Friday, February 28, 2014

Litsis lätsis

Roskasäiliö ja kierrätysastia kelluivat katua pitkin. Kierrätysastia voitti. Että tällaista viihdykettä tänään...

Ei tullut tornadoa eikä edes ukkosmyrskyä, mutta San Diegon mittakaavassa tänään satoi vettä enemmän kuin normaalisti parin kuukauden aikana yhteensä (tilastotietoa omasta päästä). Sateen lisäksi tuuli yltyi hurjiin lukemiin ja kiepautti meidän kadun roskasäiliöt nurin. Perjantai on naapurustossamme roskapäivä, joten kaikki säiliöt olivat kadun varressa valmiina kellunta- ja kierimiskilpaan. Meidän astiamme eivät innostuneet kisailemaan - tyytyväit vain hukuttautumisyritykseen.

Aamukahdeksaan mennessä poliisin tietoon oli tullut 116 kolaria. Enpäs sitten lähtenyt tänään liikenteeseen, kun ei ollut pakko. Ei sillä, ettenkö itse osaisi ajaa sateella. Mutta kun ne muut... Tällaisia myrskyjä ei nähdä San Diegossa ihan joka vuosi.


Menihän se päivä näinkin - myrskyä ihmetellessä ja kotihommia puuhaillessa. Huomenna taitaa vielä sataa, mutta jokohan sitten riittäisi... Sade ja raikastunut ilma tulivat tarpeeseen, mutta kohta voitaisiin jo palata siihen tuttuun sunny and 70 -meininkiin.

Thursday, February 27, 2014

Myrskyä odotellessa

Muuttaessani USA:han isäni esitti vienon toiveen, että pysyisin poissa alueilta, joilla esiintyy myrskyjä ja muita luonnonmullistuksia. Päädyin Hawaijille. Hawaijilla olisi ollut mahdollisuudet tarjota mullistuksia tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten kautta tsunameihin ja hirmumyrskyihin, mutta olimme onnekkaita ja säästyimme kaikelta extra-jännitykseltä.

Kesällä 2008 vierailin ensimmäistä kertaa Kaliforniassa ja kappas vain, sain heti kokea oikein kunnon 5.4:n magnituden maanjäristyksen. Olin järistyksen sattuessa yksin ostoskeskuksessa ja Phill oli juuri soittanut tulevansa hakemaan minut lounaalle. Yhtäkkiä lattia alkoi twistata jalkojeni alla ja tavarat putoilla hyllyiltä. Ihmiset kirkuivat ja säntäilivät paikasta toiseen, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtunut ja mitä tässä pitäisi tehdä - taisin hyytyä aika totaalisesti. Ensimmäinen ajatukseni oli pommi, kunnes joku huusi suoraa huutoa earthquake! Järistys meni nopeasti ohi eikä aiheuttanut suuria tuhoja.  Puhelinyhteydet olivat pitkään kokonaan poikki, mutta nämä kaksi onnekasta uunoa kävelivät heti toisiaan vastaan.

Viikkoa myöhemmin lensin Los Angelesista Chicagon kautta Albanyyn. Olimme päätyneet Phillin kanssa eri lennoille ja Phill odotteli minua jo Albanyssa siinä vaiheessa, kun vaihdoin konetta Chicagossa. Tai siis yritin vaihtaa. Juuri ennen koneeseen astumista koko lentokenttä päätettiin evakuoida kellariin lähestyvän tornadon tieltä. O'hare oli aivan kaaoksessa eikä kukaan tiennyt, mitä yläkerroksissa tapahtuu. Lopulta kuulin huhun, että tornado oli kuin olikin kiertänyt kentän vähän kauempaa ja voisimme palata takaisin maanpinnalle. Mitään virallista tietoa asiasta en koskaan saanut.

Turvatarkastuspisteeseen päästyäni minulle kerrottiin, että lentoni ovi sulkeutuisi juuri nyt. Sprinttasin kengät kädessä lentokentän halki lähtöportille ja olin viimeinen koneeseen päässyt matkustaja. Juuri kun kone oli aikeissa rullailla kiitoradalle, kuulutti kapteeni, että tornadon kanssa kulkenut ukkosmyrsy oli juuri iskemässä lentokentälle ja joutuisimme odottamaan sen tyyntymistä lentokoneen sisällä. Myrskytuulet paiskoivat pientä paikalliskonetta melkoisella voimalla ja vieressäni istunut nainen oli aivan hysteerinen. En ole ikinä pelännyt lentokoneessa sen ollessa ilmassa, mutta tuolloin kyllä pelotti. Tämäkin tarina päättyi kuitenkin onnellisesti laskeutuessamme keskellä yötä Albanyyn ja päästessäni Phillin viereen nukkumaan.

New Hampshireen muuttaessamme en kuvitellut joutuvani kokemaan kovinkaan ihmeellistä luonnon voimaa, mutta olin ah, niin väärässä. Talvimyrskyt, northeasternit ja Sandy pitivät jännitystä yllä tasaisin väliajoin. Ja olihan meillä yksi maanjäristyskin, joka saattoi kaataa jossainpäin kaupunkia yhden roskiksen. Ehkä. Minulta taisi jäädä koko järistys tuntematta. Kisu kyllä käyttäytyi sinä iltana todella kummallisesti.

Ja nyt olemme sitten San Diegossa - maanjäristysten luvatussa kaupungissa. Maanjäristyksen riski on huomattava ja se on hyvä tiedostaa. Pieniä järistyksiä tapahtuu lähes päivittäin, mutta ne ovat niin pieniä, ettei niitä voi millään erottaa ohi ajavan rekan aiheuttamasta tärinästä. DMV:llä jonotellessani viihdytin itseäni inforuutua katsomalla ja opin, että maanjäristyksen sattuessa pitää duck, cover and hold - mene matalaksi, suojaa itsesi ja pidä kiinni. Mene siis tukevan pöydän alle pidä pöydästä kiinni.

Tornado-uhkaa en sen sijaan kuvitellut koskaan näkeväni aina aurinkoisen San Diegon sääkartoilla. Ja taas olin väärässä. Eteläistä Kaliforniaa varoitettiin eilen rajuista ukkosmyrskyistä, tulvista ja mahdollisesti jopa tornadosta. Sade kyllä kelpaisi, mutta tornadoa tämä talo ei taida kestää. Mutta vaikea tuota uhkaa on kovin tosissaa ottaa, kun ainakin tämänpäiväinen hirmumyrsky tarkoitti paria tuntia sadetta. Tästä pääset kurkkaamaan tämänpäiväisiä myrskykuvia. Eipä tässä siis taida olla kovin suurta huolta. Phill kysäisi tänään tukikohdassa, mitä mieltä siellä ollaan asiasta ja sai osakseen aika räkäiset naurut. Ja uskokaa pois, tukikohdassa otetaan kaikki vähänkään mahdolliset skenaariot yleensä aika tosissaan.

                   

Sen verran tänään kuitenkin satoi, että sain laittaa Hai-saappaat hetkeksi jalkaani näyttämättä ihan idiootilta. Nuo saappaat ovat nähneet jo aika paljon maailmaa. Sääli, että San Diegossa ne joutuvat istumaan suurimman osan ajasta pimeässä kaapissa. Sadepäivät ovat oikeasti aika kivoja, silloin kun niitä on näin harvakseltaan!

Wednesday, February 26, 2014

Yllätysten päivä

Joskus tuntuu, että asiat tapahtuvat sykleissä - rynnivät päälle hyökyaaltoina. Yhtä ikävää asiaa seuraa kymmenen piikkiä lihassa, yksi mukava juttu houkuttelee paikalle sata muuta ihanuutta. Tänään päiväni täyttyi isoilla ylläreillä.

Ensinnäkin, sain vihdoinkin töitä. Kaiken odottelun jälkeen se tapahtui nopeasti ja yllättäen. Työ ei ole se mistä unelmoin, mutta jo ensimmäisen vierailun jälkeen tunnen olevani kotona. Palaan takaisin juurilleni, preschool opettajaksi. Ja vitsit että olen innoissani! Työ, jota rakastan ja jossa olen oikeasti hyvä. Unelmienkin kurkottelu jatkuu toki, mutta hieman pienemmällä vaihteella. Kerkiäähän sitä. 

Toisekseen, sain mieheni kotiin hieman aikaisemmin kuin kuvittelin. Meidän yhteinen aikamme on tällä hetkellä hyvin katkonaista. Phill tulee ja menee koko kevään - suurimmaksi osaksi menee. Siksi jokainen ylimääräinen päivä yhdessä on kuin lottovoitto. Ei tarvitse olla montaakaan päivää erossa, kun yhteinen ilta kotisohvalla tuntuu maailman ihanimmalta asialta. Ja jos siihen lisätään vielä sushia, on kaikki paremmin kuin hyvin.

Enpäs tiennyt herätessäni, millä fiiliksillä tämäkin päivä päättyy... Innolla odotan jo huomista.

Tuesday, February 25, 2014

Veera style!

Jos asuu näin lähellä Meksikon rajaa, on tiistai aina Taco Tiistai! No ei oikeasti. Taco Tuesday taitaa olla aika amerikkalainen juttu - vähän niin kuin hernekeitto torstai Suomessa.

Viimeaikoina keittiössä on pyörinyt vain yksi kokki ja kaikki lautaselleni päätynyt on ollut Veera style. Veera stylen kulmakiviä ovat helppous, terveellisyys ja tähteet - ettei nyt ihan joka päivä tarvitsisi kokata. Tämän päiväiset taconi olivat kaikkea tuota:

Täytteenä pieneksi pilkottua kurkkua, tomaattia, kevätsipulia (varsineen), kikherneitä (chickpeas), queso fresco -juustoa, serrano paprikoita (tulisia, mutta eivät niin tulisia kuin jalapenot) sekä avocadoa.


Tacokuorien virkaa toimitti jäävuorisalaattikupit ja koko komeus kostutettiin puolikkaan limen mehulla.


Olipa hyvää ja terveellistä. Jonain toisena päivänä olisin saattanut jättää juuston pois tai lisätä uunissa kypsennettyä kananrintaa, possunkylkeä tai jotain hyvää kalaa - mutta tänään teki mieli keskittyä kasviksiin ja pitäytyä simppeleissä, tuoreissa mauissa.


Ja nyt vähintään joka toinen tämän lukenut pohtii, että miten niin nuo muka olivat takoja... Vastaus löytyy otsikosta: tacoja, Veera style. Veera style on siitä mahtava juttu, että mitä tahansa voi kutsua miksi tahansa, jos sen perään lisää Veera (tai oma nimi) style. Ei se ole niin vakavaa!

Monday, February 24, 2014

Möröstä Hattivattiin

Valitsin sunnuntaiaamuna kahvikupikseni Mörkö-kupin. Oli ihan sellainen olo. Minun oli ikävä ja olin iiiiihan yksin. Mökötin kymmenen minuuttia, kunnes sain itsestäni tarpeekseni. Onneksi päivän pelastus ja paras mahdollinen seura olivat vain yhden tekstiviestin päässä.

Viime viikkoinen Torrey Pinesin sunnuntaikävely sai jatkoa Lake Miramarilla. Lake Miramar on tekojärvi, jonka ympäri pääsee kiertämään joko päällystettyä tietä tai pienempiä polkuja pitkin. Matkaa kierroksella on n. viisi mailia. Järvellä vasta huomasin, kuinka paljon olin kaivannut järven tuoksua ja laineiden liplatusta. Liekö johtunut suomalaisesta lenkkikaveristani ja suomen höpöttämisestä, mutta hetkittäin pystyin melkein kuvittelemaan olevani Suomessa (kunnes mutkan takaa ilmestyi näkyviin lisää palmuja ja kaktuksia) - paino siis sanalla melkein.

Ranta- ja metsäkaktuksen kaveri: rakkauskaktus

Havut, palmut ja haitulat... Kaikki sulassa sovussa


Niiskuneiti pelkäsi kylmää vettä, mutta kokosi sitten itsensä. Kiitos kuvaajalle!

Etsintäkuulutettu kala ja inhotut simpukat...


Leppoisan ihana kävelymme kuorrutettiin ystäväni leipomalla ruisleivällä, Muumimamma-teellä ja salmiakkihunajalla, NAM! Nyt tuntui ihan siltä, kuin olisin ollut Suomessa.


Iltateelle valkkasin Mörön sijaan energisiä Hattivatteja. Selkeästikin onnistunut sunnuntai!

