Tuesday, September 30, 2014

Valmistautumista ei haluttuun

Joskus elämässä tulee eteen asioita, jotka haluaisi mieluiten työntää mielen syvimpiin perukoihin, mutta joihin pitäisi silti jollain tavalla valimistella itseään. Pitäisi löytää tasapaino valmistautumisen ja turhan murehtimisen välillä, keskittyä tähän hetkeen ja muistaa tuleva... Hieno ajatus, mutta miten se oikein toteutetaan?

Phill on lähdössä pian taas merille. Tällä kertaa hieman pidemmäksi aikaa kuin päiväksi pariksi. Meitä on hemmoteltu melkein koko kesän kestäneellä yhdessä ololla ja tulevaisuudessa häämöttää jo kolmen vuoden maapalvelus. Se on niin lähellä, että sitä voisi melkein koskettaa, mutta siltin niin monen yksinäisen illan päässä.

Tiedän, että erossa oloon tottuu kyllä taas, mutta juuri nyt en haluaisi ajatella sitä laisinkaan. Opin kuitenkin viime kevään vahingosta ja tiedän, että minun täytyy käsitellä tulevaa erossa oloa aktiivisesti ja omalla tavallani.

Puhumme asiasta päivittäin, selvittelemme käytännön asioita, listaamme asioita, joita minun pitää hoitaa Phillin poissa ollessa ja vietämme huolettomia iltoja yhdessä. Olemme vielä kaukana täydellisyydestä, mutta opimme joka kerta jotain uutta.


Niin kuin olen jo monta kertaa todennut, ei tähän elämään voi koskaan täysin tottua, mutta sen kanssa oppii elämään. Elämä ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta onhan se kuitenkin meidän elämäämme. "Elämää, ei sen vähempää..."

Monday, September 29, 2014

Tapahtui kesällä

Olen elänyt kesää nyt jotakuinkin yhtäjaksoisesti vuoden ja neljä kuukautta. Sen tuloksena olen menettänyt ne vähätkin ajantajun rippeet, joita minulla joskus oli. Pohdimme tätä lauantaina ystäväni kanssa ja totesimme, että miettiessämme, milloin jokin juttu tapahtui, on vastaus aina kesällä. Tammi, helmi, heinäkuu... Kaikki yhtä mössöä.

Onneksi minulla on tämä blogi! Vaikka paljon jääkin blogikirjoitusten ulkopuolelle, on tämä minulle myös yhdenlainen päiväkirja. Huomasinpas juuri, että tasan vuosi sitten matkasimme parhaillaan USA:n halki kohti uutta kotia. Tekstien lukeminen palautti mieleeni valtavasti ja iloisia hetkiä ja jo hieman unholaan painuneita muistoja. Ja arvatkaapa mitä sitten kävi? Iski hirveä matkakuume ja hinku uudelle road tripille.

Tasan vuosi sitten Chicagossa

Mutta ei auta, pitää varmaankin odottaa ensi kesään. Jos ja kun tämä edellinen joskus loppuu...

Tammikuu kesä Lake Powaylla

Maaliskuun mansikoita

Kaupat ovat pursunneet jo pitkään Halloween -juttuja ja heti Halloweenin päätyttyä hypätäänkin sitten taas holiday -kauteen. Aika kuluu ja seurailee kalenteria, mutta minä en meinaa pysyä perässä. Pakko myöntää: Minun on syksyä ikävä!

Sunday, September 28, 2014

Pehmoisissa lakanoissa

Ennen muuttoani USA:han en tiennyt, että lakanoiden pehmoisuus mitataan numeroissa. Kaappini pursusivat mukavia ja vanhoja peruslakanoita sekä iloisen riemunkirjavia pussilakanoita ja tyynyliinoja. Lempparini oli tummanvihreä, mustapilkullinen setti, jota kutsuin merihirviöksi.

Sitten tapasin Phillin, jonka kaapista löytyi vain kaksi lakanasettiä. Kumpikin yksivärisiä ja ylellisen pehmeitä. Phill johdatti minut thread countien maailmaan ja valisti minua pehmoisten lakanoiden merkityksellisyydestä. Minä otin luksuslakanat omakseni ja toin Phillin maailmaan pussilakanan. Kun tähän vielä lisättiin ihanan pehmoinen ja viileän lämmin untuvapeitto, alkoi sänkymme lähentelemään täydellistä.

Makuuhuoneemme ihanin juttu: Veeran lukunurkkaus. Jonain päivänä hommaan tuohon kunnon pehmusteet, kauniit verhot ja lisää tyynyjä

En koskaan silitä meidän lakanoita, koska a) inhoan silittämistä b) Kisu

Vaikka lakanoidemme thread count numerot ovatkin olleet kohtuullisen korkeita, ovat niiden mukana tulevat korkeat hinnat hillinneet lakanoiden ostointoamme. Kaapistamme löytyy vain muutama tarkkaan valittu setti, joita vuorottelemme sängyssämme. Välillä olemme kuolanneet tuhatlukujen perään, mutta kääntäneet lopulta selkämme "one day...".


Nyt tuo päivä on täällä. Groupongille kiitos! 1200 thread count, egyptiläistä puuvillaa. Oikea hinta $350, mutta Groupongin ihmeellisessä maailmassa ainoastaan $70. Koska olimme uusien lakanoiden tarpeessa, emme epäröineet hetkeäkään.


Tänään nukuttaa makoisasti! Vielä kun saisi yhdistettyä tähän sen merihirviöpussilakanan, olisi kaikki täydellistä...

Saturday, September 27, 2014

Rennon reipas

Parhaista parhaimpia päiviä ovat rennon reippaat päivät. Päivät, jotka ovat täynnä kivaa puhaa eikä mikään tunnu suorittamiselta. Päivät, joiden iltoina tietää tehneensä ja olleensa ulkona. Päivät, jolloin olo on rento ja reipas yhtäaikaa.


Tänään oli sellainen päivä, että kävelin huomaamattani seitsemän kilometriä (höpöttämiskävelyt kunniaan!), juoksin jalkani kipeiksi frisbeen perässä, taistelin aaltojen imua vastaan jokaisella kropasta löytyvällä lihaksella ja nautin siivoamisesta. Viimeksi mainittua ei tapahdu usein. Lisätään soppaan vielä aamusali sekä iltajooga ja tulokseksi saadaan yksi väsynyt, mutta onnellinen Veera.


Minä ja minun rusketusraitani... Ne ovat tulleet jäädäkseen.


Voisinpa vaatimattomasti todeta, että tänään oli täydellinen lauantai. Raijalle kiitos seurasta! Ihanaa kun tulit takaisin!

Thursday, September 25, 2014

Huutomerkeillä

Minulla on ystävä, joka laittaa jokaisen kirjoitetun viestin perään vähintään viisi huutomerkkiä. Ihan sama kuinka arkipäiväinen viestin sisältö on, jokainen lausahdus päätyy ilmoille huutona. Puhuessaan ystäväni ei tietenkään huuda suoraa huutoa vaikka aika helposti innostuvaa tyyppiä onkin.

En ole koskaan huomauttanut ystävälleni hänen huutomerkki-intoilustaan, sillä eihän sillä ole oikeasti mitään merkitystä. Omalla kohdallani mietin kuitenkin hyvin tarkkaan, milloin jokin asia on huutomerkin arvoinen. Aina välillä sorrun huutamiseen ja vesitän koko pienen merkin merkityksen. Useimmiten olen kuitenkin kirjoittaessanikin amerkkalaisia ystäviäni hillitympi. Ehkäpä ne keskustelukulttuurien erot pätevät kirjoittamiseenkin...?

Kirjoitin tänään aamulla Phillelle pienen viestin ja oivalsin jotain, mitä en ole tullut aiemmin ajatelleeksi. On olemassa yksi tärkeä ja painava lause, jonka perään en laita oikeastaan koskaan huutomerkkiä:  I love you. Piste tuntuu tehokkaammalta, jollain tavalla vakavammin otettavalta. Aivan samoin kuin noiden sanojen kuiskaaminenkin tuntuu merkityksellisemmältä kuin rakkauden julistaminen huutamalla.


Tässäpä minulle ja kaikille muillekin pohdittavaa: Käytetäänkö eri kielissä huutomerkkejä eri tavoin? Olenko minä suomeksi ja englanniksi erilainen kirjoittaja? Menettääkö huutomerkki merkityksensä, jos sen tuuppaa jokaisen lauseen perään vai pitäisikö tällaisen vaisun suomalaisen huudahdella vähän useamminkin?

Wednesday, September 24, 2014

Vanhempainillan vieno pyyntö

Pidin viime viikolla ryhmäni vanhemmille vanheimpainillan, jossa kävimme läpi vuoden opetussuunnitelmaa ja tulevia tapahtumia. Yritin avata opetussuunnitelmaa käytännön esimerkkien kautta ja auttaa vanhempia huomaamaan, kuinka tärkeää on, että oppiminen on sidoksissa oikean elämän kokemuksiin ja kolmevuotiaiden tapaan hahmottaa maailmaa.Vanhemmat maksavat preschoolista isoja summia ja vaativatkin sen mukaisesti. Olin varautunut perustelemaan ja selittämään, vastaamaan kinkkisiin kysymyksiin. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Näin nyökkäileviä ja hymyileviä kasvoja, kuulin tarinoita siitä, miten innoissaan lapset kertovat kotona koulujutuista ja kuinka he yrittävät opettaa vanhemmilleen uusia lauluja ja leikkejä. Vanhemmat hämmästelivät, kiittelivät ja intoilivat kanssani tulevaa vuotta suunnitellen. Ainoa vanhemmilta tullut extrapyyntö oli, että toisin opetukseen mukaan paloja suomalaisesta kulttuurista ja kertoisin lapsille tarinoita lumesta ja tuosta kaukaisesta maasta. No tottahan toki! Enemmän kuin mielelläni.

Kohta Kaliforniasta löytyy kaksitoista Muumiasiantuntijaa - se on minun kunniatehtäväni. Nämä kaksitoista katselevat maailmaa uteliain ja avoimin silmin.He tietävät, että maailmassa on muutakin kuin oma kotipiha, San Diego, Kalifornia tai USA. He tietävät, että kaikkien maailma ei ole samanlainen kuin heidän, ei parempi eikä huonompi - ainoastaan erilainen.


