Monday, February 27, 2017

Reissu-unelmia

Voiko olla parempaa tapaa viettää sateista (kyllä, taas täällä sataa) maanantai-iltaa, kuin tulevan loman ja reissun suunnittelu? No ei kyllä minun mielestäni, jos ei lasketa mukaan mahdollisuutta olla parhaillaan siellä reissussa.

Maaliskuun lopussa meitä lykästää ja saamme lomailla yhdessä kuuden päivän verran. Minulla on kummastakin koulusta spring break ja Phillillä hyvin paljon käyttämättömiä lomapäiviä. Vaikka staycationit ovatkin olleet viime aikoina suosikkejamme, päätimme suunnata tällä kertaa vähän pidemmälle ja road trippailla Utahiin.


Suunnitelmat elävät vielä, mutta tällä hetkellä plan A näyttää tältä: Aloitamme reissun pikapyrähdyksellä Las Vegasiin ja suuntaamme sen jälkeen Brian Headin hiihtokeskukseen lautailemaan. Lautailun jälkeen valloitamme Zionin kansallispuistossa ainakin Angels Landing -haikin ja mahdollisesti myös Narrowsin ja/tai pari pikkuhaikkia. 



Kyllä nyt taas kelpaa, kun on niin paljon kaikkea kivaa odotettavaa. Kevättä ja lomaa kohti! Huomenna pitäisi taas tuntua säidenkin puolesta vähän keväisemmältä ja viikonlopuksi on suunnitteilla pieni paikallisreissu Anza Borregon state parkiin aavikon luonnonkukkia ihailemaan. Ei siis yhtään hullumpi maanantai!


P.S. Kaikki vinkit Zionin kansallispuistoa koskien ovat äärettömän tervetulleita!

Tämän postauksen kuvat Balboa Parkista, josta löytyi viikko sitten kauniita kukkivia puita ja hyvin monta suljettua museota. Maanantai (varsinkaan pyhä) ei ole USA:ssa hyvä museopäivä. Jokohan sen kohta muistaisin...

Saturday, February 25, 2017

Huonon univiikon loppu

Olemme Phillin kanssa hyvin erilaisia nukkujia. Phill nukahtaa sekunnissa ja herää puolessa. Minulla taas saattaa kestää hetki ennen kuin uni tulee, mutta uneni on syvää ja levollista. Jos kuitenkin käy niin kurjasti, että herään kesken unieni, ei uni meinaa tulla enää millään.

Viime viikko oli minulle, ehkä meille molemmille, surkea univiikko. Yhtenä yönä valvotti tekemättömien töiden lista, toisena kissa(t), kolmantena kummalliset putkiäänet, neljäntenä naapurin tanssibileet, viidentenä kissa(t) ja kuudentena Phillin kadonnut puhelin. Viime yönä nukutti, mutta kello soitti töihin lauantainkin kunniaksi jo puoliseiskalta. En olisi jaksanut nousta laisinkaan, mikä kostautui kiireellä ja kahvivajaudella. Yksi muumimuki ei riitä mihinkään - niin söpöjä kuin ne ovatkin.

Loppujen lopuksi energiaa riitti töihin, pitkään ja rentouttavaan juoksulenkkiin sekä hauskaan iltaan/iltapäivään kotikulmilla. Mutta nyt väsyttää niin paljon etten malta odottaa huomista sunnuntaiaamua, jolloin ei soi kello ja karvaiset herätyskellot lentävät makuuhuoneesta sillä sekunnilla kun mekkala alkaa. Unelmoin jo hitaasta aamusta ja kiireettömästä päivästä. Voin olla juuri niin aktiivinen tai laiska kuin huvittaa.


Viikonlopuissa parasta on se tunne, ettei ole pakko. Ei sitten yhtään mitään. Huokaisen siis syvään ja nautin kiireettömyydestä. Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Wednesday, February 22, 2017

Kameraonnea

Minulla oli viime lauantaille jotakuinkin yksi tavoite: Uuden kameran ostaminen. Entinen kamerani oli yhdeksän vuotta vanha ja totaalisen karvalakki Canon Rebel xs järkkäri, jonka Phill osti aikanaan collegen valokuvauskurssia varten. Kamera palveli meitä ja tarpeitamme hyvin, kunnes innostuin valokuvaamaan ihan tosissani ja kameran manuaaliasetukset pääsivät kunnolla töihin. Loppuaikoina ärhentelin kameralle ehkä turhankin usein, sillä se ei vastannut enää tarpeitani eikä varsinkaan suureellisia visioitani (jotka ylittävät usein myös taitoni mennentullen).

Kamerat ovat kuitenkin kalliita ja lykkäsin ostopäätöstä useamman kuukauden muiden tärkeämpien hankintojen mennessä kameran ohi. Kunnes tuli hetki, että oli pakko ostaa jotain: Viimeinen niitti vanhan kameran arkkuun oli peruslinssin (18-55mm) hajoaminen, mikä tarkoitti sitä, että minun olisi hankittava vähintäänkin uusi linssi. Koska kamerat myydään usein setteinä peruslinssin kanssa, alkoi uuden kameran hankkiminen tuntua yhä järkevämmältä ja järkevämmältä.

Seuraavaksi pitikin sitten miettiä, mikä onnekas kamera meille muuttaisi asumaan ja työskentelemään. Merkin valinta oli helppo, sillä tykkäämme Canonista ja meillä on jo ennestään pari muutakin Canonin linssiä kuin se pahaonninen rikkinäinen peruslinssi. Ammattimaista kameraa en tarvitse enkä edes halua kantaa mukanani, joten loppuvertailuun päätyi kolme hyvää harrastuskameraa: Canon Rebel T6, Rebel T6i ja T6s. T6 on näistä se halvin perusmalli, joka oli jo sellaisenaan huomattavasti parempi kuin vanha Rebel xs kameramme.

Olemme siitä onnekkaita, että San Diegosta (North Parkista) löytyy ehkä maailman paras kamerakauppa: George's Camera. Sieltä löytyy rehellinen ja ammattimainen apu pulmaan kuin pulmaan ja niin kävi tälläkin kertaa, että kameroista kallein, T6s, putosi heti vertailulistaltamme, sillä sen erikoishöysteet on suunnattu enemmänkin videoiden kuvaamiseen kuin valokuvaamiseen. Jäljelle jäi siis kaksi kameraa, joiden hintaero oli 300 taalaa. 


Päädyimme lopulta hankkimaan T6i:n ja uuden linssin 750 taalan yhteishintaan. Sijoittaminen selkeästi parempaan kameraan tuntui järkevältä, sillä intoni kuvaamista ja uuden oppimista kohtaan ei ole hiipunut mihinkään ja erot kameroiden välillä olivat juuri niitä minulle tärkeitä isoja pikkujuttuja. Otan kaikki kuvani täysin manuaalina ja tykkään leikkiä erilaisilla valo- ja tarkennusasetuksilla. Minulta löytyy toki myös Adoben Creative Cloud, mutta en halua nojata pelkkiin editointitaitoihin vaan ottaa pohjalle oikeasti hyviä kuvia, jotka eivät pakosti vaadi muuta kuin pienen pintaeditoinnin.


Uusi kamerani joutui heti sunnuntaina tositestiin Joshua Tree National Parkissa ja sai arvosanakseen A+. Vanhaa kameraa ei tullut ikävä laisinkaan, ei kuvatessa eikä varsinkaan valmiita kuvia katsellessa. Olen saattanut silitellä uutta kameraani hellästi pari kertaa muiden katseilta salassa, mutta ei kai pieni ihastus mitään haittaa. Tästä ystävyys-/työsuhteesta tulee toivottavasti yhtä pitkä ja tuottelias kuin edeltäjänsäkin kanssa. 

Monday, February 20, 2017

Ihmeellinen luonto - Joshua Tree National Park

Pitkällä bucket -listallani on keikkunut jo kauan Joshua Tree National Park, jossa pääsee ihastelemaan hassun näköisiä ja ainutlaatuisia Joshua -puita sekä täysin uniikkia kahden aavikkoekosysteemin hybridiä. Siihen nähden, että matkaa meiltä kotoa kertyy yhteen suuntaan alle kolme ajotuntia, odotin tämän haaveen toteuttamista aivan liian kauan.


