Hyvän aamun pikamunat

Viime viikonloppu oli iiiiihana. Olimme neljä päivää aivan lomalla ja nautimme jokaikisestä tekemästämme asiasta. Täytimme päivämme yhteisillä treeneillä, ystävillä, hyvällä ruualla ja juomalla, kotihommilla ja rentoilulla. Sunnuntai-iltana oli toisaalta ihan älyttömän hyvä fiilis, toisaalta pahin Sunday feeling ever. En halunnut palata vielä arkeen ja tuleva normiviikko tuntui jo etukäteen pikältä.

Kävi kuitenkin niin, että tämä tahmaviikko on rullannut eteenpäin yllättävän nopeasti ja perjantaiaamu pyörähti eteeni aivan puskista.

Tänään on hyvä fiilis! Heräsin virkeänä ennen kelloa ja olin täynnä energiaa. Varmistin energian riittämisen koko aamuksi pikaisella aamutreenillä ja kahdella herkkuleivällä. Himoni maapähkinävoin/mantelivoin ja omenan yhdistelmään ehkä jo tiedättekin, mutta tänään lisäsin lautaselleni pienen twistin kananmunan ja avocadon muodossa.

Useimpina aamuina en ole näin pirteä ja tuottelias, joten arkiaamupalojeni on oltava super nopeita. Niin nopeita, etten jaksa, kerkiä tai viitsi edes paistella tai keittää munia avocadon kaveriksi. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun, joka kuulostaa aika kamalalta, mutta toimii: mikrossa kypsennetty kuppimuna.

Olin pitkään mikromunaa vastaan, sillä ajattelin sen olevan kumimaisen nihkeää. Väärässä kuitenkin olin ja pienen hienosäädön jälkeen olen löytänyt juuri sopivan metodin ja minuuttimäärän meidän mikron tehoille.

Näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee:

Riko muna pieneen kuppiin tai kulhoon, vispaa haarukalla munan rakenne rikki, lisää pikkutilkka maitoa sekä halutessasi ripaus suolaa ja pippuria. Meidän mikron tehoilla yksi muna saa pyöriä mikrossa ensin 40 s. ja sitten kääntämisen jälkeen vielä n.20 s. lisää.

Nam, nam! Näillä eväillä jaksoi helposti lounaaseen ja hyvää fiilistä on riittänyt ihan iltaan asti. Huomenna aamuksi vielä töihin ja sitten alkaa täälläkin (ihana) viikonloppu.

Kostean ja pitkän viikon perjantai

Olen maininnut useammankin kerran, kuinka tiistait ovat minulle maanantaita vaikeampia. Maanantaina porskutan vielä viikonlopun fiiliksissä, mutta tiistaina viikonlopusta on jo kauan ja edessä oleva arkiviikko tuntuu pitkältä.

Tämä viikko on ollut yhtä tiistaita. Lomasta on jo ikuisuus eikä seuraavasta kirjaimellisesti tietoakaan. Jokainen (työ)päivä on kulunut enemmän tai vähemmän väsyneenä ja ärtyisänä, vaikka iltaisin onkin ollut tavallista enemmän kivoja menoja. Viikko on ollut pitkä, pimeä ja märkä.

Mutta hei,  nyt se on täällä: Perjantai ja kolmen päivän vapaat! Korkkasin viikonlopun aina niin hyvää tekevällä joogalla ja heti perään korkkasin (aina niin hyvää tekevän) viinipullon. Uunissa tuoksuu itse tehty pizza ja fiilis alkaa olla kohdillaan.

Tässä vielä päivän parhaat ja sitten viikonlopun viettoon:

"Miss Veera, I have never held a worm before!" Sanoi yksi tyttönen leveä hymy naamalla kädessään olevaa matoa hellästi silittäen.

"Nobody is perfect, right?" Kahden lapsen välisestä ruokapöytä keskustelusta korviin osunutta. En tiedä mistä oli kyse, mutta totta joka sana.

"It's okay to sit in mud because I have extra pants in my cubby, right?" Sure, mikä ettei... Meidän koulussa ulkoillaan säällä kuin säällä.

"I'm a cat and my name is Scar Face Claw and she is a rattle snake. Yea, we scratch things! Like the chairs... and you! My name is Scratchy Bob."

"Watch out, I have to throw this rock in the puddle."

Hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

Virkistyskävelyt

Voi tätä elämää... Todistin itselleni empiirisesti, kauanko pikkuloman jälkeinen into ja hyvä fiilis kestää. Nähtävästi yhden päivän.

Maanantaina ei väsyttänyt aamulla eikä päivän aikana tapahtunut edes ajatuksen tasolla mitään, mikä olisi voinut vetää suupieliä alaspäin. Olo oli hyvä ja rento - levännyt ja perusonnellinen. 

Mutta sitten tuli tiistai ja tympeys. Väsytti ja ärsytti. Jäljellä oleva työviikko tuntui nälkävuottakin pidemmältä, jäljellä oleva lukukausi vieläkin pidemmältä .

Tympeässä fiiliksessä olisi voinut tietenkin rypeä pidempäänkin, mutta enpäs sitten kuitenkaan viitsinyt. Sen sijaan päätin keksiä jotain, joka tekisi työpäivistä astetta kevyempiä. Tuoksi joksikin valitsin ruokataukokävelyt. 

Tunnin mittaiset kävelylenkit Ocean Beachin kukkuloilla ovat tehneet hyvää sekä mielelle että takareisille. Lenkkien tarkoitus ei ole varsinaisesti kasvattaa kuntoa, sillä aamutreenit ovat pysyneet edelleenkin kuvioissa mukana. Ideana on korvata iltapäiväkahvi ja pitää pääkoppa kasassa. 

Toistaiseksi kokeiluni on toiminut vallan mainiosti ja huumoria on riittänyt entistä paremmin myös iltapäivän pitkille tunneille. Suosittelen kokeilemaan! Pienestä lisäaktiivisuudesta kun voi tuskin koskaan olla haittaa...

Välilasku arkeen

Herätyskello soi maanantaina aikaisin.  Olo oli epäuskoinen: Töihin? Motivaatio ja aamurutiinit olivat aivan hukassa, vaikka takana olikin vain viiden päivän vapaat. Kaikeksi onneksi kyseessä ei ollut kuitenkaan aivan perusmaanantai, sillä koko koulussa oli paikalla vain 13 lasta ja tänään alkoi taas viiden päivän viikonloppu. Tähän voisi vaikka tottua. Tai ehkei sittenkään... Kiireisissä työpäivissä ja arkirutiineissa on omat hyvät puolensa.

Juuri nyt oli kuitenkin kiva vain piipahtaa arjessa ja jatkaa sen jälkeen tämä holiday  season onnellisesti päätökseensä ja ensivuoden puolelle. 2015. Hurjaa! Hyvää uuttavuotta kaikille, jos en muista huikata sitä enää myöhemmin. Muistakaa suojalasit ja pitkät kalsarit! Kalsarit tulevat muuten San Diegossakin tarpeeseen, sillä täällä on kylmä ja ulkona sataa vettä. Nyt olisi mahis päästä leikkimään lumella, jos viitsisi nousta jollekin mäennyppylälle. Uutisten mukaan kaikilla San Diego countyn 2000 f korkuisilla "vuorilla" sataa lunta!

Kuvat ovat eiliseltä lounastaukokävelyltä, jonka aikana tuli vielä hiki

Arki ja järki hukassa

Kotona! Kisu odotti meitä ikkunassa, kun kurvasimme pitkän matkustuspäivän jälkeen kotipihaan ilta kahdeksalta. Maahantulomuodollisuuksissa meni ikä ja terveys - takana olevalla oli yskästä päätellen vähintään tuberkuloosi. San Diegon kenttä on pieni ja resurssit sen mukaiset. Ei auttanut sekään, että saimme jonotella siinä himppusen lyhyemmässä ja vikkellämmässä kansalaiset ja vakkariasukkaat -jonossa. Pitikö kaikkien palata lomalta samana päivänä meidän kanssa?

Vaikka kissasitterit olivatkin tehneet loistavaa työtä, hyrisi Kisu koko illan jaloissa kiinni. Sain kerrankin halia Kisua juuri niin paljon kuin halusin ilman, että se venkoili yhtään mihinkään. Oli ollut ikävä - puolin ja toisin.

Silmät seisoivat päässä, mutta ennen nukkumaan menoa piti vielä varmistaa, että kaikki olisi valmiina maanantaiaamua varten. Menimme nukkumaan kymmeneltä ja nukahdimme samantien. Kahdelta aamuyöllä heräsimme kumpikin lähes samaan aikaan ja olimme aivan varmoja, että olisi jo aika nousta ylös. Mutta eipäs ollutkaan. Onneksi saimme vielä unenpäästä kiinni ja nukuimme puolikuuteen asti.

