Sunday, July 31, 2016

Footgolf

Kun vatsat olivat surffailun ja lounaan jäljiltä täynnä vettä ja kaloja, oli aika siirtyä Balboa Parkkiin ja seuraavan aktiviteetin pariin. Parkkeerasin auton golfkentän parkkipaikalle, mutta ohjelmassa ei ollut tavallista golfia, par 3 golfia, minigolfia eikä edes frisbee golfia. Nuo on kaikki jo kokeiltu, mutta footgolfin kohdalta puuttui vielä ruksi.


Footgolfia voi San Diegossa pelata ainakin Balboa Parkin ja Mission Beachin golfkentillä. 18 reiän kenttämaksu oli viikolla $14, viikonloppuna $18 ja pallon sai tarvittaessa vuokrata viidellä taalalla. Homman idea oli sama kuin golfissa (eli pallo reikään), mutta pallon virkaa toimitti jalkapallo ja mailalla lyömisen sijaan palloa potkittiin luonnollisestikin jalalla.


Eikä muuten ollut helppoa! Balboa Parkin golfkenttä oli yllättävän mäkinen, minkä seurauksena pallo kieri välillä iloisesti aivan väärään suuntaan.


Mutta vitsit että tämäkin oli kivaa puuhaa! Ehdoton suosikkini kaikista kokeilemistani golf-versioista. Kaiken muun hyvän lisäksi pallon perässä juostessa ja sitä tunteella potkiessa tuli oikeasti hiki.

18 reiän pelaamiseen meni reilu tunti, minkä jälkeen meille jäi sopivasti aikaa piipahtaa kotona suihkussa ennen päivän loppuhuipennusta. Aktiviteetti numero 2 oli siis ykkösen kaltainen menestys ja yllätys.

Saturday, July 30, 2016

Hei, me surffataan

Näin jokin aika sitten listan tavallisten suomalaisten kehittelemistä "ikärajoista" eri tyyleille ja aktiviteeteille. Listalla oli määritelty ikäraja muunmuassa festareilla käymiselle, selfieille, pitkille hiuksille, lyhyille hameille ja kännäämiselle. Minua listä lähinnä nauratti: Miksi ihmeen pointti on luoda turhia rajoituksia elämästä nauttimiselle ja itsensä toteuttamiselle? 

Phill täytti tänään vuosia ja koska hyviä tavaralahjoja on niin vaikea keksiä, päätin järkätä meille eilen täydellisen ja hyvin yllätyksellisen puuhapäivän, jonka teemana oli uusien asioiden kokeileminen. Aktiviteeteista ensimmäinen oli mikäs muu kuin surffitunti vanhassa naapurustossamme Pacific Beachilla.

Varasin tunnin San Diego Surf Schoolista, josta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tarjolla oli eri pituisia yksityistunteja ja ryhmätunteja, lasten surffileirejä ja aikuisten surffiretriittejä. Homma oli loistavasti organisoitu, palvelu pelasi ja meidän opettaja Gabe oli ihan huipputyyppi.

Phill on kokeillut surffausta kerran aikaisemmin ilman opettajaa turhan vaativilla vesillä, mutta minulle tämä oli täysin ensimmäinen kerta. Olen vältellyt surffaamista lähinnä siksi etten edelleenkään tunne oloani kotoisaksi vedessä, valtamerestä nyt puhumattakaan. En ole kovin hyvä uimari, vaikka pinnalla toki pysynkin, enkä osaa lukea aaltojen käyttäytymistä laisinkaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna ei voi muuta kuin pohtia, miksi ihmeessä odotin näin kauan. Vaikka päädyinkin heittämään muutamia aaltojen alaisia, sisiäisiä ja päällisiä voltteja, oli homma turvallista ja ihan mielettömän hauskaa. Pääsin pystyyn heti ensimmäisellä yrityksellä ja yhden aallon surffasin ihan rantaan asti. Väliin mahtui toki myös monia epäonnistuneita yrityksiä, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun ylittää itsensä sekä omat turhat pelkonsa ja kokee jotain uutta. En ole edelleenkään kummallinen uimari, mutta voimakkaista syvistä lihaksista sekä hyvästä kehonhallinnasta oli tässä hommassa ehdottomasti hyötyä. Tuskinpa minusta intohimoista elämäntapasurfaajaa tulee, mutta kyllä laudalle on päästävä vielä uudelleenkin. 

