Monday, March 31, 2014

Ihan(asti) ulkona

Olen nykyään koko ajan ulkona. Urheilen ulkona, touhuan "puutarhassa" (jota ei vieläkään ole), vietän viikonloput ja tauot ulkona ja olen jopa niin onnekas, että saan olla työpäivän aikanakin muutaman tunnin ulkona.

Mutta eihän ulkona voi olla liikaa! Ajatus kulkee sukkelaan, hymyilyttää, jaksan keskittyä paremmin, öisin nukun kuin tukki ja ruokakin maittaa. Lasten kohdalla tämä on Suomessa tiedetty ja tunnustettu aina, mutta täsmälleen sama pätee aikuisiinkin: Säännöllinen ja runsas ulkoilu tekee ihmeitä!


USA:ssa lasten ulkoilulle ei anneta lähimainkaan tarpeeksi arvoa. Ulos ei mennä jos on kylmä, liian kuuma, paljon lunta tai sataa. Kaikeksi onneksi San Diegossa on melkein aina ulkoiluilma eikä ulos tarvitse pukea montaa kerrosta vaatteita. Muistelen edelleenkin kauhulla niitä New Hampshiren kaatosadepäiviä (viikkoja), kun jumitimme neljän seinän sisällä lapsilauman kanssa ja jännitimme halkeaako pää ensin joltain lapselta vai opettajalta.

Nykyisessä koulussani lapset ulkoilevat heti aamusta, ennen lounasta porrastetusti ja iltapäivällä välipalan jälkeen. Ulkoilu rytmittää päivää kivasti sekä lasten että aikuisten kannalta. Runsaasta ulkoilusta huolimatta minusta tuntuu, ettei sille anneta kuitenkaan tarpeeksi arvoa. Ulkona voisi puuhailla lasten kanssa paljon enemmänkin: tutkia, ihmetellä, taiteilla sekä pelata ja leikkiä normaaliulkoilua ohjatummin.


Jos minulla olisi oma preschool, olisi se hyvin ulkoilupainotteinen. Emme tekisi kaikkea ulkona, mutta paljon amerikkalaista mallia enemmän ja vähemmillä säärajoitteilla. Liikkuisimme, tutkisimme, oppisimme koko kropalla - jalat maassa, mutta kädet kohti taivaita (tai multakasoja) kurotellen. Vanhemmat tietäisivät mihin ryhtyvät ja olisivat myös velvoitettuja huolehtimaan, että lapsilla on ulkoiluun sopivat varusteet.

Ajatus omasta preschoolista on pyörinyt viime aikoina päässäni toistuvasti - vähän jopa itseltäni salaa. New Hampshiressa johtajana työskennellessäni vannoin, etten ikinä koskaan milloinkaan perusta omaa koulua. Mutta entäs jos kuitenkin... ? Olen työskennellyt nyt kahdessa eri maassa, kolmessa eri osavaltiossa (Hawaiji, New Hampshire ja California) ja viidessä eri päiväkodissa tai preschoolissa. Matkalle on mahtunut paljon kaikenlaista ihanaa, opettavaa ja kasvattavaa. Joitain asioita poimin omaan opettajan pussiini, toisten kohdalla pohdin, voisiko asioita tehdä toisinkin. Minulle on muodostunut hyvin selkeä käsitys omasta opettajuudestani sekä siitä, millainen olisi realistinen unelmieni koulu.


Enpäs tiedä, vannomatta paras. Toistaiseksi oma koulu on ihan täysin ajatusleikin tasolla, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kaikki on aina mahdollista ja useat asiat jopa kokeilun arvoisia. Ei kuitenkaan ihan vielä. Juuri nyt on hyvä näin, juuri tässä työpaikassa.

Ulkoilukuvista ja -seurasta kiitos Raijalle! Onnea on suomea puhuva ystävä, joka pitää ulkoilusta, valokuvaamisesta, höpöttämisestä ja luonnossa liikkumisesta!

Sunday, March 30, 2014

Uuden viikon pilkotus

Sunnuntai-ilta lähenee loppuaan - uusi viikko pilkottaa jo unisten silmäripsien välistä. Kuulostan todennäköisesti rikkinäiseltä levysoittimelta, mutta pakko huudahtaa taas kerran: Olipa ihana viikonloppu!

Ystäviä, ulkoilua, shoppailua ja treenailua. Alkuviikon ruuat on kokattu, koti siivottu, Kisu väsytetty ja hellitty unikuntoon ja huomisen kassi pakattu. Voiko tyytyväisyyteen haljeta?

Minulla oli tälle illalle kolme eri kirjoitusideaa, mutta ajatukset kuplivat niin ilkikurisesti ettei niitä saanut kesytettyä tietokoneen ruudulle. Huomenna sitten!


Nyt pitää antaa unen viedä. Unilistalla taitaa olla vesiputouksia, vuorileijonia ja ylämäkikävelyä... Katsotaan kuinka levännyt olo on aamulla.

Mukavaa maanantaita!

Saturday, March 29, 2014

Onnellisesti erossa

Se lupaamani kakkososa, eli juttua siitä, miltä toistuva erossa olo tuntuu ja miten siitä selviää:

Kaikeksi onneksi saimme harjoitella erossa olemista ihan "tavallisen" kaukosuhteen aikana. Okei, en ole ihan varma, voiko Suomi Hawaiji välimatkaa kutsua ihan tavalliseksi... Mutta tavallisen ainakin siinä mielessä, että pystyimme olemaan yhteyksissä aika vapaasti, sen verran minkä 12 tunnin aikaero antoi periksi.

Noina vuosina opimme olemaan yhdessä olematta yhdessä. Erossa olojen välissä reissasimme paljon ja vietimme jokaisen kesän hyvin tiiviisti yhdessä Hawaijilla. Opimme tuntemaan toisemme reissussa, kotona, arjessa, juhlassa, lähellä ja kaukana. Vaikka emme kiirehtineetkään heti naimisiin, olimme täysin sitoutuneita sekä toisiimme että suhteeseemme .

Erossa olon onnistuminen on hyvin paljon kiinni asenteesta ja luottamuksesta. Emme osaisi kuvitella toisenlaista elämää tai elämää kenenkään muun kanssa. Kun löytää sen täyden kympin kumppanin, on suhteen eteen valmis puskemaan vaikka vuoretkin kumoon. Luottamuksemme itseemme, toisiimme ja meihin on saumaton. Jos parisuhde voi hyvin, tekee erossa oleminen siitä entistäkin vahvemman. Toista ja jokaista yhteistä hetkeä arvostaa ihan eri tavalla, kun yhteinen aika ei ole itsestäänselvää.

Raijalle kiitos kuvasta!

Kun Phill on merillä, voimme pitää toisiimme yhteyttä ainoastaan sähköpostilla. Sähköposteissa ei saa keskutella aluksen liikkeistä tai aikatauluista, mutta muuten sana on aika vapaa. Jos jollekin Phillin läheiselle sattuisi jotain ikävää, kerrottaisiin uutiset Phillille henkilökohtaisesti. Kapteeni ja cob (chief of the boat) tekevät yleensä ratkaisun siitä, miten missäkin tilanteessa menetellään.

Kirjoitamme toisillemme sähköposteja päivittäin. Joskus sähköpostit menevät perille parin päivän viiveellä, minkä vuoksi kysymykset ja vastaukset sukkuloivat välillämme ristiin rastiin lomittain. Phillin viestit saavat minut nauramaan ääneen - niistä kuuluu Phillin "ääni". Huumori on meille tärkeä ja yhteinen selviytymiskeino. Vaikka kerrommekin viesteissä kuulumisiamme rehellisesti, on niiden ensisijainen tavoite tuoda toiselle hyvää mieltä. Meille on tärkeää tietää, että toinen voi hyvin ja on onnellinen.


Tottakai mekin riitelemme, aivan niin kuin kaikki parit. Emme kuitenkaan ole koskaan riidelleet silloin, kun Phill on poissa kotoa. Pidämme tarkasti huolen siitä, että kaikki pienimmätkin asiat selvitetään heti silloin, kun ne ovat vielä pieniä ja paljon ennen kuin Phill lähtee merille. Tässä olemme kehittyneet viime aikoina hyvin paljon. Olemme kumpikin enemmän mököttäjiä kuin huutajia, mutta mökötysaika on lyhentynyt ainakin puoleen. Puhumme paljon ja avoimesti. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Ei ole reilua olla toiselle vihainen asiasta, joka ei ole hänen käsissään.

Kun Phill on poissa, vietämme paljon aikaa suunnittellen, mitä kaikkea kivaa teemme sitten kun saamme olla taas yhdessä. Jokainen yhteinen minuutti, päivä tai viikko ovat meille tärkeitä. Ajoin eilen ruokatauollani tukikohtaan saadaksemme viettää 20 minuuttia yhdessä. Emme olleet nähneet toisiamme reiluun viikkoon ja nyt edessä on taas useampikin viikko erossa. Ei se määrä, vaan se laatu... Eilinen parikymmenminuuttinen oli täydellisen onnellinen - niitä hetkiä, mun muu maailma katoaa ja menettää merkityksensä. En vaihtaisi tuota hetkeä mihinkään, en edes kokonaiseen päivään. Sen muisteleminen hymyilyttää ja saa perhoset lepattamaan vatsassani. Tuntuu ihan samalta kuin silloin seitsemän vuotta sitten, kun tapasin Phillin. Rakastamisen lisäksi saamme rakastua toisiimme yhä uudelleen ja uudelleen.


Joinain hetkinä ikävä tuntuu pahalta ja valtavan suurelta. Useimpina päivinä se on kuitenkin onnellista ja hallittavissa olevaa. Tiedän ettei Phill halua lähteä pois luotani - se on osa hänen työtään. Ja Phill tietää, että minun on tärkeä seistä omilla jaloillani ja vaalia omaa arkeani. Vaikka odotammekin jälleennäkemistä kuin kuuta nousevaa, emme odota sitä paikoilleen jämähtäneinä. Elämä tapahtuu tässä ja nyt, yhdessä ja erikseen.

Onnelliseen ihmissuhteeseen tarvitaan tahtoa, onnellisia ihmisiä ja syvää luottamusta. Ei tämä aina ole helppoa, mutta ehdottomasti kaiken vaivannäön arvoista.


Friday, March 28, 2014

Kaikilla on alkkarit

Alushousut ja vessajutut - globaali ja ajaton päiväkotien puheenaihe. Kiehtovaa, kiellettyä, rajoja rikkovaa ja hulvattoman hauskaa. Siis lasten mielestä. Aikuisia saattaa välillä tympiä, kun sanoo samasta asiasta sen tuhannennen kerran yhden viikon aikana.

Viikon kirjaimemme oli U. Perjantaisin lapset saavat tuoda kouluun jaettavaksi (sharing/show and tell) jotain viikon kirjaimeen liittyvää. Yksi vekkulisilmäinen poika päätti tuoda mukanaan alushousut (underpants). Siitähän se riemu repesi. Nerokas idea minunkin mielestäni, mutta onneksi oli perjantai. Toivottavasti pahin alushousubuumi unohtuu viikonlopun aikana... Lapset kysyivät muuten senkin, miten unerpants sanotaan minun kielelläni. Ihastuttavaa tiedonjanoa!

Voi kunpa voisin palata muistoissani lapsuuteen ja keksiä, mikä niissä vessajutuissa oli niin hysteerisen hauskaa. Tai ehkäpä kysäisenkin Philliltä. Häneltä kun löytyy vieläkin silmistä ihan samaa poikamaista pilkettä...


Hauskaa perjantaita!

Thursday, March 27, 2014

Maaliskuun mansikat

Kaliforniassa on mansikkasesonki parhaimmillaan. Olen kantanut kaupasta kotiin laatikkokaupalla jättikokoisia mansikan mollukoita. Vonsista saa 1360g mansikoita viidellä dollarilla. Aika loistava diili!


Osa mansikoista on aivan valtavan kokoisia. Pistää hieman epäilyttämään, millä keinoin näitä on kasvatettu. Luin jokin aika sitten artikkelin, jossa kerrottiin, että osaan banaaneista ruiskutetaan jotain äyriäisperäistä ainetta, joka estää banaaneja kypsymästä liian nopeasti. Näin ollen banaanit eivät siis olekaan välttämättä vegaanisia. Inhottaa ajatellakin, kuinka moni luonnollisena pitämäni ruoka tai tuote on todellisuudessa jotain aivan muuta.

Linkki banaaniartikkeliin



Tuo kuvassa näkyvä kulho ei muuten olekaan ihan mitä tahansa nätti kippo, vaan maailman hyödyllisin turhake, eli marjakulho (berry bowl). Se on suunniteltu erityisesti marjojen pesemiseen. Kulhossa on reikiä, joista vesi valuu kätevästi pois. Marjakulho kuuluu selkeästikin kategoriaan "en olisi osannut koskaan kaivata, mutta nyt käytän lähes päivittäin". Hyvä lahjaidea marjojen syöjälle, jolla on jo kaikkea. Kannattaa jättää lahjaan kuitenkin "nimilappu" kiinni. Muuten lahjan saaja ei keksi ehkä koskaan, mihin  kulho on tarkoitettu...

Minulla ei ole pienintäkään tietoa siitä, kuinka kauan tämä mansikkasesonki jatkuu ja kuinka monta kertaa vuodessa mansikat kypsyvät tälläpuolen palloa. Nautinpa siis nyt varmuuden vuoksi mansikoita koko vuoden tarpeiksi. Rehellisesti sanottuna, alkaa jo tuntua siltä, että kohta voisin vaihtaa mustikoihin. Koskakohan niitä saisi ison laatikon vitosella...?

Wednesday, March 26, 2014

Täysillä rullaava arki

Kirjoittaessani viime lauantaina sukellusvene-elämästä Jonna Riikka ja Nina ehdottivat, että kirjoittaisin myös siitä, miten näistä ikuisista merireissuista oikein selviää ja miten minä täytän arkeni silloin kun Phill on poissa. Ajattelin jakaa tämän aiheen kahteen eri postaukseen: normiarkeni sekä onnellinen erossaoleminen. Tuo henkinen puoli menee sen verran syvälliseksi ja henkilökohtaiseksi, että kirjoitan siitä viikonloppuna paremmalla ajalla. Tänään kerron keskiviikon kunniaksi uudesta arjestani ja siitä, miten päiväni täyttyvät.

Vielä joitain viikkoja sitten pohdin heti herättyäni, mitä tänään tekisin. Jotkut päivät olivat täynnä puuhaa toisina piti oikein keksimällä keksiä tekemistä ja etsiä seuraa. Urheilin päivittäin (pitkään ja hartaasti), kirjoitin, luin, hoidin asioita, tapasin ystäviäni ja ikävöin tavallista arkea.

Nyt kun minulla on töitä, ei arkea tarvitse enää täyttää - se rullaa täysillä ja täynnä. Vietän jokaisena arkipäivänä 9 hyvin sosiaalista tuntia töissä. Töiden lisäksi urheilen kuutena päivänä viikossa ja kirjoitan blogia lähes päivittäin. Liikkuminen ja kirjoittaminen ovat minulle harrastuksia, joiden parissa rentoudun. Muuten en varmasti jaksaisikaan. Työni alkavat joko 7:30, 8:00 tai 8:30. Kasin ja puoli ysin päivinä treenaan aamulla ennen töitä, puoli kasin päivinä töiden jälkeen. Blogia ideoin usein ruokatauolla tai treenatessani. Jos idea ja kuvat ovat valmiina, ei kirjoittamiseen mene kauaa. Blogini on minulle tärkeä, mutta en ota sitä turhan vakavasti. Kirjoitusvirheet ja kököt lauserankenteet eivät kaada maailmaa - Kisun kanssa leikkimättä jättäminen onkin sitten paljon pahempi juttu.


Jos illalle on ymppääntynyt ohjelmaa tai hoidettavia asioita, treenaan aamulla ja kirjoitan blogin ruokatauolla (tai jätän kirjoittamatta). Televisiolle ei juurikaan jää aikaa, mutta se ei haittaa yhtään. Ne parit hassut sarjat, joita vielä seuraan, kerkiää kyllä katsoa myöhemminkin. Silloin kun Phill on kotona, arki rullaa aika samalla tavalla. Treenaamme usein yhdessä ja bloginkin kirjoittaminen hoituu yleensä keittiössä samalla kun Phill kokkaa (ihana mies!). Yhteinen illallinen on meille tärkeä traditio, josta yritämme pitää kiinni aina kun mahdollista.


Olen onnellisimmillani silloin, kun päiväni ovat sopivasti ja mielekkäästi täynnä. Tällä hetkellä tilanne on siis aika ideaali. Kaikelle tärkeälle on aikaa, mikään ei stressaa ja puuhaa riittää niin paljon ettei ikävää kerkiä miettimään. Joskus on ihana viettää koko ilta sohvalla, mutta normipäivänä rentoudun parhaitan ollessani aktiivinen. Kahdeksan tunnin yuöunet ovat tietenkin haave vain, mutta niinhän ne taitavat olla aika monelle muullekin. Onneksi viikonloppuina kerkiää aina nukkua vähän enemmän. Siis jos Kisu antaa...

Tuesday, March 25, 2014

Sunnuntain kahdet kasvot

Täydelliseen sunnuntaihin kuuluu sekä rentoa oleilua että aktiivista touhuilua. Hidas sunnuntaiaamiainen, urheilua, kokkailua tulevan viikon varalle, kirjoittamista ja tietenkin sunnuntaikävely. Niistä on täydellinen sunnuntai tehty.

Viime sunnuntain kävelymaastot löytyivät Point Lomasta, Gabrillo monumentin hujakoilta. Kukkulan yhdeltä puolelta löytyi aaltojen pauhua ja merituulta...


Toisella puolella kukkulaa paistateltiin auringonpaisteessa ja tuijoteltiin hitaasti lipuvia veneitä. Tunnelmaa ja sää olivat kuin toisesta maailmasta... 


Ah, sunnuntait ovat mahtavia! Taivat olla heti perjantain jälkeen lempparipäiviäni. Tylsinä tiistaina on ihana palata sunnuntain tunnelmiin ja alkaa jo suunnittelemaan seuraavaa sunnuntaita. Kohtahan (ihan melkein pian) on taas viikonloppu.

Monday, March 24, 2014

Ystävämme verokarhu

USA:n verotuskäytäntö on hieman erilainen kuin Suomessa. Kotiin ei postiteta valmista veroehdotusta vaan kaikki tehdään joko itse netissä tai kinkkisemmissä tapauksissa ammattilaisen avustuksella. Parina edellisenä vuonna minun Suomen tuloni, veroni ja veronpalautukseni aiheuttivat meille ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, joten kiikutimme kaikki paperimme H&R Blockiin mr. Jay:n syynättäviksi. Palvelusta piti tietenkin maksaa, mutta säästyimme varmasti monelta työtunnilta ja harmaalta hiukselta.

Viime vuoden verotietoni näyttivät Suomessa nolla nollaa, mikä tarkoitti sitä, että tänä vuonna USA:n veroilmoituksen tekemiseen meni netissä 20 minuuttia. Hyväksyvä vastaus IRS:ltä tuli jo 15 minuuttia myöhemmin. Aviopuolisot saavat valita jättävätkö veroilmoituksen yhdessä vai erikseen. Joissain tapauksissa voi olla taloudellisesti järkevämpää pitää verot erillään, mutta meidän kohdalla yhteisverotus on hyvä juttu. Veroja maksetaan sekä valtiolle että osavaltiolle ja jokaisen osavaltion verotusprosentit ja -käytännöt ovat hieman erilaisia. Militaryn palveluksessa olevat saavat osavaltion verot anteeksi, joten meidän täytyy huolehtia vain minun tulojeni osavaltioveroista.

Onnistuimme saamaan tänä vuonna kasaan aika tuntuvan palautuksen, jonka tuhlasin juuri parhaalla mahdollisella tavalla: Kesäinen Suomi, Ranska ja Belgia - täältä tullaan! Lomat molempien töistä on jo järjestetty ja liput taskussa (siis sähköpostissa). Suomessa odottavat perhe ja ystävät, bonuksena ihanan ystäväni häät. Pariisissa aiomme olla romanttisia ja juhlia kolmatta hääpäiväämme ja Brysselissä herkuttelemme tietenkin suklaalla ja oluella. Voi vitsi, kyllä nyt on todellakin taas paljon, paljon odotettavaa ja suunniteltavaa. Mitenköhän tässä pitäisi muka pöksyissään pysyä...?

Tässä kuvassa en juhli oikeasti lentolippuja, vaan hernelabyrintista ulos selviämistä... Mutta tunnelma mätsää! Ja nähtävästi mätsäävät vaatteetkin, siis Suomen lipun väreihin.

Sunday, March 23, 2014

Ruokakauppa kapinallinen

Tein eilen jotain ennenkuulumatonta: Pakkasin ruokaostokseni itse ennen kuin kaupan kassa kerkisi sanoa yhtään mitään. Kävin nimittäin Vonsissa ja bongasin lyhyimmän jonon kassalta, jonka työntekijä pakkasi viimeksi tomaatit ja avocadot maitopurkkien alle. Jeps, voihan sitä salsaa tai guacamolea niinkin tietenkin tehdä... *huokaus*

USA:ssa ostoksia ei yleensä kuuluisi pakata itse, mutta jos kassalla ei ole erillistä pakkaajaa ja ostoksia on paljon, pakkaamme Phillin kanssa ostoksemme ihan mielellämme itse. Tuntuu ihan älyttömän hölmöltä seistä vieressä tumput suorassa katsellen jonon kertymistä ja kassatyöntekijän otsalla kimmeltävää tuskan hikeä. Jos kassalla työskentelee oma pakkaaja, tyydyn kohtalooni ja annan muiden tehdä hommansa. Joskus pakkaajat tekevät ihan loistavaa työtä (erityisesti commissaryssa, missä he työskentelevät tippipalkalla), mutta valitettavan usein puuhassa ei ole päätä eikä häntää.

Jos sinulla onnettomalla ei ole mukana omaa kassia, saat kotiinviemisiksi miljoona ohuen ohutta muovikassinyssäkkää tai joissain "paremmissa" kaupoissa paperikassin, jota ei missään nimessä kannata kantaa niistä kahvoista. Siis jos siinä kassissa sattuu sellaiset olemaan. Ja jos sinua ei huvita kantaa ostoksia itse autoon, on apua aina tarjolla. Itse olen käyttänyt tuota palvelua tasan kerran ja silloinkin vahingossa. Jos sain kannettua/kärrättyä ostokset kaupan läpi kassalle, onnistuu sama varmasti kassalta autollekin. Monille pienten lasten äideille ja vanhuksille tuo palvelu on kuitenkin varmasti todella hyödyllinen.

Inhoan amerikkalaisia muovipusseja ja kuljetan mukanani (melkein) aina omia kauppakassejani. Hurrasin mielessäni kovaan ääneen kuullessani, että Kaliforniassa luovutaan pian kokonaan ruokakauppojen muovipusseista. Luopuminen tapahtuu kuitenkin rauhallisen porrastetusti, jotta muovipussiteollisuus ei joutuisi ahdinkoon. Hyvä kai sekin...


Muovipusseja kyllä kierrätetään, mutta se määrä mikä niitä kertyy yhdellä tavallisella kauppareissulla on aivan järjetöntä. Pussit ovat niin ohuita, että lähes kaikki tuotteet tuplapussitetaan ja yhteen pussiin pistetään siltikin vain pari tuotetta. Pusseja pursuaa kotona joka paikasta ja hirvittää edes ajatella samaa koko maapallon mittakaavassa.


Heippa pussit, ei tule ikävä! Ja oma kassi jatkaa tietenkin yhteisiä kauppareissuja kanssani. Näitä New Hampshiresta asti tuotuja Hannafords -kasseja löytyykin kaapista lähes jokaisessa sateenkaaren värissä. Eipä jää ainakaan tyylistä kiinni...

Saturday, March 22, 2014

Sukellusvene-elämää

Kun elää omaa elämäänsä joka päivä, on vaikea välillä muistaa, ettei kaikkien muiden elämä olekaan välttämättä ihan samanlaista. Uusien työkavereideni ihmettelyihin ja kysymyksiin vastaillessani olen saanut jälleen kerran pohtia itsekin oman elämäni erikoisuuksia. Suomi ja New Hampshire... Kuinka erilaista elämä oli noissa kaukaisissa paikoissa? Mitä, olet asunut Hawaijillakin? Mitkä asiat olivat paremmin siellä, mistä pidät täällä? Miltä tuntuu aina muuttaa? Millaista on sukellusvene-elämä?

Näissä kysymyksissä riittää vastattavaa ja pohdittavaa varmasti loppu elämäksi. Nyt ajattelin kuitenkin raapaista hieman pintaa siitä, millaista tämä meidän sukellusvene-elämämme on.