Jotta arki ei olisi tuntunut heti ihan liian arjelta, herkuttelimme aamulla Brysselin hienoimmilla macaroon -kekseillä. Keksejä, keitettyjä kananmunia ja mustaa kahvia... Muutakaan ei kaapista löytynyt. Töihin ajellessani meinasin ajaa ajatuksissani harhaan ja työpäivä sujui muutenkin jotakuinkin robottimaisesti suorittaen. Onneksi olin ennakoinut zombiuteni ja valmistellut kaiken töissä niin valmiiksi kuin mahdollista.

Selvisin päivästä ja kotimatkan harvinaisen pahasta ruuhkasta, kävin ostamassa kaapit täyteen ruokaa, purin laukut ja pesin pyykit. Aika kova suoritus! Mikään ei oikein tunnu vielä miltään, mutta nukkumaan voisin kyllä jo mennä. Joko kohta on perjantai?

P.S. Uskokaa tai älkää, mutta vaatteet mahtuvat vieläkin päälle kiristämättä, vaikka takana onkin kaksi viikkoa rajatonta herkuttelua. Ei kannata aliarvioida turistiliikunnan merkitystä!

Ostetaan lisää järjestelmällisyyttä

Vuorokauden lisätuntien lisäksi voisin ostaa jostain lisää järjestelmällisyyttä. Samalla voisin ostaa sitä myös Phillille, jos jollain olisi tarjolla paljousalennus. Monien asioiden kohdalla on mahtavaa, että olemme niin samanlaisia, mutta onko meidän kummankin ihan pakko olla näin epäjärjestelmällisiä? Säästymme varmasti useilta riidoilta, kun toisen sukkia poimiessa voi ennen ärsyyntymistä irvistää omalle peilikuvalleen, mutta joskus olisi kiva, jos meistä edes toinen pääsisi ajatusta pidemmälle asioiden ja tavaroiden järjestelyssä.

En oikeastaan hukkaa koskaan mitään, mutta laatikoissani ja kaapeissani vallitsee ikuinen kaaos. Kaikki tärkeät paperini ovat sikinsokin isoissa kansioissa - Odottavat edelleenkin sitä sateista ja tylsää päivää, kun minulla on aikaa järjestää ne. Phillin kaapit ja kansiot ovat ihan samassa jamassa ja tavaratkin usein hukassa. Onneksi olen perinyt äidiltäni uskomattoman kyvyn löytää kadoksissa olevat esineet.

Yhtenä iltana Phill etsi jotain kadonnutta kuittia ja kävi kurkkaamassa myös meidän kummankin autoihin. Takaisin sisään tullessaan hän nauroi katketakseen, sillä kumpikin auto haisi banaaneilta. Olimme kumpikin syöneet banaanin kotiin ajellessamme ja jättäneet kuoret autoon - siis siitäkin huolimatta, että parkkeeraamme aivan roskiksen viereen...

En usko, että tulemme koskaan muuttumaan ja parantamaan tapojamme - valitettavasti. Sotkemme paljon ja siivoamme usein. Koska perjantaina siivoaminen on minusta paholaisen keksintö, siivoan useimmiten torstaisin ja sunnuntaisin. Olemme viikolla niin vähän kotona, ettemme yksinkertaisesti kerkiä sotkea murto-osaakaan siitä, mitä saamme viikonloppuisin aikaiseksi. Eipä siis muuta kuin sohvalta ylös ja pyykkejä viikkaamaan. Huokaus... Onneksi huomenna on tosiaankin jo perjantai ja edessä piiiiitkä kolmen päivän viikonloppu. Iso hurraa-huuto Memorial Day -weekendille!

Aamujen aamut

Kerroin aakkospostauksessa rakastavani aamuja. Minulla ei ole kuitenkaan yhtä ja ainoaa reseptiä onnistuneeseen aamuun. Kaikkein parasta on se, kun saa mennä ihan fiiliksen mukaan. Viikolla ei tietenkään saa, on "pakko" olla aktiivinen. En minä koskaan kadu ratkaisuani lähteä salille, mutta viikonloppuaamut ovat siltikin niistä parhaimmista parhaimpia.

