Hassua ajatella, että vasta viikko sitten istuimme lentokoneessa Atlantin yllä matkalla kotoa kotiin. Siltä se todellakin tuntui! Kun menomatkalla lentokoneen ikkuinoista alkoi pilkahdella pilvien välistä vihreää ja sinistä, tunsin vahvasti olevani kotoa. Viikkoa myöhemmin lentokone kaarteli Bostonin korkeiden rakennusten yllä ja vatsassani kipristeli samainen kotoisa tunne. Kotiutumisprosessini taitaa olla päätepisteessään. Minulla on todellakin kaksi kotimaata!
Suomen viikko oli täydellinen. Yhdessä viikossa kerkisimme näkemään paljon rakkaita ihmisiä ja reissaamaan ympäri Suomea. Yllättäen kerkisimme myös nukkumaan ja rentoutumaan yllin kyllin. Ihan kaikkia ystäviä emme valitettavasti voineet nähdä tällä kertaa, mutta siihenkin olin jo henkisesti valmistautunut.
Vanhempieni luona kahvi- ja teepurkit olivat kaapissa samassa järjestyksessä kuin aina ennenkin ja jääkaappi notkui ihania Suomi-herkkuja. Viikon aikana tuli syötyä ainakin viisi litraa masikoita, pari pakettia ruisleipää ja karjalanpiirakoita, vähän maitorahkaa, paljon pullia sekä muurinpohjalettuja ja töttöröittäin jätskiä. Samat syömingit jatkuivat siskon, veljen ja kavereiden luona. Välissä kierimme kaupungista ja ruokapaikasta toiseen ja nautimme elämästä.
Vaikka hyvästien jättö on aina haikeaa, on ihana huomata kerta toisensa jäljeen, kuinka helppoa on palata takaisin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Välissä voi olla tuhansia kilometrejä ja useita kiireisiä kuukausia, mutta hyvät ystävät, ja tietenkin perhe, säilyvät tärkeänä osana elämääni. Ja meilläkin saa ja pitää tulla käymään! Hotel Veera ja Phill on aina auki. (Pidempi markkinointipuhe saatavilla tarvitaessa.)
Vaikka paluulennolla ei tullutkaan paljon nukuttua, olimme kumpainenkin yllättävän hereillä koneen laskeutuessa Bostoniin aikaisin iltapäivällä. Kone laskeutui etuajassa ja maahantulomuodollisuudet sujuivat kuin vettä vain. Ihana, ihana Green Card :). Bussiasemalta suuntasimme suoraan ystäviemme luo Doveriin kertomaan tuoreimmat reissukuulumiset ja hakemaan Kisun kotiin. Täytyy myöntää, että minulla oli jo ikävä karvaista perheenjäsentämme.
Jossain kummassa tarmonpuuskassa saimme vielä sunnuntain aikana purettua kassit, siivottua, pestyä pari koneellista pyykkiä, ulkoiltua Kisun kanssa sekä kokattua illallista. Puoli kahdeksalta illalla kaaduimmekin sitten sänkyyn aivan kuolleina ja posotimme täysillä aamukuuteen asti. Että se siitä jet lagista.
Maanantaina palattiinkin sitten kertalaakista siihen ihanaan arkeen. Ajatukset olivat vähän vielä matakalla kotiin tai jossain hukassa, mutta kaiken kaikkiaan oli ihan kivaa mennä taas töihin ja nähdä työkavereita. Pikkuhiljaa viikon edetessä ajatuksetkin löysivät perille ja arjen rutiinit loksahtivat tuttuihin uomiinsa. Nyt tuntuu jo, että matkasta on vierähtävyt ihan hirrrveästi aikaa. Tosin, koko kaapin valtaava karkkivarasto paljastaa, että reissusta ei voi olla vielä kovinkaan montaa päivää...