maanantai 29. elokuuta 2016

Töitä etsimässä

Kun vuosi sitten päätin tarkan mietinnän jälkeen etsiä itselleni uuden työpaikan, en arvannut kuinka pitkä ja turhauttava projekti minulla olisi edessäni. Vuoteen on mahtunut hyvin paljon odottelua, ikuisiksi mysteereiksi jääneitä katoamistemppuja, hyödyllistä haastattelukokemuksen kartuttamista ja syvällistä pohdintaa ja itseni etsimistä.

Tiesin jo aiempien työnhakukierrosteni perusteella, että hakemusten kirjoittelu on USA:ssa aikaa vievää puhaa eikä monista paikoista kuulu koskaan yhtään mitään. Tällä kertaa työmäärä tuntui moninkertaiselta, sillä joihinkin hakemistani paikoista vaadittiin ansioluettelon, hakemuksen ja saatekirjeen lisäksi esseitä ja tuntisuunnitelmia.

Opin vuoden aikana valtavasti ja pääsin useampaankin tähtiä kurottelevaan haastatteluun, mutta lopulta joku toinen kiilasi aina edelleni. Turhauttavinta on se, ettei haastatteluista saa oikeastaan koskaan palautetta ja välillä vastausta joutuu odottelemaan hyvinkin pitkään (jos sitä nyt edes koskaan tuleekaan).

Koska tämä kaikki on vihdoin taakse jäänyttä elämää ja tarinalla on onnellinen loppu, ajattelin jakaa kokemuksiani vertaistueksi muille samanlaisessa tilanteessa oleville.  En voi millään käsittää, kuinka epäammattimaista tämä meininki välillä onkaan.

Ideaalitapauksessa saisit automaattisen vastauksen hakemuksen perillemenosta lähes samantien, minkä jälkeen kuulisit kohtuullisen ajan sisään, onko sinut valittu haastatteluun vai ei. Mahdollisen haastattelun jälkeen sinuun otettaisiin yhteyttä siinäkin tapauksessa, että paikkaan valittiin joku muu. Tällaisia tapauksia kohdalleni sattui muutamia. Paikan sivusuun meneminen harmitti tietenkin, mutta oli mukava tietää, missä mennään eikä elätellä turhia toiveita vielä parinkin kuukauden päästä.

Ikävimpiä tapauksia olivat ne, joissa kommunikointi loppui totaalisesti johonkin pisteeseen. Esimerkiksi yhtä apulaisjohtajan paikkaa hakieassani minuun otettiin yhteyttä lähes samantien ja kutsuttiin haastatteluun heti seuraavana päivänä. Haastattelu meni hyvin ja haastattelija kertoi minulle soittavansa seuraavalla viikolla, jotta voimme sopia ajan, jolloin tulisin tapaamaan hänen esimiestään. Soittoa ei  kuulunut eikä kohteliaan tiedustelevaan sähköpostiini ole tullut vastausta vielä tänäpäivänäkään.

Toinen vastaava tapaus oli prosessi, jossa olin edennyt puhelinhaastattelusta kasvotusten haastatteluun ja käynyt paikanpäällä sekä havainnoimassa että opettamassa. Viimeisin viesti on kesäkuulta. Viestissä kiitettiin kärsivällisyydestä ja kerrottiin, että he yrittävät tehdä valintansa lähiaikoina.

Ikäviä ovat myöskin sellaiset työpaikat, joissa totuus ei vastaa työilmoitusta tai työpaikkaa ei ole olemassakaan. Yhteen paikkaan vaadittiin netissä tehtävä soveltuvuustesti, josta sain hyvät pisteet samantien. Seuraava vaihe olisi ollut puhelinhaastattelu, mutta noin tunnin päästä sähköpostiini kilahtikin jo ilmoitus, että paikkaan oli valittu joku muu. Eräästä toisesta koulusta minulle soitettiin ja kiitettiin kiinnostuksestani johtajan paikkaa kohtaan. Valitettavasti johtajan pesti ei ollutkaan kuitenkaan avoinna, mutta sen sijaan heillä olisi kyllä ollut tarjota minulle työtä osa-aikaisena opettajana. Same, same... Kolmannessa taupauksessa hain paikkaa, johon oli määrä sisältyä koulutus- ja kehittämistehtäviä, mutta haastattelussa minulle selvisi, että kyseessä olisikin ollut osa-aikainen lasten kerhojen ja syntymäpäiväjuhlien vetäjä.

Tuollaisten ääritapausten lisäksi on mukaan mahtunut myös liuta paikkoja, joista ei ole kuulunut hakemuksen jätön tai haastattelun jälkeen pihaustakaan tai joissa hakemuksen ja mahdollisen haastattelun väliin on mahtunut useampikin kuukausi ja hiljainen kausi. Kommunikointi on ollut monien työpaikkojen kohdalla haastavaa, sillä joissain paikoissa arvostetaan aktiivisuutta, toisissa kielletään soittamasta. Kultainen keskitien ja maalaisjärki ovat olleet ajoittain pikkuisen hukassa.


