Sunday, August 30, 2015

Muuttoturhautusmus

Eilen alkoi tuntumaan vahvasti siltä, että tämä kodin laittaminen riittää jo. Phill oli koko viikon työmatkalla ja odotukset viikonlopun aikaansaannoksille olivat kovat. Päädyimme kuitenkin tuhlaamaan aikaa salilla, jonoissa, liikenteessä ja pesulassa. Istuimme kotona tietokoneittemme äärellä, suunnittelimme, piirsimme, puhuimme ja sufailimme netissä. Pohdimme ja aloittelimme useampaakin projektia, mutta mitään valmista emme saaneet kuitenkaan aikaiseksi koko päivänä.

Turhautuminenhan siitä seurasi.

Tänään otimme varmanpäälle ja vietimme koko aamun laittamalla taidetta seinille. Pum! Johan tuli näkyvää ja valmista ja olokin parani parilla pykälällä. Taulujen seinälle laittaminen oli tosin melkoinen urakka tuon minun tarkan insinöörimieheni kanssa. Mittasimme taatusti jokaisen talosta löytyvän seinän vähintään kolme kertaa. Mutta en voi kieltää etteivätkö taulut ja kuvat näyttäsi nyt juuri niin hyviltä kuin mahdollista. Olemme joissain asioissa niin kovin erilaisia, mutta sepä saattaa olla ihan hyväkin asia.

Tänään olo on siis hieman luottavaisempi sen suhteen, että joskus tulee valmista. Seuraavina listalla ovat telkan kiinnittäminen takan yläpuolelle, olkkarin matto ,vaatekaappien uudelleen organisoiminen,viihdetietokone, takaoven verhot, kissojen kiipeilyseinä ja hiekkalaatikkosydeemit sekä pikkuisen pihan/pation laittaminen. Heh, ei lopu homma kesken, vaikka tällainen turn key -koti ostettiinkin.


Onneksi ihan kaikella ei ole kuitenkaan mikään hoppu. Aikaa ja rahaa kun ei vieläkään näytä kasvavan puissa - ainakaan täällä kuivassa Kaliforniassa. Nyt ei auta muu kuin hillitä hätäisiä housujani ja keskittyä kodin sijaan vaikka töihin. Viimeistä viedään tällä erää. Aika hurja tunne!


Thursday, August 27, 2015

Uusilla teillä

Uusi koti toi mukanaan myös uuden työmatkan. Nykyinen reitti töihin on mailimäärältään reilusti pidempi, mutta ajallisesti melkein sama - ainakin jos käy hyvä tuuri.

Asumme nyt hyvin keskeisellä paikalla, kaikkien isojen teiden lähellä. Jos motarit eivät ole tukossa, ajelen töihin reilussa vartissa. Kuulostaa hyvältä, mutta tuolla jos sanalla on valitettavasti hyvin voimakas paino.

Ruuhkaisilla motareilla sattuu uskomaton määrä pieniä kolareita. Useimmat kolarit ovat harmittomia peltikolhaisuja, mutta pienetkin rysäykset aiheuttavat ongelmia liikenteen sujumiseen, koska a)kolarin osapuolet jäävät selvittämään syyllisiä b)jokaista kolaria pitää jäädä tietenkin tuijottamaan. Ja jos paikalla on jo poliisi, hidastavat kaikki ohikulkijat vauhdin lähelle ryömimisnopeutta - ihan varmuudenvuoksi.

Phill kuvaili näitä meidän lähiteitä näin: 5-motarilla ajellaan leppoisan agressiivisesti (welcome to California), 15-motarilla kaikki tietävät törmäävänsä ruuhkaan ja 8-motarilla suoritetaan joka aamu ja ilta kaheleiden kokoontumisajot. Siellä ajellaan tuhatta ja sataa vähintään kolmen kaistan läpi zoomaillen. Ensin sinut ohitetaan, sitten kurvataan suoraan eteesi ja lopuksi vielä painetaan jarrut pohjaan. Päivittäinen ajeluni kasilla on ollut nopea ja tehokas autokoulun korkein taso. Nyt kyllä selviän ihan missä tahansa ja muistan, ettei päiväunelmiin ole aikaa.

