Tuesday, December 31, 2013

Nurinkurin aika

Suomessa eletään jo kovaa vauhtia vuotta 2014 - San Diegossa valmistaudutaan vasta illan juhlintaan. Aikaa ja aikaeroa on välillä muutenkin vaikea käsittää, mutta näin vuoden vaihtuessa se tuntuu tavallistakin kummallisemmalta. Miten niin muka elämme ihan eri vuotta? Hölmöä.

Kummalinen oli myöskin meidän tämän kertainen jet lag-kokemuksemme: kolmen tunnin aikaero itä- ja länsirannikon välillä vaikutti meihin ihan hassusti nurinpäin. New Jerseyssa nukahdimme kahtena iltana kolmesta todella aikaisin ja eilen kukuimme täällä lännessä myöhään yöhön. Aamu-uniin aikaero vaikutti kuitenkin niin, että New Jerseyssa uni olisi maittanut vaikka koko päivän ja tänään ponkaisimme myöhäisestä nukkumaan menosta huolimatta ylös jo ennen seitsemää. Voipi tosin olla, että kyseessä ei ollutkaan jet lag vaan se ihanan täydellinen rentoustila, jonka voi saavuttaa vain vanhempien luona kylläillessään... Omassakin kotikotikodissani nukuttaa aina ihan älyttömän hyvin.

Juuri tällä hetkellä aika tuntuu vipeltävän ohitseni kuitenkin liian nopeasti, sillä tekemistä olisi vielä vaikka kuinka paljon ennen kuin kaverit tupsahtavat vastaanottamaan vuotta 2014 kanssamme. Keittiössä pyörii pyörremyrsky Phill ja tuoksut saavat vatsani kurnimaan. Phill hoitaa keittiön ja minä ajelen nurtsin pelikuntoon. Meillä singahtelee meinaan tänä iltana taivaalle rakettien sijaan mölkkyjä.



Utahin kivimuodostelmissa näkyy miljoonia vuosia aikaa erilaisina kerrostumina. Huikeaa!

Monday, December 30, 2013

Huippuhetket

Palasimme tänään ensimmäistä kertaa kotiin San Diegoon. Oli ihana viettää aikaa Phillin perheen kanssa, mutta ihanasti lämmitti mieltä myös hetki, jolloin astuin ulos lentokentän ovista ja tunsin ihollani taas San Diegon lämpöisen auringon. Tänne minä kuulun! Ainakin juuri nyt.

Vuosi lähenee kiireellä loppuaan ja ajatukset risteilevät sikin sokin menneessä ja tulevassa. Facebookkiin ilmestyi jo useita viikkoja sitten linkki, joka johdatti minut Veeran vuoden 2013 huippuhetkiin. Listalta löytyi mm. tyylikäs ja ikimuistoinen vuoden aloitus Pasadenassa, Suomen loman hehkutusta, lumimyrskyn jälkeisiä kuvia, kuva lempparisalaatistani(!), kesäkuvia, kisukuvia, intoilua San Diegoon muutosta, onnea Phillin yllennyksestä, kuva tyhjästä New Hampshiren kodista ja sekalaisia kuvia road tripiltä. 

En tiedä pitäisikö yllättyä, kauhistua vai kenties vain hymähtää, kuinka hyvin Facebook on perillä vuoteni kulusta. Löytyihän sieltä niitä huippuhetkiä, jotka itse, omin pikku kätösin olen sivuilleni lisäillyt. Mutta voi Facebook, et sinäkään ihan kaikkea tiedä. Onneksi! Poissaolollaan loistivat kaikki pienet, mutta tärkeät arjen hetket iloineen ja suruineen. Ne pienet hetket ja tunnetilat, jotka palaavat mieleen vielä kauan sen jälkeenkin, kun isot huippuhetket ovat jo laimentuneet etäiseksi muistoksi. Nuo hetket ovat niitä kaikkein tärkeimpiä ja henkilökohtaisimpia, jotka kuuluvat vain minulle: oma pikku salaisuuteni.

