Tuesday, November 4, 2014

Muuta ja muutu

Kaverini linkkasi tänään facebookissa uutisvirtaansa artikkelin, jossa kaikkia ihmisiä käskettiin muuttamaan ainakin viisi kertaa elämässään. Artikkelissa kehotettiin haastamaan itseään, etsimään akiivisesti uusia kokemuksia ja välttämään paikoilleen jumittumista - liian mukavaa olotilaa. Elämme uusia kokemuksia varten ja uusien kokemusten varassa. Ilman muutosta elämä kuivuu kasaan ja menettää särmänsä.

                   

Minun on helppo yhtyä artikkelin sanomaan, olenhan aikamoinen ikiliikkuja. Elin lapsuuteni Riihimäellä kahdessa eri asunnossa. Opiskelukaupungissani, Jyväskylässä, minulla oli kolme eri osoitetta. Myöhemmin asuin vielä vuoden Järvenpäässä ja vuoden Helsingissä. Suomen rajojen sisäpuolelta poistuttuani asuin Amsterdamissa puolivuotta. Sitten Bostonissa, Hawaijilla kolmessa eri osoitteessa, Portsmouthissa New Hampshiressa ja nyt täällä Kaliforniassa.

Minulla ei ole aavistustakaan minne me aikanamme asetumme ja vielä vähemmän milloin. Voi olla, että kerkiämme muuttamaan toiseen kaupunkiin, osavaltioon tai jopa maahan vielä kymmenen kertaa tai sitten emme enää kertaakaan. 

Asuinpaikan epätietoisuus ei ahdista minua. Enemmän pelottaa ajatus siitä, etten osaisikaan asettua aloilleni sitten kun sen aika koittaa. Kun kerran lähtee, on lähteminen aina hieman helpompaa ja helpompaa. Kaikki muuttuu väliaikaiseksi ja ajatus pysyvyydestä tuntuu vaikealta. Toisaalta kuulun niin moneen paikkaan, toisaalta en täysin minnekään.  Välillä haluan vain olla ja jäädä, seuraavassa hetkessä havittelen taas uusia kokemuksia.

                   

Muuttaminen tarkoittaa aina ainakin osittain puhtaalta pöydältä aloittamista, niin hyvässä kuin pahassa. Uusi alku tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja valtavasti työtä. Vanha ei toimi uudessa ympäristössä - elämää pitää rakentaa ja muokata aktiivisesti. Muutoksen siivellä elämän muokkaaminen on helpompaa, vaikka todellisuudessahan elämää pitäisi rakentaa aina aktiivisesti - silloinkin kun ympäristö pysyy samana. Paljon muuttavatkin voivat jämähtää ja toisaalta koko elämänsä yhdessä osoitteessa asuvat voivat elää hyvin kokemusrikasta elämää. 

Olisi kiva kuulla muidenkin ulkosuomalaisten tai maailmankansalaisten ajatuksia muuttamisesta, uusien kokemusten metsästämisestä ja paikoilleen asettumisesta. Voiko muuttamiseen jäädä koukkuun? Onko paikoilleen asettuminen sittenkin helppoa, kun aika on kypsä? Tarvitseeko minun kiinnittyä fyysiseen paikkaan, jos elämässäni on kuitenkin pysyviä ihmissuhteita ja ryhmiä?

Siinäpä paljon pohdittavaa niin minulle kuin muillekin...

6 comments:

