Sunday, August 31, 2014

Instagram haaste

Bongasin Kristan blogista tämän Instagram haasteen ja päätin osallistua. Kuva päivässä pitää mielen virkeänä, eiks je?!? En laita kuvia erikseen tänne blogiin, mutta käykää ihmeessä kurkkaamassa Instagamista ja lähtekää itsekin mukaan haasteeseen! Minut löytää nimimerkillä veeralampi.


Minulla ja Instagramilla on edelleenkin aika vajavainen suhde. Käytän sitä lähinnä kuvien muokkaamieen enkä niinkään jakamiseen. Mutta tähän tulee muutos NYT. Vuosi sitten syksyllä kaivoin blogini esiin bittiavaruudesta, tänä syksynä voisi olla sitten Instagramin vuoro. Ja voisihan tätä blogiakin alkaa vähän muokkaamaan ja viilaamaan... Kunhan tulisi ensin se sadepäivä, jolloin on aikaa siivota kaapit ja puuhata koneella.

Mutta hei, Instagaramissa nähdään! veeralampi #pichaaste. Kuka on mukana?

Friday, August 29, 2014

Perjantai-illan telkkuvinkki

Takana on kaksi pitkää ja työntäyteistä päivää koululla. Virallisesti torstaita ja perjantaita kutsuttiin staff development päiviksi - käytännössä koulu oli kiinni, jotta me opettajat saisimme laittaa luokkahuoneemme uuteen uskoon aka siivota, siivota, siivota ja siivota sekä shoppailla, laminoida, askarrella ja koristella. Luokkahuoneessani vallitsee nyt aivan uusi järjestys, seiniä koristavat uudet julisteet, värikoodatuissa kipoissa odottavat uudet tussit ja liidut, lasten lokerot saivat uudet nimikyltit ja värikkäät bulletin boardit odottavat teemoihin sopivia taideteoksia.

Olen rätti, puhki poikki, lopputulokseen tyytyväinen ja valmis uuteen lukuvuoteen. Ensin on kuitenkin aika levätä ja nauttia kolmen päivän Labor Day viikonlopusta.

                           

Ilta kului ameebana sohvalla, telkkua katsellen. Löysin on demand palvelusta NBC:n sarjan nimeltä Welcome to Sweden, joka on taannut tälle ulkoscandinaaville aika helppoa viihtymistä ja hersyviä nauruja. Suosittelen lämpimästi!

http://www.nbc.com/welcome-to-sweden

Mutta nyt takaisin telkun ääreen ja viikonlopun viettoon.

Thursday, August 28, 2014

Mullistuksia menneisyydestä

Se on taas Throwback Thursdayn aika. Samalla kun käännän jo katseeni tulevaan viikonloppuun, muistelen mielessäni kahta elämäni mullistanutta tapahtumaa, joiden vuosipäivä alkaa olemaan lähellä.

Elokuun lopussa, seitsemän vuotta sitten, tämä tyttö


pakkasi laukkunsa, joita ei ollut vielä kerinnyt kunnolla purkaakaan Amsterdamista lähdön jälkeen, ja muutti Bostoniin. Tekisi mieli sanoa, että olen muuttunut noista ajoista hurjasti, mutta kun en tiedä onko se totta. Jonkin verran on tietenkin tullut lisää ikää, järkeä ja elämänkokemusta, mutta aika sama tyyppi minua tuosta kuvasta ja vessan peilistä katsoo.

Neljä vuotta sitten maailmani mullistui taas vastatessani elämäni suurimpaan kysymykseen "Of course I will!" Tuo kysymys esitettiin minulle Hawaijin kotimme parvekkeella, 23 kerroksen korkeudessa, pyjama päällä riidan jälkeen. Meni aika spontaanisti ja meni aika nappiin. Phill oli kyllä suunnitellut kosivansa, mutta ei juuri tuolloin eikä tuolla tavalla. Jälkikäteen ajateltuna olen hyvin onnellinen, että se meni juuri näin. Ilta oli täynnä vahvoja tunteita ja rosoista romantiikkaa. Me kaksi ja Honolulun yö...


Mutta voi niitä muistoja... Niihin on aina kiva palata - samalla kun suunnittelee jo tulevaa ja yrittää muistaa tämänkin hetken.