Kuvassa tämän päivän työprojekti: 20 tie dye -paitaa. Lapset saivat valita kuviot ja värit, Ms. Veera solmi, värjäsi, huuhteli (ja huuhteli vähän lisää... yli kaksi tuntia illalla töiden jälkeen) ja pesi. Nyt on koko poppoolla hienot paidat parin viikon päässä odottavalle kurpitsapeltoretkelle. Huh mikä urakka! 

Tuesday, September 23, 2014

Paluu Ranskaan

Valitettavasti otsikko on hieman harhaanjohtava. Emme ole suunnittelemassa uutta reissua Ranskaan. Tai mihinkään muuallekaan. Paitsi korkeintaan New Jerseyyn. Kävimme kuitenkin tänään treffeillä La Jollassa ja muistuttelimme makunystyröitämme loman mauista Bijou Bistrossa.


San Diegossa vietetään taas ravintolaviikkoa, jonka kunniaksi mukana olevat ravintolat ovat koonneet muutaman vaihtoehtoisen kolmen (tai useamman) ruokalajin menun hintaan $35 tai $45. Bijou valikoitui treffipaikaksemme houkuttelevan menun ja ranskalaisuutensa vuoksi. Eikä mennyt pieleen. Vaikka käymmekin aika usein ulkona syömässä, olemme suosineet viime aikoina hyvin rentoja paikkoja. Välillä on kuitenkin ihan kiva fiineillä, varsinkin jos ruoka on herkullista ja ravintolaviikon kunniaksi jopa aika edullista.


Olen aiemminkin hehkuttanut näitä USA:n vallanneita ravintolaviikkoja ja aion hehkuttaa niin kauan, kunnes minun käsketään lopettamaan. Hyvin painokkaasti. Täten kehotan kaikkia USA:ssa asustelevia selvittämään, milloin teidän alueella vietetään ravintolaviikkoa. Ravintolassa syöminen on kivaa. Uusien paikkojen kokeileminen vielä kivempaa. Kaikkein kivointa on kuitenkin syödä herkullista ruokaa tavallista edullisempaan hintaan.

Monday, September 22, 2014

Wannabe järjestelijän unelmakauppa

Löysimme lauantaina toivon. Toivon siitä, että kaksi sotkevaa ihmistä saattaisivat pienellä avustuksella muuttua ja saada kotinsa järjestykseen. Toivo löytyi The Container Storesta - kaupasta, joka on omistettu vain ja ainoastaan säilytysastioille ja muille kodin järjestystä lisääville härpäkkeille.




Hyllykaupalla kippoa, kuppia, koria, hyllyä ja purnukkaa. Teki mieli ostaa asioita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Teki mieli alkaa siivoamaan kaappeja.



Tällä kertaa emme ostaneet mitään muuta kuin astian kierrätettäville "roskille", mutta we will be back. Ostoslistaltamme löytyy jo papereiden arkistointikaappi, maustehyllykkö, viinipulloteline ja uusi roskis. The Container Store vaikuttaa kaupalta, josta keksii vaikka mitä ostettavaa, kaupalta, josta ei voi ostaa muuta kuin helposti järkeväksi perusteltavia turhakkeita.


Tähän on tultu: Säilytysastioistakin voi nähtävästi löytyä lauantain kohokohta. Surullista vai loistavaa?

Sunday, September 21, 2014

Hymyile ja universumi hymyilee takaisin

Instagram haasteen sana oli tänään hymy. Yritin ottaa kuvan vielä sängyssä makoillessani  - ei irronnut. Sainhan minä toki väännettyä naamani johonkin hymyn tapaiseen, mutta päässä seisoviin silmiin asti hymy ei kyllä ulottunut hyvällä mielikuvituksellakaan.

Vaihdoin sitten taktiikkaa ja aloitin päivän ilman hymykuvia. Aamujoogan ja juoksulenkin jälkeen ei hymyä tarvinnut enää etsiä, sillä se möllötti naamalla ilman kameran esiin kaivamistakin. Olin onnellinen. Tästä tulisi hyvä päivä!

                 

Ihmettelin joskus ääneen, miksi kaikki vastaantulijat hymyilevät minulle. Mietin, oliko minulla jogurtit rinnuksilla tai vessapaperia kengänpohjassa. Sitten minulle selvisi, että se johtui kasvoilleni unohtuneesta hymystä. Hymyni sai muutkin hymyilemään. En ole kovin hyvä hallitsemaan kasvojeni ilmeitä. Onnellisena hymyilen, huonona päivänä saan vastailla huolestuneisiin kysymyksiin. Pokerin pelaamisen jätän suosiolla muille.

Hymyilyn vaikutus ulottuu kasvoja syvemmälle. Onnellisena kaikki menee putkeen: onni tulee onnen luo. Minä hymyilen ja universumi hymyilee takaisin. Ja sama sitten valitettavasti toisinkin päin. Joskus kohdalleni osuu niitäkin päiviä kun mikään ei mene putkeen, kun yritän rynniä takamus edellä puuhun ja tulen ryminällä alas. Vielä kun joskus oppisi kääntämään nuokin päivät hymyksi ja huumoriksi.

Kameralle on helppo hymyillä opeteltua hymyä. Oletteko huomanneet, että jo hyvin pienillä lapsilla on erityinen kamerahymy ja poseeraukset? Nykyään kuvia otetaan aina ja kaikkialla, niitä editoidaan ja näytille laitetaan vain ne kaikkein onnistuneimmat. Siis omasta mielestä onnistuneimmat. Kaikki tekevät näin, mutta toteavat silti yhteen äänen, että opeteltu hymy ei ole läheskään yhtä kaunis kuin piilokameralla napattu hymykuva.

Sirrisilmät ovat onnellisen sielun peili. Se onkin sitten ihan eri juttu, olemmeko me valmiit jakamaan todellisen sielumme somessa...

Saturday, September 20, 2014

Vahingossa paranneltu pähkinähybridivoi

Olen mantelivoin (almond butter) suurkuluttaja. Sekoitan sitä aamuisin jogurttiin tai dippailen siihen banaania treenin jälkeen. Ravintoarvoja vertailtaessa mantelivoi peittoaa maapähkinävoin (peanut butter) mennen tullen, mutta lähes aina mantelivoita hehkuttaessani saan kuulla, että se ei kuulemma maistu miltään. En ole kyllä yhtään samaa mieltä... Minusta se on herkullista! En ikinä osta sokeroitua mantelivoita, mutta pieni ripaus suolaa tekee ihmeitä. USA:han muuttaessani inhosin maapähkinävoita, mutta pehmeämpi mantelivoi vei kieleni heti mennessään. Ajanmyötä olen oppinut rakastamaan myöskin maapähkinävoita, mutta mantelivoi on edelleenkin pähkinävoilistani kunkku.

Viime viikolla meinasi iskeä paniikki, kun sekä Vonsin että Whole Foodsin mantelivoihyllyt ammottivat tyhjyyttään. Koska ilmankaan ei voi elää, ostin pussillisen manteleita ja purkin maapähkinäöljyä. Aiemmin olen tehnyt mantelivoini uunissa paahdetuista manteleista ja tilkasta oliiviöljyä, mutta tällä kertaa jätin mantelit paahtamatta ja kokeilin, mitä tapahtuu, jos vaihtaa oliiviöljyn maapähkinäöljyyn.


Tuloksena oli hieman rakeisempi ja kevyesti maapähkinävoille maistuva mantelivoi. Ehkä yksi parhaimman makuisista almond buttereista ikinä! Seuraavalla kerralla aion tosin paahtaa mantelini, sillä rakeinen ja jäykempi rakenne sopii kyllä jogurtin sekaan, muttei dippailuun tai levitteeksi. Paahtaminen vapauttaa pähkinän öljyn ja voista tulee luonnollisestikin voimaisempaa.


Tämä siis kaikille teille, jotka haluaisitte hyödyntää mantelivoin ravintoarvot, mutta rakastatte maapähkinävoin makua. Ei muuta kuin mantelit ja maapähkinäöljy food processoriin ja hippunen suolaa perään. Tulee hyvää!

Thursday, September 18, 2014

Tauko arjesta

Välillä arki vie mukanaan niin ettei elämälle meinaa riittää aikaa. Tiedättekö, kun tuntuu, että aina on töissä tai hoitaa kaikkia tylsiä pitäisi, pitäisi -juttuja. Kun rutiinit (kivatkin sellaiset) urautuvat paikalleen ja tuntuu, että sama rumba toistuu päivästä toiseen. Kun päivät, viikot ja kuukaudet soljuvat omalla painollaan ja yksityiskohdat painuvat unholaan. Pidän arjestani töineen ja harrastuksineen, mutta välillä siitäkin on hyvä pitää pieni tauko - sekoittaa pakkaa ja heiluttaa rutiineja uuteen uskoon.

Yhtenä arki-iltana viikossa lähdemme Phillin kanssa treffeille. Käymme syömässä ja ehkä lasillisella. Joskus käymme kävelyllä tai pyöräilemässä ja toisinaan ajelemme Pacific Beachin ulkopuolelle kokeilemaan uusia ravintoloita. Näinä iltoina tuntuu aina ihan perjantailta ja työasiat karkaavat kunnolla mielestä. Vaikka aina sanotaankin, että aika lentää kun on kivaa, tuntuu treffi-ilta normaalia koti-iltaa pidemmältä - tehokkaammin käytetyltä. 

Treffi-iltojen lisäksi pehmennän arkeani mahdollisimman usein pienillä nautinnollisilla hetkillä - arjen luksuksella. Arjen luksuksen ei tarvitse olla oikeasti mitään kovinkaan hienoa, riittää, että pysähdyn ja nautin hetkestä. Joskus hetkeen kuuluu keskeisesti suklaapala, toisinaan taas muutama extraminuutti aamulla. Yksi vakituisista onnentuojista on erityisen herkullinen lounas. Sen avulla jaksan hymyillä läpi aamun ja pitkälle iltapäivään.


Näillä nikseillä minä pärjään normaalin arkibluesini kanssa, mutta joskus voi tietenkin olla niinkin, että oma elämä tai arki vaatii hieman suurempaa mylläämistä ja järjestelyä. Pelkkien lomien ja vapaapäivien varaan ei omaa hyvinvointiaan kannata rakentaa. Elämästä suurinosa kun on kuitenkin sitä tavallistakin tavallisempaa arkea.

Tuesday, September 16, 2014

Tuskainen tropiikki

Jos  säätyttö mainitsee säätiedotuksen aikana sanat miserable ja miserably hot ainakin kymmenen kertaa, tarkoittaa se vissiinkin sitä, että nyt on kuuma - nyt San Diegossa eletään vihdoinkin keskikesää.

No onhan täällä kuuma. Mutta ei tämä siltikään ole yhtään sen kummempaa kuin New Hampshiren kesien helleaallot. Ilmastointi olisi kiva lisä, mutta ilmankin tulemme vielä toimeen. Yön kylmimpinä hetkinä sisälämpötila saattaa jopa laskea alle kolmenkympin ja silloin tällöin ulkona puhaltaa hetken aikaa mereltäpäin, lucky us... Elin aiemmin jossain harhauskossa, että San Diegossa olisi aina sunny and 70, mutta nähtävästi täälläkin lukemat nousevat välillä pilviin ja pilvet laskeutuvat kuumana kosteutena maahan. Tänään meitä "hemmoteltiin" trooppisella ukkosmyrskyllä ja kaatosateella, joka ei viilentänyt ilmaa, vaan muutti sen entistäkin tukalammaksi ja kosteammaksi. Ulos astuessa tuntui siltä kuin olisi astunut höyrysaunaan.

                 

Kuumuus aiheuttaa tietenkin ongelmia, joista yksi suurimmista on koulujen sulkeutuminen. Kaikki koulut, joissa ei ole 100% ilmastointia, toimivat tällä hetkellä vain puolipäiväisesti. Tämän ymmärrän kyllä oikein hyvin, sillä kärvistelimme itsekin puoli kesää rikkinäisen ilmastoinnin kanssa ja sisälämpötilat nousivat lähestulkoon sietämättömäksi.

Toinen ongelma on sähköverkkojen pettäminen ja sähkökatkot. Jos koko San Diego hurruuttaa ilmastointilaitteita täysillä yhtäaikaa, ei siitä seuraa mitään hyvää. Kuumina päivinä sähkön hinta tuplataan kahdentoista ja kuuden välillä ja esimerkiksi supermarketeissa toimitaan vain puolilla valoilla. Shoppailin eilen hämyisessä Vons ruokakaupassa ja pohdiskelin ostamani lihan turvallisuutta... Pidetään peukkuja, että kylmätiloissa ei ole pihistelty sähköistä.

Lisäbonuksena vielä hassu vesiongelma. Aikaisia aamuja lukuunottamatta kaikki hanasta tuleva vesi on lämmintä. Viileät suihkut ja juomavesi ovat kaukaisia haaveita. Onneksi meillä on pakastimessa jääpala-automaatti. Villeimmissä unelmissani olen ajatellut täyttää kylpyammeen jäävedellä. Heh, aika villiä naiselta, jonka mielestä suomalainen järvivesikin on keskikesällä liian kylmää.

Näillä mennään - toivottavasti kohti syksyä. Hopeareunuksena todettakoon, että säästä valitamminen on tuplakivaa silloin kun se harvinaista herkkua. Suotakoon se siis meille Kalifornian asukkaille, vaikka aika naurettavia olemmekin.

Monday, September 15, 2014

Erilaiset keskustelijat

Törmäsin netin syövereissä mielenkiintoiseen artikkeliin skandinaavien ja amerikkalaisten keskustelukulttuurien eroista. Artikkeli ei järisyttänyt maata jalkojeni alla, mutta sen verran hyvin siinä kuitenkin osuttiin asian ytimeen, että tarjoaisin sen mielelläni kaikille amerikkalaisille puolitutuilleni luettavaksi. Ehkäpä he sitten ymmärtäisivät, mikä minussa on "vikana".

Ensimmäinen ero, hiljaisuuden luonnollisuus (tai luonnottomuus), ei taida tulla kenellekään yllätyksenä. Taidostani olla hiljaa ollaan montaa mieltä.Toisten mielestä on ihanaa, että kanssani voi viihtyä ilman sanojakin, mutta useimpia se vaivaannuttaa. He tuntevat sisäistä pakkoa hiljaisuuden täyttämiseen ihan millä tahansa. Näiden tyyppien mielestä olen taatusti hiljainen, ujo, ylpeä ja hankala keskustelukumppani. Nykyään olen tosin amerikkalaistunut jo sen verran, että en vaivaannuta ketään ehdoin tahdoin hiljaisuudella. Hallitsen small talkin silloin kun se on tarpeellista ja sosiaalisesti suotavaa.


Hiljaisuuserojen lisäksi artikkelissa mainitaan, että skandinaavien tahti on verkkaisempi ja keskustelussa vuorotellaan tennisottelun tyyliin. Tämä selittyy osittain kielivaikeuksilla, mutta myös keskustelukulttuurien eroilla. Amerikkalaiset tarttuvat pieniinkin pausseihin ja täyttävät ne kommenteilla sekä jatkuvalla palautteella. Amerikkalaiset osoittavat selkeämmin olevansa keskustelusta innoistaan ja tulkitsevat skandinaavien rauhallisemman tahdin ja välittömän palautteen puuttumisen mielenkiinnon vähyydeksi.


Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, skandinaavit ovat sanavalinnoissaan suppeita ja suoria. Emme kiertele emmekä kaartelee eikä useimmista (mistään?) skandinaavisista kielistä edes löydy sanaa please. Etenkin töissä saan olla hieman varpaillani suoruuteni vuoksi. Välillä unohdan, etteivät läheskään kaikki työkaverit ole todella kavereitani tai tottuneita töksäyttelyyni. Ja vanhempien kanssa vasta saankin olla tarkkana. Olen oppinut puremaan kieltäni ja kiertelemään ja kaartelemaan syli täynnä pumpulia. Mutta kyllä minulta edelleenkin lipsahtaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja välillä tekee myöskin tiukkaa ymmärtää muiden kommentit oikealla tavalla. Käskettiinkö minua juuri tekemään jotain, vai oliko kyse oikeasti vain ehdotuksesta. Just a suggestion, it´s up to you...



Aikamoisia eroja. Ei siis ihmekään, että me skandinaavit vaikutamme hiljaisilta, tylyiltä ja tylsistyneiltä ja menetämme hermomme äänekkäiden, itsekeskeskeisten ja nopeatempoisten amerikkalaisten kanssa. Onneksi me kuitenkin tulemme jotenkin ihmeen kautta toimeen ja ehkä jopa opimmekin toisiltamme.

Tästä pääset lukemaan koko artikkelin.

Kuvat napsaisin tänään lounastauolla Sunset Cliff -rannalta nousuveden hyökyessä poukamaan.

Sunday, September 14, 2014

Urheilusunnuntai täydellä latingilla

Sunnuntaina kuuluu ladata akkuja, eiks je? Minun akut lataantuvat parhaiten liikkeellä, mieluiten ulkona kauniissa maisemissa. Aloitimme siis aamumme hikisellä rantatreenillä.

Kun oma treeni oli hoidettu pois alta, oli aika viimeistellä akkujen lataus muiden urheilua katsellen. Chargers ja Seahawks hoitivat juoksemisen, me keskityimme jäätelöön, ylihintaisiin hot dogeihin ja aivan liian lämpimään olueen. Kyseessä siis NFL liigan football -peli Qualcomm Stadionilla. Go Chargers!!!





Chargers vei ottelun 30-21 ja kaikki seuralaiseni olivat maansa myyneitä. Minua kuitenkin hymyilytti kotitiimin hattu päässäni. Hymyä ei hyydyttänyt edes keponen, reilusti yli kolmenkymmenen asteen, helle. Paikkamme olivat pelin seuraamisen kannalta hyvät, mutta varjosta ei ollut tietoakaan ennen kuin aurinko päätyi pelin loppupuolella armeliaasti taaksemme. Seisoimme melkein koko pelin ajan, sillä istuimemme muistuttivat lähinnä saunankiuasta.





Vaikka pelissä olikin hauskaa, käytiin kaikista jännin taisto siinä vaiheessa, kun täpötäysi stadiollinen ihmisiä yritti päästä yhtä aikaa kotiin. Olimme sen verran fiksuja, että matkasimme stadionille ja sieltä pois Trolley junalla. Olimme varmasti kotona ainakin tuntia aiemmin kuin autolla saapuneet ystävämme. Trolleyyn pääseminen vaati tosin taktiikkaa, nopeutta, ketteryyttä, voimaa ja taklauksia. This is why we go to gym..


Hauska päivä! Tämä kuumuus saisi tosin jo hellittää. Ehkäpä jo ensi kuussa...

Saturday, September 13, 2014

Astetta terveellisempi suklaapirtelö

Herkku mikä herkku. En väitä tämän olevan kovinkaan terveellistä, mutta ehdottomasti terveellisempää kuin tavispirtelö:

  • 2% kreikkalaista jogurttia 
  • rasvatonta maitoa
  • banaani
  • muutama tuore taateli 
  • makeuttamatonta 100% cocoaa
  • agavenegtaria
  • jäitä


Oli aikas namia! Lautaselta löytyi munia, avocadoa ja savulohta - meidän vakkari viikonloppuherkkuja. Blenderin valintaan vielä sellainen vinkki, että älä osta halpaa. Siis ihan oikeasti! Täytyy selkeästikin kirjoittaa joulupukille ja toivoa vitamixia tai ninjaa...

Thursday, September 11, 2014

Kahdeksan jalkaiset kuokkavieraamme

Meillä on ongelma - kahdeksan jalkainen ongelma. Kuistimme ja autotallimme muistuttavat kauhujen taloa eikä minnekään voi kävellä ilman käsivarsiin ja sääriin takertuvia hämähäkinverkkoja. Älöttävää, inhottavaa ja mahdollosesti vaarallistakin. Valtaosa vieraistamme on nimittäin leskiryhmään (black and brown widow) kuuluvia myrkkyhämppyjä.

Kotimme lisäksi hämähäkit tuntuvat rakastavan myös patiokalusteitamme vähintäänkin yhtä paljon kuin mekin. Ongelma on äitynyt niin pahaksi, ettemme voi syödä kuistilla ilman perinpohjaista hämppytarkistusta ja seittien siivoamista. Jonakin kauniina päivänä joku meistä saa vielä tuntea hämähäkin hampaat takalistossaan. Tai varpaissaan. Eräänä päivänä kotiin ajellessani tunsin meinaan jonkun liikkuvan kengässäni ja hämppyhän se olikin. Motarilla ei voinut pysähtyä kuin seinään, joten jatkoin matkaani kylmänrauhallisesti (lue: kiljuen ja jalkaani villisti ravistaen) kotiin asti.