Sukellusvenemiesten palvelus jakautuu meri- ja rantapalvelukseen. Meripalvelus kestää usein neljä vuotta, rantapalvelus kolme. Meripalveluksen aikana Phillin yksikkö on Los Angeles -luokan ydinsukellusvene. Sukellusveneiden komennukset ovat yleensä 6kk pitkiä. Tuona aikana sukellusvene ei palaa kotisatamaan, mutta piipahtelee muiden maiden satamissa. Pisin aika, minkä Phill on ollut merillä palaamatta kertaakaan satamaan oli n.3kk. Tuo aika oli poikkeuksellisen pitkä. Yleensä satamakäyntejä on muutamien viikkojen välein.

Pitkien komennusten lisäksi sukellusveneet saavat lyhyempiä tehtäviä, joiden kesto voi vaihdella muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Nämä lyhyemmät ja enemmän tai vähemmän tiheät tehtävät kuuluvat tällä hetkellä meidän arkeemme. Phill tulee ja menee säännöllisen epäsäännöllisesti. Minä tiedän aina suunnilleen milloin Phill tulee kotiin ja milloin taas lähtee, mutta pieniä muutoksia tulee aina.


Kotona ollessaan Phill tekee normaalia päivätyötä maanantaista perjantaihin, paitsi silloin kun hänellä on duty-päivä. Duty-päivä kestää 24h (aamusta aamuun), jonka aikana Phill ei saa poistua veneestä laituria pidemmälle. Yöllä hän saa yleensä nukkua joitain tunteja, jos hommat ovat menneet niin kuin pitääkin. Jos duty-päivä osuu keskelle viikkoa, jatkuu Phillin työpäivä seuraavan päivän iltapäivään. Viikonloppuisin Phill päsee kotiin seuraavan päivän aamuna.

Uppeluksissa ollessaan miehistö työskentelee vuoroissa kellon ympäri. Vapaa-ajalla heillä on mahdollisuus nukkua ruumisarkkua muistuttavissa kerrossängyissä, urheilla (hyvin rajoitetuissa tiloissa), lukea, katsella elokuvia, pelata pelejä ja viihdyttää itseään mitä kummallisimmilla tavoilla. Huono huumori kukoistaa! Viihtyminen vaatii asennetta ja luonnetta, sillä miehet ovat jumissa pienessä meluisassa peltipurkissa samojen naamojen kanssa ilman vilaustakaan päivänvaloa. Itse en ymmärtänyt kuinka pienistä tiloista oli kyse ennen kuin pääsin vierailemaan Phillin paatilla. Kaikki on todella kompaktia, karua ja öljyn tuoksuista. Heh, kaikki muu paitsi ruokailutilasta löytyvä valtava televisio.


Minulla on ollut mahdollisuus vierailla Phillin paatilla nyt jo neljä kertaa. Viime viikolla Phillille sattui duty-päivä juuri ennen lähtöä merille, joten hän pyysi minua tulemaan kanssaan illalliselle ja tuomaan mukanani jotain hyvää ruokaa. Tikkaiden kiipeäminen alkoi sujua jo rutiinilla ja chief quartersin "sohvanurkkaus" (launausmerkit huutomerkeillä!!!) tuntui jo melkein kotoisalta. Nytpä tiedän ihan oikeasti, millaisissa oloissa mieheni työskentelee ja elää poissa ollessaan.


Tämä oli todellakin vain pieni pintaraapaisu niistä perusraameista, joiden varaan me rakennamme arkeamme ja elämäämme tällä hetkellä. Niin kuin sanottu, minulle tämä on "vain" elämää enkä oikein tiedä, mikä muita kiinnostaa tai ihmetyttää. Heittäkää siis ihmeessä kysymyksillä, jos sellaisia on! Vastaan kyllä mielelläni kaikkeen, mihin osaan ja voin turvallisesti vastata.

Thursday, March 20, 2014

Kaupunki S'moret

Yhtenä iltana keittiömme kaapista löytyi iso pussi vaahtokarkkeja ja levy tummaa suklaata. Phill oli saanut kaupassa päähänpiston, että tänään on s'more-päivä. Jostain syystä Phill kuitenkin kuvitteli, että minä en tykkää graham-kekseistä ja jätti ne kauppaan... Todellisuudessa minä tykkään kyllä graham-kekseistä, mutta en lämpimästä suklaasta. Siinä yksi random-fakta lisää: suklaa on hyvää, lämmin suklaa turhaa (poislukien kuuma kaakao).

Loppujenlopuksi urbaani s'moreistamme tuli hyvin mukailtuja. Kylmää suklaata ja kaasuhellalla paahdettuja vaahtokarkkeja. Toimi se noinkin.



Hieman ehkä kärähtäneen näköinen... Paahtaminen nuotiolla on paljon kaasuliettä helpompaa

S'moret (tai "s'moret") ovat hyviä kun harvoin syö. Kesällä on kyllä päästävä leireilemään aavikolle tai rannalle. Todennäköisesti rannalle, sillä aavikolla on käärmeitä ja skorpioneija ja ties mitä ökkömönkiäisen ölliäisiä, joiden kanssa en aio s'morejani jakaa.

