lauantai 10. marraskuuta 2018

Minun rantani

Olen ollut lapesesta saakka hyvin päättäväinen eikä päähänpistojani ole aina ihan helppo seurata. Tokalla luokalla päätin haluavani musiikkiluokalle, kolmannella kävelin kotiin trumpetti kädessä, lukiossa päätin juuri ennen kirjoituksia inhoavani matikkaa vaikka olinkin siinä ihan hyvä ja Bostonissa asuessa minusta tuli yhdessä yössä intohimoinen juoksija. Viimeisin päätökseni teki minusta vihdoinkin rantaihmisen.


Keksin alkukesästä alkaa hyödyntämään laivaston lentotukikohdassa sijaitsevaa Breaker's Beachia ja tein sinne itselleni kakkoskodin. Tukikohdan ranta on uskomattoman kaunis ja usein myöskin hämmentävän tyhjä. Toisin kuin muilla San Diegon rannoilla, siellä ei tarvitse taistella koskaan parkkipaikoista eikä levitellä pyyhettä metrin päähän tuntemattomista kanssarantailijoista. Lisäbonuksena rannalla pääsee nauttimaan usein myös suunnittelemattomista lentonäytöksistä ja joskus jopa elokuvan kuvauksista. Muutama viiko sitten satuin rannalle samaan aikaan Tom Cruisen kanssa ja seurailin Top Gunin kuvauksia samalla kuin juoksin omia sprinttejäni. (Okei, en minä Tomia oieasti nähnyt, mutta aika paljon muuta kyllä!)


Viikko sitten San Diegossa käännettiin kellot talviaikaan ja pimeä laskeutuu nyt jo viideltä. Samalla jouduin sanomaan iltaisille rantatreeneille ja kesälle hyvästit. Tai ainakin melkein. Eihän rantaelämä ole San Diegossa "kesästä" kiinni. Kalenterin mukaan nyt on marraskuu ja syksy, mutta hyvinpä siellä rannalla tänäänkin tarkeni lähes kolmenkympin lämpötiloissa. Marraskuussa San Diego on parhaillaan.


Jotkut päätöksistäni ja päähänpistoistani ovat lyhytikäisiä, mutta uskallan jo nyt väittää, että rannat ovat tulleet jäädäkseen. En edelleenkään tiedä kuinka kauan saamme vielä asua Kaliforniassa, mutta kävi miten kävi, San Diegolla tulee ikuisesti olemaan  iso ja lämmin paikka sydämessäni.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ikävä ihana ikävä

USA:ssa siirryttiin viime yönä talviaikaan, minkä kunniaksi sisäinen herätyskelloni herätti minut jo heti viiden jälkeen. Pakottauduin kuitenkin löhoilemään sängyssä yhdessä seilailevien ajatusteni kanssa ja päädyin pohtimaan ikävää.

Phill lähti komennukselle melkein neljä kuukautta sitten. Neljän kuukauden aikana olen saanut puhua Phillin kanssa puhelimessa muutaman kerran kahden eri satamakäynnin yhteydessä. Inboxiin on kilahtanut kaksitoista sähköpostia ja postiluukusta on löytynyt kolme kirjettä. Viimeiseen reiluun kuukauteen en ole kuullut miehestä pihaustakaan. Tiedän kuitenkin, että kaikki on hyvin ja sen tiedon avulla pärjää jo pitkälle.

Viimeisiin kuukausiin on mahtunut koko tunne-elämän kirjo, mutta valtaosan ajasta minulla on ollut todella rauhallinen ja onnellinen olo. Olemme tehneet suhteemme eteen paljon töitä ja saavuttaneet tilan, jossa olo tuntuu tärkeältä ja rakastetulta silloinkin kun toinen on tosi kaukana, kaikkien kommunikointimahdollisuuksien ulottumattomissa. Kun elämässäni tapahtuu jotain kivaa, jännää tai ikävää, on Phill edelleenkin ensimmäinen kenelle halauan asiasta kertoa. Kirjoitan Phillille päivittäin sähköposteja vaikken uskokaan niiden menevän perille ja käyn pääni sisällä pitkiä monologimaisia keskusteluja, joiden lomaan kuvittelen usein myös miehen vastareaktiot. Ehkä meillä on jonkinlainen telepaattinen yhteys, todennäköisesti ei, mutta hyvä mielikuvitus ja sopivasti hassahtanut positiivinen asenne auttavat jaksamaan vaikeimpinakin hetkinä.

Vankan suhteen lisäksi olen saanut paljon voimaa ja positiivista energiaa ystävistä, hyvän mielen puuhista, aina jaloissa pyörivistä ja ovella odottavista kissoista, töistä ja tiiviistä työyhteisöstä. Olen todella onnellinen siitä, että olemme saaneet asua San Diegossa jo viisi vuotta ja olen uskaltanut juurtua tänne. Minulla on täällä kotikoti, paikka jonne tunnun kuuluvani silloinkin kun elämäni tärkein tuki ja turva on poissa. Vaikka välillä ikävä kirpaiseekin todella syvältä, en ole tuntenut oloania vielä kertaakaan yksinäiseksi. Se on paljon se!


Viimeiset kuukaudet ovat taas muistuttaneet minua siitä, kuinka hyvin minä pärjään haastavissa tilanteissa. Pystyn seisomaan tukevasti omilla jaloillani, mutta yhdessä me olemme entistäkin vahvempia. Edessä on vielä viikkoja ja kuukausia erossa oloa, monenlaisia tunteita ja ehkä haasteitakin, mutta sitten kun tämä kaikki on taas tällä kertaa ohi, haluan muistaa, miltä minusta tuntuu juuri nyt. Kun perusasiat ovat kunnossa, on ikävä onnellista ja kihelmöivää - täynnä mahdollisuuksia, unelmia, välittämistä ja rakkautta.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Sunnuntai 14.10

Mikä ihana päivä! Aamu alkoi herkkupuurolla ja jatkui luontoretkellä. Pakkasin eväät, hain ystäni kyytiin ja suuntasimme auton nokan kohti Palomar Mountainia.


Matkalla kohtasimme sumua ja miljoona ylämäkeen puskevaa pyöräilijää, mutta huipulla paistoi aurinko. Kävelimme kolmella eri reitillä yhteensä kymmenen kilometriä, ihailimme maisemia pilvien yllä, valokuvasimme ja söimme tietenkin myös eväitä.




Luonnon rauhassa oli ihanan helppo hengittää ja antaa mielen levätä. Metsässä on ihmisen hyvä olla!



Palasimme takaisin San Diegoon neljän aikoihin, joten kerkisin vielä hyvin valmistelemaan lounaat koko ensi viikoksi ja katselemaan The Shape of Water -elokuvan. Sovimme ennen Phillin lähtöä viettävämme etänä elokuvatreffejä, eli katselevamme samoja elokuvia ja juttelevamme niistä sitten sähköpostien välityksellä. Homma on toiminut puolittain. Olemme kyllä katsoneet samat elokuvat, mutta keskustelu on ollut aika vähäistä hyvin heikon sähköpostiyhteyden vuoksi. Mutta samapa tuo. Olen nauttinut elokuvista ja siitä ajatuksesta, että jossain tuolla merten syvyyksissä Phill on katsellut samat pätkät ja ajatellut ehkä minua. Toistaiseksi olemme katselleet The Shape of Waterin lisäksi The Greatest Showman, I Kill Giants, Lady Bird, Coco sekä Pitch Perfect 3 elokuvat. Kaikki muut ovat olleet mielestäni loistavia, mutta Pitch Perfect saa arvosanaksi aika odotetustikin vain mjah.

Loppuillan ohjelmassa ei ole mitään tuorepuuron tekoa ja kissojen rapsuttelua kummempaa. Lupasin mennä huomenna töihin jo seitsemäksi, joten nukkumaan olisi parasta päästä suht ajoissa.

Kiitos kaikille viikkoni seuraajille. En edelleekään lupaa mitään elämää suurempaa blogini suhteen, mutta Instagram (veeralampi) pysyy taatusti aktiivisena ja blogikin saattaa päivittyä hieman aiempaa ahkerammin.

Tästä taas kohti uutta viikkoa!

lauantai 13. lokakuuta 2018

Lauantai 13.10

Tänään ei soi kello, mutta herään silti jo ennen puolta seitsemää ja olo on ihmeen virkeä. Köllin kuitenkin sängyssä hetken aikaa ja rapsuttelen päälläni möyriviä kissoja. Ihanaa kun ei ole kiire minnekään!

Teen aamupalaksi banaanista ja kananmunasta "pannareita" (kaksi munaa, yksi muussattu banaani) ja laitan lautaselle lisäksi kreikkalaista yogurttia, maapähkinävoita, vadelmia ja vaahterasiirappia. Herkkua! Teen sohvalle pesän ja enkä edes mieti vielä päivän muita puuhia.

