Leipaisin piiiitkästä aikaa pullapitkon. En edes muista milloin viimeksi (jos koskaan kotitaloustuntien jälkeen) olisin päätynyt pikkupullien, kierrepullien, korvapuustien tai voisilmäpullien sijaan pitkoon.
Pitkosta ei ehkä tullut sanakirjan esimerkkikappale kauneutensa puolesta, mutta muhkeudeltaan ja maultaan se on täysi kymppi. Uunituoretta pullaa ja pullan tuoksuista kotia on vaikea päihittää.
Mutta arvatkaapa mitä minä tein juuri äsken? Yhdistin aamupalaksi (ensimmäinen herranjestas! huuto) amerikkalaisen ja suomalaisen keittiön kulmakivet: Levitin pullan päälle maapähkinävoita ja leikkelin päälle omenaa ja mansikoita.
Ja jummi, että oli täydellisen herkullinen sunnuntaiaamiainen! Blogiani pidempään lukeneet saattavat ehkä muistaa, että olen pahimman luokan jääräpää suomiherkkujen muokkailun suhteen, mutta jonkinlaista heltymistä on selkeästi havaittavissa. Ja pakkohan se on myöntää, että vielä ei ole mennyt pieleen.
Olisikohan se sitten kuitenkin niin, että monimuotoisuuden ja avarakatseisuuden edut ulottuvat jopa perinteisiin suomiruokiin...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti