lauantai 28. heinäkuuta 2018

Hiljainen heinäkuu

Blogi on elellyt puolivahingossa aika hiljaista heinäkuuta. Syitä hiljaisuuden takana on kaksi:
Ensin oli kiire ja sitten kaikki kirjoitusintoni kanavoitui sähköposteihin.


Phill lähti jokin aika sitten pitkälle komennukselle ja kaikki kommunikointi ulkomaailman kanssa tapahtuu sähköpostitse. Yritän kirjoittaa Philille kuulumisia ja viihdykettä päivittäin, sillä elämä sukellusveneessä on välillä aika ankeaa. Paatti saattaa olla merillä viikkoja tai kuukausia kerrallaan ja kotisatamaan miehet palaavat seuraavan kerran vasta reilun puolen vuoden päästä. Kun paatti on merillä, tarkoittaa se käytännössä katsoen sitä, että se on veden alla, kaukana päivänvalosta. Miehistö tekee töitä vuoroissa ilman kunnon vapaapäiviä ja viettävät kaiken aikansa samojen naamojen kanssa, hyvin pienissä tiloissa. Näissä olosuhteissa yhdellä sähköpostilla on iso merkitys.

Ennen lähtöä halusimme viettää jokaisen mahdollisen hetken yhdessä ja varmistaa, että kaikki mahdolliset käytännönasiat ovat kunnossa. Lähdön hetkellä oli sellainen olo, että olimme niin valmiita kuin vain mahdollista ja yllättäen oli jopa ihan hyvä fiilis. Eivät nämä komennukset tietenkään mitään ihania ole minunkaan näkökulmasta, mutta kyllä minulla silti on tässä yhtälössä se helpompi osa. Varsinkin nyt kun elämäni on juurtunut niin vahvasti tänne San Diegoon. Minulla on työt ja tiivis työyhteisö, kavereita, harrastuksia, oma koti ja kissat sekä tietenkin San Diegon ihana kesäsää.


Tavoitteeni on pitää itseni mahdollisimman kiireisenä ja onnellisena ja olla laskematta päiviä vielä tässä vaiheessa. Ja vaikea niitä olisi laskeakaan, sillä kotiinpaluupäivämäärä on vielä iso kysymysmerkki. So far so good, vaikka hyvin alussahan tässä vasta ollaankin.

En tee mitään suuria lupauksia blogin ryhtiliikkeen suhteen vaan kirjoittelen aina kun siltä tuntuu. Toivottavasti hieman säännöllisemmin kuin satunnaisesti, vähintäänkin sitten syksyn tullen. Instagramin kanssa olen huomattavasti ahkerampi, joten veeralampi kannattaa laittaa seurantaan, jos meikäläisen puuhat kiinnostavat. Kuvista 90% prosenttia koostuu edelleenkin auringonlaskuista, rannoista, haikkimaisemista ja kissoista, mutta löytyypä sieltä satunnaisesti muutakin. Niin kuin esimerkiksi tämän iltaiset hetkeni spiderwomanina seinäkiipeilysalilla.


Palaillaan taas kun aika ja into kohtaavat. Ehkäpä jo huomenna, todennäköisesti hieman myöhemmin. Elossa kuitenkin ollaan!

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Pilvi- ja hiekkalinnoja

Catalinan reissun jälkeen lomamme jatkui staycation tyylillä kotona San Diegossa. Varmistimme lomatunnelman jatkumisen järkkäämällä perjantain ja lauantain ratoksi astetta erityisempiä aktiviteettejä, syömällä (edelleenkin hyvin) ja valvomalla aivan liian pitkään.

Perjantaina juhlimme etukäteen Phillin synttäreitä, sillä varsinaisena synttäripäivänä meillä ei ole siihen mahdollisuutta. Olin ostanut Phillille pari pientä lahjaa, mutta varsinainen lahjani oli tänäkin vuonna yhteistä tekemistä ja uusia elämyksiä.

Perjantain aktiviteettimme oli ammattimainen hiekkaveistoskurssi. Kyllä vain, sellaisiakin järjestetään! Satuin törmäämään jokin aika sitten artikkeliin san diegolaisesta start up -yrityksestä, joka järjestää yksityisiä "hiekkalinnakursseja" ja mietin samantien, että Phill tykkäisi tästä puuhasta aivan satavarmasti.



Perjantaina suuntasimme siis helteiselle Del Marin rannalle ja opimme perusteet hiekkaveistosten tekemisestä. Homma vei meidät aivan täysin mukanaan ja intouduimme väkertämään linnaamme niin paljon yksityiskohtia, ettei kolme tuntia riittänyt millään. Opettajamme, Kristine, antoi meidän jatkaa puuhiamme ja siirtyi vain hieman sivummalle pitämään seuraavaa oppituntiaan.


Valitettavasti hommassa kävi kuitenkin niin, että linna parkamme romahti ennen kuin kerkisimme saada sen valmiiksi. Todennäköisesti kyse oli liian raskaasta tornista, sillä kumpikaan meistä ei ainakaan tunnusta vetäneensä hiekasta pilkottaneesta merilevästä. Niinkin on kuulemma meinaan käynyt.


Lopullisesta linnasta ei siis ole valokuvia eikä sitä koskaan ollut edes olemassakaan, mutta prosessi korvasi tässäkin tapauksessa lopputuloksen. Linnan väkertäminen oli todella hauskaa ja terapeuttista ja me olimme hommassa oikeasti aika hyviä. Jopa minä, joka en yleensä jaksa keskittyä pieneen piipertelyyn, löysin itsestäni uusia puolia vesitäessäni linnan tiiliä, portaita ja ovenkarmeja.


Iso suositus tällekin puuhalle, vaikka ihan halpaa se ei toki ollutkaan. Mutta hei, ehkäpä me voitamme joku päivä hiekkaveistoskilpailut ja linnakurssi maksaa itse itsensä takaisin.

Lauantaiaamuna jouduin palaamaan hetkeksi todellisuuteen, sillä en ollut ottanut community collegelta lomaa. Kävin pitämässä normituntini ja sukelsin sen jälkeen samantien takaisin loma moodiin. Katselimme kuuman päivän kunniaksi elokuvan keskellä päivää ja suuntasimme alkuillasta auton nokan kohti Encinitasta. Oli aika toteuttaa yksi unelma ja lähteä kuumailmapallolennolle.










Kuumailmapallolento oli ikimuistoinen. Lentäjämme Ryan on San Diegon lentäjistä nuorin, mutta hoiti homman kotiin vakuuttavasti hassuista tuuliolosuhteista huolimatta. Jouduimme laskeutumaan mäkipompun kautta tielle, sillä tuulet ja San Diegon tiheät uudisrakennukset tekevät lentämisestä ja varsinkin laskeutumisesta haastavaa. Laskeutuminen oli kuitenkin hyvin pehmoinen ja laskeutumista seurannut auringonlasku kaunis.



Tässä vielä muutamia havaintoja kuumailmapallolennoista:

Korissa on yllättävän lämmin. Lauantaina oli todella kuuma, mutta edes illan viilennettyä en kaivannut pitkähihaista päälleni. Liekö kyse adrenaliinista, kuumasta kaasuliekistä vai korin tiiviistä tunnelmasta.

Matkustuskori muistuttaa erehdyttävästi ylisuurta picnic-koria.

Kuumailmapallot vaihtavat korkeutta nopeasti ja usein. Kävimme pari kertaa melkein maassa asti ja korkeimmillaan leijailimme todella korkealla. Pallon ohjaus tapahtuu korkeutta säätelemällä, sillä tuulet käyttäytyvät eri tavoin eri korkeuksissa.

