Thursday, April 30, 2015

Työpäivän askeleet

Preschool opettajan työssä ollaan jaloilla koko päivä, kävellään, juostaan, hypitään ja nostellaan. Välillä tuntuu kuin juoksisin maratonia, mutta maisemat eivät vaihdu mihinkään. Olen pohtinut monta kertaa, kuinka monta askelta otan työpäivän aikana. Tänään vihdoin testasin.

Fitbitin mukaan otin 13808 askelta ja kuljin 6,01 mailia/ 9,6 km. Tähän EI ole laskettu mukaan aamutreeniä eikä työpäivän jälkeisiä puuhia. Lounastauon kävelylenkki näkyy tosin laskuissa ja toi mittariin reilut 5000 askelta.


En siis selkeästikään kärsi keskivertotyöläisen istumisongelmista. Kai tämän voisi laskea jonkinlaiseksi työeduksikin, vaikkei ihan aina siltä tunnukaan.

Wednesday, April 29, 2015

Viimeisten murusten menetys

Noin vuosi sitten Phill sai idean oluen säilömisestä. Vuosikertaolutta, tiedättehän? Hän perehtyi aiheeseen tarkasti, valitsi sopivat oluet ja varasi hommaan yhden keittiönkaapin, jota aloimme kutsumaan hienosti olutkellariksi.

Ensimmäiset vuosikertaoluet ovat nyt valmiita ja olemme saaneet todeta, että kellaroimismenestyksemme on ollut vähintäänkin kyseenalaista. Ei ole meinaan ihan yksi tai kaksi olutta, jotka ovat päätyneet avaamisen jälkeen suoraan viemäriin. Liekö syynä sitten huono olut vai se, että ilmaistoimattoman kodin keittiönkaappi ei aja ihan samaa asiaa kuin lämpötilasäädelty kellari...

Mutta onpa joukossa ollut jokunen menestyjäkin. Niistä yksi päätyi Phillin lasiin sunnuntaina ja heti perään sohvalle, kun yli-innokas Possu hyppäsi Phillin syliin hiiri suussaan. Pettynyt Phill pesi sohvan ja kertoi minulle, että yksi elämän isoista pettymyksistä on se, kun menettää yllättäen pitkään odotetun herkun viimeisen muruset. Voikkarin viimeinen haukku, johon olet säästellyt kaikki parhaat palat, viimeinen karkki, viimeinen lihapulla tai sitten se viimeinen kulaus olutta.

Kuuntelin Philliä nauraen. Ymmärsin kyllä mitä hän tarkoitti, mutten osannut samaistua tuskaan ihan täysillä. En osannut, kunnes sama juttu tapahtui minulle tänään:

Olin tehnyt itselleni lounaaksi täydellisen voikkarin: Rapeakuorista maalaisleipää (ei mitään pullamössöhöttöä), kalkkunaleikettä, sulatejuustoa, Turun Sinappia, avocadoa ja pinaattia. Olin nälkäinen kuin susi ja ahmin leipäni hirmuista vauhtia, viimeistä nurkkaa lukuunottamatta. Viimeisen nurkan aioin nautiskella hitaasti, mutta sitä ennen minun piti auttaa paria lapsukaista avaamaan lounaidensa rippeet. Jätin leipäni pahaa aavistamattomasti keskelle lapsilaumaa, käänsin selkäni ja pum, täydellinen leipäni oli lattialla. Tuona hetkenä tiesin täsmälleen, mitä Phill oli sunnuntaina tarkoittanut.


Lounas jäi ehkä hieman vajaaksi, mutta ei tänään ole tarvinnut ihan nälässäkään olla. Kävimme illalla testaamassa Iron Pig Ale Housen bbq:n ja hyväähän se oli. Ja tuhtia. Riittää vaikka vielä vaikka huomiseksikin lounaaksi.

Tuesday, April 28, 2015

Päättymätön viidakkokirja

Kalifornian kuivuus ei korjaantunut tänäkään talvena mihinkään. Päinvastoin, huhtikuun alussa Kalifornian kuvernööri julkaisi uudet, entistä tiukemmat, vedenkulutussäädökset, joita kaikkien pitäisi noudattaa mukisematta.

Omalla kohdallamme kuivuus on tarkoittanut muunmuassa puutarhaunelmiemme kuoppausta ja pihamme kunnostuksen laiminlyöntiä. Olemme olleet uskomattoman laiskoja ja saamattomia, minkä seurauksena loppukin nurtsi on tukehtunut rikkaruohojen alle.

Mutta siis nuo rikkaruohot - elävätkö ne kenties pyhällä hengellä? Olen nähnyt jopa kuivuuteen nuupahtaneita kaktuksia, mutta rikkaruohot ne vain kukoistavat ja tihentyvät entisestään.



Sunnuntaina kyllästyimme katselemaan viidakkoamme ja vietimme monta tuntia pihalla nyppien, kiskoen, Fiskarseilla leikellen ja ruohonleikkuria lykkien. Lopputulos on parempi, mutta yhä edelleen aika villi. Jopa niin villi, että Fiskarsitkin rikkoutuivat. Suomalaista laatua? Vai jokos se Fiskarskin myytiin ulkomaille?



Jos kyse olisi ikiomasta pihasta, kiskoisin koko kuolleen nurtsin ylös ja valitsisin jonkin helppohoitoisemman ja vesiystävällisemmän vaihtoehdon. Jos ja jos. Nykytilanteessa tyydyn vain ummistamaan silmäni ja lainaamaan naapurin tehokkaampaa ruohonleikkuria kerran kuussa. Oma piha on kiva juttu - ainakin teoriassa.

Sunday, April 26, 2015

Valmiiksi vartissa

Eilen oli taas aika juhlia sukellusveneitä submarine birthday ball:ssa. Viimevuonna valmistauduin juhlaan huolella: Ostin uuden iltapuvun, kävin laitattamassa kynnet ja hiukset sekä meikkasin pitkään ja hartaasti. Tänävuonna valitsin toisen lähestymistavan ja laittauduin iltaa varten noin viidessätoista minuutissa.

Viimevuotinen mekkoni istui edelleenkin hyvin ja miellytti silmää, samaten kengät ja laukku. Hiukset sattuivat taittumaan kivasti laineille aamutreenin jälkeen, joten hiustenlaitoksi riitti tällä kertaa kuivashampoo. Varpaiden lakka oli vielä ihan hyvässä kunnossa ja sormien kynnet osaan lakata jotenkuten itsekin. Meikkiä käytän arkena hyvin kevyellä kädellä, joten eipä sen juhlameikinkään tekoon ihan hirveän kauaa mennyt. Käytännössä minua siis laiskotti ja taisipa siinä jonkinlainen saituuskin iskeä.

Vaikka en käyttänytkään tällä kerralla paljoa aikaa tai rahaa ulkonäköni eteen, tunsin oloni kauniiksi ja juhlavaksi. Tulipa taas todistettua, että 90% kauneudesta lähtee hyvästä olosta. Ehkä jopa enemmänkin.


Ja nuo juhlaunivormut, ah... Ne vievät jalat altani joka vuosi. Joka vuosi hieman edellistä pahemmin. Mikä ihme siinä onkaan?

Ilta oli mukava ja noudatteli täsmälleen samaa kaavaa kuin viimevuona. Aluksi oltiin virallisia, muisteltiin menetettyjä sukellusveneitä ja lähetettiin tsempit tällä hetkellä kommenuksella oleville yksiköille. Mukana juhlahumussa oli myös vuonna 1944 delfiininsä (sukellusvene pätevöityminen) ansainnut herrasmies.

Illallisen jälkeen oli aika rentoutua ja vaihtaa univormu vaikka kirahvipukuun... 



Photo boothit ovat aina taattu hitti! Takinkin olisi voinut riisua, jos ei Phill olisi unohtanut vyötä sohvalle lähtökiireen iskiessä. Hupsis vaan. Putoavien housujen aiheuttamalta draamalta vältyimme kuitenkin syömällä. Illalliseksi tarjoiltu surf and turf oli ihan jees, mutta aika tuhtia tavaraa.

Näissä tunnelmissa mentiin loppuilta. Ensi vuonna sitten uudelleen. Nähtäväksi jää pääseekö mekko päälle vielä silloinkin.

Saturday, April 25, 2015

Perinteinen veronpalautusreissu

USA:ssa tavallinen tappitalleroinen joutuu yhä edelleenkin tekemään veroilmoituksensa ihan itse. Saatavilla on tietenkin maksullisia palveluita ja tietokoneohjelmia, joista löytyy apua, mutta viime vuoden helpon ja nopsan kokemuksen perusteella päätimme hoitaa homman a) itse b) viimetipassa.

Viime vuonna homma oli meille helppo ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa. Minulla ei ollut enää tuloja eikä palautuksia Suomesta ja kaikki tuloni olivat yhdestä ainoasta osavaltiosta, New Hampshiresta. USA:ssa maksetaan veroja sekä liitto- että osavaltiotasolla, mutta New Hampshiressa skipataan iloisesti osavaltiovero.

Tänä vuonna harmaita hiuksia aiheutti se, että military mahdollistaa osavaltiokohtaisten verojen skippauksen myös Kaliforniassa, mutta käyttämämme ohjelma ei tarjonnut tähän mahdollisuutta. Lisäksi emme olleet aivan satavarmoja, koskeeko verovapaus myös puolisoita ja pitäisikö minun olla Phillin lailla New Jerseyn asukas, Kalifornian asukas vai voisinko kenties olla edelleenkin New Hampshiren asukas. Loppujen lopuksi Phill kävi kysymässä neuvoa ilmaisilta veroneuvojilta tukikohdassa ja sai kolmannelta tyypiltä jopa jonkinlaista apua. Jos neuvoihin on luottamista, olen nyt vähän niin kuin Kalifornian asukas, mutta en maksa tänne veroja, koska asun täällä ainoastaan siitä syystä, että Phill sattui saamaan tänne ordersit. Virallinen kotini on Phillin lailla New Jersey, mutta sinnekään minun ei tarvitse maksaa veroja, koska en asu siellä. Maksettavaksi jäi siis ainoastaan liittovaltion verot.

USA:ssa veronpalautukset napsahtavat tilille keväällä. Rahoilla ei siis ostella joululahjoja, vaan rahoitetaan kesän reissu. Tänä vuonna lentolippujen hinnat saivat minut kyseenalaistamaan Suomen-reissun järkevyyden ja päätimmekin lykätä Suomi-loman syksyyn tai talveen ja reissata kesällä jonnekin muualle. Tuo jokin muu on alkanut nyt hahmottumaan hyvin luontopainotteiseksi kaksiosaiseksi reissuksi:

Ensin lennämme Pennsylvaniaan, jossa vietämme päivän Pittsburghissa ja kolme päivää metsän keskellä "mökissä" yhdessä Phillin perheen kanssa. Reissun päätarkoitus on viehekalastus, mutta minä lähden matkaan lähinnä täydellisen rentoutumisen ja valokuvauksen perässä. Spruce Creek on kertomusten ja kuvien perusteella huikaisevan kaunis.