Tähän extrapitkään viikonloppuun mahtui kolme täydellistä aamua, kaikki hieman erilaisia:

Perjantaiaamuna sisäinen herätyskelloni herätti minut jo paljon ennen kuutta. Tunnustelin olotilaani ja muistelin myöhäiseksi venähtänyttä torstai-iltaa. Lopputuloksena päätin pakottaa itseni takaisin sänkyyn. Heräsin uudelleen 7:40. Nyt olo oli ihan huippu. Joogaa, tuoretta ananasta, kahvia, jogurttisörselliä, asioiden hoitamista ja lopulta ennen lounasta treeni. Sain perjantaina aikaiseksi enemmän kuin normaalina viikonloppuna yhteensä. Ratkaisuni venyttää unia oli paras mahdollinen.

Lauantaiaamuna olin lötkö kuin makaroni. Rapsutin mahani päällä makaavaa Kisua, venyin ja vanuin sohvan pohjalla, luin ja fiilistelin hyvää musiikkia. Mutta kymmeneltä riitti - laiskuus vaihtui energiaksi. Sitten en enää pysähtynytkään ennen kuin illalla.

Sunnuntaina kroppani oli sitä mieltä, että olikin jo maanantai. Oli päästävä liikkeelle - heti. Lähdin juoksemaan hiljaisille kaduille ja päädyin rannalle. Aamu oli kaunis, mutta sumuinen. Kuulokkeistani kaikuva Aloe Blacc sopi tunnelmaani täydellisesti. Oloni oli yhtä aikaa rauhallinen ja energisen kupliva. Kotiin palattuani venyttelin pitkään takapihan kuistilla (Kisun tuijottaessa), söin tukevan aamupalan ja aloin valmistautumaan haikille.

Kolmen päivän vapaa teki hyvää! Ajatuksen tasolla 3/4 suhde tuntuisi aika täydelliseltä... Kolmessa päivässä kerkiää nollaamaan ja rauhoittumaan sekä saamaan aikaiseksi ja touhuamaan. Mutta en tiedä, ehkä pitkää viikonloppua ei osaisi hyödyntää ja arvostaa jos siitä tulisi vakiokamaa. Samahan se oli seitsemän päivän vapaidenkin kanssa. En ole vielä unohtanut, kuinka paljon ikävöin töihin... Ja mielelläni minä sinne huomennakin menen. Mitäköhän kivaa lasten ja työkavereiden pääsiäiseen kuului?

Aamutreenaaja

Työtuntini muuttuivat niin, että nyt töskentelen joka päivä puoli yhdeksästä puoli kuuteen. Pienen mutristelun jälkeen olen huomannut, että näin on parempi. Nyt treenaan joka päivä aamuisin ja saan pyhittää koko illan muihin hommiin. Aamulla treenaminen on minulle tuttu juttu New Hampshiren ajoilta, mutta pienen tauon jälkeen siihen piti taas totutella uudelleen.

Herään aamuisin puoli kuudelta ja tavoite on olla ulkona oveasta ennen kuutta. Olen aamuisin ihan toivottoman hidas, joten teen kaiken mahdollisen jo illalla: pakkaan työvaatteet ja suikukamppeet, valitsen treenivaatteet, lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja valmistan mukaan otettavan aamupalan ja lounaan. Aamulla ei tarvitse tehdä muuta kuin pukea ja leikkiä hetki Kisun kanssa. Niin ja etsiä aina hukassa olevaa puhelinta tai autonavaimia...

Työkavereistani kukaan ei ymmärrä, miten kykenen nousemaan sängystä niin aikaisin ja urheilemaan. Minä uskon, että kuka tahansa pystyy siihen, jos tahtotila on tarpeeksi kova. Kroppa tottuu aamulla treenaamiseen ja mielen kanssa kyse on vain tahdosta ja päättäväisyydestä. Kun kassi on pakattu, ei takaisin ole kääntymistä - siis omalla kohdallani.

Olen luonnostani aika aamuihminen, mutta eivät ne aikaiset aamuherätykset siltikään ole aina kivoja. Motivoin itseäni onnella: Liikkuminen on kivaa, liikunnan jälkeinen olo on ihanan energinen ja pari extratuntia illalla ne mahtavia vasta ovatkin. Haluan liikkua, joten kysymys on lähinnä siitä, liikunko aamulla vai illalla.

