Monday, January 30, 2017

Jos en pääsisikään kotiin

Kun saavun Green Cardini kanssa ulkomailta USA:n maaperälle, kysyy enemmän tai vähemmän ystävällinen maahantulovirkailija minulta aina, missä kotini on. Tähän kysymykseen on vain yksi oikea vastaus, sillä Green Cardin haltijan koti on aina USA:ssa.

Paitsi ettei enää olekaan, jos olet muslimi ja "väärän" maan kansalainen. Vaikka jotain tällaista osasinkin odottaa, tuntuu se silti pahalta ja aivan totaalisen väärältä. Eihän minulla suomalaisena ole ainakaan toistaiseksi mitään hätää, mutta mikä minusta tekee yhtään sen kummemman kuin kenestäkään muusta?

Jos en enää päsisikään USA:n rajojen sisään, jäisi minulla tänne oma pieni perheeni, omistamani koti, ystävät, työ, pankkitilit ja koko omaisuus. Käytännössä siis koko elämäni ja toimeentuloni perusta. Ajatus on pelottava ja surullinen. Myöskin ajatus siitä, että olisin tässä maassa jumissa, koska takaisin paluu ei olisi varmaa, on puistattava.

Tämä on tietenkin vain pieni pintaraapaisu siihen, mitä kaikkea USA:ssa on tapahtunut reilun viikon aikana ja todennäköisesti myöskin pelkkää alkusoittoa.


Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että sain tänäänkin jatkaa elämääni aivan normaaliin tapaan. Olen hyvin onnekas, sillä satuin syntymään Suomeen ja sain käteeni yhden maailman parhaista passeista.

Saturday, January 28, 2017

Menevä kotihiiri

Siihen nähden, että olen pohjimmiltani aikamoinen kotihiiri, olen ollut viime aikoina hyvin paljon menossa. Vaikka kyse onkin ollut pelkästään kivoista menoista, tuli tänään sellainen olo, että haluan vaihtaa jo iltapäivästä verkkareihin, tehdä takkaan tulen, tilata thai-ruokaa, juoda punaviiniä ja pelata lautapelejä.



Näin tehtiin. Bonuksena pistin jalkaani kettusukat - sukkalaatikkoni lempparit.


Tämä on varmaankin sitä hyggeilyä, josta Suomen mediassa on hohkattu koko talvi. Vai onko? En ole ihan perillä, mikä on tavallisen leppoisan koti-illan ja hyggeilyn ero... Olen tainnut olla aina aikaani edellä, sillä tällaisia iltoja tullut vietettyä pari kertaa aiemminkin.


Takkatulessa on sitä jotain, saunassa vielä enemmän. Pääsin eilen illalla pitkästä aikaa saunaan. Ihan oikeaan saunaan eikä mihinkään höpöhöpö saunaan, jossa ei saa heittää vettä kiukaalle. Edellinen kerta taisi olla viime helmikuussa Suomessa. En ole ollut aiemmin suuri saunafani, mutta nyt vanhemmiten (öhöm...) olen alkanut lämpeämään ajatukselle saunassa lojumisesta vähintään kerran viikossa. Lisättäköön tämäkin sille ehkä sitten jonain päivänä -listalle.


Takassa hehkuu vielä tuli ja poskilla rento lämpö. On aika ottaa illan viimeisen hygget irti ja vaihtaa tietokone vielä yhteen peliin. Oleilu ja kotihiireily on joskus (usein) aivan parasta.

Wednesday, January 25, 2017

Hyvästit kuivuudelle

Muuttaessamme reilu kolme vuotta sitten tänne eteläiseen Kaliforniaan, kärsi suurin osa Kaliforniasta jo kuivuudesta. Tilanne ei parantunut sinä talvena eikä vielä seuraavanakaan. Muutama hassu sadepäivä ja vuoriston olematon lumipeite eivät riittäneet mihinkään ja maisema kellastui kellastumistaan.

Vuosi sitten saimme jo hiukan toivoa vehreämmistä päivistä, jotka El Nino toisi sateiden kera mukanaan. Toisin kuitenkin kävi. El Nino toi tänne etelään vain muutaman saderintaman eivätkä motareiden kuivuudesta muistuttavat valotaulut hävinneet mihinkään. Kastelua ja vedenkäyttöä piti rajoittaa entiseen malliin ja toivoa, että seuraavana talvena tapahtuisi ihme. Kuiva maisema ja sadepäivän olematon "riski" oli uusi normaali.

Sitten tuli syksy 2016 eikä kukaan höpöttänyt sateista mitään. Joku taisi kuitenkin tanssia salaisia sadetanssejaan, sillä taivas repesi. Marraskuusta alkaen San Diegon hujakoilla on satanut paljon. Ei vain kalifornialaisessa mittakaavassa vaan ihan niin kuin oikeasti PALJON. Vettä on tullut päivän, pari tai kolme kerrallaan niin tiuhaan ja kaatamalla, ettei kukaan enää usko irvistäen lausuttuja sanoja hyvä vain, joka tippa tulee tarpeeseen.

Tulivathan ne todellakin tarpeeseen, mutta alkaisi jo riittää. Olen täydellisen kyllästynyt sateeseen ja iloitsen nyt jokaisesta aurinkoisesta päivästä aivan kun en olisi San Diegossa koskaan asunutkaan. Kaikeksi onneksi lähitulevaisuuden sääkartalla näkyy pelkkää aurinkoa ja kuivuuskin alkaa olemaan ihan näillä näppylöillä virallisesti takanapäin. Enpä muuten oikeasti edes muista, milloin viimeksi olisin kastellut kuistillamme asustavaa sitruunapuuta, sillä luonto on hoitanut urakan puolestani.

Sateet alkavat riittämään myöskin preschool opettajan näkökulmasta. Olen sinänsä onnekas, että nykyisessä koulussani ulkoillaan joka päivä - satoi tai paistoi. San Diegossa asustavien lasten sadevarusteet ovat aika olemattomat, sillä eiväthän nämä kuivan kauden lapset ole sadetta juuri edes nähneet koko elinaikanaan. Pikkuhiljaa talven sateiden myötä yksi jos toinenkin on kuitenkin saanut uutuuttaan kiiltävät kumpparit ja onnekkaimmat jopa sadetakin. Eikä oikeanlaisten varusteidenkaan puuttuminen ole juuri tahtia haitannut. Vaatteet kastuvat tietenkin litimäriksi, mutta saahan ne vaihdettua. Aika monta kertaa päivässä. Hommaa on siis riittänyt ja opettajan omakin vaatekerta kokenut pikkuisen päivitystä. Onneksi on HAI-saappaat ja nyt myös uusi coretex -takki.


Sateessa seisoskellessa ja vaaterumbaa pyörittäessä on kuitenkin vaikea olla hymyilemättä lasten intoa ja touhua katsellessani. Siis saadaanko me ihan oikeasti hyppiä lätäköissä, rakentaa patoja ja jokia, leikkiä mudassa ja kaivaa esiin matoja? Kyllä vain! Ihan niin paljon kuin huvittaa. Vaikka sade tätä aikuista ärsyttääkin, hykertelee sisälläni asuva pieni suomalainen lapsi onnellisena, kun nämä san diegolais lapsetkin saavat vihdoin mahdollisuuden sadepäivän leikkeihin. Ainakin meidän koulussa.

Monday, January 23, 2017

Valitse taistelusi

Niinkuin monet varmasti tietävät, USA:ssa ei tunneta tiskikaappeja. Käsin pestävät astiat kuivataan joko samantien takaisin kaappiin tai asetellaan kuivaustelineeseen  tai -matolle kuivumaan. Meillä oli aiemmin käytössä muovinen teline, jonka vaihdoimme nykyisessä kodissa esteettisyys- ja kätevyyssyistä pesukoneessa pestävään mattoon.

Matto on minusta todella kätevä, mutta sen käyttöön liittyi yksi suuri ongelma: Matto on mukava myös Possun mielestä. Possu kapuaa kuivausmatolle nukkumaan aina kun silmä välttää ja siinä on tilaa. Vaikka kissat ovatkin toisaalta hyvin siistejä eläimiä, en halua jakaa puhtaita tiskejäni hiekkalaatikossakin olleiden käpälien kanssa. Hommassa kävi turhan usein niin, että jouduin pesemään sekä tiskit että maton tuplasti.

Viimeinen niitti hommaan saatiin viikonloppuna, kun Phill löysi Possun nukkumasta pöydällä vaihtoa odottavan puhtaan maton päältä. Päätimme luovuttaa ja antaa maton Possulle luvalliseen käyttöön sängyksi.



Pienen kissan onnella ei ole ollut rajaa. Matosta tuli heittämällä Possun lempparisänky ja ylipäänsä ainoa "sänky" jolla olen nähnyt kissamme koskaan nukkuvan.

Peukut pystyyn, että kuivausmattomme saa nyt olla rauhassa. Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!
Suurta viisautta on osata valita taistelunsa. Tuulimyllyjä vastaan kun on turha lähteä huitomaan.

