienillä tuoleilla istuen, kotona röhnötän sohvalla ja viikonloppuisin olen heilunut kamerani kanssa mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Kaikeksi onneksi elän myös hyvin aktiivista elämää ja liikun paljon sekä töissä että vapaalla. Kroppani liikkuvuus on jo ennestään hyvä ja voimaakin löytyy ihan omiksi tarpeiksi. Minun ei ole vaikea motivoida itseäni liikkeelle tai pitämään itsestäni huolta, sillä ajattelen sen olevan välttämätöntä. En oikeastaan edes uskalla ajatella, missä kunnossa olisin, jos tekisin tavallista toimistotyötä enkä liikkuisi laisinkaan.

Ensimmäisen jakson harjoitteet jäävät nyt osaksi kehonhuoltorutiinejani ja homma jatkuu uusien haasteiden parissa. Niska- ja hartiaseutuni on tällä hetkellä kivuton ja sellaisena sen haluasin myöskin pitää, mielellään vaikka ihan joka päivä.

Pidän teidät ajantasalla valmennuksen etenemisestä. So far so good - edelleenkin.

Linkki Lääkärikeskus Aavan verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Yhteistyösarjan ensimmäinen kirjoitus löytyy täältä

Aamulla liikkeelle

Vaikka lämpötilojen puolesta meillä onkin vielä täysi kesä, ovat päivät jo selkeästi lyhyempiä kuin vielä pari viikkoa sitten. Tämän hetkiseen päivärytmiini sopii parhaiten aamuliikunta, mutta mikäs avuksi, kun ulkona on vielä kuudelta lähes pimeää ja sänky vetää vastustamattomasti puoleensa?

Joillekin ihmisille aamuliikunta ei sovi, ei sitten millään, mutta itse olen sen verran aamutyyppi, että treeenit hoituvat vaikka kukonlaulun aikaan, kunhan pääsen ensin jotenkin sängystä ylös. Olen keksinyt avukseni muutaman niksin, joiden avulla on ainakin astetta helpompi päästä heti sängystä suoraan liikkeelle:

Laitan jo illalla aamun treenivaatteet esille. Pieni juttu, mutta henkiseltä merlitykseltään valtava. Hommaan menee illalla alle minuutti, mutta aamulla unenpöppörössä söherrän helpoimmankin tehtävän kimpussa vähintään tupla-ajan. Lisäbonuksena se, että esille laitettuja treenivaatteita ei voi olla käyttämättä.

Mietin illalla valmiiksi kivan treenin tai lenkin. Jotain, josta olen oikeasti innoissani jo illalla. Treeni ei ole kuitenkaan kiveen hakattu, joten aamulla saatankin päättää tehdä jotain muuta.

Päätän jo illalla, että aion taatusti nousta heti ekalla hälytyksellä. En anna itselleni vaihtoehtoa. Onneksi minulla riittä tahdonvoimaa kuin pienessä kylässä.

Aloitan lempeästi ja mieluiten ulkona. Ulkona huomaan, etten olekaan ainoa aikainen liikkuja. Monille kello kuusi tarkoittaa lähtöä töihin ja motarilla on jo ruuhkaa. Motarin yli juostessa askel tuntuu kevyeltä, kun mietin, että huonolla säkällä saattaisin hyvinkin joutua heräämään joka aamu kuudelta, jotta kerkiäisin kahdeksaksi tai yhdeksäksi töihin.

Lataan kahvinkeittimen jo illalla. Treenin jälkeen palkitsen itseni napsauttamalla kahvinkeittimen päälle ja suihkusta tullessani saan heti käteeni höyryävän kupillisen aamujeni iloa.

Fiilistelen jo etukäteen aamutreenin jälkeisellä hyvällä ololla, joka kestää yleensä koko päivän. Itsetyytyväisyys on aivan parasta.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä nämä auringonnousut. Niistä saa puristettua motivaatiota kerrakseen.

Jep, varsinaista pyörän uudelleen keksimistä ja tahtopeliä itseni kanssa... Mutta hei, näillä mennään ja herätään ainakin toistaiseksi.

Herkullinen urheilusunnuntai

Koska lätkän MM-kisat pelataan useimmiten Euroopassa, on niiden seuraaminen täältä rapakon takaa kaltaiselleni puolitosikkofanille hieman haasteellista. Useimmat peleistä ajoittuivat keskelle (työ)päivää tai aamuyöhön eikä oman lähipiirini amerikkalaisista löydy kovinkaan montaa kanssaintoilijaa. Mutta seurasinhan minä kisoja siltikin sen minkä pystyin ja pidin taatusti huolta, että finaali-pelin puitteet olisivat vimppaa myöten kunnossa.

Penkkiurheilun nautinnollisuus on minulla maksimissaan silloin, kun peli menee oikeasti tunteisiin, eväät ovat kunnossa ja takana on oma treeni, joka tuntuu kropassa ja auttaa eläytymään pelaajien tuskaan. Tänään homma meni nappiin, vaikka pelin lopputulos ei ollutkaan mieleinen.