Yhtenä aamuna viikossa jätän aamuhössötykset väliin ja vietän laiskan lötkeän aamun. Noina aamuina saatan joogata, jos siltä tuntuu tai sitten vain lueskelen blogeja tai lehteä, kuuntelen hyvää musiikkia ja kuvittelen, että on viikonloppu. Yleensä tuo aamu on keskiviikko - hump day. Niin oli myös tänään. Tänään en tosin malttanut viettää ihan liikunnatonta päivää, sillä olen jo pitkään halunnut käydä juoksemassa työmaastoissani Ocean beachilla.

Juoksin ensin Sunset Cliff -"puistossa", eli kallioisella merenrannalla ja vedin lopuksi itseni aivan piippuun Point Loman hyvin jyrkissä mäissä. Täydelliset treenimaastot - varsinkin auringon laskiessa!

Niinpä, kun on tällaiset treeninäkymät, ei motivaation löytäminen ole kovin vaikeaa. Tiedän olevani hyvin onnekas!

Täysillä rullaava arki

Kirjoittaessani viime lauantaina sukellusvene-elämästä Jonna Riikka ja Nina ehdottivat, että kirjoittaisin myös siitä, miten näistä ikuisista merireissuista oikein selviää ja miten minä täytän arkeni silloin kun Phill on poissa. Ajattelin jakaa tämän aiheen kahteen eri postaukseen: normiarkeni sekä onnellinen erossaoleminen. Tuo henkinen puoli menee sen verran syvälliseksi ja henkilökohtaiseksi, että kirjoitan siitä viikonloppuna paremmalla ajalla. Tänään kerron keskiviikon kunniaksi uudesta arjestani ja siitä, miten päiväni täyttyvät.

Vielä joitain viikkoja sitten pohdin heti herättyäni, mitä tänään tekisin. Jotkut päivät olivat täynnä puuhaa toisina piti oikein keksimällä keksiä tekemistä ja etsiä seuraa. Urheilin päivittäin (pitkään ja hartaasti), kirjoitin, luin, hoidin asioita, tapasin ystäviäni ja ikävöin tavallista arkea.

Nyt kun minulla on töitä, ei arkea tarvitse enää täyttää - se rullaa täysillä ja täynnä. Vietän jokaisena arkipäivänä 9 hyvin sosiaalista tuntia töissä. Töiden lisäksi urheilen kuutena päivänä viikossa ja kirjoitan blogia lähes päivittäin. Liikkuminen ja kirjoittaminen ovat minulle harrastuksia, joiden parissa rentoudun. Muuten en varmasti jaksaisikaan. Työni alkavat joko 7:30, 8:00 tai 8:30. Kasin ja puoli ysin päivinä treenaan aamulla ennen töitä, puoli kasin päivinä töiden jälkeen. Blogia ideoin usein ruokatauolla tai treenatessani. Jos idea ja kuvat ovat valmiina, ei kirjoittamiseen mene kauaa. Blogini on minulle tärkeä, mutta en ota sitä turhan vakavasti. Kirjoitusvirheet ja kököt lauserankenteet eivät kaada maailmaa - Kisun kanssa leikkimättä jättäminen onkin sitten paljon pahempi juttu.

Jos illalle on ymppääntynyt ohjelmaa tai hoidettavia asioita, treenaan aamulla ja kirjoitan blogin ruokatauolla (tai jätän kirjoittamatta). Televisiolle ei juurikaan jää aikaa, mutta se ei haittaa yhtään. Ne parit hassut sarjat, joita vielä seuraan, kerkiää kyllä katsoa myöhemminkin. Silloin kun Phill on kotona, arki rullaa aika samalla tavalla. Treenaamme usein yhdessä ja bloginkin kirjoittaminen hoituu yleensä keittiössä samalla kun Phill kokkaa (ihana mies!). Yhteinen illallinen on meille tärkeä traditio, josta yritämme pitää kiinni aina kun mahdollista.

Olen onnellisimmillani silloin, kun päiväni ovat sopivasti ja mielekkäästi täynnä. Tällä hetkellä tilanne on siis aika ideaali. Kaikelle tärkeälle on aikaa, mikään ei stressaa ja puuhaa riittää niin paljon ettei ikävää kerkiä miettimään. Joskus on ihana viettää koko ilta sohvalla, mutta normipäivänä rentoudun parhaitan ollessani aktiivinen. Kahdeksan tunnin yuöunet ovat tietenkin haave vain, mutta niinhän ne taitavat olla aika monelle muullekin. Onneksi viikonloppuina kerkiää aina nukkua vähän enemmän. Siis jos Kisu antaa...