Wednesday, August 27, 2014

Uber turvallisesti kotiin

"Jos otat et aja." Simppeliä, mutta ei välttämättä mikään itsestäänselvyys USA:ssa. Täällä monet ajavat huoletta parin oluen tai viinilasin jälkeen. Osa ehkä vielä turvallisten ja laillisten promillerajojen sisäpuolella, toiset valitettavasti aika huppelissa. Me olemme omaksuneet itsellemme jo vuosia sitten nollarajan. Vuorottelemme kuskina, kävelemme, käytämme julkisia tai otamme taksin. Pyöräilyn suhteen täällä kannattaa olla varovainen, sillä tankojuoppokin voi saada rattijuopumustuomion. Ihan oikeasti!

Vaikka taksit ovatkin USA:ssa halvempia kuin Suomessa (kai?), ovat ne silti aika hintavia. Siksipä päätimme kokeilla USA:n isoissa kaupungeissa yhä suositummaksi ja suositummaksi tullutta Uber -palvelua. Kahden kokeilun jälkeen olen aika tyytyväinen Uber-asiakas.

Uber-kuski varataan ja maksetaan tippiä myöten netissä. Asiakas luo itselleen profiilin, minkä jälkeen auton tilaaminen tapahtuu yhtä nappia painamalla. Omaa sijaintia ei tarvitse edes tietää, sillä älypuhelimen GPS tekee sen puolestasi. Kyydin tilaaminen jälkeen näet tulevan kuskisi profiilin arvosteluineen ja voit seurata kartalta, kuinka nopeasti hän tulee luoksesi. 

Hyviä puolia Uberissa ovat palvelun helppous ja edullisuus. Kyydin saa huomattavasti taksia edullisemmin eikä lopussa tarvitse sählätä rahan kanssa. Lähtiessämme Pacific Beachilta kyydin odottelussa meni luonnollisesti kauemmin kuin San Diegon keskustasta lähtiessämme. Uber -kuskia ei voi valitettavasti varata etukäteen, joten tiukan aikataulun kanssa matkatessa voi olla turvallisempaa valita perinteinen taksi. Uber-kuskit eivät myöskään välttämättä tunne reittejä aivan yhtä hyvin kuin taksikuskit, mikä saattaa tosin johtua myös siitä, että palvelu on vielä aika tuore ja monet kuskitkin vasta-alkajia.

Kaiken kaikkiaan olen valmis siirtymään takseista Uberiin ainakin silloin, kun minulla ei ole tulipalokiire enkä ole liikkeellä yksin. Uber on toki turvallinen ja täysin laillinen palvelu, mutta siltikin minua epäilyttäisi hypätä yksin merkitsemättömän auton kyytiin.


Näitä autopalveluita taitaa olla markkinoilla jo muitakin. Taksikuskeja se harmittaa ja Uberia syytetään vähänväliä likaisesta pelistä. Meidän tavallisten tallaajien kannalta palvelujen monipuolistuminen on kuitenkin aika loistojuttu. Suosittelen kokeilemaan!

Tuesday, August 26, 2014

Etsiväksi Neiti Etsivän paikalle

Rakastan dekkareita. Pienenä luin kaikki mahdolliset Neiti Etsivät ja Viisikot. Nykyään palaan aina Suomesta laukku täynnä Outi Pakkasia, Leena Lehtolaisia ja Eppu Nuotioita. Niiden loputtua latailen Kideliini kaikkia mahdollisia random dekkareita, kunnes koittaa taas joulu ja äiti postittaa kasan kirjoja salmiakilla höystettynä. Luen minä muutakin, mutta dekkarit ovat minulle se turvallisin ja viihdyttävin valinta.


Lauantaina jätin kuitenkin kirjat hyllyyn ja lähdin ratkomaa oikeaa murhaa. Siis oikeaa murhaa leikisti (tai leikkimurhaa oikeasti). Spirits festivaalien jälkeen hyppäsimme riksaan (ekaa ja vikaa kertaa - kavereiden painostuksesta) ja suuntasimme nenämme kohti Dicks -ravintolan järjestämää murhamysteeri-iltaa. Pohjatarinan ja alkuvihjeiden avulla tiimimme tehtävänä oli selvittää, oliko pääepäillyllä alibi ja jos oli, kuka oli oikea murhaaja. Kuljimme ympäri San Diegon keskustaa arvoituksia ratkoen, uusia vihjeitä etsien ja bonustehtäviä suorittaen.


Arvatkaa mikä tiimi voitti? No tietenkin meidän oma Team VPMW - tiimi jonka nimeä on mahdoton sanoa, mutta joka ratkoo murhan kuin murhan tehokkaasti ja tarkasti.

Siitä on jo pieni ikuisuus, kun olen viimeksi tehnyt jotain tällaista, mutta todellisuudesta irtautuminen teki todella hyvää. Omaksuin etsivän roolini aivan kympillä - eikä hävettänyt yhtään. Ihminen on terve, kun se leikkii. Vai miten se nyt menikään...

P.S. Pormestari oli syyllinen.


Monday, August 25, 2014

Drinksuja, herkkuja ja uusi hattu

Lauantain aktiviteettilista oli pitkä ja sitäkin mukavampi. Sen jälkeen kun olimme palautuneet smurffin sinisistä ja simposinien keltaisista takaisin normaalin värisiksi ja herkutelleet Cafe 976 aamupalalla, suuntasimme kulkumme keskustaan Broadway Pier:lle. Ohjelmassa oli San Diego Spirits Festival, eli neljä tuntia rajattomia drinksuja ja herkullista ruokaa.


Kamelipurilainen


Puoliksi nainen, puoliksi pöytä

Bataatistakin voi tehdä vodkaa...

Tarjolla oli vodkaa, tequilaa, rommia, whiskya, bourbonia ja ihankaikkeamahdollista. Juomien lisäksi tapahtumassa pääsi herkuttelemaan useiden eri ravintoloiden ruualla. Yllättävää kyllä en nähnyt festivaaleilla yhtäkään holtittomassa humalassa ollutta tyyppiä. Ilemeisesti kaikki löysivät kollektiivisesti sen kuuluisan kultaisen keskitien ruuan ja juoman välissä. Minä keskityin lähinnä hätyyttelemään kohtuullisuusrajojani juuston syömisessä. Ilmeisesti on sittenkin olemassa käsite nimeltä too much cheese. Heh, live and learn.


Mutta mahtuihan sinne juustojen ja kengurupurilaisten väliin tietenkin muutamia drinksujakin, mistä seurauksena mahtava uusi hattu ja hatun kanssa yhteen sopivat poseeraukset.



Tarvitseeko edes sanoa; Meillä oli aika kivaa! Ja tiedättekö mikä oli kaikken parasta? Tuossa vaiheessa super-lauantaita oli jäljellä vielä vaikka kuinka. Matka jatkui kohti ratkaisemista odottavia mysteerejä...

Sunday, August 24, 2014

Color me rad, please

Miten aloitetaan huippukiva superlauantai? Värikkäästi ja ryminällä! Qualcomm Stadionilla järjestettiin lauantaiaamuna Color Me Rad 5k -juoksu ja sinnehän piti tietenkin päästä mukaan. Juoksemista, musiikkia, väripommeilla leikkimistä... Kuinka sellaiselle voisi sanoa ei kiitos?

Vielä niin puhtaan valkoisina...

Ovatko nämä värikkäät hupijuoksut rantautuneet jo Suomeen? Ideana on juosta viisi kilometriä ja sotkea itsensä (ja kanssajuoksijat) maissitärkellyksestä valmistetulla väripulverilla. Juoksun voi ottaa tosissaan tai vaikka kävellä. Järjestäjät eivät omista kelloja, joten varsinaisesta kisasta ei ole kysymys. Jos jostain kumman syystä värileikki ei yksistään riitä motivoimaan, voidaan taskusta vetää myös hyväntekeväisyyskortti. Juoksun järjestää tuottoa tavoittelematon organisaatio, joten kaikki tuotot menevät hyväntekeväisyyteen - tässä tapauksessa kohteena oli erityisolympialaiset (Special Olympics).








Vitsit että meillä oli kivaa! Ja tuosta alkoikin sitten aikamoinen hupilauantai... Siis heti sen jälkeen, kun olimme hanganneet itsemme suihkussa puhtaiksi. Väri lähti hyvin jopa vaaleista hiuksista. Vaatteita emme ole vielä pesseet ja autokin odottaa imuroijaansa. Mutta hei, jos sotkee, sitten pitää siivotakin. Oli se kaiken tämän siivoamisen arvoista - ehdottomasti!


Thursday, August 21, 2014

Väärän hetken siivousinspis

Miksi siivousinspis iskee aina joko kymmenen minuuttia ennen kuin on pakko lähteä töihin tai viisitoista minuuttia sen jälkeen kun piti olla jo nukkumassa?

Siinä torstainen random-kysymys pohdittavaksi...

Vastapainoksi voisin antaa myös random-vinkin kaikille USA:ssa asuville suomalaisille: Tiesittekö, että Target.com:sta saa nyt Vallilaa. Käykääpä kurkkaamassa!


Tuon viime perjantaisen kuvan tunnelma kiiltelee jo unelmissani. Silloin oli siistiä eikä kiire yhtään minnekään. Huomenna, huomenna...

Wednesday, August 20, 2014

Kisun kupissa osa 2 - Ympyrä sulkeutuu

Muistatteko, kun kerroin Kisun kupissa postauksessa Kisun alkaneen hyljeksiä purkkiruokaa? Siitä alkoi kokeilukierre, jonka aikana ostin Kisulle maisteltavaksi lukuisia erimakuisia ja -merkkisiä ruokia. Turhaan. Nirppa-Kisulle ei kelvannut, vaikka hienoimmat ja kalliimmat ruuat olivat täynnä lihaa, kalaa, ankkaa ja ties mitä herkkua. Ruokaa meni hukkaan valtavasti samalla kuin Kisu raksutteli kuivapapanoita aivan liian hyvällä ruokahalulla.

Meinasin jo luovuttaa, kunnes bongasin kaapin perälle unohtuneen purkin sitä alkuperäistä Science Diet -ruokaa. Kumosin ruuan Kisun kuppiin ja kappas vain, sehän katosikin hetkessä parempiin suihin. Kiitokseksi sain pääpukkauksia ja kehräyksiä. Ja sama on toistunut nyt jo viikon verran joka ilta.

Meidän apina New Hampshiressa

Ota tuosta otuksesta sitten selvää! Jälleen kerran vastaus taisikin olla liian lähellä...

Ja laiskiainen San Diegossa

Olemme muuten alkaneet vakavasti harkitsemaan kissanpennun adoptoimista. Ajatus toisesta kissasta ja etenkin kissakaverista Kisulle houkuttelee kovasti, mutta kertokaapa viisaat ja kokeneet, nauttisiko kohta kolme vuotta ainoana (prinsessana) ollut Kisu kaverista? Ottaisiko Kisu pennun omakseen vai olisiko kodin ja meidän jakaminen liikaa? Kissat ovat tietenkin yksilöitä, mutta olisi kiva kuulla kokemuksia.

Tuesday, August 19, 2014

Tarkkoja korvia ja elefantin muisti

Eilen luokassani oli yksitoista pientä kolmevuotiasta eikä yhtään apukättä tai -silmäparia. Tuntui, että koko päivä meni vessakäynteihin, jälkien siivoamiseen, konfliktien selvittämiseen ja lasten turvallisuuden takaamiseen. Hienot tuntisuunnitelmani jäivät pöydälle pölyttymään ja toiminnassa oli suorittamisen ja kiireen maku. Turhautti - niin kuin hyvin usein viime aikoina. Näillä resursseilla en voi olla opettaja, joka haluaisin olla. Onko tässä mitään järkeä?

Iltapäivällä kuuntelin, kuinka lapsi sanoi toiselle "No thank you, I don't like that." Toinen napero pyysi vettä kaikkien kohteliaisuussääntöjen mukaisesti ja kolmannen isä kertoi, kuinka kiitollinen hän on avustani; ilman minua koko perhe olisi ihan hukassa. Kaiken kruunasi se, kun kuulin kolmevuotiaan muistuttavan kaveriaan siitä, että paperikuppeja ei tuhlata suotta, sillä Ms. Veera sanoi, että ne tehdään puista. "And we like trees!"



