Angels Landing

Lauantaina säiden jumalat olivat vihdoin suotuisia ja pääsimme haikkaamaan kovasti odottamani Angels Landing -reitin ennen paluutamme Vegasiin.

Matkalla näytti vielä tältä

Angels Landing löytyy monen haikkaajan bucket-listalta polvia notkauttavien maisemiensa vuoksi. Ilmaiseksi upeita maisemia ei pääse kuitenkaan ihailemaan, sillä huipulle päästäkseen täytyy kipittää todella jyrkkiä mäkiä, kiipeillä kallioita pitkin, luottaa henkensä kettienkien varaan ja olla kärsivällinen aika monen kanssahaikkaajan valloittaessa kanssasi samaa nyppylää yhtä suurella innolla kuin sinäkin.

Angels Landing reitti alkaa Grotto -pysäkiltä West Rim -polkua seuraten. Tasaista riittää vain pienen hetken ennen ensimmäisen ison mäen valloitusta.

Nuo kallion kolossa kipittävät muurahaiset ovat ihmisiä

Näiden maisemien jälkeen kävellään hetken verran tasaista tai loivasti ylös viettävää mäkeä, kunnes saavutaan haikin fyysisesti rankinpaan osuuteen. Walter's Wiggles ei ollut todellakaan mikään vitsi, vaikka toimikin nimensä ansiosta aika monen vitsin pohjana. Pysyin kuin pysyinkin Phillin vauhdissa mukana ja hiki lensi. Kuva ei kerro kuinka jyrkkä tuo nuosu oli todellisuudessa.

Kun Walter's Wiggles oli alamäkeen jäänyttä elämää, alkoi totuus edessä olevasta Angels Landing osuudesta valkenemaan meille. Reitti näytti jyrkältä, kapealta ja ruuhkaiselta. Vaikka olinkin nähnyt reitistä lukemattomia kuvia, oli aivan eri asia seisoa itse tuon nyppylän juurella ja ajatella molemmin puolin ammottavia rotkoja.

Ihmisiä oli liikkeellä muutama liikaa, mutta homma toimi alkuhäsellyksen jälkeen hämmentävän hyvin. Kommunikoimme selkeästi ja odottelimme tarvittaessa vuoroamme kiltisti ja mahdollisimman turvallisesti. Reitti on oikeasti kapea eikä sooloilulle ole tilaa. Suosittelen kaikille haikkaajille kärsivällisyyttä ja hyviä käytöstapoja tai sitten vaihtoehtoisesti hyvin aikasta aamua tai myöhäistä iltaa.

Reitillä minulle selvisi, etten kärsi korkeanpaikan kammosta ja sisälläni asuva rämäpää elää voi hyvin. Nautin puuhasta jo sen aikana, kun taas lievästä korkeanpaikan kammosta kärsivä Phill nautti hommasta eniten saatuaan jalkansa taas tukevalle maaperälle. Vakavasta korkeanpaikan kammosta kärsivälle en reittiä suosittele. Kohtasimme polulla hysteerisesti itkevän tytön, joka oli selvinnyt kiipeilyosuuden puoleenväliin, muttei uskaltanut jatkaa matkaa enää ylös- eikä alaspäin. Koska paikalla oli jo yllin kyllin tuttuja ja tuntemattomia tsemppaajia, jatkoimme omaa matkaamme myötätunnosta huokaillen.

Henkisesti haastavimmista osuuksista meillä ei ole juurikaan kuvia, sillä keskityimme asettelemaan jalkojamme keskellä tyhjyyttä kohoaville kapeille maakaistaleille. Kiitimme itseämme moneen kertaan siitä, ettemme kivunneet huipulle myrskyn aikana. Upeinkaan maisema ei olisi saanut minua hymyilemään 50 mph tuulessa kun parin metrin päässä vilkkuu laakso jossain hyvin kaukana alhaalla. Varoittelut reitin riskeistä on hyvä pitää mielessä, vaikka terveellä järjellä ja normaalilla tasapainolla varustettu haikkaaja ei olekaan mielestäni missään vaiheessa oikeasti hengen vaarassa.

Tämä kuva kertoo ehkä parhaiten, kuinka kapeasta väylästä oli kyse

Näihin maisemiin oli hyvä päättää ensimmäinen reissumme Zioniin. Niin paljon jäi kuitenkin näkemättä, että palaamme näille kulmille vietä taatusti toistamiseenkin. Seuraavalla kerralla haluan yrittää taas onneani the Wave -lotteryn parissa, haikata tulvavesien vuoksi nyt suljettuna olevan Narrowsin, nähdä Bryce -kanjonin ja paljon, paljon muuta. Zion oli upea ja loma täydellisen onnistunut.