Tämä kysymys esitettiin Jubilee-projektissa 50 lapselle ja aikuiselle eikä vastausten erilaisuus yllätä minua laisinkaan. Monien aikuisten vastaukset olivat ulkonäkökeskeisiä - synnynnäisiä tai elämän mukanaan tuomia "epäkohtia". Lapset sensijaan toivoivat suippoja tontun korvia, siipiä, hain suita, merenneidon eviä, kissaeläinten jalkoja tai olivat täysin tyytyväisiä itseensä sellaisenaan.
Tämän tyyppisiä vastausksia uskoisin saavani myös preschool- ryhmäni lapsilta. Mielikuvitusta riittää ja käsitys omasta kehosta perustuu lähinnä sen toimintakykyyn. "Haluan olla nopea, vahva, iso, omatoiminen..." Kyllä nämä pienetkin miettivät ulkonäköjuttuja, mutta kyse on kehoa enemmän vaatteista (makea printti ja pyörähtäessä hulmuava mekonhelma) tai kampauksesta (no tietenkin se Elsa braid) .
Minua kiinnostaisi selvittää, missä vaiheessa lapset tulevat tietoiseksi kehonsa piirteistä ja ympäristön odotuksista. Tiedän, että se tapahtuu jo paljon ennen teini-ikää ja luulen, että se tapahtuu nykyään aiemmin kuin jotain kymmeniä vuosia sitten. Mietin myös, voiko aikuinen olla koskaan aivan täysin tyytyväinen kehoonsa. Ympäristön (siis median) asettamat odotukset kun ovat jotakuinkin mahdottomia.
Kuva on otettu muutamaa viikkoa naimisiinmenomme jälkeen Hawaijin-kodissamme. Muistan olleeni onnellinen ja tunteneeni oloni kauniiksi.
Jonain päivinä olen täysin itseeni tyytyväinen, toisina osaisin kirjoittaa pitkän remppalistan. Mutta voisin minä kyllä siivetkin ottaa. Tai ne mustekalan lonkerot... Ja ennenkaikkea toivon, että pysyn terveenä ja että kroppani toimintakyky pysyy tällaisena vielä pitkälle tulevaisuuteen.
mä oon päiväkodissa töissä ja siellä oon useana vuonna sanonut,että olen toivonut joulupukilta mustekalan lonkeroita käsikseni,että pystyisin auttamaan useampaa kuin yhtä lasta kerrallaan kurahousuissa lahkeissa tai kengän nauhoissa yms...:)muuten,minäkin olen välillä tyytyväinen ja välillä ottaa pattiin useampikin asia itsessä.hauskaa uutta viikkoa sinne kauas!
VastaaPoistaHah, taitavat olla nuo lonkerot kaikkien lasten kanssa työskentelevien toivelistan kärjessä :D. Täällä San Diegossa pääsee kyllä pukeutumisen kanssa aivan uskomattoman helpolla, kun koskaan ei tarvitse mitään takkia/pitkähihaista kummempaa. Ihanaa viikkoa myös sinulle!
PoistaSe on hirveän vaikea kahden tytön äitinä yrittää taistella ulkonäköpaineita vastaan. Onneksi meidän lasten koulussa on univormut, eli siitä ei tule sanomista, mutta kymmenenvuotias on jo ollut tyytymätön nimeensä (oikeasti ihan tavallinen kansainvälinen nimi), korviinsa (ihan tavalliset nekin, kuulemma liian pienet), jalkojen paksuuteen (ihan normaalit hoikan tytön kintut) jne. Minulla on itselläni paha tapa valittaa ulkonäöstäni, mutta yritän välttää sitä lasten kuullen (sitten miehelle nillitän, kun olen niiiiiin sitä ja tätä ;))
VastaaPoistaTuo on muuten todella hyvä pointti, että meidän aikuisten pitää miettiä todella tarkasti, mitä ja miten sanomme lasten kuulle. Median lisäksi malli tulee juurikin meiltä. Joskus luin artikkelin myöskin siitä nakökulmasta, että aikuisten pitäisi välttää ulkonäön kommentointia täysin. Ei siis pitäisi kehua kaunista mekkoa vaan asioita, joita lapsi tekee.
Poista