sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Herkullinen urheilusunnuntai

Koska lätkän MM-kisat pelataan useimmiten Euroopassa, on niiden seuraaminen täältä rapakon takaa kaltaiselleni puolitosikkofanille hieman haasteellista. Useimmat peleistä ajoittuivat keskelle (työ)päivää tai aamuyöhön eikä oman lähipiirini amerikkalaisista löydy kovinkaan montaa kanssaintoilijaa. Mutta seurasinhan minä kisoja siltikin sen minkä pystyin ja pidin taatusti huolta, että finaali-pelin puitteet olisivat vimppaa myöten kunnossa.

Penkkiurheilun nautinnollisuus on minulla maksimissaan silloin, kun peli menee oikeasti tunteisiin, eväät ovat kunnossa ja takana on oma treeni, joka tuntuu kropassa ja auttaa eläytymään pelaajien tuskaan. Tänään homma meni nappiin, vaikka pelin lopputulos ei ollutkaan mieleinen.

Peli pelattiin meidän aikaa 10:45am, eli täydelliseen brunssi-aikaan. Ennen nautintoja vedimme kuitenkin oman treenin, josta muodostuikin puolivahingossa kohtuullisen rankka mutta kiva. Homman nimi oli jälleen kerran korttipakkatreeni pieneen mäkijuoksuun yhdistettynä.

Aloitimme treenin juoksemalla n.2 mailia, josta osa jyrkkään ylämäkeen. Olimme Point Loman tukikohdassa ja päätimme vetää treenimme korkean mäen päällä sijaitsevalla softball -kentällä. Korttipakkatreenin esittelin jo kerran aiemminkin, mutta tiivistetystihän homma menee niin, että jokainen maa vastaa tiettyä liikettä ja numeroarvo 2-10 toistoja. Ässät, Jätkät, Kuningattaret ja Kunkut saavat itselleen oman liikkeensä tiettyine toistoineen.

Tällä kertaa...

Hertat olivat punneruksia. Numeroarvo x 2, eli hertta 4 vastasi kahdeksaa punnerrusta jne.
Ruudut olivat russian twist  + polvet rintaan, jalat suoriksi combo, numeroarvon osoittama määrä
Padat olivat kyykkyhyppyjä (jumping squats), numeroarvon osoittama määrä
Ristit olivat askelkyykkyjä (lunges), molemmilla jaloilla numeroarvon osoittama määrä

Ässät 10 x hyppy penkille tai traktorin renkaan päälle
Jätkät 40 x flutter kicks molemilla jaloilla, eli selinmakuulla, yläselkä ilmassa, kädet takapuolen alla tai sivuilla potkut suorin jaloin ylös-alas  video
Kuningattaret 20 x molemmat puolet knee to elbow plank, eli korkeassa lankussa polvi kohti saman puolen kainaloa. Itse olen nimennyt tämän liikkeen angry spideriksi.
Kunkut 10 x burpee/ yleisliike

Lopuksi n. mailin hölkkä takaisin autolle. Tällä kertaa osittain alamäkeen (luojan kiitos).

Ja sitten kelpasikin herkutella ja katsella muiden huhkimista.



Kiitos Leijonat! Hieno turnaus Jellonilta, vaikka se kultaisin mitali jäikin saavuttamatta. Olen kiitollinen siitä, että pelejä pystyi streamailemaan NBC Sportilta ilmaiseksi, mutta Mertarantaa tuli kyllä taas kerran ikävä. Mertaranta on minulle ja varmasti aika monelle muullekin MM-lätkän sielu ja joukkueen tärkein bonus-pelaaja. Joukkueet vaihtuvat, mutta Mertaranta pysyy. Toivottavasti vielä tulevaisuudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti