Wednesday, July 31, 2013

Espanjaa kaikilla mausteilla

Hetken aikaa alkoi näyttää jo siltä, että aikomukseni opiskella espanjaa jää vain aikomukseksi. Viime viikolla potkaisin itseäni takamukseen, tilasin Rosetta Stone:n ja aloitin. Sen jälkeen en olekaan lopettanut. Olen ihan koukussa!

Rosetta Stone on kallis, mutta tehokas tapa oppia kieltä omatoimisesti. Opiskeluun tarvitaan Rosetta Stone tietokoneohjelma, mikrofoni/kuulokkeet ja internetyhteys. Kielen oppiminen ohjelman avulla on monipuolista, sillä heti ensimmäisestä tunnista lähtien siihen kuuluu sanoja, kielioppia, lukemista, kirjoittamista, kuuntelemista ja puhumista. Ohjelman lisäksi voin osallistua espanjankielisiin peli-iltoihin sekä keskusteluryhmiin ja varata itselleni studio-opetustunteja espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan ohjauksessa.

Aloitin opiskeluni viime torstaina täysin nollasta. Nyt osaan jo joitain kymmeniä sanoja, lausumissääntöjä ja rakenteita. Mielenkiintoiseksi oppimisen tekee se, että ohjelma ei juurikaan selitä kielioppisääntöjä, vaan sääntö pitää hoksata itse käytännön kautta, esimerkkien avulla. Käytännön kautta oppiminen sopii minulle kuin nakutettu! Tällä tavoin sisäistän rakenteet ja säännöt enkä vain opi niitä ulkoa.

Viime maanantaina sain tosielämän muistutuksen, kuinka tärkeää tässä maassa työskentelevien opettajien on osata ainakin espanjan alkeet. Maanantaina sijaistin Newfields:in päiväkodin preschool ryhmässä. Ryhmässä oli juuri aloittanut nelivuotias, Meksikosta muuttanut, tyttö, jonka englanninkielentaito on vielä aika huteralla pohjalla. Hiekkalaatikolla leikkiessämme tämä pieni tyttö kiikutti minulle jos jonkinlaista "ruokaa ja juomaa" ja komento oli aina bebe tai come. Tämän verran minäkin ymmärsin. Suuri osa tytön puheista meni kuitenkin yli ymmärrykseni ja motivaationi oppia kasvoi kasvamistaan.

Jokainen ihminen, iso ja pieni, haluaa tulla ymmärretyksi ja ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. Olen törmännyt aivan liian moneen umpimieliseen ihmiseen, jotka eivät haluakaan ymmärtää aksenttiani tai puhumaani englantia. Aikuisen vahva itsetuntoni kestää tämän, mutta en halua lasten kokevan samaa, ainakaan minun kanssani. Pienellä opiskelulla voin tulla puolitiehen vastaan ja kommunikoida parhaani mukaan. Onnellinen ilme ymmärretyksi tulleen kanssaihmisen kasvoilla on kaikkien oppituntien arvoinen.




Kisusta saa usein (uneliaan) opiskelukaverin



Saturday, July 27, 2013

Hetkessä kiinni

Perjantaina töistä tullessaan Phill löysi minut istumasta läppäri sylissä sohvalla. Istahdettuaan viereeni, hän alkoi nauraa ja kysyi: " Are you doing what I think you are doing?" No, olinhan minä. Näytöllä oli auki Yelp ja Googlen satelliittinäkymä Pacific Beach:in alueesta. Missionani oli etsiä meille uusi suosikkikahvila. Jo aiemmin olin katsastanut lähimmät ruokakaupat, muutaman lounaspaikan, ravintolan ja baarin sijainnit sekä parhaimmilta vaikuttavat lenkkipolut.

Olen niin innoissani, etten malttaisi odottaa enää yhtään. Mutta totuus on, että kaikkien aikataulumuutosten vuoksi minun on odotettava vielä aika pitkä tovi. Ja hyvin pitkältä aika tuleekin tuntumaan, jos en pysty siirtämään San Diegoa hetkeksi syrjään ja keskittymään nykyhetkeen ja ihanaan Portsmouthin kesään. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa!

Aika siis sulkea kartat ja lähteä ulos tutuille kaduille astelemaan. Tiedän, että minun tulee Portsmouthia kova ikävä eikä vielä ole hyvästien aika. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä palaisimmekin tänne, ehkä jopa pysyvästi. Portmouthissa on ehdottamasti pysyvän kodin ainesta!

Ennen Portsmouthin parhaita ja nykyhetkestä nauttimista siirryn kuitenkin hetkeksi menneeseen ja menen maanantaina töihin. Corinne soitti perjantaina ja kysyi voisinko mitenkään tulla auttamaan muutamaksi päiväksi. Kaiken "lomailun" jälkeen tuntuu kivalta mennä taas hetkeksi oikeisiin töihin. Lasten kanssa touhutessa ajatukset pysyvät taatusti tässä hetkessä ja pienissä tärkeissä asioissa



Portsmouth, South End



Perjantai-illan upea sateenkaari



Nubble light house, York Maine

Thursday, July 25, 2013

Plussat ja miinukset

Phill rakastaa listoja ja muistilappuja. Joka kerta pyykkiä pestessäni löydän hänen taskuistaan paperinpaloja, joista löytyy työmuistiinpanoja, puhelinnumeroita, tehtävälistoja ja menu-ideoita. Paperin puuttuessa kädetkin kelpaavat.

Ei siis ollut kovinkaan yllättävää, että asuntopäätöstä tehdessämme Phill halusi tehdä pro/con listan. Minulla ei ole mitään listoja vastaan, mutta ennen kaiken kattavan listan kirjoittamista, minun täytyy saada miettiä rauhassa. Ja miettiminen ei yksinkertaisesti onnistu paikallaan ollen. Kävelin eilen 17 kilometrin lenkin ja siivosin kodin lattiasta kattoon. Siinä touhutessa sain jäsenneltyä ajatukseni ja kirjoitettua täydellisen +/- listan housing vs loft.

Listan valmistuttua oli ratkaisu hyvin selvä: omakotitalo it is! Listan lisäksi saimme käsiimme molempien asuntojen pohjapiirustukset, muutaman valokuvan ja tietenkin googlen katu- ja satelliittikuvat. Tässä mutama päätökseen vaikuttanut tekijä:

- Oma täysin aidattu ja iso piha. Näytti kivalta googlessa! Ehkäpä me vihdoinkin saamme puutarhan (ja koiran!).
- keittiö + ruokailuhuone (dining room) + olohuone (living room) + perhehuone (family room), josta pääsee suoraan ulos terassille. Phill rakastaa kokkaamista ja meistä on hauska kutsua kavereita syömään. Viihdyttämiseen ja viihtymiseen sopivat tilat tulevat tarpeeseen.
- Kaksi kylpyhuonetta. Yksikin riittää, mutta kaksi tekee elämästä helpompaa.
- Paljon nykyistä enemmän komerotilaa. Mahtavaa!
- Autotalli ja ajotie. Vierailijat voivat kätevästi parkkeerata kadun varteen.
- Juoksu-, kävely- ja pyöräilijäystävällinen alue. En voisi ikivä asua alueella, jossa ei voi kävellä omaa ajotietä pidemmälle.
- Kaksi ylimääräistä huonetta, joita voimme käyttää työhuoneena ja vierashuoneena. Ja jos perheemme tästä joskus kasvaa, ei meidän ole pakko muuttaa mihinkään.
- Suurin kysymysmerkki on makuuhuoneiden koko, sillä nykyinen makuuhuoneemme on iso ja olemme ostaneet kaikki huonekalut tässä asunnossa asuessamme. Mutta eiköhän kaikelle löydy oma paikkansa. Asunnon kokonaisneliömäärä on kuitenkin paljon nykyistä isompi.

Olo on helpottunut ja innostunut. Muutto ja elämä San Diegossa alkaa tuntua todella konkreettiselta! Nyt meidän on pakko asettaa muuttopäivä, sillä housing-toimisto haluaa tietää tarkan tulopäivän. Sormet ja varpaat ristiin, että aikataulut eivät enää muutu ja Phill pääsee road tripille kanssani. Ajatus USA:n halki ajamisesta yksin ei kuulosta ollenkaan hyvältä...



Kesän 2012 persikkasato meidän omasta pihapuusta. Tänä vuonna puussa ei ole yhtään persikkaa!

Tuesday, July 23, 2013

Päätöksiä

Muuttaminen on aina työlästä. Muuttaminen toiselle puolle USA:ta on todella työlästä. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, ilman apua. Military-perheiden muuttourakka pyritään tekemään niin helpoksi kuin mahdollista. Laivasto kustantaa meille tavaroiden muuton (itse ei tarvitse edes pakata!), auton muuton ja matkan uuteen kotikaupunkiin.

Phill saa peruspalkan lisäksi BAH (basic allowance for housing), jonka määrä vaihtelee asuinpaikan hintatason mukaan. BAH on tarkoitettu käytettäväksi asumis- ja elämiskuluihin. Käytännössä meille tarjotaan kaksi mahdollisuutta: Voimme vuokrata tai ostaa asunnon vapailta markkinoilta ja käyttää BAH rahan vuokraan ja asumiskuluihin. Jos vuokramme on pienempi kuin BAH, saamme pitää ylimääräisen rahan itsellämme. Toinen vaihtoehto on hakea military housing-kotia, jonka vuokra on useimmiten täsmälleen sama kuin BAH.

Muuttaessamme Havaijilta New Hampshireen emme edes harkinneet military housing-vaihtoehtoa, sillä halusimme asua lähellä Portsmouthin keskustaa. Meillä ei ollut tuossa vaiheessa juurikaan tavaraa eikä lemmikkejä, joten kodin etsintämme oli aika joustavaa. Olemme olleet todella tyytyväisiä päätökseemme. Tämä koti on vastannut tarpeitamme paremmin kuin hyvin ja asuminen keskustan tuntumassa on sopinut elämäntyyliimme loistavasti.

San Diegon kodin metsästyksen aloitimme kartoittamalla, missäpäin San Diegoa haluaisimme asua. Haaveissa oli turvallinen asuinalue hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta ja Point Loman sukellusvenetukikohdasta. Ykkössuosikeiksemme nousivat Point Loma, Pacific Beach ja Downtown. Asuntoilmoituksia selaillessamme saimme kuitenkin pian huomata, että korkeammasta BAH:sta huolimatta meillä tuskin on varaa nykyisen kotimme kaltaiseen asuntoon haluamaltamme alueelta. Elämä ja asuminen San Diegossa ei ole halpaa.

Military housing-vaihtoehtoja on San Diegossa tarjolla pilvin pimein, mutta läheskään kaikki yhteisöt eivät hyväksy lemmikkieläimiä. Kun rajasimme hakumme lemmikkimyönteisiin yhteisöihin, löysimme täysosuman: Admiral Hartman housing Pacific Beachin alueella. Kaikki yhteisön asunnot ovat omakotitaloja, joihin kuuluu oma aidattu piha ja autotalli. Kodeista löytyy keittiö, olkkari, oma pieni pyykkihuone ja kolme tai neljä makuuhuonetta. Vaikka näistä kodeista on luxus kaukana, ovat ne kuvien ja asunnoissa vierrailleiden mielipiteiden perusteella kivoja peruskoteja hyvällä alueella. Mihinkään tällaiseen meillä ei olisi varaa Pacific Beachin vapailla markkinolla. Pistimme siis hakemuksen vetämään, mutta päätimme silti pitää silmämme auki, sillä ei ollut mitenkään sanottua, että housing löytäisi meille sopivan asunnon juuri oikeaan aikaan.

Viime viikonloppuna selailin jälleen vuokrailmoituksia ja näin kuvan keskustassa sijaitsevasta loft-kodista. Ihastuin ajatukseen saman tien: Loft-asunto miljoonakaupungin keskustassa. Tällaiselle modernia ja yksinkertaista rakastavalle se olisi todellinen unelma. Myös Phill innostui ajatuksesta, varsinkin kun asuntojen keittiöt näyttivät olevan hyvin varusteltuja. Pikainen tutkimustyö paljasti, että taloudellisesti meidän olisi mahdollista vuokrata tämän tyyppinen asunto, mutta asunnon neliömäärästä olisi pakko tinkiä. Myös kahden auton parkkipaikkamaksut ja oman pihan puuttuminen latistivat intoa hieman, mutta vain hieman.

