lauantai 31. tammikuuta 2015

Sporttipukin tuomiset

Joulusta on jo niin paljon aikaa, että tehokkaimmat taitavat suunnitella jo seuraavaa. Noh, minä en kuulu tässä tapauksessa tehokkaiden joukkoon, sillä osa viimejouluisistakin lahjoista on vielä toimittamatta. Olen hyvä ideoimaan, mutta toteutus onkin sitten toinen juttu... 

Syy miksi höpötän joulusta tammikuussa ei ole kuitenkaan unohtuneet lahjat, vaan perille löytänyt lahja, joka oli niin iso, ettei se edes mahtunut pukinkonttiin. Sporttipukki toi minulle vihdoin ikioman nyrkkeilysäkin, jota olen toivonut elämääni pitkään ja hartaasti.


Säkin kiinnittäminen autotallin kattoon olikin sitten ihan oma prosessinsa, sillä Phill näki painajaisia nyrkkeilysäkin alle murskautuvasta vaimosta ja halusi varmistaa, että säkki olisi kiinnitetty kaikkien taiteen ja turvallisuussääntöjen mukaisesti. Pari viikkoa sitten saimme projektin vihdoin päätökseensä ja sen jälkeen minut on löytänyt lähes joka aamu tai ilta (tai aamu ja ilta) autotallista säkin kimpusta.


Harrastin Helsingissä asuessani Savate Formea, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja taitoni ruostuneet. Säkin takomisesta ja potkimisesta saamani nautinto ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Potkunyrkkeily on minulle parhaista parhainta stressinlievitystä niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.

Hyvästi jumiutuneet hartijat ja jumissa oleva mieli. Sporttipukki veti tällä lahjalla kaikki pisteet kotiin!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Virkistävää suoruutta

Maassa,  jonka kulttuuriin kuuluu esittää tyhjiä lounaskutsuja ja kehua kaveri päästä varpaisiin, on välillä vaikea tietää, kuka tarkoittaa oikeasti sanojaan ja kuka on todella ystäväsi. Suusta sinkoilevat sammakot (ilman ilkeilyä) ovat USA:ssa harvinaista herkkua.

Suomessa asuessani minut tunnettiin ystäväpiirissäni suorana töksäyttelijänä, mutta vuodet USA:ssa ovat tehneet tehtävänsä ja hioneet terävimmät kulmat pois. Kommenttini ovat pehmentyneet ja ympäripyöristyneet. Osaan minä toki olla suorakin, mutta siitä pääsevät nauttimaan vain lähimmät ystäväni ja Phill.

Ystävien kesken voi olla juuri sellainen kuin on ja se jos mikä on ihanaa ja vapauttavaa. Joskus suoruus voi olla myös merkki siitä,  että kaveruus on muuttunut ystävyydeksi. Näin minulle kävi viime viikolla työkaverini kanssa. Ensin työkaverini uteli minulta nenässäni olevan naarmun alkuperää (Possu tietenkin), aihe, jota kukaan muu ei uskaltanut ottaa puheeksi. Seuraavana päivänä hän kertoi iltapäivällä, että asuni näytti tosi kivalta yksityiskohtineen. Sen oivaltamiseen oli mennyt kuulemma koko päivä, sillä ensivilkaisulla asukokonaisuus vaikutti aivan tavanomaiselta. Kirsikkana kakun päällä hän kertoi minulle miettineensä pitkään, miksi pitää minusta niin paljon ja keksineensä vihdoin syyn. Mikään näistä kommenteista ei ollut ilkeä - päinvastoin, ne saivat minut hymyilemään ja oivaltamaan, että olen tainnut löytää itselleni uuden ystävän.


Vaikka erilaiseen kulttuuriin toki tottuu ja sopeutuukin, on välillä ihanaa, kun saa itselleen paikallisen ystävän, jonka kanssa voi pudotella sammakoita ja nauraa (yhdessä) räkäisesti päälle.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Auto-ongelmia, osa 2

Siitä alkaa olemaan jo pitkä aika, kun huokaisin odottavani päivää, jolloin autollani olisi kaikki hyvin. Monien mutkien kautta olemme päätyneet nyt pisteseen, että autollani on kaikki melkein hyvin.

Rekisteröintiongelmat ratkesivat loppujen lopuksi aika helposti, kunhan saimme papereihin kaikki tarvittavat allekirjoitukset sekä Toyotalta että Phillilta ja minulta. Hyvästi live free or die! Tervetuloa Kalifornian tylsä rekisterikilpi.


Lommon ja peilin korjaus olikin sitten pikkuisen pidempi prosessi. Vaikka toinen osapuoli oli hyvin yhteistyöhaluinen ja antoi meille heti kaikki tarvittavat vakuutustiedot, meni vakuutusyhtiöltä ikä ja terveys korjausluvan myöntämisessä. Kun lupa vihdoin myönnettiin, meni se suoraan korjaajalle, joka "unohti" ilmoittaa asiasta meille. Loppujen lopuksi sinnikäs soittelumme palkittiin ja saimme auton huoltoon.

Kaksi päivää myöhemmin korjaaja soitti Phillille ja ilmoitti törmänneensä ongelmaan. Väitetty ongelma oli se, että automme puskuri oli (muka) korjattu jo kerran aiemmin, minkä takia uusi puskuri ei tulisi istumaan täydellisesti. Suustani pääsi spontaani BS!!!! Automme on 1,5 vuotta vanha ja tullut meille lähes koskemattomana. Olemme vieneet auton tarvittaviin puolivuotishuoltoihin, mutta autolle ei ole tarvinnut koskaan tehdä mitään öljyjen vaihtoa kummempaa. Joku on siis joko korjannut automme salaa yöllä TAI korjaaja mokasi ja yritti testata, kuinka helppo meitä on vedättää.
Vaadimme kaiken kirjallisena valokuvien kanssa ja ilmoitimme ottavamme yhteyttä kaikkiin osapuoliin, jotka ovat olleet tekemisissä automme kanssa. Korjaaja vakuutteli tekevänsä kaiken voitavansa meitä auttaakseen ja parin päivän päästä ongelma katosi. Ta-daa! Vaadimme edelleenkin kuvia "korjatusta" puskurista. Saapa nähdä, saammeko niitä koskaan.


Auto on nyt kotona ja näyttää ainakin pintapuolisesti hyvältä. Sain korjauksen ajaksi käyttööni punaisen Jetta:n, jossa ei oikeastaan ollut mitään vikaa (muuta kuin väri). Mutta oma auto on aina oma auto. Ihanaa, kun kaikki nappulat löytyvät oikeilta paikoiltaan eikä parkkeeratessa tarvitse arpoa, mihin auton perä loppuu. Onneni oli kuitenkin lyhytikäistä, sillä autooni syttyi tänään samantien huoltovalo. Tarvittavat mailit tulivat täyteen ja auto pitää viedä taas huoltoon. Huokaus. Mitäköhän he tällä kertaa korjaavat salaa?

maanantai 26. tammikuuta 2015

Miksi?

  • Miksi kissat tuijottavat (sinua, tyhjyyttä, toisiaan, kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta)?
  • Miksi kissat eivät nuku koskaan sängyssään?


  • Miksi kissat syövät mielummin kaverin ruokaa?
  • Miksi kissat vaativat sinnikkäästi ruokaa mutteivat syö sitä?
  • Miksi kissat juoksevat sprinttejä?
  • Miksi kissat unohtavat, että häntä on osa heidän ruumistaan?
  • Miksi kissat leikkivät öisin kaikella, mistä lähtee kova ääni?

  • Miksi kaikki kissanlelut päätyvät jääkaapin alle?
  • Miksi kissat syöksyvät jääkaappiin, kun sen ovi aukeaa?
  • Miksi kissan on pakko päästä kanssasi vessaan?
  • Miksi siisteydestään tarkat kissat juovat vessanpytystä?
  • Miksi kissa tulee syliisi nukkumaan juuri silloin kun olet aikeissa nousta ylös?
  • Miksi kissat onnistuvat aina sotkemaan tietokoneesi asetukset parilla tassunpainalluksella, mutta itse joudut painamaan ainakin kymmentä nappulaa korjataksesi tilanteen?