Mutta niin kuin jo mainitsin, on sinnikkyyteni vihdoin palkittu ja aloitan ensi viikolla uuden lukukauden unelmieni koulussa. Sen lisäksi vireillä on mahdollisesti myös sivutyö, joka veisi minut askeleen lähemmäksi pidemmän tähtäimen tavoitteitani. Unelmat ansaitsevat kuitenkin oman postauksena, joten juttu jatkuu jonain toisena päivänä.

lauantai 27. elokuuta 2016

Tähtien Sotaa tähtitaivaan alla

Uskoisin, että kaikki tietävät kotipaikkasyndrooman? Mitä lähempänä tai helpommin saavutettava joki nähtävyys tai tapahtuma on sitä epätodennäköisemmin sinne tulee mentyä.

Näin on käynyt meille joka kesä muunmuassa puistoelokuvien kanssa. San Diegon kaupunki järjestää kesäisin ison läjän täysin ilmaisia elokuvanäytöksiä eri kaupunginosien puistoissa, muttemme ole saaneet raahattua itseämme paikalle vielä kertaakaan. Näin siitäkin huolimatta, että lähin elokuvapuisto löytyy kirjaimellisesti kotimme vierestä.

Kesäkuussa piti mennä katsomaan ET:tä ja heinäkuussa Truman Showta, mutta yllättäen huomasimmekin olevamme jo elokuussa ja kesän viimeisten puistonäytäntöjen ääärellä. Tänään otimme itseämme niskasta kiinni ja tallustimme vilttiemme ja parin kaverin kanssa portaita alas puistoon. Puisto oli täynnä populaa ja valtavalla puhallettevalla screenillä oli juuri alkamassa uusin Tähtien Sota -elokuva.

Mikäpä sen tunnelmallisempaa kuin makoilla ihan oikean tähtitaivaan alla elokuvaa katsellen. Olimme nähneet The Force Awakens -pätkän jo kertaalleen, mikä oli varmastikin pelkästään hyvä asia. Puistoleffoissa tunnelma on taviselokuvia huomattavasti rennompi eikä kukaan vitsi suhista, jos naapurin tekee mieli paljastella juonenkäänteintä tai hihkua jännissä kohdissa hieman normaalia äänekkäämmin.


Vannomatta paras, mutta ensi kesänä saatamme eksyä paikalle hieman useammin. Picnic ja elokuva naapuruston omassa puistossa on meinaan kesäkivaa parhaimmillaan.

torstai 25. elokuuta 2016

Sitruunapuun alla

"I'm turning my head up and down I'm turning, turning, turning, turning, turning around. And all that I can see is just another lemon tree..."

Tämä Fools Garden yhtyeen vanha hittikipale on soinut päässäni siitä asti kun päätimme ostaa patiollemme sitruunapuun. Enpä olisi arvanut Polarin musiikkiluokassa lauleskellessani, että jonain päivänä asuisin Kaliforniassa ja pihaltani löytyisi sitruunapuu. Check and check! Niin se elämä vie...

Sitruunoita puussa ei vielä ole, mutta myyjän mukaan pikkuinen puu on jo valmis hedelmien tuottamiseen ja ekat sitruunan raakileet saattavat ilmestyä puuhun ihan milloin tahansa.

Meistä kumpikaan ei ole kovin kummoinen viherpeukalo, mutta jos vain muistamme kastella puutamme ja tarjoamme sille ravitsevaa multaa, pitäisi luonnon huolehtia lopusta. Sitruunat tykkäävät suorasta auringonpaahteesta ja sitähän meidän patiollamme riittä ihan koko päivän.

Liikumme muuten selkeästi trendin harjalla sitruunapuuintoilumme kanssa. North Park Nurseryssa myytiin viime viikolla ei oota ja kerrottiin, että tarjonta ei ole pysynyt viime aikoina kysynnän matkassa. Nurseryn mukava henkilökunta lupasi kuitenkin soittaa heti, kun sitruunoita olisi taas tarjolla ja tänään puhelin vihdoin soi. Home Depotista olisi löytynyt hätähousuille sitruunapuita jo viime viikolla, mutta päätimme odottaa ja tukea mielummin paikallista pikkubisnestä.

Samaisesta nurserysta aiomme hakea vielä muitakin kasveja pientä patiotamme piristämään. Serranopippureita, habaneroja, yrttejä ja tomaatteja nyt ainakin. Laitan sitten aikanaa kunnon kuvia todistusaineistoksi. Siis jos ja kun onnistumme pitämään kasvit hengissä satokauteen asti.

I wonder how, I wonder why yesterday you told me 'bout the blue, blue sky and all that I can see is just a yellow lemon tree.

Melkoinen korvamato...