Mutta kylläpä kannatti vihdoinkin mennä! Tiedän jo nyt haluavani reissata puistoon vielä uudelleenkin, sillä nähtävää ja tekemistä riittää helposti useammaksikin päiväksi.  Puistosta löytyy monia eripituisia ja tasoisia haikkeja, lyhyitä ja helppoja luontokävelyitä sekä suoraan autotien vieressä olevia luonnon ihmeellisyyksiä. Puisto on myös suosittu kalliokiipeily ja -boulderointikohde, mutta meillä ei ole (vielä toistaiseksi) hommaan tarvittavia taitoja eikä välineitä, joten jätimme kiipeilyt suosiolla toiseen kertaan.






Joshua Tree -puisto kuuluu USA:n kansallispuistoverkostoon ja päivämaksu on yhdeltä autolta ihmisineen 25 taalaa. Meille tämä ja kaikki muutkin kansallispuistot ovat ilmaisia Phillin military -työn vuoksi. Puiston sisältä löytyy useampiakin leirintäalueita, joista telttapaikka varataan erikseen lisämaksua vastaan. Suosittelen lämpimästi paikan varaamista etukäteen, sillä useimpina viikonloppuina kaikki leirintäalueet ovat loppuunmyytyjä. Puiston lähistöltä löytyy myös useita hotelleja ja motelleja jos ei leireily innosta. Itse olimme liikkeellä päiväreissutaktiikalla, mikä säästi toki rahaa, mutta tarkoitti myöskin pitkää päivää. Menomatka meni vielä joutuisasti, mutta koko päivän ulkoilun jälkeen ajomatka kotiin tuntui pitkältä jopa kahden kuskin voimin.











Pysähdyimme ennen puistoon ajamista porttien ulkopuolella sijaitsevassa Joshua Tree Visitor Centerissä ja kuulimme, että eteläinen portti (joka on San Diegosta ja Los Angelesista tulijoille lähin portti) oli pahasti ruuhkautunut, mutta 13 mailin päässä sijaitseva 29 Palms portti veti kuulemma mainiosti. Uskoimme neuvoa ja pääsimme ajamaan puistoon ilman jonotteluja.






Puisto on kaikkien USA:n kanssallispuistojen tapaan loistavassa kunnossa. Vessoja on paljon ja niissä oli kaikissa paperia, tiet ovat hyvin kunnossapidettyjä, opasteet selkeitä ja palvelu ystävällistä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ettei kännykkä toimi puistossa kuin aivan porttien lähellä. Suunnittelimme päivän kohteet etukäteen ja nappasimme visitor centeristä kartan mukaan. Niiden avulla ei tullut kertaakaan nettiä ikävä.


Mahtava päivä eikä yöllä tarvinnut juurikaan odotella nukkumattia. Tänne on päästävä vielä uudelleenkin liikkumaan, ihastelemaan ja fiilistelemään! Kyllä luonto vain on ihmeellinen.

Friday, February 17, 2017

Myrskyisen illan unelmointia

Ulkona pauhaa myrsky ja oma kotisohva on tällä hetkellä kaikki, mitä tarvitsen. Takana on mukavan leppoisa työpäivä ja edessä kolmen päivän viikonloppu. Se tuntuu aika hurjalta ottaen huomioon, että nykyisin minulla on viikossa yleensä vain yksi täysin vapaa päivä.

Tälle pitkälle viikonlopulle oli vaikka mitä suunnitelmia ja unelmia, mutta sadepilvet, kiireinen viikko ja väsymys veivät innon suunnittelulta ja päätimme elää hetkessä. Sen verran kuitenkin tiedän, että tänä viikonloppuna ostan itselleni/meille uuden kameran ja suuntaan kulkuni luontoon. Vanhan kameran peruslinssi sanoi tarkennussopimuksensa irti eikä 9 vuotta vanha karvalakkijärkkäri vastaa muutenkaan enää alati kasvavia tarpeitani. Joskus materiakin tekee onnelliseksi. Viimeaikoina ehkä aika useinkin.

Toiveissa olisi siis lähteä sunnuntain Joshua puita katselemaan, jos ei taivaalta tule kaatamalla vettä. Sää on ollut viime aikoina lämpöinen, aurinkoinen ja keväinen, mutta taisin nuolaista ennen kuin tipahti ja "talvi" teki paluun. Puhelin on piipannut tänään tulvaa, myrskytuulia ja ukkosta, mutta kerkisin kuitenkin kotiin ennen pahinta myräkkää.


Tässä vielä päivän viisi positiivista, joiden avulla mieli nytkähtää helposti viikonloppuvaihteelle:
  • Ginja Ninja siideri - NAM!
  • Sateen tuoksu ja ropina
  • Puhtaat lakanat
  • Uunissa kypsyvä lohi
  • Aito PERJANTAI-fiilis
Rentoa pitkää tai lyhyttä viikonloppua kaikille!

Tuesday, February 14, 2017

Ystävällisiä kehuja

Työpärini lähti tänään töistä muutaman tunnin normaalia aiemmin. Tarkkaavaiset lapsukaiset huomasivat tietenkin ja kysyivät, mihin hän oikein meni. "She went to see her friends who are visiting her from her home town." Tähän yksi näppärä totesi "What, her friends? She doesn't need more friends because she has you."

Olemme selkeästi onnistuneet välittämään lapsille ystävyyden ja yhteistyön sanomaa. Vietämme yhdessä päivittäin n.8 tuntia tiivistä tiimityötä tehden. Pakostahan siinä ystävystyy, varsinkin kun huumorintaju, maailmankuva ja kemiat kohtaavat saumattomasti. Meidän luokkahuoneessa nauretaan, keskustellaan, purkaudutaan, pohditaan, annetaan palautetta, neuvotellaan, suunnitellaan ja ennen kaikkea kehutaan, sekä lasten että aikuisten kesken.

Helmikuun alussa päätimme askarrella vanhasta jättikokoisesta pretzel-purkista kehupostilaatikon. Postilaatikkoon on saanut laittaa piirroksia ja aikuisten avulla myös kehukirjeitä kavereille. Tänään purimme jättimäisen viestikasan ja kehuimme toisemme aivan pyörryksiin.

Kiitos kun autat aina innoissasi lelujen siivoamisessa.

Kiitos kun jaat kaikki tarinasi ja temppusi minun kanssani.

Sinä olet palapelimestari.

Sinun kanssa on hauska hyppiä lätäköissä.

Sinä olet hassun hauska ja vahva.

Sinä olet avualias ja reilu kaveri.

Viestejä oli valtavasti, ihan kaikille lapsille. Ja niitä oli myöskin helppo keksiä. Ihan kaikille lapsille.

Parasta oli nähdä lasten loistavat silmät ja hymyt kun luimme viestit ääneen. Vitsi mikä hyvän mielen tiistaita tämä olikaan.


Ilta jatkuu nyt ihanalla koti-illallisella, jota tuo minun everyday Valentineni kokkailee parhaillan. Tuoksu on jo niin huumaava, että kuola alkaa uhkaavasti valumaan suupielistä. Ihanaa ystävän- ja raukkauden päivää tänään, huomenna ja ihan joka päivä! Muistakaa kehua toisianne ja nauttia kehuista. Me olemme kaikki sen ansainneet!



Sunday, February 12, 2017

Avocadoiset suklaahippukeksit

Sunnuntai-ilta ja teki mieli leipoa. Ensin ajattelin leipoa pullia, mutta kello oli seilannut jo ajat sitten pullasataman ohi. Piti keksiä jotain nopeampaa. Silmäni osuivat keittiön tasolla hengailevaan kypsään avocadoon ja rupesin pohtimaan, voisiko avocadoa käyttää voin korvikkeena leipomuksissa. Pikainen googletus näytti vihreää valoa ja päätin kokeilla, miten avocadoiset suklaahippukeksit toimisivat käytännössä.

Hyvinhän ne toimivat. Todella herkullisen hyvin. Korvasin puolet ohjeen vaatimasta voista avocadolla, laskin paistolämpötilaa ja pidensin paistoaikaa. Tuloksena sain ihanan kermaisia ja pehmoisia keksejä, jotka tyydyttivät sunnuntaisen herkunhimoni kertalaakista.


Sekoita isossa kulhossa kermaiseksi seokseksi

1/4 cup voita
1/4 cup avocadoa
1/2 cup ruskeaa sokeria
1/4 cup valkoista sokeria
loraus hunajaa

Lisää

1 Muna
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl vaniljaa

Lisää joukkoon keskenään sekoitetut

1 cup + 2 rkl jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1 cup leivontasuklaata

Paistoin keksit 285 F/ 150 C asteessa. Aloitin 12 minuutista, mutta se ei riittänyt alkuunkaan. Lisäsin paistoaikaa pari kertaa ja loppujenlopuksi keksit olivat uunissa n.16 minuuttia. Seuraavalla kerralla kokeilen hieman korkeampaa paistoaikaa (koska olen bad ass).

Keksien koostomus oli pehmeä ja maku suussa sulava. Ei laisinkaan hullumpi sunnuntaiherkku!

Friday, February 10, 2017

Jalka oven välissä

Tällaisena harrastelijabloggaajana saan yllättyä tasaisin väliajoin siitä, mitkä kirjoituksistani kiinnostavat lukijoita eniten. Hassua kyllä, blogini kaikkien aikojen kolmanneksi luetuin postaus on Perjantaiset miksit, joka karkasi maailmalle keskeneräisenä Possun hypätessä näppiksen päälle.

Postaus on täyttää hömppää eikä sisällä mitään sen kummempia oivalluksia tai viisauksia, mutta nyt jälkikäteen ajatellen olen super onnellinen todetessani, että ihkaensimmäinen kysymys on vihdoin saanut vastauksensa.

Miksi kaikkiin mielenkiintoisiin töihin vaaditaan kokemusta vastaavista töistä? Miten se ihkaensimmäinen kokemus hankitaan?

Vastaus: Ensimmäinen mahdollisuus hankitaan sinnikkäällä aktiivisuudella ja usein myös tuurilla ja kontakteilla. Jalka pitää runnoa oven väliin ja kun se on siellä, se myöskin pidetään siellä.

Minulle on ollut jo pitkään selvää, että haluaisin kokeilla siipiäni aikuiskoulutuksen puolella. Olen hakenut jokaista mahdollista community collegen kouluttajan ja sijaisen ja sijaisen sijaisen paikkaa, mutten kuullut useimpien hakemusteni tiimoilta yhtikäs mitään.

Lopulta Phill kannusti minua ottamaan yhteyttä haluamani laitoksen deaniin, kertomaan kiinnostukseni ja pyytämän neuvoa/tapaamista. Sisälläni asuvaa suomalaista hirvitti. En kai minä nyt deania voi häiritä? Vai voisinko sittenkin...? Ei kai minulla ole loppujen lopuksi mitään menetettävää.

Lähetin Parent Education -laitoksen deanille sähköpostia ja sain heti seuraavana päivän vastauksen, että hän oli siirtynyt juuri uusiin tehtäviin, mutta lupasi kuitenkin ohjata viestini oikealle henkilölle.

Sitten meni viikkoja, kunnes sain yllättäen sähköpostia program chairilta, joka tapaisi minut kuulemma mielellään meet and greet -hengessä. Tapaamisen järjestymiseen meni jälleen viikkoja, mutta lopulta meillä oli sovittuna konkreettinen aika ja paikka.

Itse tapaaminen alkoi rennosti, kunnes minulle selvisi, että viaton meet and greetimme saattaisikin olla ihan oikea työhaastattelu. Laitos etsii jatkuvasti uusia tuntikouluttajia ja sijaisia, vaikkei sitä virallisesti missään toitotetakaan. Program Chair oli iloisesti yllättynyt ja vaikuttunut aktiivisuudestani, kokemuksestani, kommunikointitaidoistani sekä oma-aloitteisuudestani ja päätti alkaa ihan tosissaan auttamaan minua ensimmäisen mahdollisuuden saamisessa.

Seuraavaksi vuorossa oli koe-oppitunnin suunnittelu ja pitäminen program chairille ja deanille. Sain valita aiheen ja suunnitella tunnin tyhjästä parhaan taitoni mukaan. Arvatkaa vain kuinka paljon jännitti etukäteen! Kaikeksi onneksi jännitys hälveni heti kun pääsin "opettamaan" ja huomasin pian jo nauttivani tilanteesta. En saanut pitää tuntiani edes loppuun asti ennen kuin dean toivotti minut tervetulleeksi laitokselle. You are hired! Selvisin juuri ja juuri nurkan taakse ennen kuin rupesin hihkumaan ja hyppimään tasajalkaa.