Friday, January 20, 2017

Päivä jolloin Trumpista tuli presidentti

Tänään on se haikea päivä, jolloin valkoisen talon avaimet vaihtavat virallisesti omistajaa. Kaikkien aikojen lempparipresidenttini Obama sanoo "viimeiset" viisaat sanansa ja valta siirtyy kauhuskenaariolleni Trumpille. Tätä on ollut (ja on yhä edelleen) vaikea sulattaa.

Amerikkalaiset voisi jakaa tällä hetkellä karkeasti kolmeen osaan: Niihin, jotka odottavat innosta puhkuen taianomaisesti ilmestyviä uusia työpaikkoja ja upean Amerikan paluuta. Niihin, jotka puhisevat lähinnä kiukusta tai tärisevät pelosta. Sekä niihin, jotka eivät ole asiasta innoissaan, mutta pysyvät rauhallisena, tekevät parhaansa ja uskovat Obaman lailla, että mikään muu ei ole maailmanloppu kuin maailman loppu.

Haluaisin kovasti kuulua viimeiseen ryhmään, mutta minun on yhä edelleen vaikea pitää kiukkuani kurissa, kun puhe kääntyy Trumpiin. Siksi en mielelläni puhu hänestä. En edes kanssani samaa mieltä olevien kanssa. Olen siinä mielessä onnekas, etten ole edelleenkään päätynyt jutteluetäisyydelle Trumpin kannattajien kanssa. Minun pitää kasvaa vielä hieman ihmisenä ennen kuin olen valmis tarkastelemaan asiaa oikeasti avoimin mielin jonkun muun näkökulmasta. Yritys on kuitenkin kova, joten eiköhän tämä tästä.

Kirjoitin vaalipäivänä ylös päiväni kulun ja ajattelin tehdä saman nyt, kun vaalitulos herää oikeasti eloon. Onpa sitten mihin verrata, jos se maailmanloppu alkaa oikeasti näyttämään mahdolliselta.

Klo 6:00 Meidän molempien herätyskellot soivat. Ulkona on sysipimeää ja vettä tulee taivaan täydeltä. Emme todellakaan nouse treenaamaan.
Klo 6:30 Phill vetelee sikeitä, minä makaan hereillä peiton alla ja toivon, että saisin jäädä siihen koko päiväksi.
Klo 7:00 Herätyskelloni soi taas. Herään. Olin tainnut juuri nukahtaa ihanaan uneen. Nyt on kuitenkin pakko nousta. Napsautan kahvinkeittimen päälle, teen aamupalaksi määpähkinävoi banaani leipiä ja kauhon lounasastiaan vihanneskeiton tähteitä.
7:45 Röhnötän edelleen sohvalla peiton alla, vaikka kohta pitäisi olla jo menossa. Meikkaan minuutissa ja kiskon vaatteet päälle puolessa. Nappaan mukaani runsaasti vaihtovaatteita, sillä päivästä on tulossa märkä.
8:20 Tänään en pyöräile, sillä sade on ihan oikeasti rankkasateen luokkaa ja tuuli yli 30 mailia tunnissa (puuskissa lähemmäs 50 mph). Olen jälleen kerran kiitollinen lyhyestä työmatkastani ja rauhallisista pikkuteistä. En kohtaa ruuhkaa enkä onnettomuuksia ja olen töissä etuajassa.

8:30 Askartelen lasten kanssa kirjainpeliä samalla kun työparini pitää tanssibileitä energisimpien tapausten kanssa. Hieman ennen kymmentä luemme sadun, syömme aamun välipalan ja kokoonnumme share and tell -tuokion pariin.
10:45 Valmistaudumme ulos lähtöön. Ulkona sataa edelleenkin kaatamalla. Yhdellä lapsella ei ole minkäänlaista takkia mukana. Great... Ulkoilemme säällä kuin säällä ja se pitäisi olla jo kaikkien tiedossa. Päätän lainata lapselle oman vanhan, mutta lämpimän fleece-takkini. Takki muistuttaa lähinnä mekkoa, mutta lapsen mielestä on ehkä siisteintä maailmassa saada lainata open takkia.
11:45 Läpimärkä, mutta onnellinen joukkomme siirtyy takaisin sisätiloihin. Saamme avuksemme ylimääräisen käsiparin ja vaatteiden vaihto sujuu jouhevasti ilman suurempia hermoromahduksia.
12:30 Lounas maistuu kaikille. Sateessa leikkiminen vie energiaa! Puolipäiväiset lähtevät kotiin ja muun siirtyvät päikkäreille.
1:00 Vain yksi lapsi on enää hereillä. Ulkona sataa edelleen, joten päätän viettää tunnin lounastaukoni luokassa peiton alla teekuppi kädessä. Työparini tekee saman. Lueskelen muutaman Trump -jutun ja totean sen virheeksi. Keskityn mielummin kissavideoihin ja blogien lukemiseen/kirjoittamiseen.