Miksi?!?

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Saksanpähkinä kardemumma pannarit

Viikonloppuna rauhassa nautittu aamupala on yksi elämän suurimmista iloista. Lauantaina Phill loihti lautasillemme avocado frittatan sekä saksanpähkinä kardemumma pannukakkuja sitrussiirapin kera. Oli niin herkullista, että ajattelin pistää hyvän kiertämään.

Pannukakut:

3/4 cup jauhoja
3/4 cup jauhettuja saksanpähkinöitä (walnuts)
2 tl kardemummaa
2 rkl ruskeaa sokeria
1/2 tl (vanilja) suolaa
1 rkl leivinjauhetta 
1 kananmuna
1 cup maitoa
loraus vanilja extractia

Lisää lopuksi maitoa tai jauhoja tarpeen mukaan. Kuivemmasta taikinasta tulee kuohkeampia pannareita.

Sitrussiirappi

sitruunan menu
kolmen klementiinin mehu (tai yhden appelsiinin mehu)
raastettua klementiinin kuorta
n. 2 rkl hunajaa

Keitä miedolla lämmöllä siirapiksi



Syö kovalla ruokahalulla tai nauti hitaasti silmät kiinni...

lauantai 24. tammikuuta 2015

Tuulia ja taivaallisia jokia

Ammattia valitessani minun olisi kannattanut uhrata meteorologialle toinenkin ajatus. Sääilmiöt ovat todella kiehtovia -  niin  paljon enemmän kuin turvallinen small talkin aihe. Tänään minua ihmetyttävät taivaalliset joet sekä San Diegoon annettu tuulivaroitus.

Luin viime maanantaina Los Angeles Timesta mielenkiintoisen artikkelin myrskyilmiöstä, jota kutsutaan atmosfäärisiksi joiksi (atmospheric rivers). Atmosfääriset joet kuljettavat mukanaan jopa 15 kertaa mississippi -joen verran vettä. Hurjaa! 

Kalifornia taritsee taivaallisia jokia kipeästi, sillä ilman niitä kuivuus pahenee entisestään. Vesivarojen ylläpito vaatii keskimäärin viisi kunnollista atmosfääristä jokea vuosittain. Viime vuonna vain yksi joki saavutti meidät ja senkin sisätö jäi aika heikoksi. Kuivuuden ei uskota väistyvän myökään tänä vuonna, vaikka talvi onkin ollut hieman viime vuotista sateisempi.  

Jos kuivan Kalifornian päälle kaadettaisiin viisi kertaa 15 mississippiä, loppuisi kuivuus, mutta saattaisipa siinä päästä pieni kaaoskin valloilleen. Kuiva maa ei pysty imemään valtavia vesimassoja sisäänsä, mistä seuraisi tietenkin pahoja tulvia. Tutkijat yrittävätkin nyt selvittää, kuinka myrskyjä voitaisiin ennakoida tavallista paremmin ja miten mahdollisiin tulviin voitaisiin varautua ennakolta.

Artikkeli on luettavissa täällä, jos joukossa sattuu olemaan muitakin säähörhöjä.




Käsittelemättömiä auringonlaskukuvia torstailta

Toinen ihmeellinen asia on San Diegon vuorille ja laaksoihin annettu tuulivaroitus. Santa Ana tuulet puhkuvat taas ja puuskittaisten tuulten huippunopeus saattaa saavuttaa 80 mph. En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi 80 mph kuivaa ja kuumaa ilmaa. Noh, en ajatellut myöskään kokeilla, sillä saattaisin löytää itseni ilmasta kieppumasta. 