Olisi muuten kiva kuulla, millä perusteella muut valkkaavat muumimukinsa...

Sunday, February 23, 2014

Aamun aikainen

Vaikka olenkin aamuihminen, olisi joskus kiva nukkua pitkään. Kisu on kuitenkin sitä mieltä, että meillä ei tarvitse nukkua - siis aamuisin. Kaikkina muina vuorokaudenaikoina nukkuminen olisi kyllä sallittua ja jopa oikein suotavaa. Mutta aikaiset aamut on pyhitetty leikille ja metsästämiselle.

Päivä Phillin lähdön jälkeen heräsin hieman ennen kuutta siihen, että Kisu pudotti ensin kaikki esineet lipaston päältä lattialle ja alkoi sen jälkeen sekoittaa tassullaan kolikkopurkin sisältöä. Hitsit että ärsytti! Nousin ylös silmät ristissä ja aloin jahtaamaan leikkisää kissaa. Tarkoitukseni oli "potkaista" Kisu makkarista ulos ja jatkaa keskeytyneitä unia. Mutta ennen kuin sain edes Kisun hännänpäästä kiinni, huomasin sälekaihtimien raosta sivilöityvän sisään oranssia valoa. Verhojen takaa paljastui upea aamu, joka sai unet katomaan silmistäni. Kiskoin päälleni jotain yöshortsejani siveellisempää, nappasin mukaani kameran ja juoksin ovesta ulos.

Kotikatu kauneimmillaan

Näiden maisemien jälkeen oli mahdotonta palata heti sisälle...


Kävelin pienen lenkin hiljaisilla kaduilla ja hengitin sisääni aamun kauneutta ja rauhaa. Kotiin palattuani huomasi talomme kylpevän valossa ja auringossa.

Aamuisessa valossa on ihanaa tunnelmaa! 

Ja siinä Kisu, itse pirulainen, jota saan kiittää aikaisesta aamustani. Mutta eihän tuolle voi olla vihainen (eikä potkia ulos makuuhuoneesta). Ilman Kisua olisi jäänyt tämäkin kaunis aamu kokematta.


Kiitos Kisu! Saat pari extra raksua ja rapsua (jos annat minun nukkua huomenna ainakin seitsemään).

Saturday, February 22, 2014

Koukussa veteen

Tiesittekö, että vain 1% maailman vedestä on juomakelpoista? Hurjaa! Opin tuon faktan tänään facebookin I Fucking Love Science -sivustolta. Hyvä juomavesi on Suomessa aika itsestäänselvyys, ainakin luulisin niin. Se onkin sitten ihan toinen juttu, millaisissa putkissa se hyvä vesi kulkee. Erehdyin joskus katsomaan kuvaa avatusta vesiputkesta... Ei ollut kovin kaunista katsottavaa.


USA:ssa veden laatu vaihtelee valtavasti kaupungeittain. Portsmouthissa meillä oli käytössä pieni Brita-suodatinkannu, joka teki vedestä paremman makuista. Olimme kuitenkin aika laiskoja käyttämään sitä ja joimme vetemme useimmiten sellaisena kuin se tuli hanasta. Hyviä uutisia: Elossa ollaan!

San Diegoon muutettuamme kysyimme housing-toimistosta, voiko hanavettä juoda sellaisenaan. Meille naurettiin päin naamaa. "I wouldn't..." Otimme neuvosta vaarin ja ostimme pur-hanasuodattimen. Vesi ei ole likaista, mutta jotta se ei olisi likaista (tai liian kovaa/pehmeää), on siihen lisätty aika kattava cocktail erilaisia kemikaaleja, joita en välttämättä halua pinota elimistööni. Annan Kisullekin suodatettua vettä, vaikka minusta tuntuukin, että kaikkein mieluiten Kisu juo vetensä pöydälle unohtuneesta vesilasista tai teevesikattilasta (tai joulukuusesta).


Pullovettä välttelen mahdollisimman paljon, mutta en mitenkään hysteerisesti. Pulloveteen liittyy paljon ongelmia, joita ei äkkisältään tule ajatelleeksikaan. Ympäristölle aiheutuvat ongelmat ovat ehkä kaikkein selkeimpiä, mutta lisäksi muoveihin saattaa liittyä myös terveyshaittoja.  Olen jättänyt vielä toistaiseksi dokumentin Tapped katsomatta, mutta tiedän noin suurinpiirtein, millaisia asioita siinä käsitellään. 

Kesä 2010 Hawaijilla

Yksi ostettuun veteen liittyvä heikkous minulla kyllä on: Rakastan kivennäisvettä (seltzer water) - siis sitä kuplivaa ja mielellään vielä limen makuista. Ennen se oli minulle vain kesäjuttu, mutta nyt kun kuutena päivänä seitsemästä on ihan kesä, on kivennäisveden kulutukseni kasvanut aika hurjiin lukemiin. Onneksi seltzer wateria myydään tölkkeissä. Vaikka en minä kyllä tiedä ovatko tölkit minulle tai luonnolle yhtään sen parempia kuin muovipullotkaan... Pitäisi varmaan aloittaa lakko. Vaikka sitten (jonain) maanantaina.

Tuolta I Fucking Love Science sivustolta löytyi muuten myös oiva mietelmä kaikille amerikkalaisille lätkäfaneille:

"When you are upset, just imagine a T-Rex making a bed."

Suomalaista ei tänään harmita - Ei sitten yhtään! Hienosti pelattu Team Finland!

Friday, February 21, 2014

Kärryiltä pudonnut

Aamu alkoi taas neljältä. Tai itse asiassa jo 3:40, jolloinka Kisu päätti alkaa leikkimään makuuhuoneen lattialle unohtuneella muovipussilla. Penkkiurheilu on kivaa ja viihdyttävää, mutta unirytmit ovat kyllä aika iloisesti sekaisin. Olin tänään sen verran väsynyt tai ajatuksissani, että heiluin koko treenini läpi kuulokkeet korvilla. Ainoa vaan, että unohdin laittaa musiikin päälle...

Väsymokien lisäksi sain tänään myöskin todeta mieheni olevan paljon coolimpi kuin minä. Sain Philliltä sähköpostia, jonka ymmärtääkseni minun piti tarkistaa pari sanaa Urban Dictionarysta, eli eräänlaisesta slangi-sanakirjasta. Kyllä masensi! Suomen suosituimmat (putous)hokemat ovat olleet minulle jo pitkään aivan hepreaa (vaikka ei kai niissä niin kauheasti ymmärrettävää olekaan). Mutta nytkö minun pitää myöntää olevani pudonnut tyystin kelkasta ja kärryiltä myöskin internet-lyhenteiden kanssa. YOLO:t, LOL:lit ja ROFL:it vielä ymmärrän, vaikken niitä itse yleensä käytäkään, mutta sillä ei vielä pitkälle pötkitä.

Taitaa kuitenkin olla parempi, että kärryiltä putoaminen ilmenee niin ettei ymmärrä eikä niin, että käyttää kaikkia lyhenteitä a) sujuvasti väärin (Oh, that's so sad, LOL) tai b) väärissä tilanteissa (Ooops, my bad, LOL - virallisessa työhön liittyvässä sähköpostissa. Tarina on tosi.).

Mutta nyt olisin kyllä valmis nukkumaan, onhan kellokin jo melkein kuusi. Aikainen herätys ja aktiivinen ulkoilupäivä alkavat painamaan silmiä kiinni. Olen kehittänyt itselleni parin viimeisen päivän aikana addiktion rikkaruohojen nyppimiseen...tai repimiseen. Yhden kompostisäiliön verran niitä irtosi jo eilen ja tänään melkeinpä toinen mokoma. Sääli vaan, että se ei siltikään näy vielä missään muualla kuin multana kynsien alla.

Huomenna pistän pystyyn vielä viimeisen yhden naisen lätkästudion. Olisi kyllä paljon jännempää, jos Phill ja muutama meidän lätkähullu kaveri olisivat kuivalla maalla. Amerikkalaiset ovat siitä jänniä tyyppejä, että heistä kaikki eivät välitä lätkästä. Todella kummallista... Ja todella tylsää.

Tiedän tunteen...

Thursday, February 20, 2014

Irti päästämisen vaikeus

Siihen nähden, etten ole asunut Portsmouthissa enään viiteen kuukauteen, tiedän harvinaisen tarkasti, mitä lempikahvilassani tarjotaan tänään lounaaksi, onko tänään lumipäivä ja koulut kiinni, mikä pankki on tällä kertaa ryöstetty ja mikä kolmesta sillasta on kiinni korjaustöiden takia. En ole muistanut poistaa facebookin "tykkäyksiä" ja irrottautua sähköpostilistoilta. Tai olisinhan minä muistanut, mutta kun en ole halunnut. Vaikka viihdynkin San Diegossa paremmin kuin hyvin, on minulla vähintäänkin toisen jalan pikkuvarvas vielä tukevasti New Hampshiressa ja Portsmouthissa. En ole halunnut päästää ihan kokonaan irti.

Sain eilen sähköpostia Portsmouthin kirjastosta - kirjastokorttini umpeutuu pian. Tulin hieman haikeaksi, kunnes tajusin olevani naurettava. Portsmouth oli koti ja saattaa olla koti uudestaankin joskus tulevaisuudessa. Mutta Seacoast onlinen lukemisen sijaan, olisi ehkä aika alkaa seuraamaan San Diegon uutisia. Ja Ceres Bakeryn Chili-päivinä voisin haikailun sijaan kävellä herkuttelemaan Cafe 976 ravintolan chilillä. Osataan täälläkin kokata.

Ennen irti päästämistä, omistan kuitenkin Portsmouthille vielä yhden oodin. Lähinnä siksi, että muistaisin itse, mutta myöskin siksi, että suosittelen lämpimästi kaikille New Englantiin suuntaville retkeä Portsmouthiin. Enkä ole edes yksin mielipiteitteni kanssa, sillä CNN listasi juuri ystävänpäivän alla Portsmouthin USA:n yhdeksänneksi romanttisimmaksi kaupungiksi. Ei siis ihmekään, että meistä on tullut näin romanttisia!

Mutta mikä  sitten tekee Portsmouthista niin täydellisen pienen kaupungin?

Sieltä löytyy vanhoja, kauniita puutaloja jokaisessa sateenkaaren värissä. Välillä taivaalla näkyy myös oikeita sateenkaaria. New Englannin sää vaihtuu laidasta laitaan valoakin nopeammin.


Ja vaikka Kalifornian auringonlaskuja on vaikea päihittää, kyllä Portsmouthissakin osataan...


Kaduilta löytyy taidetta ja kujilta pieniä gallerioita ja putiikkeja. Portsmouthissa arvostetaan pieniä ja persoonallisia yrityksiä.




Jos kadut alkavat kyllästyttää, kannattaa piipahtaa Prescott Parkissa tai Strawberry Banken ulkoilmamuseossa.


Tai oikaista Memorial Bridgen kautta Mainen puolelle Kitteryn kaupunkiin.


Ja nyt kun kerran olet Kitteryssa, kannattaa piipahtaa Beach Pea Baking Co:ssa välipalakahvilla. Kurkkaa samalla myös Golden Harvest - vihanneskauppaan ja Carls Meat Markettiin. Niiden veroisia ei ole löytynyt vielä edes San Diegon kokoisesta kaupungista.

Sokerina pohjalla, Portsmouthista löytyy valtavasti ravintoloita - toinen toistaan parempia. Jos sinulla on käytettävissäsi vain yksi päivä, mene aamupalalle pikkiriikkiseen Colby's ravintolaan, lounaalle Ceres Bakeryyn ja illalliselle Cava:an. Ja jos päädyt valitsemaan jotain muuta, on suuri mahdollisuus, että se on silti herkullista. Mutta tee minulle ja itsellesi palvelus ja hae lattesi Caffe Kilimistä! Sitä ei päihitä mikään.


Ah, Portsmouth, toivottavasti vielä tavataan... En minä sinua unohda, vaikka nyt hieman hillitsenkin stalkkaamistasi.

P.S. Viimeiset päivät äänestää Supersaverin Blog Avardsin finaalissa! Äänestys päättyy sunnuntaina, siis sinä samana päivänä, kun Suomi voittaa olympiakultaa lätkässä. Muista tarkistaa sähköpostisi äänestettyäsi, sillä ääni pitää vielä käydä vahvistamassa. Siispä, jos et vielä ole äänestänyt suosikkiasi viidestä finalistista, klikkaa itsesi tästä äänestyssivulle ja anna äänesi kuulua.