2:30 Lapset nukkuvat edelleen ja päätän tehdä itselleni kupin teetä. Kuistin oven ohi kävellessäni huomaan, että se vuotaa ja lattia on ihan märkä. Yritämme kiskoa ovea kiinni tiukemmin, mutta yritys on turha. Koulun omistaja tulee ähisemään kanssamme ja yhteisvoimin saamme vedettyä turvonneen oven pikkuisen paremmin kiinni. Onni jää kuitenkin lyhytikäiseksi, sillä huomaamme myös katon vuotavan. Naapuriluokassa vuoto yltyy hetkessä niin pahaksi, että isot kulhot täyttyvät muutamassa minuutissa. Omistaja soittaa miehensä paikalle, joka kiipeää katolle ratkomaan ongelmaa ja tuo onneksi mukanaan myös palolaitokselta haettuja hiekkasäkkejä.
2:50 Kaikki lapset heräävät äänteilyihimme. Kokoonnumme joukolla ison ikkunan eteen "ihailemaan" kadulla virtaavaa jokea. Aurinko pilkistää pilven takaa, mutta sade vain jatkuu. Yritämme bongata sateenkaaren, mutta pian taivas on taas sysimusta.
3:30 Syömme välipalaa, luemme sadun ja piirtelemme kuka mitäkin. Piirtelyinnon loputtua jäljellä on enää minä ja neljä lasta. Päätämme tehdä yhdessä ison karttapalapelin ennen viereiseen luokkahuoneeseen siirtymistä. Ulkona sade ja tuuli ovat sitä luokkaa, ettei sinne ole mitään asiaa.
4:45 Siirrymme kilpparien luokkaan, jossa on meneillään päivän toiset tanssibileet. Juttelen parin vanhemman kanssa ja lähden kotiin viideltä.

5:15 Saavumme kotiin Phillin kanssa samaan aikaan. Juoksen sateessa hakemaan postin, jonka seassa on myös kieli pitkällä odottamani uudet Athleta legginsit. Ne istuvat kuin hansikkaat enkä malttaisi millään odottaa seuraavia treenejä. Ei kuitenkaan tänään, sillä ulkona sataa yhä edelleen ja kotitreeni ei houkuta.
5:30 Puramme Phillin tuomat ruokaostokset, vaihdamme kuulumiset ja jaamme Stone Breweryn Enjoy By ystävänpäivä edition oluen.
6:30 Phill kokkailee aiemmin preppaamansa illallisen ja minä kirjoittelen blogia.  Selailen myös pikkuisen Facebookia, joka on yllättäen täynnä Trumpia. Kissat maukuvat ja pyörivät jaloissa.
7:00 Syömme ja katselemme Better Call Saul sarjaa. Mahat täynnä pohdimme, lähtisimmekö seuraavana päivänä lautailemaan vuorille. Päätämme siirtää lautailun seuraavaan viikonloppuun, sillä ajatus kovista tuulista ja lumipyryn tukkimista teistä ei houkuta.
9:30 Vaikka sisätermostaatti näyttääkin pitkälti yli kahta kymppiä, on minun ollut koko illan kylmä. Keittelen teetä, syön rivin Fazerin lontoonrae suklaata ja kaivaudun torkkupeiton alle. Nautiskelen jo etukäteen huomisesta hitaasta aamusta, kun ei ole kiire yhtään minnekään.


Hyvää yötä maailma. Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä on kohta ohi. 3 vuotta, 11 kuukautta ja 29 päivää jäljellä.

Wednesday, January 18, 2017

Brunssiherkkuja

Jos viikonloppuna tuli treenattua, kuului kolmeen vapaapäivään myös yllinkyllin herkuttelua ja lötköilyä. Joululahjaksi saadun Leena Lehtolaisen sivut kääntyivät tiuhaan ja perjantaina tehdyt pizzapellilliset pitivät meidät kylläisinä kolmen illallisen ja yhden lounaan verran.

Maanantaina päätimme kruunata ihanan rentouttavan viikonlopun porrastreenien jälkeisellä brunssilla. Teimme itse ensimmäistä kertaa ikinä englantilaisia muffineita (English muffin - joka on hyvin kaukana perinteisestä muffinin stereotypiasta), niille erilaisia täytteitä, perinteisestä poikkeavaa granolaa ja uunissa kypsennettyä greippiä.





Aamun suurimpia hittejä olivat super pikainen "granola" ja huomattavasti normaalia terveellisempi avocadoinen hollandaise -kastike.


Tähän pikagranolaan tarvitset:

Tuoreita taateleita
Pähkinöitä maun mukaan
punaista quinoaa
1/4 tl oliiviöljyä
hyppysellinen karkeaa merisuolaa
ja yhden sitruunan kuori (tai maun mukaan)

Itse valmistus on yksinkertaista, sillä pilkkomisen ja ainesosien sekoittamisen lisäksi ei tarvitse tehdä muuta kuin paahta päähkinät ja punainen quinoa pannulla ja loppua matkaa 350F uunissa.

Inspis Food 52 -keittokirjasta/nettisivulta

Jos puolestasi pidät klassisesta Eggs Benedict -herkusta muttet ole (minun laillani) suuri hollandaise -kastikkeen ystävä, kannattaa kokeilla tätä helppoa ja astetta terveellisempää avocado "hollandaisea".


Tarvitset:

Kypsän puolikkaan avocadon
sitruunamehua (tai valkoviinietikkaa)
ja kuumaa vettä

Sekoita blenderissä kunnes kermaista ja lisää pikkuisen oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja yrttejä, esim. terragon ja persilja.
Sekoita vielä hetki ja nauti munan (poached) kanssa.

Inspis Food and Wine -nettisivuilta

Nam, nam! Hyvä treeni, hyvä ruoka ja taatusti loistava mieli.

Monday, January 16, 2017

Maanantaimotivaatiota

Tammikuussa 2008 olin yksi heistä: tyypeistä, jotka muuttavat elämäntapojaan uuden vuoden kunniaksi. Olin kyllästynyt Amsterdamin vaihtokevään ja Bostonin au-pair -syksyn mukanaan tuomaan velttouteen ja lötköyteen ja minun oli vaikea pysyä Duracell Pupun kaltaisen Phillin perässä.

Aloin liikkumaan eikä loppua ole vielä näkynyt. Yhdeksän vuoden aikana en ole pitänyt säännöllisistä treeneistä juuri sairastelusta tai pienistä reissuista johtuneita paria viikkoa pidempiä taukoja eikä enää tee edes mieli. Liikkuminen ja aktiivisuus on harrastusta enemmän, sillä siitä on tullut elämäntapa.


Vaikka liikkuminen antaa paljon enemmän kuin ottaa, on varmasti jokaisen elämässä kausia, jolloin joko aika tai motivaatio, joskus ehkä kumpainenkin, on vähissä. Silloin kannattaa olla itselleen armollinen ja muistaa, että aina ei tarvitse huhkia tuntikausia tai joka päivä. Oma pelastukseni on ollut monesti tabata/HIIT -treenit, jotka vievät kaikki mehut hetkessä. Toinen elämääni tullut ihanuus on jooga, joka on minulle todellista hyvänmielen liikuntaa. En ole kovin venyvä enkä vanuva, mutta jooga on opettanut minulle rauhoittumista ja auttanut vahvistamaan syviä lihaksia. Joogasta jos mistä saa elämäänsä energiaa.


Kaikista parasta liikkumisessa ja aktiivisessa elämäntyylissä on kuitenkin se, että se on minun ja Phillin yhteinen juttu. Liikunnalle on paljon helpompi löytää aikaa, kun se ei ole pois vähästä yhteisestä ajasta. Kun toista ei huvita, potkii toinen persuksille ja kun kumpaakaan ei huvita, laiskottelemme hyvällä omallatunnolla tai liikumme jokatapauksessa, koska kaverin kanssa on kiva tehdä niitäkin asioita, jotka eivät juuri nyt huvita. Olemme myöskin hyvin kilpailuhenkisiä emmekä halua koskaan luovuttaa toisen edessä. Yhdessä treenatessa yllämme suorituksiin, jotka jäisivät yksin tekemättä. Meillä on kummallakin omat vahvuutemme, joista hyödymme ja kärsimme yhdessä.