Kuoharimaljat kuuluvat tiiviistii kuumailmapallolentämiseen. Ei vain siksi, että se parantaa ennestäänkin hyvää fiilistä, vaan kuoharilla (tai oikesti aidolla shampanjalla) on iso rooli kuumailmapalloilun historiassa. Lentäjämme kertoi meille pitkän tarinan siitä, kuinka shampanjalla lepyteltiin aikanaan ranskalaisia maatilanomistajia joiden sadon holtittomasti lauskeutuvat pallot aina silloin tällön pilasivat. Meidän lennolla kippisteltiin ennen ja jälkeen lennon.

Tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus lentää San Diegon yllä. Vapaita lähtö- ja laskeutumiskenttiä ei ole enää kovin montaa jäljellä mikä yhdistettynä haastaviin tuuliolosuhteisiin tekee lentämisestä liian hankalaa. Temeculan lennot jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan, joten kaikki halukkaat pääsevät jatkossakin kokemaan kuumailmapallolentämisen riemun.

Kuumailmapallolentäminen muistutti minua purjehtimisesta. Aina silloin kun liekki ei ollut päällä, oli taivaalla lipuminen hämmentävän hiljaista, tasaista ja rauhallista.


Lähtisinkö toistekin? Ehdottomasti! Vaikka joka päivä. Jos alan vaihto tulee joskus tarpeelliseksi, voisin alkaa vaikka kuumailmapallolentäjäksi... tai hiekkaveistäjäksi. Mahdollisuuksia on monia.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Olipa kerran loma

Jos minun pitäisi jäädä jumittamaan yhteen viikkoon Elämäni Murmelina tyyliin, olisi viime viikko ollut aika nappivalinta. Reissumme Catalina-saarelle oli vaatimattomasti sanottuna täydellinen.


Starttasimme minimatkamme San Diegosta tiistaiaamuna ja saimme ajella yllättävän tyhjillä teillä kohti Dana Pointin satamaa. Catalina-saari on nimensä mukaisesti saari, joten loppumatka piti kulkea veneellä tai lentäen. Jos ei satamasta satu löytymään omaa paattia, pienlentokonetta tai helikopteria, pääsee perille kätevimmin Catalina Express lautalla joko Dana Pointista, Long Beachilta tai San Pedrosta. Tuuli tuiversi ja matka sujui rattoisasti salaisia Moscow Mule drinksujamme siemaillen ja valaita bongaillen. Matkalta löytyi kuin löytyikin yksi uusi valaskaveri ja Catalina saari ilmestyi horisonttiin ehkä jopa liian nopsaan. Tai siis, siltä se tuntui. Oikeasti lauttamatka kestää noin tunnin tai puolitoista meriolosuhteista riippuen.

Catalina on Kalifornian osavaltioon kuuluva saari, jolla on kokoa 35 x 13 kilometriä ja asukkaita noin 4000. Auton saa saarella omistaa vain erikoisluvalla, mutta golfkärryjä ja veneitä on sitten senkin edestä. Saaren ainoa varsinainen kaupunki on pikkuruinen Avalon, jossa ei edes tarvitse autoa. Kaikki on kävelyetäisyydellä ja elämä ihanan simppeliä. Turisteja oli liikkellä paljon, sillä satuimme saarelle 4th of Julyn aikoihin, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että ihmisiä olisi ollut liikaa. Ei tarvinnut jonottaa, odottaa eikä kökkiä ruuhkissa. Täydellinen lähtökohta rentouttavalle ja sopivan aktiiviselle lomalle.

Mitäpä me sitten puuhasimme kolmen saarella viettämämme päivän aikana?



Ensimmäisenä päivänä keskityimme tutkimaan Avalonia ja herkuttelemaan. Kipusimme kukkuloille ja seikkailimme pienillä kujilla. Söimme pitkän kaavan mukaan ja löhöilimme ranta clubilla. Catalinan hiekkarannat eivät vedä vertoja San Diegolle, mutta vesi on ihanan turkoosia ja kirkasta. Jos Scuba Diving magazineen on uskomista, kuuluvat Catalinan vedet maailman puhtaimpien joukkoon.