Laulun laulaja ei tainnut tosin olla elämäänsä ihan yhtä tyytyväinen kuin minä juuri tällä hetkellä.

tiistai 23. elokuuta 2016

Amerikkalaistunut tiikerikakku

Tänään teki mieli leipoa ja jostain syystä halusin ihan välttämättä tehdä tiikerikakun. En tiedä miksi juuri tiikerikakun, kun en ole ainakaan tietoisesti edes ajatellut moista klassikkoa moneen vuoteen. Mutta mielihalut ovat mielihaluja. Joskus niille on vain parempi antaa periksi sen kummempia kyseenalaistamatta.

Koska tiikerikakku ei kuulu vakiorepertuaariini, oli sille etsittävä jostain ohje. Netistähän niitä löytyy, nähtävästi sekä suomeksi että englanniksi. Löysin useita tutulta kuulostavia versioita, mutta tiiviimmin mieleni kiinnittyi reseptiin, joka väitti olevansa Finnish Tiikerikakku - Tiger Cake, mutta olikin tarkemmin tutkisteltuna hieman totutusta poikkeava.

Useimmiten en leiki vanhoilla hyviksi havaituilla suomalaisilla resepteillä, mutta tällä kertaa yllätin itseni tekemästä poikkeuksen. Ja kakustahan tuli hyvää. Niin hyvää, että päätin jakaa reseptin muidenkin tiikerin ystävien iloksi. Kaikki ainesosat on ilmoitettu USA:n mittayksiköillä, mikä helpottaa urakkaa lammen tällä puolen.


Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka (a bundt pan)
Aseta uuni lämpenemään 350 F/ 175 C

Sekoita keskenään "kermamaiseksi" (creamy) seokseksi

1 cup voita
2 cups sokeria

Sekoita toisessa kulhossa

2 cups jauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhot ja

5 munaa

vuorotellen voi-sokeri-seoksen joukkoon

lisää lopuksi

2 tl vaniljaa

Ota seoksesta 1/3 toiseen kulhoon ja sekoita joukkoon

1/2 appelsiinin mehu
2 rkl tummaa kaakaojauhetta/ cocoa powder siivilöitynä

Sekoita jäljelle jäänyt

1/2 appelsiinin mehu vaaleaan seokseen. Lisää joukkoon halutessasi myös appelsiini kuori raastettuna. Itse jätin tämän väliin, sillä en löytänyt lähikaupasta hyvän näköistä luomuappelsiinia. Kakku toimi ilman kuortakin, mutta hyötyisi varmasti pienestä extra-appelsiinisuudesta.

Levitä voideltuun ja jauhotettuun vuokaan taiteellisia mielihalujasi noudattaen kerros vaaleaa, tummaa, vaaleaa, tummaa ja vielä kerran vaaleaa taikinaa.

Paista uunissa tunnin verran.


Leikkaa jäähtyneestä kakusta sieviä Suomi-paloja tai möhkälemäisiä USA-paloja ja nautiskele ihan millä tahansa kielellä.

Alkuperäinen resepti täältä

maanantai 22. elokuuta 2016

Full Sandwich Situation

Viime syksynä, päivää ennen thanksgivingiä kävimme hakemassa lounasleivät Clem's Delistä. Clemsistä on haettu monet leivät myös ennen ja jälkeen tämän tapauksen, mutta koskaan aiemmin en ollut edes yrittänyt syödä kokonaista voikkaria, sillä tiesin puolikkaankin riittävän vallan mainosti illallisaikaan asti.

Tuona päivänä minulla oli kuitenkin jäätävä nälkä ja vetelin kupuuni koko ihanuuden ennen kuin kerkisin edes ajattelemaan kunnolla. Virhe! Tästä seurasi pahimmanlaatuinen ähky joka kesti pari päivää ja sai nimekseen full sandwich situation.

Full sandwich situation helpotti aikanaan, mutta ilmaisu jäi elämään. En voi sietää ylensyönyttä olotilaa ja olenkin yleensä aika taitava ähkyn välttelijä. Välillä kuitenkin lipsahtaa ja seurauksena on hauskalta kuulostava, mutta ei niin kivalta tuntuva full sandwich situation.

USA:ssa annoskoot ovat keskimäärin suuria, vaikka piperryspaikkojakin löytyy toki iso liuta. Lopun ruuan saa lähes aina halutessaan mukaan "doggie bagissa", tosin minun tapauksessani se saattaa päätyä myös Phillin vatsaan. Vaikka tähteistä yleensä pidänkin, eivät kaikki ravintola-annokset sovellu seuraavan päivän ateriaksi tai edes aterian osaksi. Ruuan tuhlaaminen harmittaa, mutta full sandwich situation harmittaa vielä enemmän. Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, jos olo on jo ihan täysi.