Työmatkani on paikallisella mittapuulla todella kohtuullinen, jopa kiva, mutta vitsit, että minulla on ikävä työmatkapyöräilyä. Ehkäpä se on mahdollista taas tulevaisuudessa tai ehkäpä liityn 15-motarin jumittelijoihin. Sepä selviää aikanaan. Viikon päästä alkaa uusi lukuvuosi ja minä hyppään pää edellä suureen tuntemattomaan. Pelottavaa, jännää ja helpottavaa. Eipä ollakaan taas hetkeen oltu tilanteessa, jossa en tiennyt, mitä teen viikon päästä. Ja tuskinpa tiedän vielä viiikonkaan päästä... 


Mutta joskus pitää repäistä ja hypätä. Tai vaikka pysähtyä keskelle tietä kuvaamaan.. Eihän sitä muuten tiedä, mitä voisi saavuttaa.

Tuesday, August 25, 2015

Muisti ja järki

Ajelin tänään aamulla töihin ja autoa parkkeeratessani se iski - muistin tai järjen menetys. En muistanut millään, olinko napsauttanut kahvinkeittimen pois päältä.

Ei tämä ollut eka kerta, tuskin viimeinenkään, mutta tällä kertaa en saanut itseäni uskomaan päänsisäisiä vakuutteluitani siitä, että huoli oli turha. Ostin viikonloppuna uuden kahvinkeittimen ja keitin vasta tänä aamuna ekat kahvit uudessa kodissa. Rutiini ei ole siis vielä napsahtanut kohdilleen.
Tiedän ettei kahvinkeitin saa tulipaloa aikaiseksi, mutta olin silti huolissani uuden kahvinkeittimeni kohtalosta. Ei se mikään hieno ja kallis ole, mutta useamman kympin arvoinen kuitenkin. 

Lopulta päätin ajaa ruokatauolla kotiin ja tarkistaa tilanteen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka arvaa oliko kahvinkeitin päällä vai ei...

Illalla todistin vielä itselleni viimeistä piirtoa myöten, että järkikultani on todellakin uinumassa: Kävin juoksemassa ja sen jälkeen vielä kaupassa paita iloisesti nurinpäin, pesulaput tuulessa liehuen. Nuttu nurin, onni oikein... Uskotaan nyt vaikka tuohon vanhaan sanontaan, jotta ei tunnu liian pahalta.

Ocean Beachin Wild Things

Olisiko jo kohta viikonloppu? Tulisi meinaan tarpeeseen. Muuten saatan vetaista vaikka susipuvun paalle ja alkaa aivan villiksi.


Sunday, August 23, 2015

Melkein saksalainen

Olen tavannut viimeaikoina paljon uusia ihmisiä: uusia työkavereita, naapureita ja  Phillin kavereita. Heistä suurin osa on luullut minua saksalaiseksi. Hassua! On minua ennenkin luultu saksalaiseksi, mutta ei näin monta kertaa putkeen.

Epäilisin suurimman syyn löytyvän nimestäni. Olen meinaan esitellyt itseni Veerana, hyvin suomalaisittain ääntäen. Ärrät ovat saaneet pärähtää ja uudet tuttavuudet ihmetellä, että jaa mikä se nimi olikaan.

Jossain vaiheessa aloin jo esittelemään itseni Viirana, mutta siitä suttui sekä Phill että pomoni, joiden mielestä minun pitää ehdottomasti kertoa aina oikea nimeni, juuri oikealla tavalla lausuttuna ja olla siitä ylpeä. Minä olin ensin eri mieltä ja koin pääseväni helpommalla, jos tarjoan kysyjille amerikkalaistetun version. Mitä väliä sillä oikeastaan on, kunhan kaikki osapuolet tietävät kenestä puhutaan.

Mutta olivat Phill ja pomoni tavallaan myös oikeassa. Veera on minun nimeni ja pidän siitä. Kaikki voisivat ainakin yrittää sanoa sen mahdollisimman oikein. Jos se ei taivu suuhun, niin ei se mitään. En minäkään osaa sanoa kaikkien tuttujeni nimiä täsmälleen oikein ja omasta nimestäni ymmärrän aika monta erilaista versiota. Välillä saan myös nauraa lasten hyvin totisille riidoille siitä, miten open nimi kuuluu ihan oikeasti sanoa. Näille lapsille on ihan turha syöttää mitään Viiraa...

Ei tuo ärränimi taida kuitenkaan olla ainoa asia, joka tekee minusta saksalaisen. Joidenkin kuulijoiden mielestä aksenttini kuulostaa enemmän saksalaiselta kuin suomalaiselta. Ehkä, tiedä häntä. Jos näin on, niin syytän siitä Bostonin vuosia. Omasta mielestäni minulla on tosin Veera-aksentti: täysin outo ja uniikki. 

Tämä aksenttiasia on toinen, mistä minun ja Phillin mielipiteet eroavat. Phillin mielestä en saa koskaan opetella aksentistani eroon. Minä puolestaan olisin useimmiten valmis lahjoittamaan sen seuraavalle vastaantulijalle. En kuitenkaan ihan aina - sen verran positiivista palautetta aksentistani yleensä saan.

Alaskan reissun ilta-aurinko, vaikkei tapaukseen mitenkään liitykään

Mutta hei, ei kai se niin paha ole, jos saksalaiseksi luullaan. Saksalaisilla ei ole kovin huono maine ja ollaanhan me erään kaverini isän mukaan melkein naapureitakin. Ich bin Veera. Sen verran sentä muistan vielä lukion saksantunneilta, vaikka siihen se melkeinpä sitten jääkin. Kovin pitkään en taitaisi siis saksalaisesta mennä, vaikka oikeasti yrittäisinkin. Melkein saksalainen, mutta oikeasti aina suomalainen.

Friday, August 21, 2015

Uusia alkuja

Elimme koko kesän jonkinlaisessa välitilassa ja huomasimme toistavamme lausetta sitten kun asumme uudessa kodissa... harvasen päivä.

Nyt sitten asemme siellä uudessa kodissa ja on aika pysähtyä miettimään, että mitäs kaikkea meidän nyt pitikään alkaa tekemään.

  • Uudessa kodissa kissat eivät saa enää hyppiä pöydillä
  • Uudessa kodissa emme heitä hukkaan yhtään kaapin hyllyä tai neliötä
  • Uudessa kodissa elämme entistä siistimmin
  • Uudessa kodissa tutustumme naapureihimme kunnolla
  • Uudessa kodissa kävelemme entistä useampaan paikkaan turhan autoilun sijaan
  • Uudessa kodissa teemme ratkaisuja pitkällä tähtäimellä ja rupeamme muutenkin aikuisiksi
  • Uudessa kodissa korjaamme kaiken, mikä ärsyttää, sillä omaan kotiin kannattaa panostaa

Tämähän on melkein kuin uudenvuoden lista. Lupauksia on tehty pitkä jono - toivottavasti ei kuitenkaan tyhjiä sellaisia. Hassua kuinka elämään tarvitsee aina välillä tällaisia "uusia alkuja", jotka löytyvät lähinnä korvien välistä. Nyt vain pitäisi päättää, että milloin tämä meidän uusi alku nyt sitten virallisesti alkaa. Tämä viikko meni kevyesti vielä muuton piikkiin, mutta ehkäpä sitten jo ensi maanantaina...

Tuesday, August 18, 2015

Muuttourakka

Hei, me muutettiin ja selvittiin jopa ihan kunnialla. Tässä pieni risut ja ruusut lista viikonlopun urakasta:

40 asteen helle muuttoviikonloppuna = ei hyvä. Hikoilimme kuin pienet siat sekä sisällä että ulkona. Vanhassa kodissamme ei ollut ilmastointia ja sisälämpötila nousi hetkessä kolmeenkymppiin. Uudessa kodissa puuhastelu on ollut huomattavasti mielekkäämpää, sillä nyt meillä on central air (ja sen mukainen sähkölasku).


Tavaraa oli sittenkin enemmän kuin kuvittelimme. Siis sellaista hölmöä pikkusälää, jota ei osaa pakata eikä purkaa järkevästi. Nimikoin neljä laatikkoa random, figure it out later ja arvatkaa vain kuinka paljon huvittaa edes koskea näihin laatikoihin. Ja arvatkaa vain kuinka monta oikeasti tärkeää tavaraa kaiken turhan sälän sekaan on piilotettu. Nimimerkki, missä on meidän hammasharjat ja Phillin parran ajovehkeet...

Aivan liikaa kahvia ja pikaruokaa

Pesukone ja kuivuri aiheuttivat yli tunnin viivästyksen, sillä ne asettuvat niille varattuun tilaan hiukan liiankin täydellisesti. Ja sitten kun ne oli ähisty melkein paikoilleen, huomasimme virtajohdon olevan väärää mallia. Ei muuta kuin rautakauppaan ja lisää ähinää ja puhinaa myöhemmin. Sitä ennen pyykkivuori kasvaa.

Kisu selvitti muuton kuin vanha tekijä, mutta arkajalka Possu traumatisoitui varmasti loppuelämäkseen. Vieraita miehiä pelkäävä Possu juoksi muuttoapulaisia pakoon lipastolaatikoiden taakse ja pysyi siellä. Emme kuitenkaan voineet muuttaa kissaa lipaston sisällä, joten vapiseva Possu raukka piti kiskoa esiin puoliväkisin. Tyhjä talo ei pelottanut Possua yhtään niin paljoa kuin uusi koti, jota Possu ei uskaltanut tutkia moneen tuntiin. Yöllä Possu lähti vihdoin tutkimusretkelle ja piti meitä hereillä lähes koko yön maukumisellaan. Vitsi kato, täähän on mun sohva ja kiipeilytorni. Tuu nyt kattoon hei!


Kaapeliyhtiöt veivät aivan liikaa kallista muuttoaikaamme. Puolen tunnin puhelinjonotus kun halusimme irtisanoa vanhan sopimuksemme. Puolen tunnin jonotus liikkeessä laitteita palauttaessani. Yli puolen tunnin puhelinurakka, että uusi netti saatiin kytkettyä päälle ja toimimaan. No nyt toimii ja on muuten nopea!

Mutta meni tässä muutossa muutama asia myös ihan putkeen:

Phill hankki meille töistä tehokkaita muuttokavereita ja äijälauma hoiti muuton kantamis- ja asennusosuuden kunnialla. Kukaan ei itkenyt hellettä eikä myöskään pökertynyt kesken urakan.

Emme tapelleet kertaakaan, vaikka muutaman tuskailukohtauksen toki sainkin. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta onni oman kodin omistamisesta kasvatti pinnaa ainakin kahdella metrillä. Launtai-illan kotiretkeily pelien ja oluen voimalla oli yksi hauskimmista illoista pitkään aikaan.


Löysimme San Diegosta loistavan kierrätyskeskuksen, minne roudasimme innoissamme kaksi kuormallista tavaraa. Roinasta eroon pääseminen tuntui hyvältä, varsinkin kun tavarat päätyivät kaatiksen sijaan kierrätykseen. Nytpä tiedämme, että Miramarissa voi kierrättää sellaisetkin ravarat, joita tavallinen kotitalouskierrätys ei hyväksy.

Home Depot perjantai-iltana

Uusi koti ei ole vielä lähellekään valmis, mutta purettavia laatikoita on jo huomattavasti vähemmän kuin tyhjiä boxeja. Urakka jatkuu koko viikon iltaisin ja ensi viikonloppuna taas täysipäiväisesti. Tästä tulee hyvä! Meidän oma koti.

Thursday, August 13, 2015

Loppuyllärit

Tänään se on virallista: Olemme oman kodin omistajia! Sen kunniaksi poksautimme shampanjat ja siivosimme iltamyöhään kotiamme muuttokuntoon.

Vaikka mitään isompia kommelluksia ei loppumetreihin enää mahtunutkaan, ihan ilman sydämentykytyksiä ei tästäkään selvitty. Kahta päivää ennen kaupan virrallistamista meille selvisi, että moneen kertaan tilatuiksi vakuuteltuja lainadokumentteja ei oltu sittenkään tilattu, sillä title yhtiöltä puuttui lainan käsittelijän nimi.

