Sunday, November 29, 2015

Oma kieli

Phill kysyi minulta tänään, josko minua huvittaisi lähteä puistoon heittelemään vanhaa vuohta (old goat). Innostuin heti ja niin mentiin. Vasta paljon myöhemmin muistin, että muut ihmiset tuntevat old goatin frisbeena.

Olemme luoneet vuosien saatossa parisuhteemme omaa kieltä, jonka sanasto on muotoutunut osittain kielimokien, osittain hassujen sattumusten tai tahallisen hölmöilyn seurauksena. Tässä muutama sana ja ilmaisu, jotka ovat syrjäyttäneet alkuperäiset:

Old Goat - Frisbee


Old Goat on Phillin kokeilu. Kauanko tarvitsee hokea itse kehitettyä sanaa ennen kuin vaimokin alkaa pitää sitä ainoana oikeana sanana. Minun kohdallani ei nähtävästi kovinkaan kauaa. Old goat on old goat. Frisbeesta meilla ei ole puhuttu enää hetkeen.

My hamster died - My hands are tied (käteni ovat sidotut)

Tämä perustuu kuulovirheeseen. Sanoin joskus vuosia sitten my hands are tied, minkä Phill kuuli luonnolisestikin my hamster died. No, nyt meillä kuolee hamsteri aina, jos joudumme umpisolmutilanteeseen.

Not honey - agave nectar

Olimme jokin aika sitten kahvilassa, jossa oli tarjolla yhtenä makeutusainevaihtoehtona agave nectaria. Joku tuntematon mies pähkäili, mitä laittaisi kahvinsa sekaan ja kysyi ohi kulkeneelta Philliltä, mitä agave nectari oikein on. Phill yllättyi kysymyksestä, mutta sai sitten selitettyä, että se on luonnollinen makeutusaine, vähän niin kuin hunajakin, muttei kuitenkaan ole hunajaa. Mies katsoi häntä hetken aikaa ja totesi pitävänsä hunajasta. Huvittava ja tulokseton keskustelu toisti samaa kehä hetken aikaa: Maistuuko se siis hunajalta? Ei, mutta se on hunajan tapaan luonnollinen ja nestemäinen makeutusaine. Mutta kun minä pidän hunajasta... No ota sitten hunajaa. Mutta siis mitä tämä agave nectari oikein on? Phillin kärsivällisyys kesti ihmeen pitkään ja kiitoksena saimme omaan kieleemme uuden sanan. Meidänkin kotoa löytyy sekä hunajaa että sitä ei hunajaa.

Ghouda - Gouda

Asuin aikanani 6 kk Asterdamissa vaihtarina. En oppinut/opetellut tuona aikana kovinkaan paljoa hollantia, mutta joitain sanoja ja lausumisyritelmiä tarttui kuitenkin matkalta mukaan. Kaikista vaikein äänne oli hollantilainen kurkkuäänne, joka muistuttaa etäisesti g:tä ja h:ta ja löytyy esimerkiksi sanoista Gouda ja Hoegaarden. Päätinpä sitten opettaa Phillillekin, miten se Gouda pitäisi oikeasti sanoa. Lopputuloksemme on luultavasti ihan yhtä kaukana oikeaoppisesta kuin amerikkalaisittain äännetty gudakin, mutta haittanneeko tuo.

Chickenbumps - Goosebumps

Monet sanonnat eivät käänny tietenkään suoraan tai kirjaimellisesti, mutta välillä minusta on kiva käyttää suomalaisia sanontoja sujuvasti englanniksi. Chickenbumps on yksi suosikeistani ja ihan viimeaikoina olen päättänyt lanseerata sanonnan, jolle minulla on hyvin paljon käyttöä:  A frog leaped out of my mouth... Phill alkaa jo lämpeämään, kohta kokeiluvuoroon pääsevät paikalliset ystäväni.

Kohta se vanha vuohi lentää...

Ja näitähän riittäisi vaikka kuinka! Mitenkäs te muut yksi-, kaksi. tai kolmikielisessä parisuhteessa eläjät, löytyykö teiltä mitään kivoja omia sanoja tai sanontoja?



Friday, November 27, 2015

Suomalaisen tunnistus

Maailmalla asuvat suomalaiset hokevat usein, että kyllä suomalainen aina suomalaisen tunnistaa. No, näinhän se taitaa olla. Nähtävästi myös kolmannen polven suomalaisen.

Olin parin viikon ajan aika tiiviisti sijaistamassa vanhassa koulussani ja tutustuin erääseen tänä syksynä aloittaneeseen perheeseen. Perheen äidissä oli mielestäni jotain tuttua, mutten keksinyt millään, mistä olisin voinut tuntea hänet ennalta. Juttelimme joka päivä niitä näitä ja tunne vain vahvistui.

Viimeisenä sijaistamispäivänäni autoin lapsista pienempää vaihtamaan sotkeentuneet vaatteet ja huomasin varavaatepussista lapsen sukunimen, joka oli yllättäen niin suomalainen kuin olla voi. Tässä vaiheessa johdot yhdistyivät loppullisesti päässäni ja tajusin, että lasten kansainväliset etunimet lausuttiin myös hyvin  suomalaisittain, vaikka ihan perinteisistä suomalaisista nimistä ei ollutkaan kysymys. 

Uteliaisuus voitti jäyhyyden: Illalla toimin siis hyvin epäsuomalaisesti ja utelin äidiltä sukunimen tarinaa. Ja tottahan toki, Minnesotasta kotoisin olevan naisen juuret ovat tukevasti Suomessa. Kerkisimme juttelemaan hetken aikaa Suomesta ja kuulinpa jopa sellaisenkin väitteen, että Minneapolisin arkkitehtuuri olisi saanut kovasti vaikutteita Helsingistä. En ole koskaan käynyt Minneapolisissa, mutta nopean kuvahaun pohjalta en ole vielä valmis allekirjoittamaan tätä väitettä. Olisi kiva kuulla, jos jollain sattuu olemaan asiasta parempaa tietoa.

Ei Helsinki eikä Minneapolis vaan Jyväskylä

Hassua kuinka innoissaan sitä aina onkaan, kun maailma osoittautuu pieneksi paikaksi. Pitäisihän tuo jo tietää: Meitä suomalaisia on kaikkialla.

Wednesday, November 25, 2015

Juoksumotivaatiota

Muuttaessamme Pacific Beachilta kymmenen mailia  sisämaahan, ennustin tulevani ikävöimään upeita juoksumaastojani. Eikä mennyt ennustus pieleen. Juoksumotivaationi on  ollut viimeaikoina pikkuisen hukassa, sillä täällä meilläpäin joutuu oikein hakemalla hakemaan kivoja lenkkejä, joiden aikana ei tarvitisi kököttään joka toisessa kadunkulmassa odottelemassa liikennevalojen vaihtumista. Asumme nyt kaupungissa ja sen kyllä huomaa.

Pääseehän sinne PB:lle edelleenkin nopsaan, mutta aika harvoin tulen kuitenkaan ajelleeksi 10 mailia ihan vain päästäkseni juoksemaan. Tällä viikolla minulla on  kuitenkin vanhoille hoodeille muutakin asiaa (aka ystäväni kissojen paijaamista ja ruokkimista), joten olen yrittänyt herätellä juoksuintoa muistelemalla vanhoja hikilenkkejä näissä maisemissa:



Kyllä kelpasi juosta pitkiä lenkkejä, kun vieressä kimmelsi meri ja mäkitreenikin hoitui ihan kivoissa olosuhteissa.



Ehkei juoksulenkille ajaminen olekaan lopulta niin kaukaa haettu vaihtoehto. Ajelenhan minä salillekin ja haikkaamaan sen kummempia miettimättä. Samalla voisi heittäytyä vaikka seikkailunhaluiseksi ja ajella joka viikko johonkin uuteen kaupunginosaan. Puskista aion tosin pysytellä edelleenkin poissa, sillä niissä liikkuu liikkaa kaheleita, tai vähintäänkin puumia. 

Juoksenhan minä toki ilman intoakin, mutta hommassa saattaisi olla enemmän mieltä innon kera. Täten julistan siis juoksumotivaatio -projektin alkaneeksi. Uudet reiti, uusi soittolista ja uusia talvisempia juoksuvaatteita. Eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Monday, November 23, 2015

Kummallinen kiire

Olen miettinyt viime aikoina jonkin verran arkista ystäväämme kiirettä ja tullut siihen tulokseen, että se on aika kumma juttu. Kiireestä aina valitetaan, mutta toisaalta se on myös normi, jopa ihannoitava asia.

Olen järjestänyt itseni tänä syksynä tilanteeseen, jossa saan määritellä ainakin osittain itse, kuinka kiireisiä päiväni ovat. Päivinä ja viikkoina, jolloin työskentelen täysipäiväisenä sijaisena muistan, millaista normaalin elämän kuuluu olla oravanpyörässä. Muistan, miltä tuntuu olla liikkeessä aamusta iltamyöhään, jumittaa liikenteessä kaikkien muiden kanssa ja kuinka vähän aikaa jää kaikelle sille, mikä ei kuulu "pitäisi" -listaan. Hyppään pyörän kyytiin vanhasta tottumuksesta eikä iltaisin tarvitse unta juuri odottaa. Kiireisinä viikkoina olen uupunut ja suoritan, mutta toisaalta olen myös helpottunut. Minulla on normaali olo. 

Niinä viikkoina tai päivinä kun vietän suurimman osan ajasta koneella ja aikataulutan päiväni oman mieleni mukaan, sujautan työn joukkoon pieniä kivoja juttuja tai sitten niitä työn ulkopuolisia velvollisuuksia, jotka muuten tekisin illalla tai viikonloppuna. Syrjähypyt vievät kyllä pikkuisen aikaa, mutta myös rytmittävät päivää kivasti ja jopa lisäävät työtehoa. Omat aikatauluni toimivat, mutta samalla minua vaivaa huono omatunto. En selkeästikään tee kaikkea mahdollista, koska takaraivossani ei jyskytä jatkuva kiire.

Elämän kiireisyyteen ei voi tietenkään vaikuttaa aina itse: Joskus on vain pakko ja asiat kasautuvat. Mutta olen myöskin huomannut määritteleväni itseäni kiireen kautta aivan liikaa. Todellisuudessa kiire ei kuitenkaan tee minua onnelliseksi eikä korreloi menestyksen kanssa. Kiire voi olla hallittua ja mielekästä, mutta usein ainakin pitkällä juoksulla kuluttavaa ja stressaavaa, joskus jopa turhaa ja itseaiheutettua.

En osaa edelleenkään sanoa, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus, mutta ei se ainakaan kiire ole. Päinvastoin, en halua juosta oravanpyörässä ja julistaa jokapäiväistä kiirettäni, jotta voisin sitten joskus nauttia ansaitusta vapaudesta. Haluan järjestää elämäni niin, että vapaus, vastuu ja velvollisuudet muodostavat mielekkään ja tasapainoisen kokonaisuuden jo nyt. 


Aina ei saa mitä haluaa ja joskus vain pitää, mutta jokaiseen päivään olisi hyvä sujauttaa jotain, mikä teki tästäkin päivästä elämisen arvoisen juuri nyt, eikä vasta viikon, vuoden tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Taito pysähtyä ja lupa nauttia ovat aika suuria palasia onnellisemman elämän palapelissä.

Saturday, November 21, 2015

Joulu lasissa

Jouluisia juomia listatessa miettii moni suomalainen ensimmäiseksi glögiä, amerikkalainen munatotia. Mutta löytyyhän näitä muitakin vaihtoehtoja. Tänään löysin itselleni uuden lemppari jouluoluen.

Stone Brewery Xocoveza olut on kuin (pikku)joulu lasissa. Siinä maistuu lupauksen mukaisesti kaakao, kahvi, vanilja, kaneli ja muskotti, perässä pieni chilimäinen potkaisu. Olut sai alkunsa kotipanijoille suunnatusta kisasta, mikä puolestaan sai meidät pohtimaan taas kerran oman oluen panemista. Nyt kun autotalli on siivottu eikä siellä edelleenkään säilytetä autoa, saattaisi meillä olla jopa tilaa kotipanimolle. Ei kai se hullumpi yhteinen harrastus olisi sekään.


Suosittelen siis lämmöllä, jos mieli tekee vaihtoehtoista joulujuomaa. Stone Brewery on san diegon 75:stä (and counting) panimosta niitä isoimpia. Kaikki Stonen oluet eivät päädy maan laajuiseen levikkiin, mutta tätä herkkua luulisin löytyvän muualtakin kuin Kaliforniasta. Onhan kyse kuitenkin sesonkijuomasta, jonka luvataan myös ikääntyvän kivasti ja lämmittävän mieltä ja kroppaa myös joulun jälkeen.

Glögikausi on minulla vielä korkkaamatta, mutta ekat (Ikean) piparit tuli maisteltua tänään homejuuston kera. Päivälämpötila nousi taas reilusti yli kahdenkympin, mutta illat ja yöt ovat jo järjestäen niin kylmiä, että pian on aika tilata nuohooja ja virittäytyä joulutunnelmaan takkatulen loisteessa. Onnea on oma takka, vaikka asuisikin San Diegossa.

Thursday, November 19, 2015

Ameriikan Veera

Mattimaisuuksia paljastaessani tulin luvanneeksi listan myös niistä piirteistä, joiden kohdalla Amerikan vuodet ovat muuttaneet minua. Tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, sillä asiaa pohtiessani huomasin, etteivät luonteenpiirteeni ole muuttuneet mihinkään. Kyse on enemmänkin uusista tavoista tai käyttäytymismalleista.

Mutta ei kai tätä tarvitse niin vakavasti ja kirjaimellisesti ottaa. Näillä syvyysasteilla liikutaan nyt, kymmenen vuoden päästä ehkä jossain muualla. Tässä siis lista asioista, joiden kohdalla olen ehkä pikkuisen Nancy:

Ruokailutavat

Tämä hieman hävettää: En käytä enää veistä joka aterialla. En edes huomannut, ennen kuin Phill kysyi minulta jokin aika sitten oliko minulla ennen tapana käyttää aina veistä syödessäni. No olihan minulla. Osasin syödä oikein hienosti ja sivistyneesti. En ole ihan varma, mihin ja milloin tapa jäi, mutta pitäisi varmastikin ryhdistäytyä ja palata vanhaan, ainakin silloin kun veitsi löytyy kattauksesta.

Maapähkinävoi

Ennen USA:han muuttamista en pitänyt maapähkinävoista, mutta harvemminhan siihen vielä noihin aikoihin Suomessa törmäsikään. USA:han muuton jälkeenkään en pitänyt siitä vielä pitkään aikaan, kunnes jotain naksahti ja siitä tuli banaanin kanssa nautittuna yksi lempparivälipaloistani. Ollaanpa tässä päästy jopa niinkin pitkälle, että kiireisimpinä aamuina vetelen poskeeni quinoa-leipää, joka on voideltu maapähkinävoilla ja kuorrutettu banaaneilla. Eikä tunnu edes kummalliselta.

Passiivisaggressiivisuus

Kiertely, kaartelu, asioiden vaatiminen ilman, että pyydetään suoraan sekä yletön kiittely, kun toinen tajuaa tehdä, mitä halusin. Tämän piirteen pidän kaukana kotiympäristöstä, sillä luotamme Phillin kanssa kumpikin suoraan kommunikointiin. Mutta naisvaltaisissa työpaikoissa olen joutunut tottumaan siihen, ettei suoruus ole aina hyväksyttävää.

Tööttäily

Tämä kohta tuli Philliltä enkä ole ihan varma, onko tämä edes totta. Minusta Tööttäilen edelleenkin hyvin harvoin. Paljon useamminkin tekisi kyllä mieli, mutta tyydyn sitten kuitenkin vain kiroamaan liikennetörtöt mielessäni jonnekin pimeimpään kuusimetsään.

Laveampi puhetyyli

Tämä menee kai jonnekin small talkin ja kohteliaisuussääntöjen hujakoille. Vastakysymyksiä, kehuja, mahdollisia pahoitteluita  (monin sanankääntein), kyllä ja ei -vastausten välttelyä. Kieli ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä. Siksi onkin kai ihan luonnollista, että kielitaidon karttuessa lisääntyy kieleen sidoksissa oleva tilannetajukin.


Nämä tulivat ensimmäisinä mieleen ilman suurempia kaiveluita. Tilannekatsaus saattaa tulla tarpeeseen ainakin kerran vuodessa. Jännä nähdä, millainen Matti-Nancy -hybridi minusta vielä muodostuukaan.

Monday, November 16, 2015

Vaihtoehtoinen Thanksgiving -illallinen

Thanksgiving on amerikkalaisista juhlapyhistä suosikkini. Se on aivan kuin joulu ilman lahjastressiä.Thanksgivinginä syödään hyvin, lomaillaan neljän päivän ajan, vietetään aikaa perheen tai kavereiden kanssa ja pysähdytään miettimään hetkeksi kulunutta vuotta. Joillekin thanksgiving merkitsee myös armotonta Black Friday shoppailua, minulle korkeintaan sohvaperunaostoksia netissä.

Thanksgivingiin on aikaa vielä reilu viikko, mutta suunnittelu käy jo kuumana. Tänä vuonna emme lennä Itärannikolle vaan vietämme paikallisten ystäviemme kanssa Friendsgivingiä. Toteutamme ystäviemme isännöimmän illan nyyttärityylillä, mikä tarkoittaaa sitä, että ruoka ei taatusti lopu kesken ja kaikki voivat tuoda pöytään omia herkkuperinteitään.

Toistaiseksi listalta löytyy jo ainakin kalkkunaa, gravya (kastiketta), stuffingia, perunamuusia, yamseja, vihreää papupataa, sipulipaistosta, karpaloita, erilaisia salaatteja, dippailuvihanneksia, kinkkua, mac'n cheesea, juustoja sekä lajitelma erilaisia piirakoita. Lista kasvaa ja muotoutuu päivä päivältä vierasjoukon mukana.

Jos käy kuitenkin niin, ettei jaksa itse alkaa kokkauspuuhiin eikä ole saanut kutsua valmiiseen pöytään, voi Thanksgiving makuja natustella myös vaihtoehtoisessa muodossa. Löysimme viikonloppuna kaupan hyllyltä kokoelman Thanksgiving -henkisiä perunalastuja, makuina Turkey and Gravy, Stuffing, Cranberry ja Pumpkin pie. Uteliaisuus voitti ja päätimme ostaa sipsit kokeiluun. Kalkkuna ja Stuffing sipsit eivät ole loppupeleissä kovinkaan kummallisia makuja perunalastuille ja karpalokin vielä menetteli, mutta kurpitsa lensi roskiin.



En ole ihan varma, uskaltaako näitä kenellekään suositella, mutta tulihan kokeiltua. Mahtaakohan sellaista makua enää löytyäkään, jota ei saisi myös sipsien muodossa?

Saturday, November 14, 2015

Tonttumetsän sankarit

Jos suomalaiselle mainitsee sanan tonttumetsä, juoksevat ajatukset todennäköisesti Lapin havupuumaisemiin. Mutta mitäs sitten, jos tonttumetsä näyttääkin tältä:


San Diegon kupeesta, Escondidosta, löytyi taas minulle ja Raijalle ihan uusi ulkoilualue, joka oli nimetty jostain kummaan syystä Elfin Forestiksi. Kaunihan tämäkin "metsä" oli, mutta ei siellä tonttuja kyllä näkynyt, eikä oikeastaan edes metsää. Mutta ei kai se ole niin justiinsa. Tähän aikaan vuodesta kaikki tontut ovat kuitenkin vahtimassa kilttejä lapsia ja metsänkin määritelmä voi olla tarvittaessa hyvinkin joustava. Pusikko kuin pusikko ja maassa maan tavalla. Eihän USA:ssa edes uskota nurkan takana piileskeleviin listatonttuihin.










Itärannikon väriloiston jälkeen tämä Kalifornian kuivuus tuntuu kyllä hyvin karulta. 50 shades of brown, välissä pilkahdus ihmisen rakentamaa sinistä. Mutta tällaistahan täällä eteläisessä Kaliforniassa on, jos uskaltautuu rannoilta sisämaahan. El Nino on jo ripotellut meille muutamia sateita, mutta eihän muutama pisara vielä ihmeitä tee. Jähtäväksi nää, mitä El Nino lopulta tuo tullessaan. Toiveissa olisi sateita kaupunkiin ja vuorille lunta, minimissään sääaiheita small talkiin. Totuus selviää sitten aikanaan. Juuri nyt ei auta muu, kuin nauttia tästä karusta kauneudesta.

Thursday, November 12, 2015

Suomalaisinta minussa

Aktiiviset Facebookin käyttäjät ovat  törmänneet luultavasti ainakin yhteen Finnish Nightmare -sarjikseen. Sarjiksen Matti on yksinkertaisen nerokas stereotypia suomalaisuudesta ja kolahtaa tähän ulkosuomalaiseen luita ja ytimiä myöten. Vaikka joissain asioissa maailma onkin muokannut minua suuntaan jos toiseenkin, olen monessa mielessä edelleenkin (ja todennäköisesti aina) Matti.

Ei kai kukaan nähnyt?

Jos mokaan jotenkin tai satutan itseni julkisella paikalla, on ensimmäinen ajatukseni: Näkikö joku? Tämä siinäkin tapauksessa, että ihan oikeasti sattui tai saattaisin tarvita apua. Jälkikäteen kerron kyllä ihan auliisti kaikille, kuinka pieleen homma meni.

Viimeisin esimerkki oli tapaus auton ovi. En jostain syystä saanut vanhemman automme ovea auki, en sitten millään. Tämä sattui tietenkin täydellä parkkiksella, jossa joku jo odotteli vilkku päällä vapautuvaa ruutua. Kiipesin sitten apukuskin puolelta keskikonsolin yli ja toivoin selviäväni urakasta ennen kuin kukaan kerkiää tarjoamaan apua.

En kai minä vain tuppaudu?

Sain kutsun kaverin kaverin synttäribrunssille. Tunnen kyllä tyypin ja pidän hänestä kovasti, mutta siltikin mietin, miksi minut on kutsuttu. Onneksi kuitenkin menin, sillä siellä oli tietenkin kivaa ja tunsin oloni läpikotaisin toivotuksi.

Minuun on vaikea tutustua, sillä otan ihmissuhteet hyvin "vakavasti". Lämpenen hitaasti, mutta sitten kun ollaan kavereita, ollaan todennäköisesti kavereita hyvin pitkään. Kykenen kyllä kevytkenkäiseenkin kaveruuteen, mutta se vaatii jonkin verran ponnisteluja eikä tule luonnostaan.

Eihän tämä nyt mitään...

En osaa edelleenkään kehua itseäni yliampuvan liioitellusti. Tämä on tullut esille viimeaikoina muunmuassa työhakemuksia lähetellessäni. Pyysin Philliä tarkistamaan yhden hakemuksistani ja hänen mielestään olen aivan liian vaatimaton. Otin neuvosta vaarin ja lisäilin lihaa luurankokehujen ympärille. Otti aika koville, mutta lopputuloksesta tuli loistava. Minähän olen tehnyt vaikka ja mitä, jos lasketaan mukaan kaikki pienimmätkin projektit, joissa minulla on ollut edes sormenpääni pelissä.

Olen aina ajoissa - siis etuajassa

Inhoan myöhästymistä. Silloinkin, kun sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Niin minut on kasvatettu ja siitä on vaikea pyristellä eroon. Onneksi amerikkalaiset eivät ole tässä asiassa läheskään yhtä "pahoja" kuin monet muut kulttuurit. Osallistuin viime viikonloppuna kurssille, jonka vetäjä muistutti, että tauko on viisi Amerikan minuuttia pitkä. Muistuttelu kuulosti ensin aika tylyltä, mutta osoittautui lopulta ihan tarpeelliseksi. Viisi minuuttia on hyvin venyvä käsite. 


Siinä suurimmat Matit. Seuraavaksi voisinkin tehdä listan asioista, joissa olen jo amerikkalaistunut. Niitäkin taitaa olla pari.


Tuesday, November 10, 2015

Myrsky kahvikupissa

Kaikesta mahdollisesta saa kohun aikaiseksi, jos tahtoa löytyy riittävästi. Niin kuin esimerkiksi siitä, että Starbucksin joulukupit ovat tänä vuonna neutraaleja holiday kuppeja. Ja arvatkaa vain, kuinka monen amerikkalaisen joulu on nyt ihan pilalla, tuhottu ja varastettu. Starbucks kun selkeästikin vihaa sekä joulua että kristittyjä.

Hassua. Kävin eilen pitkästä aikaa Starbucksissa ja punaiset kupit nähtyäni, totesin Starbucksin aloittaneen joulukauden. Illalla uutisia selaillessani vasta huomasin, että kupit eivät olleetkaan joulukuppeja. Hupsis! Punaiset, liukuvärjätyt, kupit tuovat mieleeni joulun, ihan samalla tavalla kuin edellisvuosien tähti-, lumiukko- ja hiutaleteemaiset kupitkin. Pelkkä punainen väri riitti minulle jouluisten mielikuvien herättelyyn, mikä taisi olla Starbucksin tarkoituskin. Miksi kahvi pitäisi sitoa rautalangalla tiettyyn uskontoon tai kulttuuriin?

Kaikesta tästä herää kysymys, onko todellinen neutraalisuus edes mahdollista? Ja mikä tärkeämpää, onko se oikeasti tarpeen? Jos mieli pahoittuu siitä, ettei kansainvälisen kahvijätin kupissa luekaan hyvää joulua, on luultavasti aika katsoa peiliin, laskea kymmeneen ja ottaa seuraavalle kahvinhakureissulle vaikka oma kuppi tai tussi mukaan. Nopeastihan siihen kuppiin pari joulukoristetta tai enkeliä riipustaa.


Minulle on aivan se ja sama, ovatko kupit joulu-, holiday- Hanukkah-, Kwanzaa- vai talviteemaisia. Ne ovat kuppeja, joista juodaan kahvia, eivät mitään sen enempää tai vähempää. Luulen, että maailmasta, ja jopa Starbacksista, löytyy isompiakin ongelmia, kuin joulun sanomaa uhkaavat kahvikupit, mutta toivottavasti olen väärässä. Sepä jos mikä olisi todellinen Christmas Miracle, jos ihmiskunnan ja hyvän tahdon välissä ei ole enää mitään muuta kuin punainen Starbucks -kuppi.