Synttärisankari nautti puuhasta vielä enemmän kuin minä ja oli heti sinut lautansa kanssa. Phill nappaili pian aaltoja ilman opettajankin avustusta, heitti sillointällöin kuperkeikan, mutta selvisi monta kertaa myös pystyssä rantaan asti. Päivän eka aktiviteetti oli siis täysi napakymppi ja todellinen yllätys.

Äksönkuvia ei valitettavasti saatu, mutta muistot säilyvät ikuisesti

Surffitunnin jälkeen suuntasimme lounaalle Fishery-ravintolaan, mikä oli sekin onnistunut valinta. Pitihän sen kaiken niellyn meriveden joukkoon saada muutama kalakin... Ja sitten matka jatkui. Seuraavaksi vuorossa oli täysin uusio versio yhdestä Phillin suosikista, eli golfista.

Wednesday, July 27, 2016

Eka blogipostaus ikinä

Facebookin muistopompsahdukset ovat aika mainio juttu. Ilman niitä olisi moni menneisyyden tapahtuma jäänyt huomaamatta ja muistamatta. Tänään olen muunmuassa matkustanut ekaa kertaa elämässäni Kaliforniaan (2008), reissannut Kauaille (2010), ihmetellyt kissojen vesikupista löytyviä leluhiiriä (2015 ja 2016) ja mikä tärkeintä, päättänyt perustaa blogin (2011).

Hyvää synttäriä blogi! En ole ihan varma kuinka vanhaksi tätä blogia pitäisi nimittää, sillä väliin mahtuu myös hiljaisia vaiheita ja kokonaisen vuoden mittainen tauko, mutta sovitaan nyt kuitenkin selkeyden nimissä, että Kaukana Kotona on tänään viisivuotias. Aika iso, mutta kuitenkin vielä ihan lapsi.

Synttäreiden kunniaksi päätin jakaa teille blogini ihkaensimmäisen postauksen, jossa oltiin "kodittomia" Hawaijilla. Lisäbonukseksi kaivoin kovalevyn kätköistä kuvia, joita en blogini alkuvaiheessa tajunnut jakaa laisinkaan.

Tästä lähtee ääkkösetön aikamatka Oahulle, olkaatten hyvä:

Naimisissa ja Koditon

Joku saattaa vaittaa, etta sunnuntaina 3.7.2011 New Jerseyn Florham Parkissa satoi vetta. Noh, saattaa olla totta teoriassa, mutta kaytannossa paiva oli taynna onnea ja auringonpaistetta. Tuona sunnuntaina team Veera ja Phill sanoitavat I Do/Tahdon ja aloittivat yhteisen elaman pitkan odotuksen jalkeen.

Ja koska kyse on meista, niin mikaanhan ei mene perinteisen kaavan mukaan. Toiset avioparit lahtevat haitten jalkeen honeymoonille, me lahdimme kotiin Hawaijille. Tosin matkassa oli se pieni mutka, etta teknisesti ottaen meilla ei ollut kotia. Phill oli koko kevaan laivaston komennuksella lantisella Tyynella merella ja irtisanoi sita ennen asuntonsa. Tarkotuksena oli, etta Phill etsii meille uuden asunnon palattuaan kotiin hyvissa ajoin ennen haita. Mutta yllatys, yllatys toisin kavi... Laivastossa kun mikaan muu ei ole varmaa, kuin se, etta mikaan ei ole varmaa. Aikataulut venyi ja paukkui ja lopulta Phill palasi Hawaijille muutamaa tuntia ennen New Jerseyn koneen lahtoa.