Jos ei Facebook tiedä kaikkea elämästäni, niin vielä vähemmän tietää Google. Avatessani tänään bloggerin hallintapaneelin, löysin sivulta Googlen minulle tekemän dia-shown vuodestani. Osa kuvista meni ihan nappiin, mutta hyvin paljon jäi uupumaan. Osittain varmasti siksikin, että aloin käyttämään Googlea aktiivisesti vasta heinäkuussa saatuani bloggailukärpäsen pureman.

Jotta Googlen suuri automaatiotyö ei menisi kuitenkaan ihan hukkaan, niin tässäpä jakoon Google-Veeran huippuhetket 2013. Suosittelen mykistämään äänet heti alkuun, sillä taustamusiikki on kaukana huippulaadusta.


video




Saturday, December 28, 2013

Eipäs sitten mentykään

New Yorkiin meinaan. Nukahdimme perjantai-iltana sohvalle kahdeksalta (heti joulu #2 jälkeen) ja kömmimme siitä sänkyyn ennen yhdeksää. Aamulla heräsimme ensimmäistä kertaa seitsemältä, mutta jet lag painoi silmät takaisin kiinni. Seuraavan kerran havahduinkin vasta 9:20. Hups!

Phillin isä teki meille aamupalaksi kaneli muffinsseja ja munakokkelia, minkä jälkeen totesimme, että meidän olisi turha enää lähteä Manhattanille hosumaan ennen illan italialaista illallis-extravaganzaa. Pääseehän sinne taas, kun tullaan seuraavan kerran kylään. Phill lähti sitten kalaan isänsä kanssa ja minä jäin "kotiin" seuraamaan Phillin äidin ja 9kk vanhan Little Bits -koiranpennun tottelevaisuus treenejä. Voi koirakuume sentään... Päivä suloistakin suloisemman yellow lab -koiran kanssa ei auttanut tilannetta lainkaan.

Illalla herkuttelimme spaghettilla, lihapullilla ja munakoisotorneilla ja jatkoimme siitä vielä Phillin siskon luo viettämään iltaa. Tänään sitten edessä joulu #3 ja lasagnea Phillin sedän luona. 

Päättymätön joulu alkaa lähestyä loppuaan ja edessä on verkkariviikko - ihan kaikista mahdollisista syistä. Ja ihan kaikista mahdollisista syistä se tuntuu myöskin aika houkuttelevalta ajatukselta.




Clinton, NJ

Friday, December 27, 2013

Matkaunet

Olen kateellinen Phillin nukahtamiskyvystä. Auto, lentokone, juna, just name it - Phill nukahtaa samantien. Siihen, että minä nukahtaisin, vaaditaankin sitten pienoinen ihme. Phill sanoo aina, että nukkuminen on tahtolaji. Jos näin on, on minun tahtotilani selkeästikin hukassa.

Lensimme viime yönä kahdella pyrähdyksellä San Diegosta Newarkkiin. Ensimmäinen lento lähti 10:35pm ja minä olin aivan rätti puhki poikki. Odotin innolla koneeseen pääsyä, jotta pääsin nukkumaan. Nukuinko? No, en! Saatoin torkahtaa hetkeksi, mutta ihan vain hetkeksi.

Saavuimme Charlotteen (North Carolina) aamukuudelta, eli aamuyöllä kolmelta sisäistä aikaamme. Lentojen välillä oli n. tunti, jonka suunnittelin viettäväni portilla nukkuen. Nukuinko? No, en! Nuokuin vain ja palelin talvitakki päälläni.

Jatkolento oli aika pikainen pyrähdys, mutta nyt olin jo niin väsynyt, että torkuin koko matkan. Kerran nuokahdimme Phillin kanssa samaan aikaan ja kolautimme päämme yhteen. Näin sillä hetkellä unta alhaalla roikkuvasta oksasta ja vaaleanpunaisista poneista... Nukahdin kuitenkin uudelleen ja olin aika pettynyt, kun lento oli niin lyhyt. Kun täydellinen asento vihdoin löytyi, alkoi kapteeni jo kuuluttelemaan laskeutumisohjeita.

Red eye -lennot eivät ole minua varten. Phillin kaltaisille tehonukahtajille ne toimivat kuitenkin täydellisesti, sillä kallista päiväaikaa ei tuhraannu matkusteluun. Onneksi tämän päivän ohjelma on ollut rentoakin rennompi ja iltakin kuluu takkatulen lämmössä loikoillen. Huomenna sitten uusilla silmillä New Yorkkiin. 

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko Phill oikeassa: onko matkustaessa nukkuminen oikeasti tahdosta kiinni? Voisikohan sen vielä opetella vai onko pelini jo menetetty?



Phillin nimikkoeväät Charlottessa

Thursday, December 26, 2013

Lentoon lähdössä

Olen kapinoinut jo vuosikausia joulusiivousta vastaan. Miksi siivota koti lattista kattoon, kun joulun kokkaukset ja lahjakasat hävittävät kaikki siivoamisen merkit yhdessä silmänräpäyksessä? Tavallinen siivous ennen joulupyhiä ja suursiivous sitten (joskus) joulun jälkeen - viimeistään keväällä. Hyvin on toiminut ja joulukin tullut ihan joka vuosi.

Koska joulusotkumme jäi tänä vuonna kuitenkin yllättävän hillityksi, aloitimme tänään villin talvivaatteiden etsimis- ja pakkausprosessin. Hyppäämme vielä tänä iltana lentokoneeseen ja suuntamme red eye:lla Newarkkiin (New Jeresey). Katselin hetki sitten säätiedotusta ja totesin, että talvitakki saattaa olla hieman liioittelua... Mutta niin tai näin, pipo, saappaat ja lempparitakki lähtevät mukaan vaikka mikä olisi. Niitä on jo ihan pikkiriikkisen ikävä (aina silloin tällöin).

Edessä on siis joulu #2 ja ehkäpä myös päivä New Yorkissa. Phillin vanhemmat asuvat n. tunnin junamatkan päässä Manhattanilta, joten yritämme ujuttaa jokaiseen vierailuumme ainakin yhden City-päivän. Tällä kertaa kerkiämme olemaan perillä vain kolme kokonaista päivää, joten on olemassa pieni mahdollisuus, että jätämme New Yorkin väliin. Illalliselle pitää ainakin kiiruhtaa takaisin Phillin vanhempien hoiviin, sillä heillä on kuulemma jo kaikkien iltojen menut mietittynä. Jeps, ei tarvitse kauaa ihmetellä, mistä Phill on perinnyt kokkailuintonsa ja -taitonsa.




                                   

                                   

Operaatio Horned Melon a.k.a. Kiwano. Mielenkiintoinen kokemus... Jos makua pitäisi kuvata yhdellä sanalla, valitsisin  sanan terveellinen. Ravintoarvoista ei siis ole hajuakaan, mutta terveelliseltä se maistui. Ja vihreältä, jos joku tietää, mieltä vihreä maistuu :).

Wednesday, December 25, 2013

Hyvä, lämmin, hellä...

Taas ihan uudenlainen joulu. Ja hyvä joulu olikin! Vietimme joulumme tänä vuonna jo aattona, sillä Phillillä on tänään joulupäivänä duty day. Nukuimme eilen aamulla pitkään ja herkuttelimme extra-hyvällä aamupalalla. Teimme itse alusta alkaen bageleita, jotka täytimme lempparitäytteillämme. Minun bagelin sisästä löytyi tuorejuustoa, kananmunaa, pinaattia ja tomaattia. Phill täytti omansa tuorejuustolla, savulohella, kapriksilla ja punasipulilla. Bageleiden kyytipojaksi söimme tiettenkin juhlavaa jogurttia ja joimme ihan liian paljon kahvia.


Aamupalan jälkeen pääsimme joulusukkiemme kimppuun. Sukista lötyi yhtä sun toista herkkua. Phill laittaa minun sukkaani aina jonkun hedelmän. Tällä kertaa hedelmät olivatkin hieman eksoottisempaa mallia.



Kisun mielestä joulusukassa parasta oli itse sukka. Villa oli ihanan karheaa ja tuoksui cat nipille.



Iltapäivällä lähdimme Kate Sessions Parkkiin helteiselle picnicille. Täällä on ollut taas joitain päiviä ihan kesä, joten otimme evääksi sopivan sekoituksen jouluisia ja kesäisiä herkkuja: kylmää mansikka gazbacho -keittoa, kalkkuna-brie-karpalo -leipiä sekä joulupipareita ja homejuustoa.






Picnicin jälkeen oli lahjojen vuoro. Niitä oli taas aika keko! Kuusikin pääsi hetkeksi takaisin olohuoneeseen suljettujen ovien takaa - ilman vettä tosin. Suurin mahdollinen jouluyllätys oli yhdestä paketista löytynyt Mölkky-peli. Huippua, mölkky maailmankartalle!


Illalla lähdimme vielä ystäviemme luo nyyttäreihin herkuttelemaan ja pelailemaan. Olen onnistunut monena Amerikan-jouluna välttämään perinteisen jouluähkyn, mutta tänä vuonna lipesin pahemman kerran. Ihan liian paljon ihan liian hyvää ruokaa.

Tänään en aio tehdä juurikaan muuta kuin lojua aurinkotuolissa kirjan kanssa. Joulupukki (tai postimies) oli ihana ja toi paljon suomenkielistä luettavaa! Suunnitelmani oli myös syödä paljon suklaata, mutta en taida kyetä... Uusia kuulokkeitakin voisi käydä testaamassa lenkillä, mutta en taida kyetä... 

Illalla on kuitenkin kyettävä taas syömään, sillä ohjelmassa on elämäni eksoottisin jouluateria. Minut on kutsuttu kylään sukellusveneeseen. Saan syödä siellä jouluaterian yhdessä Phillin ja muun päivystämisvuorossa olevan miehistön kanssa. Phillin kertomusten pohjalta en odota ruualta kovinkaan kummoisia, mutta kokemuksena illasta tulee varmasti ihana ja ikimuistoinen.

Monday, December 23, 2013

Jos ei jouluna ole lunta...

...Silloin valaistaan tienoot jouluvaloilla...













Tästä illasta muodostui aika erilainen kuin kuvittelimme. Lähdimme pimeän tultua ajelemaan I-5 motaria pitkin kohti 32nd st tukikohtaa. Juuri ennen exitiämme näimme autojen seassa pienen, hätääntyneen koiranpennun. Emme voineet pysähtyä motarilla kuin seinään, mutta päätimme ajaa pienen kierroksen takaisinpäin ja katsoa, josko voisimme tehdä asialle jotain.

Suureksi ihmeeksemme ja onneksemme koiranpentu oli selvittänyt tiensä motarin reunaan ja istui siellä hätääntyneenä, mutta rauhallisesti paikallaan. Pysäköimme auton pientareelle ja kävimme noukkimassa koiran kyytiin. Koira oli purrut kielensä aika pahaan kuntoon, mutta näytti muuten voivan ihan hyvin. En varmasti ikinä unohda koiran katsetta... Voi pientä ressukkaa!

Soitimme pari puhelua ja löysimme sairaalan, joka suostui ottamaan kodittoman eläimen huostaansa. Olemme aika varmoja, että koira ei ole kulkukoira, sillä koira oli hyvin kesy ja hänellä oli päällään punainen villapaita. Valitettavasti koira ei ollut kuitenkaan sirutettu. Toivon koko sydämestäni, että omistajat etsivät aktiivisesti ja koira löytäisi jouluksi takaisin kotiin!

Aina ei tiedä, mitä ilta tuo tullessaan... Mutta nyt on kyllä joulumieli kohdillaan :). Vieläkin iloisempaa joulua!

Iloista joulua

Karvainen herätyskello herätti minut tänä aamuna ennen kuutta meuhkaamisellaan. Kolmen päivän hiljaisuuden jälkeen en olisi voinut enempää toivoa. Kisu is back! Ruokakin maistuu taas - kolmen päivän edestä.

Kisun kanssa hetken leikittyäni, lähdin aamulenkille. Päivästä oli tulossa aurinkoinen ja todella lämmin. Sää ei tuntunut kovinkaan jouluiselta, mutta ihmisillä oli siitäkin huolimatta normaalista poikkeavaa pilkettä silmäkulmassa. Muutama ihminen jopa tervehti vastaan tullessaan ja toivotteli hyvää joulua. Aikamoista!



Palatessani kotiin huomasin, että joku oli jättänyt ovellemme kortin. Luulin ensin, että se oli joku tutuista naapureistamme, mutta ehei: kortti oli joltain naapurustossa asuvalta tuntemattomalta ihmiseltä, joka oli vain halunnut toivottaa hyvää joulua ja kiittää Philliä maansa palvelemisesta (siis for service). Kaunis ele!


Nyt tästä aaton aaton paketista ei puutu enää muuta kuin glögi, homejuustolla kuorrutetut piparit ja laivaston alusten jouluvalot, joita lähdemme kohta ihailemaan 32nd st tukikohtaan. Hyvää joulua kaikille sitä aattona juhliville, meidät mukaan lukien! Olemme tänä vuonna hätähousuja ja vietämme joulumme jo huomenna.

Sunday, December 22, 2013

Tonnikalatesti ja sattuman kauppaa

Kisun lääkäri soitti eilen iltapäivällä testitulokset, joista ei lötynyt mitään muuta poikkeavaa, kuin merkkejä nestevajauksesta. Nestevajauksenkaan ei voi sanoa olevan kovin yllättävää tai poikkeavaa, jos sisään ei ole mennyt hetkeen mitään ja kaikki aiempi on jo tullut ulos. Huoli on kuitenkin vieläkin kova, sillä Kisu ei edelleenkään syö eikä ehkä juokkaan normaalisti. Lääkärin mukaan antama vatsaystävällinen ruoka ei maistu Kisulle laisinkaan, joten päätin luottaa maalaisjärkeen ja pistää tarjolle vanhaa tuttua lemppariruokaa. Kisu ei meinannyt pöksyissään pysyä, kun purkki aukesi, mutta kävi kauhen tohinan jälkeen vain hieman nuolaisemassa pintaa ja istahti jalkojeni juuren tuijottamaan: "Mitäs olisi seuraavaksi tarjolla?"

Tänään tein itselleni lounaaksi tonnikalaleivän. Avatessani purkkia, Kisu juoksi keittiöön semmoista  vauhtia, että matotkin menivät rullalle - toivomani (ja tyypillinen) reaktio. Annoin Kisulle pienen nokareen tonnikalaa. Normaalisti se häviää lautaselta sekunnissa, tänään Kisu tyytyi vain nuuhkimaan ja puskemaan sitä. Ja sitten tapahtui jotain vieläkin yllättävämpää: Kisu siirtyi tonnikalan ääreltä ruokakipolleen näykkimään aamusta asti seisonutta aamupalaansa. Ei se paljoa syönyt, mutta jotain kuitenkin. Sormet ja varpaat ristissä, että kyse on vain normaalista vatsataudin jälkeisestä "yök, en syö" -reaktiosta! Juomiset minua mietyttävät vielä syömisiäkin enemmän, sillä veden hupenemista on vaikeampi huomata. Ilman ruokaa Kisu pärjää varmasti useammankin päivän, mutta nestehukka onkin sitten jo paljon vakavampi asia.

Eilen illalla jätimme Kisun kuitenkin hetkeksi oman onnensa nojaan ja lähdimme viettämään iltaa ystäväpariskuntamme kanssa. Meille on alkanut tässä viimeisten kuukausien aikana valkenemaan, että Phillin työkavereista useampikin on naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Ulkomaalainen military spouse ei sinänsä ole mikään harvinainen juttu, mutta silti tuntuu hauskalta sattumalta, että reilun sadan hengen miehistöstä, joista vain murto-osa on naimisissa, ainakin viisi on naimisissa maahanmuuttajan kanssa. Eilen oli edustettuna Suomi ja Colombia. Tämän eilisen parinskunnan tarinasta tekee vieläkin uskomattomamman se, että he tapasivat toisensa kadulla Bostonissa, n.100 metrin päässä siitä, missä minä ja Phill tapasimme toisemme joitain vuosia heidän jälkeensä. Miehistä kumpikin oli vielä kaiken lisäksi liikkeellä laivastokavereidensa kanssa ja juhlimassa snob turnoveria (laivastoperinne). Nih, tätä voi sitten miettiä seuraavan kerran tähtitaivasta ihaillessaan... Onko tämä maailma loppujen lopuksi äärettömän iso vai hassun pieni paikka? Vai kenties molempia sopivassa suhteessa?