Tänään minulle sitten soitettiin housing-toimistosta ja kerrottiin, että meille on löytynyt kolmen makuuhuoneen koti juuri haluamaltamme Pacific Beachin alueelta. Talo vapautuu syyskuun puolivälissä, mutta aikaa päätöksen tekoon saimme huomiseen (keskiviikko) iltaan, klo 17 San Diegon aikaa.

Ilman loft-innostustamme tässä ei olisi mitään mietittävää, mutta nyt emme tiedä enää mitä haluamme. Moderni ja urbaani vs. iso ja kotoisa. Siinä sitä pähkäiltävää! Unet saattavat jäädä tänä yönä lyhyiksi. Mutta nyt ei muuta kuin +/- listoja värkkäilemään. Huomenna tai torstaina sitten kerron, onko meillä jo koti ja osoite San Diegossa vai tuleeko meistä kenties loftaajia.





La Jolla, San Diego, CA kesällä 2010 - Tuolloin meillä ei ollut vielä aavistustakaan, että jonain päivänä kutsumme San Diegoa kodiksi




Monday, July 22, 2013

Haasteita

Muutokset ja muutot ovat väistämätön osa military elämää. Phillin kaltaisten ydinkoulutettujen sukellusvenemiesten palveluksessa vuorottelevat alkukoulutuksen jälkeen sea tour ja shore duty. Välillä sukellusveneet pitää luonnollisesti myös huoltaa ja tekniikka päivittää. Huoltoaika shipyardilla lasketaan osaksi sea tour:ia.

Sea tour:in aikana elämää ja aikatauluja on hyvin vaikea suunnitella, sillä lyhyitä ja pidempiä tehtäviä ja kommennuksia tulee ja menee lyhyellä varoitusajalla. Aikataulut muuttuvat eivätkä siinä yksittäisen ihmisen tai perheen suunnitelmat paljoa paina. Myös suomalaisille tutut ja tärkeät työaikalait ovat täysin tuntematon käsite.

Tästä kaikesta olemme mekin saaneet osamme - Keväällä 2011, ennen häitämme, Phill oli koko kevään kestävällä komennuksella Tyynellä valtamerellä. Aikataulujen venymisen ja paukkumisen takia saimme jännittää, kerkiääkö Phill omiin häihinsä. No kerkisihän hän. Aikaa Havaijille saapumisen ja koneen lähdön välille jäi jopa pari tuntia. Kun oli sitten aika siirtyä Havaijilta New Hampshireen, kerkisimme sanoa hyvästit useampaankin kertaan ennen kuin Phill pääsi lopulta matkaan.

Viimehetken muutoksia ja kovaa työtahtia on mahtunut myös näihin kahteen vuoteen, jotka olemme viettäneet kuivalla maalla. Tänä kesänä suurin osa miehistöstä on paiskinut töitä kolmessa vuorossa 7 päivää viikossa. Vapaapäiviä on herunut aina silloin tällöin päivän tai tunnin varoitusajalla. Nyt tuo työputki on onneksi tällä erää ohi. En voi muuta kuin ihailla Phillin asennetta ja työmoraalia!

Tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia aiheuttavat lähes viikottaiset muuttoaikataulumme muutokset. Viimeisen viikon aikana muuttoajankohtamme on vaihtunut jo neljä kertaa. Yritäpä siinä sitten järjestää tavaroiden muutto, road trip, irtisanoa nykyinen asunto ja etsiä uusi toiselta puolelta mannerta.

En tiedä voiko tähän elämään koskaan täysin tottua, mutta hyväksyttävä se vain on. Ennen itku-, potkuraivareita pitää hengittää syvään ja laskea kymmeneen. Hyvällä tuurilla
aikataulut ovat kerinneet taas muuttua johonkin suuntaan. Huumoria, huumoria ja hyvää asennetta - niitä tarvitaan! Ja ennen kaikkea meidän pitää AINA pysyä samalla puolella, tiiminä. Yhdessä on paljon mukavampi raivota, nauraa ja ennen kaikkea uskoa, että kaikki järjestyy.