Peli pelattiin meidän aikaa 10:45am, eli täydelliseen brunssi-aikaan. Ennen nautintoja vedimme kuitenkin oman treenin, josta muodostuikin puolivahingossa kohtuullisen rankka mutta kiva. Homman nimi oli jälleen kerran korttipakkatreeni pieneen mäkijuoksuun yhdistettynä.

Aloitimme treenin juoksemalla n.2 mailia, josta osa jyrkkään ylämäkeen. Olimme Point Loman tukikohdassa ja päätimme vetää treenimme korkean mäen päällä sijaitsevalla softball -kentällä. Korttipakkatreenin esittelin jo kerran aiemminkin, mutta tiivistetystihän homma menee niin, että jokainen maa vastaa tiettyä liikettä ja numeroarvo 2-10 toistoja. Ässät, Jätkät, Kuningattaret ja Kunkut saavat itselleen oman liikkeensä tiettyine toistoineen.

Tällä kertaa...

Hertat olivat punneruksia. Numeroarvo x 2, eli hertta 4 vastasi kahdeksaa punnerrusta jne.
Ruudut olivat russian twist  + polvet rintaan, jalat suoriksi combo, numeroarvon osoittama määrä
Padat olivat kyykkyhyppyjä (jumping squats), numeroarvon osoittama määrä
Ristit olivat askelkyykkyjä (lunges), molemmilla jaloilla numeroarvon osoittama määrä

Ässät 10 x hyppy penkille tai traktorin renkaan päälle
Jätkät 40 x flutter kicks molemilla jaloilla, eli selinmakuulla, yläselkä ilmassa, kädet takapuolen alla tai sivuilla potkut suorin jaloin ylös-alas  video
Kuningattaret 20 x molemmat puolet knee to elbow plank, eli korkeassa lankussa polvi kohti saman puolen kainaloa. Itse olen nimennyt tämän liikkeen angry spideriksi.
Kunkut 10 x burpee/ yleisliike

Lopuksi n. mailin hölkkä takaisin autolle. Tällä kertaa osittain alamäkeen (luojan kiitos).

Ja sitten kelpasikin herkutella ja katsella muiden huhkimista.

Kiitos Leijonat! Hieno turnaus Jellonilta, vaikka se kultaisin mitali jäikin saavuttamatta. Olen kiitollinen siitä, että pelejä pystyi streamailemaan NBC Sportilta ilmaiseksi, mutta Mertarantaa tuli kyllä taas kerran ikävä. Mertaranta on minulle ja varmasti aika monelle muullekin MM-lätkän sielu ja joukkueen tärkein bonus-pelaaja. Joukkueet vaihtuvat, mutta Mertaranta pysyy. Toivottavasti vielä tulevaisuudessakin.

Juosten Coronadoon

Yksi San Diegon keskeisimmistä maamerkeistä on lähes keskellä kylää kohoava Coronado-silta, eli Coronado bridge. Silta on taatusti tuttu ja mieleen jäänyt näky kaikille San Diegossa vierailleille sekä Anchorman elokuvan nähneille. En nyt sanoisi, että silta yltää kovinkaan korkealle maailman kauneimman sillan tittelistä kilpailtaessa, mutta ilman sitä San Diego ei olisi San Diego ja pääsy Coronadoon olisi asteen verran vaikeampaa.

Normaalisti silta on pyhitetty pelkälle autoliikenteelle, mutta yhtenä toukokuisena sunnuntaiaamuna vuodessa silta suljetaan liikenteeltä laivaston järjestäessä San Diegon suosituimman (tilastotietoa omasta päästä) juoksutapahtuman - Bay Bridge Runin.

Tämänpäiväinen juoksu oli jo kolmaskymmenes, mutta meille ensimmäinen. Tapahtumaan osallistuminen on löytynyt bucket listaltamme parina edellisvuotenakin, mutta samalle viikonlopulle on sattunut aina jotain muuta ja osallistuminen jäänyt seuraavalle vuodelle, koska kerkiäähän silloinkin. Tänä vuonna otimme vihdoin asiaksemme jättää viikonlopun tyhjäksi ja ilmoittauduimme jo hyvissä ajoin.

Juoksuun osallistui10 000 juoksijaa ja kävelijää. Ihan pikkutapahtumasta ei siis ole kysymys. Vaikka järjestänä onkin laivasto ja juoksun tuotto menee palvelusmiehille ja -naisille perheineen,on tapahtuma kaikille avoin ja samalla ainutlaatuinen tilaisuus käppäillä ja juosta sillalla, jonka upeita maisemia saa yleensä ihailla vain ja ainoastaan auton ikkunasta.

Harkitsin hetken osallistuvani vain kävelyyn, sillä halusin nappailla harvinaisia valokuvia lahdenpoukamasta, Coronadosta ja San Diegon keskustan silhuetista. Tunnen kuitenkin itseni ja kilpailuviettini sen verran hyvin, että hylkäsin ajatuksen lähes samantien kuin se mieleeni eksyi.

En ole juossut viime aikoina kovinkaan ahkerasti tai varsinkaan tavoitteellisesti, sillä treeni-intoni on kohdistunut taas vaihteeksi ihan muihin juttuihin. Juoksukisoihin osallistuminen kuuluu minulla nähtävästi hattujen kaltaiseen innostun ja unohdan -listaan. Ongelma on lähinnä siinä, etten halua tehdä harrastuksesta liian totista pakkoa ja tuhota luontaista haluani liikkua. Mutta juoksenhan minä kuitenkin vähintään kerran pari viikossa, sillä se on hyvää ja minulle mieleistä aerobista treeniä.

En siis asettanut itselleni minkäänlaisia tavoitteita eikä minulla ollut oikeastaan mitään käsitystäkään, kuinka nopeasti sillan yli voisi pinkaista. Nähtävästi parhaimmillaan aika nopsaan. Reitin pituus oli 4 mailia, eli 6,4km. Koska kyse oli sillasta, kuului reittiin n.mailin pituinen tasaisen jyrkkä ja tuulinen ylämäki ja samanmoinen alamäki. Mäkien aka sillan molemissa päissä juostiin myös mailin verran hieman tasaisemmalla alustalla. Voittaja asetti tapahtumalle uuden ennätyksen vipeltämällä San Diegosta Coronadoon hieman yli 20 minuutissa. Aika huimaa!

Oma taktiikkani oli juosta niin että tuntuu ja katsoa mitä tapahtuu. Ensimmäinen tasainen maili oli minulle kaikista vaikein, sillä huvikseni juostessani lähden yleensä liikkeelle rauhallisemmin ja kiristän nopeutta tasaisesti lenkin aikana. Aamukankea kroppa ei meinannut totella, mutta vauhtiin päästyäni homma alkoi sujua. Kiitos rakastamani mäkitreenin, tuntui ylämäki yllättävän siedettävältä ja alamäessä liidellessäni alkoi ehkä jo jopa hymyilyttää. Viimeinen tasainen maili oli jälleen huomattavasti vaikeampi ja myöskin hieman ärsyttävä, sillä juoksureitin leveys kutistui puoleen ja ohittaminen muuttui huomattavasti vaikeammaksi.

Loppujenlopuksi ylitin maaliviivan ajalla 31.57.3, eli keskiverto pace oli 7.59 min/maili. Tämä oikeutti minulle omassa sarjassani 11. sijan ja koko kisan naisista olin 44. nopein. Ei paha tällaiselta kokemattomalta harrastelijalta, kun tapahtumassa oli kuitenkin 10 000 osallistujaa.  Jos kuitenkin haluaisin ihan oikeasti kärkikahinoihin mukaan, olisi treenien muututtava huomattavasti vakavemmiksi ja todella paljon enemmän juoksupainotteisiksi. Juuri nyt ei nappaa, sillä nautin monipuolisista sillisalaattitreeneistäni, jotka tuntuvat myös tehoavan. Tein viikko sitten taas huvikseni laivaston kuntotestin ja vetäisin kaikilla osa-alueilla maksimipisteet.

Mutta kivaahan tämä juokseminen taas oli! Rekisteröintimaksukin tuli melkein tuplana takaisin, sillä voitimme arvonnassa neljä lippua luonnontieteelliseen museoon ja 50 taalan arvoisen lahjakortin suosittuun japanilaiseen ravintolaan. Jei! Voittajien on helppo hymyillä, mutta liikkumisen ilo oli kyllä se paras ilo.

Korttipakkatreeni

Vedimme aamulla tihkusateessa hauskan treenin, jonka ajattelin pistää jakoon muidenkin iloksi. Hommaan ei tarvita muuta kuin korttipakka, säähän sopivat vaatteet, oma keho ja esim. puisto tai urheilukenttä. Treeni onnistuu myös sisällä, jos korvaa juoksuosuudet toisella harjoitteella.

Näin homma menee:

Nostetun kortin maa määrää liikkeen, numeroarvo toistojen määrän tai liikkeen keston. Treenin aikana käydään koko pakka läpi, yksi sattumanvarainen kortti kerrallaan

Ruutu = lankkupito (plank) Numeroarvo x 10s, esim. ruutu 5 on 50 s. kestoinen pito
Hertta = punnerrus (push up) Numeroarvo vastaa punnerrusten määrää
Pata = askelkyykky (lunge) Toistojen määrä on numeroarvo x 2, esim.pata kymppi on 20 askelkyykkyä, joista 10 vasemmalla ja 10 oikealla jalalla
Risti = kyykky (squat) Toistojen määrä on numeroarvo x 2, eli risti 7 on neljätoista toistoa

Näiden lisäksi päätimme kuvakorteille ja ässille omat liikkeensä, jotta saimme treeniin lisää vaihtelua

Ässä = juoksu futiskentän ympäri
Jätkä = 20 haarahyppyä
Akka = 30s. vaaka tasapainoilu- punaiset maat oikealla, mustat vasemmalla jalalla
Kuningas = 10 x yleisliike/ burpee Punnerruksen ja hypyn kera tietenkin

Lisäksi pakkaan voi lisätä jokerit vaikeuttamaan hommaa. Esimerkiksi ensimmäinen jokeri lisää kaikkiin jäljellä oleviin liikkeisiin viisi lisätoistoa ja toinen jokeri lisää jokaisen kyykkysarjan perään 10s pidon.

