keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Turvaton juoksija?

Ennen joulua kerroin Phillille aikovani ajella jonnekin luonnon keskelle (hiking trails) juoksemaan. Phill tyrmäsi ideani silmääkään räpäyttämättä - liian vaarallista. Olin hieman ihmeissäni, sillä Phill ei ole laisinkaan ylisuojelevaista sorttia enkä muistanut hänen vastustaneen minun liikkumisiani Bostonissa, Hawaijilla tai New Hampshiressakaan. Phill oli kuitenkin selkeästi tosissaan ja pisti minut lupaamaan, etten menisi juoksentelemaan puskiin yksinäni hänen uppeluksissa ollessaan.

Seuraavalla viikolla Phill lähti merille ja minä pysyin kiltisti avarilla ja julkisilla juoksupoluilla. Kirjoittelin Phillille myös joka päivä sähköposteja, mutta jostain syystä ne eivät menneet perille. Loppuviikosta sain häneltä viestin, jonka otsikko oli "Are you running in the bushes? I hope not." Vaikka Phill taatusti tiesikin jo ennestään sähköpostien perille menon epävarmuuden, oli silti inhottava ajatella, että edes pieni huoli kaihersi hänen mieltään. No, meniväthän ne sähköpostit sitten loppujen lopuksi perille - päivää ennen kuin Phill palasi kotiin. Tuon episodin jälkeen lupasin entistä painokkaammin kunnioittavani hänen toivettaan ja pitäväni järjen mukana juoksuretkilläni.

Tänään suuntasin lenkkini taas Mission Baylle - tarkemmin sanottuna (meiltäpäin katsottuna) vasemman puoleiselle rannalle. Lahti itsessään on todella turvallinen ja suosittu ulkoilukohde enkä ihan heti keksi, mitä siellä voisi tapahtua. Lahdelle päästäkseen täytyy kuitenkin ensin kipaista hieman syrjäisemmille kulmille. Koskaan ennen en olisi uhrannut turvallisuusasioille kahta sekunttiakaan, mutta nyt kun niitä kerran ajatteli, alkoi mielikuvitus laukkaamaan sitten täydellä voimalla.

Takaisinpäin juostessani olin jo aika väsynyt ja kujalla oli hiljaista. Hämyisimmässä kohdassa näkyi kuitenkin liikettä. Siellä seisoskeli joku suttuisen näköinen mies ison kassin kanssa. Arvioin tilannetta päässäni nanosekunnin verran ja vaiensin sisäisen arkajalkani. Lisäsin vauhtia ja katselin valppaana, miten mies käyttäytyy. Mies otti kassin olaltaan ja alkoi kaivella sieltä jotain. En edes kehtaa luetella kaikkia vainoharhaisia arvailujani siitä, mitä kassista tulisi esiin. Sitten olin jo kohdalla ja huomasin miehen pitelevän kädessään pelottavampaakin pelottavampaa rannekelloa. Eikä se mies nyt niin kamalan suttuinenkaan ollut läheltä katsottuna... Adrenaliinivirtaa ei voinut kuitenkaan enää pysäyttää ja jalat veivät kotiin nopeammin kuin kunto salli.


Nyt jälkikäteen olen miettinyt, onko varuillaan oleminen ja pelokkuus hyvä asia vai olisko kuitenkin parempi pitää kiinni huolettomammasta asenteesta. Suomessa juoksentelin AINA puskissa eikä minua pelottanut koskaan. Mutta eihän Suomikaan ole mikään lintukoto. Kaikkialle mahtuu mätämunia - isoihin kaupunkeihin tietenkin vähän enemmän. Jotain voi sattua, missä ja milloin vain, mutta kaikkea ei voi pelätä. Olipas epämääräistä.


Kovin syvällisiin ratkaisuihin en ole vielä pohdinnoissani päätynyt. Siihen asti, että koen jonkinlaisen suuren ahaa-elämyksen, pysyttelen hyviksi havaitsemissani turvallisuuden avaintekijöissä: suositut reitit, päivänvalo, järki, valppaus ja Phillin toiveiden kunnioittaminen. Liian vilkkaan mielikuvituksen yritän pitää tästä lähtien aisoissa - tai ehkä en. Sen verran hyvä personal trainer/ tsemppaaja se oli tänään.


10 kommenttia:

  1. Oon tällä viikolla pohtinu ihan samoja juttuja... täällä meidän uusilla hoodeilla, kävin eilen illalla (pimeässä) lenkillä enkä nähnyt yhtään lenkkeilijää (en kyllä tosin ketään muutakaan jalankulkijaa) ja pisti kyllä väkisin miettimään, että onkohan tämä turvallista vai ei - vaikka alueen itsensä pitäisi olla kyllä ihan turvallinen. Suomessa omilla seuduilla pelotti lähinnä vain pimeys, muuta en osannut miettiä. Mut noista traileista olen kanssa kuullut sen verran pelottavia stooreja, etten niille yksin kyllä kans lähtisi juoksentelemaan.

    Toisaalta, tuo vainoharhaisuus on tosiaan hyvä traineri, olen joskus säikähtänyt metsässä iltahämärässä maassa olleita miehen vaatteita (olin ihan varma että ko. mies on sitten siellä metsässä ilman vaatteitaan...) ja juossut vikat pari kilsaa parkkikselle melko vauhdilla.. vain kuullakseni seuraavana päivänä äidiltäni, että ne vaatteet olivat lojuneet siinä jo pari kuukautta en vain ollut huomannut niitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusilla kulmilla aina pelottaa enemmän ja on varmaan ihan aiheellistakin, kun ei tiedä vielä mistään mitään. Minä en ole käynyt pimeällä juoksemassa ollenkaan, kun ei täällä yksinkertaisesti nää mitään. Meidän hoodeilla ei tunneta katuvaloja, muuta kuin noilla isommilla teillä. Ja hui noita vaatteita! Säikähtäisin kyllä minäkin! Pimeällä kaikki näyttää niin erilaiselta.

      Poista
  2. Kyllä sitä oikeasti kannattaa olla koko ajan valppaana ja vältellä sellaisia paikkoja, mitkä ei niin turvallisia ehkä olekaan. Täällä Barcelonassakin on omat paikat missä ei kannattaisi juosta, eikä kovin myöhään tekisi mielikään vaikka päivällä on turvallista. Nytkin liikkuu huhu jostain mattopuukkoraiskaajasta, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Täällä liikkuu myös huhuja ties mistä ja jopa päiväsaikaan tapahtuvista kauheuksista. Hankalaa, kun en vielä ihan tarkasti tiedä, missä on hyvä liikkua ja mistä pitäisi ehdottomasti pysyä poissa (ja mitkä kaikki huhut pitäisi ottaa todesta). Mutta valppaana on aina hyvä olla ja välttää turhia riskejä.

      Poista
  3. Pidan silmat ja korvat auki juoksulenkeilla. Ja valtan tiettyja paikkoja seka uudessa paikassa yritan juosta local running group:n mukana.
    Dirtbags tietavat varsin hyvin, etta juoksijat ovat hyvia uhreja..... varsinkin ne, jotka viela kuuntelevat musiikkia, silla he eivat kuule niin hyvin, mita ymparilla tapahtuu seka heilla on yleensa arvokas music player/earphones/etc mukanaan.

    Alaska on yksi maan rapist capital, ja viime vuonna olin Juneaussa. Lahdin juoksulenkille joka aamun tapaan. No siella ihan isommalla tiella juostessa kiinnitin huomiota siihen, etta jotain outoa on menossa, 6th sense. Ja auto ajoi hiljaa perassani, hetkea myohemmin auto oli vieressani, kuljettaja scrolled the window down ja kysyi, 'do you want a ride'. Enempaa ei tarvittu, ja mina loikkasin kuin janis ojan yli metsaan, ja suorinta reittia takaisin hotellille. Onneksi suuntavaistoni on hyva, ja suunnilleen tiesin miten paasin nopeasti takaisin.
    Olen joutunut muutaman miehen uhkaamaksi myos New Yorkissa, kun vuosia sitten juoksin vaaralle alueelle. Siita selvisin heittamalla pari dollaria maahan ja juoksemalla lujempaa kuin sadan metrin sprintterit. Otan juoksulenkeilla toisinaan tarpeettomia riskeja, varsinkin martial arts taustani jalkeen (kickboxing, krav maga), kun tiedan, etta pystyn huolehtimaan itsestani suhteellisen hyvin. Mutta sitten on paikkoja, missa juoksen pepper sprayn kanssa .....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala noita sinun kokemuksiasi! Onneksi olet selvinnyt "pelkillä" läheltä piti -tilanteilla. Martial arts taustasta ja nopeista jaloista ei taatusti ole haittaa. Minä en edes omista pippurisumutetta ja yleensä lenkillä minulla ei ole mukana juuri mitään (ei edes ID:ta). Musiikkia ilman en osaa juosta, mutta pidän sen yleensä sen verran hiljaisella, että kuulen taustalta muitakin ääniä. Nämä uudet kuulokkeet ovat kuitenkin vähän liiankin hyvät... Minäkin olen miettinyt noita running groups, mutta kun juoksen kaikkein mieluiten yksin. Se on minulle sellaista yksinäistä terapiaa :).

      Poista
  4. Minulle hankittiin aseenkantolupa ja käsiase, mutta se ei tuonut minulle yhtään lohtua tai turvallisempaa oloa. Terry opettikin minulle perus-itsepuolustusliikkeitä, joilla pystyy pienempikin naishenkilö (olen 162cm pitkä ja painan n. 55kg) puolustautumaan. Phillkin varmaan tunnista "grab-twist-pull" periaatteen? Ainakin se on hyvinkin tunnettu merijalkaväessä, ja toimii yllättävän hyvin ja helposti. Sitä harjoiteltiin usein, ja Terry yllättikin minut usein odottamattomissa tilanteissa, jotta grab-twist-pull reaktioni juurtuisi selkäytimeen. Ei tietenkään ole mikään 100% puolustus, mutta parempi sekin kuin paniikissa jäätyminen paikoilleen. Mutta varmistaakseni turvallisen oloni, eritoten Terryn komennuksien aikana, hankimme Saksanpaimenkoiran, jonka puolustuskouluttamiseen hankimme ammattilaisen. En lähtenyt minnekään ilman Jake-henkivartijaani, jos olin liikkeellä yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ase tuntuu hyvin vieraalta ja lähinnä pelottavalta ajatukselta. En usko, että pystyisin laukaisemaan sitä, tosi paikan tullen. Itsepuolustusliikkeet sen sijaan tuovat paljonkin lohtua. Pitäisi harjoitella lisää! Me aina välillä painitaan ihan huvin vuoksi :). Niin ja koira olisi kyllä loistojuttu...taas yksi hyvä syy lisää :).

      Poista
  5. Minusta ongelmallisinta on se, että 'turvallinen' alue voi muuttua hyvin äkkiä 'ei-niin turvalliseksi' ja jos ei tunne aluetta, niin on vähän pulassa. Tulee mieleen vaikka New Haven CT - ja kaikki ihanat kuvaukset Yalen yliopistosta - kaksi korttelia väärään suuntaan ja siellä ei pitäisi kulkea yksin ! Parempi liikkua valoisaan aikaan ja siellä missä on myös muita liikkujia ! Olen asunut myös NH:ssä kuten sinä ja ainakin minulla oli turvallisempi olo siellä. Tosin moottoripyörällä liikkuessa, pippurispray oli aina mukana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan totta! Siksi minulla onkin vielä vähän epävarma olo täällä San Diegossa, kun en tiedä oikein tarkasti, missä ne hyvien ja huonojen alueiden rajat menevät. Portsmouthissa (NH) oli aika yksinkertaista, kun siellä ei ollut niin selkeitä huonoja alueita. Tapahtuihan sielläkin joitain rikoksia - mutta siltikin olo oli turvallinen.

      Poista