sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Nimestä on moneksi

Kävin ostamassa tänään lounaaksi lohisalaattia ja keskustelu ravintolan työntekijän kanssa meni jotakuinkin näin:

Can I get your name for the order.
Sure, it's Veera. V-E-E-R-A.
Veena?
No, there's R in the middle. V-E-E-R-A
Oh! Savera. So beautiful!

Sanomattakin ehkä selvää, että tuossa vaiheessa luovutin.

Veera on taipunut tässä vuosien kuluessa aika moneksi, mutta siltikin aina välillä yllätyn, kuinka vaikea nimeni on. Ei auta vaikka sanoisin hitaasti tai tavaisin. Vähintään yksi e putoaa pois. Viime aikoina nimestäni on vääntynyt hämmentävän usein Vena tai Veena. Tämä siitäkin huolimatta, että päräytän ärräni hyvin suomalaisittain. Jokin aika sitten sain jopa kunnian olla Feta. Veera. Ai siis niin kuin se juusto? No ei nyt ihan, mutta toisaalta ihan sama.


Oikeasti en välitä ja tottelen mitä tahansa nimeä, jos palkintona on herkullista lohisalaattia. Rakkaalla lapsellahan on tunnetusti monta nimeä.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Pokerinaama

Jos eksyn vielä joskus pelaamaan en ole koskaan (never have I ever) -peliä, en voi enää väittää etten olisi koskaan pelannut pokeria rahasta. En voi myöskään väittää, ettenkö olisi koskaan voittanut pokeriturnausta. Näis se elämä heittelee...

Joitain viikkoja sitten ystäväni kysäisi, mitä tuumaisin, jos hän järjestäisi vain naisille tarkoitetun pokeri-illan. Vastasin silmääkään räpäyttämättä I'm in! Aika moni muukin antoi saman vastauksen ja niin siinä sitten kävi, että viime lauantaina pelattiin hyvin rento, mutta ammattimainen turnaus totaalisen kokemattomien pokerinaisten voimin.


Osallistuminen (buy in) oli kymmenen taalaa ja tällä summalla saimme jokainen 1000 pelimerkkiä. Big blind and small blind nousivat puolen tunnin välein ja turnaus päättyi luonnollisestikin siihen, että jäljellä oli vain yksi pelaaja.


Ennen lauantaita en tiennyt pokerista muuta kuin peruskädet, jotka ovat tulleet tutuksi lähinnä yazzista, mutta ennen kuin ilta päättyi, olin totaalisen luonteva pöydän koputtelija (check), foldaaja sekä korottaja (raise) eikä pokerinaamassanikaan ollut ilmeisesti mitään vikaa. Minulla kävi illan aikana muutaman kerran ihan mieletön mäihä, mutta kyllä voittoon tarvittiin jonkin verran myöskin taktiikkaa ja pelisilmää. Vaikka panos ei ollutkaan kuin kymmenen taalaa ja koko turnauksen voitosta tienasin huimat 50 taalaa, aloin ymmärtää, mikä uhkapelissä ehkä viehättää. Adrenaliini ja pulssi olivat hetkittäin katossa, vaikka puolileikkimielellä liikkellä oltiinkin.


Tämä oli yksi parhaista naisteilloista ikinä. Juuri sopivasti peliä, jännitystä, elämäntarinoiden jakoa ja uusia tuttavuuksia. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa ja uusia opittavia taitoja!

lauantai 19. toukokuuta 2018

Erityisen ihana Sub Ball

Viikko sitten lauantaina oli aika heittää leggarit kaappiin, sutia naamaan muutakin kuin ripsaria ja istahtaa kampaajan penkkiin päivittämään ponnari hieman juhlavampaan lookkiin. Juhlimme jokaivuotiseen tapaan USA:n laivaston sukellusveneitä Submarine Birthday Ball -tapahtumassa. Kerran vuodessa on ihana tälläytyä pitkän kaavan mukaan, mutta tänä vuonna tapahtumalla oli meille syvempikin merkitys, mikä teki siitä erityisen ihanan.

Mekko on pysynyt samana jo neljä vuotta, sillä miksipä sitä hyvää vaihtamaan. Olen oikeastaan aika ylepä siitä, että mekko istuu edelleenkin täydellisesti.

Edelliset kolme Sub Ballia juhlimme maapalveluksen aikana. Vaikka Phill oli tuonakin aikana laivastossa ja sukellusvenemies, oli elämämme hyvin erilaista (aka normaalia) nykyiseen verrattuna. Phill on ollut kohta vuoden verran taas meripalveluksessa ja elämämme on muuttunut hyvin sukellusvenepainotteiseksi. Työpäivät ovat pitkiä, meripäiviä kertyy tihenevissä määrin, suunnitelmat vaihtuvat useammin kuin sukat ja sukat haisevat sukellusveneeltä.

Siinä vaiheessa kun meille selvisi, että Phillin paatti palaa maihin viikonlopun ajaksi vain ja ainoastaan Sub Ballia varten, oli meille selvää, että tästä tapahtumasta otettaisiin kaikki ilo irti. Ja näin tehtiin!