Emme pitäneet treenin keskellä nopeaa vesihörppyä kummempaa taukoa, mutta halutessaan jokeri voisi olla myös 30s tauko. Aikaa koko pakan läpikäymiseen meillä meni n. 40 min.

Korttipakkatreeni ei ole ideana meidän, mutta tämän treenin rakensimme itse tämän päivän fiiliksen ja sääolosuhteiden mukaan. Treeniä voi muokata mielin määrin liikkeitä vaihtelemalla. Jonain päivänä voisi valita mukaan pelkkiä core-liikkeitä, jonain toisena päivänä jalkaliikkeitä tai sitten kaikkia iloisesti sekaisin. Myös numeroarvoille voi keksiä halutessaan uusia merkityksiä.

Erityisen hauskan ja tehokkaan treenistä tekee yllätyksellisyys ja liikkeiden sattumanvaraisuus. Kannattaa kokeilla, jos tavallinen kiertoharjoittelu kyllästyttää.

Emme ottaneet yhtään kuvaa, koska ulkona sataa tihutti ja keskityimme muutenkin itse treenaamiseen. Luulisin näiden liikkeiden olevan aika tuttuja ja tarvittaessa youtubesta löytyy kyllä videoita, joista näkee, miten liike tehdään. Kengät on muuten olleet todistetusti kovassa käytössä, kun Veerasta on tullut Veepa. Taitaa olla pian uusien lenkkareiden aika. Go Veepa!

Salaisia (ja ei niin kovin salaisia) portaita

Maanantaiaamuna Phill tarjosi minulle sydänkohtauksen huutamalla vielä silmät kiinni: Let's go run some stairs! Ihailtavaa energisyyttä, ei voi muuta sanoa.

Ja mehän mentiin! 245 porrasta myöhemmin pääsi suustamme yhteen ääneen: This is no joke! Jalat olivat hyytelöä jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta juoksimme sitkeästi vielä muutaman kierroksen lisää ja parit pomppuportaat siihen päälle. Tänään tuntuukin sitten siltä, että raahaisin jaloillani kymmenen kilon extrasäkkiä.

La Mesa on San Diegon kupeessa sijaitseva oma pieni kaupunkinsa, josta löytyy näiden hoodien pisimmät yhtäjaksoiset portaat, jyrkkiä mäkiä ja myöskin sen mukaiset maisemat. Ei laisinkaan hullumpi paikka tehotreenille! Portaat kulkevat nimellä Secret Stairs (joskus myös hidden stairs), vaikka mistään suuresta salaisuudesta tuskin voikaan enää puhua, jos yelpistä löytyy 48 arvostelua ja portaiden lähtöpiste pompsahtaa google mapsiin parin ensimmäisen kirjaimen jälkeen.

Toinen san diegolaisten suosima porrastreenipaikka löytyy keskeltä kaupunkia, convention centerin keskeltä. Convention centerillä juostaan portaita katolle, katon yli rakennuksen toiselle puolelle, portaita alas satamaan ja sitten sama toisinpäin.

Kiva ja tehokas paikka tuokin!

Näiden suosikkien lisäksi tarjolla olisi muutama muukin paikka, mutta näillä mennään toistaiseksi.

Porrastreeni on löytänyt tänä talvena tiensä viikottaiseen treenikalenteriini tuomaan vaihtelua rakastamiini ylämäkijuoksuihin. Tekee taatusti kutaa takapuolelle, jaloille ja varsinkin mielelle! Mitä vetelämmät jalat sen parempi fiilis. Projekti juoksuilon palauttaminen etenee siis toistaiseksi oikein mallikkaasti!

Juoksumotivaatiota

Muuttaessamme Pacific Beachilta kymmenen mailia  sisämaahan, ennustin tulevani ikävöimään upeita juoksumaastojani. Eikä mennyt ennustus pieleen. Juoksumotivaationi on  ollut viimeaikoina pikkuisen hukassa, sillä täällä meilläpäin joutuu oikein hakemalla hakemaan kivoja lenkkejä, joiden aikana ei tarvitisi kököttään joka toisessa kadunkulmassa odottelemassa liikennevalojen vaihtumista. Asumme nyt kaupungissa ja sen kyllä huomaa.

Pääseehän sinne PB:lle edelleenkin nopsaan, mutta aika harvoin tulen kuitenkaan ajelleeksi 10 mailia ihan vain päästäkseni juoksemaan. Tällä viikolla minulla on  kuitenkin vanhoille hoodeille muutakin asiaa (aka ystäväni kissojen paijaamista ja ruokkimista), joten olen yrittänyt herätellä juoksuintoa muistelemalla vanhoja hikilenkkejä näissä maisemissa:

Kyllä kelpasi juosta pitkiä lenkkejä, kun vieressä kimmelsi meri ja mäkitreenikin hoitui ihan kivoissa olosuhteissa.

Ehkei juoksulenkille ajaminen olekaan lopulta niin kaukaa haettu vaihtoehto. Ajelenhan minä salillekin ja haikkaamaan sen kummempia miettimättä. Samalla voisi heittäytyä vaikka seikkailunhaluiseksi ja ajella joka viikko johonkin uuteen kaupunginosaan. Puskista aion tosin pysytellä edelleenkin poissa, sillä niissä liikkuu liikkaa kaheleita, tai vähintäänkin puumia. 

Juoksenhan minä toki ilman intoakin, mutta hommassa saattaisi olla enemmän mieltä innon kera. Täten julistan siis juoksumotivaatio -projektin alkaneeksi. Uudet reiti, uusi soittolista ja uusia talvisempia juoksuvaatteita. Eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Uitettu vaaka

Alan pikkuhiljaa uskomaan, että tänä vuonna kaikki sääuskomukseni heittävät El Ninon kunniaksi häränpyllyä. Lokakuu on jo pitkällä ja mittari pompsahti taas yli neljänkympin. Parhaimmillaan auton mittari näytti eilen 106 F eli 41 C. Kyllä tarkenee!

Juoksemiset, haikkaamiset ja kaiken muun kuivalla maalla tapahtuvan liikkumisen sai siis unohtaa ihan suosiolla. Mutta ei se mitään, onhan meillä vaihtoehtoja. Päätimme lähteä Raijan kanssa Mission Baylle ja vuokrata SUP-laudat tunniksi.

Tällä kertaa luotin taitoihini jo sen verran, että uskalsin ottaa selkääni repun, josta löytyi puhelin, autonavaimet, vaihtovaatteet,iPod, juoksukello, kuulokkeet ja rahapussi. Meinasin katua valintaani siinä vaiheessa kun tuuli ja aallot keinuttelivat lautaani ihan eri tavalla kuin viimeksi tyynenä päivänä. En kuitenkaan mulannut. Vielä. Siinä vaiheessa kun päätin olevani niin taitava, että vaaka onnistuisi helposti, mulasin sitten jo ihan komeasti. Onneksi päässäni oli kuitenkin sen verran järkeä, että jätin reppuni uhkarohkeimpien temppujen ajaksi rannalle.

Melkein vaaka

ja sitä seurannu uitettu koira

Tämä koira kuitenkin jo onnistui

Taitaapi olla vielä pitkä matka siihen, että sujahtelisin sujuvasti jooga-asennosta toiseen laudalla keikkuen. Heh, ei ehkä ihmekään, enhän minä mikään taipuisa joogi ole kuivallakaan maalla. Mutta oli meillä silti kivaa. Eikä tullut kylmä, ei sitten laisinkaan.

säädytön treenaaja

Ähisin tukikohdan kuntosalilla naama punaisena vatsalihasteni kimpussa, kun mattoani lähestyi salin työntekijä jonkin paperin kanssa. Luulin miekkosen mainostavan jumppatuntia tai jotain muuta palvelua, mutta paperi osoittautuikin pukeutumisohjeiksi. Minulla oli kuulemma jalassa liian lyhyet shortsit! Siis, että mitä?!

Ulkona oli 36 celsiusta kuuma eikä salilla ole ilmastointia. Jalassani oli aivan tavalliset Nike:n juoksushortsit, jotka eivät paljastaneet takapuolta tai olleet mielestäni muutenkaan mitenkään säädyttömät. Mutta olin selkeästi väärässä. Työntekijä selitti minulle, että hänen mielestään minun asussani ei ollut mitään vikaa (you're good, no worries), mutta säännöt ovat tiukentuneet viime aikoina ja jos paikalle osuisi jokin ylemmän tahon tarkastaja, joutuisivat salin työntekijät pulaan turhan paljastavien treeniasujen takia.

No huh, en minä halua kenenkään potkuja ottaa omalletunnolleni, mutta oli minulla silti pikkuisen naurussa pitelemistä. Varsinkin kun työntekijän oli selkeästikin hyvin vaivalloista puhua minulle asiasta. Pidin kuitenkin naurut sisälläni ja kasvot ainakin melkein peruslukemilla. Lupasin olla seuraavalla kerralla kiltimpi ja pistää caprit jalkaan. Kaapistani kun ei taida löytyä yhtään pidempiä urheilushortseja enkä sellaisia aio hankkiakaan.

Kuva on viimekeväinen haikkikuva, mutta shortsit ovat samat kuin tänäänkin

Lähtiessäni myöhemmin suihkun kautta kotiin, näin minua noin kolmekymmentä vuotta vanhemman naishenkilön astelevan salille lyhyissä pyöräilyshortseissa, jotka paljastivat huomattavasti omia shortsejani enemmän. Minua alkoi taas naurattamaan, kun kuvittelin mielessäni, mikä keskustelu tätä naista odottaisi. Vai odottikohan sittenkään? Voi kun olisin saanut olla kärpäsenä katossa.

Päärynän pöksyt ja motivaatiolenkkarit

Löysin aamulla eteisestämme paketin, joka oli jäänyt minulta illalla huomaamatta. Luulin paketissa olevan tilaamani uudet tennarit, mutta ehei, siltä löytyi jotain paljon mehukkaampaa: Uudet NikeID lenkkarini, joiden arvioitu saapumisaika oli vielä reilun parin viikon päässä.

Ihan itse suunnittelin

Hypin lenkkarit kädessä tasajalkaa keskellä keittiön lattiaa. Sitten pistin ne jalkaani ja jatkoin hyppelehtimistä lenkkarit jalassa. Olisin lähtenyt samantien lenkkipolulle, mutta aamupala oli melkein valmis ja meillä oli muutenkin suunnitelmissa suorittaa tänään laivaston Fitness -testi, ihan huvin ja urheilun vuoksi. 

Fitness -testi koostuu istumaannousuista, punnerruksista ja 1,5 mailin juoksusta. Vaadittavat suoritukset riippuvat sekä iästä että sukupuolesta ja erot ovat huimaavia. Muistan ihmetelleeni tätä ennenkin, mutta en vain voi päästä sen yli, että ikäiseni naisen odotetaan jaksavan täydellisimmillään 44 punnerrusta kahden minuutin aikana (välissä ei saa levätä), miehen 80. Istumaannousuissa eroa vaatimusten välillä ei ole (98 istumaannousua kahdessa minuutissa ilman lepoa), mutta juoksusuoritus onkin sitten taas hyvin sukupuoliriippuvainen. Täydellisen nopea nainen pinkaisee 1,5 mailia aikaan 10:46, mies 9:20. Istumaan nousujen ja punnerrusten välissä saa levätä maksimissaan 2 min, punnerrusten ja juoksun välissä 5 min. Nämä suoritukset olivat siis maximum -suorituksia ikäluokassa 30-34. Taulukoista löytyy vaadittavat suoritukset myös outstanding, excellent, good, satisfactory ja failure -arvosanoihin. Voit kurkata ne täältä.

Miten minulle sitten kävi tänään? Yllättäen suurin vahvuuteni, istumaannousut, oli tämänpäiväisen suoritukseni heikoin lenkki. 92 istumaannousua riitti kuitenkin outstanding arvosanaan ja seuraavalla kerralla tiedän aloittaa vauhdikkaammin. Punnerruksia rutistin itsestäni 52 ja juoksuajaksi kellotin 10:10. Olen aivan hitsin ylpeä itsestäni - laivaston standardien mukaan lähes maksimaalisessa kunnossa!

Kick Ass!

Uudet lenkkarit istuivat jalkaan kuin hansikas (öö, siis sukka) ja lisää ilonaihetta sain revittyä vielä uudehkoista pöksyistäkin. Pöksyt eivät siis repeytyneet, vaan pysyivät päällä loistavasti. Kuulostaa ehkä itsestäänselvältä, mutta kun ei ole. Minun on ollut vaikea löytää juoksutrikoita, jotka eivät putoa päältä. Syytän tästä päärynänmallista vartaloani. Jos olet törmännyt samaan ongelmaan, suosittelen kokeilemaan Under Armour -merkin housuja.

Go Veera! Pakko uskoa, kun se kerran lukee lenkkareiden lipassa.

Pikkiriikkinen

Uusi työkaverini kutsui minua pikkiriikkiseksi. Kyse oli kai kohteliaisuudesta vaikkei se ihan siltä tuntunutkaan. "It doesn't matter what you wear. You look cute because you're so tiny." Tiny? 

Ensinnäkään, en ole mitenkään pieni. Toisekseen en edes tahdo olla pieni.

Ymmärrän kyllä, että pieni mielletään usein kohteliaisuudeksi, hoikan synonyymiksi, mutta ei se ole ihan niin yksioikoista.

Haluan näyttää pienen sijaan vahvalta, nopealta, ketterältä ja terveeltä. En tavoittele salilla täydellistä vartaloa, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Minun täydellinen ei ole sinun täydellinen. Minun mahdollinen ei ole sinun mahdollinen. Kuppikokoni ei kasva D:ksi vaikka nostaisin rautaa penkistä oman painoni verran eivätkä reiteni ja takapuoleni kapene pikkiriikkisiksi vaikka noudattaisin tiukkaa diettiä ja treeniohjelmaa. Mutta silloin kun jaossa oli hoikka vyötärö ja helposti timmiytyvä ylävartalo, osuin selkeästikin oikeaan jonoon. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Minä koen olevani kauneimmillani silloin kun olen vahvimmillani. Entä sinä? Mitä sinä tavoittelet?

Sunnuntaisia päähänpistoja

Jos google maps ehdottaa sinulle pyöräilyreitiksi suhteellisen tasaista ja mukavaa reittiä, seuraatko karttaa vai päätätkö mennä vähän sinnepäin?