Meillä täällä rannikolla ei tuule tällä hetkellä laisinkaan. Ja hyvä niin, sillä meillä on tänään ohjelmassa grillibileet. Lentävien hamppareiden metsästäminen on ehkä ajatuksen tasolla huvittava, mutta käytännössä kokeiltuna minulta saattaisi päästä nälkäinen itku. 

Siinä tämän päivän sääpohdinnat... Alan pikkuhiljaa uskomaan, että San Diego on aika paljon enemmän kuin sunny and seventy.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kaksikulttuurinen ulkosuomalainen

Kuulun Facebookissa useampaankin ulkosuomalaisten ryhmään, joissa kaikissa on jaettu tällä viikolla ahkerasti Helsingin Sanomien artikkelia, joka käsittelee kaksikulttuurisuuden tutkija Sirpa Tuomaisen ajatuksi ulkosuomalaisten naisten monista eri rooleista ja identiteetin muutoksesta.

Artikkelissa oli monta kohtaa,  jotka kolahtivat. Erityisesti mieleeni jäi tämä lause: En ole amerikkalainen, koska en ole kasvanut täällä, mutta en sovi enää Suomeenkaan, koska olen kokenut jotain uutta, mitä suomalaiset läheiseni eivät ole kokeneet. Sitä ei tunne kuuluvansa täysin minnekään.

Pohjimmiltani olen yhä se sama Veera, joka lähti 2007 keväällä maailmalle. Mutta olen minä muuttunutkin. Uudet kokemukset, ympäristöt, uusi kotikieli ja -kulttuuri... Olisi suoranainen ihme, jos identiteettini olisi pysynyt täysin muuttumattomana. Minusta ei ole tullut amerikkalaista enkä ole kadottanut suomalaisuuttanikaan. Minusta on tullut kaksikulttuurinen ulkosuomalainen.

Silloin tällöin pohdin kuumeisesti paikkaani maailmassa, enkä tunne kuuluvani oikein minnekään. Mutta tunne on aina ohimenevä ja nykyään yhä harvinaisempi ja harvinaisempi. Omaa olemassaoloni ihmettelyä on helpottanut suuresti yhteydenpito ja yhteenkuuluvuuden tunne muiden ulkosuomalaisten kanssa sekä sen oivaltaminen, ettei minun tarvitsekaan olla vain ja ainoastaan suomalainen tai muuttua täysin amerikkalaiseksi. Jos minun on välttämätöntä valita itselleni lokero, voi se aivan vallan mainiosti olla maailman kansalainen, ulkosuomalainen tai vielä tarkemmin Amerikassa asuva ulkosuomalainen. Meitä on täällä aika paljon, ja vaikka olemmekin toki hyvin kirjava joukko, on meillä paljon yhteistäkin kokemuspohjaa. Meistä jokainen ymmärtää suomalaisessa kahvilassa nautittujen korvapuustien merkityksen.

Ulkosuomalaiset pitävät maailmalla ihanasti yhtä. Apua löytyy melkein ongelmaan kuin ongelmaan ja Facebook on täynnä erilaisia ryhmiä, joista voi valita itselleen sopivimmat oman asuinpaikkansa, elämäntilanteensa tai vaikka harrastustensa perusteella. Välillä ryhmissä eksytään myös turhan draaman poluille, mutta onneksi minulla on aika hyvä draamasuodatin ja liian vähän aikaa jokaisen foorumin jokaisen tekstin lukemiseen.



Yhdyn täysin Tuomaisen näkemykseen siitä, että ulkosuomalaisen elämä on aina jonkinlaista nuorallatanssia eri identiteettien ja kulttuurien välillä. Mutta onneksi meidän ei tarvitse tanssia yksin. Jos nuora alkaa heilumaan liikaa, löytyy jostain aina joku, joka auttaa tasoittamaan matkaa. Yhteisöllisyys on meidän ulkosuomalaisten kantava voima.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Anaheimin herkut

Ei niin lyhyttä tai paikallista reissua etteikö siihen voisi liittää myös hyvää ruokaa ja juomaa. Anaheimin makuelämykset löytyivät Packing House- kompleksista sekä Noble Ale Works ja Breuery -panimoista.


