Zion - pala taivasta

En ole hyvä karsimaan kuvia enkä tarinoita, joten päätin jakaa matkatarinamme useampaan postaukseen. Tässä osa yksi, eli ensimmäiset puolitoista päivää Zionissa.

Keskiviikkoaamuna pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme auton nokan kohti Utahia. Alkumatka meni tuttuja maisemia ihaillessa, kunnes kurvasimme St. Georgen jälkeen ysitielle kohti Hurricanea, Springdalea ja Zionin kansallispuistoa.

Hurricanessa pidimme pienen ruokatauon Main St. Cafessa, jota voin suositella lämpimästi. Olimme ajatelleet piipahtavamme myöskin Graftonin kummituskaupungissa, mutta tietyöt sotkivat suunnitelmamme ja pelastivat mahdollisesti henkemme.

Jälkikäteen kummituskaupungin missaaminen ei harmittanut kauheasti, sillä Zionissa riitti nähtävää ja tehtävää koko iltapäiväksi. Matka Las Vegasista Zioniin kesti ilman lounastaukoa n. 2h 30min ja kulki toinen toistaan upeampien maisemin lävitse. Menetimme matkalla yhden tunnin aikavyöhyke-erojen vuoksi, joten käytännössä matkaan tuhrautui meiltä n. 4 tuntia. Pääsymaksu Zionin kansallispuistoon oli 30 taalaa per auto, 15 taalaa per jalankulkija/pyöräilijä. Meille pääsymaksu oli tosin ilmainen - militaryn iloja.

Zionin kansallispuistossa rajoitetaan autoliikennettä maaliskuun puolivälistä marraskuun loppuun. Puiston läpi kulkeva ysitie on auki, mutta Canyon rd. varrelta lähteville haikeille pääsee vain shuttle busseilla, joita oman kokemuksemme mukaan lähtee vähintään viiden minuutin välein. Jätimme siis automme visitor centerille, täytimme vesipullomme ilmaisella lähdevedellä, kysyimme vinkkejä ystävällisiltä puistonvartijoilta ja lähdimme matkaan.

Ensimmäisenä iltapäivänä teimme vain pari pientä haikkia ja kuljimme niska kenossa jylhiä maisemia ihaillen. Ensin hyppäsimme pois bussista Weeping Rock -pysäkillä ja kipitimme vajaan puolikilometriä ylämäkeen ihmettelemään vettä tihkuavaa kalliota.

Virkistävän kalliotihkusateen jälkeen loikimme samat puolikilometriä rinnettä alas, hyppäsimme taas bussiin ja köröttelimme yhden pysäkin verran takaisinpäin Grottoon. Grotto-pysäkiltä alkaa kuuluisa Angels Landing haikki, jonka valloitimme lauantaina. Tällä kertaa suuntasimme kuitenkin kohti ylempää Emerald allasta (Upper Emerald Pool). Alempi allas oli suljettu aktiivisen kivivyöryn vuoksi.

Ihailtuamme allasta, maisemia ja vesiputousta hetkisen, palasimme samaa polkua takaisin bussipysäkille. Matkaa kertyi noin 2,5 mailia, eli noin 4 km.

Shuttle bus kuljetti meidät takaisin visitor centerille, josta ajelimme puiston halki itäportille ja jatkoimme matkaamme Kanab -nimiseen kaupunkiin. Olimme varanneet hotellin Kanabista sen keskeisen sijainnin vuoksi. Käytämme usein hotellivarauksiimme Hotwire -sivustoa, josta hotelli varataan puolisokkona alennettuja hintoja vastaan. Tällä kerralla meillä kävi ihan mieletön tuuri, sillä hotelliksemme valikoitui Canyons Boutique Hotel.

Hotelli oli pieni ja symppis, huoneet siistejä ja palvelu todella ystävällistä. Hintaan sisältyi aamupala, mikä ei ole USA:ssa mikään itsestäänselvyys ja hotellin tiloista löytyi myöskin kivaSego-ravintola, jossa päädyimme syömään joka ilta haikkiemme päätteeksi.