Siinä lasten touhuja seuratessani muistin taas, että lapset näkevät, kuulevat ja oppivat ihan koko ajan - silloinkin kun kalenterituokio jää välistä tai kaikki eivät halua maalata linnaansa valmiiksi asti. Kiireisinä päivinä en voi syventyä lasten juttuihin ja hauskoihin teemoihin niin syvällisesti kuin ehkä haluaisin, mutta päivään mahtuu silti valtavasti oppimismahdollisuuksia. Enkä tarkoita nyt niinkään niitä (todella tärkeitä) perustaitoja, vaan enemmänkin tilanteita, joissa sanoittamme lapsille maailmaa ja tarjoamme toimintamalleja. Sanat, joilla autan lapsia selvittämään konflikteja tai pidän yllä järjestystä, jäävät elämään. Tapa, jolla kohtelen muita opettajia, lapsia ja vanhempia, kiireenkin keskellä, tarjoaa lapsille yhden toimintamallin, johon tarttua. 

Opettajana (ja ihmisenä) yritän miettiä omia sanojani ja sitä, miten käyttäydyn lasten edessä. Pienet korvat kuulevat, pienet silmät näkevät ja lasten elefantin muistia ei päihitä mikään. Mutta vaikka kuinka yritän, ottaa turhautuminen välillä vallan ja unohdan kaiken, minkä järjellä tiedän. Yksi opettajana työskentelyn haastavimmista puolista on se, että tätä työtä tehdään omalla persoonalla ja juuri sillä tuulella, millä aamulla on noussut sängystä ylös. Joinain päivinä kärsivällisyyteni venyy kuuhun ja takaisin, toisina päivinä pinnani napsahtaa poikki jo ennen lähtölaukausta. Ja ilman kärsivällistä (tai aikuisenlailla toimivaa) opettajaa ei preschool-ryhmä pysy kasassa. 


Silloin kun turhauttaa oikein kovasti, muistutan itseäni siitä, kuinka tärkeää työtä teen. Yritän parhaani ja usein vähän enemmänkin. Muutan maailmaa yksi lapsi kerrallaan, mutta yritän myös hyväksyä rajallisuuteni. Resurssit ovat mitä ovat, eivätkä ne siitä miksikään muutu, ennen kuin varhaiskasvatuksen merkitys ymmärretään ihan oikeasti.

Monday, August 18, 2014

Team VP

Puuhasimme Phillin kanssa lauantaiaamuna keittiössä ja huono huumori kukoisti. Silloin se iski tajuntaani: Muistutamme toisiamme päivä päivältä enemmän. Meillä on yhteinen "kieli" (sanontoja, heittoja, inside-juttuja), huumorintajumme on yksi iso hölmö pallo ja vaatevalintamme menevät usein pelottavan yksiin.

Meistä on tullut "tuulipuku"pariskunta (vaikkemme tuulipukuja omistakaan). Ja tiedättekö mitä, se tuntuu todella hyvältä. Voisin jopa ostaa sen tuulipuvun. Pysähdyn usein miettimään, kuinka onnekas olen. Miten satuinkin löytämään itselleni tuon oikean puoliskon kaikkien miljardien joukosta? Tapasimme paikassa, jossa kummankaan ei oikeastaan pitänyt olla juuri sillä hetkellä eikä ainakaan tavata sitä oikeaa.

Tiimi aamupala

Emme me tietenkään kaikissa asioissa samanlaisia ole emmekä missään nimessä yksi ja sama henkilö. Eikä tässä myöskään ole käynyt niin, että minä olisin alkanut muistuttaa Philliä tai Phill minua. Enemmänkin kyse siitä, että muistutamme toisiamme ja meillä on yhdessä kivaa. Olemme aika kova tiimi!

Tiimityyli

Tänään minulla on tosin tuota toista puoliskoani ikävä, sillä se otti ja lähti merille. Kyse ei ole onneksi pitkästä reissusta ja shore dutyn ihanuus alkaa näkymään jo valona tunnelin päässä. Jos oikein hyvä tuuri käy, saattaa tämä olla jo viimeinen erossaolo pitkään aikaan. Mutta sepä jää nähtäväksi... Laivastossa kun mikään muu ei ole varmaa kuin se, että mikään ei ole varmaa.

Sunday, August 17, 2014

Rentoa mokailua

Tänään elämässäni on vallinnut jonkinlainen mokailun ja rentoilun pyhä tasapaino. Ei mitään vakavaa - enemmänkin semmoista päänpyörittelyä ja kroonista myöhästymistä aiheuttavaa mokailua. Mikään ei pysy käsissä, tavarat eivät löydy omilta paikoiltaan, "eksyin" ajatuksissani tuttuakin tutummalla reitillä ja rikoin täpötäyden roskapussin ulko-oven eteen. Saapa nähdä millaiset kojoottien ja haisunäätien lammaskekkerit ovellamme vietetään ensi yönä...


Rentoilupuoli hoituikin sitten näppärästi Lake Powaylla ulkoillen ja salilla rehkien. Illalla vaihdoin kotityöt lennosta sushi ja elokuvailtaan töissä päivystävän Phillin kanssa. Saatan inhota itseäni huomenna töiden jälkeen, mutta se on sitten sen maanantai-Veeran ongelma. Sunnuntai-Veera on elämäänsä hyvin tyytyväinen.








Ihana viikonloppu! Sellainen erityisen mukavan tavallinen.

P.S. Kaikki kuvat on otettu kännykällä enkä ole editoinut niitä lainkaan. Kaunis päivä ja upeat värit tuolla Lake Powaylla!

Friday, August 15, 2014

Perjantaiperinne

Minulle napsahti kesän alussa nakki, jota en olisi itselleni halunnut. Nakin nimi oli perjantain myöhäisin iltavuoro. Kiitti vaan! Sen siitä saa, kun on koulun uusin (luottamuksen arvoinen) opettaja. Aluksi ärsytti rankasti, mutta pian jo huomasin, että ehkä kyseessä ei ollut sittenkään maailmanloppu. Perjantain iltavuoroista on löytynyt asennemuutoksen avulla hopeinen (parhaina viikkoina jopa kultainen) reunus - koko viikon kruunu.

Nyt elokuun puolivälissä voin rehellisesti jo todeta pitäväni perjantain iltavuorosta. Viikko on mukava lopettaa hiljaisesta ja pimeästä koulusta poistuen. Koulu- tai työviikko on tullut kirjaimellisesti päätökseensä ja viikonloppu saa alkaa levollisin mielin. Perjantai-iltapäivät ovat myös muita päiviä rauhallisempia, sillä monet vanhemmat pääsevät töistä hieman tavallista aikaisemmin. Muutamana perjantaina olen päässyt jopa lähtemään hieman etuajassa kotiin tai ainakin kerinnyt kiertää tarkistamassa valot, tuulettimet ja ikkunat ennen kuin kello lyö kuusi ja koulu sulkeutuu.


Kaikkein parasta perjantaipäivissäni ovat hiljaiset ja rauhalliset aamut. Koska töissä pitää olla vasta yhdeksältä, saan nukkua kuuteen, käyttää tunnin juoksemiseen ja siltikiin minulle jää vielä kokonainen tunti suihkuun, aamupalaan ja itseni keräilyyn ennen kuin täytyy lähteä yhtään minnekään. Todellista arjen luksusta!


Tänään perjantaistani teki entistäkin paremman se, että kotimatkalla ei ollut ruuhkaa laisiinkaan ja kotiin päästyäni keittiöstä löytyi kokkaava Phill (ja jääkaapista kylmä kuohari). Olen tainnut sanoa tämän ennenkin, mutta sanotaanpa taas: Elämä on perjantaisin aika ihanaa!


Näissä tunnelmissa on helppo toivottaa hyvää ja nautinnollista viikonloppua kaikille!

P.S. Kuvat ovat aamun juoksulenkiltä täältä meidän Pacific Beachiltä. Ah, mikä kaunis aamu tänään olikaan!

Thursday, August 14, 2014

Yläfemmat

Heitin tänään töissä lasten kanssa aika monet high five -läpsyt. Hienoa, sait vedettyä pöksyt jalkaan, avattua lounasrasiasi ihan itse, selvitettyä konfliktin sanoilla, olit hyvä ystävä... Jokainen onnistuminen - suuri ja pieni- on huomionsa ansainnut.