Bostonista löytynyt super vahva kilpikonna

Friday, July 19, 2013

Helleaalto

Rakastan kesää ja rakastan lämmintä - Mitä lämpimämpi sen parempi. Parin New Englannissa vietytyn kesän jälkeen on aika harkita mottoani uudelleen. Nyt on kuuma ja en ole enää varma, onko tämä kivaa.

Sanonta muggy weather kuuluu taatusti kesän käytetyinpien joukkoon. Kuumaa, kosteaa, hikistä, nihkeää, seisovaa... Tänään lämpötilan uskotaan nousevan 100 Farenheitiin (n.38-39 C) ja ilman kosteus on huipussaan. Ilman ilmastointia olemme hikoilleet sekä sisällä että ulkona kuin pienet possut. Yllättäen autolla ajelusta ja ruokaostoksilla käymisestä on tullut maailman miellyttävintä puuhaa. Tiskaaminen, pyykin kuivaaminen kuivurissa ja kokkaaminen tuottavat tuskaa.

Suomen iltapäivälehdet julkaisevat joka vuosi artikkelin otsikolla: "Kuinka selviät helteestä". Voi olla, että muistan väärin, mutta tällaiselle lämmintä rakastavalle Suomen lyhyt hellejakso oli aina enemmän kuin tervetullut eikä siitä selviämiseksi vaadittu ihmeitä. Tässä kuitenkin pieni lista hyviksi toteamistani hellevinkeistä:

-  Kun koti muuttuu saunaksi eikä ilmaistoinnista ole tietoakaan, on aika suunnata ravintolaan syömään. Ei tarvitse kokata eikä tiskata. Pari tuntia ilmastoidussa tilassa virkistää ja viilentää. Ihana tekosyy!

- Ruokakaupassa, tai missä tahansa kaupassa, kannattaa viettää muutama extraminuutti, sillä julkisissa sisätiloissa on AINA ihanan viileää. Aurinkolasit menevät huuruun siirryttäessä sisältä ulos.

- Kirjasto ja elokuvateatteri ovat myös pop!

- Kunnon hikiurheilu on äärettömän helppoa, kun pelkkä ajatuskin hikoiluttaa. Shipyardin kuntosali on remontissa ja väliaikaisissa tiloissa ei ole ilmastointia. Kovalla teholla urheilu näillä keleillä yhdistää saunan ja liikunnan - aikaa säästyy. Pitää vain muistaa juoda todella paljon vettä.

- Jäädytetyt banaanin palat ovat ihan paras viilentävä ja terveellinen kesäherkku. Jäädytetyt viinirypäleet, vesimeloni ja ananas toimivat myös.

- Entinen kämppiksemme Havaijilla nautti lähes päivittäin illalliseksi jäätelöä ja valkkaria. Tällä urheilumäärällä en pärjäisi pelkällä jäätelöllä ja viinillä joka päivä, mutta silloin tällöin toteutettuna se on loistava idea!

- Silloin kun kokataan, kannattaa kokata ylimääräistä ja tehdä tähteistä salaatteja. Tämän kesän suosikkini on kerrostettu salaatti, jonka ohjeen pomimme Food and Wine -lehdestä.

- Merivesi viilentää ihanasti. Rannalle pyrkii tosin muutama muukin, mikä tekee (kohtuuhintaisen) parkkipaikan löytämisestä haastavaa. Kannattaa siis pyöräillä rannalle.

- En ikinä mene uimaan kaupungin julkiseen uima-altaaseen. Code brown ei ole urbaani legenda...
Vesipuistot jätän myös väliin. Pikainen kylmä suihku tai jääpaloilla viilentyminen saa riittää.

- Blogin kirjoittaminen sohvalla löhöten, virtapiuhassa oleva läppäri sylissä on todella huono idea!

Siinä muutama vinkki lämpimien päivien varalle. Nautitaan nyt tästäkin niin kauan kuin kesää riittää!