 "Tuonne pitäisi mennä, mutta kai täältäkin pääsee..." No pääsihän sieltä, mutta pieni sunnuntaipyöräilymme salille muuttui vuorenvalloitukseksi ja epäuskoisiksi naurunpyrskähdyksiksi.

Alkumatkan noudattelimme työmatkareittiäni, mutta sitten alkoi Point Loma kukkuloiden valloitus. Mennessä homma meni huumorin ja treenin piikkiin ja salille päästyämme meillä oli vielä hyvin energiaa core treeniin. Pelottavin kokemus oli Talbot st. alamäki, joka muistutti lähinnä syöksylaskua. 

Tämä mäki poljettiin ylös tuolta vedenrajasta asti... Pientä alkulämmittelyä

Salin jälkeen iski nälkä ja päätimme taas poiketa reitiltä merenelävien perässä. Tämä päähänpisto johdatti meidän keskelle kaoottista kalastusmessutapahtumaa, jonka ihmisvilinässä kadotimme hetkeksi toisemme ja jouduimme yhdistelemään pyöräilyyn parkour -treeniä. Ei hyvä. Meinasi mennä hermot.

Lopulta selvisimme hässäkästä kuiville vesille ja päätimme vaihtaa kalat salaattiin. Libery Stationin Tender Greens -ravintolaan astellessamme onnittelin meitä onnistuneesta valinnasta. "Siis eihän kukaan hullu nyt hampparia söisi, jos edessä on vielä reilu 16km pyöräilyä." Ja sitten heti perään bongasimme listalta päivän erikoisannoksen, lihapulla subin. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun jo tilasimme kummallekin jotain aivan muuta kuin salaattia. Ja hyvin upposi.

Takaisin lähtiessä hylkäsimme jälleen kerran google mapsin neuvot ja päätimme suhia jotain pikkutietä pitkin Voltaire St:lle, jota pitkin pääsisi kätevästi aina Ocean Beachille asti. Juuri ennen kuin käännyimme kohti suurta tuntematonta Phill sanoi ääneen mottomme: "No turning back!" Ja sen mukaan mentiin, vaikka eteen kohosikin ihan puskista seinää muistuttava mäki. Sääli etteivät mäet näytä koskaan kuvissa yhtä pahoilta kuin luonnossa. Voin silti vakuuttaa, että tätä mäkeä teki tiukkaa edes kävellä pyörän kanssa, ajamisesta nyt puhumattakkaan. Mutta tämä maisema...

Todellakin sen arvoista.

Kotiinkin pääsimme aikanaan, reilusti yli 30km ja aika monta kerrostalon kokoista mäkeä myöhemmin. Mutta hei, tulihan seikkailtua, ulkoiltua ja liikuttua... Kuka niitä karttoja ja suunnitelmia nyt edes tarvitsee?! Kun pääseehän täältäkin.

Kropan ravistelua

Niin paljon kuin rutiineista pidänkin, olen todennut omalta kohdaltani, että rutiinit ja treeni ei ole tehokas yhdistelmä. Jos vedän aina saman treenin samalla teholla, tyssää kunnon ja taitojen kehitys jossain vaiheessa vääjäämättä - tympääntymisestä nyt puhumattakaan.

Kroppani rakastaa muutosta, monipuolista liikuntaa ja satunnaisesta ravistelua. Olen liikunnan suhteen todellinen jokapaikan höylä. Kokeilen mielelläni uusia lajeja ja yleensä innostun. Välillä myöskin tylsistyn, mikä on aina selkeä merkki siitä, että nyt pitää keksiä taas jotain uutta. Tällä hetkellä valikoimiini kuuluu juoksu (mäkitreenit, sprintit, 5K-treeni, kaikki kelpaa), pyöräily, potkunyrkkeily, boot camp tyylinen treeni, kuntosalitreeni ja nyt uusimpana ohjattu lämpöjooga.

Hommasimme ystäväni kanssa kymmenen kerran passin Reach Yoga Studiolle ja aloitimme kokeilumme sculpt joogalla. Sculpt jooga yhdistelee joogaa ja koko kroppaa kuormittavia lihaskuntoliikkeitä. Osa liikkeistä tehdään käsipainojen kanssa ja huoneessa on nimensä mukaisesti lämmin.

Hiki lensi ja hymyilytti. Opin valtavasti uusia jooga-asentoja nimineen ja treenin jälkeen koko kroppa oli aivan hyytelöä. Koska kyse on kuitenkin joogasta, kuului treeniin oleellisena osana myös oikea hengitys, kropan kuunteleminen ja lopussa syvä rauhoittuminen. Treenin lopuksi makasimme hiljaa paikoillaan neljä kokonaista minuutta. Aikaa itselle - aikaa olla itseensä tyytyväinen. "Life is not about finding yourself but creating yourself." Ohjaajan sanat kaikuivat korvissani - asia, jonka olen juuri oivaltanut itsekin.

Tunnin jälkeen minulla oli läpikotaisin hyvä olo. Sculpt jää taatusti osaksi säännöllistä lajivalikoimaani ja ensi viikolla aion kokeilla myös perinteisempää vinyasa joogaa.