Wednesday, March 19, 2014

Onnea matkassa

"Don't jinx it" on sanonta, jonka opin lähes samantien USA:han muutettuani. Sanonta on varmasti monille tuttu elokuvista ja sarjoista, mutta jos ei, niin sillä tarkoitetaan jonkun asian pilaamista sillä, että sen sanoo ääneen. "Onneksi tänään ei ole ruuhkaa..." Ja kas kummaa, kun tuon sanomisen jälkeen huomaat seisovasi tukossa olevassa liikenteessä. Phill valittaa aina, että minä jinxaan asioita, mutta minä en usko moiseen. Taikauskoista, sanon minä.

En ole kovin taikauskoinen, mutta muutama poikkeus vahvistaa tämänkin säännön:

  1. Phillille antamani St. Christopher (matkaajien pyhimys) -koru, joka on aina Phillin kaulassa. 
  2. Phillin viime viikonloppuna löytämä neliapila, joka kulkee nyt aina minun mukanani.
  3. Raaputusarpojen raaputtaminen aina mahdollisimman isolla kolikolla. Mitä isompi kolikko sen isommat voitot... I wish.
Kaksi ensimmäistä tuovat meille molemmille lisäturvaa silloin kun emme voi olla yhdessä. Ehkä enemmänkin niin, että Phillin amuletti on minulle tärkeä ja minun neliapilani puolestaan Phillille. Emme me omasta pärjäämisestämme ole ikinä huolissamme, mutta toisistamme sitten sitäkin enemmän. 

Aina Phillin lähtiessä merille sanomme toisillemme "Be safe..." ja myöskin lupaamme pysyä turvassa. Hassu tapa, sillä eihän tuollaista voi oikeasti luvata Mutta siltikin tuntuu siltä, että se on vain sanottava ja luvattava - pieni, mutta tärkeä osa meidän hyvästelyrituliaalejamme. 


Olen vahvasti sitä mieltä, että pieni ripaus taikauskoa (tai mitä tahansa uskoa) on pelkästään hyvä asia, sillä se tarjoaa pienen extra boostin silloin kun sitä todella tarvitsee. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö pitäisi silti tehdä ratkaisuja, toimia ja ennen kaikkea yrittää aina parhaansa. Yritän, mietin, toimin ja uskon, että lopulta kaikki aina järjestyy. Ei ehkä aina niin kuin olin alunperin kuvitellut, mutta joten kuten kuitenkin.

Tuesday, March 18, 2014

Lakisääteinen rantarauko

Vietettyäni toistaiseksi kaikki ruokataukoni rannalla, olen aivan vakuuttunut siitä, että rantatauon kuuluisi olla lakisääteinen. Aaltojen pauhu, hiljaisuus ja raikas ilma tekevät ihmeitä ja parantavat työssäjaksamista. Lisäbonuksena se, että  kännykkäni ei löydä verkkoa ihan rannan tuntumassa. Välillä tekee hyvää tyhjentää pää kaikesta ylimääräisestä. On minulla aina kirjakin mukana, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kaivannut mitään viihdykettä - vain pienen tauon kaikesta.

                   

Tänään oli yksi niistä päivistä, kun rentouttava tauko tuli enemmän kuin tarpeeseen. Valokuvauspäivä - tarvitseeko edes muuta sanoa. Loppujen lopuksi kaikki lapset saatiin kuvattua ainakin jotakuinkin ehjinä ja siisteinä, mutta koville se otti. Onneksi kuvauspäiviä on vain kaksi kertaa vuodessa...

                   
                   

Valitettavasti kaikilla ei ole mahdollisuutta rantataukoon eikä edes pieneen happihyppelyyn. Mutta jos on, kannattaa se ehdottomasti käyttää hyväksi. Minulla on paha taipumus tehdä aina jotain ja useimmiten kymmentä asiaa kerralla. Nyt olen päättänyt vakaasti omistavani tuon tunnin päivästäni vain ja ainoastaan itselleni ja ajatuksilleni. Hassua, että mitään tekemättömyyttäkin pitää nykyään suunnitella ja harjoitella... Onneksi vielä opin!

Monday, March 17, 2014

St. Patrick's Day

Tänään on pukeuduttu vihreään, juotu vihreää maitoa, jahdattu luokkahuoneen sotkeneita leprechauneja, maalattu apilanlehtiä (shamrocks), laulettu sateenkaarista ja syöty illalliseksi corned beefiä. Kaikki tämä siksi, että tänään on St. Patrick's Day.

En ole irlantilainen enkä ole koskaan (vielä) edes piipahtanut tuolla vihreällä saarella. Mutta jos kerran kaikki muutkin, niin kyllä sitten minäkin. USA:ssa ei tarvitse omata irlantilaisia sukujuuria voidakseen juhlia St. Patrick's Dayta. Siitä on tullut koko kansan juhla - vihreä ja iloinen leprechaun-päivä.

Vaikka St. Patrick's dayta juhlitaankin kaikkialla USA:ssa, löytyvät kovimmat bileet tietenkin irlantilais-henkisestä Bostonista. Asuessani Bostonissa pääsin seuraamaan South Endin paraatia ja irrottelemaan Government Centerin baareissa. Tänä vuonna jätimme kaikki hulinat väliin ja keskityimme pelkkään ruokaan. Löysimme viikonloppuna Whole Foodsista täydellisen lihakimpaleen, jonka Phill keitti illalla sipulilla, omenoilla, pippurilla ja laakerinlehdillä maustetussa kanaliemessä ja kypsensi loppua matkaa uunissa sinapilla, inkiväärillä ja ruskealla sokerilla "kuorrutettuna". Corned beefin seuraksi grillasimme uusia perunoita, parsakaalia sekä violettia kukkakaalia. Oikeaoppisesti St. Patrick's Dayn illallisen lisuke olisi kaalia, mutta kaupan kaalitarjonta oli sen verran kehnoa, että päätimme olla luovia ja rikkoa rohkeasti perinteitä. Kaalia sitten joku toinen kerta...



Olen (salaisesti) corned beef -fani. Syön sitä tasan kerran vuodessa, mutta yllätyn joka kerta positiivisesti, kuinka älyttömän hyvää se onkaan. Ensi vuonna sitten taas uudestaan. Hyvää kun kannattaa aina odottaa...


Sunday, March 16, 2014

Ulkoilma sunnuntai

Sunnuntai ja ihana sää = koko päivä ulkona. Urheilimme ulkona, söimme ulkona, teimme pihatöitä, pelasimme mölkkyä ja nautiskelimme itse tehtyä "sangriaa". Lainausmerkit siksi, että meidän tämänpäiväiseen sangriaan tuli vain valkoviiniä, mangoa, mansikoita ja mustikoita. Älyttömän hyvää, mutta tuskin ihan puhdasoppista sangriaa kuitenkaan.

Eilen höpötin San Diegon keväästä, mutta tänään on tuntunut lähinnä kesältä. Lämpötila pomppasi taas hellelukemiin ja kaikkialla näyttää ja tuoksuu kesältä (siis linnut laulavat, leikkasin nurtsin ja naapurit grillaavat). Ehkäpä tämä vuodenaikajuttu meneekin täällä niin, että aina on kesä, paitsi silloin, kun tekee mieli seurata muun maailman vuodenaikoja - kuoritaan vain parhaat palat päältä pois... Paha vielä sanoa näin lyhyellä San Diego-kokemuksella. Ensi vuonna olen ehkä jo viisaampi ja osaan kirjoittaa teille täydellisen SoCal-vuodenaikateorian.

Kaikkein parasta on kuitenkin se, että siirryimme viikko sitten taas kesäaikaan ja valoisa aika kestää nyt pitkälle iltaan. San Diego sijaitsee sen verran etelässä, että kesä- ja talvipäivän pituus ei vaihtele tuntitolkulla niin kuin Suomessa tai jopa Ranskan korkeudella sijaitsevassa New Hampshiressa. USA:ssa jokainen osavaltio saa päättää, noudattaako se yleisiä kesä- ja talviaikoja (daylight savings). Valitettavasti pitkulan muotoinen Kalifornia käänsi kellojansa tunnin taaksepäin marraskuussa, mikä tuntui San Diegon näkökulmasta ihan järjettömältä. Aamut sarastivat todella aikaisin ja illalla pimeä tuli "pahimmillaan" jo ennen kuutta. Nyt tuntuu siltä, että olemme palanneet takaisin normaaliin - päivät soljuvat juuri niin kuin niiden kuuluukin.


Päivien lisäksi myös viikkoni soljuvat nyt juuri niin kuin pitääkin. Takana on ihana, viikonlopulta tuntunut viikonloppu ja huomenna odottaa paluu jo hieman tutunoloiseen arkeen. Akut ovat täynnä energiaa - uusi viikko saa alkaa!

Saturday, March 15, 2014

Kukkakedolla

San Diegon neljä vuodenaikaa... Siihen nähden, että niitä ei oikeastaan ole, pidetään vuodenajoista täällä hyvin tiukasti kiinni. Syksyllä myytiin ei oota ruohonleikkuri- ja ulkokalustekaupoissa. Talvella hyllyt pullistelivat villapaitoja ja talvisaappaita, vaikka ulkona oli helle. Ja nyt kun tuo kaikkien inhoama talvi alkaa olemaan ohi, ovat ajatukset kääntyneet aurinkoiseen kevääseen ja kulman takana odottavaan kesään.

No, osaan minäkin leikkiä tätä leikkiä. Kevät, kukat ja kärpäset - siinä tämän päivän teema. Suuntasimme kulkumme n.25 mailia San Diegosta pohjoiseen, Carlsbadin kukkakedoille. Ja sieltähän se kevät löytyi! Ihan kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.


Niin kuin tuosta yhdestä "omakuvasta" näkyy, kukat ovat onnellinen ja iloinen asia. Arvatkaa vain malttaisinko odottaa enää yhtään oman puutarhan laittamista. Valitettavasti tulevaisuutemme on edelleenkin yhtä avoin kuin pari kuukautta sittenkin... Viikko sitten pohdiskelimme vakavissamme tarttuisimmeko Phillille annettuun (laivaston sisäiseen) työtarjoukseen ja muuttaisimme  takaisin Hawaijille. Plussat ja miinukset laskettuamme päätimme kuitenkin passata ja jäädä odottelemaan, mitä tapahtuu. Toivottavasti kristallipallossamme näkyy vielä monta onnellista vuotta San Diegossa - ihan kaikkine vuodenaikoineen.