Yhdekseltä on aika nousta kunnolla ylös ja alkaa hommiin. Siivoan kodin alkulämpäksi ja lähden hieman kymmenen jälkeen salia kohti. Ajelen tällä kertaa Point Lomaan, sillä haluan juosta ennen jalkatreeniä mäkiä ja portaita. Siihen tarkoitukseen on Point Loman tukikohta aivan mainio! Ihailen juostessani tummia pilviä ja kerkiän juuri sateen alta salille. Eilen illalla satoi ja ukosti ihan kunnolla, mutta tämä kuuro on nopeasti ohi. Tuoksu on silti ihanan raikas.

Treenin jälkeen suuntaan kulkuni Liberty Stationille Trader Joe's kauppaan ruokaostoksille ja Libery Marketiin lounasta metsästämään. Suosittelen tsekkaamaan Liberty Stationin, jos ikinä vietätte aikaa San Diegossa! Sieltä löytyy jotakuinkin kaikkea viehättävässä paketissa.



Päädyn ostamaan lounaaksi empanadas "piirakoita" ja teen niiden kylkeen salaatin. Jumitun taas hetkeksi sohvalle ennen kuin saan kumman päähänpiston hyökätä vierashuoneemme kimppuun. Huone on ollut jo pitkään enemmänkin varasto kuin mitään muuta. Ärsyttävää! Olen luvannut itselleni tekeväni asialle jotain sitten syksyllä, kun ulkona sataa ja on synkeää. Tänään taitaa olla se päivä... Kaivan kaikki ostamamme julisteet ja taideteokset esiin ja alan suunnittelemaan, miten laittaisin ne seinälle kaikkein järkevimmin. Siivoan myöskin vaatekaappini ja karsin taas jätesäkin verran vaatekeräykseen lähteviä vaatteita. Urakkani päätteksi huone on vähintäänkin yhtä sekainen kuin aiemminkin, mutta nyt minulla on ainakin jonkinlainen idea siitä, mitä aion siellä tehdä.


Alkuillasta päätän lähteä vielä Mission Valleyn kauppoihin ostamaan kehyksiä. Michael's on lottovoitto ja sieltä löytyy yhtä lukuunottamatta juuri oikeanlaiset. Ja koska Michael's on ihan Targetin vieressä, pitäähän sielläkin piipahta. Targetista ostan tällä kertaa vain ja ainoastaan sitä, mitä lähdin hakemaan: taulunkiinnitystarroja. Kerta se on ensimmäinenkin.

Saavun kotiin kuuden aikoihin ja alan heti samantien ruuanlaittopuuhiin. Teen uunilohta, uuniranskiksia ja niin ikään uunissa kypsennettyä parsakaalia. Nams! Ostan nykyään loheni aina Trader Joe's :ta, sillä sisäpiiritietojeni mukaan heillä on todella tarkat kriteerit kalojensa suhteen. USA:ssa näiden asioiden kanssa kannattaa ihan oikeasti olla tarkkana, sillä kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää.

Ruuan kypsyessä uunissa, laitan ensimmäiset taulut seinälle. Loput saavat odottaa toiseen päivään, sillä kiinnitystarrat loppuvat kesken. Huone näyttää jo nyt kivemmalta, mutta kuvia en aio ottaa ennen kuin huone on vimppaa myöten valmis.

Illallisen jälkeen saan vielä inspiksen leipoa jauhottomia maapähkinävoi suklaa keksejä. Herkuttelen vaniljajätskillä ja uunituoreella keksillä, katselen jälleen kerran hömppää, kirjoittelen blogia ja sähköposteja, juon lasin viiniä ja fiilistelen uutta tauluseinää. Lauantait ovat ihania!


Ennen nukkumaan menoa pitää muistaa vielä laittaa kameran akku lataukseen, sillä huomenna on tiedossa retkipäivä metsään. En malttaisi odottaa!

P.S. Noista kekseistä tuli ihan mielettömän hyviä. Resepti ei ole oma keksimä, mutta jaan sen mielelläni muillekin:

1 cup maapähkinävoita (sellaista, missä ei ole muuta kuin maapähkinöitä ja suolaa)
1/2 cup vaahterasiirappia
1 muna
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vanílja extract

Sekoita sähkövatkaimella sekaisin ja lisää

1/2 cup kaurahiutaleita
1/3 cup tummia suklaahippuja

Paista 350 F noin 13 minuuttia (ohje sanoi kymmenen, mutta minulle se ei riittänyt)
sirottele päälle isorakeista merisuolaa (minä käytin vaniljalla maustettua)



perjantai 12. lokakuuta 2018

Perjantai 12.10

Aamu alkaa taas kerran kesken unen. Olen unessani matkalla Riihimäen uimahalliin Phillin kanssa. Jep, juuri näin jänniä unia minä näen. Herääminen kestää taas hetken, mutta hommaa helpottaa huomattavasti se, että on vihdoinkin perjantai.