Kun nimi saatiin selvitettyä, ilmoitettiin minulle kello 3 iltapäivällä, että dokumentit ovat valmiina allekirjoitettaviksi ja ne olisi saatava allerkijoitettua notaarin läsnäollessa vielä saman illan aikana. Minä pääsin tuona päivänä töistä jo neljältä, mutta Phill oli suunnitellut olevansa kotona vasta iltamyöhään. Lopulta sain sumplittua kaikki osapuolet keittiönpöytämme ympärille iltaseitsemältä ja sitten alkoikin viimeinen luku-, ymmärrys- ja allekirjoitus-urakka. Valmista tuli "jo" yhdeksältä. En tiedä kuinka paljon notaarin kotikäynti tuli maksamaan, luultavasti ainakin mansikoita, ehkä jopa lakkoja. Onneksi lasku ei tipahtanut kuitenkaan meidän maksettavaksemme.

Keskiviikkona saimme sitten yllättäen ilmoituksen, että kaupat oli virallistettu ja asunto meidän. Tämä tuli aivan puskista, sillä kaupat piti virallistaa vasta torstaina. Mikä ihmeen hoppu niillä papereilla oli tiista-iltana? Se jäi ikuiseksi mysteeriksi... Mutta siinä vaiheessa kun pankista ilmoitettiin, että aikaistuneen kaupan vuoksi olemme heille 50 taalaa velkaa  (extrakorko), nostimme asiasta metelin. Kukaan ei kysynyt haluammeko omistaa talon päivää aiemmin. Meille vain ilmoitettiin, että paperit on allekirjoitettava tiista-iltana. Loppujen lopuksi Escrow otti ylimääräisen viisikymppisen maksettavakseen ja me lopetimme valittamisen siihen.

Kaikkien normaalien pönötyskuvien joukosta valitsin kuitenkin tämän kuvan. Tällaisia me olemme. Ottakaa tai jättäkää...

Mutta nyt talo on meidän ja edessä on enää "pelkkä" muutto. Sain onneksi sekä perjantain että maanantain vapaaksi, muuten en ehkä pysyisi järjissäni. Sen lisäksi että olen pakannut tavaroita ja allekirjoittanut papereita iltamyöhään, olen paahtanut töissä johtajan sijaisena koko viikon. Vaikka johtajan pestissä on omat hyvätkin puolensa (aka palkka), liittyy siihen myöskin hyvin paljon vastuuta ja ylimääräistä verenpaineen nousua. Uskomatonta, kuinpa paljon yhdessä pienessä koulussa voikaan sattua ja tapahtua sen yhden viikon aikana, kun kaikki huutavat kilpaa minun nimeäni.

Nyt kuitenkin nukkumaan ja aamulla muuttopuuhiin. Blogi jää pienelle muuttotauolle viikonlopun yli, mutta insragramissa ja fb-sivulla saattaa vilahdella muutamia pahvilaatikon täyteisiä kuvia.

Monday, August 10, 2015

Viimeinen

Viimeinen viikonloppu tässä kodissa. Viimeinen viikonloppu Pacific Beachilla. Hieman haikea ja todella työntäyteinen kaksipäiväinen.

Pakkailun ohessa yritin ottaa pb:stä kaiken mahdollisen irti. Kävin juoksemassa rannalla, suppailemassa (aka baddle boardeilamassa) Raijan kanssa Mission Bay:lla, kävelyllä samalla kadulla asuvan ystäväni kanssa ja hakkasin nyrkkeilysäkkiä autotallissa ennen kuin se joutuu varastoon.






Emmehän me tästä kovin kauas muuta, mutta sen verran kuitenkin, etten pääse enää spontaaneille iltakävelyille ystäväni kanssa tai aamulenkille rannalle. Rantoja tulee ikävä, mutta vaihtokaupassa saamme itsellemme paljon kaikkea kivaa ja uutta.


Itse Pakkailu on sujunut toistaiseksi loistavasti. Meillä on paljon vähemmän rompetta kuin kuvittelinkaan. Mikä ihana yllätys! Tavaroiden läpikäyminen on terapeuttista, kaiken turhan poisheittäminen vielä terapeuttisempaa. Downsizing on USA:ssa hittisana ja me kellumme tällä hetkellä trendiaallon huipulla. Kuka tarvitsee tavaraa, kun ympärillä on tällaiset maisemat.