Pennsylvanian jälkeen suuntaamme San Diegon kautta Alaskaan. Kyllä. Alaskaan! Valitsimme Alaskan aika randomisti, lähinnä yöttömän yön ja upean luonnon perusteella. Reissun yksityiskohdat ovat vielä hahmottumassa, mutta innostus hipoo jo niitä samoja pilviä, missä Suomen-lentojen hinnat liikkuvat. Hyttyskarkoitetta saa ainakin pakata mukaan vähintään yhtä paljon kuin Suomen mökkireissulle.


Suomen skippaaminen harmittaa tietenkin pikkuisen, mutta nämä ovat näitä ulkosuomalaisen ikuisuusongelmia. Lomapäiviä ja rahaa kun ei kasva puissa. Mutta hei, meille saa kyllä tulla kesällä vierailulle, jos oma lomakohde ei ole vielä selvillä.

Thursday, April 23, 2015

Luottokampaaja

Luottokampaaja on monelle naiselle kultakimpalettakin arvokkaampi juttu. Ikävä kyllä näitä kultakimpaleita ei kuitenkaan kasva ihan joka oksalla. New Hampshiressa en löytänyt moista koskaan, täällä San Diegossa löysin luottokampaamon noin vuosi sitten, mutta luottostylisti löytyi vasta tänä keväänä.

Kampaamokokemus saa uuden ulottuvuuden, kun tuolissa voi ihan oikeasti rentoutua. Ei tarvitse jännittää lopputulosta eikä vaivaantua tyypin kanssa, joka ei puhu sanaakaan tai utelee aivan liikaa. Luottokampaaja osaa hommansa ja on asiakkaan kanssa samalla aaltopituudella. Luottokampaajaan voi sananmukaisesti luottaa.

Liekö sattumaa vai kohtalon johdatusta, että minun luottokampaajani on entinen preschool opettaja, joka pitää matkustelusta. Siinäpä meillä riittää juteltavaa ja vertailtavaa... Eiköhän tässä aika tutuiksi tulla, sillä lyhyt tukka vaatii kurinalaista trimmailua kerran kuussa.


Elämä lyhythiuksisena on muuten aika kivaa! Miksiköhän odotin näinkin  kauan ennen kuin menin ja pätkäisin? Ainoa huono puoli on se, että bad hair day on todellakin bad hair day. Oh well, löytyyhän maailmasta hattuja...

Wednesday, April 22, 2015

Kun ärsyttää

Joskus on päiviä, kun kaikki ärsyttää. Väsyttää, mikään ei pysy käsissä, kukaan ei kuuntele, kaikki ympärilläolijat kinaavat, päätä särkee tai nenä on tukossa, nälkä, liikenneruuhka, typerät kommentit... Kaikki on aivan pielessä.

Näinä päivinä on todella haastavaa olla niinkin sosiaalisessa työssä kuin preschool opena. Lasten hölmöilyt eivät naurata, eivät sitten yhtään, ja minusta tulee no fun miss Veera. Päivän käytetyin sana on ei, sekä minun että lasten suusta. Kun ope on kärttyinen on kaikkien huumori koetuksella. Yritän olla niin aikuinen kuin voin, mutta aina ei jaksa.

Jos lapsille vielä riittääkin joitain kärsivällisyyden rippeitä niin aikuisten kanssa hermot vasta ovatkin koetuksella. Pitäisi jaksaa hymyillä, small talkata, puhua lasten asioita, suunnitella opettajien yhteisiä juttuja tai olla ainakin asiallinen. Preschool opettajan työhön kuuluu triplasosiaalisuus: lapset, lasten vanhemmat, työkaverit - kaikki pitää huomioida eikä hiljaisia tai yksinäisiä hetkiä löydy päivästä kovinkaan montaa. Sisäinen mörköni ihmettelee aina välillä, miten ihmeessä päädyin tälle alalle.

Näinä päivinä kiroan hiljaa mielessäni suomeksi ja yritän jaksaa siihen asti, että on aika vetää peitto korviin ja herätä seuraavana aamuna parempaan päivään. Tai, jos oikein hyvin käy, ärsytys jääkin jo töihin ja illalla päivä saa vielä toisen mahdollisuuden.


San Diegossakin on kevät

Tänään mieli parani iltakävelyllä ja eilisiä pizzan tähteitä mutustaessa. Taidanpa kuitenkin mennä ajoissa nukkumaan. Ihan varmuuden vuoksi.

Monday, April 20, 2015

Sunnuntaisia päähänpistoja

Jos google maps ehdottaa sinulle pyöräilyreitiksi suhteellisen tasaista ja mukavaa reittiä, seuraatko karttaa vai päätätkö mennä vähän sinnepäin?

 "Tuonne pitäisi mennä, mutta kai täältäkin pääsee..." No pääsihän sieltä, mutta pieni sunnuntaipyöräilymme salille muuttui vuorenvalloitukseksi ja epäuskoisiksi naurunpyrskähdyksiksi.

Alkumatkan noudattelimme työmatkareittiäni, mutta sitten alkoi Point Loma kukkuloiden valloitus. Mennessä homma meni huumorin ja treenin piikkiin ja salille päästyämme meillä oli vielä hyvin energiaa core treeniin. Pelottavin kokemus oli Talbot st. alamäki, joka muistutti lähinnä syöksylaskua. 

Tämä mäki poljettiin ylös tuolta vedenrajasta asti... Pientä alkulämmittelyä


Salin jälkeen iski nälkä ja päätimme taas poiketa reitiltä merenelävien perässä. Tämä päähänpisto johdatti meidän keskelle kaoottista kalastusmessutapahtumaa, jonka ihmisvilinässä kadotimme hetkeksi toisemme ja jouduimme yhdistelemään pyöräilyyn parkour -treeniä. Ei hyvä. Meinasi mennä hermot.

Lopulta selvisimme hässäkästä kuiville vesille ja päätimme vaihtaa kalat salaattiin. Libery Stationin Tender Greens -ravintolaan astellessamme onnittelin meitä onnistuneesta valinnasta. "Siis eihän kukaan hullu nyt hampparia söisi, jos edessä on vielä reilu 16km pyöräilyä." Ja sitten heti perään bongasimme listalta päivän erikoisannoksen, lihapulla subin. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun jo tilasimme kummallekin jotain aivan muuta kuin salaattia. Ja hyvin upposi.


Takaisin lähtiessä hylkäsimme jälleen kerran google mapsin neuvot ja päätimme suhia jotain pikkutietä pitkin Voltaire St:lle, jota pitkin pääsisi kätevästi aina Ocean Beachille asti. Juuri ennen kuin käännyimme kohti suurta tuntematonta Phill sanoi ääneen mottomme: "No turning back!" Ja sen mukaan mentiin, vaikka eteen kohosikin ihan puskista seinää muistuttava mäki. Sääli etteivät mäet näytä koskaan kuvissa yhtä pahoilta kuin luonnossa. Voin silti vakuuttaa, että tätä mäkeä teki tiukkaa edes kävellä pyörän kanssa, ajamisesta nyt puhumattakkaan. Mutta tämä maisema...



Todellakin sen arvoista.

Kotiinkin pääsimme aikanaan, reilusti yli 30km ja aika monta kerrostalon kokoista mäkeä myöhemmin. Mutta hei, tulihan seikkailtua, ulkoiltua ja liikuttua... Kuka niitä karttoja ja suunnitelmia nyt edes tarvitsee?! Kun pääseehän täältäkin.

Sunday, April 19, 2015

Aamukaveri

Lähdimme eilen aamulla tukikohtaan salille. Phill meni juoksemaan mäkitreeniä, minä valitsin kuntosalin takana olevan ulkosalin (aka aikuisten leikkipuiston). Olin juuri aikeissa vetää leukoja, kun kuulin vierestäni kumman äänen. Käänsin pääni ja lahdella, lähes vierelläni, ui delfiini. Vaikka Phill onkin nähnyt tukikohdan vesillä jopa valaan, oli minun hieraistava silmiäni pariinkin otteeseen ennen kuin uskoin saaneeni treenikaverikseni ihkaoikean delfiinin.

Siellä  se uiskenteli kuivatelakan edustalla ja pysähtyi välillä ihmettelemään minun touhujani. Välimatkaa meillä oli lyhimillään n. 30 m. Tukikohdassa ei saa kuvata, joten en kaivanut kameraa esille. Mutta ehkä jopa parempi niin. Tuntuu, että hetki olisi mennyt piloille kameran kanssa hilluessa.

Jos päivä alkaa delfiinin kanssa treenatessa, ei se voi olla huono. Jatkoimme lauantain viettoamme San Diegossa vierailulla olevan kaverini kanssa La Jollassa, missä saimme itsellemme hyljekaverin ja häikäistyimme (jälleen kerran) Torrey Pines -rannan kauneudesta.





San Diegon lunto on ihmeellisen kaunis - en voi varmasti koskaan lakata ihmettelemästä sen monimuotoisuutta. Enkä myökään malta odottaa, minkälaisen eläinkaverin saan itselleni seuraavaksi. (Kärmeet älkööt tosin vaivautuko, en pidä teistä...)

Thursday, April 16, 2015

Jos kotini olisi...

NPR (national public radio) on huippujuttu. Phill kuuntelee sitä usein työmatkoilla, minä luen mielenkiintoisimmat artikkelit Facebookin kautta.Viime viikonloppuna NPR valisiti minua if it were my home -nettisivustosta, jonka avulla voi vertailla eri maita keskenään. Kävin tietenkin heti kurkkaamassa nippelitiedot USA:n ja Suomen välillä ja lopputulos oli tämä:

Jos asuisin USA:n sijaan Suomessa, olisin
  • 10,96% todennäköisemmin työtön
  • Ansaitsisin 32,01% vähemmän rahaa
  • Kuluttaisin 52,42% vähemmän rahaa terveydenhuoltoon
  • Minulla olisi 7,32% enemmän vapaa-aikaa
  • Kokisin 40,44% vähemmän luokkaeroja
  • Kuluttaisin 34,18% vähemmän öljyä
  • Kuluttaisin 32,13% enemmän sähköä
  • Todennököisyyteni kuolla vauvana olisi 45,54% pienempi
  • Todennäköisyyteni sairastua HIV/AIDS:iin olisi 83,33% pienempi
  • Eläisin 0,13 vuotta pidempään
  • Minulla olisi 22,88% vähemmän vauvoja
Ja kooltaanhan Suomi on hiukkasen isompi kuin Kalifornia, jossa asustelee viiden miljoonan sijaan 38 miljoonaa naapuria.

Kuva täältä

Heh, melkoista tilastotulitusta. Näiden lukujen pohjalta kannattaisi muuttaa selkeästikin Suomeen, vaikka rahaa olisikin sitten vähemmän ja sähkölasku hipoisi pilviä. 