Tässä maassa kehutaan, paljon ja tunteella. Aluksi se oli minulle vaikeaa - varsinkin se tunnepuoli - mutta nyt kehuminen, kiittäminen, palkintotarrat ja please alkavat sujua jo luonnollisesti. Eikä takaisin (suomalaiseen malliin) ole enää palaamista. Vaatimattomuus ei kaunista ketään. Piste. Omat taidot ja onnistumiset on hyvä huomata ja tunnistaa, itsestään saa olla ylepeä. Lasten kehuminen ei muokkaa heistä muita lyttääviä ylpeilijöitä, vaan tyyppejä, jotka arvostavat itseään ja ovat motivoituneita kehittymään.

                             
                                                 Kisukin osaa! On se niin amerikkalainen...

Muiden kehuminen minulta jo onnistuu, mutta vielä on hieman matkaa täysin luontevaan kehujen vastaanottamiseen. Ehkäpä minun pitäisi ostaa itselleni arkki mageita tarroja ja iskeä yksi taulukkooni aina sen jälkeen, kun olen pusertanut suustani kiitos, minustakin se sujui hienosti. Viiden tarran jälkeen pidän sitten jätskijuhlat, ihanan ja taitavan itseni kanssa.

Wednesday, August 13, 2014

Melkein kuin naapureita

Juttelin vuosia sitten amerikkalaisen ystäväni isän kanssa. Kun hänelle selvisi, että olen Suomesta, tokaisi hän iloisesti: "Kappas, mehän olemme melkein naapureita (practically neighbors)." Ystäväni isä on alunperin Saksasta.

Lausahdus on jäänyt elämään ja laajentunut Phillin ja minun välisessä kielenkäytössä tarkoittamaan kaikkia eurooppalaisia. Vaikka kyse onkin leikinlaskusta, piilee siinä pieni jyvänen totuuttakin. 

Suomessa asuessani saksalainen tai ranskalainen ei tuntunut yhtään naapurilta  - eroavathan kieli ja kulttuurikin valtavasti omistani. Täältä rapakon toiselta puolelta katsottuna on tilanne kuitenkin hieman toisenlainen. Kaikissa suomalaisissa on paljon tuttua ja muissa eurooppalaisissakin sen verran, että voin hyvinkin kutsua heitä naapureikseni, pieni pilke silmäkulmassa. 

Maanantaina meillä kävi "kylässä" brittiläinen kaapelimies, jonka tyly käytös heitti 180 astetta häränpyllyä, kun hänelle selvisi, että olen suomalainen. "Kiva tavata täällä muita eurooppalaisia..." Ei sillä että meistä olisi tullut sen kummempia kavereita, mutta otinhan minä tietenkin mielelläni vastaan palveluun kuuluvan "eurooppalaisuuslisän". Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun eurooppalaisuudesta oli hyötyä. Esimerkiksi töissä löysin heti yhteisen sävelen ranskalaisen ja englantilaisen perheen kanssa - vain ja ainoastaan siitä syystä, että olemme kaikki eläneet oman lapsuutemme Euroopassa.

Määritellessäni itseäni, on ulkosuomalainen yksi tällä hetkellä usein käyttämistäni lokeroista. Maailmalla suomalaiset pitävät aika hyvin yhtä. Nykyään some mahdollistaa myös sen, että ulkosuomalaiset voivat puhaltaa yhteen hiileen, vaikka eivät ulkoisikaan samoilla alueilla. Mutta olenko minä ulkosuomalaisen lisäksi myös ulkoeurooppalainen? Suomessa asuessani en kutsunut itseäni ikinä eurooppalaiseksi, mutta USA:ssa silläkin tuntuu olevan merkitystä.

Suomalaista ja Ranskalaista maisemaa - olkaa hyvät

Mitä pohtivat muut ulkosuomalaiset, Euroopassa ja sen ulkopuolella asuvat; Onko Eurooppa lähempänä Suomen rajojen ulkopuolella?

Monday, August 11, 2014

Seesteinen kamala päivä

Etanasta lähtenyt ajatus tahdin hidastamisesta toimi läpi viikonlopun. Kerkisin vaikka mitä ja kerkisin jopa nauttimaan kaikesta siitä vaikka mistä. Suosittelen lämpimästi tahdonvoimalla toimivaa mukakiireen hillitsemistä.

Tänään seesteisyyteni joutuikin sitten todella kovalle koetukselle, kun töissä odotti aivan totaalinen härdelli. Opettajia poissa, yllättäen ja sovitusti, tavallisia kolmevuotiaiden haasteita ja sitten niitä vähän erityisempiä haasteita, jotka imevät mehut niin, ettei lopuille yhdentoista tarpeille meinaa riittää aikaa eikä energiaa.



Suureksi hämmästyksekseni sisäinen zenini kesti koko pitkän maanantain. Valehtelisin, jos väittäisin nauttineeni työpäivästäni, mutta illalla oli oikeastaan aika nautinnollinen voittajafiilis. Isoimmat haasteet eivät ratkenneet eivätkä edes edenneet yhtään mihinkään, mutta olen todella ylpeä siitä, kuinka kärsivällinen ja rauhallinen jaksoin olla, vaikka äänistä päätellen luokkahuoneessani oli käynnissä vähintäänkin villisian teurastus. Illalla jaksoin jopa puuhastella hyväntuulisena salilla ja kotona sekä seurustella kaapelimiehen kanssa.



Hyvä olo tuntuu hmmm, hyvältä. Nyt en kyllä päästä zeniäni karkuun!



Sunday, August 10, 2014

Shortsi-identiteetti(kriisi)

Ostin viikonlopun aikana kahdet shortsit: Toiset aikuismaiset ja siistit Loftilta, toiset räväkän korallin pinkit teinikauppa American Eagles:lta. Arvatkaapa kummat tuntuvat paljon enemmän omilta ja pääsivät heti käyttöön? No tietenkin ne teinishortsit.


Tämän reilun kolmekymppisen suomalaisen sisällä asuu selkeästi kalifornialainen teini. Kuinka kauan se on ihan ok? Saako pari vuotta lisää armonaikaa, jos asuu sentään Kaliforniassa? Ja saako rannalle pukeutua ikuisesti juuri niin kuin haluaa?

Ja lopuksi se tärkein kysymys: Onko huomenna jo ihan oikeasti taas maanantai? Ken söi kesäviikonlopun?

Saturday, August 9, 2014

Launtai etanatyylillä

Lauantaiaamu alkoi viideltä sillä, että Phill kumosi termoskannullisen kahvia autoonsa. Episodi tapahtui aukiolevan makuuhuoneen ikkunan edessä. Ulkoa ei kuulunut suoraa huutoa, vaan vieno "I cannot believe this...", joka pelästytti minut pahanpäiväisesti. Olin varma, että joku oli varastanut automme tai vähintään murtautunut sisään.  

Phillin päästyä matkaan, yritin painaa silmiä väkisin kiinni, mutta uni ei meinannut enää tulla. Lopulta simahdin jonnekin unen ja valveen välimaastoon. Lepoa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä hieman ennen kuutta korvani juureen unohtunut puhelin pippassi: "Awake?" No nyt olin... Phillin vastatessa "Why?" en ollut varma, pitäisikö itkeä vai nauraa. Onnekas mies, kun oli minusta sillä hetkellä turvallisen välimatkan päässä. 

Mutta joo, nyt olin jo niin hereillä, että päätin nousta ylös ja lähteä lenkille. Lenkin alkumetreillä törmäsin tähän kaveriin...


...Ja päätin ottaa tänään rauhallisesti. Päivän tavoite on pysähtyä, avata silmät ja nauttia siitä, mitä milloinkin teen. 

Olen huomannut olevani viimeaikoina turhan usein muka kiireinen ja aivan totaalisen kärsimätön. Yritän tehdä liikaa ja kaiken tietenkin täysillä. Koska muka kiire syntyy päänsisällä, voi siitä varmasti päästä myöskin eroon päänsisällä. Kokeillaan, miten käy. Kokeilkaa tekin!



Rauhallista viikonloppua kaikille.