Eilinen Little Italyn auringonlasku 

Saturday, December 21, 2013

Ulos heitetty kuusi

Joulu peruttu? No ei nyt sentään, vaikka kuusi lensikin eilen pihalle. Kaikki kissojen omistajat huomio: Tiesittekö, että joulukuusi on kissoille myrkyllinen? Minä en tiennyt... Piti sekin oppia kantapään kautta.

Pari päivää sitten yllätin Kisun itseteosta juomasta kuusen vettä. Naureskelin näylle, mutta en ajatellut siitä mitään sen kummempaa. Ei tullut mieleenkään, että se olisi saattanut olla Kisulle vaaraksi. Nyt jälkikäteen potkin itseäni... Miksi ihmeessä en kyseenalaistanut, kun kaikkien muiden kasvien kohdalla olen ollut hyvin tarkka?

Perjantaiaamuna herätessäni Kisu ei pompannut sänkyyn puskemaan ja kehräämään tuttuun tyyliinsä. Olin hieman ihmeissäni, mutten pohtinut sitä sen enempää vielä siinä vaiheessa. Hieman enemmän ihmeissäni olin huomatessani, että Kisu ei ollut syönyt kuin osan iltaruuastaan ja illan dental stick (jota Kisu rakastaa) löytyi myöskin puoliksi kaluttuna olkkarista. Kun vielä aamupalakaan ei maistunut aloin jo hieman huolestumaan. Koska Kisu vaikutti kuitenkin energiseltä ja leikki hetken aikaa kanssani, päätin lähteä salille ja hoitamaan aikomiani asioita. Eihän tämä nyt ensimmäinen kerta ollut, kun Kisu menetti ruokahalunsa.


Kotiin tullessani löysin Kisun nukkumasta pesukoneen päälle unohtuneesta pyykkikorista. Hän maukui tervehdyksensä, muttei liikkunut mihinkään. Ruuatkin olivat vielä syömättä. Normaalisti herkkupussin esiin kaivaminen muuttaa Kisun karvaiseksi salamaksi - ei tällä kertaa. Kisu söi kädestäni kolme raksua, parkaisi ja juoksi äkkiä vierashuoneeseen oksentamaan. Vierashuoneesta löysin kolme muutakin oksennuskekoa ja hiekkalaatikosta todisteen, että Kissamme vuoti kummastakin päästä. 

Nyt aloin jo todella huolestumaan ja mieleeni tuli ensimmäistä kertaa googlettaa joulukuusi ja kissat. Vastaukset nostivat kylmän hien pintaan. Very toxic... Eläinlääkärimme kertoi, että he eivät voisi ottaa Kisua enää sinä iltana vastaan, mutta kehotti kuitenkin viemään Kisun hetimiten tutkimuksiin. Yelpistä löysin tässä lähellä olevan sairaalan, joka suostui ottamaan meidät samantien. 

Sairaalan hoitaja ja lääkäri olivat aivan mahtavia. Tutkimus paljasti, että Kisulla ei ollut kuumetta, mutta vatsa oli todella pingottunut ja aristi pienintäkin kosketusta. Lääkäri ei ollut kauhean huolestunut joulukuusesta, joka hänen mukaansa on kyllä myrkyllinen, muttei kuitenkaan todella myrkyllinen. Enemmän häntä huoletti mahdollisuus, että Kisu olisi syönyt jonkin pienen, vieraan esineen. Kisun tuntien, se oli enemmän kuin mahdollista. Hiekkalaatikosta on löytynyt yhtä sun toista...