Näiden Clemsin voikkareiden kohdalla iso annoskoko on kuitenkin pelkkää plussaa, sillä yhdestä leivästä riittää kahden päivän lounaaksi ja tuoreiden ainesosien ansiosta voikkari maistuu vielä seuraavana päivänäkin oikeasti hyvältä. Kaikkien San Diegossa oleilevien deli-voikkarin ystävien kannattaa siis suunnata sandwichin nälässä Kensingtoniin. Ei ole Clem's delin voittanutta! Sunnuntain lounaan jämät tekivät tästäkin maanantaista astetta paremman. 

lauantai 20. elokuuta 2016

Kärpäskissat

Sen lisäksi, että San Diegossa elellään vuoden lämpöisintä aikaa, elellään täällä myöskin vuoden kärpäsrikkainta aikaa. Kotimme on täynnä pikkiriikkisiä hedelmäkärpäsiä, jotka ovat kaikessa viattomuudessaankin äärettömän ärsyttäviä.

Onneksi meillä on kaksi kissaa, joiden puhekuplissa voisin helposti nähdä sanat onneksi meillä on kärpäsiä. Kisun ja Possun mielestä kärpästen metsästäminen on kivempaa kuin yksikään lelu ja kärpäset herkullisempia kuin yksikään herkku. Win, win, win.

Ainoa miinuspuoli on metsästyksen ehdottomuus. Kun kissalla on kärpänen kiikarissa, ei häntä pysäytä enää mikään. Kaikki kissan ja kärpäsen välissä oleva menettää merkityksensä, olkoon kyse sitten sohvalla loikoilijan mahasta, punaviinilasista, tärkeistä papereista tai vaikka tietokoneen näppäimistöstä.

On niillä muutama oikea lelukin... Näistä kaikki kaivetaan päivittäin esiin sohvan alta

Talomme ulkopuolella jyllää puolestaan hämppyjen valtakunta. Verkkoja roikkuu niin ikkuinoista, lampuista, aidanseipäistä kuin ovistakin eikä niiden puhdistaminen auta yleensä paria päivää pidempään. Kaikeksi onneksi nykyisen kotimme hämpyt ovat suurimmaksi osaksi harmittomia kavereita, toisin kuin entisen kotimme leskiyhdyskunta. Etukuistin pöydän on vallannut jättikokoinen puutarhahämppy, joka rakentaa valtavan verkkonsa aina ihan ikkunan eteen. Veikkaan, että hämppy tekee tämän tarkoituksella kissoja härnätäkseen. Tai ehkä kyse onkin flirtistä. Who knows...

Hämppyjen lisäksi ulkona vipeltää liskoarmeja ja taivaalla pörrää kämmenen kokoisia sinisen kimaltavia koppakuoriaisia, joista lähtee moottoripyörää muistuttava ääni. Amerikassa kaikki on isompaa.

Eläintilanne voisi olla toki paljon kurjempikin. Ainakaan toistaiseksi en ole löytänyt tyynyni alta käärmeitä enkä kengistäni skorpioneja. Joten mitäpä suotta valittamaan. Kärpäskissat ovat oikein mainioita lemmikkejä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lämpötilaeroja

Suomessa monen suusta on tainnut päästä jo vähintäänkin kertaalleen sana syksy. San Diegossa syksy tuntuu vielä hyvin kaukaiselta ajatukselta, sillä elämme parhaillaan kesän lämpimintä aikaa, jota jatkuu luultavasti pitkälle lokakuuhun.



Lämmintä riittää yli omien tarpeiden, mutta hassua kyllä, kuumuus tuo mukanaan myös muutamia lämpötilaeroja:

San Diegon neljä säätiedotusta

Jos katselet koskaan säätiedotusta San Diegon alueelle, kannattaa olla tarkkana, mistä alueesta milloinkin puhutaan. Säätiedotuksiin kuuluu yleensä neljä eri ennustetta: rannikko, sisämaa, vuoret ja aavikot. Lämpötilaerot voivat olla useita kymmeniä farenheiteja ja vaihdella suuresti myös vuorokaudenajan mukaan.


Jäätävät sisätilat

Koneellinen ilmastointi on välillä kiva ja välttämätönkin juttu, mutta ihan aina en jaksa ymmärtää, miksi sisällä pitää olla niin jäätävän kylmä. Sisällä on helppo unohtaa ulkoilman paahde, mutta totuus palautuu kyllä mieleen sillä sekunnilla kun pistän nenäni ulos. Tuntuu, että kesäisin julkisten rakennusten kohdelämpötila on kylmempi kuin talvella. Miksi? Sitä en tiedä.


Perhekohtaiset lämpötilaerot

Tämä on minun ja Phillin välinen suurin eroavaisuus ja ikuisuusongelma: Toinen ei siedä kuumaa ja toinen palelee aina. Operoimme aivan täysin eri lämpötilavyöhykkeillä ja käymme välillä pienoista taistelua termostaatin säätämisestä. Vaatevalinnoilla voi tietenkin pienentää eroavaisuuksia jonkun verran, mutta kummallekin täydellisen lämpötilan löytäminen on vaikeaa.