Food and Wine -lehdestä poimittu kesäinen kerrossalaatti: uunissa paistettua paprikaa (roasted), tomaatteja, avocadoa, edellisenä päivänä grillattua kanaa, tuoreita yrttejä esim. basilikaa, tilliä, persiljaa. Kastike: rasvatonta kreikkalaista jogurttia, oliiviöljyä, vettä, suolaa, mustapippuria, tilliä ja rouhittuja korianterin siemeniä. Hyvää ja helppoa!



Wednesday, July 17, 2013

Vuosipäivä

Kaksi viikkoa sitten vietimme hääpäiväämme. Kaksi onnellista ja hyvin erilaista avioliittovuotta takana, seitsemänkymmentä edessä. Näimme pari päivää sitten tulevaisuuteen tavatessamme arviolta kahdeksankymppisen pariskunnan. Heidän humoristinen sanailu ja rakastava kehonkieli oli inspiroivaa katsottavaa. Suhteessa oli selkeästi kipinää vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Ensimmäinen aviovuotemme alkoi vauhdikkaasti parilla muutolla ja oli täynnä uusia kokemuksia. Yhteisen elämän ja kodin rakentamisen lisäksi totuttelimme uuteen kaupunkiin ja minä uuteen maahan. Pikkuhiljaa elämä loksahteli kohdilleen ja rauhoittui. Ensimmäiseen hääpäivään mennessä olimme rakentaneet yhteisen ihanan kodin, kummallakin oli pysyvä työpaikka sekä yhteiset ja omat rutiinit.

Toinen avioliittovuotemme olikin varsin tasainen ja rauhallinen. Ensimmäinen kokonainen vuosi, kun elimme yhdessä ihan tavallista arkista elämää. Ja kylläpä tuntui hyvältä! Tässä tapauksessa arkinen ei ole synonyymi tylsälle. Enemmänkin kyse oli pitkäaikaisen unelman toteutumisesta. Saimme olla paljon yhdessä ja hengähtää ennen valmistautumista kolmanteen ja jälleen hyvin erilaiseen vuoteen.

Kolmas aviovuotemme tulee olemaan jälleen täynnä muutoksia ja uutta. Edessä on muutto Kaliforniaan, mikä tuo mukanaan road tripin USA:n halki, uuden osavaltion, kaupungin ja kodin sekä todennäköisesti paljon erossa oloa. Vaatii varmasti paljon totuttelua, mutta valmiina ollaan!

Uudet kokemukset ja mahdollisuudet tekevät erossaolon paljon siedettävämmäksi. Pitää vain valita, mihin keskittyy ja käyttää energiansa. Minä olen valintani tehnyt ja aionkin nauttia San Diegosta täysin siemauksin yhdessä Phillin kanssa. Phillin ollessa merellä pidän itseni kiireisenä ja onnellisena parhaan kykyni mukaan. On sitä maailmassa pahempiakin paikkoja olla "yksin" kuin San Diego.

                                          Pieni välipala vuosipäivänä



                                          Portsmouthin ilotulitus 3.7.2013





                                        

Monday, July 15, 2013

Ikäkysymyksiä

Viime tammikuussa pamahti kolmekymppiä rikki. Suuren rajapyykkisyntymäpäivän kunniaksi pohdiskelin elämääni ja totesin, ettei suurempaan kriisiin ole vielä tarvetta. Miksi antaisin yhteiskunnan, kulttuurin tai viisitoistavuotiaan Veeran määritellä, missä minun kuuluisi olla kolmekymppisenä? Tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen nyt. Ovet ovat auki joka suuntaan ja mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

Vaikka yritänkin pysytellä erossa liian tiukoista kaavoista, välillä en voi olla tiedostamatta ikääni ja ikään liittyviä odotuksia. Minulla on pari hyvää töiden kautta tullutta kaveria, jotka ovat huomattavasti minua nuorempia. Töissä olemme kaikki ammattilaisia, työroolissamme, eikä ikäero näy niin selkeästi. Heti kun vaihdamme vapaalle, muuttuu ikäro selkeämmäksi.

Samalla tavalla kuin kulttuurierot, näen ikäeron lähinnä rikkautena. Nuoremmat kaverit tuovat elämääni ihanaa huolettomuutta ja lisämausteita. Usein he myös muistuttavat minua siitä, että on oikeastaan mukava olla jo kolmekymppinen. Kaksikymppisen elämä oli mahtavaa silloin kymmenen vuotta sitten  ja välillä on ihana piipahtaa menneessä. Täysipäiväinen parikymppisen elämä alkaisi kuitenkin käymään jo työstä.

Myös Phillin kavereista monet ovat meitä nuorempia ja heistä muutama tuntuu pitävän meitä jonkinlaisina roolimalleina. Meiltä tullaan kysymään ihmissuhdeneuvoja, ravintolasuosituksia, kokkausohjeita jne. Ja mielellänihän minä lainaisosiskona aina silloin tällöin toimin. Perheen nuorimmainen kun olen.

Parasta moni-ikäisessä ystäväporukassa on monipuolisuus. Kaikki saavat ja antavat ja jokainen saa mahdollisuuden kokeilla jotain uutta tai unohdettua vanhaa. Ja useimmiten unohdamme tyystin kuinka vanha kukakin on ja miten meidän tulisi iän mukaan käyttäytyä. Antaa mennä vaan, jos hyvältä tuntuu!





Thursday, July 11, 2013

Veera - suomi - englanti sanakirja

Olen asunut nyt USA:ssa pysyvästi noin kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden ajan päivittäinen käyttökieleni on luonnollisesti ollut englanti. Ajattelen ja uneksin useimmiten englanniksi, mutta hassua kyllä, lasken yhä edelleen suomeksi.

Valitettavan usein kielet myös sekoittuvat päässäni. Yksi asia on helpompi ilmaista englanniksi ja seuraava taas suomeksi. Kielitaito ja taitava kielen käyttäminen ovat minulle tärkeitä asioita ja siksi olenkin päättänyt panostaa suomen kielen taitooni. Tämän blogin kirjoittaminen on yksi oiva keino pakottaa aivoni toimimaan suomeksi. Toinen tehokas keino on suomen opettaminen Phillille. Kunhan siihen vain löytyisi enemmän aikaa...

Täällä Bostonin seudulla asuu paljon suomalaisia, mutta loppujen lopuksi olen ollut heidän kanssaan hävettävän vähän yhteyksissä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut kaipaavani suomalaisten joukkoon yhä enemmän ja enemmän. Kaikeksi onneksi myös San Diegosta löytyy aktiivinen suomalaisyhteisö. Suomalaisten keskinäinen yhteisöllisyys vieraassa maassa ja uudessa kaupungissa on valtavan suuri voimavara. Se tarjoaa turvaverkon ja selkeän aloituspisteen suuren tuntemattoman tutkailuun.

Suomen kielen elvyttämisen ohessa olen ajatellut ottaa itselleni uuden projektin: Espanjan kielen opiskelun. San Diego sijaitsee aivan Meksikon rajan tuntumassa, joten kielitaidolle löytyy taatusti käyttöä. Työpaikan saamisen kannalta se saattaa olla jopa välttämätöntä. Nyt jää vain nähtäväksi, miten uuden vieraan kielen opiskelu sujuu englanniksi. Onneksi osaan sanoa R niin että pärähtää!

Ja lopuksi se tunnustus: Perimmäinen syy kieliteeman käsittelyyn on etukäteinen anteeksipyyntö. Haluan avata teille hieman enemmän tätä meidän erikoista elämäntyyliä, mutta edessäni on kielimuuri. Military life on military life vaikka voissa paistaisi. Military ei ole sama kuin armeija, sillä army on vain yksi militaryn haara. Puolustusvoimat/asevoimat puolestaan kuulostaa aivan liian mahtipontiselta. Monille sanoille ei yksinkertaisesti ole suomalaisia vastineita, joten minulla on kaksi vaihtoehtoa: keksiä omia sanoja tai jättää osa sanoista englanniksi. Luvassa on siis kielikukkasia ja kieltä nimeltä verfingelska. Koittakaahan kestää.

Wednesday, July 10, 2013

Täällä taas!

Hupsis, onpa taas vierähtänyt melkein vuoden päivät edellisestä postauksesta. Täällä kuitenkin ollaan taas - elämä muutoksia tulvillaan. Muutoksien lisäksi tällä hetkellä löytyy myös hieman extra-aikaa, joten eiköhän aleta päivittämään vuoden kuulumisia ja päivittelemään tuntematonta tulevaa.

Edellisen kerran kirjoittelin tänne jota kuinkin tasan vuosi sitten Suomen reissun jälkeen. Tuon viikon jälkeen lomat ja ylimääräiset vapaapäivät ovatkin olleet hyvin harvinaista herkkua. Mutta kaikkeen tottuu! Puolentoista vuoden työurani Kaleidoscopessa on ollut täynnä suuria tunteita, pitkiä päiviä, vauhtia ja uusia tilanteita.

Ennen työluvan saapumista ja työpaikan löytymistä koin välillä syöksykierteitä epävarmuuteen. Näinä heikkoina hetkinä mieleni täyttyi epäilystä: Tulenko koskaan löytämään oman alani töitä? Ja mikä tärkeämpää, pärjäänkö omalla alallani vieraassa maassa, vieraalla kielellä? Muistan yhtenä iltana olleeni täysin vakuuttunut kyvyttömyydestäni työskennellä lasten kanssa. Kun Phill kysyi minulta syytä yhtäkkiseen epätoivooni, aloin parkua ja tunnustin, etten tiedä mitään Dr. Seuss:sta ja Sesami Street hahmotkin ovat minulle täyttä hepreaa. Phillin nauru nosti minut takaisin maan pinnalle ja pikkuhiljaa järki voitti epätoivon. Päätin luottaa itseeni ja koulutukseeni ja sukeltaa paikalliseen lastenkulttuuriin yhdessä lasten kanssa.

Ensimmäinen työpaikka löytyikin loppujen lopuksi aika helposti. Rohkea (tai epätoivoinen) Corinne näki aksentin/ulkomaalaisen sijaan fiksun ja luotettavan oloisen koulutetun opettajan. Aloitin Maaliskuussa 2012 osa-aikaisena pientenryhmän opettajana. Parin viikon työskentelyn jälkeen osa-aikaisuus muuttui täysiksi tunneksi. Parin kuukauden kuluttua siirryin lead preschool -opettajaksi ja viime kesänä, n. 5kk työskentelyn jälkeen olin edennyt koko koulun/päiväkodin johtajaksi.

Aikani johtajana olikin melkoinen kokemus. Työnkuvaani kuului paperihommia, markkinointia/uusien asiakkaiden metsästystä, sekä henkilöstön hallintaa koulutuksineen, työhaastatteluineen, varoituksineen (ette ikinä uskoisi kuinka monta kirjallista ja suullista varoitusta jouduin työstämään!) ja ikävä kyllä erottamisineen. Lisäksi pääsin tekemään opetussuunnitelmaa ja suunnitelemaan ihan yksin koko talon poikkeustilasuunnitelman (emergency plan). Ja kaikki tämä opettajien tehtävien ohessa.

Ei siis ihmekään, että työstä tuli iso osa elämääni. Se kirjaimmelisesti vei ison osan päivistäni ja henkinen merkitys oli tätäkin suurempi. Puolessatoista vuodessa olen todistanut itselleni, että kyllä minä pärjään! Ei se aina ole helppoa eikä edes mukavaa, mutta silti täysin mahdollista.

Kesäkuun lopussa oli aika jättää tämä elämänvaihe taakse ja sanoa hyvästit toiselle kodilleni ja rakkaiksi muodostuneille lapsosille perheineen. Jäähyväislahjaksi sain kaksi kansiollista kuvia, kortteja, kirjeitä ja taideteoksia lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Corinnelta sain mukaani hyvin ylistävän suosittulekirjeen, joka varmasti helpottaa uuden työpaikan metsästystä uudessa kotikaupungissamme San Diegossa.

Niin, siinä se syy töiden jättämiseen ja edessä olevaan suureen tuntemattoon. Parin vuoden paikallaan oleminen on tulossa päätökseen. On aika pakata laukut ja suunnata mantereen halki San Diegoon, Kaliforniaan. Mutta siitä lisää huomenna... Ihana, kamala military life!