Tämä kaikki tapahtui kesällä ja syyskuun alussa, mutta ison community collegen byrokratia vei lopulta niin kauan, että varsinainen aloitusajankohta siirtyi kevätlukukaudelle. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä olin juuri aloittanut työt uudessa preschoolissa eikä energiaa olisi ehkä riittänyt samantien kahteen uuteen työhön.

Kaikki tämä tarkoittaa siis sitä, että olen saanut vihdoinkin runnottua jalkani oven väliin ja nyt on aika näyttää, mihin minusta on ja toki myöskin testata, onko tämä oikeasti minun juttuni. Opetan toistaiseksi vain yhtä kurssia, eli työskentelen community collegessa vain lauantaisin päivätyöni ohessa. Opetustyö vaatii kuitenkin paljon suunnittelua, sillä olen saanut luoda kurssin syllabuksen ja tuntisuunnitelmat jotakuinkin vapainkäsin.


Tämä kevät etenee siis kuusipäiväisen työviikon ja ilta-/ruokataukosuunnittelun antamissa raameissa. Töitä riittää ja intoa vielä enemmän. Work hard, relax hard - tällä motolla mennään.

Tuesday, February 7, 2017

Veera - ready

Minulla on paha tapa alkaa puuhaamaan aina lähdön hetkellä jotain muuta. Esimerkiksi työaamuisin saatan viettää hyvän tovin aamupalani kanssa sohvalla löhöillen, ilman pienintäkään mielenkiintoa mihinkään järkevään tai tuottavaan toimintaan, mutta viisi minuuttia ennen lähtöä keksin siivota vessan, tyhjentää astianpesukoneen ja lakaista lattian.

Viikonloppuisin saatan puolestaan hihkaista Phillille olevani valmiina lähtöön, kun todellisuudessa minun pitää kuitenkin käydä vielä vessassa, vaihtaa laukun sisältö toiseen, etsiä kadoksissa olevat kengät ja ruokkia kissat. Siinä vaiheessa kun olen oikeasti valmis, on Phill luopunut jo toivosta ja aloittanut itsekin jonkun puuhan.

Työaamujen kiireestä ei tietenkään kärsi kukaan muu kuin minä ja ehkä jalkoihini silloin tällöin sotkeutuvat kissat, mutta yhteisten lähtökuvioiden kommunikaatio-ongelmat ovat saattaneet aiheuttaa joskus pientä kulmien kurtistelua ja huokailua, ehkä jopa ärhentelyä, molemmin puolin.

Koska tällaisia syvään kasvaneita ongelmapiirteitä on hyvin vaikea muuttaa, olemme lanseeranneet ongelman ratkaisuksi uuden termin: Veera - ready. Sen sijaan, että huikkaisin olevani valmis, kerron olevani Veera - redy, mikä tarkoittaa lähtöä noin viiden tai kymmenen minuutin päästä. Parhaina päivinä saatan jopa luetella Phillille listan asioista, jotka aion vielä tehdä ennen lähtöä ja koska Phill on fiksu, lisää hän listalle mielessään ainakin pari asiaa.


Veera - ready on toiminut viime aikoina aika hyvin. Ei ehkä aukottomasti, mutta aseistariisuvan hyväntahtoisesti kuitenkin. Itselleen nauraminen pelastaa monta tilannetta ja aamua. Suosittelen lämpimästi.

Sunday, February 5, 2017

Sportti-Diego

USA:n urheilu-uutisia tiiviisti seuraavat saattavat tietääkin, että menetimme juuri NFL (football) joukkueemme Los Angelesille. Chargersien omistaja oli sitä mieltä, että stadionimme oli liian nuhjuinen, muttei ollut valmis pistämään korjaushankkeisiin omia miljardejaan. San Diegon veronmaksajat puolestaan tuumivat, että rahoillemme riittää parempaakin käyttöä ja äänestivät remonttiehdotukset nurin. Ja niin Chargersit pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttivat Los Angelesiin, missä vastaanotto ei ole ollut kovinkaan lämmin. Kaupungillahan on jo ennestään yksi keskinkertaisen surkea joukkue jolle hurrata.