Alkuperäinen todennäköisyyslista täältä

Wednesday, April 15, 2015

Kauden eka

Korkkasimme eilen baseball kautemme ja saimme ihastella heti kärkeen, kuinka Padres murskasi Arizonan D-Backsit 5-1. Peliseurana minulla oli Phillin lisäksi vanha englantilainen kaverini, jota en ole nähnyt sitten Amsterdamista lähdettyäni, eli kohta kahdeksaan vuoteen. Maailma vie ja maailma tuo. Mikäs sen hauskempaa.


Padres stadion oli entistäkin ehompi ja hyviä ruoka- ja olutvaihtoehtoja löytyi viime vuotta enemmän. Uusia juttuja oli mm. Pizza  Port -panimon oluet ja pizzat (tai sitten olin vain viimevuonna sokea), gourmet hot dogit, Patio ravintolan stadionversio, huippuluokan sushi sekä entistä paremmat fish tacot. Löytyipä listalta myöskin pannukakkutaikinaan dipattu ja uppopaistettu suklaa-kola -muffinsi. Nam? Tuskin... Kaukana ovat ne ajat, jolloin tarjolla oli pelkkiä ylihintaisia höttöhodareita ja Bud Light -olutta.

Omalle lautaselleni päätyi lopulta Phil's BBQ -ravintolan pulled pork annos, joka oli yllättävän hyvä ja taatusti riittävän täyttävä - heh, aivan kun siitä täytyisi olla tässä maassa huolissaan... Uusi kokemus oli myös se, että oluet ja ruuat olisi voinut tilata penkkien välissä kiertäviltä tarjoilijoilta suoraan syliin kiikutettuna. En siis puhu nyt perinteisestä heitä mulle hattara ja pähkinät ja mä lähetän sulle rahat kädestä käteen menetelmällä -meiningistä, vaan ihan ravintolatyylisestä palvelusta.

Kiva ilta, joka tuntui inhokki tiistain sijaan lemppari perjantailta. Jännä nähdä, miten Padresille käy tänä vuonna. Fiksummat osasivat kertoa, että stadionin lisäksi myös joukkue olisi viime vuotista parempi. Olisihan se mahtavaa, jos Padresit pärjäsivät. Tässä saattaa meinaan käydä pian niin, että baseball on ainoa laji, jota pelataan San Diegossa korkeimmalla huipputasolla. Futisjoukkue Chargers muuttaa muualle, jos uuden stadionin rakentamisesta ei päästä pian sopuun. Se olisi tietenkin kova paikka vannoutuineille penkkiurheilijoille ja kaupungin imagolle, mutta eipä niitä miljardeja taideta ihan tyhjästäkään pystyä nyhjäisemään. 


Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa uusi kausi ja uudet pelit. Nähtäväksi jää, kuinka aktiivisia peleissäramppaajia meistä tulee ja kuinka pitkälle kausi jatkuu.

Monday, April 13, 2015

Erilainen peli-ilta

Lauantai-ilta ja tuplatreffit Raijan ja hänen miehensä kanssa. Mitä teimme? Suuntasimme San Diegon East Villagen syrjäkulmille, annoimme lukita itsemme pieneen huoneeseen jonkun kumman tyypin kanssa ja yritimme selvitä huoneesta ulos tunnissa.

Tunnin aikana löysimme vihjeitä, ratkoimme ongelmia, löysimme avaimia, joiden avulla löysimme lisää vihjeitä, jotka auttoivat ratkomaan lisää ongelmia jne. Kunnes aika loppui. Kyseessä oli San Diegon versio escape room konseptista, paikka nimeltä Puzzalarium.

20% joukkueista selviää huoneesta ulos tunnissa. Suorituksemme jälkeen prosentti saattoi tippua yhdeksääntoista... Hupsis. Tunnin aikana kerkisin tuntemaan itseni sekä äärettömän nokkelaksi että täydeksi idiootiksi. Olimme niiiiin lähellä viimeisen koodin murtamista. Mutta melkein ei lasketa. Seuraavalla kerralla sitten.

Ongelmat tempaisivat täysillä mukaansa ja meillä kaikilla oli hauskaa. Niin hauskaa, että menen taatusti uudelleenkin. Ihan ilmaista homma ei tosin ole, sillä pakoyrityksemme kustansi $25 per nenä. Mutta saisin minä saman summan tuhlattua helposti johonkin paljon aivottomampaankin.

                 

Suomestakin löytyy escape roomeja, ainakin suuremmista kaupungeista. Suosittelen lämpimästi kaikille peli-illoista pitäville. Hauskaa vaihtelua kortin lätkimiselle ja perinteisille lautapeleille.

Kuvasta kiitos Raijalle. Juoksimme Phillin kanssa paikalle aivan viime minuutilla, sillä parkkipaikkaa ei meinannut löytyä Padresien pelipäivänä kivenkään alta. Onneksi kerittiin kuitenkin! 

Saturday, April 11, 2015

Kropan ravistelua

Niin paljon kuin rutiineista pidänkin, olen todennut omalta kohdaltani, että rutiinit ja treeni ei ole tehokas yhdistelmä. Jos vedän aina saman treenin samalla teholla, tyssää kunnon ja taitojen kehitys jossain vaiheessa vääjäämättä - tympääntymisestä nyt puhumattakaan.

Kroppani rakastaa muutosta, monipuolista liikuntaa ja satunnaisesta ravistelua. Olen liikunnan suhteen todellinen jokapaikan höylä. Kokeilen mielelläni uusia lajeja ja yleensä innostun. Välillä myöskin tylsistyn, mikä on aina selkeä merkki siitä, että nyt pitää keksiä taas jotain uutta. Tällä hetkellä valikoimiini kuuluu juoksu (mäkitreenit, sprintit, 5K-treeni, kaikki kelpaa), pyöräily, potkunyrkkeily, boot camp tyylinen treeni, kuntosalitreeni ja nyt uusimpana ohjattu lämpöjooga.