Minulle nämä helteet maittavat toistaiseksi oikein mainiosti. Vielä ei tee mieli kaivaa esiin farkkuja ja villapaitoja, vaikka jossain vaiheessa tiedän taas niitäkin kaipaavani. Olen selkeästi kesän lapsi, vaikkakin tammikuussa syntynyt sellainen.

maanantai 15. elokuuta 2016

Sukkasillaan

Ystäväni kutsui meidät tupareihinsa ja kertoi samaan hengenvetton, että it's going to be a sock party. Vaikka nimen perusteella aavistinkin, mistä oli kyse, oli pakko kysäistä ihan varmuuden vuoksi, että mikä ihme on sukkajuhla. Vastaus oli luonnolisestikin kengättömät bileet. Ystäväni toivoi siis, että vieraat riisuisivat kengät jalastaan ja säästäisivät hänet turhalta siivoamiselta.

No mikä ettei. Meillä ja monilla muillakin kavereillamme riisutaan kengät sisällä, vaikka stereotyyppinen kuvitelma onkin, että kaikki amerikkalaiset hengailevat sisällä kengät jalassa. Ei pidä paikkaansa. Useimmat tuntemani tyypit ottavat kengät sisällä pois, vaikkei se ehkä olekaan ihan samanlainen automaattinen normi kuin esimerkiksi Suomessa. Itse tarkkailen usein isäntien jalkoja ja toimin sen mukaan. Jos en ole ihan varma, otan kengät ronskisti jalasta, sillä se tuntuu itselleni kaikkein luonnollisimmalta.


Ystäväni mies oli kuitenkin sitä mieltä, että vieraiden pakottaminen kengättömyyteen on tylyä, joten kaverini päätti tehdä sukkasillaan olosta astetta mielenkiintoisempaa ja kehitteli juhliin hassun sukkakilpailun: Hassuimmat/keksiliäimmät sukat palkittiin ruhtinaallisesti.


Vaikka kengättömyys ei ollutkaan minulle mikään ongelma, aiheutti sukallisuus pientä asukriiseilyä. En käytä sukkia oikeastaan muuta kuin urheillessa enkä osannut keksiä yhtäkään kivaa tupariasua, johon saisi yhdistettyä sukat, hassuista sukista nyt puhumattakaan. Lopulta päätin kuitenkin heittäytyä täysin hassuksi ja koodata sukkani asun väri(ttömyys) teemaan sopivaksi.

Lopputuloksena oli täysin mustavalkoinen asu, joka oli sukkineen kaikkineen yllättävän tyylikäs tai vähintäänkin tyylikkään typerä -vinossa olevaa kaulakorua myöden...


Dinosaurukset toimivat aina. Voisikohan minusta sittenkin tulla vielä sukkien ystävä?

lauantai 13. elokuuta 2016

Vaikeuksien kautta löhöilemään

Viime viikonloppuna kerkisinkin jo kehuskelemaan, että saimme viimein kuistimme löhöilysohvan aka daybedin valmiiksi. Homma venähti hieman, sillä kohtasimme matkalla muutamia enemmän ja vähemmän yllättäviä ongelmia.

Suurin ongelma oli tilanpuute. Meillä kun ei ole käytössä kunnon pihaa eikä varsinkaan oikeaa verstasta. Sänky tukipilareineen oli projektina vaativa ja fyysisestikin sen verran iso, että paremmat tilat ja kunnon työvälineet olisivat tulleet tarpeeseen.

Hieman samaan sarjaan menee myöskin ongelma numero 2. Mitoitimme sängyn tarkalleen kuistimme mittojen mukaan, mikä auheutti tietenkin hikoilua, tärinää ja tosielämän hyötyjoogaa kokoamisvaiheessa. Ihminen taipuu aika kummallisiin asentoihin silloin kun on pakko.


Tämä sänky ei muuten liiku kuistiltamme enää mihinkään.

Kolmas ongelma oli tuskaisen kuuma ja kuiva sää, joka teki työolosuhteista jotakuinkin epäinhimilliset. Ongelmia aiheutti myös liian kuiva puu, joka lohkeili helposti, sekä astiassa ja pinnoilla samantien kuivunut maali. Maalaus oli pakko ajoittaa aamun ensimmäisiin ja illan vikoihin tunteihin, mikä oli aikataulullisesti hieman haastavaa.

Neljäs ongelma oli Phillin selkä, joka sanoi yhtenä kauniina päivänä salilla poks ja oli viikon verran täysin yhteistyökyvytön.


Mutta valmista tuli ja nyt kelpaa makoilla! Patjana toimii extrasuuri memory foam koiransänky, joka on muuten vähintäänkin yhtä mukava kuin omakin sänkymme. Päällinen on irroitettavaa mallia ja sen voi pestä koneessa. Tyynyt ostimme halvalla Ikeasta ja niidenkin päälliset saa tarvitaessa irti ja pesukoneeseen. Ainoa keskeneräinen asia on aurinkosuojakangas, jonka aiomme viritellä tuonne ylös ja mahdollisesti myös sivuille verhojen tyyliin. Käytännön toteutus on yksityiskohtineen pieni kysymysmerkki, mutta eiköhän sekin vielä loksahda kohdilleen.

