torstai 27. huhtikuuta 2017

Sosiaalisesti taitavat

Kevät on opettajille aina kiireistä aikaa. Keväällä kalenteri täyttyy arvioinneista, vanhempaintapaamisista, valmistujaisista, kevätjuhlista, taidenäyttelyistä ja USA:ssa myöskin äitienpäivän lisäksi isänpäivästä, jota juhlitaan kesäkuussa.

Vaikka kevätkiireet ovatkin vasta alussa, ruksimme omasta kalenteristamme tällä ja viime viikolla ison laatikon yli: Arvioinnit ja vanhempien tapaamiset on nyt hoidettu kunnialla kotiin.

Koulumme on leikkipainotteinen ja opetussuunnitelma poimitaan lasten luontaisista kiinnostuksenkohteista. Käytännössä tämä tarkottaa opettajille tuntosarvet tarkkana oloa ja lasten leikkien jatkuvaa havainnointia. Jotkut teemat saattavat kestää vain viikon, toisia syvennetään jopa kuukauden verran. Emme tee lasten kanssa tehtäväkirjoja tai opettele akateemisia taitoja paikallaan istuen. Tutkimme, liikumme, pelaamme pelejä, puuhastelemme arkiaskareiden parissa ja opimme siinä samalla tärkeitä perustaitoja.

Ennen vanhempaintapaamisia teimme kuitenkin arvioinnin teaching strategies -ohjelman avulla ja saimme varmistuksen mielikuvallemme siitä, missä kukakin lapsista menee. Erityisesti iloitsimme ryhmäläistemme vahvoista sosiaalisista ja tunne-elämän taidoista sekä kehityksen kaikille osa-alueille ulottuvista leikkitaidoista.

Ryhmämme lapset ovat älyttömän taitavia leikkijöitä ja ratkovat siinä samalla jo aika sujuvasti monenlaisia ongelmia. Lapset neuvottelevat, suunnittelevat, rakentavat, kuvittelevat ja ylläpitävät leikkiä. Jotkut lapsista ovat taitavia "myyntimiehiä", toiset neuvottelevat kompromisseja, kolmannet vaihtavat sulavasti rooleja lennosta ja neljännet seurailevat muiden esimerkkejä. Mukaan mahtuu toki elämää suurempia konfliktejakin eikä uhkauksiltakaan ole aina vältytty: En kutsu sua mun synttäreille, jos... Pääpiirteittäin homma kuitenkin sujuu ja yhä useammin huomaamme vain katselevamme viereistä, kun koko luokka leikkii yhdessä kojootteja - sitä samaa leikkiä, joka alkoi jo marraskuussa.

Lasten menestyksen ja oppimisen ilon lisäksi olemme saaneet hymyillä viime aikoina myös vanhempien tyytyväisille kommenteille. Vanhemmat ihastelevat ja ihmettelevät, kuinka paljon lapset ovat oppineet ja kuinka sujuvasti yhteistyö on sujunut. Me kiittelemme mukavia perheitä ja perheet mukavia opettajia. Meillä kaikilla on juuri nyt aika mukavaa.

Tämän päiväisiä kuivajää leikkejä, joista eräs opettaja saattoi olla enemmän innoissaan kuin lapset

E: Do you like Red Vines? They have red dye in it. Are you allowed to have that?
J: No, that wouldn't be good. Dying is dangerous.
E: How about bubble gum?
J: That's for daddies!

Ja arvatkaa vain, tuliko kyseinen isä tapaamiseen purkka suussa.

Tyytyväinen, mutta väsynyt opettaja kuittaa. Huomenna on jo perjantai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti