Kalifornian taivas

Tänään on ollut katkeransuloinen, kaunis ja ihmeellinen päivä. Tunteet ovat vaihdelleen ja taivas tuntunut elävän tunnetilojeni mukana...

Aamulla San Diegossa vallitsi sankka sumu. Näkyvyys oli paikoittain hyvin heikkoa ja liikenne seisoi. Oma oloni oli vähintään yhtä harmaa kuin aamukin. Radiosta sattui tulemaan American Authors: The best day of my life . Meinasin kääntää radion kiinni, mutta valitsinkin sitten sen toisen vaihtoehdon - lauloin täysillä mukana. Ei tästä elämäni parasta päivää tullut, mutta omalla tavallaan tärkeä ja ikimuistoinen kuitenkin.

Selvittyäni sumusta kotiin minulla oli skype-treffit kolmen Suomessa asuvan ystäväni kanssa. Ystäviä ja täytekakkua (pitäydyn edelleenkin tarinassani, että se oli vain jogurttia) - niillä hälvenee sankinkin sumu! Skype-aamun jälkeen ulkona ja mielessä paistoi taas aurinko.

Iltapäivällä ajelin kohti Point Loman niemenkärkeä ja näin, kuinka sumu juoksi kukkuloilta takaisin rannikkoa kohden. Sumu kulki pienissä pilvissä koko Rosecrans streetin pituudelta. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa! Tuuli yltyi, ilma kylmeni nopeasti yli 10 F ja tarkkarajaiset pienet sumupilvet pyörivät ympärilläni. Tuntui, että sumu halusi näyttää minulle leikkisämmän puolensa. Ilma oli ihanan raikas ja olin täynnä energiaa.

Illalla Kalifornian taivas tarjosi parastaan. Viimeiset auringonsäteet hehkuivat punaisina ja lupailivat huomiseksi lisää sinistä taivasta. Kaunista ja hieman haikeaa - tällaiset auringonlaskut on tarkoitettu jaettaviksi.

Tänään oli yksi niistä monista päivistä, kun sanoimme Phillin kanssa taas toisillemme hetkeksi hyvästit. Ei ollut yhtään sen kivempaa kuin ennenkään... Mutta hyvästien jälkeen ollaan joka hetki hieman lähempänä paluuta ja väliin mahtuu varmasti satoja ihania ja ikimuistoisia hetkiä. Leuka pystyyn ja Kisu kainaloon. Jos paluusuudelma on puoliksikaan yhtä tulinen kuin jäähyväissuudelma, ei tässä ole mitään hätää.