Perjantai-iltana olo oli iloisen kupliva ja vatsassa kutitteli sata perhosta. Vaikka olemme olleet yhdessä kohta yksitoista vuotta ja naimisissa seitsemän, aiheuttaa toisen näkeminen erossaolon jälkeen meissä aina vastarakastunut-efektin. Tällä kertaa olimme olleet erossa vain viisi päivää, mutta jummi, että nuo viisi päivääkin tuntuivat pitkiltä kun toisesta ei ollut kuullut pihaustakaan. Viikon pituutta saattoi lisätä myös se, että nämä viisi päivää olivat vasta alkusoittoa hyvin tiheille merireissuille ja tulevaisuudessa häämöttävälle pidemmälle komennukselle.

Lauantai-ilta kuului niiden harvinaisten ja täydellisten hetkien joukkoon, kun maailmassa ei ollut mennyttä eikä tulevaa. Oli vain me ja täydellinen onni. Sunnuntaina oli aika sanoa taas heipat ja vaikka se toki kirpaisikin (ja päätäkin saattoi hieman särkeä), kareili huulilla vielä hymy ja sydän oli täysi ihanan lauantain jäljiltä. Yhtä tällaista iltaa kohti jaksaa taas monta erossa vietettyä iltaa, viikkoa ja kuukautta.


Koska laivastoelämää vastaan ei voi taistella, kannattaa sitä juhlistaa.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Suomalaistunut banaanileipä

Löysin illalla hedelmäkiposta kolme epäilyttävän kypsältä näyttävää banaania ja sain kummallisen päähänpiston tehdä banaanileipää, eli siis tuttavallisemmin banana bread. Koska en ole tehnyt banana breadia aikoihin (jos koskaan?), googlettelin heti alkuun koekeittiöni pohjaksi hakusanoilla healthy banana bread. Löysin helpolta kuulostavan ohjeen, jota rankasti soveltaen ryhdyin hommiin.

Reseptin pohja löytyy täältä, mutta kuten sanoin, oma versioni on aika sovellettu. Sattuneesta syystä...

Veeramaiseen ja sen myötä myöskin suomalaistettuun banana breadiin tarvitset

1/3 cups sulatettua kookosöljyä
1/4 cups bourbonin makuista vaahterasiirappia
1/4 cups juoksevaa hunajaa
2 munaa
3 pientä ja ylikypsää banaania
2 rkl maitorahkaa
loraus vettä
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl vaniljan makuista suolaa
1/2 tl kanelia (todella kukkurallinen, koska rakastan kanelia)
1 cups ruisjauhoa
1/4 cups semolina jauhoa

Vispaa öljy, siirappi ja hunaja sekaisin, lisää munat ja vispaa lisää. Lisää sekaan loput aineet, voitele 9x5 tuuman kokoinen leipävuoka (tai minun tapauksessani vähän isompi) ja paista 325 F uunissa noin 55 min.


Kyllä vain, ruisjauhoa! Kävi meinaan niin, että meiltä oli jauho loppu. En edes tiedä miten se on mahdollista, mutta kaapista ei löytynyt täysjyväjauhoa, leipäjauhoa eikä edes normaalia vehnäjauhoa. Sen sijaan löysin avatun pussin ruisjauhoa, pastan valmistukseen käytettävää semoliina jauhoa sekä garbanzo jauhoa. Ihan niin luova en ollut, että olisin uskaltanut lähteä leikkimään garbanzo papujauhoilla, mutta ruisjauhot kuulostivat ulkosuomalaisen korvaan ihan mahdolliselta ratkaisulta ja päätin kokeilla, voisiko tästä "terveellisestä" banana breadista tehdä entistäkin terveellisemmän ja öh, suomalaisemman.

Lopputulos oli yllättävän mehukas ja banaanileipämäinen. Suomalaisen suuhun ruisjauhot ja banaani sulivat ilman mitään ihmettelyitä, mutta amerikkalaisen makunystyröillä en ole reseptiä vielä testannut. Se on kuitenkin varmaa, että tämä resepti menee jatkoon! Vahingossakin onnistuminen lasketaan, eikö vain?!

lauantai 5. toukokuuta 2018

Mistä tietää että on väsynyt

Siitä kun...

  • Istahtaa autossa pelkääjän paikalle, vaikka on liikkeellä yksin ja jonkun pitäisi vissiin myös ajaa
  • Yrittää avata työpaikan numerosarjalukon autonavaimen unlock -painakkeella
  • Unohtaa painaa bluetooth -kuulokkeet päälle ja kuuntelee parin minuutin ajan musiikkia puhelimen kaiuttimesta kuulokkeet päässä
  • Suuttuu unessa vieressä kuorsaavalle miehelle
  • Keittiön tasolle levinnyt kaakoajauhe tuntuu ylitsepääsemättömältä ongelmalta
  • Joka toinen ajatus on englanniksi ja joka toinen suomeksi
  • Ruuan tilaaminen kymmenen minuutin kävelymatkan päästä tuntuu järkevältä ajatukselta

Olisi viissin aika mennä nukkumaan. Ihanaa, että huomenna on vapaapäivä!