Saturday, August 8, 2015

Roskapäivä

Perjantai on naapurustossamme roskapäivä. Omakotitalojen asukkaat rullaavat roska-, kierrätys- ja kompostisäiliönsä kadun varteen joko illalla tai aamulla ennen töihin lähtöä. Roska-auto tulee joskus päiväsellä, mutta sitä ennen kodittomat ja aarteiden metsästäjät käyvät roskat läpi moneen otteeseen.

Kaliforniassa monista tölkeistä ja pulloista maksetaan pantti. Pantti on pieni eivätkä useimmat ihmiset vaivaudu raahaamaan pullojaan takaisin kauppaan. Laitamme pullot ja tölkit perjantaisin kierrätysastiaan, mistä ne lähtevät joko kierrätysauton mukana hyötykäyttöön tai paljon todennäköisemmin kodittomien mukana kauppaan.

Monet naapurimme inhoavat sitä, että kodittomat käyvät läpi heidän roskiaan. Minä en ymmärrä miksi. Eihän se ole minulta pois, että joku toinen ansaitsee muutaman lantin jollain sellaisella, jonka olin jo heittänyt pois. Kodittomat eivät viskele pulloja mereen tai puistikkoihin vaan kierrättävät ne. Palkkioksi he saavat pikkuisen rahaa, jonka he ovat todellakin ansainneet. Jos olet koskaan nähnyt kodittomian pullosäkkiensä kanssa, tiedät, ettei niiden raahaaminen ei ole hupia.

Viime perjantaina satuin roskikselleni samaan aikaan iäkkään kodittoman miehen kanssa. Nähtyään minut mies epäröi ja meinasi jatkaa matkaansa, mutta ilahtui sitten kovasti, kun tarjosin hänelle kädessäni olevaa pullokassia. Miehen surullinen, mutta kiitollinen katse jäi vaivaamaan. Harmitti, että minulla oli kiire. Harmitti, että olen aika välinpitämätön.

Kodittomia elää San Diegon keskustassa ja täällä rantojen läheisyydessä paljon. Niin paljon, että heihin turtuu enkä jaksa enää välittää. Tällä kertaa katsoin kuitenkin miestä suoraan silmiin enkä ole unohtanut hänen katsettaan koko viikkona. Mies oli selkeästi yllättynyt siitä, että tervehdin ja sanoin huomenta. Ehkä se oli ensimmäinen kerta aikoihin, kun hänet kohdattiin ihmisenä - vastaantulijana kadulla.

Eilen tiemme kohtasivat jälleen samaan aikaan kierrätysastiamme luona ja tällä kertaa mies tervehti minua iloisesti. Jollain tapaa siitä tuli edes hieman parempi mieli. Ehkäpä autoin sittenkin enemmän kuin niiden muutaman lantin verran, jotka mies tienasi tölkeillämme. Niin haluan ainakin uskoa.


Ei minusta ole kodittomien ongelmia ratkomaan, mutta tervehtiminen ja hymy eivät maksa mitään. Niistä voi ainakin aloittaa.

Thursday, August 6, 2015

Varhaisia matoja

Heräsin eilen ennen aurinkoa. Kello soi 4:15 eikä torkkua voinut painaa. Phillin piti olla lentokentällä viimeistään 4:45 ja minä lupauduin tietysti kuskiksi. Ulkona oli säkkipimeää kun lähdimme, säkkipimeää kun saavuimme kentälle ja säkkipimeää myös siinä vaiheessa kun palasin kotiin.
Minua ei kuitenkaan nukuttanut ja töissäkin piti olla vasta kahdeksalta. Päätin siis käyttää ajan hyödyksi ja treenata. Aloitin treenini autotallissa potkunyrkkeillen ja kun alkoi näyttämään siltä, että aurinko saattaa sittenkin nousta tänäänkin, lähdin tekemään vielä pienen juoksulenkin.

Ja Kylläpä kannatti. Maisemat näyttivät tänään hieman ennen kuutta tältä:





Pacific Beachin lenkkeilymaastoja on paha päihittää. Kun juoksee meidän kadun päähän, voi valita lähteekö mäkeä ylös Kate Sessions puistoon, josta on hulppeat näkymät Mission Baylle ja aina downtowniin saakka; mäkeä alas Mission Baylle vaiko suoraan eteenpäin Pacific Beachin hiekkarannoille. Tätä tulee ikävä, vaikka muuttoa kovasti odotankin.

Viime yönä nukuinkin sitten sikeästi yhdeksän tuntia. Olisin nukkunut mieluusti vielä puolituntia lisää, jos ei nelijalkainen herätyskelloni olisi päättänyt, että nyt saa riittää. Ihan joka aamu en jaksaisi herätä neljän jälkeen, mutta silloin tällöin on mukava katsella, miltä maailma näyttää silloin, kun muut vielä nukkuvat. Kesäaamuisin on helppo olla onnellinen.

Tuesday, August 4, 2015

Perhosia vatsassa

Kävimme tekemässä sunnuntaina viimeisen tarkastuskäynnin uudessa kodissamme, ennen kuin kaupat lyödään lopullisesti lukkoon (final walk-through). Vitsit, että jännitti! Olin nähdyt asunnon viimeksi ennen kuin jätimme tarjouksen ja silloin se oli vielä täysin kalustettu entisten asukkaiden tavaroilla.

Tyhjänä asunto näytti tietenkin erilaiselta, mutta kummalla tapaa myös enemmän kodilta. Kuljimme ympäriinsä mittanauhan kanssa suunnitellen, minne mikäkin tavara päätyy. Huomasimme iloksemme, että kaikille tavaroillemme löytyy tarvittaessa paikka. Siis kaikelle muulle paitsi kissojen hiekkalaatikolle. Hitsin, hitsi... Onneksi pinterest pelasti tästäkin pulasta ja kissat saavat entistä ehomman vessan.

Mittauspuuhien jälkeen kävimme vielä Ikeassa inspiroitumassa ja ostamassa niitä kuuluisia irtskareita, joista minun piti pysyä kaukana. Kassaneiti ilmoitti minulle muuten karkkien hinnan ruotsiksi. Hih! Mutta ennen kuin kerkisin edes sanomaan mitään, hän luki nimeni maksukortista ja totesi erehtyneensä: "Sinähän olet Suomesta!" Kertoipa minulle vielä senkin, että lähiaikoina hyllyyn ilmestyy lisää salmiakkia. Ah, kuinka kotoisaa! Muuton tiimoilta tulee varmasti ravattua Ikeassa jonkin verran...

Maisema kotipihalta viime perjantailta

Muuttoon on nyt alle kaksi viikkoa ja eilen saimme lainan prosessoijaltamme ihanan viestin, jossa meille kerrottiin, että kaikki on kunnossa, lainapaperit tilattu ja lopullinen kauppakirja voidaan allekirjoittaa sovittuna päivänä. Shampanjaa en uskalla vielä poksautta, mutta aika lupaavalta tämä alkaa näyttämään. Ihan tosi pian ollaan jo uusilla hoodeilla, omassa kodissa! Mahtavaa!

Sunday, August 2, 2015

Vegaanitaivas

Jos koskaan eksyt San Diegoon ja mielesi tekee taivaallista vegaanista ruokaa, kannattaa sinun suunnata kulkusi Trilogy Sanctuary -ravintolaan La Jollaan. Tässä ravintolassa oli kaikki kohdallaan: Kattoterassinäkymät, mukavia sohvia sisällä ja ulkona, täyttävät, kauniit ja herkulliset annokset sekä mahdollisuus yhdistää ruokailuun jooga- tai aerial jooga -tunti. 



Meidän neljän koplasta vain yksi oli oikeasti vegaani, mutta ruoka maistui meille kaikille. Minun annokseni, BLTrilogy Crepes, koostui tattari (buckwheat) crepeista, munakoiso "pekonista", tomaateista, romaine salaatista, avocadosta ja aurinkokuivatuista tomaateista valmistetusta aiolista. Tattariletut maistuivat yllättäen kovin suomalaisilta! Ja olivat muuten ihan mielettömän täyttäviä.

Spring rolls ja punajuurisalaattia

Tattari crepejä

Vaikka omassa ruokavaliossani noudatankin ainoastaan kaikkea kohtuudella metodia, maistelen mielelläni vegaanikavereideni tekemiä ja suosittelemia herkkuja, ja yleensä pidän niistä kovasti. Tänne pitää päästä pian uudelleen! Seuraavaksi kokeiluun menee chili tai joku ihanista smoothieista