Hommasimme ystäväni kanssa kymmenen kerran passin Reach Yoga Studiolle ja aloitimme kokeilumme sculpt joogalla. Sculpt jooga yhdistelee joogaa ja koko kroppaa kuormittavia lihaskuntoliikkeitä. Osa liikkeistä tehdään käsipainojen kanssa ja huoneessa on nimensä mukaisesti lämmin.

Hiki lensi ja hymyilytti. Opin valtavasti uusia jooga-asentoja nimineen ja treenin jälkeen koko kroppa oli aivan hyytelöä. Koska kyse on kuitenkin joogasta, kuului treeniin oleellisena osana myös oikea hengitys, kropan kuunteleminen ja lopussa syvä rauhoittuminen. Treenin lopuksi makasimme hiljaa paikoillaan neljä kokonaista minuutta. Aikaa itselle - aikaa olla itseensä tyytyväinen. "Life is not about finding yourself but creating yourself." Ohjaajan sanat kaikuivat korvissani - asia, jonka olen juuri oivaltanut itsekin.

Tunnin jälkeen minulla oli läpikotaisin hyvä olo. Sculpt jää taatusti osaksi säännöllistä lajivalikoimaani ja ensi viikolla aion kokeilla myös perinteisempää vinyasa joogaa.


Namaste. Ehkäpä minäkin opin nyt vihdoin rauhoittumaan.

Friday, April 10, 2015

Perjantain iloja

"It's aloha Friday, no work till Monday..." Paikallinen radiokanava soittaa tämän pätkän perjantaisin joka välissä. Ja Tiedättekö mitä, siitä tulee hyvä fiilis vaikkei Hawaijilla ollakaan.

Perjantaisin on helppo olla onnellinen - nähdä huumoria parittomissa sukissa, luokkahuoneessa kärrynpyöriä heittävissä lapsissa, kotiin unohtuneessa lounaassa ja jopa iltavuorossa. Arkielämän onnellisuus on hyvin pitkälti asennekysymys ja perjantaisin minulla on useimmiten asenne kohdillaan.


Possu opetteli viime viikolla kokkaamaan

Perjantai-illat ovat parhaista parhaimpia. Phill odotti kotona melkein valmiin illallisen kanssa ja minulla rupesi soimaan päässä nakit ja muussi. En tiedä miksi,sillä lautaselta löytyi (tänäänkin) jotain ihan muuta kuin tuota perisuomalaista ruokaa. Ja jos ei perjantai-ilta ja herkullinen illallinen vielä riitä, niin arvatkaas mikä sai nauramaan ihan ääneen? Island of Lemurs: Madagascar -dokkari. Kertojana tietenkin Morgan Freeman.

Tästä alkaa hyvä viikonloppu. Toivottavasti kaikilla muillakin.

Wednesday, April 8, 2015

Pyörälläkin pääsee

Työmatkani on yleensä kohtuullisen ruuhkaton ja sujuva, sillä suurin osa liikenteestä kulkee juuri päinvastaiseen suuntaan kuin  minä. Matkalle sattuu kuitenkin mennen tullen yksi tukkoinen risteys, jossa kolme kaistaa yhdistyy yhdeksi ja toiseen suuntaan mennessä tie kasvaa monesta suunnasta tulevilla liittymillä.

Viime viikolla huomasin risteyksessä möllöttävät punaiset kyltit, joissa ilmoitettiin maanantaina alkavista tietöistä ja käskettiin varautua tavallista pahempi ruuhkiin. Mietin hetken aikaa vaihtoehtojani  ja päätin alkaa kulkemaan pyörällä töihin.


Motivaationi testattiin heti maanantaina, kun ovesta kurkatessani taivaalta tuli jotain märkää. San Diegossa ei sada koskaan - paitsi silloin kun aion pyöräillä töihin. Sade muuttui kuitenkin pian tihkuksi ja loppui sitten kokonaan. Hassua kuinka sokeriseksi Kalifornian auringonpaiste on muuttanut minut. Kyse on kuitenkin samasta tyypistä, joka polki ja käveli kouluun ja harrastuksiin vuositolkulla joka päivä. Jos oli liian kylmä, puhalsimme kaverin kanssa posket täyteen ilmaa. Jos satoi, vedimme sadevermeet niskaan. Kävely ja pyöräily oli itsestäänselvyys, josta ei tullut mieleenkään valittaa (ainakaan kovin usein).





Työmatkani pituus on pyörällä kuljettuna 7-9 mailia/11-14,5 km yhteen suuntaan, reitistä riippuen. Hyviä reittejä on kolme, joista olen kokeillut nyt kaikkia ja löytänyt omat suosikkini eri tilanteisiin. Kaikki reitit ovat turvallisia ja omalla tavallaan kauniita. San Diego on yllättävän pyöräilijäystävällinen kaupunki. Täältä löytyy paljon pyöräkaistoja, pyöräteitä ja opasteita rauhallisille pikkuteille, joilla on turvallista ja mukava pyöräillä.