4th of Julyna olisi Avalonissa järkätty vaikka mitä tapahtumaa ja paraatia, mutta mepä karkasimmekin rauhallisemmille rannoille Two Harborin kylään. Two Harboriin pääsi kaikista kätevimmin pikaveneellä. Matka kesti noin 40 minuuttia ja sekä vene että Two Harbor olivat käytännössä katsoen tyhjiä. Vuokrasimme heti alkuun itsellemme rantatuolit, tuplakajakin ja snorklailuvälineet. Märkäpukuja emme uskoneet helteisenä päivänä tarvitsevamme, mutta älkää olko yhtä hölmöjä kuin me.






Vietimme päivän kajakoiden pienille autioille rannoille, snorklailimme ja ihmettelimme upeita kaloja, kajakin vieressä porskuttelevia merileijonia ja kirkasta vettä. Aina välillä kävimme sulattamassa tärisevät kroppamme polttavan kuumalla hiekalla ja jakoimme taas matkaa kohtia uusia rantoja. Alkuillasta palasimme pikaveneen kyydissä Avaloniin. Avalonissa riitti porukkaa, mutta tälläkään kertaa ei tarvinnut odotella pöytää ravintolasta eikä ihastella ilotulituksia tungoksen keskellä. Shown jälkeen käppäilimme takaisin hotellille ja mietimme, mitä seuraavaksi. Kauaa ei tarvinnut kuitenkaan miettiä, sillä toinen meistä nukahti istuvaan asentoon ja toinenkin seurasi aika pian perästä. Mikään ei takaa hyviä yöunia paremmin kuin aktiivinen päivä auringossa ja vedessä.


Komantena päivänä suuntasimme kulkumme saaren huipulle shuttle bussin kyydissä. Bussi kuljetti meidät kapeita ja jyrkkiä teitä pitkin "taivaalla sijaitsevalle lentokentälle" (Airport in the Sky). Lentokentän lisäksi määränpäästämme löytyi kauppa, ravintola ja luonnonpuiston vartija, joka auttoi meitä valitsemaan sopivan haikkireitin. Päätimme haikata noin viiden tai kuuden mailin (8-10 km) pituisen Blackjack loopin, mikä osoittautui aika nappuvalinnaksi. Reitiltä avautui upeita näköaloja kanjoneihin, kukkuloille ja merelle emmekä tavanneet polulla kuin kaksi muuta matkalaista. Emme kohdanneet polulla myöskään aimmein bussista bongailemiamme buffaloita emmekä siis joutuneet käyttämään juuri oppimiamme buffalonkarkotustaitoja. Buffalot ovat aika jäätävän kokoisia otuksia ja ilmeisesti myös nopeita juoksijoita jos sille päälle sattuvat.





Haikin jälkeen suuntasimme takaisin Avaloniin ja vietimme lopun päivää rannalla korttia pelaillen ja kaupoissa kiertäen. Illalla oli aika sanoa Catalinalle heipat ja suunnata lautan kyydissä Dana Pointin kautta kotiin. Kirsikkana kakun päällä komeili upea auringonlasku ja tieto siitä, että edessä oli vielä kolme päivää lomaa.




Tässä vielä pari ylimääräistä Catalina-vinkkiä:

  • Kuljeta mukanasi aina omaa vesipulloa. Katalina kärsii pahasta kuivuudesta eikä yhdessäkään ravintolassa tarjoilla vesijohtovettä eikä muutakaan ilmaista vettä. Vettä voi ostaa muovipulloissa, mutta paljon ekologisempaa ja halvempaa on täyttää omat pullot hotellilla ja ostaa lisävettä vain tarvittaessa.
  • Catalinalla haikkaamiseen tarvitsee luvan. Lupa on ilmainen ja sen saa hankittua joko netistä tai paikanpäältä. Lupaa varten pitää tietää, missä, milloin ja kuka haikkailee.
  • Catalinaan voi tehdä San Diegosta tai Los Angelesista päivämatkankin, mutta suosittelen viipymään ainakin yhden yön ajan ja jos mahdollista, vierailemaan myös Two Harborin rauhassa.
  • Catalinasta löytyy myös leirintäalueita ja halutessaan voi koko saaren läpi haikata muutamassa päivässä. 