Työparini on tänään poissa ja oletan päivästä tulevan kiireisen. Olen väärässä. Kaikki menee smoothisti kepeän perjantaifiiliksen ansiosta. Olemme taas kerran todella paljon ulkona. Koulumme piha on suunniteltu niin, että siellä voi tehdä lähes kaiken sen minkä sisälläkin. Maalaamme, syömme aamusnackin picnic tyylillä, pesemme leluja, laulamme ja tanssimme, hypimme, juoksemme, kiipeilemme, tasapainoilemme, luemme kirjoja ja kokkailemme mutakeittiössä.


Ruokatauollani käyn taas kävelyllä. Matkalla kohtaan nukkuvan kodittoman miehen, kitarajamit, kaksi keski-ikäistä moottoripotkulaudoilla kiitävää naista sekä vanhan oppilaani isän, joka taittaa matkaa skeittilaudalla vaaleanpunainen polkupyörä sylissään. Tervetuloa North Parkiin!


Teen tänään taas hieman normaalia pidemmän työpäivän ja pääsen lähtemään vasta hieman viiden jälkeen. Suuntaan taas kerran Coronadoon salille. Perjantai-illat ovat aivan parhaita ajankohtia salitreenille. Salilla on juuri sopivan hiljaista ja rento meno. Juoksen ensin kymmenen minsaa vauhdilla ja soudan perään toiset kymmenen niin lujaa kuin lähtee. Tämän päälle teen ylävartalotreenin painoilla. Energiaa riittää ja treeni kulkee hyvin.


Kotiin ajellessa on jo ihan pimeää. San Diegon downtownin valomeri näyttää kauniilta Coronado sillalta katsellessa. Motarille päästyäni huomaan yllätyksekseni, että se lainehtii vedestä. Sillan toisella puolella on ilmeisesti satanut hetki sitten kaatamalla. Sateen tuoksu saa mieleni tekemään punaviiniä, joten päätän poiketa vielä kauppaan ennen kotiin ajamista. Olen kuullut joskus tutkimuksesta, jonka mukaan lasi punaviiniä vastaa tunnin salitreeniä. Jos treenaa ensin tunnin ja nautiskelee sen jälkeen lasin viiniä, elää varmasti ikuisesti.


Kotona huomaan, että hupparini on päällä nurinkurin. Hups. Se selittääkin kaikki ne ruokakaupassa saamani hymyt. Oh well, tämä menköön pimeyden piikkiin. Ruokin kissat, nautiskelen lämpimästä ja rentouttavasta suihkusta ja syön illalliseksi eiliseltä jäänyttä jackfruit pastaa. Kaadan itselleni lasin viiniä ja alan kirjoituspuuhiin.

Loppuillan ohjelmassa on nautiskelua. Suklaata ja viiniä, telkkarista jotain hömppää ja pehmoinen kissa (tai kaksi) sylissä. Aivan mahtava fiilis! Perjantai-illat ovat parhaita!


torstai 11. lokakuuta 2018

Torstai 11.10

Herään hieman ennen kuutta siihen, että jalkojeni päällä pyörii tornado. Syy löytyy herätessä.


Ennen tämä oli jokaöistä meininkiä, mutta nykyään Possu tulee enää harvemmin jalkojen päälle leikkimään.Tai ehkäpä en vain enää herää siihen. Sängystä löytyy meinaan lähes joka aamu hiiri. Onneksi meillä ei ole ollut yhtä kertaa lukuunottamatta oikeita.

Tein eilen illalla tuorepuuron jääkääppiin tekeytymään, joten aamupala hoituu helposti. Heitän sekaan valmiiksi pilkkomani mangot sekä mantelivoita ja haudutan kupposen rooibos teetä. Vietän sohvalla taas kerran liian kauan aikaa ja tulee kiire. Lähden töihin viime tipassa ja kiroan, kun huomaan, että kotimme on ympyröity tietöillä. Tie on poikki joka suuntaan, joten ei auta muu kuin pujotella puomien välistä. Onneksi työmiehet eivät ole vielä paikalla.

Saavun töihin pari minuuttia myöhässä, mutta onneksi meillä ole ihan pilkun tarkkaa. Töypäivä menee taas vauhdilla ja huomattavasti pirteämmissä merkeissä kuin eilen. Vietämme ihan koko aamun ulkona ja lounasaikaan kaikilla on nälkä. Omalla tauollani käyn kävelyllä ja lasten nukkuessa teen paperihommia tietokoneella.

Pääsen töistä puoli viideltä ja suuntaan suoraan Coronadon tukikohtaan rannalle. Olen tehnyt nyt "kesällä" lähes joka viikko yhden treenin rannalla. Se on aivan parasta. Juoksen puoli tuntia rantaa edestakaisin vaihtelevilla nopeuksilla ja teen päälle toiminnallisen jalkatreenin. Hyppyjä, kyykkyjä, tasapainoiluja, loikkia, askelkyykkyjä... Kaikkea kivaa. Samalla saan nauttia aaltojen pauhusta ja joka viikkoisesta lentonäytöksestä. Viimeviikolla ihailin jettien harjoituksia, tänään vuorossa ovat helikopterit.



Kotiin ajellessani seuraan auringonlaskun kehittymistä ja kerkiä kotiin sopivasti h-hetkellä. On pakko kävellä vielä korttelin ympäri ja imeä itseeni viimeisetkin aurinkoenergiat.


Kotona ryntään samantien lämpimään suihkuun pesemään hiekat jaloista, sillä treenaan rannalla aina paljain jaloin. Suihkun jälkeen ruokin jaloissa pyörivät kissat ja kokkailen itselleni jackfruitista (en tiedä mitä sen on suomeksi...), pavuista ja kikhernepastasta illallista. Ruuan kypsymistä odotellessa napostelen raakaa kesäkurpitsaa ja selailen Instagramia.

Loppuilta kuluu taas tuttuun tapaan kotona. Pesen pyykkiä, kirjoittelen, selailen nettiä, kuuntelen Bastillea ja leikin kissojen kanssa. Tänään on ohjelmassa vielä skype-treffit äidin ja isän kanssa kunhan Suomessa herätään.

Tämä torstai on ehdottomasti täynnä toivoa. Ihan kohta on viikonloppu!

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Keskiviikko 10.10

Olen yleensä todella huono päivämäärien kanssa, mutta 10.10 on taottu niin syvälle selkärankaani, etten unohda sitä varmasti ikinä. Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Aamu alkaa taas kellon soitolla 6:15. Olen vielä syvässä unessa ja herääminen kestää hetken. Saan viereeni kaksi innokasta (ja nälkäistä) kehrääjää. Teen aamupalaksi saman setin kun eilenkin. Itse tehtyä ruisleipää, hummusta, paistettua kananmunaa, avocadoa ja tomaattia. Istahdan sohvalle syömään ja selaamaan nettiä, mutta homma keskeytyy kun sälekaihdinten välistä siivilöityy vaaleanpunaista valoa. On pakko käydä kurkkaamassa.


Kaikki blogiani tai Instagramia seurvaat tietävät jo taatusti, etten voi vastustaa auringon laskuja ja nousuja.

Työpäivä menee väsyneissä merkeissä, vaikkei päivässä mitään vikaa olekaan. Ruokatauolla hengailen koululla ja höpöttelen työkaverini kanssa. Suunnittelemme pian naimisiin menevän työkaverimme "bridal showeria".

Pääsen tänään kotiin jo puoli viideltä, eli siis silloin kun työpäiväni kuuluukin päättyä. Ajelen kaupan kautta kotiin, soitan pari puhelua ja hoidan muutaman asian netissä. Tähän kaikkeen menee yllättävän kauan aikaa ja kello alkaa lähenemään jo kuutta. Aika alkaa kokkailemaan.

Teen illalliseksi quinoa salaattia, johon tulee quinoan ja vihersalaatin lisäksi uunissa kypsennettyä ruusukaalia, porkkanaa ja sipulia sekä pannulla haudutettua papu, paprika, herkkusieni, kesäkurpitsa seosta. Ihan mielettömän hyvää! Olen vähentänyt nyt Phillin poissaollessa lihan syöntiä reilusti. Syön joka viikko jonkin verran vaaleaa lihaa, kalaa ja kananmunia, mutta valtaosa aterioistani on kasviperäisiä. Tämä ruokavalio on tuntunut kaikkein toimivimmalta ratkaisulta juuri nyt.


Illallisen jälkeen on aikaa kirjoitella blogia ja sähköposteja, katsella Parks and Recreation -sarjaa, venytellä ja rullailla. Kroppa tuntui tänään aika väsyneeltä ja tukkoiselta, joten lepopäivä tuli tarpeeseen.


Pian koittaa se hetki, josta olen haaveillut tänään aika moneen otteeseen: Saan rojahtaa sänkyyn ja jatkaa aamulla keskeytyneitä unia. Ihanaa, että huomenna on jo torstai!