  1. Asiakkaani kerran totesi, etta olen nomadi -ja otin sen ensin aika pahana asiana. Han itse mietti muuttoa USA:han, mutta loppujen lopuksi paatti jaada omaan kotimaahansa. Hanen mielestaan, en ollut 'enaa mistaan kotoisin' .
    Valilla tama 'liikkuvuus' voi tuntua kurjalta, kun ei ole sita monen vuoden kokemusta nykyisella kotipaikkakunnalla - mutta toisaalta, se on mielestani rikkautta. Tama on viides osavaltiomme USA:ssa - ja kaikkia vanhoja paikkoja muistelee vahan eri tavalla - jotkut ovat vahan 'blurry' - toita tehtiin kovasti, eika juuri ole muita muistoja - mutta sitten on taas pitka aika NH:ssa, jossa lapsi kavi suurimman osan koulusta - ja tulee hieman haikea olo, ystavista ja naapureista siella.Ehka se NH:n aika on eniten mielessa, siella asuimme pisimman aikaa - ja toisaalta OH:ssa olimme tasan yhden vuoden - ja muistan paallimmaisena, kuinka paljon siella satoi lunta !
    Kai sita paallimmaisena on tunne, etta ei silla paikalla ole niin valia, jos on perhe mukana - ja omat tukijoukot - jos ei ne tukijoukot ja ystavat asu ihan naapurissa, mutta kuitenkin jossain tavoitettavissa !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin olen huomannut, että jokaisella kaupungilla on muistoissa se oma paikkansa. Toiset tuntuvat tärkeämmiltä kuin toiset. Yleensä mieleen palaa pieniä yksittäisiä paikkoja ja hetkiä ja etenkin tunnetiloja. Minullakin on ollut viimeaikoina ikävä New Hampshireen. Lähinnä varmasti siksi, että se oli ensimmäinen paikka USA:ssa, johon rakensimme Phillin kanssa yhteistä edes pikkusen pysyvämpää kotia. Ja osittain kyllä siksikin, että New Hampshire on loistopaikka :).

      Delete
  2. Voin allekirjoittaa tämän tekstin täysin. Musta tuntuu myös siltä että oon jäänyt muuttamiseen (uusiin paikkoihin) koukkuun ja paikoilleen asettuminen pelottaa. Ehkä tämä tulee jossain vaiheessa muuttumaan, mutta tällä hetkellä ainakin on hirveä hinku mennä ja nähdä uutta!

    Teen töitä täysveristen texasilaisten kanssa. Monet näistä ei ole koskaan käynytkään missään muualla eivätkä voi kuvitellakaan koskaan muuttavansa täältä pois! He ovat syntyneet täällä ja asuneet samassa paikassa koko elämänsä ja väkisinkin tulee sellainen tunne että he jäävät jostain paitsi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joillain ihmisillä ei tunnu olevan minkään näköistä mielenkiintoa kurkistaa kotikontuja pidemmälle. Usein nämä samat ihmiset ovat niitä "mutta kun me olemme aina tehneet sen näin..." -tyyppejä, joille kaikki uusi on uhka. Muuttaminen on tietenkin aika extremeä, jos ei sille ole mitään oikeaa syytä, mutta matkustamista suosittelen kyllä KAIKILLE lämpimästi.

      Delete
  3. Kai se on hyvin paljon luonteesta kiinni. Kuka uskaltaa lähtöä ja kokea. En ollut koskaan kuvitellutkaan muuttavani huonon kielitaidon takia mutta lähdin toteuttamaan kuitenkin mieheni unelmaa ja kuinka onnellinen olen tuosta päätöksestä etenkin neljä vuotiaan tyttäremme vuoksi. Jos hän saa tästä kokemuksesta kaksi täydellistä kieltä olen ehdottomasti tyytyväinen muutokseen. Suomessa oli omatkotitalo, vakkari työpaikat ja kaikki mitä siihen perus turvalliseen elämään kuuluu. Ensin myytiin talo, jonka seurauksena luovuttiin jo puolesta tavaran määrästä, vuoden työlupa asioiden selvittämisen jälkeen laitettiin loputki myyntiin ja nyt omaisuutena Suomessa on jäljellä vain pari pahvilaatikkoa. Nyt Kanadassa muuttaminen ei tunnu enään miltään, en kiinny enään tavaroihin enkä paikkoihin. Ihmiset jää jotka on tarkoitettu, kuten ystävät Suomessakin. Yksi ystävä tokasi pari päivää sitten että kyllä sä selviät kun olet niin kova mimmi. Mutta me jotka olemme sen tehneet tiedämme ettei se oikeasti ole niin iso juttu mitä ne jotka ei koskaan lähde luulevat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkään en suunnitellut muuttavani ulkomaille pysyvästi, mutta elämä vei :). Minun oli siinä mielessä helpompi lähteä, että minulla ei ollut Suomessa mitään omaisuutta eikä vakkarityötä. Viimeiset pari, kolme vuotta Suomessa olivat väliaikaisia, sillä pallottelin kahden maan välissä ja tiesin jo muuttavani USA:han pysyvästi. Aivan totta tuo, että tärkeät ihmiset pysyvät elämässä välimatkasta huolimatta! Skypelle ja facebookille kiitos :).

      Delete