Neljä peukkua Catalinalle! Tänne(kin) pitää tulla vielä uudelleenkin.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Seitsemän

Minulla oli tänään ensimmäinen virallinen lomapäivä. Siis ensimmäinen viidestä. Ajelin tukikohtaan, Point Loman kärkeen, istuin kiviaidalle, kuuntelin aaltojen kuohua ja hengitin lämmintä meri-ilmaa. Lokit kirkuivat ja merileijonakin kävi moikkaamassa. Katseeni siivilöi horisonttia ja löysi vihdoin etsimänsä. Sukellusvene lipui hiljalleen kohti kotisatamaa; Phill oli tulossa kotiin.

Teki mieli hurrata, mutta hurrasin kuitenkin vain pääni sisällä, jottei merileijonakaverini olisi pelästynyt turhaan. Vatsassani lepatteli perhosia ja hymyilytti. Kyllä tätä hetkeä on taas odotettukin ja välillä vähän jännättykin, miten meidän lomasuunnitelmille käy. Sukellusveneen aikatauluista kun ei koskaan oikein tiedä ennen kuin paatti on ihan oikeasti satamassa.

Juhlimme huomenna seitsemättä hääpäiväämme kupari- (ja villa-) teemalla. Luvassa on siis ainakin Moscow Mule drinksuja, haikkausta, snorklausta ja rantaelämää Catalina saarella. Villasukille ei toivottavasti tule tarvetta, vaikka puolipilvistä on luvattukin. Vietämme Catalina saarella kolme päivää ja suuntaamme sen jälkeen takaisin San Diegoon jatkamaan lomaamme staycation tyylillä.

Seitsemäs avioliittovuotemme on ollut taas kerran vuosi, jonka aikana olemme olleet erossa huomattavasti enemmän kuin yhdessä. Olosuhteet ovat olleet välillä haastavat, mutta meillä on mennyt hyvin. Elämä on ollut seesteistä, sillä pikkuasioista ei ole viitsinyt kiistellä ja isommat asiat on selvitetty jo tässä vuosien varrella. Olemme keskittyneet voimaan hyvin yksin ja yhdessä ja nauttimaan yhteisestä ajasta täysillä.

Tuloja ja menoja on ollut viime aikoina niin paljon, että olen lisännyt tervetulokylttiin vain again aina tarpeen mukaan. Laiska? Ehkä. Mutta ihan yhtä odotettu ja toivottu on kotiinpaluu ollut joka kerta.

Loma, loma, loma! Kylpyhuoneen katossa on edelleenkin reikä, mutta muuten koti kiiltelee puhtaana ja to-do lista on tyhjä. Sängyssä kuorsaa väsynyt merimies ja kaikki on juuri nyt niin valtavan hyvin.

torstai 28. kesäkuuta 2018

Kalifornia-päivä

Sulje silmäsi ja ajattele Kaliforniaa. Mitkä kolme sanaa tulevat ensimmäisenä mieleesi?

Meri, ranta, palmut, aurinko, surffaus, jooga, vihermehut, kombucha, avocadot, sitrushedelmät, kalatacot, viinitarhat, pienpanimot, IPA, ruuhkat, flip flopit, boheemit ja rennot vaatteet, hipit, hipsterit, meksikolaiset vaikutteet, isot rantalaiturit, beach cruiser -pyörät, hiekka, aavikot, kaktukset, joshua puut, vuoret, lämpö, mäet ja kukkulat, liberaali politiikka...


Menikö edes muutama veikkauksistani oikein?

Oikeastihan Kalifornia on isompi kuin Suomi ja tänne mahtuu jos minkälaista meininkiä ja maisemaa piilaaksosta maaseudun, aavikoiden ja vuorten kautta surffiparatiiseihin ja suurkaupunkeihin. Stereotyyppisten mielikuvien Kalifornia sijoittuu usein kuitenkin etelän varakkaille rannoille ja elokuvien kulisseihin.

Olen asunut San Diegossa nyt melkein viisi vuotta ja tunnen olevani täällä aivan kotonani, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asuinympäristöni vaikuttaa elämääni ja elämänasenteeseeni monella tavalla, mutta jos ihan totta puhutaan, en vietä juuri koskaan rantapäiviä ja olen surffanut tasan kaksi kertaa. Kerran kaksi vuotta sitten ja toisen kerran viime sunnuntaina.


Sunnuntai oli kaikkineen todellinen Kalifornia-päivä ja aivan mahtava sellainen. Vietin käytännössä koko päivän rannalla surffaten, hengaillen ja joogaten. Ja taas kerran mietin, miksi tätä ei tule tehtyä useammin, kun kerran puitteet rantailuun ovat täydelliset. 



Ei minusta elämäntapasurffaajaa saa enää tässä vaiheessa väännettyä, mutta vitsit, oli se kyllä kivaa! Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi surffata seuraavan kerran hieman aiemmin kuin kahden vuoden päästä. Ehkäpä jopa vielä toisen kerran tänä kesänä.

Kyllä tämä Kalifornia on oikeasti aika mainio paikka asustaa!

Kuvista kiitos Minnalle ja Juhalle!

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannusmunat ja -soutelut

Olen viettänyt juhannusta viimeksi vuonna 2006. Yksitoista juhannuksetonta vuotta sekä viime vuosien keskikesän lumienkelit ja kaatosateet ovat tehneet tehtävänsä enkä osaa enää edes oikein kaivata juhannusta. Löytyisihän täältä maailmaltakin toki paikallisten Suomi-seurojen järjestämiä juhannusjuhlia, mutta omassa mielessäni keskikesän juhla kuuluu niin tiiviisti pohjolan yöttömään yöhön, etteivät mitkään korvikkeet tule kuuloonkaan.

Tämä perjantai kului siis ihan normisti töissä, mutta ujutinpa silti päivääni pari juhannuksellista elementtiä.

Juhannus ei ole juhannus ilman soutuvenettä. Paremman puutteessa kävin salilla soutelemassa ja pelaamassa kalapeliä. Laineiden liplatus ja kuikan huuto vain puuttuivat.

Salin jälkeen nautin hieman viiniä, juhannus(pääsiäis)munan, mansikoita ja kirsikoita. Siinähän ne tärkeimmät.

Koivuja meiltä ei löydy, mutta jacarandat kukkivat kauniisti

Ihanaa juhannusta Suomeen! Nauttikaa keskiyön auringosta, jos ja kun se sattuu pilkahtamaan!

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Murphyn laki

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kuuntelin palohälyttimen patterin loppumisesta johtuvaa piippailua ja mietin, miksi patteri loppuu aina yöllä. Hälytin piippasi noin minuuntin välein ja herätti minut ihanasta unestani. En löytänyt uutta patteria pimeässä ja puolinukuksissa, joten päätin ottaa riskin ja poistaa patterin hälyttimestä kokonaan. Mutta tämäpä ei auttanut mitään: Hälytin on kytketty patterin lisäksi myös verkkovirtaan. Piippailu jatkui ja uhkasi mielenterveyttäni. Viimeisenä oljenkortena päätin kokeilla edellisessä kodissa tepsinyttä kikkaa ja painoin hälyttimen testinappulaa. Painoin hieman liian pitkään ja herätin samalla ainakin Phillin ja todennäköisesti myös naapurit. Hälytin ujelsi hetken ja jatkoi sitten epäsäännöllisen säännöllistä piippailuaan. Minulta meinasi päästä itku, mutta Phill otti tilanteen haltuun. Miehellä oli laatikossa salainen patterikokoelma ja ongelma oli sillä korjattu.

Mutta tuo kaikki oli hyvin pientä. Kävi meinaan niin, että eräänä kauniina aamuna heräsimme puoli viideltä sanomaan taas kerran hyvästejä Phillin lähtiessä merille. En saanut enää unen päästä kiinni, joten päätin vetää kello viiden aamutreenin. Treenin jälkeen minulla oli hyvin aikaa vielä rauhalliseen suihkuun ja aamupuuhasteluun, kunnes tietoisuuteni valtasi vessasta kuuluva tip, tip, tip.

Tarkistin suihkun ja hanat hölmistyneenä ja ihmettelin märkää lattiaa. Kun nostin katseeni kattoa kohti, näin kolme tiputtelevaa vesikuplaa. Apua! Siis ihan oikeastiko meillä on vesivahinko ja siis ihan oikeastiko noin tunti sen jälkeen kun Phill lähti ja noin kymmenenminuuttia ennen kuin minun olisi lähdettävä? No tietenkin, silloinhan kaikki katastrofit aina tapahtuvat.

Soitin yläkerran naapurille, joka on myös HOA:n puheenjohtaja, mutta puhelu meni vastaajaan. Seuraavaksi juoksin ulos sulkemaan veden koko talolta (ja ansaitsin taas vuoden naapuri pisteitä), lähetin pahoittelevan sähköpostin naapureille ja soitin Phillin paatille, jonka tiesin olevan vielä maissa. En soita ikinä Phillille töihin, joten Phill tiesi samantien, että nyt on jotain pielessä. Kaikeksi onneksi Phill pystyi soittamaan puolestani putkimiehelle, sillä minun oli pakko mennä pariksi tunniksi töihin ja olin jo reippaasti myöhässä.

Pääsin lähtemään töistä puoli kymmeneltä ja siirryin kotiin odottelemaan putkimiestä. Sain myös yhteyden naapuriini ja HOA:n puheenjohtajaan, joka päätti tehdä etäpäivän ja pysyä kuulolla. Onnea on ihana naapuri!

Putkimies saapui aikanaan ja teki kylpyhuonen kattoon jäätävän kokoisen reiän. Vuoto löytyi ja korjattiin ja työ laskutettiin suoraan HOA:lta. Tässä vaiheessa ei ollut vielä kuitenkaan syytä juhlaan, sillä katossa oli iso ja märkä reikä, joka piti saada kuivaksi niin nopeasti kuin mahdollista. Naapurini auttoi minua etsimään firman, joka voisi tulla avuksi vielä samana iltana ja lähettää laskun suoraan HOA:lle. lllalla olin aivan totaalisen uupunut ja nukahdin samantien kuivauslaitteen seesteiseen pauhuun.

Seuraavana päivänä sain taas vieraita, sillä ennen isompia purkutöitä piti testata, onko meillä asbestosta. Ei onneksi ollut ja kuvittelin, että lauantaina pääsisin jo eroon kuivurista sekä kodin saunamaisesta ilmapiiristä ja voisimme aloittaa purkutyöt.

Noh, eipä mennyt lauantaikaan ihan putkeen. Minulta hajosi meinaan auto. Se ei käynnisty, ei sitten millään. Virrat menevät kyllä päälle, joten kyse on tuskin akusta, mutta itse mottori ei anna edes pientä lupausta käynnistymisestä. Meinasi päästä taas itku kun autosta ei kuulunut pihaustakaan ja minun piti olla puolentunnin päästä pitämässä kesälukukauden ensimmäistä oppituntia. Onneksi on Uber ja taito kerätä itseni tiukanpaikan tullen.

Lauantaina selvisi myös, että drywall tyyppi ei kerkeä paikalle ennen kuin maanantaina ja minä en puolestani voi olla maanantaina poissa töistä. Joten kuivuri on yhä edelleen päällä ja kylpyhuoneen katon purku- ja korjaustyöt pääsevät alkamaan aikaisintaan tiistaina. Sama pätee myös autoon.


Huokaus. Syvä huokaus. Jos ja kun kaikki on taas joskus kunnossa, voitaisiinko sopia, että ei hetkeen sattuisi yhtään mitään. Ainakaan ennen kuin Phill tulee taas kotiin.