Sunday, November 8, 2015

Eksyksissä Virginiassa

Itärannikon reissumme oli tällä kertaa hyvin tiepainotteinen. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Norfolkista Washingtoniin, seuraavana Washingtonista kaatosateessa Pennsylvanian Dallasiin, kolmantena Dallasista New Jerseyn Washingtoniin, kahtena seuraavana päivänä siellä täällä New Jerseyssa ja sunnuntaina viimein New Jerseysta Virginiaan. Yhteensä maileja kertyi reilu 900, eli noin 1459 km.


Ajopelinä meillä oli iloisen punainen kuplavolkkari, joka oli itseasiassa aika hauska ajettava. Nopea ja ketterä kuin mikä! Kuplavolkkari oli pitkään haaveautoni, kunnes Ameriikan vaikutteet tekivät minusta vannoutuneen SUV-fanin. Mutta tällaiselle syksyiselle road tripille tuo ruskaan naamioituva kirppu oli ihan käypä kulkuväline.


Road trippimme sujui ilman suurempia huolia, vaikka keskiviikkona vesisade pidensikin matka-aikaamme tunnilla ja sunnuntaina reilun kuuden tunnin ajomatka venyi yli yhdeksään. Koko reissun haastavimmaksi osuudeksi osoittautui lopulta hotellimme löytäminen pimeästä Norfolkista.


Phill oli jäämässä Virginiaan töiden takia koko viikoksi, joten meille oli varattu huone laivaston hotellista. Muuten hyvä, mutta kysymys kuului, mistä niistä? Matkadokumenteista puuttui se ratkaiseva sivu, joka kertoi hotellin nimen, joten suunnistimme ensimmäiseksi mututuntumalla Navy Lodgesiin, joka sattui olemaan myös meitä lähimpänä. Ensimmäinen arvaus meni pieleen. Ei löytynyt varausta, ei. Tästä päättelimme, että hotellin täytyi olla Navy Inn and Suites, kun muitakaan vaihtoehtoja ei alueella ollut. Google ilmoitti hotellin sijaitsevan tukikohdassa, joten ei muuta kuin navigaattori päälle ja suunnistamaan. Tässä vaiheessa puhelimessani (eli navigaattorissamme) oli akkua jäljellä n.8%.


Hotelli löytyi tukikohdan pimeimmästä ja kauimmaisesta nurkasta ja näytti joltain aivan muulta kuin hotellilta. Jos kyse olisi ollut kauhuleffasta, olisi yleisö huutanut tässä kohtaa Nooo, don't do it! Menimme kuitenkin sisään, vaikka Philliä alkoikin jo hieman huolettaa edessä oleva pitkä viikko ja bed bugsien puremat. Huoli oli onneksi (?) hieman ennenaikaista: Varausta ei meinaan löytynyt myöskään tästä hotellista. Ystävällinen respatyyppi kysyi, josko varaus voisi olla toisen tukikohdan vastaavassa hotellissa ja me kysyimme yhteen ääneen, että montako tukikohtaa täällä Norfolkissa oikein on. Kuulemma vain kaksi. Huokaisimme syvään ja aloimme olemaan valmiita lopettamaan road trippimme. Tällä kertaa päätimme soittaa hotelliin ennen sinne ajamista ja varmistaa, että kolmas kerta sanoisi jo vihdoin toden. Puhelimessani oli tällä hetkellä 5% akkua jäljellä, Philillä 11%.


Puhelimessa selvisi, että varaus oli todellakin olemassa, joten lähdimme ajelemaan kohti toista tukikohtaa. Kerkisin katsomaan puhelimestani suoraviivaiselta vaikuttavan reitin ennen kuin se sammui. Tukikohtaan päästyämme löysimme sunnuntain kunniaksi suljetun portin, joten se siitä suoraviivaisesta reitistä. Aitaa seuraamalla löysimme lopulta avonaisen portin, mutta emme hotellia. Ajelimme tukikohdassa ympyrää, kunnes kyllästyimme ja käytimme Phillin puhelimen akunrippeet viimeiseen puheluun, jolla yritimme selvittää, missä hotelli oikein on. Löytyihän se viimein jostain aivan muusta osoitteesta kuin tarkoitus oli.


Raahasimme laukkumme aulaan, kirjauduimme sisään ja kuulimme, että huoneemme löytyy kyllä tästä hotellista, mutta eri rakennuksesta. Hotelli jakautui kolmeen rakennukseen ja meidän huoneemme löytyi tietenkin sieltä kauimmaisesta, noin kahden mailin päästä. Tässä vaiheessa purskahdin nauruun ja respatyyppi leimasi minut kaheliksi. Selitykseni pitkästä päivästä ei tuntunut tekevän suurta vaikutusta. 


