Friday, October 31, 2014

H niin kuin hymy, halaus ja halloween

Ihan ekaksi on pakko nauraa tuolle niin kuin -sanalle. Jouduin tarkistamaan, kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen ja eksyin sivistyssanakirjan sivulle, jossa kerrottiin seuraavaa:

Niinkuin

1. Väärinkirjoitus sanasta niin kuin

Tuli hieman parempi mieli. Ilmeisesti en ole ainoa (ulko- tai sisä-) suomalainen, jolla on vaikeuksia tämän sanan kanssa.

Mutta joo, tänään on pejantai ja Halloween ja minua hymyilyttää niin vietävästi. Kaksiviikkoinen Halloween-hulina huipentui eilisillan työjuhliin. Koristelimme pihan valoilla ja halloween-krääsällä ja katoimme pöydät odottelemaan perheiden tuomia herkkuja. Ilta oli mukava, mutta työpäivä venyi yli kaksitoistatuntiseksi. Odotin kotiinpääsyä malttamattomana, sillä tiesin, että ensimmäistä kertaa neljään viikkoon kotona olisi valot, musiikkia ja siellä tuoksuisi hyvältä. Sain aamulla viestin, jossa Phill kertoi paatin palanneen turvallisesti kotisatamaan. Illalla minua odottaisi kotona miehen lisäksi illallinen ja viinipullo. Pitkästä päivästä tuli kertarysäyksellä entistä pidempi (ja onnellisempi).


Koska minulla on perjantaisin iltavuoro ja Phillillä tänään vapaapäivä, saimme viettää rauhallisen perjantaiaamun yhdessä kotona. Phill kokkasi aamupalaa samalla kun minä yritin korjata Kisun syömän kissamaskini. Yritin valmistautua henkisesti villiin ja sokerihumalaiseen päivään ja motivodia itseäni sillä, että koulumme sulkeutuu tänään Halloweenin ja trick or treat -ilojen kunniaksi jo puoli neljältä. Siltikään ei huvittanut. Ei sitten yhtään. Huusin pääni sisällä "I just wanna stay home!" Ja universumi vastasi huutooni. Koulumme johtaja soitti ja kertoi kuulleensa, että mieheni on palannut kotiin. Jaa että haluaisinko ottaa päivän vapaaksi ja viettä sen mieheni kanssa? "I'd love to!" 


Ihanaa Halloweenia ja perjantaita kaikille! Me suuntaamme illaksi ystäviemme luo viettämään semi-aikuisten Halloweenia. Parhaat puolet molemmista maailmoista.

Thursday, October 30, 2014

Luonnonlapsi siistiytyy

Ennen Kaliforniaan muuttamistani pidin Kaliforniaa New Hampshirea pinnallisempana ja ulkonäkökeskeisempänä osavaltiona. En tiedä olinko väärässä vai olenko vain löytänyt ympärilleni oikeita ihmisiä, mutta tämä harhaluuloni on saanut lentää romukoppaan jo kauan sitten.

Mietin kyllä edelleenkin ulkonäköäni yhtä paljon (tai siis vähän) kuin ennenkin, mutta tyylini on muuttunut kuin varkain huomattavasti boheemimmaksi ja luonnollisemmaksi. Vaatekaapissani on tapahtunut mekkovallankumous, hiuksiani en ole värjännyt enää aikoihinkaan ja nyt viimeisen parin kuukauden aikana olen jättänyt meikkaamisenkin lähes kokonaan. Ruskettunut iho ei kaipaa mitään muuta kuin aurinkovoidetta tai hyvin kevyen voiteen, hiukseni ovat nyt luonnostaan täydellisen väriset ja ripsarit valuisivat kuitenkin poskille auringon paahteessa.

Meikkaamisen jättäminen ei ollut tietoinen päätös, vaan tapahtui kesän kuumimpaan aikaan olosuhteiden pakosta. Ensimmäisenä päivänä unohdin meikkipussin kotiin ja siitä se sitten lähti. Illalla oli aina paljon freesimpi ja kauniimpi olo ilman valahtaneita meikkejä ja aamutkin nopeutuivat entisestään. Phill on hokenut minulle jo vuosikausia pitävänsä kaikkein eniten suihkun raikaasta lookistani ja nyt aloin vihdoin uskomaan häntä. 

Lähes kaikki blogissa ja Instagramissa itsestäni julkaisemat kuvat ovat olleet jo pitkään meikittömiä ja samalla linjalla jatkan nyt syksyn viilennyttyäkin. Pidän itsestäni tällaisena. Tottakai minä välillä meikkaankin, mutta juuri nyt viihdyn parhaiten naturellina.

                                         

Mutta hei, katsokaas mikä tuli takaisin. Otsis tietenkin! Kesällä oli niin kuuma, että kaikki ylimääräiset karvat piti nostaa niskasta ja otsalta ylös, mutta nyt on jo sen verran viileämpää, että hiukset saavat jäädä välillä aukikin. Tykkään! Syksystä ja hiuksista.

Wednesday, October 29, 2014

Kuivan maan hedelmät

Eteläisen Kalifornian kuivuus se vain jatkuu jatkumistaan eikä sadepilviä näy eikä kuulu. Vaikka tästä kuivuudesta onkin aika vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa, on minulla iloisia uutisia kaikille hedelmien ystäville: Näyttäisi meinaan siltä, että rupsahtaneen näköiset Kalifornian hedelmät ovatkin normaalioloissa kasvaneita hedelmiä terveellisempiä. Kuivan maan hedelmät reagoivat maan mineraalien kanssa ja ovat tavishedelmiä antioksidanttipitoisempia.

Hyvä, hyvä, keskitytään nyt tähän positiiviseen sanomaan ja unohdetaan (hetkeksi) se, että hedelmiä tulee paljon niukemmin ja niitä menee paljon hukkaan, koska kuluttajat eivät halua ostaa nuhjuisia vitamiinipommeja. Seuraavalla kauppareissulla lupaan lastata koriini rumia granaattiomenia hymy huulilla.

San Diego joki...

Ja kuivuuteen kuolleet kaktukset... Surullista!

Arvatkaas mikä toinen hassu juttu tähän kuivuuteen liittyy? Koulussamme on ainakin kaksi lasta, jotka pelkäävät vesisadetta. Ihan oikeasti! Ulkona tihutti pikkuisen ja tämä kaksikko parkui suoraa huutoa... Ei ukostanut eikä satanut edes kaatamalla, mutta taivaalta tuleva märkä oli näille lapsille liikaa. Suomessa kasvaneen kurahousulapsen mielestä tämä on vähintäänkin mielenkiintoista.

Artikkelin aiheesta (siis niistä hedelmistä) voit lukea täältä

Tuesday, October 28, 2014

Helppo herkkukana

Blogiani pidempään seuranneet tietävät etten pidä kokkaamisesta. Mutta ei hätää, sillä mieheni "sattuu" olemaan intohimoinen ruuanlaittaja, joka taikoo lautaselleni mielellään terveellisiä herkkuja. Tässä muuten niin nerokkaan loisteliaassa järjestelyssä on kuitenkin sellainen pulma, että mieheni ei ole aina kotona.  Välillä on siis pakko kokata, huvitti tai ei.

Arvostan terveellistä ja monipuolista kotiruokaa. Töissä minut tunnetaan salaattityttönä. Kukaan ei kysy, mitä minulla on lounaaksi - Kysymys kuuluu: Millainen salaatti? Salaattilounaudeni lisäksi syön iltaisin tukevan illallisen ja joka aamu kunnollisen aamupalan. Jotta en joutuisi viettämään jokaista iltaa keittiössä, valmistan ruokaa yleensä muutamaksi päiväksi kerrallaan.

Viikonlopun tonnikalasalaatti

Reseptini ovat simppeleitä ja hyvin tavanomaisia, mutta nytpä onnistuin tekemään niin hyvää kanaa, että kehtaan jakaa sen muidenkin taviskokkien kanssa.

Veera Tavallista Parempi Kananrinta:

Kypsennän kananrinnat lähes aina uunissa. Pikkuisen oliiviöljyä pintaan, mausteeksi milloin mitäkin, tilkkanen kanalientä uunivuoanpohjalle ja koko komeus uuniin 400 F/200 C. 20 min vuoka foliolla peitettynä, loput n. 10min. ilman foliota. Tämä toimii täydellisesti keskikokoisille kananrinnoille.

Tällä kertaa maustoin kanat pelkällä suolalla ja pippurilla ja lisäsin 20min jälkeen kanojen päälle seoksen, jonka tein sinapista (country dijon) ja persikkahillosta (peach preserves). Seoksen levittämisen jälkeen kanat saivat kypsyä loppua matkaa uunissa (n.15 min) ilman foliota.


Tulipa herkullista! Yksi kananrinnoista päätyi lautaselleni bataatin ja pinaatin kanssa, toiset kaksi ovat tehneet minut lounastauoilla onnelliseksi erilaisten salaattien muodossa.

Tässä kuvassa Chilillä ja paprikalla maustettua kanaa

Vaikka välillä onkin ihan kiva kokata ja päättää täysin itsekkäästi syömisistään, odotan jo innolla niitä iltoja, kun keittiössä häärii joku ihan muu kuin minä. Phill on lähettänyt jo yhden piiitkän sähköpostillisen verran ruokaideoita tulevien koti-iltojen varalle. Odotan kieli pitkällä ja malttamattomana... Tulisi jo!

Monday, October 27, 2014

Huolimattomat haikkaajat

Suomi-tyttökaksikko päätti lähteä valloittamaan pitkästä aikaa uuden vuoren. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Rancho Bernardo Mtn.




Hieno suunnitelma, mutta vuori olikin kumman lättänä. Taisi johtua siitä, että kävelimme iloisesti höpöttäen onnemme ohi ja eksyimme väärälle polulle. Eikä kyllä ollut (tälläkään kertaa) meidän vika! Reitistä ilmoittava kyltti sojoitti väärään suuntaan ja jäi meiltä kokonaan huomaamatta.




Koska olemme sitkeitä ja ehkä hieman hölmöjäkin, kävelimme sinnikkäästi pitkän matkaa ennen kuin huomasimme alkaa ihmettelemään reitin tasaisuutta. Vuoren luulisi kohoavan ylöspäin, mutta mepäs seirailimmekin järveä ja pysyimme tiiviisti merenpinnan tasolla. Noh, tulipa käveltyä reilun kymmenen kilometrin lenkki ja laitettua maailma järjestykseen. Seuraavalla kerralla muistamme sitten ehkäpä nousta nyppylälle maisemia ihailemaan...



Mukavaa, kun lämpötilat ovat tipahtaneet inhimillisiin lukemiin. Olikin jo vähän ikävä näitä sunnuntaihaikkeja.

Sunday, October 26, 2014

Pinnalla ja uppeluksissa

Pitkän kesätauon jälkeen oli aika kohdata "oikea" elämä aka sukellusvene-elämä. Phill on ollut poissa kotoa kohta kolme viikkoa ja tähän aikaan on mahtunut tiivistettynä koko navy-elämän kirjo. On ollut ikävä ja on ollut mukava taas huomata, kuinka tavanomaisia asioita ikävöin. Monia asioita ei muista arvostaa silloin, kun ne ovat koko ajan nenän edessä. Kun itsestäänselvyys katoaa, tulee noista pienistä hetkistä ja asioista korvaamattomia. Hassuna (ja elämääkin suurempana) esimerkkinä hiphop. Phill pitää hiphopista, minä en. Phillin ollessa poissa kuuntelen hiphoppia kuitenkin hymy huulilla. Erossa olo onkin mielestäni hyvä parisuhdemittari: Jos ikävöi arjen pieniä ärsytyksiä, on parisuhteessa kaikki varmasti kohdillaan.


Tähän kolmeen viikkoon on mahtunut myöskin aikataulumuutoksia ja pieniä yllätyksiä. Lähtöaika muuttui, paluuaika muuttui. Ja sitten lähtöaika muuttui taas. Ja kas, paluuaikakin muuttui vielä kolme kertaa. Ei yllätä. Phillin piti olla tänä viikonloppuna kotona ja olimme suunnitelleet menevämme San Diegon olut ja musiikkifestareille. Liputkin oli jo hankittu hyvissäajoin... Mutta eihän Phill kotona ole. Minä käytin liput ystäväni kanssa ja meillä oli todella kivaa. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta (ja tuskin viimeinenkään), kun Phill on suunnitellut meille jotain kivaa ja minä päädyn viettämään hauskan illan ilman Philliä.


