Monday, November 3, 2014

Syysherkkuja

Viikonloppuna tuli fiilistelty syksyä ulkona, lasissa ja lautasella. Luovutin suosiolla keittiön Phillille, joka oli viettänyt viimeiset neljä viikkoa ruuasta ja kokkaamisesta haaveillen.

Lauantaina söimme illalliseksi täytettyjä acorn squash -kurpitsoja, kalakeittoa ja jälkkäriksi piirakkaa, joka kohosi äkkirysäyksellä uudeksi suosikikseni.




Sunnuntaiaamuna jatkoimme herkuttelua pekaanipähkinä vohveleilla, mansikoilla ja vaahteransiirappikermalla. Makean herkun lisäksi söimme uppopaistettuja munia ja avocadoa.



Piirakka oli niin hyvää, että pistänpä Fine Cooking -lehdestä poimitun ja omiin tarpeisiimme mukaillun ohjeen jakoon muillekin.

Salted caramel apple - pear tart

Pohja

1 1/8 cups jauhoja
1/4 cups hasselpähkinöitä
1/8 cups sokeria
1/4 tl suolaa
3 rkl kylmää voita
2,5 rkl jäävettä

Hurauta jauhot, pähkinät, sokeri ja suola food processorissa sekaisin. Lisää voi pieninä palasina sekoita niin kauan, että taikinapaakut ovat pienen herneen kokoisia. Lisää vesi ja sekoita food processorissa, kunnes taikinasta muodostuu löysä pallo. Painele taikinasta muovikelmun päällä kiekko ja laita jääkaappiin viilenemään.

Caramel

1/4 sokeria
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1 rkl vettä
1,5 rkl kermaa

Laita vesi sokeri, suola ja voi pieneen kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä, kunnes sokeri on täysin sulanut. Laske lämpö matalaksi ja sekoita aina silloin tällöin. Kypsennä seosta n.5 min. kunnes se on kullanruskeaa. Poista seos liedeltä ja lisää kerma varovaisesti (räiskyy helposti - jenkkivaroitus). Kuumenna liedellä sekoittaen, kunnes pehmeää/smooth n. minuutin verran.

Täyte

2 omenaa
2 päärynää
1rkl jauhoja
1/4 tl kardemummaa
hyppysellinen suolaa

Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi, pyörittele jauho-kardemumma -seoksessa.

Painele pohja voidellun vuon pohjalle, asettele hedelmäviipaleet pohjan päälle ja kaada karamelliseos hedelmien päälle tasaisesti.

Paista 400 F n.30-40 min.



Nams! Tämä oli todella hyvää. Taidan syödä vielä yhden palasen ennen palaamista terveelliseen elämään...

2 comments:

  1. Kiitos piirakkaohjeesta! Menee kokeiluun! :) Mulla on lapsilta lahjaksi saaty Yankee Candle kynttila jonka tuoksu on "Apple Pumpkin". Sen kun sytyttaa niin koko huusholli tuoksuu kuin olisi omenapiirakan tehnyt. Mies aina nurisee kun se onkin vaan kynttila. ;) Joskos yllattaisin joku paiva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti maistuu! Omenapiirakan tuoksu on yksi maailman parhaista tuoksuista, ah, tulee vesikielelle kun ajatteleekin. Tästä piirakasta puuttuu kaneli, joten tuoksu ei ollut perinteinen, mutta siltikin aivan taivaallinen :).

      Delete