Patiomme on nyt kukkia ja istutuksia vaille valmis. Ajatuksena on istuttaa kuistille tomaattia ja yrttejä sekä hommata pieni sitruunapuu, mehikasveja ja iloisen värisiä kukkia. Jostain lennähti tuulen mukana pieni oranssi kukkanen, joka näytti kivalta harmaata väriä vasten. Harkitsemme myöskin aidan pitkän sivun maalausta, mutta saapi nähdä, miten sen kanssa käy.


Onneksi San Diegossa on vielä kesää jäljellä - arviolta noin 12 kuukautta.

torstai 11. elokuuta 2016

Tuttu kauneus

Vaikka kuinka yrittää pitää silmät auki ja mielen kirkkaana, tottuu mieli kauneimpaankin maisemaan, jos se on nenän edessä joka päivä.




Yritän pyristellä turtumista vastaan ja etsiä kotikulmilta uusia maisemia ja kuvakulmia. Joskus tuttuja paikkoja pitää vilkaista kaksikin kertaa ennen kuin niiden ainutkertaisen kauneuden oivaltaa - tai muistaa.





Valokuvaus on mainio harrastus, sillä se pakottaa minut yhtaikaa liikkeelle ja pysähtymään. Kameran kanssa on helpompi muistaa kävellä hitaasti, tutkia, pysähtyä ja nähdä - Katsoa maailmaa ulkopuolelta ja paljastaa sen syvimmät sopukat.






Kauneutta on kaikkialla. Meidän tehtäväksemme jää sen arvostaminen.

tiistai 9. elokuuta 2016

Tähteiden uusi elämä

Ruuan tähteet ovat aivan parasta. Siinä missä minä voisin vetäistä tähteet sellaisenaan ja vaikka kylmiltään, yrittää Phill muokata tähteistä kokonaan uuden aterian. Yksi uusimmista lemppareistamme on lihan ja riisin rippeistä pyöräytetyt kakkuset, jotka toimivat esimerkiksi salaatin kanssa nautittuina.


Nämä kakkuset syntyivät lauantaisen illallisen tähteistä. Pohjana oli jerk -maustettua grillattua kanaa sekä riisi-papu -salaattia. Mausteinen kana toimisi kuitenkin hyvin ihan tavallisenkin keitetyn riisin kanssa.

Kanan ja riisin lisäksi kakkusiin tuli paistettua sipulia, valkosipulia ja paprikaa, kaksi munaa, korppujauhoja, suolaa, pippuria ja pikkuisen maitoa tai kanalientä.

Kakkuset ruskistettiin nopsasti pannulla öljyssä, jonka jälkeen ne menivät vielä uuniin 400F /200C n.kymmeneksi minuutiksi.

Palleroisten päälle teimme hedelmäisen salsan johon tuli persikkaa, tomaattia, serrano pippuria, paprikaa, sipulia, valkosipulia, agave nectariinia (tai mitä tahansa makeutinta), oliiviöljyä, suolaa, pippuria, cilantroa ja limemehua.

Kun tähän settiin yhdistetiin vielä simppeli salaatti, ei illallinen kalvennut laisinkaan alkuperäisen versionsa rinnalla. Me likey! Voisin syödä tähteitä vaikka joka ilta.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Tehoviikonloppu

Perjantaina tuli itkettyä typerää laiskuutta, joten mikäpä sen sopivampaa kuin kehua heti perään, kuinka äärettömän aikaansaava viikonloppu meillä olikaan. Mikään ei ole ehkä ärsyttävämpää kuin ihmiset, jotka listaavat sosiaalisessa mediassa tekemisiään (aamulenkki, kodin siivous, ruokakaupassa käynti ja viikon aterioiden kokkaus hoidettu, eikä kello ole vielä kahdeksaakaan. Mites teidän muiden aamu on alkanut? LOL!), mutta en voi vastustaa kiusausta - olen niin pirun ylpeä meistä.

Lauantaiaamu starttasi reippaalla treenillä, jonka jälkeen vuorossa oli pieni ylläriohjelmanumero, eli putkiremppaa. Huomasimme meinaan kauhuksemme, että tiskialtaan aluskaapin pohjalla oli vettä. Laskin jo mielessäni satasia, ellei jopa tuhansia, mutta kätevä mies diagnisoi ja korjasi ongelman muutassa minuutissa. Onko mitään seksikkäämpää kuin hommansa osaava mies?

Seuraavaksi suuntasimme tiemme Home Depotiin ja viimeistelimme viimeinkin kuistimme daybed projektin. Daybedin/löhäilysohvan rakentaminen ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta siitä lisää myöhemmin. Pääasia, että projekti on nyt tyynyjä vaille valmis ja hyväksi havaittu. En muista, milloin viimeksi olisi olut maistunut yhtä hyvältä, kuin hikisen rakennusurakan jälkeen upouudella sohvalla löhöten.