Minun ei tule Chargerseja ikävä, sillä en kerinnyt sitomaan joukkueeseen kovinkaan kummoista tunnesidettä. Kävin katsomassa yhden ylihinnoitellun kotipelin, josta on parhaiten jäänyt mieleen tuskainen kuumuus ja pitkät jäätelöjonot. Jos haluan käydä katsomassa jalista, kelpaa minulle vallan mainiosti college -taso ja San Diego Statesin Aztecs - joukkue.

Vähän samaa mieltä olen myös lätkästä. NHL -joukkuettahan meillä ei ole, mutta Ducksien farmijoukkue, Gulls, kelpaa minulle loistavasti. Kävimme eilen katsomassa, kuinka Gullsit rökittivät Ontarion. Peli oli viihdyttävä ja minun suht harjaantumattomiin silmiini ihan yhtä tasokas kuin NHL-pelitkin. Lisäbonuksena suomalainen Kalle Kossila, jonka tammikuun lopun ilmaveivimaalia päästiin ihailemaan videolta tässäkin pelissä.


Ennen peliä vietimme iltapäivän kauniissa Point Lomassa, Phillin työpaikan nurkilla. Kävimme tsekkaamassa pari pientä putiikkia, joiden ohi olemme ajaneet miljoona kertaa pysähtymättä ja söimme aikaisen illallisen Mitch's Seafood -ravintolassa yhdessä auringonlaskun kanssa.


Illallisen jälkeen suuntasimme kulkumme Modern Times Breweryyn ja saimme todeta, että aika moni muukin oli saanut saman idean. Sisäänpääsyä odotellessamme törmäsimme pariinkin kaveriin ja saimme kasaan hyvän pre-game porukan. Aina välillä San Diego on (suurkaupungiksi) hämmentävän pieni.


Sporttiteema jatkui tänään omilla treeneillä, Puppy Bowlilla ja kohta alkavalla Super Bowlilla herkkuineen. Entisenä Bostonin asukkina (ja sinne osan sieluani jättäneenä) minun pitäisi ehkä hurrata Patriotseille, mutta kyseisestä joukkueesta on hirmuisen vaikea pitää, ellei sitten ole tosi fani. Patsit lähtevät peliin (vähien tietojeni mukaan) tilastollisena suosikkina, mutta kansan suosikki on ainakin omassa lähipiirissäni Falcons. Onhan tässä vielä tunti aikaa päättää kenelle sitten lopulta hurraan vai hurraanko kenellekään. Parastahan Super Bowlissa on aina luvallinen herkuttelu, Puppy Bowl ja mainokset. Hauskaa peli-iltaa tai -yötä kaikille sitä viettäville!

Thursday, February 2, 2017

Meri-ilmaa nuuhkimassa

Phillin San Diegosta pois muuttava kaveri halusi tehdä viimeisenä Kalifornia-viikonloppunaan jotain uutta ja kysyi meiltä vinkkejä ja seuraa. Päädyimme suosittelemaan kerran aiemmin kokeilemaamme brunssiristeilyä, eikä mennyt pieleen.


Tälläkin kerralla ruoka oli hyvää, sitä oli enemmän kuin tarpeeksi eikä mimosavaraston pohja tullut vastaan, vaikka yritys olikin kieltämättä ihan riittävä. Kuvia ei tullut kauheasti napsittua, mikä kertoo ehkä omaa kieltään aamupäivän onnistumisasteesta.


San Diego näytti parhaat puolensa myös maisemien ja säiden puolesta. Sateet ovat nyt taakse jäänyttä elämää ja aurinko on palannut sääkartoille vaihtelevan lämmön kera. Tällä viikolla on ollut hetkittäin jopa kesäisen lämmin, eikä ole muuten haitannut yhtään. Minulla on tällä hetkellä niin monta itse sytytettyä rautaa tulessa, että jokainen extra-energian hippunenkin on tullut tarpeeseen.



Koska toinen kerta brunssiristeilyllä oli ihan yhtä onnistunut kuin ensimmäinenkin, lähden mielelläni matkaan vielä kolmannenkin kerran. Meri-ilmaa nuuhkii aina mielellään eikä brunssilla alkanut päivä voi mennä kovin helposti pieleen. Iso peukku brunsseille ja etenkin brunssiristeilyille.