Röntgenkuva paljasti, että Kisu oli todellakin syönyt jotain hänen elimistöönsä kuulumatonta, mutta esine oli jo selvittänyt tiensä paksusuoleen asti. Sieltä sen pitäisi kuulemma päätyä ulos ilman sen kummempia operaatiota. Eläinlääkärin veikkaus oli, että esine ja joulukuusen vesi yhdessä olivat saaneet vatsan ärtymään oikein kunnolla. Arvauksen lisäksi Kisulta otettiin vielä veri- ja virtsanäytteet, jotta tietäisimme aivan varmasti. Nyt vain odottelen tuloksia ja toivon, että Kisu alkaisi pian syömään ja juomaan. Eilinen nesteytys kohensi Kisun tilaa selkeästi, mutta siltikin tuntuu, että Kisun tilalla on vain varjo entisestä.

Pitäkääpä siis eläimiänne silmällä etteivät juo itseään kipeiksi! Hätävarjelun liioittelua tai ei, meille tulee tästä lähtien vain ja ainoastaan muovinen kuusi.



Friday, December 20, 2013

Menneiden joulujen kummitukset

Olemme olleet Phillin kanssa onnekkaita ja saaneet viettää kaikki yhteisen historiamme joulut yhdessä. Tuleva joulu on jo joulu numero 7!

Jouluna 2007 Phill oli juuri muuttanut Hawaijille ja asui väliaikaisesti Pearl Harborin tukikohdan asuntolassa. Asuntolassa ei olisi saanut olla vieraita yön yli - suomalaisista kahden viikon vieraista nyt puhumattakaan. Parina aamuna piilouduin oven taakse, kun huonepalvelijat tulivat ovelle tekemään tarkastusta. Eipäs jääty kiinni!

Varsinaiset joulunpyhät vietimme Hawaiin (The Big Island) -saarella reissussa. Jouluaattona Phill yllätti minut yösnorklauksella, jolta palatessamme huomasimme kaikkien ravintoloiden olevan jo kiinni. Nälkäiset snorklailijat pelasti Foodland-ruokakuppa, josta kokosimme koriimme hedelmiä, patonkia, juustoja, leikkeleitä, oliiveja ja suklaata. Perinteinen joulu-picnic sai alkunsa. Myös joulupäiväksi Phillillä oli yllätyksiä taskussaan. Ajelimme Mauna Kea-vuorelle, missä Phill ojensi minulle joululahjaksi uuden talvitakin. Tarkoituksemme oli ajella huipulle asti, mutta matkamme tyssäsi lumimyrskyyn. Valkoinen joulu Hawaijilla...

 Mele kalikimaka! Hyvää joulua!

Hanauma Bay:n korallit

 Mauna Kea ja eläinpilvet (karhu, sammakko ja kirahvi?)


Joulun 2008 vietimme Hawaijilla edeltäjänsä tavoin. Jatkoimme picnic-perinnettä ja makoilimme joulupäivänä Kailua Beachilla auringosta ja merestä nauttien.


 North Shore

Näkymiä Koko Headin huipulta

Jouna 2009 tapasimme puolivälissä ja vietimme joulua New Yorkissa ja New Jerseyssa Phillin perheen kanssa.




Jouluna 2010 oli suomalaisen perinnejoulun vuoro. Asuin silloin Helsingissä ja kaikkialla Suomessa oli aivan älyttömästi lunta. Suomalainen joulu parhaimmillaan! Jouluaatonaattona herkuttelimme koti-picnicillä ja jouluaattona perinteisillä jouluruuilla vanhempieni luona.




Joulut 2011 ja 2012 vietimme omassa kodissamme New Hampshiressa. Molempina vuosina vietimme myös joko ennakkojoulun tai myöhäisen kakkosjoulun yhdessä Phillin perheen kanssa. Sama meininkin jatkuu myös tänä vuonna, vaikka koti onkin vaihtunut San Diegoon.



Jouluisen harmaa Portsmouth :) - kameran asetukset olivat vuoden jäljessä...


Perinteemme ovat melkoinen sekametelisoppa. Liemeen on fuusioitunut kahden perheen ja maan perinteistä parhaimmat, sattumina koreilee joukko uusia ja uniikkeja perinteitä. Maistuva soppa, vaikkei siitä valmista taida koskaan tullakaan.