Ensimmäinen kokonainen päivämme Utahissa alkoi the Wave -lotterylla Grand Escalanten visitor centerissä, jossa reilu sata toivorikasta osallistujaa toivoi saavansa yhden kymmenestä lupalapusta haikille. Onni ei ollut myötä, mutta kovin kauaa emme viitsineet murjottaa tai murehtia, sillä edessä oli kokonainen päivä Zionissa. Nappasimme Kanab Creek Bakerysta eväsleivät kylmäreppuumme ja suuntasimme kulkumme kohti puistoa.

Olimme ajatelleet alunperin haikkaavamme torstaina kuuluisan Angels Landing -reitin, mutta puistonvartijoiden varoittelut kovasta tuulesta saivat meidät muuttamaan mielemme. Tuuli yltyi puuskissa 50 mailiin tunnissa, mikä ei houkutellut kipuamaan kapealle kallionkielekkeelle laisinkaan. Säätiedotuksessa varoiteltiin myöskin sateesta ja mahdollisesti jopa lumesta mutta aamulla paistoi vielä aurinko.

Puistonvartijan suosituksesta, päätimme suunnata jälleen Weeping Rock-pysäkille ja haikata sekä Hidden Canyon että Observation Point -reitit. Matkaa näistä haikeista kertyi yhteensä n.10 mailia, eli reilu 16 km.

Hidden Canyon -reitillä kuljimme aluksi tehokkaasti kapenevaa polkua ylämäkeen ja ihastelimme jylhiä maisemia. "Huipun" saavutettuamme oli aika siirtyä kiipeilyn pariin luonnonesteitä ylittäen (scrambling) . Virallisen reitin lopusta löytyi iso kivikaari ja kyltti, jossa kehotettiin kääntymään takaisin. Olisimme varmasti totelleet kylttiä, ellei "polku" olisi jatkunut houkuttelevasti ja tarjonnut lisää kiipeilyhaasteita. Jatkoimme matkaa hieman syvemmälle kallion keskelle boulderointitaitojamme testaten. Pääsinpä todistamaan itselleni, ettei leuanvetoharjoittelu ole mennyt hukkaan.

Mukavan kallionkolon löydettyämme pidimme herkullisen evästauon ja palasimme takaisin Observation Point -polun lähtöpisteeseen.

Tässä vaiheessa horisontissa alkoi näkymään merkkejä sateesta, mutta päätimme kuintekin jatkaa rinnettä ylös kohti mitä mielenkiintoisempia ja upeampia maisemia. Olimme jo melkein huipulla, kun tuuli alkoi yltymään ja hiekka lentämään. Eroosion ansiosta polku oli paikoitellen hiekkapölyn peitossa.

Vastaamme tuli useampiakin haikkaajia, jotka kertoivat meille huipulla pauhaavasta hiekkamyrskystä, mutta emmehän me heitä heti ekasta varoituksesta uskoneet. Piti käydä testaamassa itse, kuinka kivalta tuulen mukana lentävä hiekka tuntuu silmissä ja iholla. Noin puolen mailin päässä huipulta päätimme kuitenkin unohtaa itsepäisyytemme ja kääntyä takaisin kohti laaksoa. Onneksi! Kerkisimme meinaan juuri ajoissa suojaan lähestyvältä kaatosateelta ja ukkosmyrskyltä. Ajelimme kohti hotellia myrskyn halki ja hotellille päästyämme puhelimme piippasivat jo hiekkamyrskyn (dust storm) varoituksia ja kehottivat pysymään poissa teiltä.

Ulkoilu, elämykset, lämmin suihku sekä ruoka tekivät tehtävänsä eikä unta tarvinnut juurikaan odotella. Seuraavana päivänä vuorossa oli uudet seikkailut ja maisemat.