Packing House on talo täynnä pieniä ravintoloita. Talosta löytyy taatusti jokaiselle jotakin kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. Hyvän ruuan lisäksi puitteet olivat hauskat. Portaikosta löytyi isoja löhöilysohvia, kuistilta keinuja ja talon alakerrasta isoja riippukeinuja.







Kävimme Packing Housessa kaksi kertaa: perjantaina aikaisella illallisella  ja sunnuntaina lounaalla. Perjantain ravintolaksi valitsimme Black Sheep Grilled Cheese Bar:in, joka oli erikoistunut yllättäen grillattuihin juustoleipiin (my guilty pleasure). Ja hyväähän se oli. Ei terveellistä, mutta ah, niin hyvää.


Sunnuntaina herkuttelimme Ramen nuudeleilla Orange Tei -ravintolassa. Sitrusnuudelit kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta olivat hienoinen pettymys. Ramen -annos oli OK, mutta ainoastaan OK.




Jälkkäriksi nappaamamme Popbar:in gelatotikut olivat sen sijaan herkullisia. Seuraavan kerran Anaheimiin mennessämme vierailemme Packing Housessa taatusti uudelleen. Sen verta monta ravintolaa ja kojua jäi vielä testaamatta.



Ruuan lisäksi kävimme ennen ja jälkeen pelin tietenkin myös olusilla. Ennen peliä tekstasimme itsellemme Uber -kyydin naapurikaupunkiin Placentiaan, jossa sijaisee Bruery brewery. Kyyti maksoi n. $8 dollaria. Hurraa Uber! Bruery:n panimolla kokosimme itsellemme pari flight:ia. 2oz maistiainen maksoi 1 tai 2 taalaa, oluen alkoholipitoisuudesta riippuen. Ei laisinkaan hullumpi diili.


Pelin jälkeen kävelimme Honda Hallin lähellä sijaitsevaan Noble Ale Works panimoon. Niin teki aika moni muukin, minkä seurauksena pienehkö Noble meinasi hajota liitoksistaan. Noble:n suosikkini on mausteinen Krampus, jota ostimme lopulta kotiinviemisiksikin.

Ankkojen lisäksi Anaheimista löytyy siis todistetusti myös herkkuja, jotka kruunasivat jo valmiiksi täydellisyyttä hiponeen minilomamme. Mahtava staycation! Tuntuu kuin olisimme olleet jossain kauempanakin.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Aikuisten Disneyland

Kun täyttää 32 -vuotta, on enemmän kuin loogista lähteä Disneylandiin - Maailman onnellisempaan paikkaan, jossa aikakin kadottaa merkityksensä. Ainakin melkein.

Yövyimme Hyatt Regency -hotellissa, josta pääsi Disneylandiin kätevästi shuttle bussilla. Bussi kulki edestakaisin puolentunnin välein ja maksoi $5 -päivä.  Lähdimme aamulla liikkeelle jo ennen puiston avautumista, sillä halusimme käydä aamupalalla Disney Downtownin Earl of Sandwich -ravintolassa. Earl of Sandwichin aamupalavoikkari (ham, cheese, egg, tomato) oli yllättävän edullinen ja täyttävä, maultaan aika perus. Ihan hyvä vaihtoehto.

Puistossa oli aamun ensimmäisinä tunteina mukavan hijaista ja pääsimmekin pariin ensimmäiseen laitteeseen hyvin pienellä jonottamisella. Big Thunder Mountain Railroad -vuoristorataan jonotimme vain 5min ja supersuosittuun Indiana Jones ajeluun 20 min. Aamun edetessä puisto alkoi kuitenkin täyttymään ja oli aika suunnitella tarkemmin, mitä haluamme tehdä ja milloin.