Koditon Hawaijilla... Kai sita pahempaakin voisi olla. Varsinkin kun meidan "suojapaikka" oli luksushotelli Waikikin satamassa. Nakoala meidan ikkunasta oli aivan uskomaton, samoin sijainti. Pieni pala honeymoonia, vaikka varsinaiseen lomailuun ei ollut aluksi kauheasti aikaa. Phill joutui heti takaisin toihin ja minun tehtavaksi jai asunnon metsastaminen seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Muutaman tietokoneella vietetyn tunnin ja useiden puheluiden jalkeen meilla oli sovittuna nelja nayttoa seuraavalle paivalle. Yhdistelma laivasto - Suomi vetosi vuokranantajiin kuin haka! Illalla juhlittiin ja nautittiin elamasta. Jossain vaiheessa Phill kysyi, harmittaako minua, kun honeymoon jai valiin/ siirtyi myohemmaksi. Oli pakko nauraa aaneen! Maha oli taynna huippuluokan sushia ja kadessa oli kaikkien taiteen saantojen mukaan tehty mojito-drinksu. Kodin virkaa toimitti luksushotelli ja toiveet kotikodin loytymisesta olivat korkealla. Ei, ei voi sanoa, etta silla hetkella harmitti kovinkaan paljoa :).



Seuraavan paivan ohjelma koostui asuntonaytoista. Kolmen ensimmaisen asunnon jalkeen meilla oli kolme ihan hyvaa vaihtoehtoa, mutta talla kertaa se olikin neljas kerta, joka sanoi toden. 30s. sisalla asunnossa ja me olimme myytyja. Kaiken huipuksi asunto oli vapaa heti ja vuokrasopimuksen pituus on meista kiinni. Loistavaa!
Meidan uusi koti sijaitsee tornitalon kuudennessa kerroksessa keskella Waikikia, n. 100m paassa maailman kuulusta Waikiki Beach:sta. Meilla on makuuhuone, iso kylpyhuone, keittio/olohuone-yhdistelma ja isohko parveke, josta on suora nakyma meidan talon uima-altaalle ja merelle. Talo on turvallinen ja hyvalla alueella. Meilla on oma parkkipaikka ja talosta loytyy iso pyykkitupa. Asunto on taysin varusteltu ja hyvalla Hawaijille sopivalla maulla sisustettu. Ei voitaisi toivoa juurikaan enempaa. Tuntuu ihan kodilta!




Siispa edelleenkin onnellinen ja naimisissa, mutta ei todellakaan koditon. Yhdessa hujauksessa meilla on yhteinen kotikoti!

Tuesday, July 26, 2016

Ilmaista hupia

Yksi San Diegon kivoimmista kesäperinteistä on Del Marissa järjestettävät "ilmais"konsertit. Heitin tuon ilmais -sanan lainausmerkkeihin, sillä konsertti on ilmainen ainoastaan tyypeille, jotka saapuvat paikalle ennen hevoskisojen viimeistä lähtöä. Military ID:ta vilauttamalla sisään pääsee ihan oikeasti ilmaiseksi, mutta eipä se muutaman taalan pääsymaksu taida ketään konkurssiin viedä. Huomattavasti vaarallisempaa onkin sitten vedonlyönti, jos siihen leikkiin innostuu mukaan.

Konsertteja järjestetään laukkakisakauden aikana joka viikonloppu ja bändejä löytyy listalta ihan joka lähtöön. Meidät innosti liikkeelle Cold War Kids ja tarkoitus olisi palata Del Mariin vielä ainakin kerran Pepperiä kuuntelemaan.








Mukava ilta, joka huipentui uskomattoman nopeaan kotimatkaan First -kipaletta lauleskellen. Aiempien kokemusten perusteella olimme varautuneet istuskelemaan konsertin jälkeisessä ruuhkassa hetken jos toisenkin, mutta yllätykseksemme saimmekin ajella juuri niin nopeasti kuin rajoitukset antoivat myöden. Tästä ainakin pieni osakiitos Uberille ja Lyftille, joiden noutopisteillä riitti vilskettä.

Näitä(kin) iltoja lisää! Kyllä kesä on vaan kivaa aikaa.

Sunday, July 24, 2016

Comic Con hulluutta

Tähän aikaan vuodesta San Diegon menovinkkilistoilta löytyy yleensä kolmenlaisia vaihtoehtoja:

  1. Mitä nähdä Comic Conissa
  2. Mitä nähdä Comic Con alueen ulkopuolella, jos (eli kun) et onnistunut saamaan lippua sekunnissa loppuun myytyyn tapahtumaan
  3. Mitä tehdä, jos haluat pysyä kaukana Comic Con hulluudesta ja ihmisryysiksistä

Edellisinä vuosina olemme eläneet elämäämme tuon kolmosvaihtoehdon mukaan, mutta tänä vuonna päätimme tsekata, miltä Comic Con näyttää messukeskuksen ulkopuolelta.

Aloitimme keskiviikkona varovaisesti Hop Con -tapahtumalla, joka kuulosti paperilla loistavalta: Stone Breweryn olutmaistiaisia ja harvinaisuuksia, hyvää ruokaa, pelejä ja pari julkkista (Wil Wheaton sekä Aisha N. Tyler).


Valitettavasti tapahtuma ei ollut ihan niin loistava kuin mitä odotimme ja toivoimme, sillä tapahtuma oli paisunut liian isoksi ja suurin osa illasta tuli vietettyä pitkissä ja kiemurtelevissa jonoissa. Olut ja ruoka oli kyllä hyvää, mutta pelit jäivät tällä kertaa pelaamatta.








Lauantaina meille sitten selvisi se, mitä osasimmekin jo aavistella: Comic Conissa jokaikinen tapahtuma tarkoittaa jonossa istuskelua ja seisoskelua. Joihinkin tapahtumiin saisi jonottaa koko päivän ja yönkin yli, toisiin riitti tunti tai pari. Tekemistä ja nähtävää toki riitti, mutta tällaisten einiinkovintosifanien jonotusinto ei riittänyt pitkiin odotusaikoihin paahtavassa auringonpaisteessa.










Päivän parasta antia oli ihmis-/ asu- / julkkisbongailu, virtuaalitodellisuuslasien kokeilu, pari taidenäyttelyä sekä Adult Swim networkin "tivolipelit". Näilläkin viihdykkeillä sai helposti kulutettua yhden päivän ja parit jalat aivan loppuun.



Olen edelleenkin sitä mieltä, että Comic Con on San Diegossa asuville kokemisen arvoinen, mutta minulle taisi riittää tämä yksi kerta. Vaikka ihmisistä noin ylipäänsä tykkäänkin, oli heitä (meitä) lauantaina liikkeellä noin miljoona liikaa. Mutta hei, bucket listalla taas yksi rasti lisää.

Friday, July 22, 2016

Kohteliaisuuksia twistillä

Olen monesti sanonut, että preschool opettajan työssä parasta ovat miljoonat halit ja lasten jutut. Ei sellaista päivää etteikö joku ihastelisi tai kehuisi jotain ominaisuuttani, mutta joskus kohteliaisuudet voivat olla myös hieman kyseenalaisia.

Viimepäivinä olen muunmuassa kuullut...:

Miss Veera, I like your skinny skin. You are like my grandmother. 

Miss Veera, is this your wedding ring? It's pretty. It's like my mom's ring but she has a diamond on it. (Ihan vain tiedoksi, että sormuksessani on isohko timantti. Ei selkeästi kuitenkaan tarpeeksi iso?)

Miss Veera, you are so silly. You always bump into the table.

Ja samaa sarjaa:

Miss Veera, you always have so many boo-boos.

Miss Veera, your shorts are ripped. I think you should buy new shorts and be more careful.

Miss Veera, you color so well. Wow. You are even better than I am.

Ja viimeiseksi kommentti, joka pisti miettimään omia turhia valituksiani hiusten kasvattamisesta.

Miss Veera, my mom is letting her hair grow, too. She's growing it back. Do you have that thing too? The thing that makes your hair fall out?

Meidän uudet lasinaluset

Näillä mennään. Mahtui sinne joukkoon toki oikeitakin kauneuksia ja kohteliaisuuksia ja paljon, paljon haleja.

Tuesday, July 19, 2016

Ongelmaponi

Noin puolitoista vuotta sitten toteutin pidempiaikaisen haaveeni ja leikkasin hiukseni lyhkäisiksi. Tykästyin kerrostettuun A-malliin kovasti enkä oikeastaan edes kaivannut iänikuista ponnariani, vaikka huonon hiuspäivän sattuessa kohdalle (joka toinen päivä) olinkin aina pienoisessa kriisitilassa.

Viime keväänä iski kuitenkin kyllästys ja perinteinen vihreämmän ruohon syndrooma: Aloin kaipaamaan taas pidempiä hiuksia ja mahdollisuutta saada hiukset halutessani myös kiinni. Siitä alkoi tuskainen kasvatusurakka, jonka aikana olen inhonnut hiuksiani lähes päivittäin. Olin lopulta jopa niin epätoivoinen, että ajattelin palata 90-luvulle puoliponin kyydillä. Lopputulos oli kuitenkin sen verran huvittava, että tynkäinen puoliponi jäi (toistaiseksi) vain kokeiluksi.

Olen siis elänyt tässä jo pidempään hyvin hankalaa hiusvaihetta, kunnes viime viikolla se vihdoin onnistui: Hiukseni olivat viimeinkin tarpeeksi pitkät sivusykeröiseen ranskanlettiin ja perinteisempään pikkuponiin.



Voi sitä onnea! Lisäbonuksena lettikampauksen selkeästi nuorentava vaikutus. Lettipäässä minulta kysytään meinaan aina paperit.


Pikkuponin ja hattujen avulla jaksan sinnitellä vielä hetken, ennen kuin suuntaan kampaajalle hakemaan malliin jotain tolkkua. Se jää tosin nähtäväksi, kuinka pitkään odotusaikaan kärsivällisyyteni riittää. Itseni tuntien ei kovinkaan pitkään.

Sunday, July 17, 2016

Kaikenkarvaiset juhlapäivämme

Kaikelle mahdolliselle löytyy nykyään oma nimikkopäivänsä ja joka päivä on syytä jos minkälaiseen juhlaan. Tiesittekö, että viime torstaina USA:ssa vietettiin kansallista ranskispäivää? Hyvä, en minäkään, ennen kuin joku postasi ensimmäisen ranskanperunakuvansa facebookkiin.


Ja pitihän meidänkin sitten kokata omat ranskiksemme. Kaverina uunissa kypsennettyä parsakaalia ja grillattu kanavoikkari.

Tänään oli vuorossa kansallinen jäätelöpäivä, jota ei sitäkään voinut tietenkään missata. Valkkasimme jäätelöpaikaksi Adams Avenuella sijaitsevan Mariposan, joka ei petä koskaan. Mariposan omistaja, legendaarinen Ice Cream Man, menehtyi jokin aika sitten auto-onnettomuudessa, mutta reseptit ja perinteet elävät toivottavasti ikuisesti.