Tänään vuorossa oli autotallin kaaoksen siivous, joka ikisen pahvilaatikon läpi käyminen, retki kierrätyskeskukseen ja kaatopaikalle sekä Phillin vaatekaapin sisällön täydennystä aka shoppailua. Hiki tuli tänäänkin, mutta nyt autotallissa voisi järjestää vaikka pienimuotoiset tanssiaiset.

Juku, että on hyvä fiilis. On ollut oikeastaan koko viikonlopun. Mahtaako suomeksi löytyä vastinetta englannin kieliselle ilmaisulle adulting? Tämä viikonloppu on meinaan ollut juurikin sitä itseään ja se tuntuu aika hyvältä. To Do -lista on taas puolet lyhyempi. Mites teidän muiden viikonloppu sujui? LOL!

perjantai 5. elokuuta 2016

Laiskuuden huippuja

Törmäsin tänään pysäyttävästi omaan laiskuuteeni. Phill kysyi, haluaisinko käydä ostamassa uuden Harry Potterin luettavaksi, mihin vastasin kieltävästi, sillä minulla on tällä hetkellä kaksikin kirjaa kesken. Ei siksi, että olisin himolukija, vaan siksi, että Kindelistäni loppui kesken kirjan lukemisen akku ja sen sijaan, että olisin laittanut sen samantien lataukseen, päätin kaivaa kirjahyllystä paperisen kirjan luettavakseni. Tästä taitaa olla jo reilu viikko.

Miten laiska sitä ihminen voikaan olla? 

Miksi on niin vaikeaa... 
  • hakea vessapaperirulla samantien tyhjentyneen tilalle?
  • saada uusi vessapaperirulla telineeseen asti?
  • viikata puhtaat pyykit kaappiin samantien (eikä vasta sitten, kun tarvitsen kuivuria uusille vaatteille)?
  • sulkea kaapin ovet?
  • viedä autoon kertyneet roskat roskikseen, joka sijaitsee autopaikkamme vieressä?
  • asetella se murheellinen pikkulakana nätisti peiton alle?
  • deletoida sähköpostin roskapostit?
  • lähettää täytetty kansalaisuushakemus USCIS:lle?
  • Laittaa valot päälle, kun aurinko laskee?


Hei, ole Veera ja olen saamaton. Mutten ehkä siltikään aivan toivoton. Muita kohtalotovereita?

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Avocadoinen munalevite

Minun on vaikea päästää irti tietyistä asioista ja paikoista. Näistä yksi  on Mainen osavaltiossa, pienessä Kitteryn kaupungissa sijaitseva Beach Pea Baking Co. kahvila. Kittery löytyy ihan Portsmouthin vierestä, joten Beach Peassa tuli käytyä New Hampshiressa asuessamme ahkeraan. Suosikkini oli sandwich numero 2, joka näyttää löytyvän listalta yhä edelleen.

En ole saanut vieläkään poistettua Beach Peata Facebookissa seuraamieni sivujen joukosta, joten kidutan itseäni säännöllisesti kuolaamalla herkullisen kuuloisten annosten perään. Viime viikolla silmiini osui voikkari, jonka keskeisenä ainesosana oli avocado egg salad. En tiedä, miten Beach Pea valmistaa avocadoisen munasalaattinsa, mutta idea kuulosti kuulosti niin hyvältä, että inspiroidumme sekoittamaan oman versiomme.

Avocadoinen munalevite

Muussaa haarukalla ja sekoita keskenään

1 kypsä avocado
3 keitettyä kananmunaa
1 tuore jalapeno 
1/4 sipuli pieneksi silputtuna
1 murskattu valkosipulin kynsi
n. 1/2 cup pieneksi silputtua pinaattia 
loraus valkoviinietikkaa (tai sitruunamehua)
loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria
paprikamaustetta

Muokkailkaa vapaasti maun mukaan. Tämän levitteen valmistaminen ei ole millin tarkkaa puuhaa.


Tämä perinteisen munavoin ja guacamolen iloinen hybridi maistui aika herkulta tuorejuustolla voidellun paahdetun leivän päällä, mutta rohkeimmat voivat kokeilla sitä myös karjalanpiirakan voiteluun. Viimeksi Suomessa käydessäni tuli jo testattua ja todettua, että avocado ja karjalanpiirakka on toimiva combo, joten tämäkin yhdistelmä maistuisi minulle varmasti.

Nam, nam! Taisin löytää itselleni uuden lemppari aamupalan.

maanantai 1. elokuuta 2016

Tuulitunnelin viemää

Surffailun ja footgolfin jälkeen oli aika siirtyä sisätiloihin ja kokeilla kuinka pitkälle siipemme kantavat tuulitunnellissa. Vuorossa oli siis indoor skydiving iFLY San Diegossa.

iFLY ilmestyi tähän meidän lähelle kasimotarin varteen joskus viime talvena ja kiinnitti heti huomiomme. Homma kuulosti mielenkiintoiselta ja hauskalta, mutta päätyi siltikin jonkinlaiselle one day... -listalle.