Toistaiseksi olen nauttinut pyöräilystä täysin siemauksin. Aikaa pyöräilyyn menee vain 10-20 min enemmän kuin saman matkan taittamiseen autolla. Pää tuulettuu mennen tullen ja työasiat jäävät nyt selkeämmin töihin. Aion jatkaa työmatkapyöräilyä tietöiden valmistuttuakin, mutten välttämättä ihan joka päivä. Pyöräily yhdistettynä ruokataukokävelyihin, kohtuullisen kuluttavaan työhön ja normaaleihin treeneihin (joista en halua luopua) on aika kova yhdistelmä. Illalla ei tarvitse unta odotella eikä ruoka-aikaan tarvitse huhuilla montaakaan kertaa, kun minut löytää pöydästä.

Loppujen lopuksi tietyöt olivat siis oikea onnenpotku. Sain vihdoinkin otettua härkää sarvista ja palattua hyötyliikkujan juurilleni. Suosittelen lämpimästi!


Tuesday, April 7, 2015

A niin kuin akateeminen

Huolestunut vanhempi halusi kysyä minulta kolmevuotiaiden opetussuunnitelmasta, sillä lapsi oli kertonut pitävänsä koulussa kaikkein eniten leikkimisestä. "Onko lapseni valmis (puolentoista vuoden päästä) kindergarteniin, jos siellä koulussa vain leikitään?"

En edes tiedä, mistä aloittaisin. Aloittaisinko leikin ja sosiaalisten taitojen tärkeydestä sekä pienten lasten tavasta oppia ja hahmottaa maailmaa? Vai kenties siitä, kuinka paljon akateemista tietotaitoa näillä kolmevuotiailla jo on (paljon enemmän kuin kurahousut päällä mudassa leikkivillä PISA -menestyjillä)? Tai ehkäpä unohdan kaiken tämän ja hyppään suoraan siihen raakaan tosiasiaan, että vanhempien huoli ei ole täysin turha. Kindergartenin  ryhmäkoot ovat jäätävän suuria ja osa lapsista tippuu kärryiltä ennen kuin kerkiävät  kunnolla niille kiivetäkkään. Ennen kindergartenia pitäisi osata jo lukea ja laskea sekä istua tunti tolkulla sievästi takamuksellaan. Jos et osaa, jäät 28 muun lapsen jalkoihin, sillä isossa ryhmässä ei ole tilaa eikä aikaa erilaisille oppijoille.

Huoli siitä, ovatko lapset valmiita kindergarteniin näkyy myös TK (transitional kindergarten) ryhmien suosiossa. Ala-asteiden tarjoamassa TK:ssa lapset valmistetaan tiukan opetussuunnitelman mukaisesti kindergarteniin. Akateemisuus ennenkaikkea... Meidänkin koulusta löytyy KT (kindergarten transition) -ryhmä, mutta opetussuunnitelma poikkeaa huomattavasti elementary schoolien yhteydessä toimivien TK -ryhmien opetussuunnitelmasta. Koulussamme arvostetaan vielä taiteita, käytännönläheisyyttä ja leikkilähtöistä oppimista. 

Kindergartenin tehtävä on valmistella kouluun, TK:n kindergarteniin ja pre k:n TK-vuoteen. Matkanvarrella on kuitenkin unohdettu miettiä, mitä tämä vuosia kestävä valmistelu tarkoittaa ja mihin sillä oikeasti pyritään. Valmistautuminen ei tarkoita sitä, että kolmevuotiaiden tulisi osata kindergartenin opetussuunnitelman mukaiset asiat. Ne ehtii kyllä oppia kindergartenissakin, kunhan pohja ja motivaatio ovat kohdillaan

Opettajana en koe onnistuneeni, kun ryhmäni lapset luettelevat ja tunnistavat kirjaimet sujuvasti, laskevat kahteenkymmeneen tai tietävät, millä kirjaimella kenenkin nimi alkaa. Suurinta onnistumiseniloa koen kuunnellessani lasten omatoimista konfliktin selvittämistä, huomaavaista käytöstä, tiimityötä sekä koululeikkejä. Koululeikeissään lapset ottavat kirjaimet ja numerot omikseen, niistä tulee leikin välineitä - osa lasten omaa kokemusta ja maailmaa.


Välillä tekisi mieli ravistella vanhempia, kouluja ja ennen kaikkea niitä opetusalan isoja jehuja, jotka luovat hirveitä paineita opettajien ja pienten lasten niskaan. Jos lapsen koulu-ura on tuhoon tuomittu ennen kuin ekaluokka alkaa, mennään jossain pahasti pieleen. Leikki, oppimisen ilo, sosiaaliset taidot ja tunteiden hallinta ovat kaiken A ja O - akateemiset taidot seuraavat perässä. Niin haluaa ainakin tämä tuulimyllyjä vastaan taisteleva opettaja uskoa.

Sunday, April 5, 2015

Yhden päivän spring break

Minulla oli perjantaina yhden päivän spring break. En lähtenyt kuitenkaan biitsille ryyppäämään, vaan suuntasin Iron Mountainille Raijan kanssa. Olemme kivunneet vuorelle jo kerran aiemminkin ja kappas vain kun se sattui olemaan juuri viime pääsiäisen aikaan. Tästähän voisi tehdä melkein perinteen.



Polulla oli suhteellisen rauhallista, sää oli täydellinen ja maisemat juuri niin upeita kuin muistinkin. Kyllä tänne kelpaa kiivetä kerran vuodessa tai vaikka useamminkin.







Iron Mountain löytyy Poway:sta, San Diegon pohjoipuolelta. Polun alkupiste on selkeästi merkitty (Hwy 67 ja Poway Rd.) ja sieltä löytyy parkkis sekä yllättävän siistit vessat. Edestakaisen reitin pituus on n.6,4 mailia/10 km. Mennessä ylös, takaisinpäin alas. Tämä reitti on eksymissuojattu, mikä on meidät tuntien iso plussa.

