Taaperoteknologiaa

Phillin äiti on ammatiltaan yläkoulun tiedeopettaja (middle school science teacher). Jaamme intohimon koulutukseen, opettamiseen ja oppimiseen ja saatamme välillä viettää tunteja töistä puhuen. Välillä hän myöskin säästää minulle mielenkiintoisia lehtiartikkeleita. (Sama juttu oman äitini kanssa!)

Viimeksi New Jerseyssa käydessämme löytyi lipaston päältä odottamasta 22.12.2013 julkaistu The Sunday Star-Ledger -lehdessä julkaistu Dan Thomassonin kirjoitus lapsista ja teknologiasta.Vierailumme oli tällä kertaa niin nopea, että kerkisin lukemaan artikkelin ajatuksella vasta tänä aamuna. Oikeastan se vaati parikin lukukertaa enkä ole vieläkään ihan varma, mitä mieltä olen. Ehkäpä omat ajatukseni jäsentyvät tätä kirjoittaessani.

Mielipidekirjoituksen ydin löytyi jo otsikosta " Are We Creating Geeks a Little Too Early in Life?". CTA Digital on tuonut markkinoille potan, jossa on sisäänrakennettu tabletti ja Mattel tarjoaa tabletilla varustettuja bouncy seats (hyppyistuimia, miksi niitä kutsutaan?). Tuntuu yliampuvalta. Eikö ihan tavallinen pottakirja ja hyppimisen ilo riittäisi - ovathan ne riittäneet tähänkin asti?

Maailma muuttuu ja teknologia on yhä kasvavissa määrin osa jokaisen ihmisen elämää - ihan niitä arkisimpiakin juttuja. Siksi argumentti "ovathan ne riittäneet tähänkin asti" on aika heikolla perustalla. Mutta tarvitseeko teknologian olla osa ihan kaikkea ja jo heti syntymästä saakka? Lapset oppivat taatusti käyttämään erilaisia vempaimia, vaikka potalla käynti jätettäisiinkin teknologiavapaaksi vyöhykkeeksi.

Teknologian vallatessa maailmaa minua hirvittää, että olemme siitä jo liian riippuvaisia. Teknologia muokkaa ihmisten perustaitoja, joista osa vahvistuu ja osa heikkenee. Miten meille käy, jos teknologia pettää? Miten saisimme varmistettua, että tietyt taidot (esim. päässälasku) säilyisivät aktiivisina, vaikka koneet tekevätkin sen useimmiten puolestamme? Vai pitäisikö meidän vain heittäytyä mukaan - antaa teknologian viedä? Missä menee se kultainen keskitie?

Jos (ja kun) heittäydymme teknologian matkaan, on meidän tehtävä kiiresti jotain perässä laahaavalle mediakasvatukselle. Miksi ei ymmärretä, että teknologian ja erilaisten medioiden lisääntynyt vaikutusvalta vaatii kehittyneempää ja järjestelmällisempää mediakasvatusta ja sujuvampaa medialukutaitoa?  Lapset käyttävät teknologisia laitteita välillä aikuisia sujuvammin, mutta tekniset taidot ja medialukutaito ovat kaksi eri asiaa. Teknologian hyödyn maksimoiseksi ja haittojen minimoimiseksi olisi jokaiselle lapselle taattava mahdollisuus laadukkaaseen mediakasvatukseen. Jos media ja teknologia ovat iso osa pientenkin lasten elämää, pitäisi mediakasvatuksen olla osa opetussuunnitelmaa ja paljon nykyistä suurempi osa opettajien ja kasvattajien koulutusta.

Teknologia ja media ovat ottaneet huimia harppauksia elinaikanani. Olen aika keskiverto kolmekymppinen teknologian käyttäjä. Tervehdin ilolla uusia keksintöjä ja vanhojen laitteiden kehittymistä, mutta en yleensä ryntää ensimmäisenä kauppaan haalimaan uusia vempaimia itselleni. Perussäädöt ja käytön opin helposti, mutta teknologiset tietoni ja taitoni ovat hyvin pinnallisia. Katselen usein ihaillen, kuinka sujuvasti ja vaivattomasti ystävieni lapset ottavat uusia laitteita haltuunsa. Se on mielestäni tärkeää. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin se, että aikuiset pysyvät perässä ja valvovat lasten median käyttöä sekä opettavat lapsille medialukutaitoa. Ja jos oikein idealistiseksi heittäydyn, toivon, että kaikilla ihmisillä olisi elämässään myös media- ja teknologiavapaita vyöhykkeitä. Tunteet, läheisyys ja oikea kosketus ovat kuitenkin sitä ihmisyyden ydintä, jota ei voi teknologialla korvata.