Ilman puhelimen tuomaa turvaa ja karttaa, jouduimme hoitamaan suunnistamisen pilkkopimeässä tukikohdassa summittaisen kartan avulla. Löysimme hotellin ja bongasimme matkan varrelta myös Subwayn ja pienen kaupan, josta sai viiniä. Ilmassa alkoi olemaan jo toivoa paremmasta illasta.


Ja hyvähän siitä illasta loppujen lopuksi tuli. Ruokaa, viiniä, pehmoinen sänky ja Adjustment Bureau -elokuva. Nauratti, mutta Norfolkin tukikohta ei kyllä edelleenkään kuulu suosikkieni joukkoon.

Thursday, November 5, 2015

Frenchtown, New Jersey

Jos USA:n osavaltioita listataan tavallisen suomalaisen silmin kiinnostavuusjärjestykseen, ei New Jersey taida kohota listalla kovinkaan korkealle. Ymmärrän. En minäkään tiennyt New Jerseysta juuri mitään (mairittelevaa) ennen kuin tapasin oman Jersey-mieheni. Nyt kun minulla on oma lehmä syvällä New Jerseyn ojassa, voin myöntää olevani pikkuisen ihastunut tuohon New Yorkin kupeessa sijaisevaan maalaisserkkuun.

Phillin kotiseutu koostuu maatiloista, metsistä ja toinen toistaan mielenkiintoisemmista pikkukaupungeista. Kyläpahaset eivät ole mielenkiintoisia siksi, että niistä löytyisi loputtomasti tehtävää ja nähtävää, vaan siksi, että ne ovat täynnä yllätyksiä. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Yhtenä päivänä dinerin vieruspöydässä istuu kovaääninen gangsta, jota ei voi olla kuuntelematta ja katselematta, vaikka kuinka yrittää. Seuraavana päivänä löydät kolmen talon kokoisesta kylästä urheilukaupan ja kolmantena metsän keskeltä löytyykin ihan älyttömän hyvää pizzaa tai viher-smoothieita.

Viime lauantaina Phill lähti isänsä kanssa kalastamaan ja minä seikkailin Phillin siskon kanssa Frenchtownissa. Frenchtown teki vaikutuksen ja nousi New Jersey -listallani toiseksi heti Princetonin jälkeen.




Kaupunki oli pienestä koostaan huolimatta täynnä hauskoja putiikkeja, joiden teema oli tietenkin hipsterin serkku, country chic. Mukaan olisi voinut napata lahes mita tahansa, Buddhasta silityslautakirjaan.









Mita Frenchtownista ei löydy, sitä tuskin tarvitsee. Tai ehkä kuitenkin toisinpäin. Mitään kovin järkevää tuosta söpöstä pikkukaupungista ei meinaan löytynyt. Mutta ei kai aina tarvitsekaan olla järkeva.

Jos siis löydät itsesi jostain ihmeen syystä luoteis-New Jerseyn farmimailta, käy ihmeessä piipahtamassa myos Frenchtownissa. Lupaan ettet pety! New Jerseysta on niin moneksi.

Tuesday, November 3, 2015

Syksyinen ihmemaa

En ole vielä koskaan ollut New Jerseyssa täsmälleen tähän aikaan vuodesta. Myöhemmin syksyllä, keväällä, kesällä ja talvella kyllä, mutta lokakuun lopulla en milloinkaan. Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty kohdatessani väriloiston, jonka kaltaista en ole kokenut pitkään aikaan.

Keskiviikkoinen vesisade ja tuuli veivät mukanaan jonkun verran lehtiä, mutta jäi niitä onneksi vielä oksillekin ihailtaviksi. Perjentaina sade oli pelkkä muisto vain ja päätimme lähteä pienelle retkelle.

Delaware Water Gap National Recreation Area on iso luonnonpuisto ja ulkoilualue, jonka kulmista yksi sijaitsee vain 20 min ajomatkan päässä Phillin vanhempien luota. Ensivierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Puisto on yksi alueen ruska-destinationeista, ehkä ihmettele yhtään miksi.














Kesällä itärannikolla vieraillessamme emme voineet lakata ihmettelemästä, kuinka vihreää kaikki oli. Tällä kertaa saimmekin sitten ihmetellä, kuinka moneksi väriksi se vihreä voikaan muuttua. Tämän reissun ajoitus ei olisi voinut mennä paremmin kohdilleen.