Namaste. Ehkäpä minäkin opin nyt vihdoin rauhoittumaan.

Sporttipukin tuomiset

Joulusta on jo niin paljon aikaa, että tehokkaimmat taitavat suunnitella jo seuraavaa. Noh, minä en kuulu tässä tapauksessa tehokkaiden joukkoon, sillä osa viimejouluisistakin lahjoista on vielä toimittamatta. Olen hyvä ideoimaan, mutta toteutus onkin sitten toinen juttu... 

Syy miksi höpötän joulusta tammikuussa ei ole kuitenkaan unohtuneet lahjat, vaan perille löytänyt lahja, joka oli niin iso, ettei se edes mahtunut pukinkonttiin. Sporttipukki toi minulle vihdoin ikioman nyrkkeilysäkin, jota olen toivonut elämääni pitkään ja hartaasti.

Säkin kiinnittäminen autotallin kattoon olikin sitten ihan oma prosessinsa, sillä Phill näki painajaisia nyrkkeilysäkin alle murskautuvasta vaimosta ja halusi varmistaa, että säkki olisi kiinnitetty kaikkien taiteen ja turvallisuussääntöjen mukaisesti. Pari viikkoa sitten saimme projektin vihdoin päätökseensä ja sen jälkeen minut on löytänyt lähes joka aamu tai ilta (tai aamu ja ilta) autotallista säkin kimpusta.

Harrastin Helsingissä asuessani Savate Formea, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja taitoni ruostuneet. Säkin takomisesta ja potkimisesta saamani nautinto ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Potkunyrkkeily on minulle parhaista parhainta stressinlievitystä niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.

Hyvästi jumiutuneet hartijat ja jumissa oleva mieli. Sporttipukki veti tällä lahjalla kaikki pisteet kotiin!

Unelmalenkkarit

Olen tainnut tunnustaa aiemminkin, että minussa on pikkuisen välineurheilijan vikaa. Välineurheilijan siinä mielessä, että kiinnitän huomiota siihen, miltä urheiluvälineeni ja -vaatteeni näyttävät. No nyt tällä pintaliitäjäjuoksijalla on varsinaiset onnenpäivät, sillä pääsin suunnittelemaan itse seuraavat juoksulenkkarini. Aikaa touhuun tuhrautui ihan liikaa, mutta vihdoin ja viimein olen ainakin melkein varma, että unelmieni lenkkarit näyttävät tältä:

Pidän Nike:n lenkkareista ja olen tiennyt jo pitkään tästä Nike id:n tarjoamasta palvelusta, jossa voi tehdä lenkkareistaan uniikit ja juuri sellaiset kuin itse haluaa. Jostain syystä en ole kuitenkaan tarttunut tähän mahdollisuuteen ennen kuin jouluinen lahjakortti ja uusien lenkkaireiden kaipuuni johdatti minut jälleen kerran Nike:n nettisivuille eikä täydellisiä lenkkareita löytynyt valmiiden joukosta. 

Nyt pitää vain odotella neljä viikkoa enemmän tai vähemmän kärsivällisesti ennen kuin pääsen testaamaan uusia GO VEERA popojani tositoimissa. Vitsit, näillä jos millä alittuu 20min 5K ensi kesänä.

Dumb Fit

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tai ainakin takapuoli...

Vastaanotimme vuoden 2015 ystäviemme luona. Vaikka juhlintamme olikin aika sievää ja hillittyä, jätimme automme suosiolla yöksi ystäviemme pihalle ja tulimme kotiin Uber-kyydillä.

Paperilyhtyjä Thaimaasta - Onnea ja terveyttä tulevalle vuodelle 

Keskiyön  suudelma

Autonhakureissulle lähtiessämme Phill etsi kuumeisesti Camryn avaimia. Hetken aikaa mietittyäni muistin niiden olevan hyvässä tallessa ystäviemme luo jääneen auton hanskalokerossa. Phill räjähti nauramaan, mutta minun pitkillä piuhoilla kesti vielä hetken aikaa yhdistyä ennen kuin tajusin, että ilman Camryn avaimia meidän on aika hankala lähteä sillä liikkeelle hakemaan toista autoa.

Hetken aikaa eri vaihtoehtoja pohdittuamme päätimme lähteä hakemaan toisen auton pyörillä. Pyöräteitä pitkin matkaa tuli kymmenen mailia (n.16km), joista viisi ensimmäistä tasaista, viisi viimeistä tasaisen tappavaa ylämäkeä. Ennen liikkelle lähtöä olimme varmoja, että katuisimme päätöstämme viimeistään kahdeksannen mailin kohdalla.

Toisin kuitenkin kävi. Ylämäkipyöräily kävi kyllä liikunnasta ja takapuoli huusi hoosiannaa, mutta meillä oli oikeastaan aika kivaa. Vuoden treenit tuli korkattua rytinällä ja tyylillä. Olkoon tämä siis vuoden 2015 teema: Hölmöilyt voitoksi (tai ainakin kiinteäksi takapuoleksi)!