sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Aamun aikainen

Vaikka olenkin aamuihminen, olisi joskus kiva nukkua pitkään. Kisu on kuitenkin sitä mieltä, että meillä ei tarvitse nukkua - siis aamuisin. Kaikkina muina vuorokaudenaikoina nukkuminen olisi kyllä sallittua ja jopa oikein suotavaa. Mutta aikaiset aamut on pyhitetty leikille ja metsästämiselle.

Päivä Phillin lähdön jälkeen heräsin hieman ennen kuutta siihen, että Kisu pudotti ensin kaikki esineet lipaston päältä lattialle ja alkoi sen jälkeen sekoittaa tassullaan kolikkopurkin sisältöä. Hitsit että ärsytti! Nousin ylös silmät ristissä ja aloin jahtaamaan leikkisää kissaa. Tarkoitukseni oli "potkaista" Kisu makkarista ulos ja jatkaa keskeytyneitä unia. Mutta ennen kuin sain edes Kisun hännänpäästä kiinni, huomasin sälekaihtimien raosta sivilöityvän sisään oranssia valoa. Verhojen takaa paljastui upea aamu, joka sai unet katomaan silmistäni. Kiskoin päälleni jotain yöshortsejani siveellisempää, nappasin mukaani kameran ja juoksin ovesta ulos.

Kotikatu kauneimmillaan

Näiden maisemien jälkeen oli mahdotonta palata heti sisälle...


Kävelin pienen lenkin hiljaisilla kaduilla ja hengitin sisääni aamun kauneutta ja rauhaa. Kotiin palattuani huomasi talomme kylpevän valossa ja auringossa.

Aamuisessa valossa on ihanaa tunnelmaa! 

Ja siinä Kisu, itse pirulainen, jota saan kiittää aikaisesta aamustani. Mutta eihän tuolle voi olla vihainen (eikä potkia ulos makuuhuoneesta). Ilman Kisua olisi jäänyt tämäkin kaunis aamu kokematta.


Kiitos Kisu! Saat pari extra raksua ja rapsua (jos annat minun nukkua huomenna ainakin seitsemään).

2 kommenttia:

  1. Meillä tulee kello kahdeksan, itse olen ollut hereillä seitsemästä, mutta koirat jatkaa uniaan. Ne pitää herättää taas ulkoilemaan... Kissat on kyllä huipputyyppejä! Kisukin aivan varmasti tiesi, että tykkäisit noin upeasta aamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania unikekoja sinulla :). Kissat ovat kyllä mahtavia otuksia, mutta aamu-unisille en suosittele nukkumista samassa sängyssä kissan kanssa. Tänään heräsin ekan kerran 4:25 ja piilotin pari kivaa "lelua". Sitten sainkin nukkua vähän yli kuuteen ennen kuin se pomppasi mahan päälle tuijottamaan. "Are you awake, are you awake? Sweet, you ARE awake!"

      Poista