Hämähäkit saisi tietenkin karkotettua ainakin hetkeksi myrkkyjen avulla, mutta Kisun ja lapsivieraiden takia yritämme välttää myrkkyjä viimeiseen asti. Seuraavaksi kokeilulistallamme onkin luonnollinen piparminttuöljy. Saapa nähdä tepsiikö vai saammeko kimppuumme koko kulmakunnan vihaiset hämpyt.

                 

Niin tai näin, inhoan hämähäkkejä koko sydämestäni, mutta näitä myrkkykavereita en jostain syystä pelkää yhtä hysteerisesti kuin Suomen vaarattomia miniotuksia. Minusta on tullut kylmäverinen hämähäkkien tappaja (tai joissain tapauksissa siirtäjä). Siis ainakin tostaiseksi. Mieleni saattaa sallitusti muuttua, jos kankkuni turpoaa muodottamaksi hämähäkin hymyillessä vieressäni.

Wednesday, September 10, 2014

Vauhdilla kyttyrän yli

Tämän päiväisen instagram haasteen aiheena (pichaaste/veeralampi) oli aamu kello 8 Helppo valinta! Joka ikinen keskiviikkoaamu kello kahdeksan hyppään auton rattiin ja suuntaan töihin. Joka ikinen keskiviikkoaamu, paitsi tänään. Tänäänkin tartuin jo ennen kasia rattiin, mutta töiden sijaan auton nokka sojoittikin San Diegon laivastotukikohdan suuntaan.

Tukikohdassa juostiin tänään POW/MIA (prisoners of war/missing in action) 5K ja tokihan minunkin piti päästä  mukaan. Sain töistä vapaata ihan luvan kanssa (ei siis iskenyt yllättävä mahatauti) ja otin tietenkin samantien vapaaksi koko päivän, sillä randomit arkivapaat ovat nykyään hyvin harvinaista herkkua.



Lieväksi pettymyksekseni juoksua ei kellotettu tarkasti. Maaliin tullessani kellossa oli lukemat 23, mutta sitä en sitten tiedäkään, kuinka monta minuuttia ensimmäisten juoksijoiden lähdöstä kerkisi kulua ennen kuin pääsin liikkeelle. Osallistujia oli meinaan paikalla satoja, ellei jopa tuhansia. Veikkaisin, että aikani oli jälleen 21 minuutin hujakoilla. Juoksu sujui alkuun jouhevasti, mutta 30 C asteen helle, suoraan päänpäällä porottava aurinko ja tukikohdan kuumimmissa kolkissa poukkoillut rata vaativat veronsa. Maaliin tullessani minulla oli aika kaikkeni antanut olo. Ja vettä kului. Ennen juoksua ja myöskin sen jälkeen.

Mutta nyt on kyllä pistettävä hakuun sopiva 5K, jonka otan sitten ihan aikuisten tosissani. Ajattelin hankkia sitä varten jopa juoksukellon, jonka avulla saan varmistettua, että vauhti on oikea. Annoin pikkusormen, se voi koko käden...

Tuesday, September 9, 2014

Kissa joka kuvitteli olevansa koira

Aina välillä minusta tuntuu, että Kisu unohtaa olevansa kissa. Kisu istuu komennosta, murisee jos joku tuntematon tulee ovelle, syö mielellään koiran keksejä ja ulkoilee hihnassa.

video

Mutta kaiken tämän Kisu tekee kissamaisesti, omien ehtojensa mukaan. Kisu istuu, koska tietää saavansa herkun (tai tahtonsa läpi), Kisu murisee, mutta juoksee tiukan paikan tullen komeroon piiloon, Kisu syö koirankeksien lisäksi kaikkea raksuvaa, Kisu kävelee hihnassa juuri sinne, minne haluaa, mutta pistää nelivetostopin päälle heti kun kävely ei enää maita.

                 

Loppujen lopuksi Kisu on siis aito kissa. Phew. Meinasin jo huolestua.


Monday, September 8, 2014

Paheistani herkullisin

Lautaseltani löytyy usein jotain terveellistä ja ravitsevaa. Lautaseltani löytyy aika usein myöskin pizzaa. Rakastan pizzaa, mutta en mitä tahansa pizzaa. Pizzani täytyy olla ohut ja rapsakka, täytteenä tuoreita kasviksia ja yrttejä ja juustoa juuri sopivasti. Pizza on meille usein laiskan/kiireisen illan pelastus. Luottopizzeriamme on Piccolomondo, jossa puhelimeen vastataan aidoalla italialaisella aksentilla. Ketjupizzerioista pysymme kaukana enkä edes viitsi selittää miksi.

Maailma on hyvää pizzaa pullollaan, mutta parhaimmista parhainta on itse tehty pizza. Perjantaina herkuttelimme kahdella suosikillani:

Ensimmäisen täytteenä oli grillattuja tomaatteja, mozzarellaa,parmesan juustoa ja basilikaa. Toisen täytteenä perunoita, rosmariinia, sitruunamehua, fontina ja parmesan juustoa, karamelisoitua sipulia ja uunissa kypsennettyjä herkkusieniä. 