Puuhapäivän ohjelmaa miettiessäni muistin taas iFLY:n ja katsastin ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon lentäminen tulisi maksamaan. Eihän se ihan ilmaista ollut, mutta toisaalta kuitenkin sen verran kohtuuhintaista, että päätin varata meille Spread Your Wings for Two -paketin. Ensikertalaisille suunnattu paketti sisälsi kaksi lentoa kumpaisellekin ja maksoi n. 150 taalaa.

Hassua kyllä, lentäminen ei jännittänyt minua läheskään yhtä paljoa kuin aamuinen surffitunti. Eikä jännitykseen ollut kyllä mitään aihettakaan. Homma oli täysin turvallista ja mieletön kokemus. Sopii myöskin lapsille!


Paikalle piti saapua vähintään tunti ennen omaa lentoaikaa ja kirjautua sisään systeemiin. Allekirjoitimme luonnollisestikin waiverin (USA:ssa kun ollaan) ja istahdimme tuulitunnelin viereen katselemaan kun merijalkaväen sotilaat treenasivat lentämistä. Marineiden jälkeen vuorossa oli parin selkeästi jo hieman kokeneemman lentäjän tempputunti ja sen perään jonkun teiniryhmän ihka ensimmäinen kokeilu.

Tässä vaiheessa meidät kutsuttiin "treenihuoneeseen" katselemaan lyhyt turvallisuus- /oppituntivideo ja virittäytymään tunnelmaan. Tuulitunnellissa ei voi puhua, joten kommunikointi ohjaajan kanssa pelasi muutamilla simppeleillä käsimerkeillä.

Turvallisuuskoulutuksen jälkeen siirryimme varustetiskille, jossa saimme päällemme haalarit, lasit, korvatulpat ja kypärät. Kenkien piti olla nauhalliset tennarit tai lenkkarit, mutta täällä sandaalien luvatussa kaupungissa tiskiltä löytyi tarvittaessa myös lainakenkiä.

Kun varusteet olivat päällä ja toimiviksi havaittu, oli aika siirtyä tuulitunnelin odotuspenkille. Ryhmässämme oli muistaakseni 11 tyyppiä ja meistä jokainen lensi kaksi kahden minuutin lentoa.

Siirtyminen tunneliin ja sieltä pois oli todella helppoa. Sinne ei tarvinnut näin ensikertalaisena varsinaisesti hypätä, eikä pois tullessa yrittää osua oviaukkoon, sillä ohjaaja auttoi kaikessa. Tunneliin mentiin nojaamalla eteenpäin, jolloin tuuli ja ohjaaja nappasivat lentäjän mukaansa. Pois tullessa ohjaaja kuljetti lentäjän oviaukon viereen, jolloin lentäjä sai tartuttua aukon reunoihin ja heilautettua itsensä sisään.

Itse lentäminen olikin sitten yllättävän vaikeaa, mutta ohjaaja auttoi tässäkin. Peruslentoasento käytiin läpi videolla ennen tunneliin menemistä, mutta hienosäätö tuntui olevan kaiken a ja o. Ohjaaja auttoi säätämään asentoa käsimerkkien ja ihan fyysisenkin kosketuksen avulla.

Tuo merkki tarkoitti jalkojen suoristamista

Ensimmäinen kaksiminuuttinen harjoiteltiin oikeaa asentoa ja nautittiin mielettömästä "vapaapudotuksen" tunteesta. Toiselle lennolle olimme ostaneet kymmenellä lisädollarilla korkeamman lennon, jossa ohjaaja kieputti lentäjän pari kertaa tunnelin huipulle ja alas. Korkea lento oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, sillä vauhti kiihtyi ja tunne oikeasta lentämisestä vahvistui.

Nautin hommasta täysin siemauksin ja taisin virnistää suu auki koko kokemuksen alusta loppuun. Phill oli hommasta myös aivan fiiliksissä, vaikka on hypännyt ihan oikeankin laskuvarjohypyn tandemina Hawaijilla. Tämä oli kuulemma ihan yhtä kiva, joskin erilainen kokemus.

Jos lentämisestä innostuu ihan todella, on se jatkossa hieman edullisempaa ja opittavaa riitäisi taatusti vaikka loppuelämäksi. Ohjaajien väliaikashowt olivat huimaa katsottavaa ja kehonhallintataidot ninjan luokkaa. Ei tämäkään olisi yhtään hullumpi harrastus, joskin aika hintava sellainen.


Sellainen puuhapäivä meillä siis. Synttärisankarilla oli kivaa, mutta niin oli kyllä minullakin. Kaiken puuhailun jälkeen oli aika rentoutua illallisen ja elokuvan parissa. Paljon kehuttu Jason Bourne ei pettänyt sekään ja mikä parasta, me saimme vain istua Matt Damonin juostessa.

Kuvat ja video by iFLY San Diego, kuvissa tositoimissa allekirjoittanut. Video kuului hintaan, mutta kuvista maksoin pikkuisen extraa.