Huomatkaa muuten komea tequila hattu. Pitihän sitä spring break meininkiä jotenkin luoda... Teini mikä teini.

Saturday, April 4, 2015

Burgeriviikko

Kun olin lapsi, perheessämme syötiin hampurilaisia todella harvoin. Hampparit olivat roskaruokaa, joita sai Riihimäellä ainoastaan snägäriltä tai kaupan einesaltaasta. Kasikytluvulla ei ollut Mäkkiä eikä Heseä, ei edes sitä kolmatta, jonka nimeä en enää muista (apua, nyt se vaivaa - mikä se ketju oli?!). Kun olin yläasteella, tuli Riksuunkin vihdoin ja viimein Mäkki, jonka hampparit maistuivat aluksi suurelta maailmalta - aika pian kuitenkin pelkältä hötöltä ja taatulta vatsakivulta. Myöhemmin Jyväskylässä asuessani elämääni saapuivat "amerikkalaiset" Memphis ja Amarillo -burgerit, mutta todellinen rakkauteni hampurilaisia kohtaan syttyi vasta siinä vaiheessa, kun muutin ensimmäisen kerran USA:han.

Kunnon lihaisa hampurilainen on NIIIIIN hyvää - kaukana roskaruuasta. Ei burgeri tietenkään mikään terveyspommi tai super food ole, mutta oikein valmisetettuna ja silloin tällöin nautittuna se koituu tuskin kuolemaksikaan.

San Diegossa on levitetty tällä viikolla burgereiden ilosanomaa burgeriviikon voimin. Tempaukseen osallistuvat ravintolat tajoavat hampparinsa $5 hintaan ja erilaisia burgeri, ranskikset, olut -comboja löytyy kympillä. Lista osallistuvista ravintoloista ja diileistä löytyy täältä.

Me kävimme eilen nauttimassa herkkumme Common Theory Public House -ravintolassa Convoy streetilla. Ja hyväähän se oli. Hampparin sisään kätkeytyi pattyn lisäksi tomaattia, urugulaa, valkoista cheddaria sekä pestoa. Itse jättäisin peston pois, sillä se teki burgerista hieman liian öljyisen. Basilikan lehti voisi ajaa saman asian... Tilasimme myös korillisen ihanan rapsakoita ranskiksia ja salaatin jaettavaksi. Nom, nom.


Jos satut olemaan San Diegossa juuri nyt, käy syömässä hyvä ja halpa hamppari! Ja jos koskaan matkustat USA:han ja mielesi tekee burgeria, valitse paikaksi joku muu kuin Mäkkäri, Denny's, Carl's Jr. tai Wendy's.

Thursday, April 2, 2015

Pupun munat

Pupu kävi ja pupu muni. Eikä muninut yhtä tai kahta munaa - noup, pupu jätti jälkeensä lähes neljäsataa munaa, jotka apulaispuput (opet) olivat täyttäneet karkeilla ja tarroilla ja piilottaneet ympäri koulun pihaa. Joukossa ei ollut tietenkään laittomia yllätysmunia, koska ne ovat niin hirrrrmuisen varallisia. Nämä lapset eivät tiedä Kindereistä mitään, muumimunista nyt puhumattakaan. Mutta mitäpä siitä, kun suu on täynnä suklaata ja jellybeans -karkkeja.

Näitä JellyBelly -karkkeja ei tainnut lasten munista kuitenkaan löytyä...

Niin kuin olen aiemminkin kertonut, koulussamme juhlitaan ja kunnioitetaan kaikkia pyhiä, mutta niistä riisutaan uskonnollisuus pois. Pääsiäisenä ja jouluna ei puhuta Jeesuksesta eikä enkeleistä vaan iloitaan munivista pupuista ja punanenäisistä poroista. Hanukkah juhlan aikaan askarrellaan hyrriä ja Thanksgivinginä herkutellaan kiitollisina herkkupatojen äärellä. Kaikista juhlista löytyy lapsille suunnattu (kaupallinen) puoli ja sanoma, jonka voi kääntää täysin maalliseksi.

Juhliminen on kivaa, mutta sen verran minussa on kuitenkin ankeuttajan vikaa, että pidän oman ryhmäni juhlat hyvin simppeleinä ja rajoitan herkkujen määrää muita opettajia enemmän. Osittain kyse on itsesuojeluvaistosta (oletteko koskaan joutuneet vastakkain sokerihumalassa hyppivän lapsilauman kanssa?), osittain myös siitä, että yhdellä ryhmäni lapsella on hengenvaarallinen pähkinäallergia enkä halua ottaa yhtään turhia riskejä. Mutta kyllä mekin vähän herkuttelimme ja loput munat karkkeineen lähtivät lasten mukana kotiin vanhempien riesaksi.

Huomenna koulumme ovet pysyvät kiinni Spring Breakin kunniaksi ja tämä ope on asiasta oikein mielissään. Kolmen päivän viikonloput ovat maailman paras keksintö (heti neljän päivän viikonloppujen jälkeen). Viettäkäähän hauska pääsiäinen ja leikkikää Kinder -leluilla minunkin puolesta!

Wednesday, April 1, 2015

Aprillipäivän pikavinkki

Hihii, Google aloitti aamuni ihanalla aprillipäivän lahjalla. Avatkaapa Google maps ja kurkatkaa, löytyykö sieltä jotain uutta. Miten olisi erä Pac-Man -peliä omilla kotikaduilla? Tänään jos milloinkaan toivoisin olevani toimistotyöläinen.

Pac-Man kadut


Hauskaa aprillipäivää ja huhtikuuta!