Pohjan saimme rapsakaksi pizzapellin, tulikuuman uunin (500F) ja oliiviöljyn avulla. Esipaistoimme öljyllä kevyesti voideltua pohjaa hetkisen ennen kuin lisäsimme täytteet ja paistoimme hetkisen lisää. Basilikan lisäsimme tietenkin vasta pizzan paistettuamme.



Nam, nam! Hyvää pizzaa on vaikea päihittää. Tämä pahe saa olla ja pysyä ruokalistallani ihan rauhassa.

Sunday, September 7, 2014

Haikeita hyvästejä

Vietimme iloisen lauantai-illan porukalla, joka koostui läheisimmistä laivastoystävistäni. Lemppari tuplatreffipariskuntamme ei ole oikeasti pariskunta, vaan kaksi ystävystä, jotka ovat hitsautuneet yhteen - kaksikko, jonka kanssa me olemme hitsautuneet yhteen. Nämä ystävät ovat minulle kuin adoptoituja (aikuisia) pikkuveljiä.

Eilinen ilta oli viimeinen tällä kokoonpanolla, sillä ystävistämme toinen muuttaa itärannikolle ensi viikolla, toinen pohjoiseen myöhemmin tänä syksynä. Minun tulee ikävä. Minulla on jo ikävä. Mutta ikävän ja haikeuden rinalla pysyy ilo siitä, että nämä ihmiset ovat tulleet elämääni.


Yksi Phillin laivastoystävä totesi läksiäisjuhlissaan, että sukellusveneyhteisö on kuin valtameri; jos otat siitä ämpärillisen vettä pois, hyökyy ulapalta monta saavillista tilalle ennen kuin huomaatkaan. Töiden kannalta tämä voi pitää paikkansa, mutta ystävyyssuhteet ovat mielestäni ihan oma lukunsa. Ystäviä tulee ja menee, säilyy ja palaa. Jotkut ihmiset jättävät elämäämme isomman aukon, joka täytyy kyllä aikanaan, mutta ei koskaan täysin samalla tavalla.


Tänään muistan taas, kuinka paljon inhoan hyvästejä... Inhoan niitä niin paljon, että jossain vaiheessa lakkasin päästämästä ihmisiä oikeasti lähelleni. Kohta he tai me muuttaisivat kuitenkin pois. Onneksi tulin aika pian järkiini ja oivalsin, että ilman oikeita ystäviä ei voi elää. Ystävät ovat jokaisen haikean hyvästin arvoisia - ystävien jättämä jälki on ikuinen. Laivastoystävien kohdalla ei myöskään koskaan tiedä, milloinka he putkahtavat takaisin jokapäiväiseen elämääsi, sillä ennemmin tai myöhemmin joku meistä muuttaa taas.


Nähdään taas ja jatketaan siitä mihin eilen jäätiin!

Kuvat Torrey Pines State parkista

Friday, September 5, 2014

Onnellinen ope

Syyskuu merkitsee minulle uutta vuottakin vahvemmin uuden kierroksen alkua. Illat pimenevät (täälläkin) ja lapset palaavat kouluun. Koululiikenne on yllättänyt minut joka aamu tällä viikolla ja aiheuttanut kroonista läheltä piti myöhästelyä (aka aina ajoissa olevalle suomalaiselle paniikkia ja sydämentykytyksiä). Hmmm, kuinka kauan sama asia voi sallitusti yllättää...?

Opettajan näkökulmasta syyskuu on kiireinen ja jännä kuukausi. Luokkani on täynnä uusia lapsia, joista osa siirtyi minulle koulun muista ryhmistä, osalle koko preschool on ihan uusi juttu.
Haastavan kesän jälkeen odotin jännittyneenä ja aika väsyneenäkin mitä tuleman pitää. Tuntui mukavalta saada aloittaa puhtaalta pöydältä uuden ja ikioman ryhmän kanssa. Kesken vuoden aloittaessa käytäntöjen muuttaminen on vaikeampaa.


Ensimmäinen kouluviikko ylitti kaikki odotukseni. Vaikuttaa siltä, että minulla on tänä vuonna todella kiva ryhmä, jonka kanssa aikaa riittää muuhunkin kuin järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseen. Tokana päivänä hieraisin hämmentyneenä silmiäni katsellessani kuinka kaksitoista kolmevuotiasta kävelivät kauniissa jonossa ja istahtivat sulassa sovussa aamupiirimatolle. Intoa näillä pienillä koululaisilla riittää niin paljon, että lempileikki taitaa olla kalenterihetki. Luokassa kaikuu viikonpäivälaulu ja puheissa vilahtelevat kirjaimet ja numerot. Halu oppia on kyltymätön.

Kuvissa vielä tyhjät bulletin boardit

Ensi viikolla teemana ovat omenat ja kirjaimena tietenkin A (for apple). Mutta sitä ennen on aika rentoutua ja nauttia viikonlopusta. Tänä iltana lautaselta löytyy itsetehtyä pizzaa ja lasista jotain punaista. Happy Friday!