Koska Disneyland on maailman onnellisin paikka, ei ihmisten voi tietenkään antaa kärvistellä jonossa liian pitkään. Jonotusongelman ratkaisuksi on kehitelty ilmainen fast pass -systeemi. Passeja voi hankkia valitsemaansa laitteeseen n. parin tunnin välein. Käytännössä homma menee niin, että skannaat pääsylippusi haluamasi ajelun fast pass -koneessa ja saat lippusen, joka ilmoittaa sinulle n. tunnin kestoisen aikavälin, jolloin passi pitää käytää. Passin avulla pääset laitteeseen ilman jonotteluja. Kätevää! Passeja ei voi kuitenkaan skannailla kerralla mielin määrin, joten kannattaa oikeasti suunnitella mitä haluaa tehdä ja milloin.



Meidän molempien suosikkeja olivat Space Mountain, Star Tours sekä hieman yllättäen Pirates of the Caribbean -veneretki, joka oli muuten viimeinen laite, jonka valmistamisessa Walt Disney oli mukana ennen kuolemaansa. Matter Horn ja Haunted Mansion olivat juuri tuona päivänä kiinni, joten ne jäivät toiselle kerralle. Toisaalta laitteiden kiinniolo harmitti, toisaalta saatoimme nauttia päivästämme nyt enemmän, sillä kerkisimme tekemään puistossa kaiken haluamamme ilman stressiä ja kiirettä.







Laitteiden lisäksi katsoimme tietenkin Disney-hahmojen paraatin ja illan pimennyttyä hankimme itsellemme fast passien avulla hyvät paikat seuraamaan Fantasmic showta, joka on muuten aivan ehdoton MUST. Pieni vinkki fantasmic -shown paikkojen suhteen: Jos hankit fast passin, ole paikalla ajoissa ja yritä päästä istumaan niin lähelle joen vartta kuin mahdollista. Ota mukaan viltti, jonka päällä istua ja paljon lämmintä vaatetta. Jos et pääse lähelle rantaa, kannattaa jäädä aivan teippiviivan taakse, sillä siellä saa seistä ja kaikki edessäolevat joutuvat istumaan. Jos et hanki showhun fast passia, mene hyvissä ajoin sillalle seisomaan. Silta on sen verran koholla, että sieltä näkee myös hyvin. Varaudu kuitenkin tuuppiviin ihmisiin, odotteluun ja viidakon lakeihin. Hieman ennen shown alkua Disneyland ei ole ehkä maailman onnellisin paikka...





Päivän ainoa pettymys oli Autopia -laite, joka oli suoraan sanottuna niin huono, että naurattaa. Jos autolla ajelu on sinulle päivittäinen välttämättömyys etkä nauti liikenneruuhkista, suosittelen jättämään tämän ajelun suosiolla väliin. Ajelu saattoi olla jännä joskus vuosikymmeniä sitten, mutta nykyään siitä on vaikea löytää edes vanhanajan viehätystä.



Lounaan söimme nopeasti puistossa Pizza Port ravintolassa, jonka palvelu oli tehokasta ja salaatit yllättävän tuoreet. Illallisen päätimme syödä Disney Downtownissa, joka sijaitsee aivan puiston vieressä. Valitsimme monien lupaavalta kuulostavien vaihtoehtojen jouokosta Catal Ravintolan UVA Barin. UVA:n hintataso oli järkevä ja ruoka hyvää. Annoskoot olivat amerikkalaisella mittapuulla pieniä, mutta Veeramaisella mittapuulla juuri sopivia. Kaikkein parasta ravintolassa oli kuitenkin lämpölamput, sillä hitsit, että minulle tuli illan aikana kylmä. Saatoinpa jopa käydä ostamassa Roxy:n alennusmyynneistä itselleni hupparin...


Disneylandin lisäksi alueella sijaitsee myös California Adventure Park, joka vaikutti ainakin paperilla käymisen arvoiselta. Puistoihin ei pääse samalla pääsylipulla, joten päätimme jättää sen jollekin toiselle kerralle. Disneylandissa riittää taatusti tarpeeksi tehtävää ja nähtävää yhdelle päivälle.

Aivan huippupäivä ja bucket listallani taas yksi ruksi lisää!