En tiedä kuka nämä kaiken karvaiset erikoispäivät keksii, lanseeraa ja markkinoi, mutta mikäs tässä juhliessa ja herkutellessa. Eihän pieneen erityishetkeen tarvitse oikeasti edes kovin kummoista syytä. Ostimme tänään Whole Foodsista illallisen kaveriksi pullolisen skumppaa ja kassa yllätti meidät kysymällä, mitä oikein juhlimme. Silmääkään räpäyttämättä vastasimme yhteen ääneen ensimmäisen asian, joka tuli kummallekin mieleen: Juhlimme sunnuntaita! 

Kippis ja ilolla kohti uutta viikkoa!

Thursday, July 14, 2016

Asioita, jotka saavat kissan juoksemaan

Kohti:
  • Herkkupussin rapistelu ( = minkä tahansa pussin, joka kuulostaa etäisesti herkkupussilta)
  • Ruokapurkin aukaisu ( = minkä takansa metallipurkin)
  • Ruokakaapin oven aukaisu ( = minkä tahansa kaapin oven, joka saattaa olla ruokakaappi)
  • Kananmunapaketin esiin ottaminen 
  • Täydet (tai tyhjät) kauppakassit
  • Sängyn petaaminen
  • Harjan esiin ottaminen ja "piikkien" esiin klikkaaminen (as seen on TV -turkkiharja käytössä)
  • Kengännauhojen sitominen (paras lelu i.k.i.n.ä !!! heti pullonkorkin ja kynän jälkeen)
  • Ikkunan ohi kulkevat koirat, oravat, linnut, kärpäset, ampiaiset ja hämähäkit
  • Ovikello (Kisu)
  • Näkymättömät hirviöt
Kurkuun:
  • Imuri
  • Puutarhurin lehtipuhallin
  • Liian lähelle ikkunaa tulevat vieraat miehet (naapurit ovat ok)
  • Kumihanskat
  • Isoja esineitä kantavat ihmiset
  • Ovikello (Possu)
  • Näkymättömät hirviöt
Aina vähintään toinen korva valppaana. Treats? Treats?!

Monday, July 11, 2016

DIY Rakkauspenkki

Päätimme skipata tänä vuonna normaalit hääpäivälahjat ja tehdä sen sijaan yhdessä jotain ikuista ja unohtumatonta: Rakensimme kuistillemme mittatilauspenkin.


Tämä rakkauspenkki syntyi todellisena tiimityönä. Phill sahaili, poraili ja ruuvaili. Minä hioin, maalasin ja valkkasin istuintyynyt. Välillä vaihdoimme hommia ristiin ja yhdistimme tarvittaessa voimamme, mutta alkuperäinen työnjako taisi olla melle kummallekin mieluisin.

En osaa laskea kustannuksia ihan tarkasti, sillä ostimme samalla kertaa puutavaraa ja työkaluja myös muihin projekteihin. Tuskin menee kuitenkaan ihan metsään, jos väitän puutavaraan, ruuveihin, maaliin ja pensseleihin menneen n.60- 70 taalaa. Pehmusteet tilasin 90 taalalla Wayfairilta.

Simppeli, mutta kiva penkki ja tunnearvoltaan korvaamaton. En malta odottaa, että koko patiomme on valmis!

Sunday, July 10, 2016

Sisustusunelmia

Löysin lauantaina San Diegosta taas kerran jotain uutta. Enpäs meinaan tiennyt aiemmin, että Solana Beachilla sijaitsevalta Cedros Avenuelta löytyy varsin kunnioitettava design district. Kaksi ja puoli korttelia ja yli 85 designiin erikoistunutta putiikkia.


Jummi mitä ihanuuksi tuolta alueelta löytyikään... Budjettimme riitti tällä kertaa vain pikkutavaraan, mutta ideoita saimme napattua onneksi ihan ilmaiseksikin.









Suosittelen lämpimästi kaikille designin, kauniiden esineiden ja sisustamisen ystäville. Solana Beachille pääsee San Diegosta kätevästi 5-motaria tai Highway 101 maisemareittiä pitkin ja vaihtoehtoisesti vaikka junalla.