Yhteydenpito sukellusveneeseen on aina arpapeliä. Viikko sitten perjantaina sain odottamattoman puhelun, kun paatti piipahti pinnalla ja Phill sattui olemaan kannella. Kaikeksi onneksi ja sattumien summaksi minä satuin olemaan juuri samaan aikaan ruokatauolla ja pystyin vastaamaan. Voi sitä onnea! Normaalistihan kommunikointimme on vain ja ainoastaan sähköpostien varassa. Ja sähköpostisysteemi toimii tai ei toimi. Alku oli tahmaista, mutta viime viikonloppuna postit alkoivat menemään perille ennätysajassa. Maanantaina sain Philliltä viestin, jossa hän iloitsi nopeasta kommunikoinnista "Like having a real conversation..". Ja sitten tulikin hiljaista, kunnes perjantaina sain ilmoituksen, että sähköpostisysteemi on ollut rikki maanantaista lähtien. Nyt se toimii taas, mutta välistä on hävinnyt ainakin pari viestiä ja tuntuu, että puhumme asioista aivan ristiin. Minä kerron Phillille jotain ja saan seuraavana päivänä viestin, jossa hän kysyy asiaa, jonka olin juuri kertonut hänelle. Ah, niin tuttua ja turhauttavaa...

Mutta hei, näillä mennään. Ja mennään myöskin koko ajan kotiinpaluuta ja kolmen vuoden maapalvelusta kohti. Siksipä näille asioille on juuri nyt helppo nauraa ja puistella päätään. Tätähän tämä sukellusvene-elämä on...

Kuvat ovat vanhoja haikkikuvia, mutta ei hätää: Tänään saadaan uusia!


Saturday, October 25, 2014

Unirytmi

Olenko ainoa, jonka unirymi ja unentarve tuntuvat vaihtelevan sekä päivittäin että kausittain? Joskus olo on levännyt ja virkeä, vaikka takana olisi vain kuusi tuntia unta, toisinaan kahdeksankaan ei tunnu riittävän. Kesällä aikaiset herätykset onnistuvat lyhyilläkin unilla helposti, mutta nyt syksyllä tekisi vain mieli torkuttaa ja laiskotella sängyssä. Luonnollinen aamuvirkkuuteni tuntuu uinuvan talviunta ja se ärsyttää minua suunnattomasti.

Miten ihmeessä pysyin liikkeellä ja energisenä Suomen syksyissä ja talvissa, kun päivän lyhentyminen muutamalla tunnilla vaikuttaa minuun nyt näin paljon? Kaliforniassa päivä valkenee kuitenkin joka päivä, ennemmin tai myöhemmin ja useimpina päivinä aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Voiko olla mahdollista, että elimistö tottuu tiettyyn valomäärään (olkoon se sitten Suomen talven pimeys tai Kalifornian ikuinen kesäaurinko) ja valomäärän muututtua tottuminen vie aikaa?


Tällä hetkellä minua unettaa aivan vallan vietävästi. Heräsin viime yönä kahdelta jarrutusääniin, joita seurasi pamahdus ja tauoton torven ääni, joka vaihtui sireeneihin ja hinausauton ääniin. Onnettomuus tapahtui talomme takana kulkevalla isommalla tiellä, mutta unenpöppöröisenä ja säikähtäneenä äänet kuulostivat niin voimakkailta, että luulin jonkun törmänneen makuuhuoneeseemme sisään. Aamulla olisi nukuttanut, mutta Kisu oli toista mieltä: Piti saada leikkikaveri, nyt heti eikä kohta. Kun laiska ihminen vain jatkoi makoiluaan, hyppäsi Kisu sänkyyn ja steppaili päälläni niin kauan kunnes luovutin. Sen siitä saa, kun jättää iltaleikin väliin...


Leikkiä, kevyt treeni ja paaaaljon kahvia. Onneksi on lauantai ja kaikkea kivaa tiedossa. Silloin kun on hauskaa, pärjää huomattavasti vähäisemmillä unilla kuin arkena - oletteko huomanneet?

Kuvat ovat perjantaiaamun juoksulenkiltä ja muistuttavat minua siitä, että välillä kannattaa potkaista itsensä sängystä ylös, vaikka ulkona olisi pimeää eikä kiinnostaisi yhtään. Tämä on se syy, miksi minusta on ihanaa olla aamuvirkku.

Thursday, October 23, 2014

Yksinkertaista parhautta

Joskus elämän parhaimmat asiat tulevat simppeleissä paketeissa. Tässä päivässä parasta oli (terapeuttinen) iltakävely ystävän kanssa. Kisun mielestä parhaita leluja ovat pahvilaatikko ja silkkinauha. Lihapullat ovat edelleenkin suurta herkkua ja lasten tekemät hirviötikkunuket olivat niin söpöjä, että niitä ei voinut katsella hymyilemättä.

                               

Takana on kiireinen ja aika uuvuttavakin viikko, mutta humpsis vaan, huomenna on jo perjantai. Nyt vielä muki kurpitsateetä, venyttelyä ja uuden kirjan korkkaus. Jos olen oikein onnekas, löytyy sähköpostin inboxistakin jotain uutta luettavaa. Joskus on niin helppo olla vähään tyytyväinen. Miksei aina?

Wednesday, October 22, 2014

Yritys hyvä (riittävä?)

Rakastan lastenkirjoja ja ostan niitä välillä omilla rahoillanikin lasten kanssa luettaviksi. Pidän kirjoista, joissa on huumoria ja jotka on kirjoitettu lapsille, lapsia kuitenkaan aliarvioimatta.

Kirja jonka luemme luokassani yhä uudelleen ja uudelleen on Pete The Cat and His Four Groovy Buttons (by Eric Litwin). Kirjaan liittyy myös laulu, jonka olen muokannut paremmin omaan suuhuni sopivaksi. Tarina on hyvin simppeli, mutta opettaa lapsille kuin huomaamatta matikkaa sekä sen, että tavaraa tulee ja menee," But do we cry? Goodness NO!"

Tästä kirjasta innostuneena ostin itselleni myös pari muuta Pete the Cat -kirjaa, joissa yhdessä valmistetaan jättivoikkari ja jaetaan se yhdessä kavereiden kanssa ("sharing is cool"), toisessa kerätään rohkeutta kokeilla uusia juttuja, vaikka ensin hieman pelottaisikin ("It's ok to be afraid but it's more fun to surf") ja kolmannessa pelataan pesäpalloa ja ollaan siinä surkeita ("But it's ok, at least you tried").

kisu the cat loves to look at herself in the mirror...

Niin paljon kuin Pete the Cat -kirjoista pidänkin, ärsyttää tuon viimeksi mainitun kirjan sanoma minua suunnattomasti. Kaikessa ei tietenkään tarvitse olla hyvä ja on hienoa jos nauttii niistäkin asioista, joissa muut ovat parempia, mutta missään vaiheessa tarinaa lapsia ei kehoiteta harjoittelemaan tai edes pyrkimään mihinkään parempaan. Pete epäonnistui pahasti, mutta kohautti vain hartioitaan. Peteä ei harmittanut eikä hän turhautunut. Pyh, sanon minä! Kyllä kerta toisensa jälkeen epäonnistuminen ärsyttää ja lannistaa kenet tahansa.