Kulunut kolmipäiväinen viikonloppu on ollut (yhteisen) liikkumisen juhlaa. Olemme juosseet mäkiä, sprinttejä ja portaita ja treenanneet uusia sarjoja salilla. Kroppani on aivan hellä, mutta mieli täynnä energiaa ja intoa. Joulusta asti enemmän tai vähemmän meininkiä hidastanut flunssa on viimeinkin selätetty ja jokainen päivä on vähintäänkin minuutin verran edellistä valoisampi.

Tästä tulee hyvä viikko ja vielä parempi vuosi!

Kuvat maanantaiaamun porrastreenistä La Mesan "salaisilla" portailla

Friday, January 13, 2017

Kostean ja pitkän viikon perjantai

Olen maininnut useammankin kerran, kuinka tiistait ovat minulle maanantaita vaikeampia. Maanantaina porskutan vielä viikonlopun fiiliksissä, mutta tiistaina viikonlopusta on jo kauan ja edessä oleva arkiviikko tuntuu pitkältä.

Tämä viikko on ollut yhtä tiistaita. Lomasta on jo ikuisuus eikä seuraavasta kirjaimellisesti tietoakaan. Jokainen (työ)päivä on kulunut enemmän tai vähemmän väsyneenä ja ärtyisänä, vaikka iltaisin onkin ollut tavallista enemmän kivoja menoja. Viikko on ollut pitkä, pimeä ja märkä.

Mutta hei,  nyt se on täällä: Perjantai ja kolmen päivän vapaat! Korkkasin viikonlopun aina niin hyvää tekevällä joogalla ja heti perään korkkasin (aina niin hyvää tekevän) viinipullon. Uunissa tuoksuu itse tehty pizza ja fiilis alkaa olla kohdillaan.

Tässä vielä päivän parhaat ja sitten viikonlopun viettoon:

"Miss Veera, I have never held a worm before!" Sanoi yksi tyttönen leveä hymy naamalla kädessään olevaa matoa hellästi silittäen.

"Nobody is perfect, right?" Kahden lapsen välisestä ruokapöytä keskustelusta korviin osunutta. En tiedä mistä oli kyse, mutta totta joka sana.

"It's okay to sit in mud because I have extra pants in my cubby, right?" Sure, mikä ettei... Meidän koulussa ulkoillaan säällä kuin säällä.

"I'm a cat and my name is Scar Face Claw and she is a rattle snake. Yea, we scratch things! Like the chairs... and you! My name is Scratchy Bob."

"Watch out, I have to throw this rock in the puddle."


Hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

Wednesday, January 11, 2017

Kolme pulppuavaa sisarusta

Jos mututuntumalla voi mitään päätellä, on San Diegossa satanut viimeisen kuukauden aikana enemmän kuin koko viime talvena yhteensä - toissa talvesta nyt puhumattakaan. Jokainen pisara on tervetullut ja ero entiseen alkaa vihdoinkin olemaan myös ihan silmin havaittavissa.

Sateiden ja synttäreideni innoittamana halusin vihdoinkin valloittaa Three Sisters Waterfalls- haikin. Haikki on ollut jo pidempäänkin bucket listallani, mutta jäänyt ajan ja veden puutteen vuoksi aina siihen kuuluisaan sitten joskus  -lokeroon. Nyt kaikki osaset loksahtivat vihdoinkin kohdilleen ja oli aika testata, millainen on San Diegon vaativin haikki.


Trail head oli helppo löytää, sillä se löytyy ihan suoraan Google Mapsista. Ajomatka meiltä kotoa oli 51 mailia, mutta noin puolet tieosuuksista olivat sen verran serpentiinisiä, että matkaan meni n.1h 15min.

Polun alku oli helppokulkuista hiekkatietä alamäkeen eikä koko haikki ollut juuri neljää mailia pidempi. Kokonaisuutena reitti ansaitsi kuitenkin ehdottomasti tittelinsä San Diegon haastavimpana. Ei se pituus, mutta se maasto...  Reitin verralta ei löytynyt kovinkaan paljoa tasaista ja monet nousut olivat 45-60 asteen luokkaa. Kipuamisen ja laskeutumisen apuna käytettiin ajoittain köysiä ja välillä meininki meni ihan totaaliseksi boulderoinniksi.


Suosittelen lämpimästi pistämään jalkaan ihan oikeat vaelluskengät ja varaamaan pari litraa vettä per naama. Haikki saattaa onnistua hyvinkin myös lenkkareilla, mutta meno oli taatusti huomattavasti kivempaa, nopeampaa ja huolettomampaa kunnolla pitävillä popoilla.


Vauhtia säätelemällä haikki sopii kaikille suht hyväkuntoisille, mutta kannattaa varautua hikoilemaan ja ylittämään mahdolliset korkean paikan ja liukastumisen pelot. Suosittelen myöskin pitämään mielessä, että paluumatkasta suurin osa on ylämäkeä. Me otimme haikin treenin kannalta ja pidimme yllä hyvää vauhtia. Vedimme koko haikin vajaassa kolmessa tunnissa sisältäen pari eksymistä, muutaman valokuvan ja vesiputouksen huipulla pitämämme pienen tauon. Olimme perille päästyämme aivan puhki, kevyesti naarmuilla ja itseemme hyvin tyytyväisiä.


Tämä reitti kannattaa haikata kovien sateiden jälkeen ja mahdollisimman viileällä ilmalla. Sunnuntaina lämpötila kohosi 75/24 asteeseen, mikä oli suorassa auringonpaahteessa enemmän kuin tarpeeksi. Edelliset sateet saimme viime viikon torstaina ja sitä ennen lauantaina, mikä oli selkeästikin tarpeeksi pitämään putoukset iloisen voimakkaina.


Huippuhauska ja kaunis haikki seikkailun nälkää tyydyttämään. Sisäinen apinani on päässyt valloilleen.



Monday, January 9, 2017

Yhden vuoden rikkaampi

Niin siinä taas kävi, että vuosi vierähti ennätys nopeaan ja tuli taas aika lisätä yksi numero mittariin. Vuosia on kertynyt jo 34, mutta olo ei tunnu edelleenkään yhtään sen vanhemmalta tai raihnaisemmalta kuin vuosi tai kymmenen sitten.

Olemme luoneet Phillin kanssa kuin huomaamatta perinteen juhlia vanhenemisen sijaan elämää ja pystyvyyttä. Juhlistimme viime kesänä Philliä surffaamalla, lentämällä sisätiloissa ja pelaamalla futis golfia. Kun tuli minun vuoroni päättää synttäriviikonlopun kulku, halusin viettää tavallisen taivaallisen puuhalauantain ja valloittaa sunnuntaina bucket-listaltani puuttuvan vesiputous haikin.

Allekirjoitan yhä edelleen väitteen, että ikä on vain numero, enkä aio hidastaa vauhtia ennen kuin eteen tulee jonkinmoinen kiertämätön pakko. Juuri nyt minun on aivan valtavan hyvä olla juuri tällaisena ja juuri tässä elämäntilanteessa. Sitä jos mitä kannattaa juhlia.


Kippis 34! Otetaan näistäkin numeroista kaikki mahdollinen irti.

Saturday, January 7, 2017

Kaikille hyvän itkun tarpeessa oleville

Tarkoitus oli palata kuluneella viikolla bloginkin kanssa jo normaaliin arkeen ja postaustahtiin, mutta ihan vielä en ole siihen kyennyt. Ryhdistäydyn sitten vaikka ensi viikolla. Tai ainakin yritän parhaani.

Tähän väliin kuitenkin pieni leffavinkki kaikille hyvän itkun tapeessa oleville. Käykääpä ihmeessä katsomassa A Monter Calls. Lupaan että lähdet teatterista ainakin yhden kyyneleen kevyempänä. Minä itkin simät päästäni eikä mukana ollut tietenkään edes yhtään nenäliinaa. En ole varmaan koskaan eläissäni itkenyt yhtä paljon elokuvissa tai ylipäänsään julkisilla paikoilla.

Kuva täältä

Koskettavuuden lisäksi elokuva oli huikaisevan kaunis ja kaikin puolin hyvin tehty. Juuri sopiva sekoitus satua ja karua elämää. Two thumbs up! Suosittelen lämpimästi!

Wednesday, January 4, 2017

New York rakkautta

Muuttaessani au pairiksi Bostoniin, oli yksi bucket listani ensimmäisistä ja tärkeimmistä kohdista reissu New Yorkiin. Tämä toteutui ensimmäisen kerran jo pari viikkoa saapumiseni jälkeen ja monesti vielä uudelleenkin. Matkustimme kavereiden kanssa viidentoista taalan kiinalaisbusseilla ja yövyimme mitä kummallisemmissa hostelleissa. Joka reissulla löysin ompusta jotain uutta ja mielenkiintoista ja rakastuin kaupunkiin yhä syvemmin ja syvemmin.





Nyt New Yorkin reissuja on takana jo niin monta, että olen seonnut laskuista, mutta yhä edelleenkin New York yllättää minut jokaisella reissulla tuomalla eteeni uusia tuoksuja, makuja, kokemuksia ja elämyksiä. En voi saada tästä kaupungista koskaan tarpeekseni.




Aloitimme toisen New York päivämme Jack's Wife Freda bistron aamupalalla. Pikkiriikkinen ravintola pursuili liitoksistaan, mutta ruoka oli kaiken vieraiden ihmisten kanssa jaetun läheisyyden arvoista. Suuri peukku ja suositus Fredan Breakfast bowlille. 224 Lafayette St. SoHo.


Aamupalan jälkeen suuntasimme naapurustoomme seikkailemaan ja päätimme suunnata kohti uutta World Trade Centeria, jonka olimme aiemmin nähneet vain pikaisesti ohikulkumakalla.


9/11 Muistomerkki oli kaikessa yksinkertaisuudessaan pysäyttävä ja tyylikkäästi toteutettu. Emme kuitenkaan käyneet muistorakennuksessa sisällä emmekä jonottaneet uuden World Trade Center One:n katolle ihastelemaan maisemia, sillä pitkänä kiemurteleva jono olisi imaissut sisuksiinsa helposti tunnin tai pari kallista aikaamme.




Ruualle meillä on kuitenkin aina aikaa, varsinkin juustoille ja lasilliselle kuplivaa. Päätimme siis tsekata Eataly:n kauppa- ja ravintolakompleksin emmekä katuneet hetkeäkään. Suosittelen lämpimästi! 101 Liberty st. Eatalysta löytyi valtava italialainen ruokakauppa ja useampikin ravintola, kahvila ja viinibaari joista valita.


Pieni hengähdystauko teki hyvää ja matka jatkui kohti New Yorkin suosikkiani: High Line -puistoa. Olemme käyneet puistossa jo useammankin kerran, mutten kyllästy siihen koskaan. Puisto on täydellinen pieni urbaani keidas, josta voi tarkastella kaupunkia hieman erilaisesta näkökulmasta - maan ja taivaan väliltä.








Käveltyämme High Linen päästä päähän loikimme portaita pitkin takaisin maantasalle ja piipahdimme muutamassa galleriassa. Harmiksemme gallerioista useampikin oli pyhien vuoksi kiinni, joten mielenkiintoisia gallerioita riittää rutkasti vielä seuraavaankin reissuun. Tällä kertaa suosikikseni kohosi Tagliatella 229 10th Ave, joka oli hauska, mielenkiintoinen ja gallerioille tyypillisesti täysin ilmainen.


Taidepläjäyksen jälkeen piipahdimme lähibaariin lämmittelemään ja huomasimme olevamme taas kerran pikku snäkki nälkäisiä. Päätimme käydä maistamassa lähistöllä sijaitsevassa Taim ravintolassa New Yorkin parasta falafelia. 222 Waverly Place. 




Vatsat taynna falafelia ja sormet taas mukavasti sulana, suuntasimme kulkumme Chelsea Markettiin, josta matkaamme lähti muunmuassa Instagramissa vilahtanut Aliens of Brooklynin kissahattu ja macaroons -keksejä. Paljon muutakin olisi voinut ostaa elleivät laukut olisi olleet jo entuudestaan täynnä joululahjoja. 75 9th Ave



Chelsea Marketin jälkeen päätimme piipahtaa katsastamassa Rockefeller Centerin joulukuusen, mutta loppupeleissä visiittiä on vaikea kutsua piipahdukseksi. Times Squaren ympäritö oli tupaten täynnä ihmisiä ja kävelyvauhtia voisi hyvinkin kuvailla sanalla etana. Ihmispaljous ahdisti eikä täydessä taisteluvalmiudessa olevien poliisien armeija piristänyt mieltä laisinkaan. Räpsäisimme kuusesta pari nopeaa valokuvaa ja kiiruhdimme väljemmille vesille hengittämään. Times Squaren ympäristö ei ole minua varten. Ei edes joulukuusella kuorrutettuna.



Suuntasimme siis kulkumme takaisin etelään kohti illan viimeistä kohdetta: Thursday Kitchen -ravintolaa. Pienehkö ja hyvin suosittu Thursday Kitchen oli täynnä ja pöydän saamiseen meni tunti. Odotus oli kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoinen, sillä korealaista, espanjalaista ja ranskalaista ruokaa yhdistelevä ravintola pimeassa hohtavine drinksuineen oli täysi napakymppi. 424 E 9th St. 





Onnistunut New York päivä, joka haukkasi taas pienen palan sydämestäni ja talletti sen tämän uskomattoman kaupungin värikkäille kaduille. Me palaamme taas! Ennemmin tai myöhemmin.