Kaikessa ei tarvitse tietenkään olla pro tai ottaa vakavasti, mutta lapsia on hyvä valmistella myös siihen, että monia asioita pitää harjoitella ennen kuin ne onnistuvat. Välillä pitää olla sinnikäs ja yrittää samaa asiaa monta kertaa. Mutta vitsit että se tuntuu hyvältä, kun jokin juttu, johon on uhrannut aikaa ja vaivaa, onnistuu vihdoin ja viimein. Olkoon se sitten kenkien jalkaan laittaminen tai ensimmäisen kunnarin saaminen. Minun tapauksessani surfaaaminen (jota olen vieläkin liian pelokas kokeilemaan).

Kisu the cat is proud of her bunny ears... 

Being different is cool!

Että tällainen avautuminen tänään. Koskahan löytäisin ajan ja energian omien lastenkirjojeni kirjoittamiseen...? Silloin kun en työskentele lasten kanssa, minulta puuttuu inspis ja silloin kun työskentelen lasten kanssa, minulta puuttuu aika. Heh, pitäisi vissiin yrittää vähän kovemmin. 

Monday, October 20, 2014

Fantasiaa

Jos joku olisi kertonut minulle vielä muutama kuukausi sitten, että aloitan jokaisen sunnuntaiaamuni lueskelemalla viimeisimmät futispäivitykset ja viimeistelemällä päivän pelaajavalinnat, olisin nauranut räkäisesti. Noh, en tiedä kuka nauraa ja missä nauraa, mutta näin on - minusta on tullut fantasy football -joukkueen väliaikaisomistaja.

Phill pelaa työkavereidensa kanssa fantasy footballia, mutta sukellusveneestä käsin joukkueen viikottainen ylläpitäminen ei onnistukaan ihan noin vain. Phill's Great Team on siis nyt Veera's Great Team ja sen verran tehokkaasti tämä homma on imaissut minutkin mukaansa, että Phillin palattua joukkueemme saa uuden nimen: Phill and Veera's Great Team.

Fantasy Footballin ideana on pelata nimensä mukaisesti mielikuvitusjalkapalloa. Tai eihän se nyt mitään mielikuvitusfutista ole, sillä tulokset perustuvat oikeisiin otteluihin ja oikeiden pelaajien suorituksiin.

Kauden alussa järjestetään valintatilaisuus (draft), jossa jokainen jäsen valitsee itselleen tiimin eri joukkueissa pelaavista pelaajista. Kukaan ei siis valitse itselleen yhtä kokonaista joukkuetta, vaan eri paikkojen pelaajia eri joukkueista. Näistä sitten valitaan joka viikolle line up sekä penkille jäävät pelaajat. Pisteet määräytyvät sen perusteella, kuinka hyvin yksittäinen pelaaja pelaa oikeassa elämässä sekä sen mukaan, miten hyvin hänen joukkueensa pärjää. Liigamme sisällä kaksi joukkuetta pelaa aina toisiaan vastaan. Sijoitus liigassa määräytyy pisteiden, joukuetta vastaan kertyneiden pisteiden sekä voittojen ja häviöiden perusteella.

En tiedä edelleenkään futiksesta juuri mitään, mutta ei se mitään - Yahoo!:n fantasy football -ohjelma tekee lähes kaiken työn puolestani. Minuun pitää vain lukea ammattilaisten suositukset ja valita pelaajat sen mukaan, kenen oletetaan pelaavan parhaiten. Kyllähän tässä väksinkin oppiikin jotain, ainakin pelaajien nimiä, jos ei muuta.

Totta vai fantasiaa?

Takana on nyt kaksi kierrosta ja kaksi voittoa. Kirsikkana kermanvuoren päällä joukkueemme ykköspaikka koko liigassa. Ei huono tällaiselta aloittelijalta... Olen jo aivan koukussa!

Suosittelen muuten katsastamaan komediasarjan nimeltä The League. Yksi meidän lemppareista, vaikka kuuluukin sarjaan välillä tekee niin pahaa ettei tiedä itkisikö vai nauraisi. 

Sunday, October 19, 2014

Pimeässä hohtavat varpaat

Tästä viikonlopusta tuli varsinainen hyvän mielen viikonloppu. Ulkoilin paljon, vietin aikaa ystävien kanssa, tein itselleni hyvää ruokaa, autoin karanneen koiranpennun takaisin kotiin, shoppailin halloween -juttuja, sain yllättävän ja hyvin harvinaisen puhelun maailman meriltä ja siivosin vihdoinkin vaatekaappini, jonka siivoamisen ajatteleminen vei paljon enemmän energiaa, kuin itse siivous.

Hyvä olo ulottuu kirjaimellisesti päästä varpaisiin, sillä palkitsin väsyneet jalkani tänään pedikyyrillä. Valitsin väriksi oranssin, sillä halloween hei! Ainakin melkein.


Spa pedikyyrit ovat tulleet osaksi elämääni vasta USA:han muutettuani. Hieronta, raspaus, kosteutus, lakka... Koko lysti maksaa suosikkipaikassani vain $20. Halvempia ja kalliimpiakin paikkoja löytyy, mutta tuo kaksikymppiä taitaa olla ainakin täällä San Diegossa sellainen keskihinta perus-spa pedikyyrista.

En vaadi pedikyyreiltäni mitään ihmeellisyyksiä, lähinnä kyse on vain itseni hemmottelusta ja jalkojen pitämisestä sandaalikunnossa. Olen laiska hoitamaan jalkojani itse ja lakkojen kanssa olen täysi tumpelo. Olen myöskin tohelo ja juoksen paljon, minkä seurauksena vähintään yksi kynsi on aina musta tai lohjennut. Kaksikymppiä kuukaudessa on pieni hinta siisteistä varpaista ja ihanasta hemmotteluhetkestä.

Akut on siis ladattu nyt varpaita myöten. Hyvä niin, sillä seuraavat kaksi viikkoa ovat täynnä tohinaa ja halloweenia. Kynnet ovat valmiina - muu fiilis seuraa (toivottavasti) perästä.

Saturday, October 18, 2014

Kun treeni kyllästyttää

Tänään kävi niin, että kesken hyppysarjan minua alkoi kyllästyttämään. Ensin ajattelin jatkaa sarjani loppuun asti, mutta tajusin sitten onneksi pysähtyä hetkeksi miettimään. Miksi? Onko aina pakko mennä saman kaavan mukaan? Jos kolme kierrosta samaa liikettä puuduttaa, sitten tehdään jotain muuta. Lopun treeniä tein jokaista liikettä vain yhden sarjan. Kylläpä taas hymyilytti ja treeni maistui. Eikä maailmakaan suistunut raiteiltaan...

Olen treenannut säännöllisesti kohta seitsemän vuotta eikä ole tehnyt vielä kertaakaan mieli lopettaa. En ole ammattilainen enkä halua jaella treenineuvojani, mutta treenimotivaation suhteen olen mielestäni oikeilla jäljillä. Pidän liikunnasta enkä osaa elää ilman sitä, mutta näin ei ole ollut aina. Liikunnan ilosta pitää pitää aktiivisesti kiinni. Sen ylläpitäminen vaatii pientä ajatustyötä, mutta on loppujen lopuksi omissa käsissäni.

Silloin kun treeni kyllästyttää:
  • Kokeilen jotain uutta lajia.
  • Rikon ja kyseenalaistan rutiineja, tänään pieni muutos nosti fiilistä moninkertaisesti.
  • Mietin, miksi treenaan. Jos syy on hyvä olo, putoaa treeniltä pohja fiiliksen ollessa hukassa. Treenin pitää olla kivaa jo sen aikana.
  • Pidän päivän tai parin tauon ja teen jotain ihan muuta. Aktiivinen voi olla niin monella tavalla.
  • Mietin, olenko muistanut treenata monipuolisesti ja levätä. Joka päivä ei tarvitse vetää tehotreeniä tai treenata tuntia.
  • Luen treeniblogeja tai ostan urheilulehden.
  • Ostan uusia treenivaatteita - kyllä, olen turhamainen treenaaja.
On niitä varmasti muitakin niksejä, mutta näillä pääsee jo hyvää alkuun. Värijuoksut, pyöräretket, frisbeen heittely, höpöttelykävelyt, haikit... Liikunta ON kivaa! Silloinkin kun sali- tai juoksutreenit tökkivät.

Kuvat viimekeväiseltä Iron Mountain haikilta. Näissä maisemissa ei ole todellakaan vaikea nauttia liikunnasta, mutta onnistui se aikanaan Suomen (ja New Hampshiren) räntäsateissa ja pimeydessäkin. Ihmisen mieli on vahva otus...

Kuvista creditit Raijalle

Thursday, October 16, 2014

Nimimuisti

Kävin tänään lounastauollani pankissa. Käyn pankissa  kerran tai kaksi kuussa, sillä työpaikallani palkka maksetaan edelleenkin shekeillä. Lähestyessäni tiskiä, pankkineiti hymyili iloisesti ja sanoi: "Hello ms. Alampi, how can I help you today?" Kasvojeni lisäksi pankkineiti muisti myös nimeni. Vaikuttavaa!

USA:ssa hyvä nimimuisti on kultaakin kalliimpi ominaisuus. Hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä puolituttujakin nimellä. Tämä tuottaa minunlaiselleni huithapelille vaikeuksia. Minulla on meinaan valikoiva nimimuisti ja vaihteleva kyky keskittyä esittelyihin. Lasten nimet opin nopeasti, mutta aikuisten nimet unohdan useimmiten samantien. Tämä johtuu enimmäkseen siitä, että en pysähdy oikeasti kuuntelemaan esittelyitä. Nimet jotka opin, muistankin sitten lopun ikääni.


Tämä on ehdottomasti asia, jossa minun on petrattava tuhatkertaisesti. Pysähdy ja kuuntele, kehitä vaikka muistisääntö. Pääasia, että muistat ja käytät nimiä ahkerasti. Nimien käyttäminen tuntuu mukavalta, tietyllä tavalla henkilökohtaisemmalta. Jokainen ihminen on nimen muistamisen arvoinen.

Wednesday, October 15, 2014

Päivä preschoolissa

Yksi työni sekä haastavimmista että mukavimmista puolista on se, että kaikki päivät ovat hieman erilaisia. Tässä yksi "normi"päivä - sellainen tavallista mukavampi.

8:00 Työpäiväni alkaa. Koulu on auennut jo seitsemältä ja kahdessa auki olevassa luokassa on täysi meno päällä. Aamu on vapaan leikin aikaa. Piirtäminen ja Mr. Potato Head -lelut tuntuvat olevan tänään suosiossa. Sopii minulle. Tunnelma on yllättävän rauhallinen, vaikka keskiviikko onkin koulussamme kaikkein kiireisin päivä. Ennen ulos menoa luetaan satu - Halloween aiheinen tietenkin.

9:00 Ulos! Rauhalliset lapset muuttuvat villieläimiksi ja juoksevat pihan ympäri kolme kertaa. Päällimmäiset energiat purettuaan lapset jakaantuvat tasaisesti pihan eri leikkialueille. Lapsia tulee koko ajan lisää ja opettajan silmät saavat olla tarkkana. Liukumäen takana on "tappelualue", jonne opettajan katseen ei kuvitella ulottuvan. Väärin! Yhdelle ryhmäni lapselle äidistä eroaminen tuottaa tänään tavallista enemmän vaikeuksia, mutta lapsi rauhoittuu heti äidin lähdettyä. 

9:15 Kymmenen minuutin tauko. Useimmiten käytän taukoni päivän tarvikkeiden keräilyyn, mutta tänään kaikki on jo valmiina ja voin pitää ihan oikean tauon. Selaan nopeasti Facebookia ja syön aamupalan tähteitäni.

9:35 Kello soi ja lapset asettuvat jonoihin. Tässä vaiheessa syksyä kaikki tietävät (halutessaan) jo paikkansa. Annan ryhmälleni joka aamuisen ohjeen mennä istumaan luokkahuoneemme matolle. Tämä homma hoituu ryhmältäni uskomattoman hyvin. Rutiinit ovat tärkeitä.

San Diego Zoo

9:40 "Reach the ceiling, reach the ceiling... Can you touch it? Spece on my left, space on my right, I'm sitting here nice and tight. Criss cross applesauce your legs and take your glue stick. Spread glue all over your left hand and all over your right hand and STICK! " Kädet iskeytyvät reisiin ja tervotulolaulu alkaa. Samalla lähetän lapset pesemään kätensä yksi kerrallaan. Laulun jälkeen lapset näyttävät vuorotellen tunnekartalta päivän fiilikset. Loved, happy, excited, sad, afraid, shy, mad... Kaikki tunteet ovat sallittuja.

9:50 Aamu snack, tänään tarjolla oli maitoa, cheerios -muroja ja omenasosetta.

10:00 Nopeimmat syöjät tekevät palapelejä tai lukevat kirjoja, Miss Veera siivoaa lattialle pudonneet murot.

10:05 Circle Time! Lapset rakastavat näitä tuokioita eikä ketään tarvitse kehottaa kahta kertaa kokoontumaan kirjainmatolle. Tällä viikolla aiheena ovat kurpitsat. Kertaamme vielä maanantain kurpitsapeltoretken muistoja ja luemme hyvin simppelin kirjan siitä, miten kurpitsat kasvavat. Lapset tietävät jo, että tarvitaan multaa, siemeniä, vettä ja aurinkoa. Tänään kukaan ei hepuloi eikä heittele kuperkeikkoja. Opettaja on yllättynyt ja onnellinen.

10:15 Paikalla on tänään 10 lasta. Koska minulla ei ole apuopettajaa, on leikkeihin jakaantumisen sujuvuus todella tärkeää. Kerron lapsille, että voin ottaa kolme lasta kerrallaan askartelemaan ja loput seitsemän saavat valita eilen tekemämme kurpitsapiirakkamuovailuvahan, kotileikin, junaradan ja kirjaston väliltä. Kaikki seitsemän haluavat leikkiä muovailuvahalla. Onneksi teimme ison satsin!


10:15-10:45 Muovailua, kurpitsojen askartelua... Luokassa vallitsee tänään todella kiva tunnelma. Pikkuhiljaa lapset jakaantuvat myös muihin leikkeihin, mutta todella harvinaisesti kaikki tuntuvat löytävän mieleistään puuhaa ja konflikteja syntyy vain muutama. 

10:45-10:55 Miss. Veera laittaa päiväunimatot valmiiksi ja siivoaa muovailut. Lopuksi lapset siivoavat lelut paikalleen. Toinen asia, joka sujuu tältä ryhmältä todella hyvin!

10:55 Laulamme kurpitsalaulun ja loruttelen lapset jonoon

11:00 Ulos! Ja taas juostaan! Saamme olla ulkona ensimmäiset 20 min. ilman muita lapsia. Aivan parasta! Juuri ennen sisäänmenoa yksi lapsista kertoo nähneensä hämähäkin. Käyn kurkkaamassa pöydän alle ja huomaan tuijottavani ruskeaaleskeä hieman turhan läheltä. Käsken lapset kauemmaksi ja tapan myrkkyhämpyn legopalikalla. Käännämme toisen opettajan kanssa pöydän nurin ja löydämme useita hämähäkin munia. Koska olen meistä kahdesta hämähäkininhoajasta aavistuksen paksunahkaisempi, alan keräämään munia lusikalla kuppiin ja huuhdon ne vessanpytystä alas. Operaation aikana jostain kolosta löytyy vielä kaksi hämähäkkiä lisää... Niiden kohtaloksi koituu luudan varsi ja kenkäni pohja. Kaikkeen sitä joutuukin. Ällöttää!

Hawaijin metsästä löytynyt mielikuvitushirviö

11:50 Sisään, 10 min. tavallista myöhempään. Vuorossa on lyhyt kalenterituokio ja apulaisen valitseminen. Samalla lähetän lapset käsipesulle. 

12:00 Lapset hakevat lounasrasiansa ja yrittävät parhaansa mukaan availla rasioitaan ja pussukoitaan. Miss Veera syöksähtelee pää kolmantena jalkana ja yrittää auttaa kaikkia... Start with something that is already open... Onneksi näppärimmät auttavat mielellään myös kavereitaan. Lounashetki ja levolle siirtyminen on päiväni kiireisin puolituntinen. Kaikki tarvitsevat apua sekä lounaan availemisessa että vessassa ja yksi lapsista on vakavasti allerginen pähkinöille. Great. Olisinpa kolmesilmäinen mustekalapöllöhybridi.

12:40 Kuin ihmeen kaupalla kaikki lapset saivat syötyä ja käytyä vessassa ja Miss Veera sai sotkut siivottua ja patjat levitettyä. Joinain päivinä meininki yltyy villiksi, tänään puhe tarrojen ansaitsemisesta toimi ja ainoastaan yksi lapsi hyppii patjallaan peitto pään päälle levitettynä. 

1:00 Tunnin ruokatauko. Käyn kävelyllä ja ostamassa kahvia. Palaan koululle hieman etuajassa ja höpöttelen hetken työkaverini kanssa.

2:00-3:00 Harvinaisen rentouttava päivälevon valvonta. Kaikki lapset lepäävät kaksi tuntia - pitkä aika niille, jotka eivät nuku! Tänään melkein kaikki nukkuvat, joten saan kirjoitettua pari työsähköpostia ja inspiroiduttua pinterestin ihmeellisessä maailmassa.

3:00-3:15 Patjat pois, vessakäynnit, sukat, kengät, balettityttöjen tanssivaatteet... Kiirettä pitää. Yksi lapsi saa raivokohtauksen ja heittelee peittoaan pitkin luokkahuonetta. Tällä kertaa syli auttaa ja tilanne rauhoittuu.

3:15-3.45 Välipala ja leikkiä. Tässä vaiheessa päivää lasten on välillä vaikea syventyä leikkiin. Taidamme olla jo kaikki valmiita ulos.

Chicagon puistotaidetta

3:45 Lyhyt lauluhetki ja sitten ulos. Taas juostaan! Vanhempien ja työkavereiden kanssa juttelua, lasten valvomista... Jotain tapahtuu koko ajan eikä aika käy tänään pitkäksi.

4:45 Kello soi, lapset keräävät hiekkalelut kasaan ja istuvat seinän viereen. Jaan jäljellä olevat lapset kahteen ryhmään sen mukaan keitä on vielä paikalla, autan pienempien käsien pesussa ja kerron jäljellä oleville opettajille päivän viestit. Juuri ennen lähtöäni kolme tyttöä todistavat sanonnan Joukossa tyhmyys tiivistyy. Jään selvittämään tilannetta, vaikka voisin jo lähteä kotiin.

5:10 Kotiin! Pieni käsi heiluttaa minulle ikkunasta - Huomenna nähdään!

Tuesday, October 14, 2014

Spämmiä

Minulle on kertynyt kuin vahingossa viisi eri sähköpostiosoitetta. Pari vanhempaa tiliä vanhan sukunimen alla, uusi käyttötilini, blogiposti sekä työsähköposti.
Eri palveluihin kirjautuessani käytän yleensä vanhoja osoitteitani ja spämmi onkin sen mukaista. Tarkistan spämmilaatikon vain hyvin harvoin sen varalta, että sinne on eksynyt jotain tärkeää.

Blogisähköpostiani en ole antanut mihinkään palveluihin, mutta sinnekin tuntuu eksyvän harvinaisen paljon roskaa. Suurin osa spämmistä on sellaista tyypillistä, huonolla englannilla kirjoitettua, rahan kerjäämistä. Mutta viime aikoina olen alkanut saamaan myöskin hyvin asialliselta vaikuttavia yhteistyöpyyntöjä tai ehdotuksia. Sähköpostit noudattavat aina samaa kaavaa, puhuttelevat minua nimeltä ja viittaavat blogiini koko osoitteella. Viestit on allekirjoitettu asiallisesti koko nimellä ja myös firman nimi löytyy usein viestistä. Kuulostaa loistavalta! Yhteydenotot ovat kuitenkin hyvin epämääräisiä ja lisätietoa on tarjolla ainoastaan sähköpostin välityksellä tai yhdessä tapauksessa linkkiä klikkaamalla.

Koska olen fiksu, en ole tietenkään klikkaillut mitään enkä lähetellyt lisätietopyyntöjä. Mutta olen myöskin utelias, joten päätin googlettaa ja katsoa, mitä löytyy näiden firmojen ja käytettyjen nimien takaa. Ei ole kovinkaan yllättävää, että moni muukin bloggaaja oli saanut sähköpostiinsa täsmälleen saman viestin "samalta" henkilöltä.

Kuva ei liity tapaukseen mitenkään...

Olkaahan siis tarkkana ja sopivan skeptisiä. Ja hei, jos joku haluaa ihan oikeasti tehdä yhteistyötä, kertokaa asiastanne selkeästi ja suoraan, jookos.

P.S. Mitä ihmettä linkkien vaihto edes tarkoittaa? Never heard...

Monday, October 13, 2014

Kuka pelkää pimeää?

Sain eilen illansuussa inspiksen lähteä vielä kävelylle. Nappasin mukaani kameran, asetin kuulokkeet korvilleni ja suuntasin kohti rantaa. Saavuin rannalle juuri oikeaan aikaan ja eteeni levittäytyi upea, auringonlaskun värjäämä, maisema. Nappasin muutaman kuvan ja lähdin kotimatkalle.

Ennen kuin kerkisin kotiin asti, oli pimeys humpsahtanut ympärilleni. Meidän alueella ei ole katuvaloja muualla kuin pääkatujen varsilla, joten silloin kun on pimeää on todellakin pimeää. Mietin hetken, siirtyisinkö kävelemään yhden korttelin päässä sijaitsevalle isommalle kadulle, mutta matkaa oli enää muutaman korttelin verran ja minua laiskotti. Päätin jatkaa loppuun asti pimeällä, mutta vielä eläväisellä, kotikadullani.

Tuutikki ehdotti jokin aika sitten, että kirjoittaisin siitä, pelottaako minua lenkkeillä yksin. Kirjoittelin aiheesta viime talvena tässä postauksessa, jonka allekirjoitan edelleenkin täysin. Tänään oivalsin, etten pelkää yksinäistä lenkkeilyä, mutta pimeää taidan pelätä - ainakin pikkuisen. Valoisaan aikaan koen oloni turvallisemmaksi, vaikka todellisuudessa tilanne tai paikka ei olisikaan yhtään sen turvallisempi kuin pimeällä. Ja jostain syystä pimeys pelottaa minua iltaisin enemmän kuin aamuisin. Täysin järjenvastaisesti tietenkin.

Loppujen lopuksi taidan olla paremmassa turvassa pimeällä kuin valoisassa, sillä pimeällä kaikki aistini ovat valppaina ja säikyn omaa varjoanikin. Tuskin illan ja aamun pimeydelläkään on oikeasti eroa missään muualla kuin korvieni välissä. Osa kaheleista on varmasti ilta- osa aamuvirkkuja.



Nyt tähän pimeyteen on kuitenkin taas pakko tottua, sillä illat ovat jo todella lyhyitä ja lyhenevät entisestään, kun talviaika alkaa. Vaihtoehtoja on siis tasan kaksi: Lähden ulos ja uhkaan mörköjä tai pysyttelen kotona joka ilta. Kotiin jäämisestä ei seuraa mitään muuta kuin mökkihöperyyttä, joten valitsen vaihtoeto A:n ja lähden mörköjahtiin. Höperöksi muuttuminen on meinaan illan pimeyttäkin pelottavampi ajatus.

Saturday, October 11, 2014

Iloisesti odottaen

"Please don't be sad. Just happy wait." Nuo sanat löytyivät Phillin jättämästä kirjelappusesta. Sen kunniaksi päätin tehdä listan asioista, joista nautin yksinollessani:
  • Saan koko sängyn itselleni, kukaan ei kuorsaa
  • Syön todella terveellisesti ja juuri silloin kun haluan
  • Minulla tuntuu olevan enemmän aikaa, koskaan ei ole kiire kotiin
  • Saan kirjoittaa ja lukea hölmöjä sähköposteja
  • Kynnys tutustua uusiin ihmisiin ja osallistua kaiken maailman kissanristiäisiin madaltuu

Jeps, odotan, mutta odotan iloisesti ja nautin hieman erilaisista jutuista. So far so good. 

Friday, October 10, 2014

Luokkakuva

Lapsuuteni luokkakuvat saavat minut sekä hymyilemään että irvistämään. En ollut kovin kuvauksellinen lapsi. Tukkani hapsotti aina ja tyylini oli, hmm... hyvin ysäri. Kuvat ovat itseasiassa edelleenkin kesämökkimme vintillä. Ei kai niiden tuomisella ole niin kiirettä...

Opettaja on niitä harvoja ammatteja, joissa aikuisetkin saavat itselleen jokavuotisen (tai meidän koulussa puolivuotisen) luokkakuvan. Mutta mitä iloa niistä on, kun paketista ei löydy tarrakuvia eikä kukaan ymmärrä mistä puhun, kun kysyn "Tehdäänkö vaihtarit"?




Voisihan nämä tietenkin kehystää ja pistää seinälle. Havainnollistava esimerkki siitä kuinka paljon työ (ja elämä) muuttavat minua puolivuosittain. Ei vielä toistaiseksi kovinkaan paljoa, sanon minä.


Thursday, October 9, 2014

Muutamien varassa

Tänään mietityttää (ärsyttääkin) se fakta, että useimmissa ryhmissä ja yhteisöissä muutama ihminen kantaa suurimman osan vastuusta ja tekee valtaosan työstä. Sama myöskin toisinpäin: Muutama ihminen aiheuttaa suurimman osan ongelmista. Kun kaikki menee hyvin, on tulos aina meidän tulos. Pieleen menneet asiat sysätään puolestaan takaisin tunnollisten syliin. Pitäähän jonkun ne virheetkin korjata...

Sama kuvio on nähtävillä myös lapsiryhmissä. Joka ryhmässä on yksi tai kaksi lasta, jotka vievät 90% opettajan ajasta. Käytän sanaa viedä, sillä niin paljon kun haluankin auttaa näitä lapsia nyt kun se on vielä mahdollista, on tuo aika oikeasti kaikilta muilta lapsilta pois. 

Yksi aikuinen, 12 lasta... Mihin minä joutuisinkaan ilman niitä muutamaa tunnollista, jotka hoitavat hommat silloinkin kun muut käyttävät tilaisuuden hyväksi ja lyövät lekkeriksi? Miten minä voin vaatia näiltä lapsilta asioita, joihin muut eivät pysty? Miksi kehoitan heitä jatkamaan hyvien ratkaisujen tekemistä (making good choices), vaikka muut eivät niitä tekisikään? Mikä on se suuri palkinto, joka heitä odottaa?

Mission Trails, San Diego, CA

Olen itse yksi näistä tunnollisista lapsista, nyt tietenkin jo tunnollinen aikuinen. En ole vieläkään keksinyt, miksi kannattaa aina välittää, mutta välitän kuintenkin kun en muutenkaan osaa toimia. Ehkäpä tämä kaikki palkitaan vielä jonain päivänä... Ja siihen asti yritän ainakin muistaa kiittää kaikkia elämäni hiljaisia ja tunnollisia tekijöitä, joita ilman tämä maailma olisi pahassa pulassa.

Wednesday, October 8, 2014

Pyöräretki La Jollaan

San Diego ja etenkin nämä meidän kulmakuntamme ovat huomattavasti pyöräilijäystävällisempiä kuin voisi äkkisältään kuvitella. Vihreitä bike route -kylttejä ja paikoitellen jopa pyöräkaistoja näkyy lähes joka reitillä. Joillain alueilla katuja koristavat myös pyörämaalaukset, jotka tarkoittavat, että tie on jaettu 50/50 autojen ja pyörien kesken. Käytännössä tämä tarkoittaa, että autoilijoita potuttaa kulkea hitaasti pyörien perässä ja ensimmäisen tilaisuuden (tapaisen) tullen autot kaahaavat tuhatta ja sataa pyörien ohi.

Kävimme sunnuntaina pyöräretkellä La Jollassa. Seurailimme rantaa ja ihailimme hulppeita miljoonataloja sekä valtameren voimaa.



Pysähdyimme matkalla lounaalle ja takaisin tullessa poikkesimme rannalle heittelemään frisbeetä.




Kotiseutumatkailua parhaimmillaan! La Jollassa tuntuu aina siltä kuin olisi lomalla jossain kaukana, vaikka todellisuudessa pyörimme edelleenkin ihan kotinurkilla. Nyt vain uutta viikonloppua odottelemaan. Onneksi ollaan jo kyttyrän paremmalla puolella!

Monday, October 6, 2014

Tuoksumuistot

Ostin pitkästä aikaa Doven Go Fresh deodoranttia. Ja miten kävikään? BOOM!!!! Syöksyin samantien Hawaijille.

Tuoksumuisti on ihmeellinen asia. Tuoksut kuljettavat koettuihin hetkiin ja kantavat mukanaan paljon enemmän kuin äkkisältään voisi kuvitellakaan. Doven deodorantti vie minut takaisin ensimmäiseen Hawaijin reissuuni, siihen pieneen tukikohdan kylpyhuoneeseen, jossa ei olisi saanut olla vieraita - kylpyhuoneeseen, jonka oven taakse juoksin piiloon, kun siivooja kolkutteli ovella.

Ensimmäinen Hawaijin reissuni oli unohtumaton ja täydellinen. Phillin ja minun suhteessa se oli iso käännekohta: Deittailun loppu ja kaukosuhteen alku. Muutamaa kuukautta ennen reissua en uskaltanut edes haaveilla Hawaijin matkasta ja pian siitä tuli jo toinen kotini.

Parasta elämässä on yllätyksellisyys: Aamulla herätessään ei tiedä miten ilta päättyy. Joskus päivät seurailevat tuttuja uomiaan, toisinaan tapahtuu jotain mullistavaa tai pientä, joka kääntää kaiken ylösalaisin.

Tämä maanantai alkoi tahmeasti, mutta päättyi näihin upeisiin maisemiin:


Loppujen lopuksi päivä päätyi siis kirkkaasti plussalle, bonuksena tuoksumuistot. Ei ollenkaan hullumpaa.

Sunday, October 5, 2014

Sunnuntaiaamun eläimellistä menoa

Tänä aamuna teki mieli pannareita - siis sellaisia amerikkalaisia aamiaispannareita. Phill oli heti messissä ja sai vielä kaupanpäällisiksi inspiksen kokeilla pannaritaidetta. Pienen kaappien penkomisen jälkeen totesimme, ettemme omista pursotinpussia. Olimme kuitenkin jo niin eläinpannari-idean viemiä, että päätimme tehdä pursottimen muovipussista.

Jälkiviisaana voin kertoa, että pannaritaidetta on (ainakin aloittelijan) vaikea tehdä ilman pursotinta. Mutta hei, tulihan näistäkin ihan söpöjä!





Seuraavalla kerralla sitten yhtä astetta fiksumpina pursotinpussin ja paremman pannun kanssa.
Kun vatsamme olivat täynnä ja aamun ensimmäiset naurut naurettu, oli aika viihdyttää Kisua. Kissat ja pahvilaatikot - ei voi mennä pieleen.




Pitkulaisista golf-mailalaatikoista tuli täydellinen ja hyvin halpa kissatunneli. Leikkasimme laatikoiden sivuihin pieniä ikkunoita ja piilotimme tunneliin muutaman lelun. Tuloksena hyvin onnellinen kissa ja meille lisää naurua.





Näillä meiningeillä alkoi aamu, joten eihän siitä voinut tulla mitään muuta kuin mahtava päivä. Sunnuntaiaamut ovat ihan parhaita!